Olen nukkunut viime ajat aivan uskomattoman hyvin, koko viime viikon, leikkauksesta asti. En edes muista, milloin olisin pystynyt nukkumaan sikeästi, heräämättä kukonlaulun aikaan ihmettelemään, joko saa herätä. En muista, olisinko edes viime kesänä, kesälomani aikaan, nukkunut sillä tavoin. Juuri nyt tuntuu, että en vuosiin. En oikeasti muista, sillä olin jo tullut siihen tulokseen, että ikä on alkanut vaikuttaa uneni laatuun ja unirytmiin. Omat isovanhempani kukkuivat hereillä aina jo neljän-viiden aikaan, vaikka ei olisi ollut mitään tarvetta ja vaikka en olekaan isovanhempi, eikä minusta toivottavasti vielä useaan vuoteen sellaista tule, niin vuosi vuodelta tässä kuitenkin on ikää karttunut ja kohti unentarpeen vähenemistä on menty. Tosin minun unentarpeeni on aina ollut suht pieni. Kuusi tuntia yössä on melko ookoo, joskus nukun sitten pitempäänkin, vähän kuin varastoon.
Tänä kesänä minua on lisäksi vaivannut todella inhottava selkäkipu öisin. Aamupuolella yötä on sattunut niin, ettei nukkumisesta ole tullut mitään, koska sopivaa asentoa kipeälle selälle ei kertakaikkiaan ole löytynyt. Olen herännyt joka kerta, kun on pitänyt kääntää kylkeä. Se alkoi heinäkuun puolivälissä ja sitä jatkui n. kuukauden. Nyt sekin on poissa. Epäilen, että kipu johtui hektisestä keväästä ja kesästä ja ennen kaikkea siitä, että työni on seisomatyötä. Seisominen itsessään ei töissä tunnu missään. Voin varsin keposesti seisoa kahdeksan tuntia, eikä tarve istahtaa nakuta takaraivossa, joskaan työpäivän jälkeen ei kotona pahemmin tee mieli seisoskella enää. Mutta ehkäpä siksi selkäni alkoikin ilmoitella itsestään nimenomaan öisin?
Kotona oleminen, erityisesti Meltsun kanssa kahdestaan, on saanut minut taas kertakaikkisen luuseri-fiiliksille, tarkoittaen sitä, että minulla ei todellakaan ole mikään hinku töihin. Ei mihinkään töihin! Haluaisin vain olla kotona. Mitä töihin muutoin tulee, niin hiukan pelonsekaisin tuntein (koska en siis halua töihin! enkä luultavasti voi sanoa "ei") odotan soittoa sieltä, koska pomo oli avautunut FB:ssä työvoimapulastaan. Äitiyslomalla oleva jatkaa äitiyslomaa, äitiyslomansijainen jää äitiyslomalle, yksi jää isyyslomalle, yksi on kesälomalla ja syyslomakin hällä pitämättä ja kesätyöntekijöiden sopimukset päättyvät... että ei pelkoa, että pääisisi itse jollekin lomalle. Toisaalta, pomolla on tapana dramatisoida asioita, sillä päivityksessään hän ilmoitti, että töissä on "vain mä ja ukko", mikä ei kylläkään pidä paikkansa. *virn*. Siellä on kyllä heidän lisäkseen floristi ja myyjä ja ei sen kesälomalaisen lomakaan mahdottomia kestä, koska hän on pitänyt siitä aiemmin jo kolme viikkoa.
Kumminkin, jos töistä soitetaan, otan kyllä mielelläni muutaman päivän vastaan. Se raha kun on tervetullutta. Mutta jos ei soiteta, olen siitäkin iloinen. Hyvin iloinen, sillä kuten sanoin, kotona on kivaa.
Mutta mitä nukkumiseen tulee, niin uskon unihäiriöideni syynä olleen kaiken sen, mitä minulle kolmen viime vuoden aikana on tapahtunut. Meltsun sairastuminen ja kaikki sitä seuranneet asiat. Muistaakseni jo viime keäsänä, tai syksynä... tai molempina, pohdin sitä, että minun pitäisi päästä pysähtymään ja lepäämään. Ei niinkään miettimään tapahtuneita asioita, koska olen mielestäni ne miettinyt jo moneenkin kertaan, vaan lähinnä vain olemaan. Joo, tiedän ettei "normaalilla" ihmisellä tähän olisi edes mahdollisuutta, mutta en ole ns. normaali, mikä on moneen kertaan todettu. En halua enkä aio pyöriä samassa oravanpyörässä kuin niin moni muu. Työ-perhe-koti, rullaati rullaa ja sitten eläkkeelle.
Meltsun sairastuminen ja se, että kaikki niin kotona kuin firmassakin jäi minun harteilleni. Sen jälkeen ongelmat firman lopettamisen kanssa, sitten minun kaksivuotinen opiskeluni, joka tarkoitti asumista toisella paikkakunnalla ja jonka aikana koin muitakin kuin onnistumisen tunteita. Kovasti hektinen kevät näyttötutkintoineen ja jopa yli 40-tunnin työviikkoineen. Rintasyöpäepäily ja viimein leikkaus.
Ja ei, ei tietenkään tässä ole koko aikaa menty tukka putkella, eikä takaraivossa ole koko aikaa tykyttänyt stressi ja väsymys, tai käsittelemättömät asiat. Ne kaikki ovat hautautuneet jonnekin mieleni syövereihin ja irvistelleet sieltä unettomina öinä.
Tämä kesä ei ole ollut hyvä. Olen koko ajan odottanut jotain, en edes tiedä tarkalleen, mitä, enkä ole osannut nauttia hetkestä. Olen kai odottanut juuri TÄTÄ hetkeä - kun ei ole mitään odottamista, ei stressaamista, ei jännittämistä.
En ole tänä kesänä pystynyt edes kirjoittamaan kunnolla, mutta nyt tuntuu, että sanat soljuvat päästäni melkein kuin itsestään. Editoin edelleen viittäkymmentä ensimmäistä lukua (kyllä, viittäkymmentä...) ja tuskin maltan odottaa, että pääsen jatkamaan tarinaani siitä, mihin se jäi.