torstai 30. kesäkuuta 2016

Vaurauden mittareiden tikitystä


Vaikka tuntuu, ettei rahaa ole käytössä yhtään enempää kuin ennenkään (mitään ei jää käteen, ei säästöön, pitää miettiä, miten raha riittää seuraavaan palkkapäivään ja pitää lykätä jonkin tietyn asian hankkimista), niin siitä huolimatta on nurkkiin alkanut ilmestyä tavaraa lisää sitä mukaa, kun olen yrittänyt toisesta päästä sitä viskoa roskiin. Tarpeetonta tavaraa, teoriassa, mutta elämää jossain määrin helpottavaa tavaraa. Kuten nyt vaikka Sodastream. Tähän asti olen pitänyt sitä turhana, koska Lidlin vissy on kuitenkin niin mahdottoman edullista, ja sitä meillä menee / on mennyt uyseitakin litroja päivässä sen jälkeen, kun mies vaihtoi alkoholin ensin limuun ja sitten vissyyn. Juon sitä itsekin, vaikka en aiemmin ole juonut vettä mitenkään turhan paljon, suorastaan liian vähän suosituksiin nähden. Mies haaveili Sodastreamista ja muistaakseni toissaviikolla sellaisen ostikin, uudenkarhean Torilta muutamalla kympillä. Yllättäen sillä onkin todella paljon käyttöä. Itsekin saatan suhauttaa useita pulloja päivässä, siis tehdä niitä jääkaappiin valmiiksi, ja soodaa tulee juotua aivan toisella tavoin kuin joisin ihan tavallista raanavettä.Voisimme toki juoda vettä suoraan hanasta, eli siinä mielessä Sodastream on "tarpeeton", mutta kyllä tämä sen vissypullojen kantamisen kaupungista kotiin voittaa mennen tullen.

Toinen ostos, jonka himoitseminen pälkähti päähäni vasta hiljattain, oli höyrypesuri. Korjatessani salin lattialta koirankuset pois, harmittelin huokoiseen lattiaan jäävää tahraa ja ihmettelin, onko mitään keinoa saada sitä koskaan pois, tai yleensäkään mitään keinoa saada salin lattiaa ikinä todella puhtaaksi. Jokunen vuosi sitten vietin viisi tuntia polvillani lattialla ja hinkkasin siitä jokaisen neliön, mutta uskon, että sen saisi vieläkin puhtaammaksi. Sama juttu muissa huoneissa; keittiö ja kammarit, niitä ei saa koskaan niin puhtaiksi kuin haluaisin. Keittiön lattia on röpelöistä muovimattoa, jonka saa puhtaimmaksi juuriharjalla hinkkaamalla ja kammareiden lattioissa on ikivanhat muovit, joilla on vain noin sadan vuoden paskat. Eilen sain sitten haluami laitteen, uudenkarhea (takuukin vielä voimassa!) muutamalla kympillä, Torilta tietenkin.

Höyrypesurini on ihan karvalakkimalli, ei siis mikään hieno laite, joka pesee ja kuivaa, vaan laite, joka uutenakin maksaa alta satasen, mutta tämä on varmasti juuri passeli minun tarkoituksiini. Sillä voi pestä lattiat, seinät, katot, lasit, matot, huonekalut... Eilen testasin sitä keskikammarin lattiaan ja oi. Kaikki vanhat tahrat eivät lähteneet, mutta lattia on niin puhdas ettei ikinä. Se tuntuukin ihan toiselta paljaaseen jalkaan! Höyryttelin vehkeellä ja kun kuivasin jäljen, rättiin tuli niin paljon paskaa, että käsipelillä sitä olisi saanut hinkata varmaan hamaan hautaan asti. Täytyy ajan kanssa hiulata kaikki lattiat, siihen menee tunteja ja tunteja, mutta kun ne kerran saan puhtaiksi, ei niitä ihan heti tarvitse toistamiseen pestäkään. Ei ehkä seuraavaan sataan vuoteen. *virn*. Äitikin kärkkyy jo nyt omaa vuoroaan päästä hiulaamaan omia lattioitaan. Haaveilen siitä, että laite irrottaisi pinttyneen rasvan keittiön seinistä ja katosta, se ei nimittäin lähde pois millään.

Ihan hauskaa, että miehellä on tarmoa enemmän kuin kuluneina vuosina yhteensä. Hän jaksaa ja viitsii, ja on innostunut tekemään kauppaa, lähinnä kalastustarvikkeilla (harva se päivä pitää postitella jotain vaappuja ja keloja), mutta ostaa ja myy myös muuta tavaraa, ja siinä jää käteen muutama kymppi toisinaan, jotka voi sitten sijoittaa vaikka sodakoneeseen ja höyrypesuriin.


Nyt kun vielä saisimme miehen eläkehakemuksen notkahtamaan eteenpäin. Luin hiljattain jutun näistä työttömistä väliinputoajista, jotka ovat kortistossa, vaikka eivät missään tapauksessa sinne kuuluisi, koska eivät käytännössä ole työkykyisiä, eivätkä pysty ottamaan työtä vastaankaan, jos sitä tarjottaisiin. Eläkkeelle on vaikea päästä, joten ihmisiä roikutetaan työttömyystilastoissa vuodesta toiseen. Miehellekin soitettiin jo keväällä kunnasta ja kartoitettiin tilannetta, koska kunta työllistää kaikki pitkäaikaistyöttömänsä, sieltä luvattiin soittaa pääsiäisen jälkeen, mutta ei koskaan soitettu. Niinpä - mitähän työtä kuntakaan voisi tarjota - työttömyyspäivärahalla! - miehelle, joka ei kuule, henki ei kulje, liikkuminen vähän vaikeaa... ja jolla ei lisäksi ole autoa? Mikään laki ei voi sentään velvoittaa meitä hankkimaan kahta autoa siksi, että mies pääsisi palkattomaan työhön puoleksi vuodeksi, eihän? Toki jos vaikka kunta ostaa meille toisen auton, niin mikä ettei, mutta epäilen. Ainoa automme (josta edelleen puuttuu takalasi...) on totta kai minun, palkkatyöllisen käytössä, teoriassa ainakin. Useimmitenhan se on miehellä, joka kyytii minut töihin ja hakee kotiin, joskin olemme nyt yrittäneet järkeistää tätä kulkemista niin, ettei miehellä ole autoa vain siltä varalta, jos sattuisi tarvimaan, vaan ainoastaan silloin, kun hän todella sitä tarvii (terapiakäynti, tai junioria pitää kuljettaa päivällä johonkin).

Mutta joo, työhön käy tänään tieni, ja oikein hyvillä mielin töihin menen, tänäänkin. Yö tosin oli hiukan rikkonainen, kävin ajoissa nukkumaan, mutta eläimet valvottivat, samoin kuumuus. Puoli viiden aikaan heräsin kaameaan karjuntaan - kissat tappelivat ikkunani alla. Nousin ylös, avasin ikkunan ja siinähän luimisteli naapurin Nasse aivan ikkunan alla. Komensin Nassen kotiin ja kissa lähti hölkyttämään naapurin aittaa kohti (siinä menee kissojen polku). Sulo putkahti talon kulman takaa esiin ja sen sijaan, että herra olisi tullut sisään, se lähtikin Nassen perään ja mouruaminen jatkui hetken kuluttua aitan luona. Voi hyvät hyssykät. Mietin, hyppäänkö ikkunasta alasti ja lähden hajottamaan laumaa, mutta tyydyin sulkemaan ikkunan ja olemaan välittämättä vaimeasta mouruamisesta. Kuuden maissa Sulo suvaitsi viimein tulla sisään, väsyneenä mutta onnellisena. Ja vahingoittumattomana, sillä matsit Nassen kanssa ovat lähinnä noita sanallisia.

Jos Sulo on ISO kissa, niin on kyllä Nassekin. Voisivat olla vaikka veljeksiä! Komeita pörröturkkeja ja värityskin on melkein sama, Nassella on vain valkoista hiukan.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Sateen jälkeen paistaa aurinko


Päivityksen otsikko tulee ottaa kirjaimellisesti, sillä se ei ole mikään kielikuva, vaan simppeli toteamus, että eilisen kaatosateen jälkeen olen herännyt aurinkoiseen aamuun. Nukuin vähän turhankin huonosti, mutta päätin siitä huolimatta nousta ylös seitsemältä, vaikka menenkin vasta iltavuoroon. Jos olisin nukkunut pitempään, luultavasti harmittelisin nukkumiseen "hukattua" aamua jälkeenpäin. Ei pitäisi jumittua katsomaan "Orange is The New Blackia" sillä fiiliksellä, että pakko katsoa tämä kauden viimeinenkin jakso... *virn*

Sarjoja onkin tullut katsottua ihan kiitettävästi tässä viime aikoina, kiitos jalkapallon. Minähän en nimittäin jalkapalloa katso, joten kun iltaisin tv on ollut varattuna, olen viihdyttänyt itseäni katsomalla tietokoneella sarjoja. "Game of  Thronesin" kuudes kausi tuli katsottua eilen loppuun ja täytyy sanoa, että en tajua, miten sitä taas jaksaa odottaa vuotta seuraavaa jaksoa. Ihan huikea. Huikea!

Päivät ovat soljuneet eteenpäin kesäisinä. On saatu vettä ja on saatu aurinkoa. Ja on saatu pihaan lahjoituksena puutarhakalusto, jonka koekäytimme juhannuksena ja hyväksi havaitsimme, kun kirjaimellisesti söimme ulkona. Juhannus oli kaikinpuolin muutenkin mukava, sisältäen kaikkia mahdollisia kesäisiä elementtejä. Järvellä oloa, uintia, rentoutumista. Soittelin tädilleni, joka kertoi serkkuni pitävän ensi kuussa juhlat saavuttaessaan puolen vuosisadan iän ja eilen postista tupsahtikin kutsukortti. Harmi, että pippalot ovat päivänä, jolloin olen töissä, enkä mitenkään voi ottaa sitä vapaaksi tai edes vaihtaa vuoroa P:n kanssa. Onneksi juhlat alkavat klo 15, pystyn varmasti aikaistamaan työvuoroni alkavaksi ja loppuvaksi tuntia aiemmin ja pääsen lähtemään juhliin suoraan töistä.

Juhannuksen alla töissä totesin, että helsinkiläiset kesämökkiläiset osaavat olla aika pönttöjä. Ennen kaikkea käytökseltään. Tullaan mökkipitäjään kuin euroopanomistajat ja ilman muuta oletetaan, että heitä varten on varattu ja pidetty juuri heidän haluamaansa kesäkukkaa, jotta he voivat viime ostoksenaan juhannusaattona viedä sitä mökille. "Eihän täällä ole mitään." "Hirveät hinnat". "Eikö ole mitään valmista?" "Minä en ota sitten mitään jos ei ole marketta (heittää kassin maahan ja lähtee)".

Oikeesti, kamoon nyt. Jos haluatte, että juhannuksena mökillä on jotain "suurta, valkoista ja ryöppyävää", tulkaa ostoksille toukokuussa, ostakaa taimet, istuttakaa ja nauttikaa tuloksista juhannuksena sitten. Kesäkuun loppupuolella ei auta muu kuin tyytyä siihen, mitä on jäljellä.

Vaan minun hymyni ei hyydy, ei edes silloin, kun hieno frouva näyttää kassipisteen viereen keräämiään kasveja ja sanoo "Pakkaa nuo ja valmistele lasku sillä välin, kun minä käyn tuolla ruokakaupassa". Onkohan nämä helsinkiläiset Helsingissäkin samanlaisia? Vai tullaanko tänne böndelle vain näyttämään, että mepä ollaan parempaa väkeä?

torstai 16. kesäkuuta 2016

Oikeusavutonna kaiketikin

 Kurkut ovat kasvaneet komeiksi!

Sukulaismiehen jälkeenjääneet asiat saavat yhä kummallisempia muotoja. Miehelle oli eilen soitettu oikeusaputoimistosta, syystä että hän oli ottanut sinne yhteyttä 6.6. Häh? No, ei todellakaan ollut. Oikeusaputoimiston täti oli kysellyt mieheltä, miten perunkirjoitus etenee ja oli alkanut luetella ja selvittää, mitä kaikkia papereita tarvitsee sitä varten olla. Sen perusteella, mitä mies minulle puhelun sisällöstä kertoi, täti ei ollut kertonut mitään, mitä minä en olisi tiennyt jo etukäteen tai en olisi osannut hoitaa. Mies oli kysynyt ko. virkailijalta, yrittikö hän ehkä myydä jotain, johon tämä oli vastannut "en varsinaisesti", minkä jälkeen mies oli sanonut, että hoidamme perunkirjoituksen itse ja että meillä ei ole edes varaa oikeusapuun. Virkailija oli naurahtanut ivallisesti ja toivottanut onnea yritykseen.

Siis oikeesti nyt taas. Mitä vit-tu-a? Miksi meille soitetaan oikeusaputoimistosta ja aletaan kertoa, miten perunkirjoitus tehdään? Virkailija oli tosiaan selittänyt ummet ja lammet, mm. että täytyy olla kaksi uskottua miestä, saldotodistukset pankeista ja velallisilta jne. ikään kuin me emme tietäisi sitä tai emme olisi ymmärtäneet hankkia tietoa ihan itse (ja hankkia myös niitä saldotodistuksia). Uskotut miehetkin on sovittu.
Eniten minua kummastuttaa tuo väite, että mies olisi ottanut yhteyttä oikeusapuun viime viikon maanantaina, enkä nyt tiedä, onko appi ehkä soittanut sinne vakuuttuneena siitä, että minä en osaa hoitaa asioita, vai onko joku taas ehkä esiintynyt miehenäni. Teho-osastollehan mies oli muka soittanut ja tiedustellut sukulaismiehen vointia siinä vaiheessa, kun me emme edes tienneet hänen olevan sairaalassa.

Tekisi mieli soittaa oikeusaputoimistoon ja kysyä, että mitä ihmettä, mutta antaa olla. Paskat siitä.

Sataa, viimeinkin. Luonto on kaivannut vettä, mutta toki sadepäivä tekee työpäivästä hiljaisen, eikä välttämättä niin kovin miellyttävän, jos joku nyt sattumoisin tulee sateella ostamaan kesäkukkia.

Btw, tämä GoT:in kuudes kausi on kyllä aivan huippu. En enää tiedä, mikä jakso on ollut paras tai jännittävin.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Asioiden järjestymistä


Eilen soittelin ulosottomiehelle (joka on siis nainen, kun ed. mies on tainnut jäädä eläkkeelle) ja sovin asioista hänen kanssaan hyvinkin mutkattomasti. Hän tuli samaan tulokseen kuin minäkin mitä tulee siihen määrään, jonka minun voi katsoa pystyvän lyhentämään palkastani tällä hetkellä (150 euroa / kk) ja sanoi laittavansa maksulapun minulle kotiin niin voin sitten käyttää sitä samaa joka kuukausi. Hän ei edes ehdottanut, että palkastani pitäisi ulosmitata mitään, eikä hänellä myöskään ollut mitään sitä vastaan, että suoritan ensimmäisen maksuni vasta heinäkuun palkasta, koska mieluusti kesäkuun palkastani hankkisin autoon takalasin. Hän kyseli tilanteestani / -mme muutoinkin ja suositteli velkajärjestelyyn hakeutumista, koska hänen mielestään meillä on hyvät mahdollisuudet siihen päästä. Puhelun jälkeen googlasin asiaa lisää ja päätin, että kesän aikana käymme velka- ja talousneuvojalla, tuossa loppupuolella kesää varmaankin, kunhan mies on käynyt hakemassa jonkinlaisen lausunnon pääkoppansa tilasta psykiatrilta (elokuussa). Todellakin, aika on oikein psykiatrille, eikä psykologille.

Hyvä mieli tuosta ulosottoasiasta nyt. Kannattaa todellakin olla aktiivinen näissä asioissa itse, sittenkin, vaikka ei pystykään maksamaan kuin vähän, tai ei mitään. Vouti suhtautuu myötämielisemmin, kun asiakas ei ikäänkuin pakoile vastuutaan. *virn*.

Avenida Mosaic Purple, löysin töistä tavispelargonien seasta

Tuntuu, ettei perjantai tule riittävän nopeasti. Eilen oli töissä todella kiire päivä ottaen huomioon, että oli maanantai ja työpäivä oli oikein kiva. Saan työskennellä hyvinkin itsenäisesti, siis noin yleisesti ottaenkin, mitä tietysti kuvaa jo tämä minun tiistainen päiväni puutarhamyymälän vastaavana. Eilisen päivän teki mukavaksi sekin, että pomo sanoi loppupäivästä, että ottaisin mukaani kesäkurpitsan taimia; niitä oli myymättä niin paljon, että henkilökunta sai viedä niitä kotiin, ja minähän vein. Jee! En tänä vuonna laittanutkaan kesäkurpitsaa itse, joten mukava saada oikeinkin komeita taimia lahjaksi. Kohta, kunhan nyt kunnolla herään ja nautin aamiaiseni, ajattelin käydä istuttelemassa kurpitsani, eilen en ehtinyt, oli vähän hoppu ilta kaikkine kuljetuksineen (mies on ryhmässään saanut kunnian toimia palaverin puhemiehenä näin kesäkuun).
Mutta, kaikesta huolimatta odotan kolmen päivän vapaatani enemmän kuin innoissani!

Sain eilen toisenlaisenkin lahjan; ihana Puskissa oli muistanut minua tulevien synttäreideni tiimoilta leffalipuilla, nyt pääsen katsomaan Warcraft-leffan juniorin kanssa - jippii! Leffa ei ole saanut kovin kummoisia arvosteluita, mutta on se silti nähtävä. Sitä on tehty niin monta vuotta ja onhan siinä tuttuja henkilöitä, kuten Garona, Durotan jne.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Kotokartanolla on hyvä olla


Viime yönä uneksin taas Siitä Talosta, tai pikemminkin kartanosta, josta olen uneksinut useita kertoja kuluneiden vuosien aikana, ja jonka en ainakaan tiedä sijaitsevan missään tuntemassani paikassa. Ihan varmasti en ole koskaan käynyt siellä, mutta siitä huolimatta se tulee minun uniini itsepintaisesti, aivan kuin kertoen, että on olemassa ja että minun pitäisi etsiä hänet / se.

Unieni kartano on tyyliltään pikemminkin (1700-luvun?) vauras talonpoikaistalo, mutta siitä huolimatta kyseessä on kartano, se on selvä. Rakennus on yksikerroksinen, pitkä, ja pitkällä seinällä on porstua, josta pääsee suoraan sisään taloon. Sisäeteistä / porstuaa ei siis ole. Sisäänkäynti on ehkä jonkinlaiseen keittiöön tms. ja siitä oikealla puolella taloa on ikäänkuin arkisempi puoli ja vasemmalla on parempi puoli. Talon oikeassa päädyssä on jonkinlainen tupa ja vasemmassa päädyssä oikein kaunis kammari. Kammarin vieressä on sali, mutta mitä salin ja tuvan välillä on, sitä en tarkkaan muista. Joskus uneksin ruokasalista, mutta en muista sen sijaintia juuri nyt. Kaikki huoneet ovat peräkkäin. Itse talo on pienen hiekkatien varrella ja porstua oikealla puolella kasvaa jotain puita / pensaita, todennäköisimmin syreenejä. Talo on vanha, ja se on tällä hetkellä museona, eli siellä ei asu ketään, mutta esim. viime yönä näin siellä keinutuolissa istumassa vanhan naisen, siis ikäänkuin kotikummituksen tms. Hänessä ei kuitenkaan ollut mitään pelottavaa.

Ehkä joskus löydän tuon vanhan kartanon.


Minut löysi sen sijaan ulosottomies. Sitten viimekertaisen soittoni (jolloin hän sanoi, että minulla ei ole mitään ulosotossa, eikä hän ollut kiinnostunut määräaikaisesta työsuhteesani) eräs vanha asia on tullut uudelleen vireille, ja minulla on nyt kymmenen päivää aikaa saada kasaan reilut 24000 euroa, tai se ulosmitataan. Helppo nakki. Not. Soitan hänelle maanantaina (kun menen iltavuoroon ja ehdin aamusta soitella Tärkeitä Puheluita, joita töistä en soittele) ja kerron tilanteeni, samoin kuin sen, että haluaisin maksaa velkojani itsemaksavana asiakkaana sen sijaan, että palkastani ulosmitattaisiin jotain. Asiaa etukäteen stressatessani laskin laskurilla, paljonko minulta menisi palkasta / maksaisin kuukausittain, jos maksaisin maksimisumman, jonka minulta voi ulosmitata - - - se oli noin 150 euroa. *tyrsk*. Kauanko menisi maksaa 24 tonnia? Laskin, 160 kuukautta. Se on vähän reilut 13 vuotta, ja kun ottaa huomioon, että olen todennäköisesti vuodesta enemmän tai vähemmän lomautettuna 4-5 kuukautta, niin.... Olkoon. Eli tästä työrupeamasta ehtisin lyhentää noin kuutisensataa.

Tilanne toki muuttuu jonkin verran sitten, kun juniori tulee täysi-ikäiseksi, eikä hänen virallisesti katsota olevan minun huollettavani, sitten minulla on enää yksi huollettava, mies. Nimittäin pv-rahalla elävä mieheni katsotaan olevan minun elatukseni varassa ja hänet lasketaan samalla tavoin huollettavaksi kuin alaikäinen lapsikin.

Koska joku kuitenkin vääntelee naamaansa ja ihmettelee, miten olen onnistunut hankkimaan moiset ulosottovelat ja kokee, että en halua maksaa sitä velkaa, minkä olen itse tehnyt, totean, että tervemenoa kokeilemaan, miltä tuntuu olla yrittäjä tilanteessa, missä yrityskumppani sairastuu vakavasti, toiminta on pakko keskeyttää / lopettaa, mutta maksut pyörivät edelleen, eikä yhteiskunta tule missään kohtaa vastaan. Yrittäjä ei saa mitään tukia, koska "työllistyy omassa yrityksessä", jopa silloin, kun makaa koomassa teholla.
Ja kyllä vain maksaisinkin, ja maksankin, sen verran mitä pystyn ottaen huomioon, että elääkin pitää.

Olen kyllä hieman harkinnut sitä velkajärjestelyä. Mitenköhän siihen pääsee? Ei kysyminen tai siihen hakeutuminen ainakaan ota mitään, jos ei välttis annakaan.


Takana on taas yksi työviikko, edessä vapaapäivä ja sitten täytyy taas jaksaa painaa viisi pitkää päivää. Mutta seuraava viikonloppu onkin "pitkä" eli minulla on kuin onkin kolme päivää vapaata ja ainakin toistaiseksi ne ovat VAPAITA. Ohjelmassa ei ole kertakaikkiaan mitään. Lauantaiksi (18.6) olisi ollut tapaaminen naapuripitäjässä pelargoniryhmän tiimoilta, mutta klikkasin itseni pois siitä tapahtumasta. En aikuisten-oikeasti jaksa / halua yhtään ylimääräisiä menoja, kun niitä on ollut viime aikoina vaikka muille jakaa. En ole muutoinkaan ollut kovin aktiivinen pelargoniryhmässä, enkä edes pelargoninkasvattajana, koska työ vie aikaa niin paljon, että sitä ei oikein muulle jää. Juuri kuten kuvittelin silloin, kun ajattelin, että en halua töihin. Yllättäen se ei harmita minua vähääkään. Nyt on näin, ja joskus toiste on sitten toisella tavoin. Näillä mennään.
Juhannusviikko onkin nelipäiväinen, sillä kun minulla on vapaa maanantai, niin juhannuksen ansiosta myös lauantai ja sunnuntai ovat vapaita. Jospa sitä ehtisi tehdä viimeinkin jotain oikeasti kivaa. Kirjoittaa vaikka, se on jäänyt aivan lapsipuolen asemaan nyt, kun ei ns. omaa aikaa ole ollut juuri lainkaan kaiken viimeaikaisen pyörityksen keskellä.

Töissä on onneksi enimmäkseen oikeasti mukavaa. Pomoni on ollut erittäin hankala koko viikon - sanoivat tytöt. En minä ole mitään huomannut. Hän on ollut niin hankala, että E. oli jo vähällä todeta, että pidä tunkkis, mutta minulle tai minua kohtaan hän ollut kiltti ja mukava. Hiukan häiritsee - olenko minä joku pomon lempilapsi nyt? Jolle ei sanota ilkeästi eikä huudeta? Nolottaa jos näin on, mutta toisaalta, en tietenkään kaipaa piikittelyä. Kusipäisissä asiakkaissa (joita minulle osui eilen roppakaupalla, jopa siinä määrin, että poskilleni nousi puna yrittäessäni säilyttää ammattimaisuuteni sen sijaan että olisin käskenyt arvon rouvia vetämään vitun päähänsä ja suksimaan kuuseen *chic*) on ihan riittävästi, kiitos.

Mutta, tänä iltana saunaan! Mökille, jonka siivouksen jätin sikseen, koska en työpäivien jälkeen ala mitään mökkiä puunaamaan. Ehkä pitkien vapaiden aikana voin käydä tekemässä jotain, esimerkiksi pesemässä saunan, mutta mikään vakituinen siivooja en aio olla tänä kesänä, enkä ole. Mutta oi, miten hyvää tekeekään kunnon löylyttely tänään, työviikon jälkeen.
Oman saunan remontin valmistumista odotellessa.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Jos ei tiedä, mitä tehdä, on hyvä tietää joku, joka tietää


Ensimmäisen kerran elämässäni sanoin apelle "rumasti" eilen, kun viestittelin hänen kanssaan ja tajusin, että hän todentotta on lentänyt mantereelle ja jättänyt kokonaan hoitamatta sen yhden ainoan asian, joka hänen piti hoitaa. Ensin kerroin hänelle, että minun on sitten tilattava hänen virkatodistuksensa ulkoministeriöstä ja että halvemmalla hän olisi päässyt, jos olisi toimittanut ko. asiakirjan minulle itse, "kuten puhe oli". Ulkoministeriön ohjeita selattuani olin vähällä vajota synkimpään epätoivoon, sillä paitsi että asiakirjan tilaaminen maksaa satasen, sen toimitusaika on 2-3 kuukautta, jopa pitempi. Eikä! Siinä vaiheessa viestitin apelle, että perunkirjoituksen tekeminen ei onnistu millään määräajassa ja että "olisin todella toivonut, että olisit hoitanut tämän asian".

 Koska en tiennyt, mitä olisin voinut tehdä virkatodistuksen saadakseni, päätin soittaa verovirastoon ja kertoa tilanteen ja kysyä, onko mitään tehtävissä, että perunkirjoituksen pystyisi hoitamaan määräaikaan mennessä. Virkailija kysyi neuvoa toiselta ja kertoi sitten, että virkatodistus ei enää ole pakollinen perunkirjoituksen yhteydessä. HURRAA. Joku muu taho saattaa kyllä sitä vaatia, mutta verotoimistoa varten sitä ei tarvitse hankkia. Puuh. Iso kivi, suoranainen järkäle, vierähti sydämeltä.

Lisäksi appi pystyy kuin pystyykin lähettämään minulle virkatodistuksen. Hän oli eilen pyytänyt sen "jonkun pikkukylän henkikirjoittajalta" ja oli laittanut sen minulle postitse tänään. Ihan hyvä, sitähän saattaa kuitenkin tarvita.


Sainpa sitten aivan vakituisen työnkin. Tai vakituisen ja vakituisen - voiko sanoa vakituiseksi paikkaa, jossa ei aina ole töitä? Kyllä kai voi, miksei voisi? Vakituinen työ, josta hiljaisimpina aikoina joutuu olemaan lomautettuna.

Kyseessä ei ole enempää tai vähempää kuin nykyinen työni. Pomo eilen lähestyi minua kysymyksellä, enkö haluaisi olla heillä ihan vakituisena, siis tämän kesän jälkeenkin. Loka-marraskuussa töitä olisi satunnaisesti, samoin tammi-maaliskuussa, mutta kesä- ja jouluaika olisivat kokopäiväisiä. Jo vain, mikä ettei. Kun kerran olen niin hyvä siinä, mitä teen.

Ja onnekas olen myös. Ehkä olen tämän sanonut jo aiemminkin, mutta minusta on onnekkuutta saada koulutustani vastaava työ. Kaikki kurssikaverini eivät ole saaneet, tai eivät ole halunneetkaan. Tämä ala ei ollutkaan sitä mitä kuvitelteltiin, työtä on liikaa, palkka on pieni... Joo, palkka on pieni, mutta kunhan sillä elää, niin hyvä. Saatuani viime viikolla ensimmäisen täyden palkan olen iloinnut siitä vilpittömästi - iloinnut uudesta aamutakista, uudesta saunankiukaasta, ja ties mistä. Ja iloitsen myös siitä, kuinka vääräksi pystyin todistamaan apen synkän ennustuksen siitä, kuinka kouluttauduin väärälle alalle, enkä saa töitä kuin ehkä Helsingistä, mikä taas johtaa avioeroon (muistaakseni se oli anoppi, joka ennusti avioeroa). Sain töitä 20 minuutin ajomatkan päästä kotoa, enkä ainakaan Helsinkiin muuttamisen takia ole eroamassa. Hähhähhää vaan.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Epätoivoon vaipumisen oireita


Alkaa pahasti näyttää siltä, että en saa perunkirjoitusta tehtyä määräaikaan mennessä, kiitos apen. Hän eilen laittoi miehelle viestiä jossain muissa asioissa ("mitä kuuluu" tms.) ja kun mies kysyi, onko hän lähettänyt jo virkatodistuksern, hän vastasi, ettei ole edes hakenut sitä. Ei ole muistanut.
Voi helvetin kuustoista!
Yksi ainut asia olisi pitänyt muistaa ja hoitaa, niin ei. En vaadi, en odota mitään ihmeitä, ainoastaan pienen paperin paikkakuntansa henkikirjoittajalta, että on kirjoilla ko. kunnassa ja hengissä - miten vaikeaa se voi olla? Moneen kertaan tähdensin sitä, että hae se, lähetä se, ja nyt, kun kaksi viikkoa on mennyt, hän ei ole muistanut. Mielestäni hänellä oli suunnitelmissa lähteä 6. kesäkuuta eli juurikin eilen reissuun kiertämään Eurooppaa, joten nyt pelkään pahoin, ettei hän mitenkään pysty toimittamaan vaadittavaa paperia heinäkuun loppuun mennessä minulle. Ja mitä siitä seuraa: perunkirjoitusta ei saada tehtyä määräajassa > vainajan velat siirtyvät perillisille (tai käytännössä niille perillisille, jotka vainajan asioita ovat hoitaneet eli miehelle ja apelle). Minä ihan kamalasti haluankin päästä maksamaan esim. sukulaismiehen yli kuuden tuhannen euron ulosottovelkaa saatana.

Eilen olin vaihteeksi kaupungissa hoitamassa juurikin näitä kuolinpesä-asioita. Soitin uo-virastoon ja laitoin sähköisen pyynnön saada sieltä todistuksen veloista, kävin Kelassa tekemässä hakemuksen työttömyyspv-rahasta niiltä päiviltä, joilta sukulaismies sen on oikeutettu takautuvasti saamaan, kävin hoitamassa asioita S-pankissa (saldotodistus yms.), ja kohta minulla alkaa olla kasassa kaikki vaadittavat paperit ja todistukset PAITSI se helvetin virkatodistus apelta. Katsoin jo valmiiksi kaavakkeen, jolla voi perunkirjoitukselle hakea jatkoaikaa, mutta verovirastonhan ei ole mikään pakko sitä myöntää edes. Olen epäileväinen sen suhteen, että sitä ei edes saa sillä perusteella, että kuolinpesän osakas ei saa lähetettyä virkatodistustaan, koska todistuksen saa myös ulkoministeriön kautta. Maksaa vain satasen, jee. Ja en varmasti maksa - jos joudun tilaamaan sen virallista kautta, maksakoon appi.

Myös sukulaismiehen toukokuun vuokra aiheuttaa harmia. En alunperinkään käsittänyt, miksi vuokranantaja palautti takuuvuokran (käteisenä...), eikä sen kanssa tehty kuten sos.toimistossa oli apelle neuvottu eli siitä ei otettu toukokuun vuokraa. Nyt sitten vuokranantaja haluaa toukokuun vuokran, koska Kela perii häneltä takaisin jo maksamansa asumistuen (joka on melkein vuokran suuruinen). Totta kai Kela haluaa sen takaisin, maksettuaan sen ennen kuin oli tullut tieto asumistuen saajan kuolemasta, sillä ei tietenkään vainajalle mitään asumistukea makseta. Appi halusi pitää asunnon vielä toukokuun ajankin, koska asui siellä itse, eikä Kela todellakaan ole velvollinen hänen asumistaan maksamaan.

Sos.toimistosta tuli kielteinen päätös hautausavustuksesta (tai mikä se nyt onkaan nimeltään), perusteena se, että sukulaismiehellä oli tilillään 500 euroa kuollessaan, oli Kelasta saamatta tukia ja takuuvuokrakin palautui hänen tililleen. Ihan meni sääntöjen mukaan, joten ihan "kiva" että appi maksoi sieltä tililtä niitä laskuja ja nyt ei tilillä ole rahaa maksaa hautausta sun muita. Tai no, nehän appi on jo maksanut, mutta hän ei tule saamaan omiaan sukulaismihenen varoista takaisin. Omahan on asiansa.

Stressasin näitä asioita viimeisenä illalla ja ensimmäisenä aamulla ne olivat mielessä, ennen kaikkea tuo, että joudutaanko tässä nyt sitten vainajan veloista vastuuseen ja vain siksi, että appi ei saa yhtä paperia toimitettua minulle. Vituttaa. Todella. Paljon.

Ja mustialanruusun altakin löytyi lehtokotilo saatana.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Näkökyky olis kiva


Varsinkin näin aamuisin tuntuu kuin silmät olisivat jääneet vielä nukkumaan ja näkökyky heikompi aamu aamulta. Jopa tietokoneen käyttö (ja minulla on suht iso näyttö!) alkaa olla hankalaa ja saan suurinpiirtein arvailla, mitä ruudulla lukee tai mitä siihen nakutan. Lehteä en näe lukea juuri ollenkaan ja jos pitää lukea jotain käyttöohjeita, niitä en näe lainkaan. Nimittäin silmälasit päässä! Jos otan lasit pois ja kumarrun vain hitusen lähemmäs näyttöruutua, näen erinomaisesti. Siis todellakin: erinomaisesti! Silmilleni on tapahtumassa jotain kummallista. Tänä aamuna huomasin hämmästyksekseni, että näin sängystä katsoessani seinäkellon näyttävän viittä vaille puoli seitsemän. En muista koskaan aiemmin nähneeni mitä kello on ilman rillejä?!
Ehkä minun pitää aikuisten-oikeasti mennä käymään optikolla, mutta ei todellakaan samalla kuin viimeksi.

Helle on hellinyt taas useamman päivän. Tiistaina töissä tajusin olla rehkimättä liikaa ja siirryin iltapäivästä pois auringonpaisteesta sisätiloihin toisin kuin kesäf. joka viimein joutui lähtemään etuajassa kotiin, koska alkoi voida pahoin auringosta ja kuumuudesta. Eilinen vapaapäivä menikin lähinnä kaupoilla ja tänään, kun olen "pääkonttorilla", pitää muistaa a) aurinkorasva ja b) hellehattu, vaikka työ onkin enemmän sisätyötä kuin puutarhalla. Aurinko on ihana, helle on ihana töissäkin! Avasin toissapäivänä uimakaudenkin, ennätysvarhain, en muista milloin viimeksi olisin heittänyt talviturkin järveen toukokuussa. Ja vesi oli todella lämmintä! Menin rantaan hieman varauksella ja ensikosketus veteen sai aikaiseksi "hui"-reaktion, mutta hyvin nopeasti tajusin, että veden täytyy olla noin parikymmenasteista.
Ei mikään ole niin ihanaa kuin hikisen työ/kaupunkipäivän jälkeen pulahtaa järveen!


Eilen saimme sukulaismiehen kämpän "luovutettua" eli kävin tekemässä siellä vielä viimeisen silmäyksen ja jätin avaimet sinne. Kämpässä olikin jo aloitettu remontti, joten siivous olisi ollut täysin turha. Vessa oli riisuttu aivan kokonaan, seinäkaakeleita myöten ja vessanpönttö tönötti keskellä olohuonetta.
Tullessani alas kolmannesta kerroksesta, mies oli viereisen rapun ovella ja jutteli miehen kanssa, joka oli asunut meidän entisessä asunnossamme oikeastaan siitä asti, kun siitä pois muutimme - ko. rapussa oli siis asunto, johon muutimme miehen kanssa v. 1993 ja joka oli ensimmäinen yhteinen kotimme. Asuimme siinä vain hiukan vajaan vuoden, mutta muistissa on yhä hyvin, millainen se oli silloin. Nykinen asukas kutsui meidät katsomaan asuntoa, joten koimme siinä samalla melkoisen nostalgiahetken, ja jutustelimme asukkaiden kanssa taloyhtiön tapahtumista ja myös sukulaismiehestä. Taloyhtiössä ei tiedetty sen tarkemmin, mitä sukulaismiehelle oli tapahtunut (paitsi että kuollut oli), joten kerroimme. Kävimme myös asukkaan kanssa etsimässä sukulaismiehen fillaria (hän tiesi, millainen se oli), mutta sitä ei löytynyt. Lie jäänyt jonnekin ja that's the end of story - emme ala etsimään sitä mistään katuojista tai kapakoiden pihoilta.

Kävimme samalla reissulla ostamassa kiukaan saunaan, johon saamme viimeinkin pienen remontin ja ostin samasta lafkasta myös kukkia, jotka kävimme istuttamassa anopin haudalle. Ostin niin ikään viisi säkkiä multaa, sillä en jaksa / ehdi seuloa kukkamultaa omasta vierusta, ja kukkia on kasapäin istutettavana vielä. Täytyy ottaa käyttöön jokaikinen purkki ja purnukka ja parvekelaatikko, jos haluaa saada taimet johonkin. Meni taas vähän ööveriksi taimikasvatus. *köh*.

Loppuviikko ja alku ensiviikostakin tulee olemaan hoppuinen. Olen lauantain töissä, ja jossain vaiheessa pitäisi saada juniori kotiutettua. Sunnuntaina juniorin kämppään tulee alivuokralainen ja hänelle pitää saada avaimet ja pitää kirjoittaa vuokrasopimus, ja maanantaina pitää viedä juniori leirille ja em. vuokrasopimus pitää viedä vuokranantajalle. Ei siis lepoa vapaapäivinä vieläkään. Mutta ehkä tilanne jatkossa helpottaa, joskin sukulaismiehen asioiden tiimoilta tulee vielä erinäisiä juoksemisia. Niiden kanssa en ole pitänyt mitään kiirettä, ehtiihän noita, koska perunkirjoitus pitää tehdä vasta heinäkuun loppuun mennessä.

Appikin muisti meitä eilen kyselemällä, onko asunnon tyhjennys ja luovutus kunnossa. Voi räkä.