Myönnän heti aluksi, että tämä päivitys tulee vain päivittämisen itsensä takia. Ihan siksi, että olen ollut niin hiljaa, että joku saattaa jo ihmetellä, mihin se ämmä nyt on hävinnyt. Toki joku saattaa myös toivoa, että olisikin hävinnyt, mutta e-hei, en minä ole mihinkään hävinnyt. Viime aikoina ei vain ole ollut mitään sanottavaa ja vaikka mielessä onkin toisinaan käynyt asioita, joista tekisi mieli avautua, niin avautumatta on jäänyt. Kaikki on joka tapauksessa enemmänkin kuin vain OK, fiilikset hyvät ja elämä hymyilee ja silleen, jos ei oteta huomioon ihan armotonta rahapulaa. Kun perheessä on kaksi kelan peruspv-rahalla (no, okei, on siinä satasen lapsikorotus vielä toistaiseksi) ja yksityiskoulua käyvä teini, niin hiukkasen meinaa rahat olla finito toisinaan. Onneksi ylihuomenna saan syyskuun palkkani, jossa on ihanasti tuplapalkkaisia tunteja = sunnuntailisä. Koska syyskuun tienestit jäävät alle kolmensadan, saan parin päivän kuluttua siitä täysimääräisen työttömyyskorvauksenkin eli jippiajee. Kyllähän tässä pelkkä sämpylä ja voi alkaa jo maistua... sämpylältä ja voilta? Onneksi maidossa pysytään naapurin lehmien ansiosta ja riisi on halpaa. Uuniriisipuuro maistuu aina hyvälle.
Ja juu, oli ihan pakko päästä sanomaan, että lapsukainen opiskelee yksityisessä koulussa, koska se nyt vaan kuulostaa öky-hienolta sanoa. Minun poikani on eliittilukiossa, yksityiskoulussa. Ihan kiva, että opiskelu kumminkin on aivan yhtä ilmaista kuin julkisellakin puolella. Kirjat tietysti maksavat, mutta niinhän ne maksavat julkisellakin. Ruoka on ilmaista ja erityisen iloinen olen ilmaisesta välipalasta, jota suinkaan ei peruskoulussa tarjoiltu.
Kirjoitin itse ylioppilaaksi täsmälleen samasta koulusta, joten mikäs tässä on ollessa. En minä sitäkään saavutusta yhtään väheksy, yli ysin keskiarvolla. Olenkin haastanut Tonin pistämään paremmaksi.
Syksy etenee melkein hiipien, sillä vaikka ylihuomenna on jo lokakuu, ei yhtään tunnu lokakuulta. Viime viikolla oikea syksy kävi sen verran vierailulla, että nipisti mustasilmäsusannalta hengen pois, mutta muutoin tuntuu kuin olisi vielä elokuu. Kesäsypressit ovat violetinpunaisia ja kelloköynnöksessä on paljon nuppuja. En usko niiden ehtivän aueta ja tarkoitukseni onkin käydä napsasemassa versot nuppuineen sisälle maljakkoon. Muualla maailmassa kelloköynnös taitaakin olla monivuotinen kasvi, ties mitä siitä saa aikaiseksi jos ottaa versoja vesilasiin. Juuret? Tsekkaan.
Pelargonit toin jokseenkin kaikki jollain tavoin sisätiloihin viime viikolla. Uusilta portailta ja vintin aulasta toin kaikki tupaan, ja sain kuin sainkin ne mahtumaan ikkunoille ja kukkapöydille. Otin pistokkaita (kokeilen miten syksylisäys onnisstuu, on kuulemma muillakin onnistunut) lähinnä erikoislajikkeista kuten Emma från Bengtsbo, Prins Nikolai, Denise... Härligt <3. Pikku-Veskulta pöllimäni pistokas tunnistettiin lajikkeeksi Black Velvet Rose ja sen jos minkä toivon selviävän kevääseen, jolloin voin lisätä sitä vielä enemmän ja saada aikaiseksi mitä upeimman pelargoni-istutuksen. Tuossa black velvetissä kun on aivan upeat, tummat lehdet, eikä kukissakaan ole valittamista. Ulkona olleista pelargoneista toin uusille portailla kaksi ruukkua sekä amppelin. Amppelissa olevasta Mexican tomcatista otin useitakin pistokkaita, koska itse amppelin aion viskata menemään, en yritä talvettaa sitä, plus siinä oleva toinen, punainen lajike, saa mennä.
Myös muut kukat siirtyivät sisälle. Salista toin yhä kukkivan kiinanruusun tupaan, uusilta portailta valtavaksi pöheiköksi roihahtaneen passifloran samoin. Temeriffan tuliaiset, purppurajuoru ja joku tuntematon, löysivät uudet kodit peräkammarista, aivan samoin kuin posliinikukat. Joulukaktus siirtyi passifloran tieltä keittiöön ja edelleenkin Teneriffa tuliaiset liuska-aralia ja kanarianpalmu pääsivät vessan ikkunalle. Siemenestä kasvatettu palmuni tahtoo kärsiä liian kuivasta huoneilmasta (vaikka näin vanhassa puulämmitteisessä talossa se ei todellakaan ole kuivaa), joten ajattelin, että tuopa voisi tykätä vessasta. Miesväki kauhistelee, kun kasvit valtaavat koko talon.
Uusille portaille jäivät vielä kaikki yrtit, niiden kohtaloa en ole päättänyt. Monivuotiset yritän istuttaa jonnekin pihalle, yksivuotiset säilön. Seuraavan kerran kun käyn Lahdessa (perjantaina?), käyn Lidlissä ostamassa "parmesaania" ja väännät basilikat pestoiksi. Tomaatit poimin pois ilahtuneena siitä, että tajusin viimeinkin kylväneeni keltaista lajiketta ja että niistä ei ikinä tulekaan punaisia, ja että en ole kastellut niitä liikaa, vaikka ne vain kellastuvat... *virn*. Chilit poimin, maissit on jo poimittu ja syöty ja ja ja. Joo. On se syksy.
Viime aikoina... viime viikkoina itseasiassa on ollut havaittavissa paljon mummoutumista lähipiirissäni ja mummoiksi ovat tulleet naiset, jotka ovat mielestäni kaikkea muuta kuin mummoiässä. Minua nuoremmat naiset, mikä saa minussa aikaiseksi jonkinlaisen hui-reaktion, koska en osaa mitenkään kuvitella itseäni vielä mummoksi. Toki pitää ottaa huomioon, että ainokaiseni on vasta 15-vuotias, joten tuskin nyt ihan heti mummoudunkaan, mutta silti. Toivon todella, että Toni pitää järjen päässään ja housut jalassaan kunnes hänellä on porvarillisesti talous kunnossa ja opiskelut takana ja sitä rataa, todellakin porvarillista hapatusta VAIKKA minä itse en ole elänyt tai ehkä osannut elää omien "oppieni" mukaisesti.
Tiedän ilman muuta, jopa omasta kokemuksestani, että vanhempanakin ehtii. Siis ehtii sekä opiskella ja ehtii myös perustaa perheen. Itse olen kokenut, ettei lapsensaaminen ole este yhtään millekään - ei opiskelulle, ei matkustelulle, eikä kai työnteollekaan, joskin minä olen laittanut elämässäni lapsen etusijalle työntekoon nähden. Tai no, taitaa olla tekosyy koko lapsi. Enhän minä itseäni työllä ole pyrkinyt tappamaan muutoinkaan. Mutta kumminkin, en olisi halunnut tehdä kokopäivätyötä Tonin ollessa pieni, enkä laittanut häntä hoitoon taaperona. Tulot eivät silloinkaan päätä huimanneet, mutta kyllä siitä sitten tuloksiakin syntyi.
Siellä se nyt lapsi pakertaa yksityisessä eliittilukiossa ja toivon todella, ettei hän haksahda ennen aikojaan mihinkään Veeraan tai Lauraan. On nimittäin yksi asia, mitä vanhempana ei saa takaisin, mitä ei silloin pysty elämään: nuoruus.
Minä tosin olisin voinut "elää" oman nuoruuteni hieman vähemmänkin. Ikään kuin hillitymmin, mutta ääh, paskat siitä.
Toisinaan toivon, että voisin elää nuoruuteni uudelleen, sillä eläisin sen nyt aivan toisin. Nyt on paljon sellaista, mitä minulta puuttui (siis mitä ei silloin ollut olemassakaan), ja mahdollisuuksia aivan toisella tavoin kuin silloin oli. Ihan jo opiskelun suhteenkin. On vaihtoehtoja ja lisäksi jonkinlaista erilaisuutta ymmärretään paremmin. En olisi niin outolintu.