sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Siivouskukkia ja pöllittyjä veronpalautuksia


Viime viikon viiden päivän yllärilomani venyi yllättäen kuuteen päivään, kun sen viimeisenä päivänä (keskiviikkona) sain soiton, että haluaisinko pitää vielä torstainkin vapaata ja koska minulla ei ollut mitään pakottavaa tarvetta päästä töihin, sehän sopi minulle kyllä. Olin töissä siis pe-su, enkä rahallisesti hävinnyt kovinkaan paljon, kun ottaa huomioon la- ja su-lisät. Kerroin myös halukkuudestani / mahdollisuudestani 4-päiväiseen työviikkoon, jos näyttää kovin hiljaiselta (en oikeasti jaksa kökkiä töissä, jos ei siellä ole mitään tekemistä) ja vähän mielessäni toivoin, että tämä viikko ja ehkä ensi viikkokin voisivat olla sellaisia, mutta ainakin tämän viikon olen ollut aivan normaalisti töissä. Ensi viikosta en vielä tiedä (puhelin on keksitty), mutta luultavasti adventin jälkeen alkaakin joulumyynti ja kauppa vilkastuu.

Yllärilomani meni jossain määrin hieman persiilleen, sillä vaikka ajattelin etukäteen olevani luova ja tuottava kaikilla elämänalueilla, en saanut mitään aikaiseksi, oikeastaan. En saanut siivottua, en selätettyä pyykkikasaa, en edes avannut läppäriäni. Haahuiluksi meni. Toisaalta, mukava oli haahuillakin, tehdä käsitöitä ja tuijottaa töllöä. Olen kohta saanut valmiiksi Sophie's universum-mandalan, josta päätin tehdä joululahjan siskolleni virkkaamalla sen neliöstä suorakaiteeksi > torkkupeitto. Pitäjän asumispalvelujen piirissä oleville vanhuksille kerätään villasukkia nyt ennen joulua ja sain sinne valmiiksi yhden parin, ja aion tässä nyt viikonloppuna kutoa toisenkin. Vuosi sitten kudoin pakolaisille, nyt siis tämä. Sotaveteraanisukkatempaukseen en aio osallistua, koska sukkien pitää olla tietyn värisiä ja se ei minulle passaa.
Yhtenä päivänä kävin miehen kanssa uimahallilla, mikä oli oikein mukavaa. Talvi kävi kylässä (yhtenä aamuna oli -15C!!!) ja kylmän hiipiessä luihin ja ytimiin oli enemmän kuin ihana seisoa pieni ikuisuus kuumassa suihkussa pelkäämättä, että kuuma vesi loppuu. Saunaa, löylyä ja uimista altaassa, joka toi jostain syystä mieleen muistoja ensimmäiseltä matkaltamme Puertoon.


Sittemmin lyhyesti meillä vieraillut talvi palasi sinne, mistä oli tullutkin ja maailma näyttää ihan marraskuiselta. Joulua kohti kuitenkin mennään ja vaikka yllärilomani varalleni tekemäni pyhät lupaukset suursiivosta ja ties mistä eivät toteutuneet, menen jouluun hyvällä mielellä, koska olen kuin olenkin saanut siistittyä huushollia tällä viikolla työpäivien jälkeen. Ei, en puhu mistään joulusiivouksesta, vaan ikuisuusprojektistani nimeltä "vähemmän materiaa". Viime viikonloppuna minulla oli vain yksi vapaapäivä, viime maanantai siis, ja kun se meni täysin haahuillessa, otin itseäni tiistaina niskasta kiinni ja päätin pyhästi tehdä jotain. Ostin töistä itselleni ns. siivouskukat eli kaksi ihanaa princettiaa, jotka kotiuduttani jätin paketeissa keittiön tuolin karmille odottamaan sitä hetkeä, kun olisin siivonnut keittiön kunnolla (imurointi, moppaus) ja silittänyt lakanat. Vasta sitten sain avata paketin. Se toimi! Seuraavana iltana silitin loput pyykit ja päätin, etten enää päästä niitä kasaantumaan tupaan sillä tavoin, vaan silitän ja viikkaan ne kaappeihin asap.
Samalla aloin katsella keittiötä kriittisin silmin ja ihmetellä aiempia ratkaisujani tavaroiden sijoittamisen suhteen. Joo, on totta, että vanhassa talossa on aivan liian vähän kaappitilaa, mutta oikeasti - miksi minulla on esim. mehumaija keittiön kaapin päällä? Läpi vuoden? Kun käytän sitä vain muutaman kerran kesällä? Tai termoskannut sen kyljessä, joilla on jokseenkin yhtä paljon käyttöä? Kakkukupu jääkaapin päällä? Leivänpaahtimen vielä ymmärrän siinä mielessä, että sähkölaitteet on kai hyvä pitää lämpimässä, mutta en tarjotin/kakkulautaspinoa sen vierellä. Meillähän on porstuassa KOMERO, miksi ihmeessä en veisi mehumaijaa sinne ottaakseni sen esiin sitten taas kesällä? Sopivasti siivosin komeron alkukesästä, sinne mahtuu nyt kyllä vaikka mitä. Vanha ruokakomero, jossa ei ole säilytetty ruokaa vuosikymmeniin.

Mieskin innoissaan "siivosi" tässä jokin aika sitten tuvan ison kaapin, tyhjentäen sieltä roskiin vanhoja työvaatteitaan, jotta sai sinne tilaa virveleilleen (!!!), mistä minä en oikein ilahtunut. Nimittäin asia, mikä minua myöskin ärsyttää, on se, että koska meillä ei ole eteistä, tulemme sisään tupaan kengät / saappaat jalassa ja jätämme ne yleensä uunin eteen tai piisille. Siinä sitten tönöttää maihareita, crocseja, kumppareita... Keksin, että kun mies muiluttaa (typerät) virvelinsä porstua toiseen komeroon, voisimme laittaa käyttövaatteet tuvan kaappiin ulkotakkeja myöten, jolloin naulakko ei pursuisi ja tursuisi holtittomasti kuten nyt. Mies ei tietenkään innostunut porstuan komerosta, väitti, ettei saa ovea auki ja että siellä on hiiriä (kerro jotain uutta - hiiriä on sisälläkin), mutta toissapäivänä, kun tulin kotiin, virvelit oli otettu kaapista. Tuossa ne nyt odottavat tätä päivää ja että yhdessä tyhjennämme komerosta pois 30 vuotta vanhat veneilylehdet ja hiirten syömät petauspatjat. Mies jo innoissaan suunnittelee laittavansa komeroon paitsi virvelinsä, niin myös kalapakkinsa, pelastusliivinsä.... Ou jea.


Juniori kotiutui tällä viikolla jo torstaina, koska perjantaina oli lähtö festareille. Torstai-iltani meni siksi tietokoneen kanssa tapellessa, sillä yllättäen kaikilla laitteilla ei päässyt nettiin, kun kotona oli kolme ihmistä. Milloin oli juniori marisemassa, että läppärillä ei pääse nettiin, milloin mies kitisi, että tabletti ei skulaa, ei pääse Ruutuun, kun netti ei toimi. Milloin minun koneeni näytti, ettei yhteyttä ole. Perkele, modemi oli ihan jotenkin itsekseen pompahtanut jossain vaiheessa NAT-tilasta takaisin oletusasetuksiin eli operaattorilta jaettiin meidän perheelle huimaavat viisi IP-osoitetta, joista modemi vei yhden. Meillä on: kolme puhelinta, kaksi läppäriä, yksi pöytäkone, yksi tabletti ja yksi pelikonsoli, jotka KAIKKI taistelevat noista neljästä IP-osoitteesta. Haloo taas?! Yritin säätää modemin takaisin NAT-tilaan ja onnistuin saamaan kaiken täysin sekaisin, kun menin "vanhasta muistista" klikkailemaan ihan jotain muuta kuin olisi pitänyt. Säädin perkeleen purkkia neljä tuntia ja olin aivan valmis soittamaan jo asiakaspalveluun saadakseni jonkun tosinörtin auttamaan minua muodostamaan edes jonkin yhteyden, mutta onneksi purkin resetoiminen palautti sen oletusasetuksiin ja pääsimme taas taistelemaan niistä neljästä IP-osoitteesta. Pitää tässä jossain vaiheessa yrittää uudelleen ja seurata tällä kertaa tosi tarkasti ohjeita.

Verottajakin muisti sukulaismiestä tässä viikolla, kertomalla kirjeitse, että veronpalauts on käytetty verovelan lyhennyksiin. Siis mitä?! Voiko niin muka tehdä? En löytänyt mistään aivan selkeää vastausta asiaan, ainoastaan sen, että kohtuulliset hautauskulut menevät kaikkien velkojen edelle. Ulosottomies (nainen) sanoi omasta puolestaan, että he eivät sitä ulosmittaa, mutta näköjään verokarhu ei piittaa, vaikka vainaja jäisi hautaamatta, rahat pois vain. Aion tehdä asiasta oikaisupyynnön, eihän se mitään ota jos ei annakaan. Nimittäin tuo kohtuulliset hautauskulut käsittää myös muistotilaisuuden ja siitähän kuolinpesällä on vielä maksamatta jokseenkin tuon veronpalautuksen verran. Hautaustoimisto ja seurakunta, plus muistolaatta on jo maksettu.

Ai niin. Luomi, josta huolestuin, on vaaraton. Ärsyttävä se kyllä on, koska se on paikassa, josta helposti raapaisen sen pinnan rikki. Sen sijaan toinen luomi, jota näytin lääkärille miehen kehotuksesta, menee poistoon. Lääkärin mielestä sekin on vaaraton, mutta koska sen on "tuon värinen", se on parempi varmuuden vuoksi poistaa. Nyt odottelen, että omalääkäri palaa joskus lomalta ja laittavat minulle hänelle jonoon sitten.


Joulu tosiaan lähestyy kovaa vauhtia. Töissä meille jaettiin jo tehtäviä joulumyyntiin, tai pikemminkin rooleja. Tämä hoitaa leikot, tuo joulukorien koristelun jne. Minulle lankesi, kuinkas ollakaan, myynti. Tonttuhatutkin on kaivettu jo esiin, joskaan minä en ihan heti voi kuvitella itseäni tonttuhatussa... vaikka melkoinen tonttu olenkin, jo ilman hattuakin. Itsenäisyyspäiväkin koittaa ihan kohta ja sen tiimoilta pääsin tekemään havuseppeleitä jo valmiiksi. Voi, miten tykkäsin siitä puuhasta vääntäessäni toissapäivänä peräti kolme seppelettä! Yksi on vielä tekemättä, ja toivon, ettei kukaan muu ehdi tehdä sitä. Työkaveri nauroikin, että miten voi olla joku noin täpinöissään havuseppeleistä. *virn*. Ei ilmeisesti hänen lempipuuhaansa. Totesinkin, että voisin tehdä niitä vaikka kuinka ja kauan, ja siitä saimme syyn jutustella, kuinka kaikki viihtyisimme varmasti Elannon sitomossa, jossa vierailin muutama vuosi sitten. Ei asiakkaita häiritsemässä, pelkkää surusidontaa liukuhihnalta, ilman aivoja. Eikun oikeasti. Minä pidän työstäni, mutta ihan varmasti pitäisin myös tuosta. Ja ei tietenkään tuolla sitomossa tehdä työtä ilman aivoja, en minä nyt sitä tarkoittanut. Mutta siis tavallaan tehdasmaista tuotantoa, josta työkaveri haaveilee - hän kertoi viihtyneensä aiemmin tehdastyössä, jossa sai olla ilman meikkiä ja jossa pystyi samalla ajattelemaan omiaan. Sitähän noita seppeleitä sitoessakin pystyi tekemään: tuli nättiä, mutta samalla ajatukset lensivät vauhdilla muissa sfääreissä ja kuuntelin radiota. Piirtäminen oli hyvin paljon samaa. Olin nopea ja olin huolellinen, mutta samalla sain miettiä omia asioitani ja kuunnella radiota.

Mitä teen jouluna, sitä en vielä tiedä. Ehkä viime joulun toisinto ts. jouluateria meillä äidin ja isän kanssa. Saimme 20 euron kinkkulahjakortin S-ryhmän kauppohin, jee! Aattona olen varmaankin töissä, ja jouluhan sijoittuu nyt siten, ettei siinä montaa vapaapäivää ole. Olen kai joulun välipäivät töissä ja sitten alkaakin pitkä loma. Jee sillekin!

maanantai 7. marraskuuta 2016

Yllärilomalla

Emma från Bengtsbo teki äpärälapsen, joka ei, ikävä kyllä, selvinnyt, vaikka yritin juurruttaa sen.

Yllätyin viime viikon alkupuolella iloisesti tajutessani, että tulevana viikonloppuna olisi pyhäinpäivä ja että se todennäköisesti tarkoittaisi kolmen päivän viikonloppua, koska lauantai oli pyhäpäivä, eikä meillä tehdä töitä sunnuntaisin, paitsi poikkeustapauksissa. Käytännössä olen ollut töissä tasan yhtenä pyhänä, äitienpäivänä. Yrittäjän ei kannata pitää ihmisiä tuplapalkalla töissä, paitsi jos odotettavissa on todella vilkas päivä, se on selvä. Pomo kävikin sitten sanomassa, että niin, sulla on muuten lauantai sitt vapaa, minkä otinkin ilolla vastaan. Kolmen päivän vapaa, jee!

Mutta sittenhän se vasta iloksi muuttui, kun pomo eilen soitti minulle ja kysyi, olisinko halukas olemaan töissä ensi sunnuntaina, ts. isänpäivänä, sillä jos olisin, saisin tiistain ja keskiviikon vapaaksi (ja sunnuntaista tietty tuplapalkka ja lauantaistakin lauantailisä kuten tavallista). Ekskusemua? Sanotko uudelleen - tulisinko töihin tästä nyt sitten vasta torstaina? Correct. No totta hitossa! Eli kahden viikon syklissä minulla oli neljän päivän työviikko, viiden päivän vapaa ja taas neljän päivän työviikko. *happy dance*.
Arvatkaa vaan, otanko kaiken irti tästä minilomasta! Lauantai menikin ihan vain laiskotellessa, juniori oli tyttöystävän luona ja minä pelasin WoWia oikeastaan koko päivän. Lämmitin saunan ihan vain itselleni ja laitoin perheelle karitsanjalkaa (ostimme ystävältä puolikaan karitsan asevelihintaan) kera herkullisen kastikkeen. Eilen veimme juniorin kaupunkiin jo hyvissä ajoin, sillä kävimme porukalla shoppailemassa (hurraa kauppojen sunnuntaiaukiolo!), sitten elokuvissa käyttämässä viimeiset kesäliput pois (Inferno, tykkäsimme) ja lopuksi haimme vielä pizzat. Tänään minulla on, ikävä kyllä, aika lääkärille, mutta huominen ja ylihuominen, ei mitään velvollisuuksia. Nyt tuuletan päätäni oikein reippaalla kädellä, istun sukulaismiesvainaan vanhan läppärin ääreen ja annan pulputa. Tänään ajattelin selättää pyykkikasan silitysraudalla ja - laudalla... ja pelata WoWia.


Wowissa ensikokemukseni Legionista eivät olleet kovinkaan miellyttäviä. Ensinnäkin kauhistuin, kuinka hunter oli turmeltu, erityisesti survival-specci, josta minun oli pakko luopua, koska en halunnut olla melee-hunter, en sittenkään, vaikka kokemukseni mukaan survival on vahvempi kuin nykyiseni, beast master. Mutta kamoon - hunter ilman jousta? Beast master on nyt hunter ilman ansoja, mikä riipii sydäntä, mutta olen kuullut huhuja, että saisimme ansamme takaisin.

Toiseksi en löytänyt mitään iloa tai mielenkiintoa tehtävistä. Alueet olivat tylsiä ja ensimmäisen kuukauden jälkeen harkitsin vakaasti, etten ostaisi peliaikaa lisää. Pelaan virtuaalirahalla, kun sitä kerta on, joten oikeaa rahaa ei mene, vaikka ostaisinkin peliaikaa. Ostin sitten, ajatellessani pimeitä syysiltoja, kun ei ole mitään tekemistä. Pelasin kuitenkin aika harvakseltaan ja dingasin lvl110 melko nopeasti, koska olin koko ajan "rested" ts. sain jatkuvasti tuplasti XP:tä. Mutta sitten. Suramar (kuva alla). Jouduin sinne vähän vahingossa, sillä päätin hypätä alas kalliolta ihan kokeeksi testatakseni kotkansiipibuffia ja leijailin sulavasti alas, päätyen Suramarin kaupunkiin. Oo, mikä paikka tämä on? Mitä täällä tapahtuu? Pian tehtäväketjut veivät minut kaupunkiin uudemman kerran ja naps, olin koukussa. Viimeinkin jotain uutta; jännittävä paikka, jännittävä tarina. Eikä seuraavakaan alue, Azsuna tuottanut pettymystä, vaan löysin sieltä uuden, yhtä jännittävän tarinan. Ihan mahtavuutta. Val'sharah, se oli jo mallia "no joo", mutta Stormheim, josta epäonnekseni tulin aloittaneeksi seikkailun, oli todellakin pettymys, samoin kuin Highmountain, johon siirryin seuraavaksi. Muilla hahmoilla jättänen ne suosiolla väliin kokonaan, mutta Erkkiksellä tavoitteeni on tehdä kaikki mahdolliset tehtävät, tutkia kaikki mahdolliset alueet.

Pettymystä tuottaa yhä se, kuinka heikkona koen hunterin: vihulaisia saa hakata ja takoa ikuisuuden ennen kuin henki lähtee, kun aiemmin tuntui, että hunterilla se oli lähestulkoon "laaki ja vainaa". Myös se, että uusilla alueilla kaikki skaalautuu oman levelin mukaan, on turhauttavaa, koska "helppoja" alueita ei ole, vaikka olet maksimilevelillä. Toisaalta se on myös hyvä, siis se skaalautuminen, siinä mielessä, että alueelta ei tarvitse siirtyä toiselle saadakseen haastavuutta. Molempi parempi. Joten ei, en missään tapauksessa laita WoWia tauolle nyt, kun ei vielä ihan mahdottomasti tehtävää, ja olen aivan innoissani niiden tekemisestä. Ja jos sitä vaikka ne ansat saisi takaisin... Ja sitten on uusi transmog-systeemi, joka antaa mahdollisuuden kustomoida oman hahmon kuteita todellakin persoonallisiksi ilman, että kaikkia rättejä pitää säilyttää pankissa tai peräti kantaa mukana.


Tänään on tosiaan lääkäri. Kasvoihini on ilmaantunut luomi, josta olen hieman huolissani, joten käyn näyttämässä sitä tohtorille. Samalla voisi näyttää muutamaa muutakin luomea, sillä ilmeisesti olen perinyt äitini ihon siinä mielessä, että luometun helposti. Äidiltä on ainakin kerran poistettu luomia niin paljon, että se tehtiin vallan nukutuksessa: rouva uneen ja sitten napsittiin luomia etupuolelta, sitten käännettiin vatsalleen ja luomia poistettiin selästä. Äiti oli sen jälkeen kuin neulatyyny, tikattuna sieltä ja täältä. Jos minun uusin luomeni ei ole mitään, on hyvä kuulla se ja jos se olisi hyvä poistaa, niin sitten poistetaan.