keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Yhtä hymyä


Heinäkuun työrupeama on ohi, ja aika paljon tunteja tälle kuulle kertyikin. Ihan "liikaa" siihen suhteutettuna, paljonko saan tienata ilman että se vaikuttaa pv-rahaani, mutta (siirtymäajasta huolimatta, *virn*) se on ns. kannattavaa. Suojaosani täyttyy jo 30 tunnista ja nyt tuli puurrettua jokseenkin sata tuntia. Oman kokemukseni perusteella ehdottomasti kannustan muitakin työttömiä tienaamaan yli sen suojaosan, koska tienattu euro ei vähennä pv-rahaa eurolla.

Pari viimeistä päivää olin siinä mielessä yksin vastuussa myymälästä, että kun pari henkilöä oli vuosilomalla, myymälätuuraaja vapaapäivillä ja sidontataitoiset väänsivät surulaitteita, minulle jäi vastuulleni myynti kokonaan. Koska oli alkuviikko ja kaupankäynti semi-hiljaista, jäi aikaa hieman muullekin, mm. eilen järjestelin eteistä hieman. Yleensä jätän moiset suosiolla "kanssasisarelleni" R:lle, joka on ollut tässä hommassa minua kauemmin (ja joka tuntee asemansa hieman uhatuksi minun takiani??), mutta tosiaan, koska hän oli poissa, puuhailin mieleni mukaan sitä sun tätä. Tein muutaman pienen asetelman myyntiin ja hetken harkitsin josko tekisin muutaman kimpunkin keneltäkään mitään kysymättä, mistä tuli oikeinkin hyvä mieli, sillä tajusin, että aivan hyvin voisin niin tehdä. Pomoni antaa minun huseerata vapaasti, koska tietää, että osaan ja hallitsen. Olenkin alkanut "vaatia" myymälään käyttööni yhtä sun toista, esim. koska mielelläni laitan muutaman välivihreän asiakkaalle (ruusu)kimppua sitoessani, haluan että niitä myös on myymälän puolella. Tähän asti ei ole ollut muuta kuin erikoisvihreitä, mutta nyt olen aamuisin hakenut nipun nahkalehteä ja salalia, joita aeimmin kuvittelin pomon pihtaavan (koska niitä ei myymälässä ollut!), mutta ei, ei hän mitään pihtaa, päinvastoin.

Kyllä vain minä tykkään työstäni!

Se, minkä haluaisin tietää, on tykkäävätkö asiakkaat minusta. Tai pikemminkin, onko minun palveluni heille mieleen (tiedän pomon olevan erittäin tyytyväinen minuun), sillä aika harvoin kuitenkaan saa kiitosta palvelusta tai peräti hyvästä palvelusta. Joskus toki asiakas saattaa kiittää nimenomaan hyvästä palvelusta ja maanantaina tuli eräs viikonlopun morsio vartavasten kiittämään kauniista morsiuskimpustaan, jonka tekoon minulla ei ollut osaa eikä arpaa, mutta välitin toki kiitokset sille, kenelle ne kuuluivat.

Ja siis, en minä toki sitä odotakaan, että asiakkaat ryhtyisivät minua kiittelemään siitä, että palvelen heitä - siitähän minulle maksetaankin - mutta olisi hauska tietää, onko kanssani miellyttävä asioida yms. Onko olemukseni ok, osaanko pukeutua asiallisesti vai pelotanko asiakkaat tieheni. Huolimatta siitä, että olen töissä hautaustoimistossa, en pukeudu pitkiin housuihin ja hihoihin, enkä pukeudu mustaan. Näillä helteillä olen keekoillut farkkushortseissa (ei sellaisissa mineissa! vaan polvet paljastavissa ihan asiallisissa) ja t-paidassa. Kahdesta suosikkityöpaidastani toinen paljastaa kaikki tatuointini, ei kokonaan, mutta vähemmän sokea voi huomata, että paidan alta pilkottaa käsivarsissa ja selässä tatuointeja. Työpaikan puolesta vaatetuksessani ei ole ollut huomautettavaa, sillä jo haastattelussa J. sanoi, että kyllä he huomauttaa jos huomautettavaa on. Ja tatuoinnithan eivät ole ongelma, liian avonainen kaula-aukko sen sijaan on. *virn*.

Minulla on salainen aseeni, jota hymyksi kutsutaan. Olen saanut paljon palautetta iloisuudestani ja herttaisuudestani, ja eilen ällistyin jo itsekin hymyni voimaa, kun sain asiakkaan vastaamaan siihen. Hän oli jotenkin tosi kiukkuisen oloinen täti, mutta muuttui kuin toiseksi, kun heitin hänelle kuuluisan hymyni.

Sanoinkin kerran äidille, että tunnen olevani kuin Irvikissa. Jos katoan olemattomiin, niin viimeisenä minusta jää leijumaan ilmaan leveä hymy.

Niin ja, minä en edelleenkään käytä meikkiä töissä. Sitäkään kukaan ei vaadi eikä odota. Minä olen se tatuoitu tonnikeiju, luonnonlapsi, kukkia hiuksissaan.


Ylihuomenna on palkkapäivä ja se menee varmasti 100% asioilla kaupungissa. Menemme tsekkaamaan Tonin asunnon ja teemme listan siitä, mitä kaikkea sinne pitää ostaa ja viedä. Huonekalut toki, mutta kun kävimme katsomassa asuntoa, ei voinut tietää, mitkä esim. astioista kuuluivat asuntoon ja mitkä olivat siellä silloin majailleen asukkaan. Mitä pitää siivota ja puunata, mitä tarvitaan. Huonekalut on jo hankittu: sänky, kirjoituspöytä ja -tuoli sekä nojatuoli, mutta ei huoneeseen juuri mahdukaan. Ehkä pieni kirjahylly, katsotaan nyt. Mattoja, verhoja. Astioitakin meillä on vaikka muille jakaa, koska hamsterina olen esim. vienyt vanhan astiaston mökkiin, jossa se lojuu tyhjänpanttina, koska isähän ei anna enää käyttää mökkiä, vaan laittaa sen aina lukkoon jos näyttää siltä, että joku vieraistamme edes yrittäisi käyttää sitä. Mitäpä siellä sitten astioillakaan. Siellä on meidän hankkimamme mikroaaltouuni ja kahvinkeitinkin, jotka kaikki joutavat Tonin matkaan, jos asunnossa ei niitä ole.

Tuntuu aika hurjalta jäädä Meltsun kanssa kahdestaan, mutta näinhän sen kuuluu mennä. Se viikko, jonka Toni oli leirillä, oli kyllä aivan ihana. Tonin ollessa kotona Meltsun on joskus aika ärsyttävä ja huomautinkin hänelle asiasta tässä taannoin. Hän ei jotenkin ole oma ihana, rento itsensä, vaan pyrkii pomottamaan Tonia ja on hermostunut. Onkohan tämä joku isä-poika-juttu vai onko vain niin kuin hän itse sanoi: hän stressaa Tonin pärjäämistä tuolla maailmalla? Selvä on, että hän stressaa sitä paljon enemmän kuin minä. Hän onkin meistä kahdesta se "tunteellisempi", kuten hän itse sanoo.

Siis ei perjantai kokonaan mene Tonin asunnon tiimoilta, vaan pitää käydä monessa muussakin paikassa. Kaupoilla! Ruokaa ihmisille ja eläimille.


Heinäkuu on mennyt todella nopeasti ja toivonkin, että elokuu menisi hieman hitaammin. Minulla ei ole elokuulle (vielä?) töitä ja aion keskittyä kotiin, perheeseen, kirjoittamiseen ja ennen kaikkea itseeni. Ensi viikolla alkavat "hoidot" > laboratorio, lääkäri, sairaala. Merkitsinkin itselleni työvuorokalenteriin reippaasti niitä EI-päiviä, jolloin en ainakaan ole käytettävissä ja kerroin pomolle syynkin ts. tissi leikataan ja ei varmaan muutamaan päivään saa nostaa yhtään mitään.

Juuri tällä hetkellä olen syvästi onnellinen kaikesta, mitä minulla on. Myös helteisestä heinäkuusta.

Ja joulukuussa... jihaa!!!!

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Voihan lehmä


Ylläolevan kuvan nappasin tänään kuvassa näkyvään kellonaikaan yarikseni stereoista. Näkyy kuuntelemani radioasema sekä senhetkinen lämpötila. Soijaa pukkaa, kieltämättä. Mieluusti lilluisin järvessä aamusta iltaan (vesi on edelleen virkistävää! vain +22C eli ei vielä ole tullut sellaista tunnetta, että aivan sama, onko sitä järvessä vaiko ei), mutta kun pitää töihinkin jossain vaiheessa toisinaan itsensä raastaa. Onneksi töissä voi olla suurimman osan ajasta sisällä, jossa on tehokas ilmastointi, joskin siitä huolimattakin siellä hikoaa.

Tänään tulin taas luvanneeksi jotain ihan hassua, koska en osaa sanoa "ei". Lupasin kukittaa lehmän. Kyllä vain, lehmän, ammuu-uuu. Ihan talkootyönä hyvän asian puolesta, omalla vapaa-ajallani, vaikka homma tavallaan työn kautta minulle tulikin. Pomo oli suositellut minua, kun kyläyhdistyksestä oli kyselty sponssia eräälle tapahtumalle; meiltä töistä oli luvattu muutamia tarpeettomia seppelpohjia ja pomo oli tosiaan sanonut, että minua kannattaisi kysyä tekemään itse työn. Niinpä minua kysyttiin ja huomasin luvanneeni, että teen seppeleen, joka tapahtuman päätteeksi asetetaan voittajalehmän kaulaan. Woah?

Siitä tulee varmasti hauskaa!

* * *
EDIT.
Mitä kittua? Minun blogiini on tultu hakusanoilla "hänen kalunsa roikkui". ROFLMAO. 

torstai 24. heinäkuuta 2014

Luonto vetää henkeä


Eilistä tukahduttavan kuumaa päivää seurasi toinen samanlainen, ainakin puoliinpäiviin asti, jolloin taivas alkoi kehittää pilveä ja armahti meitä piilottamalla auringon lähes kokonaan. Kävimme Lahdessa, ja kotimatka oli jokseenkin tuskallinen. Joko olen tullut vanhaksi tai sitten helle on jotenkin erilaista tänä kesänä. Huomasin toivovani ukkoskuuroa tai edes jotain helpotusta. Minä?! Kotiin tulimme uimarannan kautta ja sitten taivaalle alkoikin kehittyä ukkospilvi, joka tosin jyristeli pian tiehensä tekemättä yhtään mitään. Nyt on hyvä - helle ja ihana pilvipouta. Ukkonenkin saa edelleen tulla jos on tullakseen, mutta minulla on jotenkin fiilis, ettei sitä tänään tule. Sade tekisi kasveille hyvää.


Kävimme Lahdessa kirjoittamassa vuokrasopimuksen ja ostamassa ensimmäisen jakson kirjat. Vaikka ostimmekin kaikki käytettyinä, hintaa niille kertyi siitä huolimatta yli sata euroa. Ääh. Onneksi osa kirjoista menee koko lukion ajan ja kirjat saa myös myydä takaisin kirjakauppaan, kun niillä ei enää ole käyttöä. Olisipa tuollainen kauppa (Jamera) ollut silloinkin, kun minä kävin lukion.

Tonin muutto on nyt siis enää varsinaista muuttoa vaille. Ensi viikolla täytyy piipahtaa tutustumassa asuntoon paremmin. Pitää katsoa, mitä astioita siellä on, miltä näyttää pesutupa, sauna jne. ja miten paljon siellä pitää putsata ja puunata ennen kuin sinne voi asettua taloksi. Koulumatka täytyy myös käydä läpi Tonin kanssa yhdessä (eihän hän ei-lahtelaisena tässä vaiheessa edes osaa asunnoltaan kouluun ilman opastusta) ja muutenkin tsekkailla kaupunkia. Huonekalut voi viedä sinne, samoin polkupyörän... työtuoli ja vuodevaatteita pitänee ostaa. Matot ja verhot löytyy kotoa.

Asuntotoimistossa oli oikein mukava virkailija, joka kertoili käytännöistä ja säännöistä, mikä taas helpotti kovasti Meltsun mieltä, sillä meistä kahdesta hän on panikoinut minua paljon enemmän siitä, miten Toni tulee pärjäämään. Kovasti painotti sitä, että epäkohdista (epäsiisteydestä, melusta jne.) tulee ilmoittaa pikimmiten, sillä heillä ollaan tiukkoja näiden asioiden kohdalla. Esim. metelöinnistä annetaan vain yksi varoitus, ja sen jälkeen tulee häätö. Virkailija mainitsi myös, että Toni saa kämppiksekseen suurinpiirtein samanikäisen kaverin. Hyvä niin. Nyt peukut pystyyn, että yhteiselo lähtee sujumaan mutkattomasti. Molemmillahan on siis oma n. 20 neliön huone, keittiö ja vessa ovat yhteiset, plus parveke myös. Pitääköhän minun tarjota parvekkeelle kukkia? En muista, oliko keittiössä verhoja ja jos ei ollut, niin verhotan senkin. Pitäähän keittiönkin olla viihtyisä.


Monta vuotta harkittuani olen päättänyt ostaa itselleni yhden suosikkikirjoistani, Karleen Koenin "Kuin kuvastimessa". Minulla on fiilis, että olisin tästä kirjasta aiemminkin kirjoittanut blogissani..? Ensi viikolla, kun saan heinäkuun tilin, laitan tilauksen antikvariaattiin välittömästi. Rakastan tätä kirjaa. Luin sen ensimmäisen kerran ehkä joskus aivan 1990-luvun alussa, enkä saanut sitä mielestäni. Luin sen uudemman kerran muutama vuosi sitten ja edelleen se vainoaa minua. Sen surumielisyys, tarina itsessään.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Siestaa vailla


En muista, milloin viimeksi olisi ollut näin KUUMA. Tuntuu, etten jaksa tehdä mitään ja vaikka en teekään mitään, hiki virtaa. Lämpötiloissa ei ole niinkään kuuma (mitähän tuolla ulkona on? +27C ehkä?), mutta ilma seisoo, eikä taivaalla ole pilvenhattaraakaan. Huomaan kaipaavani virkistävää ukkossadetta tai edes jotain varjoa, johon ryömiä läähättämään. Nyt tuntuu sisälläkin olevan yhtä kuuma, eikä avoimet ovet ja ikkunat muuta asiaa suuntaan eikä toiseen.Ylläni on pelkkä hihaton valkoinen toppi, rintaliivit ja ohut valkoinen hame.

Eilen otinkin pienet siestatorkut kahden ja kolmen välillä iltapäivällä. Se oli ihanaa, makasin kesävaatteissani vuoteellani ja viileä ilmavirta löyhyi ikkunasta sisään. Nyt tuntuu, että pyörryn kohta, enkä todellakaan tajua, miten jaksan töissä viikonlopun. Toivottavasti voin olla sisällä, sillä onhan meillä sentään ilmastointi.

Mutta en valita! Kesä! Kesä kesä kesä. Ihanaa.


Toissapäivänä innostuin siivoamaan vintin aulassa ja laitoin siitä itselleni Laalaa-maan viimekesäiseen tapaan. Idea lähti siitä, että meidän piti saada sieltä kirjoituspöytä pois, koska Toni ottaa sen mukaansa omaan huusholliinsa, ja minä päätin viedä sen tilalle tuvasta ylimääräiseksi jääneen tietokonepöydän. Samalla toin vanhan kukkapöydän takaisin tupaan jo valmiiksi talvea varten - pitäähän minun saada pelakuuni jonnekin syksyn tullessa. Lakaisin aulan lattian, pesin sen hyvin, pesin ikkunat ja otin sisäikkunat kokonaan pois, vein pelakuita aulan ikkunalle, pesin päiväpeitteen jne. Laalaa-maani on ihana, ja hieman viileämpi kuin uudet portaat, joille aurinko porottaa kolmesta suunnasta koko päivän. Tosin nyt vintissäkin on jo niin kuuma, että katsoin parhaaksi paeta alakertaan.

Uimaan olisi mieli, mutta koska en todellakaan kävele rantaan ja auto on poissa, pitää vielä hillitä itsensä.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kotiseutumatkaillen


Kävimme tänään Meltsun kanssa ex tempore Kärkölässä Huovilan puistossa. Olen käynyt siellä pari vuotta sitten Tonin kanssa, viime kesänä kävin M:n kanssa ja tänä kesänä oli jo kerran puhetta Meltsun kanssa, että voisimme käydä siellä jossakin sopivassa rakosessa, ja tänään osui sellainen kohdalle. Oli niin kuuma (ihanaa) päivä, olimme vielä kahdestaan ja jotenkin ei jaksanut vain istua kotona. Meltsu ehdotti uimaan lähtemistä, minä Huovilan puistoa ja sinne siis ajaa huristelimme.

Ilma oli mitä ihanin ja niin oli meidän fiiliksemmekin. Käyskentelimme puistossa käsikkäin, ihailimme punaisia lumpeita ja muita kasveja. Erityisen kauan viihdyimme kartanon päärakennuksen "raunioilla". Kysehän ei ole varsinaisesti raunioista, vaan graniittisesta kivijalasta, jonka päälle ei koskaan rakennettu mitään. Mitä tapahtui, sitä ei enää kukaan taida tietää. Kartanonherralta loppui kiinnostus, tai raha tai ehkä molemmat.


Kävimme myös Kärkölän hautausmaalla, missä olen jo pitkään halunnut käydä katsomassa ko. kartanonherran hautaa - että onko hänet todella haudattu hautausmaan kauimpaiseen kolkkaan, kuten hänen sanottiin halunneen tulla haudatuksi ja kyllä vain, löysimmekin haudan ja sen sen syrjempään ei sillä hautausmaalla kyllä haudatuksi voi tulla. Kiertelimme vanhaa hautausmaata ja viehätyin paikasta, johon oli kasattu vanhoja hautamuistomerkkejä. Ja muutenkin, minusta aina tuntuu, että hautamuistomerkit haluaisivat puhua minulle ja kertoa ihmisistä, joita niiden alla lepää.

Meltsu kiroili kuin turkkilainen, sillä kärköläläiset paarmat olivat erityisen verenhimoisia ja tykästyneet häneen. Noloa käyskennellä hautausmaalla, kun seuralainen huudahtelee vähän väliä: "Ai saatana!"


Myöhemmin haimme lapsukaisemme kotiin rippileiriltä. Oli ollut kaikesta päätellen todella, todella hieno ja muistorikas viikko. Kiitoksia on Facebookissa sadellut puolin ja toisin (näen tietenkin ne, joihin Toni on tagattu mukaan) ja noiden teinien hehkutus on saanut minutkin melkein haikeaksi ja totta kai onnelliseksi heidän puolestaan.

Väitän, että nuoriso on nykyään noin sata kertaa fiksumpaa kuin silloin, kun itse olin nuori. Vai olinko minä vain niin ääläinen ja Tonin kaveripiiri puolestaan tavallista fiksumpaa? Tonihan liikkuu vain "kunnollisessa" seurassa (aivan omasta tahdostaan), joten olen saattanut saada sen käsityksen, että nuoret ovat varsinaisia mallikansalaisia nykyään. Streittareita ja seurakuntanuoria. Joka tapauksessa, olen iloinen, että olen onnistunut kasvattamaan täysipäisen lapsen ja että hän on jotenkin päässyt kasvamaan teiniksi ottamatta esimerkkiä minusta. *virn*

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Kahdestaan

Tämän taulun bongasin Eremitaasista. Yksi p0rnoimmista tauluista ikinä.

Viikko Meltsun kanssa kahdestaan on mennyt aivan uskomattoman nopeasti, toki osin siksi, että olen ollut töissä ja vakituisesti iltavuoroa tekevänä olen kotona vasta puoli seitsemän aikaan illalla. Kauheasti ei jää aikaa haahuiluun tai kotitöille, mutta ihanasti on jäänyt aikaa olla Meltsun kanssa. On ollut todella mukava tulla kotiin, kun täällä on ruoka valmiina odottamassa (tiistaina Meltsu yllätti minut lihapullilla! en olisi uskonut hänen edes osaavan tehdä lihapullia...) ja talo tuoksuu puhtaalle. Olemme käyneet yhdessä uimassa, katselleet kaikessa rauhassa töllöä ja tehneet sitten varsin pontevasti sitä muuta, minkä kaikki arvannevatkin. Aviossa kun ollaan ja ensi viikon sunnuntaina avioliittomme tulee täysi-ikäiseksi. Olen tässä vuosien kuluessa todennut, että teini-ikäisen pojan läsnäolo rajoittaa seksielämää paljon enemmän kuin vauvan, taaperon tai leikki-ikäisen läsnäolo ikinä rajoitti.

En osaa mitenkään kuvitella, että Tonin muuttaminen omilleen tekisi elämästämme tyhjää tai siihen tottuminen olisi vaikeaa. Toki se aiheuttaa haikeita fiiliksiä jo nyt, lähinnä sellaisia "joko se lapsuus nyt meni? joko mun vauva kasvoi aikuiseksi?"-mietteitä, mutta asia on kuten Meltsulle sanoin: keskenämmehän me naimisiin menimme. Olimme joitakin vuosia kahdestaan ja tästä eteenpäin jatkamme taas kahdestaan, Tonin käytyä vierailulla avioliitossamme. Tokihan hän varmasti on viikonloput ja lomat meidän kanssamme, eikä hän mihinkään pitkälle ole muuttamassa, mutta onhan tämä itsenäistymisen ensiaskel.

Leirillä Tonilla on ollut niin vauhdikasta ja hauskaa, että viikon aikana olen tekstaillut hänen kanssaan yhden kerran, puhunut en ole kertaakaan. Meltsulle hän on soittanut kai pari kertaa (koska minähän olen töissä enkä vastaile puhelimeen), mutta esim. eilen hän oli ilmoittanut, ettei kerkiä soittamaan. Piruilin hänelle siitä, ettei hän omalla rippileirillään ollut alkuun ollenkaan sitä mieltä, että siellä olisi ollut hauskaa (kun hän tekstasi minulle "ainahan täällä on kivaa"), mihin hän totesi olleensa silloin varautunut. Se kuulosti niin aikuiselta, että tuijotin nokiani screeniä hetken ihmeissäni.

Denice

Töissä J-pomo kysyi minulta eilen, tulisinko sittenkin myös tiistaina töihin ja sanoin miettiväni asiaa, vaikka ei siinä mitään miettimistä ole. En tule. Täytynee viskata häntä tekstarilla tänään ja sanoa sopineeni muuta, sillä iloitsin kuuden päivän vapaasta siinä määrin, että en aio nyt pilata tätä iloa. Olemme sopineet, että olen töissä ensi viikon pe-la ja sitten seuraavan viikon ma-ti ja siitä aion nyt pitää kiinni.

Yhä toisinaan havahdun ihmettelemään, miten hirressäroikkumisduunista tuli maailman mukavin työpaikka. Miten pomosta (S), jonka muistin suurimpana kusipäänä ikinä, on voinut tulla hurjan mukava. En voi uskoa, että se kaikki olisi ollut vain minusta kiinni, vaan jotain muutakin on täytynyt tapahtua. Juttelin E:n kanssa ennen hänen lomalle lähtöään ja hän sanoi S:n kyllä muuttuneen hurjasti siitä, mitä tämä oli ollut juurikin niihin aikoihin, kun olin talossa ensimmäisen kerran ja siitäkin, kun hän tuli taloon. Sanoi itkeneensä kylmiössä hänkin. Kasvoinko minä vain aikuiseksi? Kyllähän se S. minullekin saattaa töksäyttää kiukuspäissään, mutta en minä sitä henkilökohtaisesti ota. plus että S. kyllä kiittää, kun aihetta kiitoksiin on.

Eilen sain S:n mielen paremmaksi morsian-kalabaliikin tienoilta latoessani hänelle muutamia totuuksia siitä, millaista yrittäjän elämä ja työ on. Meillä kävi nimittäin niin, että morsian, jolla on tänään (!) häät, halusikin eilen vaihtaa kukkalaitteidensa värit kokonaan, mikä ei tietenkään ollut ihan ongelmaton juttu, varsinkin kun kaikki kimput, vieheet yms. oli jo tehty. Palaan tähän asiaan vielä tuonnempana. S. säästi juurikin tätä morsianta varten tilattuja ruusuja (erikoisväri) kuitenkin sen varalta, että morsei tulisi toisiin aatoksiin ja illalla soittaisi ja sanoisi, että tehdään niistä ruusuista kuitenkin, ja eikö siinä käynyt niin, että sitten tuli M. otti ruusut ja teki niistä ihanan seppeleen kastepöytään. S. kauhisteli, että nyt ne ruusut meni, mitä jos se morsian vielä soittaa. Totesin, että sanot hänelle, ettei hän halunnut niitä ruusuja ja yrittäjänä sinä myit ne sellaiselle, jolle ne kelpasivat, koska ei sinulla yrittäjänä ole varaa seisottaa erikoisruusuja kylmiössä tyhjänpanttina. "Kiitos. Tuo helpotti oikeasti."

No, kiitos kiitos vaan. *virn*


Mutta eilisestä morsianhässäkästä (ja yleensäkin morsiammista).

S. ei lainkaan ilahdu, kun liikkeeseen marssii morsian tilaamaan häiden kukitusta ja sitä nyt useamman kerran sivusta seuranneena en lainkaan ihmettele. Mihin ihmeeseen nuorilta naisilta hukkuu järki ja tolkku kokonaan, kun kyse on häiden kukituksesta? Alkuasetelma on yleensä se, että pitäisi saada kaikkea ihanaa, mutta se ei saisi maksaa mitään, siitäkin huolimatta, että morsiussidonta on aina erikoissidontaa, johon menee aikaa ja erikoismateriaaleja, jolloin hintaa sille tulee ihan varmasti. Mitään morsiuskimppua ei saa alta viidenkympin - tiedoksi vaan sillekin morsiammelle, joka halusi kaikkea ihanaa 30 euron budjetilla. Ei onnistu.

Morsioilla on joko tarkka visio siitä, mitä he haluavat tai sitten ei visiota ollenkaan. Itse otin alkutietoja morsiamelta, jolla ei ollut millään oikein mitään väliä, paitsi että hän halusi pienen pyöreän kimpun.  Hän itse oli hyvin kaunis tyttö, pitkä ja hoikka ja oli menossa vihille pitkässä puvussa + laahuksessa. S. ilmoitti hänelle, ettei anna hänen astella alttarille pienen kimpun kanssa, vaan näki hänet mielessää valtikkakimpussa tai pitkävartisessa. Jopa minä näin hänelle pitkävartisen kimpun, jonka kahva olisi jatkettu steel grassilla ja helmillä. Vaan ei. Suorastaan dramaattisen kaunis tyttö näyttävässä puvussaan tahtoo pienen, söpön tusinakimpun. No, tehdään semmoinen.

Eilinen show oli ihan vertaansa vailla. Kukat on tosiaan tilattu jo aikoja sitten ja hääkoristelua varten oli tilattu nippukaupalla erikoisruusuja, koska hääpari halusi niitä leikkoina pöytiin. Kaikki oli valmiina (totta kai pitää jo ollakin, häiden aattona!) ja eikös morsian tule liikkeeseen ilmoittamaan, että kaikki uusiksi. Hän haluaakin toista värimaailmaa, ja lisäksi hän oli unohtanut maljakot Helsinkiin ja tarvitsee vuokralle maljakoita. En ollut sivusta seuraamassa koko ajan, mutta näin S:n kiikuttavan näytille, mitä kukkaa meillä oli ja morsiusparin tutkivan kylmiötä ja pohtivan, mistä kukista koristelun voisi tehdä. Mikään ei kelvannut ja se, mikä olisi kelvannut, ei taas kelvannut S:lle, vaan hän ilmoitti, että ko. materiaalista ei tule hyvää. "Miten niin ei tule, pakko tulla!" Lopulta asiassa kävi niin, että äärimmäisen vihainen morsian lähti pois (vain ne leikkoruusut ja liljat mukanaan), ja aikoo käsittääkseni mennä vihille kukatta. Sinne jäivät valmiiksi tehdyt työt duunin kylmiöön, kun minä lähdin töistä. Siinä mielessä harmi, etten ole tänään töissä, että en pääse näkemään, tuleeko kukaan hakemaan niitä "vääränvärisiä" asetelmia, vieheitä jne. En ole aivan varma, kelpuuttiko morsian oman kimppunsa, siitäkin huolimatta, että sekin on ihan vääränvärinen = täsmälleen niistä kukista, jotka hän ensin valitsi.

Toivon todella, että S. laskuttaa tehdystä työstä, haki morsian kukkiaan tai ei! Aivan käsittämätöntä toimintaa morsiolta. Sulhasparkaa minun kävi sääliksi niin, että olin aivan vähällä sanoa hänelle, että relax.

Yhden morsion S. oli taannoin suututtanut sanomalla "Kuule, kannattaakohan sun ollenkaan mennä naimisiin?", kun mikään ei ollut kelvannut. *virn*

Meillä on liikkeenä hyvä maine, eikä syyttä. S. on tehnyt sidontoja kai jo 40 vuotta ja oikeasti osaa hommansa. Hän ihan taatusti tietää, mistä materiaalista tulee hyvää, mikä kestää, mikä sopii. Hänellä on erittäin pätevä floristi ja näpsäkkä floristiopiskelija palveluksessaan, mikä takaa sen, että ei kaikki ole vain S:n "näköistä". On hänen ammattitaitonsa aliarvioimista pompottaa tavalla, jolla morsiammet yllättävänkin usein pyrkivät floristia pompottamaan.

Meiltä saa kaunista ja hyvää tavaraa, ja meillä on ensiluokkainen palvelu. Minä sanon mieluusti ja ylpeydellä olevani töissä juuri tässä kukkakaupassa.

Tänään ohjelmassa shoppailukierros armaani kanssa! Suuntana Lidl ja Citymarket. *LOL*

Ja sen muistamista, että elämä on tässä ja nyt. (Ja kirjoittamista. Tarinan editointi käy työstä).

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Rauha, kauneus


Taivaalla möllötti viime yönä heinäkuun superkuu. Toissayönä olikin pilvistä, joten en nähnyt sitä täydemmillään, mutta kaunis se oli viime yönäkin, hyvin ohuen pilviverhon takana.

Olen viettänyt pari viimeistä päivää aika intensiivisesti kälyni kanssa ja täytyy sanoa, että maailman kamalimmasta riiviökakarasta on kasvanut mitä herttaisin nuori nainen. Nyt, kun meillä on ollut aikaa todella tutustua toisiimme (Puertossa harvoin on, ja viimeksihän hän olikin Madridissa emmekä tavanneet lainkaan), huomaan pitäväni hänestä todella paljon. Toki tutustumista ja kommunikointia helpottaa se, kuinka hän on tässä kolmen viikon aikana oppinut Suomea hienosti, ja haluaa oppia lisää.


Eilen kävimme porukalla rantasaunassa, uimassa ja grillasimme makkaraa. Aamupäivällä ehdin pestä mattoja, pestä keittiön ja peräkammarin lattiat ja illalla sain niihin puhtaat, kuivat matot takaisin. Tein kauniin kukkakimpun ja kesän ensimmäisen mansikkakakun. Tänään viemme Tonin riparilla ja olemme Meltsun kanssa koko viikon kahdestaan, paitsi että olen töissä ti-pe (ja sitten on kuuden päivän vapaa!). Harjoittelua tulevaan? Iltapäivälle on luvattu hirmuisia ukkosia, kuten ylläolevasta kuvasta näkyy - en ole koskaan aiemmin nähnyt ukkosen ikonia, jossa on kaksi salamaa?!

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Kepeät mullat


Eilen illalla päätin viimeinkin selvittää, miksi en ollut saanut aikoihin yhteyttä vanhaan kirjeystävääni. Olimme tunteneet toisemme ehkä parikymmentä vuiotta, ja tavanneetkin toisemme, vaikkakin yhteydenpito oli sujunut lähinnä kirjeitse. En ollut kuullut hänestä mitään pitkiin aikoihin ja vaikka olin kirjoitellut, laittanut korttia ja kaveripyyntöä Facebookissa, vastaus oli syvä hiljaisuus. Epäilin jotain ikävää sattuneen, sillä hänellä oli parissa viimeisimmässä kirjeessään ikäviä asioita kerrottavana rikkoutuneesta pitkästä parisuhteesta ja sitä seuranneesta lyhyemmästä, jossa mies oli pahoinpidellyt hänet. Viimeisessä kirjeessään hän kertoi uudesta, vakaammasta parisuhteesta, mutta olin siitä huolimatta huolissani.

Tiesin hänen sisarensa, joka asuu oikeastaan aika lähellä minua, ja hänen sisarensa miehen tunnenkin ulkonäöltä (mikä on harvinaista minulle, kasvosokealle ihmiselle! mutta miehen viikset ovat niin muhkeat, että jäävät mieleen...). Etsin siskon Facebookista, löysin ja sain samantien vastauksen epäilyihini. Hän oli laittanut aikajanalleen menettäneensä sisarensa muutama vuosi sitten. Tiesin, että ystäväni oli hänen ainoa sisaruksensa ja laitoin hänelle viestin kysyäkseni, mitä ystävälleni oli tapahtunut. Hän vaikutti ilahtuneelta yhteydenotostani ja kertoi, miten ja milloin ystäväni oli kuollut.

Olo on haikea yhä vaikka eilen illalla tätä asiaa jo mielessäni selvittelinkin. Mieli on siltä osin hyvä, että enää minun ei tarvitse ihmetellä, miksi en saa ystävääni yhteyttä. En ollut yllättynyt tiedosta, sillä kuten sanoin, epäilin jotain tällaista.


Kesä on vihdoin saapunut Suomeen. Järvivedet ovat lämmenneet uudelleen, kasvukausi on päässyt vauhtiin. Tuntuu ihan hassulta, että pionit kukkivat nyt, ja että liljat eivät ole vielä edes aloittaneet kukintaansa. Viime vuonna näihin aikoihin kesä oli niin paljon pitemmällä! Minä olen nautiskellut kesästä olemalla töissä mahdollisimman paljon ulkona ja vapaapäivinä olen pessyt mattoja. Matonpesu +30C helteessä, paarmojen pörrätessä ympärillä ei varsinaisesti ole ilo, mutta hei, en valita.

Sulo ilahdutti meitä ilmestymällä maanantaina yöjuoksultaan kotiin kolmijalkaisena. Se ei sinänsä ole harvinaista, sillä kissa on todella tarkka reviiristään ja ottaa matsia vähän väliä nurkissa pyörivien "villikissojen" (tuskin ne villejä ovat, kenen-lie kissoja) kanssa ja kotiutuu sitten takkuisena ja nilkuttaen. Tällä kertaa nilkutus ei mennyt ohi ja käpälä oli pahasti turvoksissa, plus että Sulolla oli kipuja. Oma lääkäri oli kesälomalla, joten vein katin kunnaneläinlääkärille, josta saimme taas kerran ensiluokkaista palvelua. Sulo rauhoitettiin, käpälä ajeltiin karvattomaksi ja nähtiin, että siinä oli useita puremajälkiä. Lääkäri puhdisti haavat ja Sulo sai antibiootti- ja kipulääkekuurit. Lääkäri oli aika huolissaan ja epäili, että jalassa saattaisi olla murtumakin ja antoi ohjeet mennä jatkotutkimuksiin eläinklinikalle, mikäli käpälä ei ala parantua. Hänellähän ei ole röntgen-, leikkaus- ym. mahdollisuutta (mistä syystä olisinkin vienyt Sulon suoraan klinikalla, koska epäilin jalan olevan poikki). Käpälä on kuitenkin lähtenyt parantumaan ihan hyvin. Huh! Sulo on kotiarestissa nyt kipeän tossunsa kanssa. Yllättävää kyllä, katti ei yhtään edes pyri ulos, vaan viihtyy sisällä ja on ruvennut nukkumaan minun vieressäni öisin. Siinä se makaa selällään, ketarat oikoisenaan?!


Appi ja käly olivat eilen ilmaantuneet meille sillä välin, kun olin töissä ja Meltsu oli välittömästi päässyt jatkamaan kinaansa isänsä kanssa. Appi oli ikäänkuin "syyttänyt" Meltsua siitä, ettei Meltsu panostanut koulunkäyntiin ja Meltsu puolestaan oli syyttänyt isäänsä siitä, ettei tämä ollut paikalla. "Mä jouduin yöt valvomaan äitin takia, opiskele siinä sitten! Missä sä olit, Espoossa saatana." "Mutta eikö teillä ollut kaikkea, mitä tarvitsitte? Teiltä ei puuttunut mitään, oli mopot ja kaikki." "Ei ne mua onnelliseksi tehneet!"

Hohhoijaa. Ihan hyvä, että olen töissä pois jaloista.

Meille tuli uusi TV! Vanha oli yli kymmenen vuotta vanha, 28 tuuman kuvaputki-mötikkä, joka alkoi jo hieman reistailla. Kuva meni toisinaan mustavalkoiseksi muutamaksi sekunniksi ja lisäksi juniori tuppasi valittamaan siitä, ettei TV oikein enää mätsännyt PS3:n eikä pelien kanssa. Teksteistä ei tahdo saada selvää ja NHL:ssä kiekkoakin oli vaikea nähdä. Tilasimme siis postimyyntifirmasta uuden, koska sieltä saamme osamaksulla luottohäiriöisinä (olemme aina maksaneet sinne kaiken ajallaan, samoin kuin teen Elloksen kanssa, jossa minulla on myös luottotili) ja TV tuli muutamassa päivässä. Jo vain tuli keskikammariin tilaa ja kaikki ovat tyytyväisiä, koska uuden kuvan- ja äänenlaatu saavat meissä, vanhaan tottuneissa, aikaiseksi wow-efektin.

En ole vielä ehtinyt / saanut tilaisuutta nautiskella uudesta TV:stä, mutta yritän löytää siihen sopivia rakosia tulevina päivinä, sillä Netflixissä on nyt Hemlock Groven 2-kausi katsottavissa. Jee!

Nyt töihin. Tulossa kiva päivä, sillä meillä on kolmet häät tänään, mikä tarkoittaa mukavia hetkiä, kun hääväki hakee kukkia.

Ai niin. Meltsu oli hermostunut siitäkin, että appiukon mielestä 32-tuumainen töllömme oli liian pieni. Miksi niin pienen ostimme, kun siihen olisi sopinut isompikin. Öh? En ole varma onko hän todella noin ääliäinen vai oliko tuo vittuilua siitä, että rahattomat yleensä ostavat uuden TV:n.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Iso ilo pienestä palkasta


Huolimatta siitä, ettö Kelan "siirtymäaika"-systeemi on ihan perseestä, uusi laki / käytäntö siitä, että työtön saa tienata 300 euroa (se on muuten verollinen ansio...) ilman että pv-raha pienenee, on oikeasti kannustava. Ainakin minun kohdallani, ja varsinkin nyt, kun kesäkuun palkka huomioitiin ihan sen mukaan, mitä olin tienannut, eikä minkään laskennallisen palkan mukaan. Tienasin kyllä enemmän kuin sen kolmesataa, mutta sen yli menevä lopultakin pienentää pv-rahaa sen verran vähän, että yhä edelleen kannattaa ottaa lyhyitäkin työpätkiä vastaan. Sain nimittäin kesäkuussa palkaa about 490 € verojen ym. maksujen jälkeen ja pv-rahani oli ihan kiva summa siitä huolimatta. No, okei, se oli kuutisensataa, kun siinä oli mukana vielä n. pari viikkoa ns. ylläpitokorvausta, joka oli siis veroton extra-pv-raha, jota sain opiskelun ajalta. Saan siis korotettua minimipv-rahaa, koska minulla on alaikäinen huollettava.

Tuolla reilulla tonnilla sain hoidettua pöydän puhtaaksi eli yhtään laskua ei ole rästissä, sain ostettua kissoille matokuurit ja sain jopa hankittua vähänkäytetyt talvirenkaat. Tuntuu aivan luksukselta, jopa siinä määrin, että tiistaina, kun kävimme kaupungissa, tarjosin perheelle hampurilaisateriat Hesessä ja tänään, kun kävin apteekissa ostamassa nuo em. matokuurit, tein heräteostoksia. Kyllä vain, apteekissa. Ostin elf-sarjan ripsivärin ja värivoiteen!

600 euroa kuussa on kituuttamista (kyllä sillä elää), 1100 euroa on todellista luksusta. Plus siihen aviomiehen 600 €, toki, mutta siis tuo vajaa viisisataa pompsautti meidät taas luusereista ihmisiksi. Hetkellisesti. Nyt heinäkuussa minulle kertyy tunteja enemmänkin, mutta elokuusta ja siitä eteenpäin en sitten tiedä. 


Iloitsen myös siitä, että sain suuni auki, kun pomo oli merkinnyt minulle lisää tunteja omin päin niiden lisäksi, mitä jo yhdessä sovimme. Sovimme toki jo silloin, että tunteihin VOI tulla muutoksia, mutta nyt niihin tuli niitä vähän turhankin reippasti. Ensi viikolle oli kolmen työpäivän (to-la) lisäksi merkitty neljäs (ti) ja viikolla 28 kokonaista viisi päivää (ma-pe). Sanoin, että jos teen ensi viikon tiistain, en tee torstaita ja viikolla 29 teen vain ti-pe. Se sopi pomolle oikein hyvin.

Oikein mukava oli eilen taas palailla töihin kuuden vapaapäivän jälkeen. Tunsin olevani tervetullut. Tänään hiffasin, että nyt minulla on oikeasti työ, jonka jätän taakseni, kun suljen työpaikan oven. En ajattele yhtään työasioita kotona. Pipoa ei kiristä töissä eikä kotona.


Tiistaina kävimme katsomassa Tonin uutta asuntoa ja maksoimme illalla siitä varausmaksunkin. Untuvikko lentää pesästä! Meltsu on huolissaan, miten elämämme tulee muuttumaan nyt, kun me olemme kohta taas kahdestaan, mutta minä en näe mitään syytä huolestua. Me olemme aviopari, me sanoimme toisillemme "tahdon". Toni tuli hetkeksi meidän liittoome ja hänen lähdettyään jatkamme, emme toki samasta pisteestä, johon jäimme 16 vuotta sitten, vaan tästä eteenpäin. Minä ainakin odotan hyvällä mielellä tulevaa!