lauantai 21. tammikuuta 2017

Pom-pom pompotipom


Joskus (aika usein) tuntuu kyllä siltä, että epätoivo iskee sen suhteen, miten turha sitä ihan tavallinen ihminen on noiden isojen instanssien pyörityksessä, kuten Kelan, TE-toimiston, sairaanhoitopiirin jne. Lisäksi tuntuu siltä, että yksikään uudistus ei ole tehty siksi, että taviksen olisi jotenkin helpompi hoitaa asioitaan, vaan siksi, että mitä enemmän ihmistä pääsee kyykyttämään, niin sitä parempi. En ymmärrä, miten minua vanhemmat ihmiset yleensä lainkaan pärjäävät ko. instanssien kanssa, jos ei ole nettiä, mistä löytää ohjeita ja neuvoja (yleensä ihan jostain muualta kuin ko. instanssien sivuilta) tai edes missä niiden kanssa asioida, koska joitakin palveluja ei kertakaikkiaan saa sillä, että niihin vain menee ja hoitaa asiansa. Muistissa on hyvin jokusen vuoden takainen pyrkimykseni ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi, jolloin marssin paikalliseen työkkäriin ja aikani odoteltuani pääsyä virkailijalle esitin asiani. Ei heillä voi ilmoittautua, netissä vaan - mutta jos minulla ei ole pääsyä nettiin kotoa, voin tästä käytävässä olevalta koneelta ilmoittautua. Siis mitä vittua oikeesti?

Mies on tällä viikolla ravannut sairaalassa omien vaivojensa kanssa. Jokunen aika sitten hän kävi paitsi keuhkolääkärillä niin myös kuntorasitustesteissä (?) ja tuli  niistä hyvällä mielellä takaisin. Nyt oli löytynyt lääkäri, joka otti hänet vakavissaan ja tutki hänet perusteellisesti, ihmetellen jopa, ettei häntä oltu aiemmin tutkittu, kun tutkimuksissa löytyi ihan uusia asioita, jotka sieltä olisi pitänyt löytyä jo ajat sitten, jos joku olisi vaivautunut tekemään testejä. Mies sai lääkärille soittoajan ts. lääkäri soittaa hänelle ja kertoo tulokset. Soitti juu, mutta mies ei ehtinyt vastaamaan ja kun hän soitti takaisin, hänen soittoaikansa oli jo mennyt. Luvattiin uusi soitto seuraavana päivänä, mutta lääkärin sijasta soittikin hoitaja ja sanoi, että hänen pitäisi tulla kuulemaan tulokset paikanpäälle. Miestä harmitti, tiesihän se taas yli neljänkympin menoa, ja hän yrittikin saada vain sitä soittoaikaa, mutta ei. Pitää tulla näyttämään naamaansa.

Mies sitten meni,  hieman ihmeissään, että miksi näin. Vastassa oli lääkäri, jota hän ei ollut koskaan tavannut ja joka alkoi hänelle papereista lukea testituloksia. Mies oli ihmeissään, että mitä hän niinku täällä nyt tekee, miksi hän täällä on? Ja että kirjoitatko sinä sen B-lausunnon. Mikä b-lausunto han tarkoitta? No, se, mikä tässä lukee, soittoaika ja B-lausunto. Ei minä tieta mitta b-lausunto, en mina kirjoitta, sina pysty työ ihan hyvin, kuorma-autonkuljettaja työ on kevyt istumatyö. Mies siinä vaiheessa alkoi hiiltyä, koska edellisellä kerralla oli ollut puhe nimenomaan erillisestä B-lausunnosta liitettäväksi hänen eläkehakemukseensa, ja hän kivahtikin lääkärille, että ootko nyt ihan tosissasi?! Ootko edes katsonut mun papereita, mähän syön kolmiolääkkeitä. Mina ei tietä mitään sinun lääkitys! Tilanne johti sitten siihen, että mies poistettiin lääkärin huoneesta hänen ymmärtämättä yhtään mitään, miksi siellä oli yleensä ollut, eikä hän ollut muutenkaan ymmärtänyt ei-kotoperäisen lääkärin puheesta puoliakaan. Hän yritti hoitajalta saada tilanteeseensa tolkkua, mutta ei saanut muuta kuin kehotuksen pyytää aikaa toiselle lääkärille ja numeron, mihin soittaa. Sanomattakin selvää, että kotiin tuli erittäin turhautunut mies.

Illalla mies soitteli ystävälleen, joka on ko. sairaalassa töissä ja sai neuvot, miten toimia ja toimiminen niiden mukaan olikin viisas ratkaisu. Hän soitti saamaansa numeroon, selitti tilanteen ja pyysi pääsyä lääkärille, joka hänet oli tutkinut ja hänen tilanteensa tiesi. Hoitaja ehdotti soittoaikaa ja se sopi, totta kai, koska nyt oli tosiaan jo neljäkymppiä mennyt aivan hukkaan ed. päivän käynnin takia. Lääkäri sitten soittikin ja se puhelu jätti miehelle hyvän mielen ja ymmärryksen siitä, miksi hänen oli pitänyt tavata lääkäri soiton sijaan. Tuttu lääkäri selitti kokeiden tulokset selkosuomeksi ja kertoi, että lääkärikäynnin tarkoitus OLI OLLUT puhua jatkosta ja eläkehakemuksesta sekä kirjoittaa se B-lausunto, mistä siis yksikään ei totetunut. Miehen tavannut lääkäri ei ollut ollut tietoinen miestä paremmin, mikä oli ollut käynnin tarkoitus. Lääkäri näki päätteeltään, että hoono suomi-lääkäri oli kirjoittanut B-lausunnon kyllä ja sanoi kirjoittavansa siihen lisäyksiä, tarjosi jopa tapaamista hänen kanssaan, jos mies sellaista haluaisi, mutta mies totesi, että kyllä tämä puhelinkeskustelu riittää - nyt hän tajusi, missä mennään ja mitä kokeiden tulokset kertoivat.

Sitäkin ihmettelen, että miten ihmiset jaksavat tapella eläkeasioistaan vuosikausia. Ei ole ihmekään, että uupuvat ja alistuvat roikkumaan työkyvyttöminä kortistossa, koska sitä kai sillä tavoitellaankin, että hakemukset hylätään kerta toisensa jälkeen. Onneksi meille on sattunut niitäkin ihmisiä ja tahoja, jotka osaavat neuvoa, ja neuvoja on tullut yllättäviltäkin tahoilta.


Eilen mies aloitti käyynnit aikuispsykiatrian polilla; tutkitaan lähinnä sitä ADHD:ta, johon hän ei koskaan ole saanut mitään apua tai hoitoa, tietenkään, koska sitä ei ole koskaan edes diagnosoitu, vaikka lapsesta asti hän on ollut "ylivilkas". Onneksi poliklinikkakäynnit ovat maksuttomia, lisäksi hän saa edelleen maksutonta terapiaa kerran viikossa.

Kauheeta, kun mulla on ihan pöpi mies! *lol*

Pöpin kanssa olemme aivan täpinöissämme tulevasta matkasta kahdestaan. Siitä tulee ihana, aivan erilainen kuin yksikään aiemmin! Miestä hirvittää minun intoilemiseni siitä kaikesta, mitä teemme ja missä käymme, muistuttelee, että edelleenkään hän ei ole hyvässä hapessa - että ei pysty minun vauhtiini, ja minä vakuutan, että hänen vauhdillaan mennään. Luen patikointi- ja luonto-opasta ja tutkin saaren karttaa, mietin ja suunnittelen ja hyvä etten jo laukkua pakkaa. Ostin patikointikengät jopa, oikein adidaksen töppöset - SPR:n kirpputorilta kahdeksalla eurolla. Olen jo tepastellut niillä sen verran, että olen todennut ne jalkoihini sopiviksi ja oikein mukaviksi pitää. Pitäisi ehkä vielä ostaa joku tuulipuvun tyylinen, eikä minulla ole oikein kunnon verkkareitakaan, tosin ajattelin, että capricolleget käynevät verkkareista ihan hyvin. No, pitää tsekata, menen maanantaina taas isoon kaupunkiin, kun palautamme juniorin sinne, samalla reissulla voisi käydä SPR:lla jälleen (törmäämässä tuttuihin, viime ma tätini miehineen oli samassa mestassa ostamassa itselleen pehmoleluja, tsiisus sentään).

Patikointikengät, lenkkarit, sandaalit ja ehkä jotkut popot, jotka voi laittaa jalkaan, jos mennään jonnekin kyläilemään tai syömään (muuallekin kuin La Valleen tai kiinalaiseen). Kahdet farkut (ostin Ellokselta kertakaikkisen ihanat "jengginsit", niin ihanat, että piti ostaa toiset samanlaiset heti perään) ja ehkä yksi hame. Tai jopa mekko, jos punertava vintage-mekkoni menee pieneen tilaan, sinisävyinen ei mene. Trikoopaitoja, joita minulla on mukava valkoima, osteltuani niitä lähinnä työasuiksi. Paksu villatakki, huppari, uimapuku, vaikka sitä tuskin tarvitseekaan, muutamat rintsikat, alushousuja, sukkia. Hattu ja lippis.

Joko mennään?!

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Pää melkein alkutilassaan


Päännollausprojekti on lähtenyt viimeinkin käyntiin kunnolla; tämä viikko on mennyt kuin hujauksessa tekemättä yhtään mitään. *virn*. Tai niin voisi joku muu sanoa, minä vain totetan, että olen minä tehnyt vaikka mitä. Lukenut Teneriffan patikointiopasta, jonka sainkin vasta nyt viikolla miehen tuomana, olen pelannut WoWia suorastaan vimmaisesti ja siitä kovasti nauttien, olen tehnyt käsitöitä ja katsellut miehen kanssa ruotsalaisia poliisisarjoja. Olen laittanut hyvää ruokaa ja - herrajjestassentään - jopa siivonnut vessan oikein kunnolla. Tämä ihme tapahtui eilen, mies auttoi siirtämään pesukoneenkin paikoiltaan, jotta sain siivottua sen alta ja takaa. Missään en ole käynyt, en edes ulkona, paitsi hakemassa puita.

Tehokuuri tuntuu toimivan. Työasiat ja muu maallinen on pikkuhiljaa alkanut väistyä päästäni ja antaa tilaa... muulle. Tyhjyydelle? Ajattelulle. Haaveille ja suunnitelmille. Eilen tsekkasin huvikseni, olisiko oman alan työpaikkoja muualla tarjolla ja huomasin, että meillä töissä on vapaa työpaikka, kesäksi. Työnimikkeestä ja kuvauksesta päättelin jotain omasta työstäni ja sen sisällöstä tänä vuonna. Hitsit, kun osaisi espanjaa! Kävisin heti ekana päivänä Puertossa kukkakaupat läpi ja tarjoaisin itseäni ja osaamistani, mutta kun englannilla ei siellä pärjää asiakastyössä.

Luonnollisestikin ajatukseni pörräävät tulevassa matkassa aivan kybällä, suorastaan sadalla. Tutkin kirjaa, karttoja, bussiaikatauluja ja haaveilen. Olen löytänyt nimiä paikoille, joissa haluan käydä (uudelleen, ajan kanssa) ja olen selvittänyt, miten niihin pääsee, alkaen siitä, mikä oikeastaan on paikan nimi, jotta osaa sitten jäädä oikealla pysäkillä pois. La Caldera, Cruz del Carmen... Jos kaikki käy toiveideni mukaan, tästä reissusta tulee hyvin liikunnallinen ja luonnonläheinen. Kirjasta olen katsonut muutaman helpon reitin, joihin ei haaveilemani Tenon patikointi kuulu, mutta mielessäni on reissu Tenolle kuitenkin, koska tahtoisin käydä katsomassa guanchien kiviympyrää jossain siellä. Ja jos tänä vuonna pääsisi käymään jossain museossakin, jossa on guancien historiaa esillä. Jopa Americasissa voisi käydä, hiffasin nimittäin, että siellä on Hard Rock Cafe ja totta kai mies haluaa sinne. Voisimme ajella bussilla Gigantesiin ja sieltä Americasiin ja sitten pikavuorolla takaisin Puertoon saaren toista laitaa.

lauantai 7. tammikuuta 2017

Jäisessä helvetissä


Elämä yllätti eilen aamulla ikävästi paitsi heittämällä mittariin pakkaslukeman miinus 27 celciusta (mikä ei sinänsä ollut yllätys, kireää pakkasta oli luvattu ja sitä saatiin) niin myös jäädyttämällä vesiputkemme. Mitä hittoa? Meillähän on putkessa lämmityskaapeli? Eikä se toimikaan? Vuosi sitten, kun nautimme kolmenkymmenen asteen pakkasista muistaakseni aika pitkäänkin, putket pysyivät sulina, tai ainakin tuloputki pysyi. Sisällä pinta-asennuksena olevat putket sen sijaan jäätyivät, ne, jotka kulkivat vessassa lattianrajassa, koska sielläkin meni pakkasen puolelle. Kyllä vain, oli kiva käydä suihkussa, kun lattialle roiskunut vesi jäätyi. Asiaa auttoi pari lämminilmapuhallinta, joita piti metsästää ympäri kaupunkia, koska sattuneesta syystä ne olivat monesta paikasta loppu.

Samaiset lämminilmapuhaltimet pelastivat meidät viimein pälkästätääläkin kertaa. Laitoin ne vessaan huutamaan eilen noin klo kahdeksalta aamulla ja yöllä yhden aikoihin suljin ne, koska en uskaltanut jättää niitä itsekseen vessaan huutamaan, eikä mennyt kuin hetki, kun kuulin lämminvesivaraajan korahtavan ja vettä alkoi virrata. Jihuu! Vesiputken jäätyminen on asia, joka on kertakaikkiaan perseestä. Koko päivän tuijottelin pakkasmittaria ja odotin, että luvattu lauhtuminen alkaisi ja vaikka lämpötila kipusi iltaa kohti melkein takaisin aamuisiin lukemiin, pakkanen alkoi kuin alkoikin illan myötä laskea. Mikä helpotus. Kyllä sitä taas miettiin, että mitä hittoa minä täällä kylmyydessä oikein teen - ei ole ihmisen paikka tämä. Tai jos olisikin jotain muuta kuin köyhyysrajan alapuolella elävä, niin voisi joillekin asioille tehdä edes jotain, ettei tarvisi kolmenkymmenen asteen pakkaselle juosta ulkovessaan siksi, ettei vettä tule. On meinaan ihan raikas kokemus asettaa perseensä kylmälle puuistuimelle noissa lämpötiloissa.

No mutta kaikki hyvin taas. Kuukauden päästä olenkin katselemassa ihan toisenlaisia lämpötiloja ja maisemia, sen muistaen en jaksa saada hermoromahdusta pakkasen takia. Jos kireitä pakkasia tulee vielä, pitää olla tarkkana vesien kanssa, ja tietty voisi kutsua jonkun tsekkaamaan, onko lämmityskaapelissa lainkaan henkeä.

Toissapäivänä... ei vaan sitä edellisenä piipahdin miehen kanssa kaupungissa ja innostuin ostamaan sellaisen vempaimen, millä kodin langatonta verkkoa saa vahvistettua. Juniori valitti, että uuden modemin kantomatka on kyhyempi kuin vanhan, eikä toisessa päässä taloa verkko toimi oikein sitäkään vähää, mitä ennen. Keskelle taloahan sitä on riittänyt, sekä tabletille että pleikkarille, mutta peräkammarissa sen kanssa on totisesti ollut hankalaa jo tähänkin asti. Signaali on heikko tai sitä ei ole ollenkaan. Näppäränä tyttönä ostin vempaimen (mikä sen nimi on suomeksi? range extender?) ja vielä näppärämpänä onnistuin asentamaankin sen. Hyvä minä! Nyt juniori voi siirtyä läppärinsä kanssa omalle kirjoituspöydälleen ja minunkaan puhelimeni ei ihmettele tai peräti pätki yhteyttä jos yritän peräkammarissa vaikka tarkistaa virkkausohjetta netistä puhelimella. Uusi modemikin on pelittänyt jees ja on reitittävässä tilassa, joten siltä osin elämä mallillaan sentään.

Tänään voisin mennä käymään kaupoilla. Maito sun muut on loppu, ja ainakin mies menee ihmisten ilmoille, joten ehkä änkeän mukaan. Ajattelin käydä kirjastossa ja lainata Teneriffan patikointioppaan, tarkistin netin kautta, että meillä sellainen on ja että ainakin eilen vielä se oli hyllyssä. Olisin tietysti voinut varatakin sen, mutta ajattelin, että tuskin sitä kukaan muu lainaa. Huomenna menemme kaupunkiin, palautamme juniorin takaisin arkiseen aherrukseen ja samalla käymme leffassa katsomassa Rogue Onen.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Karnevaalit kutsuvat!


Hiffasin eilen, että tulinpa sitten ostaneeksi matkan vaihteeksi juurikin karnevaaliaikaan. *virn*. Jo toisen kerran, tosin tulemme takaisin Suomeen ennen varsinaisia pääjuhlia ja mm. sardiinin hautajaiset jäävät tälläkin kertaa näkemättä. Onneksi emme majaile missään keskustassa, niin mahdollisten juhlijoiden möykkä ei häiritse. Minähän en suuremmin karnevaaleista perusta, sillä on kuten viimeksi (4 vuotta sitten) totesin, pitää ehkä olla syntynyt kulttuuriin, että jaksaisi innostua niistä. Tai sitten olen vain tylsä.

Iloitsin matkasta jo Facessa ja sain palautetta, että ei pitäisi hehkuttaa sillä tavoin. Rosvot lukevat Faceani ja tulevat ryöstämään, kun nyt tietävät, milloin olen poissa. No, siitä sitten vaan yrittämään. Voi olla iso yllätys, ettei talomme ole tyhjillään ja että ihmisten lisäksi talosta löytyy myös kaksi erittäin haukkuherkkää koiraa.

Mutta joo, matka varattu ja maksettu! Hyvä etten jo laukkuja ala pakata... melkein alankin miettiessäni, mitä kaikkea pitää ottaa mukaan. Tai pikemminkin, millaisessa puvustolla parhaiten pärjää. Farkkuja, t-paitoja, tunikoita, ehkä yksi hame, parit kengät, takki. Kai sitä uimapuvunkin voisi ottaa mukaan, ja shortsit, vaikka niille ei välttämättä paljon käyttöä olekaan. Minusta on vuosien myötä tullut canario, enkä tarkene keikkua kesävaatteissa keskellä talvea. *virn*.

Modemiasiankin sain hoidettua yllättävän kivuttomasti. DNA-kaupassa sanottiin olevan modemeja kyllä ja selitettyäni asian ja annettuani ajokorttini henkilöllisyydentarkistamista varten myyjä näkikin koneelta, että olin käynyt s.postikeskustelun asiakaspalvelun kanssa ja että minulle oli suositeltu modemin vaihtamista toiseen. Sain mukaani "uuden", joka oli oikeasti käytetty takuuhuollettu, mutta sillähän ei ollut merkitystä, koska modemin vuokra kuuluu kk-hintaan ja voisin käydä vaihtamassa sen uuteen milloin vain, jos se ei kestäkään kuin hetken. Edellinen kesti 4 vuotta, btw, mikä on toisaalta ihan hyvä ikä.

Kotona modemi alkoi toimia heti kuin unelma - paitsi että sekin oli siltaava ja keksin aika pienellä vaivalla, ettei sitä pystynyt muuttamaan reitittäväksi ennen kuin sen päivittäisi. Argh. Ihmettelen suuresti, miksei ihmisille voi tarjota mitään "säätämättä valmis"-pakettia, koska en usko, että ihan tavan käyttäjä ymmärtää näistä asioista sitäkään vähää mitä minä. Onnistuin (toivottavasti) onneksi päivittämään modemin ja pääsin säätämään sen tilaan "routed", mikä olikin tosi simppeli homma tällä modemilla, joka on samaa merkkiä kuin edellinen, mutta eri malli. Nyt pitäisi homma skulata.


En olekaan avautunut kummallisesta tapauksesta kesken joulukiireiden. Nimittäin eräänä päivänä töistä lähdettyäni mies, joka oli hakemassa minua, kysyi, voisinko tuoda eräälle naapurillemme kukkia. Anteeksi? Juu, naapuri oli kysynyt mieheltä, josko minä voisin tuoda heille joulukukat, kun kerran olen kukkakaupassa töissä. Meinasin repiä pelihousuni ja ilmoitin, että en tosiaankaan ala työni ulkopuolella rahtaamaan kenellekään kukkia, saati että minun pitäisi pahimman joulukiireen keskellä vielä valita ne henkilölle, joka juhannuksena ei löytänyt meiltä myymälästä kertakaikkiaan yhtään mitään ostettavaa, kun oli niin huono valikoima. Mielestäni todella omituinen ajatuskin, että minun heille pitäisi kukkia tuoda, koska olen kukkakaupassa töissä. Ei kai kenellekään tulisi mieleen ehdottaa samaa esim. valintamyymälän kassalle? Että kun nyt olet siellä Siwassa duunissa, niin voisitko ostaa ja tuoda meidän jouluruuat? Ei helvata.

Siis tokihan ko. henkilö olisi varmasti maksanut kukkansa, mutta en sitten tiedä miten ja missä vaiheessa. Olettiko hän ehkä, että otan kukat, rahastan hänet ja sitten seuraavana päivänä lyön töissä rahat kassaan? Tai ehkä että ostan kukat työntekijän hinnalla ja sitten rahastan häneltä sen mukaan? Ja että ihan omalla kustannuksellani tuon kukat, kun nyt tänne päin olen joka tapauksessa tulossa? Käskin miehen ilmoittaa, että en tuo kukkia mihinkään työni ulkopuolella, mutta että jos he haluavat kukat kotiinkuljetettuina, niin totta kai se onnistuu ihan normaalia reittiä pitkin ts. tekevät ostokset myymälässä (tai verkkokaupassa) ja tilaavat sen kotiinkuljetuksen, joka maksanee näillä kilometreillä parikymppiä. (Jolloin olisi ollut erittäin mahdollista, että se olisin ollut juurikin minä, joka olisin tuonut ne kukat, mutta silloin firma olisi saanut siitä maksunsa ja myös minä itse). Ziisus sentään. Meillä olisi sitä paitsi ollut ilmainen kotiinkuljetus jos kukat olisi tilannut verkkokaupasta tiettyyn aikaan ennen joulua, mutta mitäs, onhan se nyt kivampi kysyä myyjää joulukiireiden keskellä valitsemaan ja tuomaan ne pahuksen rehut. Olisin vielä ymmärtänyt, jos kyseessä olisi ollut joku vanhus, jolla ei ole autoa, mutta kun kyseessä on henkilö, jolla ei muuta olekaan kuin aikaa ja joka harva se päivä käy kylillä shoppailemassa. En käsitä, miksei siinä ohessa voinut poiketa itse ostamassa kukkiaan.Tai jos kyseessä olisi ollut ystävä, kaveri tai edes ns. normaali naapuri sen sijaan että kyseessä oli ihminen, jonka kanssa en ole oikeastaan missään tekemisissä, tervehdimme kyllä, mutta hän ei ole ikinä edes käynyt meillä tai toisinpäin.

maanantai 2. tammikuuta 2017

On aika pestä meikit pois, vaihtaa korvariipukset -nappeihin


Tyäputki ohitse, loma edessä. Toissailtana olo oli aivan huikea kotiuduttuani, en osannut oikein muuta kuin olla öllöttää ja huokailla, ja nauttia siitä, ettei tosiaankaan tarvitse meikata hetkeen, eikä välittää, unohtuiko korvakoru vai ei. Saa olla naturellina, ei tarvitse välittää herätyskellosta, ei aikatauluista muutenkaan. Loma.

Paitsi että oikeasti olen tietenkin työtön ja olen kiltisti ilmoittautunut työttömäksi, mutta mahdollisuuteni saada työtä noin kolmeksi kuukaudeksi, varsinkaan omalta alalta, lienevät melko mitättömät. Ikä tulee vastaan, varsinkin paperilla - naamakkain minun luullaan usein olevan hyvinkin parikymmentä vuotta nuorempi kuin olenkaan - eikä minun kai tässä vaiheessa tarvitse huoliakaan muuta työtä kuin sitä omaa. Työttömyyden pitkittyessä pitää kai olla valmis tekemään mitä vain? Enivei, olo on kieltämättä aika vapautunut nyt, jos ei oteta huomioon sitä, että pääkoppa ei varsinaisesti ole siirtynyt lomamoodiin, enkä siksi oikein saa nukuttua kunnolla. Tai no, nukuin eilen kymmeneen, voihan siinäkin olla syy siihen, että olin tänään jo seitsemältä pirteänä.

Lopputili oli tulla tupsahtanut tilille ja sen määrä oli iloinen yllätys. Teneriffa, täältä tullaan! Palkka oli sitä luokkaa, että ehkäpä nyt pääsen käymään La Gomerallakin, mistä olen monta vuotta haaveillut, sellainen päivän retki. Äsken jo selasin TUI:n sivuja ja tutkin lentoja ja retkiä, lähinnä nyt niitä retkiä, lennot otan sieltä, mistä halvimmat saan.

Tänään pitää piipahtaa hakemassa tilinauha ja työtodistus, ja samalla voisi käydä kokeilemassa modemin vaihtamista DNA-kaupassa. Muistan joskus aiemminkin olleeni samoissa asioissa liikenteessä, eikä mistään löytynyt sitä kauppaa, johon modemin olisi voinut palauttaa ja saada uuden tilalle. Toivottavasti nyt on parempi tuuri.