maanantai 23. maaliskuuta 2015

Pari sanaa takatalven kunniaksi


Takatalvi ei suinkaan tullut yllätyksenä, vaan juuri silloin, kun säätiedotus sitä lupaili, sadellen maahan valkoista lunta eilisillasta asti. Yllättäen se ei haittaa minua yhtään, sillä viime viikon +11C-kevätpäivät pakkasivat minuun niin paljon iloa ja energiaa, että sillä jaksaa varmasti takatalvenkin yli. En ole edes kävelylle ehtinyt, kun on omassa pihassa ollut niin paljon puuhattavaa.

Haravoin koira-aitauksen melkein kokonaan: lehdet ja talven aikana kertyneet paskat pinoihin, jotka tosin jäivät odottamaan vielä poisviemistään. Vain pieni läntti jäi haravoimatta, koska se kohta oli liian märkä haravoitavaksi vielä. Haravoin myös takapihalta lehtiä pinoihin ja innostuin riehumaan oksasaksien kanssa sireenipuskassa, hain jopa sahan voidakseni vetää nurin paksuimmatkin (kuolleet) rungot. Otin myös pusikossa pötköttävän mystisen kivipaaden paremmin esiin, nyt siinä voi istua tai ainakin sen päälle voi laskea pyykkikorin. Klipsuttelin kaikkialla esiintunkevia juuriversoja pois. Ihmettelin salinikkunan alle kukkaan puhjenneita krookuksia ja kanukat saivat kyytiä. Leikkelin ruusuja ja harkitsin omenapuiden leikkaamista.

Siivosin uudet portaat ja melkein vein pelargonini sinne totuttelemaan viileään, mutta en sitten kuitenkaan. Siellä kuitenkin oli päivisin +18C. Ostin multaa ja vaihdoin muutamien huonekasvien mullat. Tein suunnitelmia kesäksi niiden varalta (vien mahdollisimman monta kesäksi omenapuihin roikkumaan) ja ihmettelin, mihin oikein joudun taimieni kanssa. Nyt taimella ovat kelloköynnökset, päivänsinet, okra, tomaatit, pelargonit, petuniat... Olen pulassa siinä vaiheessa, kun alan koulia niitä!


Parina viikonloppuna olemme olleet mökillä: toissasunnuntaina A+B:n kanssa pilkillä ja makkaranpaistossa ja toissapäivänä oman porukan kanssa saunassa. Kyllä vain, lämmitimme rantasaunan välittämättä navakasta tuulesta, joka puhalteli jäältä, ja saunoimme sydämemme kyllyydestä. Tällä kertaa Meltsu ei avannut uimakautta, koska järvi ei ole edes rannasta sula, eikä avanto, josta nostimme pesuvedet, ollut riittävän iso uimiseen. Saunan lämpiämistä odotellessa nautiskelimme termarista kuumaa kaakaota terassilla lokkeja ja joutsenia kuunnellen. Nyt niitä on sekä kuulunut että näkynyt.

Saunassa sain varsinaisen kuningasidean, tai oikeastaan jo jonkin aikaa (viime kesästä?) mielessäni pyörinyt idea muotoitui sanoiksi. Heitin ilmoille ajatuksen, että voisin ottaa hommakseni mökin ja saunan siivouksen, eikä se maksaisi jakokunnalle yhtään mitään - palkakseni haluaisin vain saunamökin vapaan käytön. Meltsu siitä sitten tiedustelemaan asiaa johtokunnalta ja siellä oltiin ilmeisesti kovinkin myötämielisiä ja suostuttiin ehdotukseeni siltä istumalta. Jesh! Tuskin maltan odottaan, että kevät nitkahtaa vielä hiukan pitemmälle ja pääsen riehumaan mopin ja roskasäkkien kanssa mökillä. Pistän totisesti tuulemaan siellä ja pelastan kaiken, minkä lepsu vuokraisäntä ja vielä lepsummat vuokralaiset ovat vielä onnistuneet olemaan tuhoamatta. Sisällä mökissä kunnon siivous jokaista nurkkaa myöten, pihasta kaikki tyhjät kaljatölkit ja muut epämääräiset roinat pois, saunassa kuuraan lauteet jne. Aion siivota myös pihan, kitkeä kukkapenkit ja sitä rataa. Mökki ei ole mikään jokanaisen unelma (itseasiassa itse mökki on jotenkin spooky), mutta sauna on aivan mahtava ja paikkana se on todella kiva. Jos ja kun otan sen pitääkseni suht siistinä, siitä on hyötyä ihan kaikille. Toki vuokralaisten edelleenkin odotetaan siivoavan omat jälkensä, mutta tietäen, että kaikki eivät sitä tee, on hyvä, että yksi ihminen (minä!) pitää paikat kunnossa.

Ja käy saunomassa maailman parhaassa rantasaunassa aina, kun se on vapaana. Jesh! Kesä, tule jo!

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa


Tämä vuosi ja talvi on kyllä ollut varsinaista pimeää laaksoa. Aurinko ei ole pahemmin meitä läsnäolollaan viihdyttänyt ja pahimpina päivinä on ollut pimeää JA märkää. Kuten eilen tai sunnuntaina. Niin pimeä päivä, että tuntui marraskuulta, ja siihen päälle sade ja sumu. Yäk. Toissapäivänä paistoi aurinko, mikä innosti meidät kaikki kävelemään rantaan katsomaan, joko lokit ja joutsenet olisivat saapuneet, enkä pitänyt kukilla kasvivaloa päällä ollenkaan, mutta eilen sitten taas - voi yäk yäk yäk.

Ei ehkä pitäisi valittaa, koska kevät ON aikaisessa kuitenkin, tosi aikaisessa. Siskoni on syntynyt maaliskuun lopussa ja muistan, kuinka aikoinaan kerroin hänen syntymästään naapurin pojille ollessamme pulkkamäessä. Nyt pulkkamäkikelit ovat ohi tältä talvelta, jos ei nyt mitään aivan ihmeitä tapahdu. Toivottavasti ei tapahdu, koska odotan kesää aivan intopiukeana. Kuten allaolevasta kuvasta näkyy, kasvunihme on jo tapahtunut ja kelloköynnökset, päivänsinet, pelargonit ja petuniat lykkäävät tainta jo niin perkeleesti. Eilen siirsin niiden seuraksi myös okran, joka tulla tupsahti taimelle myös. Hirmuisen vaikea hillitä itseään laittamasta esikasvamaan jo suurinpiirtein kaikkea, vaikka järkeävä minäni sanookin, että vielä on liian aikaista esim. ruusukaalille ja maissille.

Syksyinen ilma on saanut niskaotteeni hiukan lipsumaan. En ole jaksanut / viitsinyt lähteä kävelylle sentään joka päivä. Sen sijaan olen nautiskellut ruotsalais-tanskalaisesta sarjasta "Silta" sekä yhdessä Meltsun kanssa olen katsonut sarjaa "Sleepy Hollow", joka on nyt katsottavissa Netflixissä, tai siis sen ensimmäinen kausi. Meltsu kysyi, mitä katsottaisiin ja totesin, että hei, mäpä tiedän, mistä sä tykkäisit. Ja voin kertoa, että tykkää kanssa! Miestä on vaikea saada TV:n edestä pois, hänen kerjätessään kuin pikkupoika: "Vielä yksi jakso?" No, mikä ettei. Vaikka olenkin nähnyt ekan kauden kokonaan, se kestää kyllä toisenkin katsomiskerran. Ichabod... *lääh lääh*.


Laitoin tuonne ylös kuvan Prahan vanhasta juutalaisesta hautausmaasta siksi, että näin muutama yö mitä merkillisimmän unen koskien ko. paikkaa. Olin taas Meltsun kanssa Prahassa ja halusimme mennä käymään juutalaisella hautausmaalla, mutta kun pääsimme sinne, se oli siivottu. Suurin osa hautakivistä oli poissa ja jäljellejääneet oli laitettu asiallisiin riveihin. Uni oli todella outo ja jäi vaivaamaan minua päiväkausiksi.

Totta kai iski matkakuumekin. Praha oli hieno paikka ja jos joskus mahdollista, menen sinne ehdottomasti uudelleen ja ehkä jopa pitemmäksi aikaa, sillä viisi päivää ei riittänyt minulle katsoa kaiken sen, minkä olisin halunnut nähdä. Toki on paljon muitakin paikkoja, joissa haluan käydä. Meltsu tahtoisi nähdä Berliinin. Minä haaveilen edelleen Toscanasta ja Roomaan en kyllästy koskaan.

Mihin olen kyllästynyt: kotini tavarapaljouteen ja siitä aiheutuvaan sekasotkuun. Varma keväänmerkki! Olen jo pitempään katsellut ympärilleni ja miettinyt uutta järjestystä, ja eilen keksin, että meillähän on aivan jumalattomasti DVD-levyjä, joita kukaan ei katso. Miksi katsoisi? Kaiken näkee netistä. Vielä enemmän on CD-levyjä, joita kukaan ei kuuntele. Taisin saada Meltsun jo lupaamaan, että voin siirtää CD-levyt vanhasta vitriinistä muualle ja sinne voidaan laittaa tavaroita, joiden paikka on vitriinissä eikä siellä täällä. Minulla pyörii päässäni ajatus, että karsisimme sekä DVD- että CD-levyistä niin paljon pois, että ne, jotka todella haluamme säästää, koska katsomme / kuuntelemme niitä, mahtuisivat kaikki keskikammarin kahteen hyllyyn.
Ehkä ryhdynkin siihen puuhaan tänään, jos ilma ei tuosta yhtään kirkastu?

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Niskaote


Totesin, että minun lie pakko herätä tähän päivään ja päätin ottaa itseäni niskasta kiinni edes jossain tasolla. Koko alkuvuoden olen horrostanut, mikä sinänsä ei ole mitään uutta näin talviaikaan, mutta tänä vuonna olen tainnut horrostaa erityisen sikeästi ja pitkään. Ja enkä minä sitä sano, että olisin ollut ainakaan tiedostetusti masentunut tai olisi ollut paha olla. Ei ole. Ei vain jaksa eikä huvita. Kuten monena muunakin talvena, minua on kyllä huvittaneet käsityöt ja leffat/sarjat, joten en minä nyt aivan matona ole kotona maannut.

Mutta nyt riittää. Ei tästä tule mitään, jos en yhtään reipastu paitsi fyysisesti niin myös henkisellä tasolla kuuntelemaan itseäni ja miltä tuntuu. Voisin tietysti väittää, että elämässäni on stressaavia elementtejä juuri nyt ja ne vaikuttavat, mutta kun ne eivät vaikuta, eivät ainakaan äsken mainitulla tiedostavalla tavalla. Kyllä, äitini sairastaa syöpää ja olen jossain määrin vastuussa vanhemmistani tällä hetkellä, mutta en koe sitä raskaaksi enkä millään muotoa epämieluisaksi. Alkuviikkojen jälkeen elämä on siltä osin asettunut uomiinsa, minua ei tarvita päivittäin ja sitä paitsi, suurimmat ongelmat, eli äidin murtunut selkä, on voitettu. Vaikka hoidot vievät äidin voimat, hän pääsee kuitenkin liikkumaan paremmin kuin ensimmäisinä sairasviikkoinaan, kun selkä ei ole kipeä ja särkylääkkeiden mukanaan tuomat ongelmat ovat historiaa. Paremmat jaksot hoitokertojen välissä ovat pidentyneet ja eilen äiti jaksoi kävellä jo metsään asti ja palasi sieltä kertomaan nähneensä paljon ilveksen jälkiä. Liekö ilves vieraillut aamuyöstä meidän pihassammekin, kun heräsin siihen, että Hipponen mourusi ikkunan takana tavalla, jolla se ei ikinä mourua vieraille kissoille?


Avioliittooni en ole tällä hetkellä tyytyväinen - - - ei, vaan Meltsuun en ole tyytyväinen. Muutama juttu hiertää mieltä ja sitä myötä välejämme, enkä oikein tiedä, mitä niille tehdä. En ole aivan varma, vedätetäänkö minua vai onko Meltsu vain niin taivaanrannanmaalari, ettei aina osaa ajatella seuraavaa päivää pitemmälle. Hänen Turkinmatkansa (joka oli oikein onnistunut) ei ratkaissut oikeastaan yhtään mitään, enkä hänen poissaollessaan tullut hullua hurskaammaksi. Viikko oli aivan liian lyhyt aika nauttia omasta rauhastaan! Siis rauhastani. En sitä paitsi saanut senkään viikon aikana aikaiseksi yhtään mitään, istuin vain TV-tuolissa, kudoin sukkia ja katselin aikasta monta Wallander-leffaa. Viihdyttävää ja rentouttavaa toki, mutta ei tehnyt minua tosiaankaan hullua hurskaammaksi. Toni oli viime viikon kotona hiihtoloman tiimoilta ja nyt, kun olemme Meltsun kanssa kahden taas, toivon, että saamme asiat selkeytymään.

Mitä Meltsuun muutoin tulee, eläkehakemus tuli taas hylättynä takaisin. Kelan mielestä hänen työkykynsä on alentunut, mutta hän on sopivalla kuntoutuksella kuntoutettavissa takaisin työelämään. Vakuutusyhtiön mielestä hän ei ole oikeutettu kuntoutukseen. Keuhkolääkäri arveli, etteivät Meltsun keuhkot koskaan parane entiselleen ja kuntohoitajan mielestä Meltsun pitäisi päästä Joensuuhun kuntoutukseen. Mitä Meltsu itse haluaa, sitä hän ei tiedä itsekään.

Puertossa kävimme "perheen kesken" pitkän keskustelun Meltsusta ja Meltsun tilanteesta, kun kävimme Sta Ursulassa syömässä mustaa sikaa Meltsun 45-vee synttäreiden kunniaksi: Meltsu ja minä, appi ja anoppi. Appi (vai se taisikin olla anoppi) otti vaihteeksi puheeksi Meltsun tulevaisuuden ja yllätten minä tajusinkin sen, mitä appi luultavasti on yrittänyt pojalleen puhua jo useamman vuoden. Koska olen kuullut asiasta vain Meltsun version, olen käsittänyt sen aivan toisella tavoin, asioihin puuttumisena, kun nyt näin samassa asiassa vain vilpittömän halun auttaa. Minustakin nyt oli korkea aika sille keskustelulle, sillä kun Meltsun sairastumisesta on kulunut yli kolme vuotta, hän voisi jo päästä siitä yli sen verran, mitä se nyt on mahdollista ja katsoa eteenpäin. Lähteä eteenpäin. Ei voi elää koko loppuikää haaveillen tähteydestä ja istuen kaiket illat puhelimessa puhumassa musiikista ja sopimalla treenejä, joita ei koskaan tule, koska ketään muuta ei oikeasti kiinnosta tarpeeksi. Jos viidessä vuodessa homma ei ole lähtenyt toimimaan, mitä helvettiä sitä enää kannattaa jaarata? Heitää helttiin ja tekee uudet suunnitelmat. Se keskustelu ei ollut kovinkaan miellyttävä varmastikaan kenellekään (vaikka ruoka olikin erinomaista!) ja sen jälkeen Meltsu murjotti monta päivää, koska "Maisa oli paska" ja kävi hänen kimppuunsa, vaikka ei tiedä Suomen musiikkigenrestä mitään. Minä luulen, ettei Meltsu edes käsittänyt, mitä hänelle yritettiin sanoa ja sopivassa tilanteessa appi sanoikin minulle, että vaikeaa varmasti on, kun mies on niin muutosvastarintainen, ettei halua edes kuulla asioista saati tehdä niille mitään.

On, vaikeaa on ja turhauttavaa. Meltsu ei kuitenkaan ole mikään kehäraakki vielä, vaikka onkin "monivammainen" ja hän voisi tehdä paljonkin, hyödyntää osaamistaan ja voimavarojaan, kun vain uskaltaisi päästää irti ja heittäytyä.

Kaikkein inhottavinta keskustelussa oli se, miten hän kävi minun kimppuuni. Useamman kerran hän yritti kääntää keskustelun minuun ja tivasi minulta, mitä minä aion tehdä elämälläni yms. mikä loukkasi minua melkoisesti. Minä kuitenkin olen kuluneen kolmen vuoden aikana opiskellut itselleni uuden ammatin (vaikka työllisyys onkin tällä alalla hiukan kausiluonteista, enkä välttämättä ole niitä ensimmäisenä töihin revittäviä tapauksia - mikä toki sopii minulle) ja mennyt elämässäni eteenpäin ja sitä paitsi, minä en tässä ole se potilas, tai toipilas. Minä en ole vastuussa Meltsun tulevaisuudesta, eikä se mitä minä olen tehnyt tai ehkä jättänyt tekemättä, auta hänen tilanteessaan. Tämä asia on yksi niistä, jotka tällä hetkellä rassaavat keskinäistä suhdettamme: en voi antaa anteeksi hänen asennettaan minuun, enkä sitä, että hän kävi päälleni (ei toki kirjaimellisesti) tavalla, jolla hän teki. Minä olen ylpeä saavutuksestani, semminkin kun se kuitenkin vaati elämistä erossa perheestä ja ties mitä. Tiedän, etteivät kaikki ryhtyisi samaan. Minä ryhdyin, koska en halunnut jäädä vain työttömänä kotiin makaamaan, vaan sen sijaan kokeilla juttua, josta olin ollut aina kiinnostunut. Minustako puutarhuri? No, hitto, kokeillaan. Kokeilin.


Mitä puutarhurointiin tulee, niin kevät on tosiaan täällä (maaliskuun toka päivä, hei, maaliskuu ON kevätkuukausi) ja aivan kuten luonto alkaa hereillä, on minunkin korkea aika tehdä sama. Ja voi, kylläpä minun sisäinen puutarhurini jo hyrrääkin kovasti! Tuleva kesä onkin asia, joka ehkä eniten pitää minun elossa ja hereillä tällä hetkellä. Toin Puertosta paitsi siemeniä niin myös muutamia pelargonin pistokkaita, joista ylläolevassa kuvassa toinen, jonka ajattelin nimetä "puertoksi", koska en tiedä sille mitään muutakaan nimeä. Tai vaihtoehtoisesti sen nimi voisi olla "painihalli", koska nappasin pistokkaat painihallin kukkalaarista. Mahtoi se olla näky, rouvasihminen kiipeämässä portaiden kaiteen yli kukkalaariin.... Juu juu, oli pakko kiivetä, koska en ylettynytkään portailta sinne. Onneksi laari oli jokseenkin hoitamaton, pelargonit siinä vain yksikseen rehottivat ihanina. Otin tästä kolme pistokasta, jotka kaikki ovat kotona juurtuneet hyvin. Toinen, jonka nappasin, tunnistettiin pelargoni-ryhmässä jalopelargoni "Lord Buteksi". Ihanat, tummanvioletit kukat. Sen juurtumisesta en vielä tiedä, sillä pistokkaat ovat kyllä yhä elossa, mutta juuria ei näy, vaikka kuinka kurkistelee istutusruukun pohjaan. Toivottavasti lähtisi kasvamaan! Oli kyllä niin kaunis kukka.

Pelargoni-innostukseni on nousemassa aivan uusiin sfääreihin. Ostin kasvilampun niille rassukoille, jotka selvisivät edes jotenkin todella pimeästä talvesta ja nyt vehtaan ja vatkaan niitä milloin lampun alle, milloin ikkunalaudalle. Koska aurinkoisia päiviä on ollut äärimmäisen vähän, valo palaa töhöttääkin joka päivä aamukasista iltakasiin. Puertosta toin paitsi em. pistokkaat niin myös pussin pelargonin siemeniä. Onneksi pussissa oli vain kymmenkunta siementä, niin en huku kukkiin kuten toissavuonna. Paitsi että menin sitten tilaamaan Exotic Gardenista sieltäkin pussin siemeniä ja varmuuden vuoksi vielä Korpikangas Siemenestäkin. Ja olen ostanut Plantagenista seitsemän pistokasta ja meinaan tällä viikolla käydä Siemen ja Koneessa katsomassa heidän valikoimansa mitä tulee pelargonin pistokkaisiin. Mutta! EN ole menossa Saaren kartanon pelargonipäivään 14.3. Kaiketikaan. Meltsu tosin sanoi juuri eilen, että mennään vaan. Eih. Rahakukkaroni huutaa hallelujaa. Suljen siltä korvani.

Puertosta tuomani siemenet olivat jokin mix-juttu, Exotic Gardenista ostin munankuoripelargoni "Diva's Raspberry Ripplen" siemeniä ja Korpikankaalta minulle on tulossa pussi "Black Velvet Redin" siemeniä. Plantagenissa pistokkaat maksoivat 1,49 €/kpl ja mukaani lähtivät ihanuudet nimeltä "Contrast", "Wilhelm Langgut" ja "Happy Thought", nämä kolme ovat kirjavalehtisiä, mårbackan pelargoni "Drotning Ingrid", ruusunnuppupelargonit "Appleblossom Rosebud" ja "Kronprinsessan Mary" (rosebud minulla olisikin, mutta ei kestänyt talven yli) ja vielä hännänhuippuna "Gesa". Mihin helvettiin mä näiden kanssa oikein joudun? Kaksi pussillista siemeniä on nimittäin jo kylvetty ja tulllet taimelle ja yksi pussi on vielä tulollaan minulle.


Vaan eipä siinä (pelargoneissa) vielä kaikki. Koska äiti ei tulevana kesänä laita kasvamaan yhtään mitään, sain kehotuksen vallata hänen kasvimaansa ja minähän valtaan. Postista on tipahdellut tasaiseen tahtiin siemenkuvastoja ja olen vallan villiintynyt niitä selaillessani. Olen ihastunut kerrottuihin petunioihin ja niitä olen ostanut pari pussia, joista "Purple Pirouette" on jo kylvetty ja taimella. Viimevuotisista siemenistä olen saanut jo kelloköynnökset nousemaan mullasta, Puertosta toin ainakin strelitsiaa, akaasiaa, daturaa ja ... olikos niitä muita? Joo, joku jonka nimeä en tiedä suomeksi, rosa negra. Nämä uinuvat vielä mullan alla, sillä kaikissa on ymmärtääkseni aika pitkä se itämisaika, jopa kuukausia. Villiinnyin auringonkukista ja olen tilannut sekä tummanpunaista että kaksiväristä (uutuus) ja aion tilata vielä pinkkiäkin (uutuus). Olen tilannut vähän erikoisempia krasseja ja päivänsineä ja aion tilata vielä toisenlaisenkin päivänsinen, ihanan raidallisen nimeltä "Flying Saucer". Korpikankaalta saa siemenet laskulla, Exotic Gardenista ei, joten odottelen että tililleni tulisi katetta.... *virn*. Hyötykasvipuolelta muistelen tilanneeni pariakin lajia tomaattia. Ihan kaupasta aion hakea porkkanat, punajuuret, retiisit, herneet ja pavut (Siemen ja Kone, here I come...). Viime vuodesta on jäljellä viidakkokurkun ja kesäkurpitsan siemeniä. Perunaakin ajattelin laittaa, ihan aion ostaa kaupasta normipottuja ja idättää, useampaakin sorttia. Perunaa en laita kuin muutaman vaon, sen verran, että saamme jokusen kerran perunaa omasta maasta. Minulla kun on se säilöntäongelma. Ai joo, ruusukaalia voisin laittaa. Niitä voi pakastaa siinä missä papujakin, ja pakastimessa minulla on kivasti tilaa, kun on kaksi pakastinsta.

Kyllä vain, kevään ihme saa minut onnelliseksi ja heräämään.

.
Puertossa minut olisi saanut onnelliseksi se, että olisimme voineet viettää aikaa perheenä. En tiedä, olinko pannut liikaa toiveita tälle asialle, sillä se, ettei se toteutunut, oli minulle iso pettymys. Odotin pitkiä kävelyitä ja toki teinkin niitä - Tonin kanssa. Meltsu meni omia menojaan aivan kuin ei olisi ollut osa perhettämme ollenkaan. Tonin lennettyä takaisin Suomeen jäljellejääneestä viikosta ei todellakaan tullut romanttista lomaa Meltsun kanssa kahdestaan. Hän ei lähtenyt oikeastaan mihinkään ja murjotti tosiaan monta päivää. Hänkin kyllä käveli paljon (ainakin omien sanojensa mukaan), mutta tosiaankin omia polkujaan. En saanut tilaisuutta näyttää hänelle San Pedron reittiä, enkä tosin itsekään kävellyt sinne kuin kerran, koska sateessa se ei oikeastaan ole mikään ilo. Säät eivät suosineet ja sitten iski sitkeä flunssakin. Meltsu käytti haltuunsa uskotun 1/2 matkakassan omiin menoihinsa (eikä ole pystynyt vieläkään kertomaan, miten hän sai kolmesataa menemään viikossa, vaikka ei ostanut yhteiseen pöytään kerrassaan mitään), eikä sitten käyty oikein missään. Anopilla käytiin syömässä ja aah aah nam nam, anoppi tarjosi eturuuaksi muurikassa grillattuja langostinoja, jotka grillattiin ihan siinä odotellessa. Rrrrrakastan langostinoja! Kuuma langostinon pyrstö, johon tirautetaan pari tippaa sitruunaa ja pyöräytetään salsa rosassa - minulle se olisi riittänyt ruuaksi. Ostin sitten itsekin pienempiä langostinoja naapuriiin nousseesta Lidlistä, joka on nyt Puerton lähikauppamme, ihan kävelymatkan päässä. Langostinoja pakastealtaasta kilotavarana ja halvimmat viinit alle 60 senttiä litra. Miksi Suomen Lidlissä ei....?

Meltsun kanssa ajelin bussilla Santa Cruziin ja sieltä hyppäsimme raitsikkaan ja ajoimme La Lagunaan. Oli varsin kylmä ja sateinen päivä (sekin), emmekä viihtyneet siellä pitkään. Viimeisenä sunnuntaina appi käytti meidät ajelulla ja koska minä toivoin, että menisimme vuoristoon, hän ajelutti meidät Santa Cruzin kautta Anagaan ja sieltä La Lagunan kautta takaisin. Se ei siinä mielessä ollut mikään nautinto, että vanhemmiten olen alkanut tulla pahoinvoivaksi serpentiiniteillä takapenkillä istuessani (olkoonkin vaan kalliimman hintaluokan mersu....) ja istun siellä melkein yrjö suussa. Uuh. Mutta pysähdykset sillä reitillä olivat pahoinvoinnin arvoisia. Varsinkin Las Mercedes oli ihana, siitäkin huolimatta että oli kylmä ja satoi. Jos joskus palaan sinne, ihan varmasti lähden metsään patikoimaan.


Minusta parasta reissussa oli ja on kuitenkin Puerto itse. Ja koko saari. Totta kai ensimmäisenä päivänä piti tallustella melkein heti aamusta Los Roquesille ja sieltä Punta Bravaan. Meri, vuoret. Vaikka mielessä pyöri ajoittain ankarakin vitutus Meltsun käytöksen takia ja toivoin olevani kotona, niin viimeisenä iltana kuristi kurkkua koko illlan. Kiersin tuttuja paikkoja ja hyvästelin. Tuijotin merta ja sen tuttuja karikoita Punta Bravan kärjessä ja katsoin kuinka ne vuoron perään nousivat esiin ja katosivat aaltoihin. Ja harmittelin, että vasta viimeisinä päivinä "uskalsin" lähteä yksin kävelylle, kun en kerta Meltsusta kävelykaveria saanut. Olen jotenkin onnistunut vakuuttamaan itseni siitä, että varsinkaan ulkomailla ei pitäisi naisihmisen liikkua yksinään, mutta mitä hittoa minulle Puertossa voisi tapahtua? Mitä sellaista voisi tapahtua, mitä ei voisi tapahtua vaikka Lahdessa?

Hassu pieni juttu on päässyt tapahtumaan huomaamattani: olen alkanut ymmärtää espanjaa. En puhu sitä, mutta arkipäivän tilanteissa huomaan ymmärtäväni simppeleitä lauseita, kysymyksiä. Katkaisenko varsia tästä vähän? Haluiatteko kassin? Hei, mitä kuuluu? Ainoa meillä tarjoiltava valkoinen sika olen minä itse. Haluatteko jälkiruokaa, esimerkiksi banaaneita? Toinen hassu juttu, mikä on päässyt tapahtumaan, on se tosiseikka, että Puerto on pieni kaupunki, jossa minulla on tuttavia. Esim. kun seisoin Los Roquesin kärjessä, nojaillen kaiteeseen ja katsellen merta, tunsin jonkun koputtavan olkapäätäni. Terve - No, terve vaan, Leena! *virn*. Taksikuskit ovat tulleet tutuiksi, tosin lähinnä siksi, että Meltsu on ahkera taksien käyttäjä, mutta kyllä omaa mieltäkin lämmitti, kun tuttu kuski tervehti minua "Hola! Que tal?" Ja oi oi , osasin vastata ihan sujuvasti: "Hola! Mui bien!"

Ikävä Puertoon takaisin jo nyt! Vaikka en tiedä ensi talvesta yhtään mitään, alkaen siitä, jaksanko edes katsella Meltsua siihen asti. Juuri nyt tekisi mieli vetää pussi herran päähän välttyäkseni katselemasta häntä millään tasolla. Kai tämä tunne menee ohi. Toinen asia, mikä vie ajatukset siihen suuntaan, etten todellakaan tiedä ensi talvesta, on äidin sairaus ja kolmas asia se, etten halua laittaa kissoja enää toistamiseen hoitoon matkan ajaksi. En puhu rahallisesta "menetyksestä" (eläinten hoidattaminen maksoi enemmän kuin edestakaiset lennot), vaan siitä, minkä näköisenä sain Hipposen takaisin kotiin. En yhtään epäile tutun ja luotettavan hoitajan ammattitaitoa tässä asiassa, Hipponen ei vain tykännyt olla hoidossa. Miten olisi tykännytkään, koko ikänsä (14 vuotta) tottunut menemään ja tulemaan mielensä mukaan. Nyt kotiin tuli apaattinen, laihtunut ja pissalta haiseva mirri reippaan ja iloisen seniorin sijasta. Hipponen on kyllä toipunut koettelemuksestaan nyt ja on velmumpi kuin koskaan ennen, mutta toistamiseen en sitä hoitoon vie. Koirat eivät ole moksiskaan ja Sulokaan ei vaikuttanut pahastuneelta, mutta Hipponen tarvitsee ulkoilua ja paijausta.


Meltsukin se sitten tosiaan kävi Turkissa viikon matkalla, eikä missään rannalla makaamassa, vaan kulttuurimatkalla tutustumassa Kappadokiaan. Matka oli käsittämättömän halpa, se maksoi lentoineen, bussimatkoineen, hotelleineen ja aamiaisineen 179 €. Siihen päälle ainakin teoriassa vapaaehtoinen päivällispaketti, joka sisälsi siis päivällisen + pääsyliput kaikkiin kohteisiin, oli 149 €, mikä sekin oli edullinen ottaen huomioon, että yöpymiset olivat 5 tähden hotelleissa ja päivälliset sen mukaisia. Esim. hotelliyö hotellissa, jossa Meltsu oli viipynyt ensimmäiset yöt, maksoi ihan normisti 160 €. Siis YKSI yö, ja Meltsu maksoi KOKO reissusta vain parikymppiä enemmän. Hienot olivat hotellit, runsaat ruuat, hyvät bussit, hyvä opas, hyvä bussikuski, kaikki hienosti - ja hienot olivat maisemat ja näkymät. Suurin harmitus reissussa oli kuulemma, etten minä ollut mukana. Olisin rakastanut joka hetkeä, sanoi Meltsu. Varmaan olisinkin. Sain tuliaisiksi ihanan viitan /shaalin ja laukun. Ja rannerenkaan ja pienen pussukan, joka on kuin tehty uudelle älypuhelimelleni (kyllä vain). Niin, ja keli ja sää olivat suosineet, seitsemän päivää pelkkää aurinkoa. Ei mikään helle kumminkaan, tietenkään, keskellä talvea.Turkki itse oli Meltsun mielestä ollut köyhä, hiukan epäsiisti, mutta ihmiset ihania ja ystävällisiä. Meltsussa on se hyvä puoli, että hän on yltiösosiaalinen, eikä välitä kielimuureista pätkän vertaa. Rallienglanti on kukkaiskieltä verrattuna Meltsun englantiin, mutta hän ei häpeä puhua sitä vähää. Niinpä hän oli tätinsä kanssa ostanut banaaneja suoraan kasvattajilta, pienestä lihapuodista paikallisia makkaroita ja oli herkutellut rullakebabeilla.

Vaan minä haluan kesällä Norjaan. Katsoin tässä tylsyyksissäni kaikki Varg Veum-leffat ja päätin lähteä katsomaan Norjan tuntureita ja vuonoja, olettaen että minulla on siihen rahaa. Tavarat toyotaan ja menoksi. Yöpyä voi mökeissä tai vaikka teltassa jos siltä tuntuu, ja jos meillä olisi teltta. Tai onhan meillä, mutta se on ollut jo vuosia ikäänkuin hunningolla liiterissä. Varmaan aivan homeessa ja hiirenpaskassa. Olen toki käynyt Norjassa hurjassa nuoruudessani, olen nähnyt Hammerfestin, Narvikin ja Moi i Ranankin, mutta minulta jäivät silloin Lofootit näkemättä siitä syystä, että lauttamatka auton ja asuntovaunun kanssa olisi ollut tosi kallis. Sittemmin Lofooteille pääsee tietä pitkin ja sinne nyt haluan ajaa! Mieluiten tietenkin aviomieheni kanssa, olettaen että saamme mieltä hiertävät asiat hiottua sileiksi ja kadotettua kokonaan.


Puertossa olin kuin toinen Sari siinä mielessä, että siellä tulee a) käveltyä kilometrikaupalla päivittäin ja b) syötyä hedelmiä kilokaupalla päivittäin. Kotiuduttani olen jatkanut hedelmien syöntiä (rahatilanteen mukaan toki), mutta liikunta jäi aivan totaalisesti. Jämähdin kuin tikku paskaan, enkä kuukauteen käynyt ulkona yhtään enempää kuin oli pakko. Oikeasti. Menin pihalle sen verran, että hain puita uuneihin, tai mitä nyt tuli käveltyä autolle ja käytyä kaupoilla. Ei jaksa ei viitsi vituttaa. Perjantaina päätin, etten voi vain istua sisällä takkatulen (no, tulen, ei meillä ole takkaa) loimussa ja sukkaa kutoen tuijottaa, kuinka ruotsalaiset poliisit ratkovat karseita rikoksia. Tai englantilaiset. Kaksi viikkoa Puertossa tuntui ja näkyi siinä, että painovoima ei purrutkaan vatsaan ihan samoin kuin ennen reissua ja housut olivat väljemmät kuin aiemmin. Vaikka minua ei haittaa vähääkään olla XXL-leidi, niin ei minua myöskään haitannut huomata, että olin laihtunut, vaikka en ollut mielestäni tehnyt yhtään mitään sen eteen. Haluan syödä ja haluan syödä hyvin, herkutella pullalla ja kaakaolla ja mussuttaa rasvaista possua. Mutta en halua, että paikallaan istuminen särkee jalkoja ja että mitä pitempään istun, sen haluttomampi olen nousemaan siitä ja tekemään yhtään mitään.
Päätin siis kävellä. Viisi kilometriä joka päivä (koska se nyt on tuon suht mukavan lenkin pituus) jos se suinkin on mahdollista. Ja olen kävellyt perkele. Ja kävelen tänäänkin, vaikka räntää rätkii. Loppujen lopuksi, sää ON pukeutumiskysymys.

Menin tosiaan ostamaan itselleni älypuhelimen. Vanha alkoi reistailla, ei suostunut avautumaan, vaikka kuinka sitä näpytin. Otin akunkin pois, ei vaikutusta, avautuminen oli sattumanvaraista ja pelkäsin, että kohta se menee pimeäksi kokonaan ja minä EN voi olla ilman puhelinta. Ei nyt muuten, mutta kun äiti. Olen opetellut pitämään puhelinta lähellä ja varmistamaan, että se on auki siltä varalta, että äidillä on asiaa tai hätää jopa. Niinpä tilasin pikapikaa Hobby Hallista halvimman mahdollisen puhelimen, mikä nyt sattui olemaan Microsoftin Lumia 535. Jee, ihan oikea älypuhelin. *virn*. Koska tarvitsin siihen uuden sim-kortinkin (en alkanut pilkkomaan vanhaa saksilla, kuten neuvottiin) ja koska sellaisen sai ilmaiseksi jos otti uuden liittymänkin, vaihdoin sitten yli kymmenen vuotta hyvin palvelleen liittymäni modernimpaan. Kk-maksu on muistaakseni jotain kuuden euron luokkaa, siihen sisältyy rajaton netin käyttö hitaimmalla nopeudella, puhelut ja tekstarit hinnaston mukaan. Ehdottoman sopiva minulle, joka en "koskaan" soita minnekään ja joka olen yleensä kytkeytyneenä puhelimellani wlaniin, joten tarvitsen kodin ulkopuolella nettiä vain viestittelyyn. 0,5 megaa riittää kyllä Whatsappin käyttöön, jolla hoidan viestittelyn niiden harvojen kanssa, joille minulla nyt mitään asiaa on. Tai sitten Facebookin kautta.
Vanha puhelin on luonnollisestikin toiminut moitteetta siitä hetkestä asti, jolloin laitoin Lumian tilaukseen. Äidlle ajattelin sitä tyrkyttää, koska ei sitä poiskaan raaski heittää. Ihan hyvä Nokia500, kompakti peli suht hyvällä kameralla.


Ja mitä muuta? Laalaa-maan ovi on raollaan ja luikahdan siitä sisään hetkenä minä hyvänsä. Tarina on kerrottava loppuun, koska tiedän, mitä sen jälkeen tapahtuu ja toinen tarina odottelee vuoroaan.

Pertti Kurikan Nimipäivät lähtee edustamaan Suomea Wieniin Euroviisuihin. En ole mistään vähään aikaan niin riemuinnut kuin PKN:n voitosta. En edes muista, milloin olisin edellisen kerran katsonut Suomen viisukarsintoja, ehkä en koskaan? Ihan varmaa on, etten koskaan aiemmin ole äänestänyt, nyt äänestin. Ihan sikakova juttu.