maanantai 8. toukokuuta 2017

Kiitävi aika, vierivät viikot...


Tuntuu, ettei sitä tahdo enää pysyä ajan perässä millään. Päivämäärät vilisevät ihan silmissä, mutta ulkona kyllä näyttää siitä huolimatta ihan samalta koko ajan. Kylmää ja tuulista. Joka päivä ei sentään sada, onhan sekin jotain. Pääsiäinen meni, vappu meni. Kohta pukkaa päälle äitienpäivä ja sitten juniorin YO-juhlat. Äitienpäivä tarkoittaa töissä vuoden kiireisintä viikonloppua, juniorin pippalot puolestaan kivaa breikkiä työkiireiden keskellä, sillä alunperin olin merkinnyt sille viikonlopulle kaksi vapaapäivää, jotka minun oli ehdottomasti saatava vapaiksi, mutta lopulta sainkin niitä neljä eli kesäkuun ensimmäiset päivät, to-su. Sen mahdollisti pomon hulvaton tapa merkitä työvuoroja - hän oli innoissaan merkkaillut minulle yhden kuuden päivän ja yhden seitsemän (!) päivän työvuoron. Niiden välissä oli tosin kolmen päivän vapaa, mutta silti... sanoinkin, että jos hän haluaa minun jaksavan syksyyn asti, ei ehkä ihan seitsemän päivän työputkia kannata merkitä. *virn*. Hän kumitti seitsemästä päivästä yhden pois ja sanoin itse, että jos pidän vielä tuon sunnuntainkin vapaata, niin olkoon siinä kaksi kuuden päivän putkea, niin hänen ei tarvitse taas muiden vuoroja laittaa uusiksi. Minä olen kuitenkin aika joustava työvuoroissani ja niin on kyllä pomokin.

Juniori suunnittelee jo kovasti juhliaan - pohtii, ketä kutsuu tai mitä hänen tulee tehdä, ottaen huomioon, että minä kuitenkin olen töissä. Pidämme tavanomaisen pienet juhlat ts. tyyliin mummit ja kummit. Päädyin pudottamaan serkkuni pois kutsuvieraslistalta, koska miehen serkkujakaan ei kutsuta, mutta kaikki tätini (ts. juniorin isotädit) kutsun kyllä, koska miehen tätikin kutsui jo itse itsensä. Alunperin mietin miniäkokelaan vanhempien kutsumista, mutta eilen tulin siihen tulokseen, että ei. He eivät tuntisi juhlista ketään muita kuin juniorin, eikä tämä ole mielestäni paras tilaisuus tutustua heihin. Miniäkokelas saa luonnollisestikin kutsun, hänet juniori haluaa koulullekin.

Yritin juniorilta kysellä, mitä hän haluaa juhliinsa - että miten olisi taikuri vääntämään ilmapalloeläimiä tai jotain sellaista, mutta ei. Kuulema ihan tavallista vain. *virn*. Omien juhliensa jälkeen hän lähteekin kaverin juhliin saunaillan merkeissä.


Tämä kuukausi onkin muutenkin kiireiden juniorin touhujen tiimoilta. Hän aloitti (viimeinkin) autokoulun (mummu ja pappa maksavat ajokortin YO-lahjana), samoin hän ilmoittautui työttömäksi työnhakijaksi ja on hakenut töitä omatoimisestikin, käyden jo yhdessä työhaastattelussa. Jotainhan sitä pitäisi keksiä ennen tammikuuta, jolloin armeija kutsuu, joskaan en oleta tai odotakaan hänen saavan töitä. Onhan haettu ainakin. Päivärahaa hän alkaa saada vasta... marraskuussa? ja toivon totisesti, että hänellä on oikeus edes johonkin tukeen ennen sitä. Toimeentulotukeen? Nimittäin minullahan ei ole mitään velvollisuutta häntä elättää, vaikka kotona asuukin, ja jos olen rehellinen, minun on pakko todeta, ettei minun palkallani kolmea aikuista ihmistä elätetäkään, aivan riippumatta siitä, mikä on velvollisuuteni tai haluaisinko elättää. Mikään instanssihan ei ota huomioon aikuista kotona asuvaa lasta minun kohdallani.

Juniorin kämppäkin pitää tyhjentää ennen kuunvaihdetta. Se on onneksi muistettu irtisanoa hyvissä ajoin, ja pitääpä muistutella, että irtisanoo myös nettiliittymän, joka on ollut kyllä maksuton, mutta josta piti silti tehdä sopimus palveluntarjoajan vaihtuessa. Tai liittymähän on itseasiassa minun nimissäni, koska juniori oli tuolloin alaikäinen.


Ja mitä muuta? Miehen ostovimma ei osoita laantumisen merkkejä, ja minä alan olla aika neuvoton sen suhteen, miten katkaisen hänen vimmaisen tarpeensa ostaa ja ostaa. Meillä on mehulinko. moccamaster, kohta ovesta tunkee uusi mikroaaltouuni, applewatch, iphone6.... ja siinä sivussa kotiin vyöryy vaatteita, ja nyt myös miesten ihonhoitotuotteita. Auton vuosihuoltoon renkaineen meni melkein tonni ja jouduimme lainaamaan siihen äidiltä rahaa plus että saimme maksuaikaa, joten mielestäni rahalle olisi todellakin muutakin käyttöä kuin vaatteet tai mehulinko. Kohta ei ole kai muuta keinoa kuin ne radikaalit ts. mies jäähylle joksikin aikaa tavaroineen. Vaikka metsään ison kuusen alle. Miettiköön siellä muutaman viikon käytöksensä järkevyyttä.



2 kommenttia:

  1. Eiköhän se juniori ole oikeutettu toimeentulotukeen - meillä ainakin on. Jos haluat lisäkonsultaatiota, laita s-postia ;-)

    VastaaPoista
  2. Näin mä olen ymmärtänyt, luettuani ihan hiljattain jonkun jutun siitä, kuinka rikkaiden lapset hakee toimeentulotukea taskurahaksi itselleen, koska siinä ei kysytä kotona asuvan nuoren vanhempien tuloja lainkaan :-D. Mutta mistään esim. kelan sivuilta ei löydy tietoa, tai mä en ainakaan ole löytänyt.

    VastaaPoista