torstai 23. lokakuuta 2014

Vitutus maksimus


Ottaa niin ankarasti pattiin, etten pystynyt viime yönä edes kunnolla nukkumaan, vaikka se olisi ollut aika oleellista sen kannalta, että jaksan tänään olla töissä. Jo pari kuukautta jatkunut hyvännukkumisenputki (en yleensä herää ainakaan ennen kahdeksaa, hyvin usein en peräti ennen puolta yhdeksää) katkesi kiukkuvitutukseen Sulon, ja ennen kaikkea pihapiirissämme jo pitkään liikuskelleen vieraan kollin takia.

Harmittaa niin vietävästi. Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että kissat saavat täällä maalla kulkea vapaina, ja niinhän ne toki suurimmaksi osaksi tekevätkin. En koskaan sulkisi kissaa sisäkissaksi - jo siksikin, että kissan potan kanssa huseeraaminen on tylsää. En usko ollenkaan siihen "tuhoon", mitä kissat tekevät linnuille ja oraville, sillä ihan tutkitusti esim. liikenne on pahempi pikkulintujentappaja kuin kissat. Sitä paitsi, kissaa parempaa hiirenpyydystä ei olekaan. Nyt, kahden kissan taloudessa, en ole onnistunut tänä syksynä bongaamaan ensimmäistäkään hiirtä sisätiloista.

Mutta paratiisissa on siis käärme vieraan kollin muodossa. Se on notkunut nurkissa jo pitkään, käy syömässä tunkiolta yms. ja on alkanut Sulon meille tultua puolustaa omaksi kuvittelemaansa reviiriä niin, että Sulo on kerran käytetty jo lääkärissä, ja nyt Sulo on revitty verille kolmesti viikon sisään. Eikä kyse ole mistään pikkunaarmuista, vaan vakavannäköisestä raatelusta. Jalat verillä, pää verillä. Muutaman kerran jaksoin vähän naureskella tilanteelle ja torua Suloa, kun ei osaa perääntyä, mutta nyt lakkasi naurattamasta, kun eilen näin Sulon kyhjöttämässä nurkassa etutassut taas revittyinä auki. Vieras kissa on saatava pois nurkista tai meillä ei kohta enää ole Suloa. Olin eilen niin vihainen Sulon vammat nähtyäni, että olisin ollut valmis ampumaan vieraan kissan siihen paikkaan, jos olisin sattunut jyvälle saamaan. Ja olettaen, että osaisin ampua ja että ilmakiväärillä saisi hengen pois.

Tiedän kissan kollikissaksi siitä, että äiti on nähnyt sen merkkailevan paikkoja. Laitoin oman kylän FB-ryhmään eilen tiedustelun, tunnistaako kukaan kissaa omakseen, mutta ei omistajaa ole selvinnyt. Meltsulla on epäilyksensä, mutta toistaiseksi hän ei ole saanut mahdollista omistajaa kiiinni, koska emme muista ko. henkilön nimeä emmekä voi siis kysellä esim. tiedustelusta puhelinnumeroakaan. Meltsu soitteli myös paikallisen metsästysseuran nokkamiehelle, kyseli kissan ampumisen laillisuudesta ja loukuttamisesta. Kaikesta huolimatta en tahtoisi kissan tulevan ammutuksi siksi, että se on kissa, joten jos emme löydä kissalle omistajaa, saamme loukun lainaan. Metsästysseuraihminen neuvoi, että loukutamme kissan ja heitämme loukun kissoineen päivineen järveen... Ehkä kuitenkaan emme, eläinsuojeluyhdistykselle ajattelin toimittaa.

Vaan kyllä vituttaa kuin pientä oravaa. Sulo on leikattu ja pysyttelee lähellä kotia, ei ole oikein, että kissaparka ottaa turpiinsa monta kertaa viikossa siksi, että pitää tätä reviirinään, kuten oikein onkin. Hipposen kanssa Sulo ei koskaan tappele, vaan nämä kaksi eunukkia mahtuvat oikein hyvin samalle reviirille. Nyt Sulo on taas "kotiarestissa" muutaman päivän haavojaan parantelemassa.


Töitä siis pukkaa, sain hälytyksen töihin tällä viikolla ja menin sinne hyvinkin uteliaana siitä, miksi näin pääsi tapahtumaan, sillä meillä näkyy olevan vapaa työpaikka... Ihmettelin, kuka on lähtenyt pois ja miksi, ja osasinkin aavistaa oikein. M:lla oli lähtenyt mopo käsistä ja oli joutunut katkolle, ei tule enää takaisin ainakaan näillä näkymin. No, oho.

Miksi minä en sitten hae ko. paikkaa? Ei varsinaisesti natsaa minun koulutukseeni ja ammattinimikkeeseeni, joskin hiukan pelkään, että minulle saatettaisiin sitä paikkaa tarjota. Siis en todellakaan ole ammatillisesti pätevä siihen, mutta mutta. Olen kuitenkin saanut koulutuksen ko. ammatin perusasioista ja joissakin asioissa tiedän olevani pätevä. Ja ainahan voisin työn ohessa kouluttautua siihen. Jos sopivaa ihmistä ei löydy (vaikeaa kuulemma on, ei ole tällä alueella ko. ammattilaisia) ja jos minulle sitä tarjotaan, harkitsen, mutta en aio itse äännähtääkään mitään sen suuntaista, että olisin paikasta kiinnostunut. Koska en edelleenkään ole kiinnostunut minkäänsortin kokopäivätyöstä, period.

Olen saanut tarinani ensimmäiset 50 lukua viimeinkin (!!!) editoitua versioon kaksi. Tiedän jo nyt, että tämä ei tule olemaan lopullinen versio, vaan juonessa on edelleenkiin fiilaamista, mutta tästä on nyt hyvä jatkaa eteenpäin. Äh, ei - 50 lukua oli ylimitoitettu. Tarinani ensimmäisessä versiossa lukuja oli 53, nyt niitä on 49 tiivistettyäni joitakin tapahtumia. Luku 50 on tavallaan osan kaksi ensimmäinen luku. Siitä on hyvä jatkaa, joskin työnteko häiritsee ikävästi kirjoittamista juuri nyt. *virn*. No, huomisen jälkeen olen taas vapaalla, koska E. palaa töihin syyslomaltaan.

Edelleenkin pidän kovasti, oikeinkin kovasti työstäni, pomoistani ja työkavereistani. Mutta vieläkin enemmän pidän kotona olemisesta. Meltsusta, kissoista, koirista ja lapsestani silloin, kun hän suvaitsee kotona näyttäytyä. Tällä viikolla onkin suvainnut, koska on syysloma. On mukava saada pitää Toni välillä kotona, mutta mukava on olla Meltsun kanssa kahdestaankin. Viime viikolla innostuin uudesta käsityöstä: päätin tehdä tuvan keinutuoliin uuden keinutuolinmaton ja sitä myötä niitä alkoi syntyä virkkaamalla enemmänkin. Virkkaan "pohjan" värillisestä langasta ja siihen päälle tulee ruutuvirkkauksella kalastajanlangasta päällinen. Hell's Kitcheniä katsellessa olen tyrkännyt pohjia jo metrikaupalla.

Lauantaina menemme käymään pitkästä aikaa Tonin kummeilla. Haluavat viedä meidät pizzalle ja kyllä se toki meille passaa enemmän kuin hyvin. Kuun lähetessä loppuaan se kuuluisa matti kököttää kukkarossa ja irvistelee. Siellähän irvistelee, lokakuun palkkapäivä lähestyy ja selätän mokoman matin taas kerran. Tosin tästä palkasta pitää muistaa uusia passi, ettei jää viimetinkaan. Myös jokatalvinen matka Ikuisen Kevään saarelle lähestyy. Ei enää kolmea kuukauttakaan ja herään yli kahden viikon ajan kukkojen kiekumiseen ja kun saan silmäni auki, istahdan ihastelemaan, kuinka nouseva aurinko värjää Teiden rinteet punaisiksi.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Tervetuloa tälle vuosituhannelle


Meltsu realisoi hiukan (vähäistä) omaisuuttaan myymällä yhden mopoistaan ja sai siitä meidän perheemme taloudellisen tilanteen huomioon ottaen ihan kivasti rahaa, jopa siinä määrin, että intouduimme juhlimaan tapausta poikkeamalla sunnuntaina Kivimaan grillillä! Söin pita-kebabin ja join R-kioskilta ostamani vanilja-kokiksen. Wheee, luksusta!

Suurimman osan moporahoista Meltsu kuitenkin sijoitti uuteen puhelimeen, ostaen eilen applen iphonen. En olisi ikipäivinä uskonut moista tapahtuvan niin kauan kuin tarjolla olisi ollut "tavallisia" puhelimia, sillä niin ankaraa oli Meltsun muutosvastarinta ollut aina siihen asti, kun huomasi, että Verkkokaupassa oli tarjolla iphoneja hintaan 100 euroa. Tuo tarjous sai hänet jotenkin sekoamaan ja vaikka hän ei satasen älypuhelinta ostanutkaan (ei olisi ollut rahaakaan silloin, eikä hän aikonut lähteä jonottamaan puhelinta... tarjoushan oli ollut niin innostava, että muistaakseni Tampereella oli sattunut oikein käsirysy asian tiimoilta ihmisten pyrkiessä saamaan oman osansa tarjolla olleista puhelimista), hänelle jäi takaraivoon ajatus, että sellainen on nyt saatava asap. Olin enemmän kuin ällistynyt, koska hän oli jo kauan vannonut, ettei ikinä osta älypuhelinta. Hän ei tarvitse, aivan yhtä vähän kuin hän tarvitsee nettiä yhtään mihinkään (sinänsä erikoinen väite mieheltä, joka kuitenkin päivittäin istuu koneella torilla tai muusikkojen netissä ja varsinkin youtubissa pitkiäkin aikoja), ei sittenkään vaikka hänellä itseasiassa on jo pitkään ollut puhelinliittymä, joka sisältää myös netin. Ilman nettiyhteydellistä puhelinta toki tarpeeton, mutta liittymässä on aika mukavasti ollut puhe/tekstarikapasiteettia. On ollut aika turha yrittää kääntää hänen päätään, enkä ole tosissani yrittänytkään, paitsi vakuuttelemalla, että oikeasti tietotekniikka ei ole mikään mörkö. Jopa hänen isänsä on paljon enemmän kiinni tässä päivässä kuin hän, siis teknisten laitteiden ja niihin suhtautumisen osalta.

Siksi olin HYVIN epäileväinen, kun Meltsu sai päähänsä, että hän tarvitsee iphonen ja tarvitsee sen nyt. Sanoin, että sitä ei kannata hankkia, jos ei aio hyödyntää sen ominaisuuksia, ja Meltsuhan on jo vuosia jankuttanut, että tarvitsee puhelinta VAIN soittamiseen ja tekstareiden lähettämiseen. Siihen riittää normi-luuri oikein hyvin, ei tarvitse mitään iphonea. Toppuuttelin hänen intoaan ja hän vakuutti, että opettelee käyttämään älypuhelinta kunnolla ja pyyteli kovasti, että opetammehan me häntä sitten.

No, mikäs siinä sitten. Kävimme eilen ostamassa puhelimen (ja joo hei, ei ole mikään uusin ja kallein versio!) ja tuskasteltuani hyvän tovin sen käyttöönoton kanssa (se saakeli ei suostunut hyväksymään wifin salasanaa, minkä vasta jälkeenpäin tajusin ehkä johtuneen siitä, että numerosarjan viimeinen merkki taitaakin olla O eikä 0... no, onneksi laitteen sai kytkettyä suoraan laajakaistaan) Meltsu pääsi leikkimään uudella lelullaan. Herraisä! Hänhän oppi käyttämään sitä melkein laakista. Ei tarvitse opettaa, herra osaa itsekin kokeilla ja tutkia. Nettikin löytyi heti ja ilta venyi pitkään puhelinta räplätessä. Siis Meltsun ilta, minä katsoin leffan "Lord of War" ja painuin petiin.

Nyt kyllä säälittää piruparat tuolla jossain. Nimittäin olin aivan varma että ennemmin helvetti jäätyy kuin minun siippani ostaa älypuhelimen, joten siellä vanha vihtahousu nyt vetää villatakkia tiukempaan päälleen. 


Mitä elämään muuten kuuluu - ei kovin hyvää. Koska elämää ei voi ennustaa (minkä tiedän, enkä pyrikään ennustamaan), päätti se yllättäen tehdä omanlaisensa käänteen, joka voi johtaa seuraavaan ja taas sitä seuraavaan niin etten todellakaan tiedä nyt, mitä tuleman pitää ja milloin. Ei pelota, eikä oikeastaan huoletakaan, koska kun elämä menee niin kuin menee, sitä on turha alkaa pelkäämään, eikä huolestuminenkaan muuta asiaa mihinkään päin. Pitää toimia silloin, kun voi toimia, mutta muutoin... niin, tyynesti vain eteenpäin.

Vaikka minut on todettu terveeksi - sain patologilta lausunnon, joka ilmoitti, että tuumorini ei aiheuta tämän enempää toimenpiteitä - niin äidin terveys reistailee. Hänethän todettiin niin ikään terveeksi, kävimme jopa samana päivänä ja samalla kyydillä keskussairaalassa tissejämme näyttämässä, mutta asiaan tuli takapakkia pari viikkoa sitten, kun jatkuva selkäkipu sai hänen käymään lääkärillä. Selkäkipu johtui niinkin omituisesta asiasta kuin murtunut kylkiluu (äidillä ei ole aavistustakaan missä se on voinut murtua), mutta sitä hälyyttävämpi oli löydös maksassa. Luojalle kiitos murtuneesta kylkiluusta, koska ilman sitä äiti ei olisi mennyt sairaalaan. Miksi olisikaan, hänethän juuri todettiin terveeksi.

Rintasyöpä on ilmeisesti lähettänyt etäispesäkkeitä ainakin maksaan ja kai jokainen tajuaa, ettei se ole hyvä juttu ollenkaan. Tissin voi leikata pois, maksaa ei. Viikko sitten äiti oli sairaalassa tutkimuksissa pari päivää ja nyt odottelemme tuloksia: mikä on ja mitä ryhdytään tekemään.

Ei naurata, ei. Joskaan ei myöskään itketä. En osaa murehtia asioita etukäteen, en pelätä, vaan diilaan ne sitten, kun ne tulevat kohdalle.

Yhden asian kuitenkin haluasin tehdä. Ojentaa äidille kirjan, jonka kansilehdellä olisi minun (sala)nimeni.

torstai 2. lokakuuta 2014

Köyhät (idiootit) kyykkyyn


Eilen Meltsu soitteli minulle töihin jokseenkin hätääntyneenä: hänelle oli soitettu Kelasta ja väitetty, ettei hänen työnhakunsa ole voimassa (vaikka työkkärin virkailija oli sen ed. päivänä uusinut, minkä kävimme jopa tarkastamassa TE-keskuksen sivuilta) ja että eläkettä pitää hakea ja jotain toista rahaa ja että nyt maksetut tuet voidaan periä takaisin. Lisäksi virkailija oli ivannut häntä siitä, että hän ei ymmärtänyt mistä oli kyse.

Mitä?

Asia selkeni hiukan, kun tulin kotiin. Soitto ei ollutkaan tullut Kelasta, vaan työvoimatoimistosta, jonne Meltsu oli itse soittanut päivää aiemmin, kun hänen soittopyyntöönsä (työnhaun uusimista koskien) ei oltu vastattu. Hän oli aikansa soittoa odoteltuaan soittanut suoraan virkailijalle, jonka kanssa hän asian oli aiemmin hoitanut ja vaikka virkailija oli vaihtanut työtehtävää, hän ystävällisesti oli hoitanut Meltsun asian ja laittanut työnhaun jatkumaan. Työnhakusi on voimassa. TE-keskus ottaa sinuun yhteyttä 27.3.2015. Myös kohtaan "omat tiedot" oli soitto ja keskustelu kirjattu.

Eilen soittopyyntöön kuitenkin vastattiin. Meltsu sanoi virkailijalle, että asia on jo hoidossa, mutta virkailija ei ollut halunnut jättää asiaa siihen, vaan oli kysynyt, mitä asia koski. Meltsun selitettyä sen, virkailija oli ilmoittanut, että katsoo Meltsun tietoja ja niitä katsottuaan oli vallan riemastunut ja alkanut pommittaa Meltsua kysymyksin tavalla, jonka Meltsu oli kokenut syyttämiseksi, mollaamiseksi ja vähättelyksi. Virkailija oli ollut hyvin alentuva ja huomattuaan, ettei Meltsu ollut aivan kartalla, oli voivotellut, että sä et ilmeisesti ollenkaan ymmärrä näitä asioita.

On totta, että Meltsu ei ymmärrä. Hän on ihan tavallinen, kouluja käymätön duunari, joka taisteli peruskoulun yläasteen läpi tarkkailuluokalla. Jos hän olisi nyt 13-vuotias, hänellä luultavasti todettaisiin tarkkaavaisuus- ja oppimishäiriö, mutta 30 vuotta sitten sellaisia ei ollut, oli vain häiriköitä, jotka kipattiin tarkkikselle. Siihen nähden hän on selvinnyt elämästään ihan hyvin. Hänellä ei ole rikostaustaa, ei alkoholi- tai huumeongelmaa. Hänellä on perhe ja hän on pyörittänyt useita vuosia omaa firmaa. Hän on sosiaalinen ja ystävällinen, joskin myös toisinaan levoton, hermostuu helposti, ja saattaa käydä hermoille, on äänekäs ja vaatii huomiota. Kyllä, hänen on vaikea käsittää joitakin asioita, mitä mielestäni kuvaa hyvin se, että hän alunperin sanoi minulle, että hänelle oli soitettu Kelasta. Hän sekottaa asioita helposti ja uskon, että osasyy siihen on kaksi viikkoa koomassa kolme vuotta sitten ja myös osaltaan hänen kuulovammansa. Ennen kuulolaitteen saamista asiat menivät huomattavan usein sekaisin. Niinpä minä yritän meillä ottaa selvää ja hoitaa. Laitan hakemukset ja ilmoitukset, skannaan ja lähetän liitteet ja jos Meltsun pitää asioida jonkun virkailijan kanssa naamakkain, pyrin lähtemään mukaan, jotta voin selittää hänelle, mitä virkailija sanoi ja tarkoitti ja myös itse pääsen kartalle, koska jos Meltsu selittää asian minulle, voi olla että minä en tajua siitä selityksestä mitään.

Tietenkään eilinen TE-keskuksen virkailija ei voinut tietää Meltsun kyvyttömyydestä käsittää asioita, mutta jos ja kun hän havaitsi sen, hänen olisi mielestäni pitänyt selittää asiat ystävällisesti ja rauhallisesti, ja vaikka moneen kertaan varmistuakseen, että ne tulivat selviksi (kuten suurin osa ihmisistä, joiden kanssa Meltsu joutuu asioimaan!), mutta liekö hän sitten kokenut tulleensa ylikävellyksi tai jotain, hän päätti ottaa asiaan alentuvan ja vähättelevän asenteen. Meltsulle jäi puhelusta paha mieli ja paniikki ja hän osasi kertoa minulle mm. seuraavaa:

- virkailija ymmärtää, mitä hän on kokenut, mutta Meltsu ei ymmärrä "asioiden juridista puolta"
- Meltsun olisi joka kerta, kun sairaslomaa on jatkettu pitänyt hakea a) eläkettä ja b) jotain toista rahaa
- Meltsulta voidaan periä nyt maksetut rahat takaisin
- Meltsu voi aivan hyvin ottaa vastaan jotain muuta työtä, esim. puhelinmyyntiin hän kykenee oikein hyvin
- Meltsun työnhaku ei ole voimassa, virkailija ei löydä siitä merkintää
- virkailija ottaa yhteyttä 1.11 ja tarkistaa että asioita on laitettu eteenpäin

Meltsulle jäi puhelusta fiilis, että hänen kuvitellaan olevan ihan vain huvin vuoksi työtön ja vaikka hän tosiaan selitti virkailijalle, miksi oli työttömäksi joutunut ja että olisi todellakin mieluummin työkykyinen ja töissä, virkailija oli tosiaan jeesustellut, että kyllä hän sen ymmärtää, mutta sinä et nyt ymmärrä asian "juridista puolta". Meltsu oli sanonut, että voisitko selittää asiat minulle suomeksi kiitos - että mitä rahoja voidaan periä takaisin ja miksi ja mistä, mutta hän ei ollut saanut siihen vastausta, jonka olisi ymmärtänyt.

Eli näin:

- mikä vitun "juridinen puoli"?
- a) kyllä on eläkettä haettu, on haettu ja valitettu kielteisestä päätöksestä, mutta kun sitä eläkettä ei ole myönnetty niin minkäs teet b) mitä toista rahaa? Meltsu ei ollut ymmärtänyt
- mitkä rahat ja millä perusteella? Meltsu ei ollut ymmärtänyt
- niin juu, kuulovammainen kuulolaitteen kera puhelinmyyntiin? totta kai. Sitä paitsi Meltsun tiedoissa on aivan varmasti maininta kuulovammasta, olin itse paikalla kun virkailija aikoinaan kirjasi sen sinne (se on kyllä meillä tiedossa, että Meltsu on kykenemätön vanhaan työhönsä, mutta kykenevä mahdollisesti johonkin muuhun, mutta että puhelinmyyntiin..?)
- tasan tarkkaan on voimassa
- ihan kiva, 1.11 on lauantai

Black velvet rose - eikö olekin ihanat nuo lehdet?

Meltsu oli soiton takia äärimmäisen ahdistunut. Hän kävi vasta äsken jälleen kyselemässä minulta, että voiko ne katkaista työnhaun... rahaa piti tulla perjantaina, voiko ne kuitenkin jättää sen maksamatta. Vakuutin, että raha tulee, ihan varmasti tulee, vaikka en oikeasti tiedä itsekään varmaksi. Voiko maksettavaksi merkityn pv-rahan perua? Huomenna sen näkee vasta varmaksi, että pv-raha, johon todellakin olemme kuvitelleet hänen olevan oikeutettu sairaspv-rahan enimmäismäärän täytyttyä ja eläkehakemuksen valituksineen tultua hylätyksi, maksetaan.

Harkitsen yhteydenottoa TE-keskukseen päin. Kai siellä on joku valitusosasto, jonne voin valittaa virkailijan käytöksestä ja asenteesta? Tai vähintäänkin joku taho, jonka voin pyytää ottamaan yhteyttä MINUUN, jotta saamme selvyyden asiaan, mitä pitää tehdä tai olisi pitänyt tehdä, mistä toisesta rahasta on kyse ja mitä rahoja voi periä takaisin ja millä perusteella. Ja miten ajattelivat työllistää kuulovammaisen puhelinmyyntiin.


Mitä elämääni muutoin tulee, niin sovittu työrupeama on nyt takanapäin. Eilisen 8 tunnin jälkeen olin aivan poikki, sillä oli niin turha duunivuoro (siis useampi päivä), että mieluummin olisin ollut kotona. Tokihan raha on tervetullutta, mutta töissä notkuminen tyhjänpanttina on väsyttävää. Myyjät törmäilevät toisiinsa ja hyökkäävät kilpaa vähien asiakkaiden kimppuun. Kukat on kasteltu ja nypitty miljoonaan kertaan, lattiakin pesty niin monesti, että siitä voi vaikka peilata itsensä. Tavarat on hyllytetty ja hintalaputettu. Ääh.

Kotona on kivaa. Rauhallista, laskeutumista syksyyn ja talveen. Kirjoittamista (olen kohta saanut editoitua ensimmäiset 50 lukua. juhuu!) ja TV:tä. Suudelmia ja seksiä. Koiria, kissoja, kanttarelleja. Rauhallisia aamuhetkiä, nukahtamista sänkyyn jalat tyynyllä. Matkasuunnitelmia (reilut 3 kk lähtöön, jee!).

* * *

      Philippen rystyset hohtivat valkoisina tuolin tummaa käsinojaa vasten, yhtä valkoisina kuin hänen kasvonsa. Miten ironista, hän ajatteli, että Roger onkin meistä kahdesta vahvempi. Että minä tarvitsen häntä enemmän kuin hän minua. Ja kaikki johtuu siitä laihasta punatukkaisesta tytönruipelosta joka voisi ikänsä puolesta olla hänen tyttärensä. Hän rakastaa sitä tyttöä. Minusta tuntuu, että hän tosiaan rakastaa Barbaraa. Entä mitä minä teen sitten kun hän huomaa sen itsekin? En tiedä. Oi että ylpeys on kitkerää. Se maistuu kuparilta suussani. Rakastan Rogeria niin että haluaisin tappaa hänet. Ja toisaalta kuitenkin kuolisin itsekin, jos menettäisin hänet: kuihtuisin elämäni auringossa. Joten olen vaiti ja nielen ylpeyteni. Teen kaiken mitä hän haluaa ja rukoilen vain että se riittää. Rukoilen ettei Barbara muutu vuosien myötä voimakkaammaksi ja riistä minulta Rogerin rakkautta nuoruudellaan ja kauneudellaan ja kiintymyksellään jättämättä minulle mitään. Voi sinua, Barbara Devane, kunpa olisit kuristunut kuoliaaksi syntymässäsi. Minuun koskee enemmän kuin silloin, kun kanuunankuulan sirpaleet repivät sääreni. Enemmän kuin silloin kun miekka sivalsi ammottavan haavan kasvoihini. Minuun koskee. Minuun koskee.
     "Vie hänet Hannoveriin. Italiaan. Minä en tule mukaan. Teet sen minkä tunnet velvollisuudeksesi ja minä odotan sinua täällä, rakas ystävä. En pysty taistelemaan sinua vastaan, Roger, enkä sitä vastaan mitä tunnen sinua kohtaan."
      Roger sulki silmänsä; hän kuuli Philippen äänestä kaiken.
     "Hän epäilee jotakin", Roger sanoi. Philippe näki surun hänen kasvoillaan.
     "Siinä tapauksessa olemme vastedes varovaisempia", Philippe sanoi tyynesti, vaikka hänen sydämensä oli kuin kivi, jopa kylmempi. En tunne armoa sinua kohtaan, Barbara Devane, en hiventäkään.

* * *

Meltsu ei halua, että laitan valitusta TE-keskukseen ennen kuin aikaisintaan huomenna. Hän pelkää, että valitus johtaa siihen, että hänen päivärahansa evätään. Tuntuu aika hurjalta, että hän kokee saaneensa palvelua, joka saa hänet nyt tuntemaan, ettei hän voi lähteä korjaamaan asiaa, ikään kuin "koston pelossa".

Hyvää työtä, TE-keskus.