Ei kai sitä ihminen ole koskaan oikein tyytyväinen säihin ja ilmaan. Tai siis, minä olen tyytyväinen aina, kun on hellettä ja aurinkoa (joskin sadekuuron saisi heittää silloin tällöin! mieluiten tietenkin öisin), mutta juuri nyt en ole lainkaan tyytyväinen siihen, että hyvin etenemään alkanut kevät päätti jäädä paikoilleen junnaamaan. Tätä yhtä ja samaa keliä on tuntunut riittäneen jo kuukauden - kylmää ja sateista. Kuukausi sitten +10C ei ollut kylmää, mutta nyt, kun ohan kohta on toukokuu, sitä todellakin kaipaa hiukan lämpöä. Usein vappuna on ollut ihan t-paitakelit, jopa hellettä. Nyt ei pelkoa, kun säätiedotuskin näyttää tätä samaa, kymmenen asteen lämpötilaa ja sadepilven kuvaa, ties kuinka pitkälle eteenpäin. Tyhmää! Haluaisin päästä jo paitsi laittamaan kesähuoneet kuntoon niin myös pelargonieni saavan sen verran valoa ja aurinkoa, että kasvu pääsisi kunnolla käyntiin. Harkitsen jo niiden siirtämistä takaisin tupaan, jossa jouduin laittamaan tomaatit uudelleen kasvivalon alle, koska päivänvalo ei vain riitä.
Enkä minä niitä pelargonejakaan mihinkään voi siirtää, koska eivät ne mahdu enää tupaan. Ehkä vintin aulassa olisi lämpimämpi, tuplaikkunoiden takana, peltikaton alla. Täytyisi vain fiksata sinne jonkinlainen ikkunalauta.
Fiksaamisesta puheenollen, siivousprojektini jatkuu edelleen, mummoilun merkeissä. Nurkka nurkalta, huone huoneelta annan huushollille uutta ilmettä ja yritän yhä hankkiutua eroon turhasta tavarasta. Eilen toteutin viimeisimmän ideani ja toin Meltsun avustuksella salin liukuovellisen senkin peräkammariin ja vein saliin sen tilalla olleen uudemman pläjäyksen, joka modernien huonekalujen tapaan oli vähän lenkollaan joka suuntaan, ja lisäksi se oli väriltään todella tumma. Se oli pienempi kuin tämä, mutta tämän ihanuuden väri saa huoneen näyttämään paljon avarammalta kuin ennen. Pidän myös siitä, että tässä senkissä on jalat ja sen alla on tilaa. Senkissä ovat muuten arkipuseroni ja villapaitani sekä uimapukuni. Vanhassa talossa kun kaappitilaa ON niin niukasti. Senkin päällä on tällä hetkellä minikasvihuone, jossa itämässä on pillisipulia, Teneriffan tuliaisia ja passifloraa, se ei suinkaan tule olemaan siinä vakituisesti. Lämpöpatterin takia siinä vain on hyvä itämispaikka.
Heräsin tänä aamuna puoli seitsemän aikaan. Maailma oli märkä, koirat levottomia ja paiskattuani ne pihalle, painuin takaisin sänkyyn vielä puoleksitoista tunniksi. Näin unta, että olin Puertossa, tähän aikaan vuodesta. Muistan hieman ihmetelleeni, miten sinne pääsin, koska suorat lennot ovat tältä keväältä ohi (käsittääkseni) ja mielestäni olin suoralla lennolla sinne tullut. Itse unen tapahtumat ovat sinänsä toissijaisia, mieleeni jäi unesta se, miten erilainen ilma ja sää Puertossa oli näin kesän korvalla kuin on talvella. Lämpö oli aivan toisenlaista, kuumaa, samanlaista kuin hellepäivinä Suomessa. Ukkostikin.
Meltsu jo suunnittelee kovasti ensi talven matkaa ja kiroaa sitä, että jotain täytyy muuttua: hän ei haluaisi viettää enää yhtään talvea Suomessa. No, ei kai tässä kukaan sitä halua, mutta toistaiseksi mennään vielä näillä. Meltsu ei edelleenkään ole saanut myöntävää eläkepäätöstä, mikä tarkoittaa sitä, että hänen pitää nököttää vielä Suomessa ja minä taas... niin. Täällä ollaan.
Mitä ensi talveen muuten tulee, olen sanonut Meltsulle, että en enää lähde Puertoon hänen kanssaan ja ainakin vielä olen sillä mielellä. Olen niin lopen kyllästynyt siihen, miten eri asioita haluamme matkalta ja miten hän onnistuu "pilaamaan" minun matkani sillä tosiasialla, että hän menee menojaan, eikä välitä minusta / meistä. Minulle Puerton-viikot ovat tärkeitä ja lataan niihin paljon odotuksia, joten pettymys on sitäkin suurempi, kun odotukset eivät täyty. Ehkä oma vika, kun en lähde matkaan ilman odotuksia, mutta puolustaudun sillä, että pieniä ne ovat minun odotukseni ja suunnitelmani. Suurin odotukseni kun kuitenkin on patikointi, kävely. Enhän minä varsinaisesti edes patikoi, vaan kävelen. En hölkkää, en juokse, vaan kävelen kävelemistäni, koska sillä tavoin voi käyttää kaikkia aistejaan. Viimeksi minun odotukseni olivat juurikin kävelemisessä. Näin Meltsun ja itseni kävelemässä yhteisen viikkomme aikana pitkiäkin lenkkejä, ehkä siemailemassa viiniä altaalla ja jopa käymässä tanssimassa, mutta mikään ei toteutunut. Meltsu oli jumittunut omaan maailmaansa niin tiukasti, etten saanut häntä sieltä ulos ainakaan puhumalla. Hänelle aamiainen merkitsi kävelyä rantaan yksinään ja istumista kaljalla - minähän en siihen kuvioon mahtunut, koska olisin kuitenkin huomauttanut siitä oluesta.
Kovasti Meltsu yrittää vakuuttaa, että NYT hän on ymmärtänyt, miten tärkeitä minulle tärkeät jutut ovat, ja että hän haluaa näyttää, että todella ymmärtää. Ensi talvena hän lähtee kanssani San Pedroon ja ties mihin, mutta minä en ole ainakaan vielä vakuuttunut. Enkä sitä paitsi voi tietää ensi talvesta vielä muutenkaan yhtään mitään. Toni ei voi lähteä mukaan paitsi loma-aikoina ja mitä lähtemiseen muuten tulee, aika paljon riippuu ihan siitä, missä kunnossa äiti on. Koiria ja kissoja ei enää laiteta hoitoon, koska siihen ei kertakaikkiaan ole varaa. Koirahoitola maksaa enemmän kuin lennot kolmelta molempiin suuntiin yhteensä. Unessa muuten koirahoitola oli ilmainen. Ei tapahdu valve-elämässä sitä, ei.
Ennen ja jälkeen
Eilen automme kävi katsastuksessa ja meni kuin menikin läpi, joskin muutamalla korjauskehotuksella. Lampuissa oli huomautettavaa (lampun moottorissa oli vikaa?) ja pakoputken kiinnitykset olivat kai vähän löysällä. Muuten auto oli ajokuntoinen, eikä katsastusremonttikaan maksanut ihan niin paljon kuin etukäteen pelättiin. Autoon kuitenkin piti laittaa ties mitä uutta niveltä ja pohjakin oli puhki. Lisäksi tuttu korjaaja hyväksyy osamaksun tietäessään, että kyllä meiltä se raha tulee, vaikka tulisikin tipottain.
Lamppujen umpioissa ei sen sijaan ollut mitään huomauttamista, kuten on ollut jo muutamana vuonna. Muoviset etu-umpiot ovat ajansaatossa himmenneet niin että katsastusmies on alkanut yhä pontevammin vaatia niiden puhdistamista ja siinä asiassa päästiin viimein sanoista tekoihin viime viikolla. Jo useamman vuoden ajan Meltsun on kysellyt uusien etu-umpioden perään niin uusina kuin käytettyinäkin, mutta mitään ei ole tapahtunut syystä että uudet maksavat 250-300 euroa kipale ja käytettyjä on vaikea löytää, koska suurin osa purkamoille päätyvistä on mällätty keulasta > ei ehjiä umpioita. Appiukko jo reilu vuosi sitten heitti ilmoille tiedon, että heillä automaalaamoissa puhdistetaan näitä himmenneitä muovisia umpioita, kai Suomessakin. Hän kysyi Meltsulta asiasta viime kesänä, mutta meidän kaikkien alojen asiantuntija tyrmäsi ajatuksen: ei tehdä Suomessa sellaista, hän on kyllä kysellyt, mutta Suomessa tätä ei tehdä.
Aloin vasta tässä talvella ihmetellä mielessäni, että miksi muka Suomessa ei tehtäisi, jos kerta Teneriffallakin tehdään? Ei kai tässä nyt missään kehitysmaassa eletä. Kuukletin ja ei tosiaankaan vaatinut suurta vaivaa löytää tieto, että todellakin tehdään ja että hintaa ei sille tule edes sataa euroa, mikä on aika mukava säästö uusiin umpioihin verrattuna. Vielä arvokkaampi oli tieto, että sen voi tehdä itsekin ja että siihen tarkoitettu sarja puhdistusaineita maksaa ehkä noin parikymppiä. Siinä vaiheessa pääsin kysymään, että ai ei tehdä Suomessa vai?! Kysyin myös, että tiedustelitko OIKEASTI asiaa yhtään keneltäkään. No, Oskulta tiedustelin ja Osku sanoi, ettei ollut kuullut sellaisesta.
No hitto, ei se Oskun tietämättömyys tarkoita, etteikö sitä Suomessa tehtäisi lainkaan!
Siitä sitten kiillotuspakettia ostamaan ja kuin kirsikkana kakussa netistä löytyi video-ohjekin homman tekoon, jota juoksin sisälle katsomaan aina yhden vaiheen tehtyäni, jotta homma tuli varmasti oikein tehtyä. Niin, siis MINÄ. Oli selvää, että se olin minä, joka ne umpiot kiillotti ja kyllä tulikin hyvää jälkeä! Lamput ovat nyt kuin uudet ja nyt Oskukin tietää, että kyllä vain tällaista tehdään Suomessakin.
Olen syystäkin ylpeä itsestäni, sillä säästin pienellä kuukletuksella ja tunnin hinkkaamisella satoja ja taas satoja euroja. Erityisen ylpeä olen siitä siksi, että naapurit olivat tehneet saman homman oman autonsa umpioille ja saaneet lopputulokseksi entistä himmeämmät lamput. Sen siitä saa, kun kännissä tuhertaa ja sotkee pullot keskenään, eikä muista UV-suojausta. Vahingoniloinen? Kyllä vain olenkin.
Lardros The Elf by Mavrosh Stratiotis
Pitkän vähemmän luovan jakson jälkeen olen päässyt takaisin Laalaa-maahan ja kirjoittaminen on sujunut niin, että olen viimeinkin saanut editoitua kaiken kirjoittamani ja katson tarinani ensimmäisen osan olevan ainakin itse juonen osalta viimeinkin valmis. Pientä hienosäätöä tarvitaan yhä, mutta kyse on kieliopista, lauserakenteista ja todellakin korkeintaan hienosäädöstä itse tarinaan, mikäli sitä tarvitaan lainkaan. Pituutta tälle ensimmäiselle osalle tuli yli tuhat sivua siitä huolimatta, että tiivistin sitä editointivaiheessa melkoisesti, siinä määrin, että kun editoimaton versio oli 54 luvun mittainen, editoidusta hävisi peräti neljä lukua. Nyt pääsen viimeinkin jatkamaan itse tarinaa, josta on ehkä puolet kertomatta. Tästä tulee ihana kesä kukkien ja kirjoittamisen parissa! En nimittäin oleta minulle tarjottavan työtä, kun ei sitä tarjottu jouluksikaan, eikä edes työvoimatoimisto ole minua muistanut. Olen kuvitellut, ettei työvoimatoimisto enää lainkaan "etsi" ihmisille työpaikkoja, mutta kyse onkin siitä, että minulle ei etsitä. Minua melkoisesti nuorempi ystäväni saa kyllä työhonosoituksia omalta työkkäriltään. Minä olen kai menetetty tapaus. (Hyvä. *virn*)