lauantai 25. maaliskuuta 2017

Menopaussi ja ilmeisesti myös tulopaussi


Olen vahvasti kallistumassa siihen, että epämääräiset "vaivani", tai pikemminkin tuntemukseni ovat vaihdevuosioireita, sillä tutkittuani oirelistaa olin tunnistavinani niistä useitakin. Kuumat aallot alkoivat jo syksyllä, eivät tosin niin voimakkaina kuin oirekuvauksissa, sillä ei pukkaa hikeä eikä kaiketikaan naamakaan punota (? en tiedä, en ole katsonut peiliin). Se on vain hyvin hetkellinen kuuma tunne, joka menee pian ohi. Oire oli hetken talvella hävyksissäkin, mutta palasi Puertossa ollessamme, missä alkoivat myös yölliset hikoilusessiot. Kuvittelin niiden liittyvän siihen tosiasiaan, että untuvapeiton alla tuppaa tulemaan aika lämmin, mutta kun ne jatkuivat kotonakin, totesin, ettei kyse ollut tropiikin yöstä eikä peitosta. (Okei, tiedän, ettei Pohjois-Teneriffa mitään tropiikkia ole).

Ja sitten se, kun ei oikein mikään huvita. Masisfiilis ja vielä se tosiasia, että toisinaan nyppii päästä oikein kunnolla. Tekee mieli rähjätä ja rähjäänkin. Eilenkin onnistuin pilaamaan kolmen ihmisen päivän oikeastan ihan mitättömästä syystä, tai pikemminkin ihan oikea syy sai megalomaaniset mittasuhteet aivan turhaan. Ja vielä; kun ei saa kunnolla nukuttua. Kuvittelin työperäiseksi stressiksi, minkä luulin menevän ohi viikossa tai parissa päästyäni lomalle, mutta ei se mennyt ohi. Heräilin vähän väliä, aamuyöstä meni ihan pyörimiseksi. Kumma kyllä, päivisin ei kuitenkaan ole väsyttänyt.

Päädyin googlettamaan ja ongelma oli siinä, että joka paikassa sanottiin vaihdevuosien alkavan kuukautisten loppumiseen. Mutta kun ei ole ollut kuukautisia sitten vuoden 2003? Siinähän sitten ihmettelet ja kuuntelet itseäsi, että onks tää nyt sitä. Kyllä kai se sitten on.

Kuumat aallot ja yöhikoilu ovat nyt ainakin toistaiseksi tauolla ja niiden myötä myös univaikeudet ovat helpottaneet. Olen ehkä viikon verran nukkunut kertakaikkisen mainiosti, jonka luulisi vähentävän ärtymystä tai alakuloa, mutta ärtymykseen se ei ainakaan ole vaikuttanut. Alakuloon kylläkin.


Tulopaussi niin ikään kiristää hermoja. Kun rahaa ei ole edes laskuihin. Vähistä tuloista yritän ostaa ensin ruuan ja muun tarpeellisen, sitten makselen laskuja sen minkä pystyn. Mies pyörittää omaa pientä bisnestään myymällä ja ostamalla, ja sekös minua sieppaa, kun hän kuvittelee sen olevan jotain "omaa" tuloaan. Minä en yhtään panisi pahakseni, että nekin muutamat eurot hyödyttäisivät koko perhettä, eivätkä menisi hänen omiin yksityisiin leikkeihinsä. Tai jos ostaisi edes jotain oikeasti tarpeellista, eikä kolmeasataa T-paitaa ja viittäkymmentä pipoa. Siis oikeasti. Ottaa pattiin oikein kunnolla, kun toinen tyydyttää jotain tarvetta ostamalla mukamas tarpeellista. Joo, on huonompiakin ostoksia kuin esim. pipo, mutta kuinka monta pipoa mies tarvitsee? Kuinka monta T-paitaa? Mies ostaa valehtelematta viikottain vaatteita. Kaupasta, kirppareilta, netistä, kavereilta. Kaiken huippu mielestäni oli T-paita, jonka hän oli ostanut kaverin tyttöystävältä ja joka odotti meitä täällä, kun palasimme matkalta. Ed Hardyn strassikuvioinen NAISTENpaita. Mutta kun se on Ed Hardy ja siinä on pääkallo. Ziisus sentään.

Motörhead-pipo sai minulla keittämään kunnolla yli. Mies kertoi aikovansa ostaa sellaisen, oli katsellut EMP:ltä. Totesin, että nyt mieti tarkkaan, kumpi on tärkeämpi, vaimo vai pipo, sillä asia on niin, että jos taloon tulee vielä yksikin pipo, vaimo lähtee. Mies totesi, että no okei, ei tule pipoa. Ehkä sitten joskus, kun on enempi rahaa. Hyvä.
Parin päivän päästä mies esitteli uutta Motörhead-pipoaan. Kaveri oli ostanut fanikaupasta tavaraa ja hänelle tämän pipon, hän maksaa sitten joskus kaverille.

ARGH.

Meidän piti lähteä eilen käymään Helsingissä, mies käyttää puhelimensa huollossa siellä. Myi kalastustarvikkeita, että sai rahaa tuohon reissuun, mutta minä olin niin vihainen siitä piposta, että sanoin, etten tule mukaan ja että jos mies menee, menköön, mutta saa sitten ihan ITSE ottaa netistä liput Onnibussiin ja etsiä ko. liikkeen jostain Töölöstä. Matka jäi tekemättä, kun mies ymmärsi, että jos haluaa päästä vitosella Helsinkiin, pitää ottaa se lippu tosiaankin netistä ja että siihen tarvitaan pankkitunnuksia, joita mies ei tiedä eikä osaa käyttää. Minä olin raivoissani ja harmissani, koska olin jo katsonut Kansallismuseon aukioloajatkin valmiiksi, olisin halunnut käydä siellä samalla reissulla (kun puhelin huolletaan saman päivän aikana, emmekä me aikoneen liikkeessä sitä aikaa seistä), ja matka meni mönkään pipo-episodin takia. Ja kysehän ei ollut pelkästään siitä piposta, vaan miehen pakottavasta tarpeesta OSTAA ja siitä, että nyt kyseinen pipo sai kunnian edustaa sitä, kuinka hän ei ymmärrä, ettei kaikkea voi ostaa ja ettei hän ennen kaikkea tarvitse kaikkea ostamaansa.

Ärsyynnyin jo suunnattomasti siitä, kun hän osti puhelimeensa Motörhead-kuoret. Ne piti saada ihan pakosta, hienot kuoret uuteen (käytettynä ostetty) puhelimeensa, sen vielä jotenkin tajusin, sillä tokihan kivat kuoret piristävät, varsinkin kun ne eivät olleet kovinkaan kalliit. Mutta. Kun ne päätyivätkin seinälle. Ja niiden pariksi seinälle tuli Motörhea-nappikuulokkeet, jotka mies välttämättä halusi, vaikka hän ei kuulolaitteensa takia voi käyttää nappikuulokkeita. Puhelimen vanhat kuoret ovatkin nyt ihan hyvät, uudet nököttävät seinällä. Ja joo, ymmärrän fanituksen, mutta jos eletään säästöliekillä, se PITÄÄ ottaa huomioon ja siirtää fanituotteiden ostoa siiheksi, kun siihen on varaa. Miehellä tämän tajuaminen ei nyt onnistu millään ja minulta repeää pää ja pelihousut. En tajua, mitä enää voisin tehdä asian eteen, kun mies lupaa ja lupaa, ettei yhtään T-paitaa tule, ja sitten tajuan hänen pyytäneen junioria ostamaan itselleen uuden paidan.


Illaksi olin rauhoittunut sen verran, että aloimme miettiä uutta päivää, jolloin käydä Helsingissä. Museo on silloin suljettu (muistaakseni), mutta ehdotin, että voisimme mennä viettämään aikaa Korkeasaareen. Miehen mielestä hyvä ajatus, joskaan en nyt ihan heti keksi, mistä siihenkin revimme rahat. Mies sai kalastustarvikkeistaan ihan kivasti rahaa, mutta suurin osa meni jo. Jäljellä on raha puhelimen huoltoon ja matkoihin, oheisohjelma langenneen minun maksettavakseni sen jälkeen kun olen maksanut uudet kesärenkaamme. Tätä juuri tarkoitan: talousrahat menevät vaikkapa nyt vaikka kesärenkaisiin ja laskut rästiintyvät, kun mies käyttää ns. ylimääräiset rahat paitoihin ja pipoihin. Minun mielestäni ne rahat pitäisi tulla yhteiseen kassaan ja niillä kustannettaisiin vaikkapa nyt auton huolto ja renkaat.

Tulisipa miehelle edes se myönteinen sairaspv-rahapäätös. Se kohentaisi talouttamme todella paljon, vaikka kyse ei ole sen enemmästä kuin kahdestasadasta lisäeurosta kuukausittain. Eläkkeestä en uskalla edes haaveilla.

Eilen aloimme, pitkästä aikaa, katsoa uutta sarjaa. "Glitch", katsoimme siitä viisi ensimmäistä osaa ahmimalla. Oli mielenkiintoinen. Tälle päivälle jäi yksi osa ja sitten onkin ensimmäinen kausi katsottu.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Kevätväsymystä ilmassa?


Vai liekö yhdistetty talvi- ja kevätväsymys? Vaihdevuosioireita? Kun ei ole tarmoa eikä oikein mikään huvita, mutta mikään ei ole hullustikaan ja kuitenkin harmittaa, kun ansaittu ja odotettu loma menee ihan pelkkään haahuiluun. Kirjoittaminenkaan ei ole sujunut, paitsi tällä viikolla olen editoinut vanhaa ja tuntuu, että kohta saattaa alkaa taas uuttakin syntymään. Sitten pitääkin mennä jo töihin, eikä taas ole aikaa "itselle". En tiedä. No, näillä mennään.

Kevättä kohti mennään kovaa ja hiukan tuntuu kyllä siltä, että kyllä meikäläinenkin tästä horteesta taitaa pikkuhiljaa alkaa heräillä. Joutsenetkin ovat saapuneet ja valonmäärä on lisääntynyt huimasti. Ilmassa on kevään tuoksu siitäkin huolimatta, että viime yönä oli taas satanut lunta / räntää. Revonhännät, värinokkonen, tomaatit ja jalapenot ovat nousseet taimelle ja kahta kirjavalehtistä lukuunottamatta kaikki pelargonit ovat selvinneet talvesta todella hyvin. Ja menin sitten kuitenkin ostamaan Plantagenista kolme pistokastakin, kun niitä sai sen kolme vitosella. Plus kun omista siemenistä koulin samanverran taimia kuin vuosi sitten, ts. kymmenen, niin onhan noita kesäksi taas melkoinen läjä.



Käsitöitä olen tietenkin tehnyt koukku sauhuten siihen malliin, että langat loppuivat, eikä nyt tosi pienellä päivärahalla ole varaa ostaa uusia (seiskaveikkaa). Yläkuvassa peitto "Demelza", jonka aloitin ennen matkaa ja sain matkan jälkeen loppuun. Haluaisin thdä peitolle pariksi "Ross Poldarkin", mutta tyhjästä on paha nyhjästä. Olen sitten virkkaillut sytomyssyjä, kun viime vuoden puolella ystävältäni saaduissa langoissa oli muutama kerä ihanan pehmeää puuvillalankaa.


Eilen kävin Seurahuoneella koulutustilaisuudessa työn puolesta. Se oli ihan antoisa ja juurikin minun työtäni sivuten, koska koulutuksesta noin puolet oli pakkaamisniksejä ja sehän on iso osa minun työtäni, siis pakkaaminen. Saimme pomon kanssa hyviä ideoita, joskin totesimme, ettei sitä organzaa ihan joka tavis-valmiskukkakimpun ostajan pakettiin aleta pyörittämään. Mutta jos on näyttävä tilauskimppu, niin miksi ei sitten lisättäisi näyttävyyttä sillä paketoinnilla.

Työt alkavat joko 10. tai 17. huhtikuuta. Oikeastaan jo melkein odotankin sitä, pääsee täältä lorvimasta, kun en kerta mitään aa aikaiseksikaan. Näillä näkymin teen lyhyemmän rupeaman kuin viime vuonna, ts. syksyyn, sitten pieni tauko ja sitten taas joulumyyntiin. Pomo sanoi, että jos ensi vuonna sitten taas pitempi pätkä, mutta siinä vaiheessa totesin, että älä nyt vielä sinne asti mieti minun työvuorojani, herrajjestassentään. Sitä katsotaan sitten vuoden päästä.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Koska unelmia pitää olla


Lomasta on mennyt 2/3 ja tuntuu, etten ole saanut mitään aikaiseksi. Matkaa lukuunottamatta olen vain lorvinut ja häälynyt jossain laiskan ja tosi laiskan välimaastossa, enkä tiedä, mikä minua oikein vaivaa. Sellainen kumma tyytymättömyys ja olo kuin olisin totisesti jossain välitilassa. Kevääntulokaan ei oikein jaksa innostaa ja vain oikeastaan pakottamalla sain eilen itseni kylvämään tomaatit, chilit ja paprikat. Kävin läpi siemenvarastoani ja totesin minulla olevan aivan tolkuttomasti siemeniä, joiden kylvämiseen ja esikasvatukseen minulla ei riitä ennen kaikkea TILAA. En ala ostaa kasvilamppuja saadakseni kaiken sen valoon vanhassa talossa, jossa on vain pari varteenotettavaa ikkunaa etelään päin (sali, yläkerta, uudet portaat, nehän ovat kylmillään), joten tein sen radikaalin ratkaisun, että annoin vinon pinon siemeniä ystävälle. Osa on jo niin vanhoja, että mitään itämistakuuta ei todellakaan ole, mutta jos ja kun hän haluaa kokeilla, niin olen enemmän kuin tyytyväinen, koska en ihan vain roskiinkaan raaskisi siemeniä vipata. Itselleni jäi vain niitä, joita ei tarvitse esikasvattaa ja niitä, joita ehdottomasti haluan (hajuherneet, ipomeat, kelloköynnös...).

Pelargoneja päätin olla ostamatta ensimmäistäkään tänä vuonna. Ei, en mene Plantageniin tai Siemen ja koneeseen, joissa pistokkaita on kuulemma kolmattakymmentä eri lajia, en. Kylvin ennen matkaa syksyllä keräämäni siemenet ja muutama päivä sitten koulin ne niin, että kymmenen parasta tainta on nyt omissa purkeissaan, Puertossa sen sijaan olin kovana, enkä ostanut siemeniä lisää (ostin korianteria ja värinokkosta), enkä liioin aio pistokaslisätä yhtään mitään, joten pelargonien määrä pysynee tolkun rajoissa tänä vuonna. Siis kyllähän niitä muuten, mutta se tilanpuute..! Lähestulkoon kaikki pelargonit ovat selvinneet talvesta ja olivat matkan aikana kasvaneet huimasti, joten leikkelin niitä jo lyhyemmiksi ja tökkäsin pistokkaat kokeiluluontoisesti emokasvin kanssa samaan ruukkuun. En lisää siis määrää, vaan tuuheutta.

Mutta joo, niitä unelmia. Pari päivää sitten palasin mielessäni vanhaan unelmaani pyhiinvaelluksesta Santiago de Compostelaan ja eilen mietin, että se ei saisi jäädä vain unelmaksi, vaan minun pitäisi ryhtyä toteuttamaan sitä NYT. Nykyisellä kunnollani ei ehkä ihan Compostelaan kävellä, ottaen huomioon, että rinkkakin pitäisi mukana raahata, mutta nyt olisi hyvä aika alkaa satsata siihen. Ryhtyä kävelemään oikein tosissaan, ensin pikkupainon kanssa, sitten isomman. Alkaisin säästää rahaa matkaan ja voisin alkaa vihjailla miehelle, että ajatteles, eikös olisikin kivaa tämmöinen 750 kilometrin ja yhden kuukauden kävely?! Koska hänet minä sinne mukaan otan.

Ai niin! Toukokuussa tapahtuu tätä: