maanantai 30. kesäkuuta 2014

Ei tuloksii ilman duunii


Koska suhteeni aviomieheeni edelleenkin on sellainen, että me keskustelemme asioista (emmekä edelleenkään ole eroamassa, sorry uudelleen niille henkilöille, joille se olisi ilo *virn*), intouduimme eilen keskustelemaan paremmin muutaman päivän takaisesta konfliktista. Meltsu oli nimittäin pohtinut isänsä sanoja pari päivää ja suuttui niistä oikein tosissaan vasta jälkikäteen. Hän toki sisäisti ne ja ymmärsi tulleensa syytetyksi "väärin", mutta syyn hän hiffasi vasta niitä aikansa pohdittuaan.

Keskustelu sai minutkin pohtimaan, taas kerran sitä, olenko minä niin kovin erilainen kuin muut. Olemmeko me? Me emme jaa aivan kaikkia niitä arvoja, jotka suurin osa (ehkä?) ihmisistä jakaa ja elämme ns. oman näköistä elämää. Tai sitten appiukon arvot ovat ne erilaiset.


Ehkä se lausahdus, mikä oli särähtänyt Meltsun korvaan pahiten, oli appiukon kysymys / toteamus siitä, millaisen esimerkin me annamme lapsellemme.

Tämä sai minut mielessäni funtsimaan sitä, onko minun / meidän antamamme esimerkki todella niin paha. Onko paha olla onnellinen, rakastaa ja näyttää sen? Onko PAHA asia, että ei ole töitä tai että on sairas? Minä esimerkiksi, mielestäni minä olen ihan hyvä esimerkki lapselleni. Minulla oli oma yritys, jonka diilasin vaikeuksien kautta telakalle, kun Meltsu sairastui. Toni näki minun hoitavan hommat ja jaksavan, siitäkin huolimatta, että kävin joka päivä teholla katsomassa miestäni. Lähdin opiskelemaan, hoidin kouluni, asuin toisella paikkakunnalla, hankin ammatin. Missä kohtaa minä annan huonoa esimerkkiä?

Ai niin, eihän tämä mikään koulu ollutkaan. Viimeiseen asti appi kutsui sitä kurssiksi. Meille saavuttuaan hän kysyi "joko se sun kurssi on nyt loppu?" Mikä vitun kurssi? Se oli kahden vuoden ammatillinen koulutus aikuisopistossa, se oli KOULU, ei kurssi. Suoritin koulun ja ammattiini vaadittavat näyttötutkinnot, en mitään kurssia.

Minkä esimerkin Toni minulta saa? Sen, että ei kannata jäädä aloilleen, vaikka menee työ ja toimeentulo, vaikka menee omaisuus ja jää vain luottohäiriö. Eteenpäin vain, kouluun, uutta päin.

Minkä esimerkin Toni saa isältään? Appi oli taas kerran huutanut Meltsulle siitä, ettei hän mene töihin. Ei kouluttaudu, makaa kotona ja juo salaa kaljaa. Ei kouluttaudu, totta. Meltsun sairaslomaa on jatkettu lokakuuhun asti, tutkimukset ovat yhä kesken. Hän ei tiedä, mihin kouluttautuisi ja miten se käytännössä olisi mahdollista, enkä minä ole kokenut tarpeelliseksi häntä hoputtaa. Hän on käynyt asioiden tiimoilta sos.työntekijällä ja psykologilla. Mitä työhön muuten tulee, toivonkin, ettei Toni ota esimerkkiä hänestä ja tee töitä ilman lomia vuosikausia.

Minä en jaksa käsittää työn ihannointia. Talvella, kun appi tivasi (kyllä vain) minun tulevaisuudensuunnitelmiani ja tulin lipsauttaneeksi, että aion ilmoittautua kortistoon, hänhän oli vähällä repiä pelihousunsa. Tarkoitin siis, että hyppään työmarkkinoille, en sitä, että aion ilman muuta jäädä työttämäksi. Vilautin myös mahdollisuutta kouluttautua eteenpäin floristiksi, jolloin hän tivasi sitä, että mutta olisiko sinulla silloin paremmat mahdollisuudet päästä töihin.

Who knows? Minä en missään vaiheessa ole ajatellut sitä, millä alalla on töitä, vaan sitä, mitä minä haluaisin tehdä. Kouluttaisin puutarhuriksi, koska olen tästä ammatista haaveillut, en siksi, että alalla olisi töitä / ei olisi. En ole suonut tässä mielessä ajatustakaan alan työllisyysnäkymille.

Toni ei saisi suuntautua näyttömätaiteisiin, koska ala ei elätä. "No, etkö sinä kysynyt sieltä kukkakaupasta kokopäivätöitä?" Siinä vaiheessa en viitsinyt paljastaa, että ehkä niitä olisi tarjottukin, mutta kun minä en halua kokopäivätöitä. Muahahaa. Siitä se helvetti olisi revennyt. Kehuessani pomoani mukavaksi ja työpaikkaani samoin, appi totesi, että ihminen ei voi valita kahta asiaa: sukulaisiaan ja pomoaan. Molempia pitää vain sietää. WUT? Minä en suostuisi sietämään paskamaista työnantajaa. Mielenterveyteni ei ole rahassa mitattavissa.


Meillä on ruokaa, katto pään päällä ja vaateriepua päälle. Perusasiat kunnossa. Tulemme toimeen. Minulla on hyvä suhde sekä aviomieheeni että poikaani. Ja mekö olemme huono esimerkki lapsellemme?

Meltsulla oli lapsuudenkodissaan rahaa. Sekä äiti että isä kävivät töissä, isä hyväpalkkaisessa matkaduunissa, firmassa, jossa hän oli aloittanut jo hyvin nuorena. Hän on "aina tehnyt töitä", kuten hän ilmaisi. Oli ulkomaanmatkoja ja lapsille ostettiin tavaraa. Asuntoa vaihdettiin isompaan. Unelmaelämää? Sitä, mitä meidän pitäisi tavoitella?

Meltsun vanhemmat olivat molemmat alkoholisteja. Meltsu muistaa vanhempien tappelut, poliisien käynnit. Hän muistaa, kuinka Tonin ikäisenä joutui ajamaan auton kotiin mökiltä, koska isä oli mökille tullessa jo niin kännissä, että kolhi auton > 15-v. poika laitettiin siis kotimatkalla rattiin. Isä pahoinpiteli vaimoaan ja lapsiaan, oli poissa viikot kunnes työpaikalta sanottiin, että se on nyt katko tai lopputili. Appi lähti katkolle ja on ollut raittiina 28 vuotta, pointsit siitä. Mutta hän myös lähti kotoaan uuteen elämään, jätti vaimon ja lapset, mikä tarkoitti sitä, että Meltsu joutui niin ikään Tonin ikäisenä perheen pääksi huolehtimaan pikkuveljestään ja äidistään. Meltsu valvoi aamuun odottaen äitiä tulemaan kotiin ja huolehtimaan tämän sänkyyn, yritti siinä huolehtia omasta koulunkäynnistään ja pikkuveljestään. Isä kävi joskus katsomassa, miten muu perhe pärjää.

Meltsu ei pärjännyt tavallisessa koulussa, miten olisikaan? Hän tarvitsi huomiota, rauhaa. Siirtyminen taviskoulusta tarkkailuluokalle nosti keskiarvon yhdessä lukukaudessa nelosesta yli seiskaan. Meltsun veli ei jaksanut edes tarkkailuluokalla, vaan tarvitsi vielä "erikoistuneempaa" opetusta. On totta, että Meltsu jätti koulunkäynnin peruskouluun ja on totta, ettei hänestä koskaan tullut insinööriä tai johtajaa. Ottaen huomioon hänen lähtökohtansa elämään, minusta on ihme, että hänestä on kasvanut rakastava, herkkä ja välittävä mies.

Appiukko oli kehunut Tonia. On fiksu kaveri. Siitä Meltsu sai aiheen kysyä kuin ohimennen: "Niin, kukahan sen on kasvattanut?" Kukahan, todellakin. Me luuserit, jotka annamme vain huonoa esimerkkiä?

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Reittä pitkin naimisiin

Mizuna

Taas on myös se aika vuodesta, jolloin isällä on kesäsekoamisen aika. Viime vuonna se taisi tapahtua hieman myöhemmin, nyt hän sekosi jo näin kesäkuun kunniaksi. Ihan jännäkakka housussa tässä odottelen, joko taas otetaan äidistä avioeroa. Toisaalta, ehkä hän ei nyt tunne tarvetta siihen, koska minä olen eroamassa Meltsusta. (Lukijoilleni huomautuksena: ei, en ole eroamassa. Sorry vaan. *virn*)

Kaikkihan taitaa juontaa juurensa appiukon visiittiin. Viime viikolla äiti innoissaan siivosi mökin vessan (ihan omatoimisesti! minä en tullut edes ajatelleeksi asiaa), jotta appiukko voi käydä siellä vessassa, siis tarpeillaan, suihkuahan siellä ei ole edes, ja voi ottaa sieltä vettä. Apella on siis asuntoauto, jossa on vessakin, mutta onhan se näin paikallaollessa mukavampi käyttää kunnollista vessaa.

Heti ensimmäisen täällä yövytyn yön jälkeen mökin oveen oli ilmestynyt munalukko. Isä oli nähnyt apen käyvän hakemassa sieltä vettä ja oli lukinnut oven. Kiusa se on pienikin kiusa. Toissapäivänä, kun kävimme syömässä, appi oli sitä mieltä, että olihan se tietty hänen oma vikansakin - kun ei hän käynyt tervehtimässä ja kysymässä lupaa käyttää vessaa. (Pari vuotta sittenhän appi joutui vaihtamaan asuntoauton paikkaa, koska ei ollut kysynyt lupaa parkkeerata sitä siihen, missä se oli ollut edelllisinä vuosina....) No, ei se nyt kamalan iso kiusa ollut, ulkovessa on vieressä ja vettä saa meiltäkin.

Eilen, ollessani töissä (onneksi) oli sitten ajauduttu konfliktiin. Isä oli tullut itse juttelemaan apelle ja kinahan siitä oli tullut. Appi ei sinänsä ollut kuullut mitään uutta, isä oli vain haukkunut Meltsun apelle, kuten monesti aiemminkin. Meltsu on kaiken pahan alku ja juuri. Minusta isä ei ollut sanonut pahaa sanaa, jos oli sanonut yhtään mitään. Eikun. Olihan isä sen sanonut, että sekoitin hänen yrityskauppansa. Appi nimittäin oli hermostuksissaan sanonut isälle, että jos hän olisi ollut isä, hän ei olisi koskaan edes kehdannut myydä firmaansa hirveään ylihintaan omalle tyttärelleen, hän olisi antanut sen ilmaiseksi. Isä oli siihen kirkkain silmin väittänyt, että hänellä oli firmalle ostaja, mutta minä tulin väliin ja sekoitin hänen kauppansa, tietoisena tilanteesta. No, sepä pomppasi. Tämä vanha, 10 vuoden takainen juttuhan meni niin, että Meltsu oli isän firmassa töissä ja isä puhui aina, kaikkialla, siitä, että Meltsu oli hänen jatkajansa. Että minä ja Meltsu jatkamme firmaa hänen jälkeensä ja me (idiootit) tuudittauduimme siihen uskoon, että näin käy. Se näytti hyvältä ja itsestäänselvältä tulevaisuudennäkymältä. Sitten, kesällä 2004 eräs tuttu sanoi, olemmeko huomanneet, että ko. firma oli myynnissä. Wut? Isä oli laittanut sen lehteen, kertomatta mitään edes työnsä "jatkajalle", joten saimme tietää, että meille vuosia lupailtu firma oli myynnissä kuulemalla siitä ihan muualta. Järkytyin isän petturuudesta niin, että sairastuin masennukseen. (Nyt jälkeenpäin uskon sen olleen laukaiseva tekijä.) Asiathan toki lutviutuivat ja vaikka nyt toivon, että en olisi koskaan ostanut ko. firmaa, niin ostin, eikä isällä sitä paitsi ollut ketään muuta halukasta ostajaakaan.

Ärsyttävää on, että appiukko ei ymmärrä, miten paljon isä valehtelee ja uskoo ainakin osan isän syytöksistä. Hän oli mm. uskonut tämän firma-asian. Oli sitten joutunut sen (ja monen muunkin asian) tiimoilta sanasotaan Meltsun kanssa, kun oli ymmärrettävästi kiivastuksissaan purkanut kiukkuaan poikaansa. Meltsu sanoi karjuneensa isälle, että asia on vale ja että tajuatsä, että se oli Sarille niin iso järkytys, että se joutui käymään siitä terapiassa.

Kesäkurpitsa "Tuscany"

Isä oli osannut mm. kertoa apelle, että Meltsu ei tee muuta kuin juo kaljaa ja että Meltsu on päässyt reittä pitkin naimisiin ja meillä on ero vireillä. Reittä pitkin naimisiin? Joo, kyllä, tuli reittä pitkin, pyrki suorastaan reisieni väliin. Eikö se nyt ole jokseenkin ihan normaalia...? Ja todellakin, ei ole eroa vireillä. Meltsu olikin kysynyt isältään, että näyttääkö tää meidän juttu susta siltä, että oltaisiin eroamassa. Ei, ei näyttänyt. Minä ajattelen asian niin, että ero on isän toive, niin harras, että hän uskoo sen olevan totta ts. isä haluaa meidän eroavan > uskoo jo eron olevan vireillä. 

Mitään uutta isällä ei ollut apelle sanoa, ja appi olikin lopettanut koko keskustelun sanomalla, että mulla on nyt parempaakin tekemistä kuin kuunnella uudelleen noi samat asiat. Oli vielä kiittänyt mökin oven lukitsemista ja lähtenyt ajelemaan kohti ystävänsä mökkiä. Tulee takaisin suunnitellusti parin viikon kuluttua. Meltsuun iski pieni piru ja hän puolestaan kävi eilen illalla tunkemassa mökin ovesta roikkuvaan munalukkoon ihan pienen koivunoksan. Niin pienen, ettei sitä huomaa, mutta jonka ansiosta lukko ei enää avaudu ilman rautasahaa. Muahahaa.

Kuten mainitsin, haukkumisten hermostuttama appi purki kiukkuaan sitten poikaansa ja he olivat huutaneet aikansa toisilleen kitarisat ammollaan. Onneksi olin töissä, enkä kuuntelemassa sitä... Appi oli moittinut Meltsua alkoholinkäytöstä (oli ilmeisesti uskonut, että Meltsu tosiaan juo kuin sieni... tajuamatta ollenkaan, etteihän näillä tuloilla kertakaikkiaan olisi edes varaa siihen), jolloin Meltsu oli ihan asiallisesti... tai siis ei asiallisesti, mutta asiasta, todennut että look who's talking. Samoin Meltsu oli saanut kuulla siitä, ettei hae töitä tai koulutuspaikkaa tai mitään - että onko Meltsu lainkaan ajatellut, millaisen esimerkin hän antaa Tonille omalla käytöksellään. Look who's talking. again. Jos olisin ollut paikalla, olisin saattanut muistuttaa, millaista esimerkkiä antaa alkoholisti-isä, joka joulun kunniaksi hakkaa äidin lasten katsellessa ja joulupukin sijasta tuleekin poliisi. Että se siitä esimerkistä.

Mutta joo, summa summarum, appi ei lähtenyt meiltä riidoissa kuitenkaan, vaan olivat lopulta Meltsun kanssa pyytäneet anteeksi toisiltaan. Sitä minun isäni ei tehnyt, eikä koskaan tekisi. Isä oli nytkin valittanut apelle, että emme ole tulleet keskustelemaan hänen kanssaan, vaikka hän on lähettänyt monta kirjettä, mistä appi oli saanut aiheen huutaa Meltsulle, että Meltsun PITÄÄ mennä keskustelemaan asiat selviksi. Minua ei kuulemma saa sekoittaa asiaan mitenkään, Meltsun pitää se hoitaa. Öh? Olemme päättäneet jo aikoja sitten, ettei meillä ole mitään keskusteltavaa. Anteeksipyyntöä odotellessa. Ja sitähän emme tule saamaan.

Koko välirikkohan lähti alunperin siitä, että isä tuli syyttämään Meltsua omasta töppöilystään tänne eräänä joulukuisena sunnuntaiaamuna, huusi ja haukkui ja kävi päälle. Kun minä menin väliin, isä yritti lyödä minuakin, Tonin nähden. Vuosi sitten tein mielestäni ystävällisen eleen ja kutsuin isänkin Tonin rippijuhliin, ja koska hän oli ihmisiksi juhlien ajan, ajattelin, että välimme voisivat vielä ehkä korjaantua, mutta ei. Sen jälkeenhän isä aloitti viime kesänä kaikkien aikojen shown, mistä olenkin kirjoittanut.


Ärsyttävää, että apella on niin vahvat mielipiteet kaikesta. Hän tietää paremmin kuin 44-vuotias poikansa. Meltsu olikin tainnut kivahtaa hänelle, että voisimmeko itse kasvattaa oman poikamme, kiitos, kun appi oli tiennyt, mikä Tonille on parasta. On siinäkin kaksikko. Molemmat tietävät, mikä on Tonin paras ja silti kumpikaan ei anna Tonille itselleen sen verran suunvuoroa, että Toni voisi kertoa asioista oman mielipiteensä ja mitä itse elämältään haluaa. Toni istuu kulmakarvojaan kohotellen tietokoneella luurit päässä ja kertoo minulle sitten ajatuksensa ja toiveensa, jonka jälkeen minä saavun näyttämölle ja jyrähdän. Perkeleen idiootit.

Kuten nyt Tonin asumisasia. Tai opiskelut. Apen mielestähän meidän olisi pitänyt puhua Toni ympäri, ettei hän hakisi mihinkään ilmaisutaidonlukioon, koska eihän sellaisella elä. Meltsu puolestaan yritti puhua Tonia ympäri, ettei hän hakisi mihinkään ulkopaikkakunnalle. Minä sanoin, että haet ihan mihin haluat. Sanoinko jo, että lapsukaiseni pääsi siis LYKiin, missä alin hyväksytty keskiarvo oli 8,57? No, sinne pääsi ja laittoi toissailtana avustuksellani hakemuksen asunnosta. Apen mielestä Tonin olisi pitänyt hakea vain soluasuntoon, Meltsun mielestä Tonille pitäisi järjestää jotenkin kuljetus kotoa. Ei meidän vauva VOI muuttaa pois kotoa.


Toinen kina oli meidän ensi talven lomamatkasta. Meltsuhan on koko ajan ollut menossa Puertoon vähintään kahdeksi viikoksi ja hänen mielestään menemme koko perhe. Apen mielestä Tonin ei pitäisi tulla ollenkaan, koska opiskelu kärsii - hän sanoi sponsoroivansa matkaa joka tapauksessa, tuli Toni tai ei. "Tonin tulevaisuus on nyt tärkein". Kuuntelin heidän kinaansa (tämä tapahtui jo muutama päivä sitten) ja mm. sitä, kuinka Meltsu sanoi Tonin haluavan tulla kahdeksi viikoksi ja että viimeksikään ei Tonilla ollut mitään ongelmia saada toisia kiinni, vaikka oli koulusta poissa kaksi viikkoa. Tajusin myöhemmin, ettei kukaan ollut kysynyt Tonilta itseltään yhtään mitään. Kysyin siis itse, istuessamme kaksin kaikessa rauhassa mutustamassa päivällistä, että onko sun mielipidettä edes kysytty, saati kuunneltu. Toni sanoi yrittäneensä kyllä sanoa sen, mutta Meltsun torpanneen hänen sanansa ilmoittamalla, että loma on etuoikeus, kai Tonikin sen tajuaa. Kysyin, että mikä se sun mielipitees on. Toni ei halua tulla kahdeksi viikoksi, paitsi siksi, että ei halua jäädä opiskeluissa jälkeen (viimeksi oli kuulemma hankala päästä muiden vauhtiin takaisin) ja siksi, että hänen aikansa käy pitkäksi kahdessa viikossa.

Piti siis taas jyrähtää. Lähinnä nyt Meltsulle.Lopputuloksena on se, että lähdemme kaikki matkaan 11.1.2015, minä ja Meltsu olemme 16 päivää, Toni tulee omia aikojaan aiemmin kotimaahan. Minä en näe siinä ongelmaa. Uskon aivan vakaasti, että 16-vuotias, jolle tämä tulee olemaan seitsemäs matka väliä Teneriffa-Helsinki osaa Helsingin päässä hankkiutua ulos koneesta ilman vanhempiaan. Juttelin Tonin kanssa siitä, että hän voi hypätä terminaalista bussiin ja ajella Lahteen omalle asunnolleen, ja sieltä sitten seuraavana päivänä kouluun. Oletusarvoisesti hänellä silloin on asunto ja hän on asunut omillaan jo puoli vuotta. Toni ei nähnyt asiassa ongelmaa, minä en näe siinä ongelmaa. Isä ja isoisä sen sijaan kiipeilevät seinillä. Niin ja siis, Toni haluaa kyllä Puertoon, mutta lyhyemmäksi ajaksi. Koska Norski lentelee sinne aika taajaan, Toni sai itse valita paluuajankohtansa ja varmistin moneen kertaan, että tämä on juuri se, mitä hän ITSE haluaa. On. Selvä. Matka varattu ja maksettu. (JIHAA.)

Joudun toki itsekin muistuttelemaan itseäni siitä, että Toni on todellakin kohta 16-v. Yritän kohdella sen mukaan ja muistella, miltä minusta tuntui ollessani samanikäinen. Aikuiseltahan se tuntui, vaikka en toki mikään aikuinen ollutkaan. Mutta kyllä sitä osasi mennä ja tulla itse. Minä luotan täysin siihen, että Tonikin pärjää, ja varsinkin siihen, että hän on noin sata kertaa järkevämpi kuin minä olin.

Eilen olin töissä ja hiffasin tänä aamuna, että hädintuskin näin pomoa koko päivänä. Hän ei antanut minulle mitään töitä, ei neuvonut, vaan työskentelin niin itsenäisesti kuin nyt vain voi työskennellä. Tajusin, että hän luottaa minuun ja arvostaa taitojani. Se tuntui ihan pirun hyvältä tajuta. Nyt minulla onkin viikon vapaa ja jatkossa tulen olemaan duunissa lähinnä viikonloput (to-la tai pe-su). Kunpa ilmat vain nyt muuttuisivat hieman kesäisemmiksi! Olisi ihana olla ulkona.

Omaa pihaakin olisi kiva rapsuttaa, jos ei vihmoisi räntää ja palelisi koko ajan. Tomaattini näyttävät surkeilta, ulkona olevat pelargonit ovat tainneet saada kylmää, eikä viidakkokurkuista tule yhtään mitään. Mutta mizuna ja varsinkin kesäkurpitsat rehottavat!

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Taas se aika kesästä


Appiukko yllätti meidät soittelemalla eilen ja kysymällä, josko saa tulla meille. Hänhän on ollut Suomessa jo reilun viikon, mutta alunperin hänen piti tulla meille vasta sitten, kun Meltsun  sisko saa kurssinsa käytyä ja pääsee myös samalla kyydillä tänne, parin viikon kuluttua. Appi kuitenkin muutti suunnitelmiaan, sillä hänen oli tarkoitus olla nyt loppuviikko erään ystävänsä luona, joka kuitenkin oli sairaana ja niin huonossa kunnossa, ettei jaksanut vieraita. Appiukko oli ilman muuta enemmän kuin tervetullut meille!

Tuliaiset ilahduttivat kuten aina. Viiniä (Meltsu sai pienen pullon lempiviskiään, jack danielsia), mojoa, mausteita. Juuri sitä mitä toivoinkin! Erityisesti mausteet (maustesekoitukset).

Tämä on se aika kesästä, jolloin appiukko ilmaantuu Suomeen ja jolloin me varaamme lennot hänen luokseen Teneriffalle. Olemme jo valinnneet sopivat päivät, mutta matka on vielä varaamatta. Nyt näyttää siltä, että viipynemme Ikuisen Kevään Saarella tammikuussa ihanat 16 päivää.

Huomenna menemme syömään koko porukka, ihan paikalliseen lounaalle. Minä päivänsankarina saan nauttia ja joku muu on kerrankin maksumiehenä.


Tänään olin vaihteeksi töissä, pomoni J. soitteli eilen illalla seitsemän aikaan ja kyseli töihin ainakin täksi päiväksi, ehkä myös torstaiksi ja/tai perjantaiksi. No, mikä ettei. Lähdin itse asiassa jokseenkin innosta kiljuen tänä aamuna duuniin, koska olin korviani myöten täynnä sadetta, kylmyyttä ja sisällä istumista. Oli ihana (IHANA) päästä töihin. Pomoni ovat ihania. Työkaverini ovat ihania. Asiakkaatkin ovat enimmäkseen ihania. Ja minä se vasta ihana olen ruusukuvioisessa puserossa, jack sparrow-huivi päässä ja maastokuvioiset armeijan ylijäämäpöksyt plus vielä punaiset koristossut koivissani. Huomenna olen autotta, koska Meltsulla on jo aiemmin sovittu meno, joten en päivän varoitusajalla luvannut mennä silloin töihin, mutta perjantaina sitten.

Heinäkuussa minulle kertyykin enemmän työpäiviä ja se 300 euron raja ylittyy varmaan kolminkertaisesti. No problemos, menen mielelläni tienaamaan. Jäähän siitä joka tapauksessa taskuun hieman enemmän kuin pelkällä työttömyyspv-rahalla.

Elokuussa menen leikkauspöydälle makaamaan. Minä en sittenkään saanut tekstiviestillä kutsua leikkaukseen, vaan se tuli ihan postitse paperilla. Elokuussa on ensin omassa terveyskeskuksessa verikokeet, sitten soittoaika niiden tiimoilta keskussairaalaan ja 15.8 pitäisi klo 7.00 olla skarppina ja syömättömänä keskussairaalan päiväkirurgian polilla.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Herkkiä hetkiä juhannuksena


Juhannuksen tähän asti herkin hetki koettiin ilman muuta eilen, kun ilma selkeni sen verran, että Toni pääsi käymään pyörälenkillä. Hän tuli takaisin ja kertoi, että naapurimme oli soittanut hänelle ympäripäissään ja avautunut siitä, että oli kuullut huhua, että heiltä kuuluva musiikki häiritsee naapureita. Hän - tai luultavasti hänen vaimonsa - oli päätellyt, että valitus on tullut meiltä ja että jos näin on, heille olisi voitu tulla sanomaan asiasta päin naamaa, eikä selän takana valittaa. Hän pyysi kertomaan asian Meltsulle, mutta minulle siitä ei saisi sanoa mitään. Lopuksi hän vielä yritti myydä 15-vuotiaalle pojalleni pleikkapelejä.

Itse asiahan on juuri näin kuin se näyttää olevan. Naapureiden musiikki ja känniälämölö, josta saamme "nauttia" nyt ties kuinka monetta kesää on häiritsevää, ja olen kironnut sitä lähinnä Facebookissa, missä tilini on mallia "vain kavereille". On totta, että emme ole valittaneet naapureille itselleen, heidän vuokraisännälleen kyllä, mistä ei ole ollut mitään apua. Sekin on totta, että asiasta olisi voinut sanoa naapureille itselleen, mutta kun edellisellä kerralla, kun minä heidän kanssaan kommunikoin, kuulin:

- olevani hullu (naapurin emännän sisarkin kuulemma oli sanonut niin!)
- naapurin emännän sukulaisten tulevan hakkaamaan minut
- naapurin emännän romuttavan autoni

niin jostain kummallisesta syystä en ole halunnut olla naapureiden kanssa missään tekemisissä ja ajatuskin siitä, että menisin valittamaan musiikista ja mölystä, on hiukan outo. En edelleenkään halua olla missään tekemisissä heidän kanssaan ja heidän puoleltaan toivon heidän jättävän meidät yksinkertaisesti rauhaan. Toivon myös, että he tajuaisivat muuttaneensa maalle, jossa kovaääninen musiikki on aivan yhtä häiritsevää kuin kaupungissakin. Itse he varmasti ajattelevat, että täällä voi örveltää ja sikailla rauhassa, eihän maalla kukaan välitä.

Olen siis todellakin valittanut heiltä kuuluvasta metelistä heidän selkänsä takana, siinä naapuri oli oikeassa ja sitä en ollenkaan suostu häpeämään. Naapurin soitto riepoi minua mitä suuremmassa määrin, mutta ei asian takia, vaan siksi, että äijä KEHTAA soittaa lapselle asiasta jäkättääkseen sen sijaan että soittaisi Meltsulle - tai tulisi ITSE päin naamaa sanomaan asiansa. Muutoin asialla ei ollut minulle juurikaan merkitystä. Tiedän, että minun pitää vain sietää musiikkia, joka oikeasti soi kovaa - miten muuten se voisikaan soida, kun autosta laitetaan stereot täysille, takaluukku auki ja auton perä meillepäin? Naapurimme eivät ole ihmisiä, jotka kunnioittaisivat toisten, tai luonnon, rauhaa. Kuten sanottu, en halua olla missään tekemisissä heidän kanssaan, ja sekin on ihan bueno. Raja menee siinä, että en mene heidän tontilleen ja he eivät tule meidän tontillemme. Tiedän oikein hyvin, mitä naapurin emäntä on minusta / meistä sanonut ja missä. En välitä, ei kiinnosta. Hän saa huutaa minun hulluuttani jokaisessa paikallisessa räkälässä vaikka äänensä käheäksi.Siltä osin asia olisi voinut minun puolestani ollakin, Meltsu sen sijaan otti kunnolla poroja sieraimiin. Hän ehti soittaa jo omat kaverinsa läpi ja kävi jo vieraisillakin sillä seurauksella, että kunnon lynkkausjengi olisi ollut naapurin pihassa vain yhdellä puhelinsoitolla. Minulla meinasi mennä hermo jo armaaseen aviomieheeni, sillä mielestäni tämä ei ollut asia, johon kannattaisi millään tavoin reagoida, paitsi vaihtamalla Toninkin puhelinnumero salaiseksi, jotta vastaavia tilanteita ei enää tulisi. Rauhoittuihan se ukkokultakin lopulta, aikansa uhottuaan.

 

Koko asialla ja insidentillä ei olisi minulle suurtakaan merkitystä (lukuunottamatta sitä, että mielestäni lapsia ei sotketa aikuisten kiistoihin) JOS en olisi jostain sanamuodoista, joita naapuri oli käyttänyt, tajunnut, että hän on joko a) lukenut Facebook-päivityksiäni tai b) joku Facebook-kavereistani on niitä hänelle sellaisenaan referoinut. Naapuri oli ollut tietoinen siitä, että naapurit (me / minä) valittavat, ettei edes ulos voi mennä, kun heiltä kuuluu mökä, ja jotain tuon suuntaista minä todella olen Facebookiin kavereideni luettavaksi laittanut (ja tarkoittanut sitä ihan joka sanalla).

Kieltämättä en ilahtanut tajutessani, että kaverilistallani joku niistä ihmisistä, joita olen oikeasti pitänyt kavereinani ja sitä myötä luotettavina, kuuluu tmi reilu kerhoon ja pitää mielestään ihan asiallisena referoida / välittää omien kavereidensa päivityksiä eteenpäin. Minulla on n. 60 kaveria, joista ei kovinkaan moni tiedä, keitä naapurissamme asuu, saati että olisi siinä asemassa, että voisi välittää heille minun tuntemuksiani ja FB-päivityksiäni. Minulla on siis omat epäilykseni, kuka "kavereistani" on niin luotettava, että kokee asiakseen levittää eteenpäin minun (ja ties kuinka monen muun hänen kaverilistallaan olevan?) päivityksiäni yleisempäänkin jakeluun / tietoon. Tämä asia minua kieltämättä hiukan korpeaa ja kirjasinkin aamun päivitykseksi toiveen, että ko. henkilö poistaisi itse itsensä kavereistani. En ryhdy asiaa selvittelemään, yhtään enempää kuin aion reagoida naapurin soittoon. Minulla ei edelleenkään ole naapureilleni mitään sanottavaa. Ei mitään. Nada.

En oikeasti olisi uskonut, että MINÄ joutuisin tällaiseen tilanteeseen. En ole koskaan välittänyt, kuka on kenenkin FB-kaveri tai kuka sanoi mitä ja tykkäsikö kuinka moni nyt minun päivityksistäni tai kuvista. Olen kyllä ihmetellyt joitakin kavereitani, jotka eivät ikinä kommentoi minulle mitään pyydettyään itse pääsyä kaverikseni, hiukan tulee fiilis, että heidän tarkoituksensa on stalkata, mutta toisaalta, jokainen käyttää FB:tä siten kuin parhaaksi näkee. Ja ei, en tarkoita stalkkaamista, vaan sitä, että tiedän joillekin sopivan sen, että he vain lukevat kavereidensa kuulumisia, eikä heillä ole tarvetta kommentoida tai jakaa omaa elämäänsä. Se on ihan ookoo mielestäni ja FB palvelee siinäkin tarkoituksessa ihan hyvin. Ja saahan minua stalkatakin, mutta kyllä raja menee siinä, että päivitykseni laitetaan eteenpäin sellaisenaan tai edes referoituna.

Minulle FB on ollut väylä olla yhteydessä kavereiden kanssa, kertoa kuulumisia ja jakaa kuvia. Olen ollut aika tarkka siitä, keitä olen hyväksynyt kavereiksi, mutta en ilmeisesti riittävän tarkka.


Hiukan sama linja minulla on bloggaamisen suhteen. En ole täällä luomassa verkostoja tai etsimässä kavereita. Tarkkanäköinen on voinut huomata, etten "seuraa" yhtäkään blogia, minulla ei ole lukulistaa, ei piirejä, ei mitään. Minun blogini on olemassa suurelta osin omaksi huvikseni, joskin julkisena toki kaikkien luettavissa. Kai minulla on jokin tarve kirjoittaa julkista blogia ja saa ollakin. Jotkut harvat ja valitut, jotka tietävät, että minä olen juuri minä, käyvät täällä lukemassa lisäinfoa siihen, mitä olen kirjottanut Facebookiin. On paljon asioita minusta, joita ei löydy edes täältä.

Luen toisten blogeja hyvin harvoin. Muutama minulla on kirjanmerkeissä - tuttujen blogeja ja muutama, jotka olen kokenut mielenkiintoisiksi. En käy yhtäkään lukemassa päivittäin, kommentoin vielä harvemmin. Mitä oman blogini kommentteihin tulee, saa kommentoida, mutt ei ol pakko hei. Kommentit kulkevat sensuurin läpi ja ikävä kyllä, sanatarkistuksen läpi. Siis sen että siihen laatikkoon pitää kirjoittaa ruudulla näkyvät sanat - koen sen itse blogeihin kommentoidessani äärimmäisen hankalana, koska minulla on vaikeuksia erottaa niitä merkkejä. Kokeilin jonkin aikaa pitää blogini kommenttiosiota ilman sitä, mikä johti siihen, että aloin saada roskapostia.

Harkitsin jo hetken koko FB-tilini sulkemista, mutta vain hyvin pienen hetken. Kusipää"kaveri" ei saa minua häädettyä mihinkään, eikä edes tukittua suutani. Eiku. Sormiani. Tulen edelleenkin valittamaan naapureistani heidän "selkänsä takana" ja iloitseman kavereideni kuulumisista ja valokuvista, sekä jakamaan omiani. Jos en haluaisi ottaa sitä riskiä, että aina joku idiotka on sitä mieltä, että toisten asioita on kiva laittaa jakoon, pysyisin kotona, enkä koskaan puhuisi kenellekään.

Yllä esimerkki FB:n hyvistä puolista. Kyllä nyt on ihan "olen sukua julkkikselle"-fiilis, kun sain minulle kohdennetun vastauksen eilen Teahouselta. Yay!

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Otan avioeron! Nyt sen otan

Hahahaa. Löysin itsestäni selfien :-)

No, ota, hyvä ihminen. Ota ota ota. Ota se avioero.

Kieltämättä, jos ja kun kuuntelee about kymmenen vuotta samaa virttä ("nyt otan eron") ja mitään ei kuitenkaan tapahdu, halu kuunnella sama laulu ziljoonannen kerran kyllä alkaa hiipua. Ei jaksa olla myötätuntoinen, eikä jaksa edes kuunnella iänikuista viisua - eikä kiltteyttään viitsi sanoa myöskään, että et sä kuitenkaan mitään eroa ota, joten ole hiljaa.

Miten kukaan JAKSAA kymmenen vuotta vinkua paskaa elämää paskan puolison rinnalla ja silti pysyy siinä kuin... no, kuin tikku paskassa? Joo, ja tiedän, ettei asian kokonaiskuva varmastikaan ole se, mikä minulle (meille) kerrotaan, mutta kieltämättä on tässä vuosien kuluessa tullut selväksi, että ko. ihmisten avioliitto on paska. Ja onhan se, jos mies tuo kotiin puolet vaimoa nuorempia naisia naidakseen näitä siellä ja keikkamatkoilla panee kaikkea, mikä naiselta vähän etäisesti edes näyttää. Kun vaimo on  oikeasti henkitoreissaan sairaalassa, eikä mies käy edes katsomassa. Kun mies vetää taas lärvit ja käyttäytyy uhkaavasti. Mikä se on, mikä saa vaimon pysymään sikailevan miehensä rinnalla ja soittelemaan kaikki mahdolliset myötätuntoiset kuulijat läpi kuuntelemaan itkua ja "mä otan eron"-virttä? Raha? Läheisriippuvuus? Saamattomuus? Rakkaus?

Toki itselläkin keittää joskus ja vannon itselleni, että nyt en siedä enää. Jotta nyt otan kyllä ihan varmana avioeron. Kai niitä tuntemuksia tulee lähes kaikille, varsinkin pitkässä juoksussa, mutta Meltsun "synnit" ovat huomattavasti vähäisempiä kuin em. tuttavani ja ennen kaikkea, en minä tee soittokierrosta ja hauku miestäni (en edes silloin kun hän ansaitsisikin haukut). Mielestäni ihmisestä tekee vähintäänkin yhtä idiootin se, että itkee kohtaloaan ja uhoaa, eikä sitten oikeasti tee asialle mitään.

Luultavasti, jos tuttavani todella ottaisi avioeron, hän olisi niitä ihmisiä, jotka kohta palaisivat yhteen miehensä kanssa, koska se tuttu ja turvallinen paskakin on parempaa kuin se, että pitäisi olla itsensä kanssa, ja ajatella itse. Onhan se helpompaa, kun mies sanoo, mitä saa tehdä ja ajatella, eikö totta? 

Ärsyti ärsyti.


Mutta. On juhla ja juhannusaatto. Suunnitelmani tälle päivälle: ehdin jo käydä kaupassa (piti lähteä ostamaan maitoa ja salaattiaineksia), kohta laitan maustumassa olevan nyhtöpossun uuniin ja se saakin olla siellä piiiiitkät tovit. Meillä syödään nyhtöpossua, uusia perunoita ja salaattia. Juodaan maitoa. Suurta suomalaista ryyppyjuhlaa varten meillä on varattuna zero alkoholijuomaa. Nada. Olen niin tylsä ja keski-ikäinen. Joisin, jos joku tarjoaisi, mutta omia rahojani en viiniin / olueen hassaa (Suomessa). Muutoin aion ottaa rennosti, lojua uusilla portailla lämmössä ja kirjoittaa. Jos ilma käy kalsaksi ja sateiseksi, katsomme perheen kera leffoja.

Eilen teinkin puutarhahommia oikein urakalla. Perhe oli rannassa talkoissa oikeastaan koko päivän ja minä omalla pihalla. Sain paljon aikaiseksi, mm. kolme kottikärryllistä ruoho/heinä/angervo/ruusu-jätettä vietäväksi tunkioon. Karsin punapajuangervoa pienemmäksi teresanruusun tieltä, nyhdin palsamia pois juhannusruususta ja harvensin tatarpusikkoa uudenportaan ikkunan edestä niin että nyt myös aamu(päivä)n aurinko pääsee paistamaan sinne paremmin.

Sisareni perheineen poikkesi. He rakentavat ok-taloa ja sisko kysyi minulta pihasuunnitelmaa. Asia on tosin ajankohtainen vasta vuoden kuluttua ja lähinnä kasvivalinnat ovat se juttu, missä hän tarvitsee konsultaatiota. Mikä ettei. Sain hänelle myös isketyksi mukaan ruusupelargoni "denicen" taimen. Se onnistui vasta toisella yrittämällä, sillä hän ei lämmennyt ajatukselle erikoispelargonista ollenkaan ennen kuin hän näki "scarlet ramblerini" (kuvassa) ja huomautin, että niin - tää komea denice-taimi on tuota samaa, mutta eri värisenä.

No, kyllä mä sen otan! Ota ota.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Minne kahvinkeittimet menevät kuoltuaan


En ollut koskaan suonut ajatusta sille, mitä kahvinkeittimille tapahtuu sen jälkeen, kun ne ovat kaikkensa antaneet meidän ihmisten palveluksessa. Nyt tiedän. Ne tulevat meidän komeroomme.

Kahvinkeittimemme meni rikki eilen aamulla, kieltäytyi keittämästä ja edes kuumenemasta, mutta nou hätä, muistinhan jemmanneeni porstuan komeroon edellisen keittimemme, joka oli mennyt vain vähän rikki. Se nimittäin keitti ja toimi, mutta vuoti vettä jostain siinä määrin, että Meltsu totesi keittimessä piilevän sen vaaran, että siitä saattaisi saada sähköiskun. Ostimme pari vuotta sitten uuden (edullisen) keittimen, mutta säästin vanhan (kalliin) kuitenkin siltä varalta, että jotain tällaista tapahtuisi. Pyysin Tonia tuomaan vanhan keittimen esiin, jotta voisimme tsekata sen toiminnan.

Toni kiikutti komerosta kaksi keitintä, joissa oli pannut mukana, yhden pannuttoman keittimen ja kaksi keittimetöntä pannua. Oh joy? Hetken sitä kokoelmaa epäuskoisena tuijoteltuani vippasin kaikki keittimet jätesäkkiin, mutta säästin pannut. Toni haki mökistä toimivan keittimen ja Meltsu tilasi meille Hobby Hallista uuden (kohtuuhintaisen) keittimen.

Ihan varmana en ole säästänyt kaikkia keittimiä sen 16 vuoden aikana, mitä täällä olemme asuneet. En ole. Keittimet ovat aivan varmasti tulleet tänne kuolemaan ja ovat tuupertuneet meidän porstuan komeroon.


Maanantaina hermostuin siihen, etten ollut edelleenkään saanut mitään todistusta koululta TE-toimistoon toimitettavaksi (minun piti toimittaa sinne sellainen huomiseen mennessä), joten soittelin koululle ja kysyin todistukseni perään. Hyvä, että tein niin, sillä ei minulle ollut mitään todistusta ollut tulossakaan?! Tutkintotodistus tulee ajallaan (tutkintolautakunnan kokous oli eilen), enkä minä mitään muuta todistusta saa. Lupasivat kuitenkin laittaa minulle s.postilla todistuksen siitä, että opintoni ovat päättyneet, sainkin sen ja vein TE-toimistoon heti tiistaina. Nyt työnhakuni on voimassa toistaiseksi, TE-toimistosta otetaan minuun yhteyttä ja mitä tutkintotodistukseen tulee, riittää kun skannaan sen sitten, kun se tulee ja laitan sähköisesti TE-toimistoon. Kätevää, ei tarvitse yhden paperin takia taas ajella 80 kilometriä.

Ajamisesta puheenollen, appiukko oli ajanut halki Euroopan vajaassa viikossa ja oli saapunut Suomeen sunnuntaina. Kälyni puolestaan on laskeutunut hetki sitten Helsinki-Vantaalle ja molemmat saapunevat meille joskus juhannuksen jälkeen. Kälyni, joka on nyt 20-vuotias nuori nainen, on käynyt Suomessa viimeksi 13 vuotta sitten... varmasti pieni kulttuurishokki tulla tänne NYT, kun nautiskelemme vuosituhannen kylmimmästä kesäkuusta.

Mitä minuun tulee, olen nautiskellut vapaudestani, tehnyt puutarhahommia sen, minkä olen sateelta ja kylmyydeltä pystynyt (sunnuntaina oli kyllä oikein hieno ilma!) ja editoinut tarinaani siltä osin, mitä kutsun mielessäni ensimmäiseksi osaksi ja joka käsittää luvut 1-53. Totesin, että minun on pakko ryhtyä editointihommiin, koska henkilöt ovat tarkentuneet siinä määrin, että alkupuolen kuvaukset ja tapahtumat olivat osittain "virheellisiä", ja lisäksi olin alkanut unohtaa mitä tarinan alkupuolella oli tapahtunut. Kuka oli tehnyt ja sanonut mitä. Editointi on ollut hyvin haasteellista, ja olen jäänyt jumittamaan joihinkin kohtiin, kun olen tiennyt asian olevan väärin, mutta en ole pystynyt selvittämään, miten asia oikein on todellisuudessa ollut. Miksi Aureia tuhoutui? Miksi Kh. oikeastaan lähti Thashailathista Aureiaan? Asioiden fiilaaminen on ollut raivostuttavaa, mutta ilo onnistumisesta on ollut sitäkin palkitsevampaa. Odotan innolla sitä hetkeä, kun pääsen seuraamaan sankareitamme Aureiasta eteenpäin! Tällä hetkellä he ovat lähteneet sieltä, mutta he ovat häipyneet pois näkyvistäni keskittyessä fiksaamaan tarinan kaikkia paloja yhteen toimivaksi kokonaisuudeksi. Se onkin paljon hakalampi ja haastavampi homma kuin varsinainen tarinan kirjoittaminen.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Puukkoa rintaan


Sairaalassa tuhraantui luvattoman pitkä aika. Koska äidillä sattui olemaan aika samaan paikkaan (kirurgian polille) 55 minuuttia ennen minun aikaani, päätimme lähteä samalla kyydillä jo ennen kymmentä. Totesin, että voin aivan hyvin lorvia siellä yliaikaakin, mutta en minä nyt aivan sitä ottanut huomioon, että minun lääkärini olisi ollut myöhässä yli tunnin. Uh. Äiti pääsi lääkärille ajallaan ja viipyi sisällä viitisen minuuttia, minä ehdin jo moneen kertaan miettiä, olinko tullut lainkaan oikeaan paikkaan oikeana päivänä.

Olin. Lääkäri suositteli leikkausta, koska solut olivat näyttäneet "vähän omituisilta" ja mahdollisuus, että ne lähtisivät kehittymään pahanlaatuisiksi, oli kuitenkin olemassa. Vaihtoehtona leikkaukselle olivat säännölliset kontrollikäynnit, mihin nähden pieni päiväkirurginen leikkaus kuulosti helpommalta ja mukavammalta vaihtoehdolta. Sovimme leikkauksesta ja nyt jään odottelemaan leikkausaikaa, jonka saan tekstiviestinä ehkä tässä kuussa tai sitten kesälomien jälkeen elokuussa. Tekstiviestillä?! Jösses.

Toni pääsi hakemaansa kouluun, mikä tarkoittaa sitä, että pitänee alkaa järjestelemään lapselle asuntoa ja ottamaan selvää toimeentulotukimahdollisuuksista. Opintotukea hän ei saa, asumistukea (tmv.) kylläkin. Huomenna ajelemme oppilaitokselle ja hän käy henk.kohtaisesti ottamassa opiskelupaikan vastaan ja näyttää peruskoulun päättötodistuksen.

Kävin äidin kanssa shoppailemassa. Ostin eurolla mitä ihanimman metallihohtovärisen (sinivihreä) kynsilakan! Väri oli niin houkutteleva, että taidan lakata kynteni heti.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Saakelin siirtymäaika


Laitoin eilen kuukausittaisen anomukseni Kelaan, merkiten siihen kiltisti ne päivät, jolloin olin ollut töissä, liittäen mukaan toukokuun palkkatodistuksen jpg:nä ja laittaen lisätietoihin, etten tiedä vielä kesäkuun palkkaani, koska kesäkuu ei ollut vielä puolessakaan. Olin siinä tohkeissani merkinnyt itseni työttömäksi, enkä opiskelijaksi (en tajunnut katsoa, ettei se tullutkaan automaattisesti sähköiseen lomakkeeseen tällä kertaa!), joten virkailija soitti minulle muutaman tunnin kuluttua ja tarkisti, että olenhan vielä opiskelija (joo! olen, koska en ole edelleenkään saanut todistustani ja tietoa, olenko ollenkaan valmistunut ja jos olen, niin milloin!) ja samalla saatoin selvittää työtilanteeni ts. että olen silloin tällöin töissä, kutsuttaessa. Virkailija oli oikein mukava ja sovimme, että hän laittaa maksuun päivärahani toukokuun loppuun.

Tänään kävin Kelan sivuilla katsomassa, oliko asia edennyt. Olihan se, pv-rahani tulee maksuun huomenna MUTTA sen laskemisessa oli käytetty perusteena sitä, että olin ollut toukokuussa töissä YHDEKSÄNÄ päivänä ja tienannut n. 525 euroa, mikä luonnollisestikin pienensi pv-rahaani noilta yhdeksältä päivältä. Siis oikeasti, mitä vittua? Minulle jäi toukokuun 220 euron palkastani käteen 187 euroa, enkä mitenkään saa siitä viittäsataa vaikka seisoisin päälläni ja pierisin hunajaa.

Minä siitä sitten soittamaan Kelaan ja kysymään, että mitä Kela duunaa. Sain selityksen, että koska edellinen päivärahani oli maksettu 13.5 asti, nyt käytettiin SIIRTYMÄAJAN LASKENNALLISTA palkkaa, joka todellakin laskettiin tietyn kaavan mukaan siten, että kun olin ollut töissä 9 päivän mittaisen ajanjakson aikana ja tienannut 220 euroa, tuo 220 jaettiin 9:llä ja kerrottiin kuukaudessa olevien päivien lukumäärällä eli 21,5:llä, jolloin minun KUUKAUSIPALKAKSENI tuli n. 525 euroa, mikä taas todellakin on enemmän kuin se 300 euroa, jonka saisin tienata ilman että se vaikuttaisi pv-rahaani. Että asiasta voi toki tehdä valituksen, mutta tämä on ihan lakiin perustuva juttu.

Hellurei ja hellät tunteet ja haistakaa pitkä paska.

Ei, en sanonut virkailijalle noin. Hän oli asiallinen ja sanoinkin, että eihän tämä sinun vikasi ole, mutta kyllä ottaa pattiin. Ja että ei näköjään pienen ihmisen kannata ottaa mitään työtä vastaan. Virkailija vakuutti, että jatkossa huomioidaan kyllä se ihan oikeasti maksettu palkka, mutta nyt tässä SIIRTYMÄVAIHEESSA sovelletaan tätä lainkohtaa. Ja että hän kyllä ymmärtää, että tämä tuntuu todella epäreilulta.

No, lievästi sanottuna tuntuu epäreilulta, kyllä.


Jotain positiivistakin sentään. Lomailu on mukavaa, eikä kukaan ole töistä hätyytellyt. Olen editoinut tarinaani ja saanut viimeinkin yhden pahimmista solmukohdista aukeamaan. Tosin nyt olen juuttunut seuraavaan, ja sitä pohtiessani olikin ihana pulahtaa järveen ja paiskata viimeinkin talviturkki sinne. Jokunen viikko sitten yritin, mutta vesi oli niin kylmää jopa suoraan saunasta järveen mennessä, että pystyin vain pikaisesti kyykistymään sinne ja juoksemaan takaisin saunaan. Nyt uin oikeasti ja kunnolla, ja olo on autuas. Täytyy tehdä sama homma vielä uudemman kerran tänään, koska huomenna säätila kylmenee taas ja sataa.

Jos vain saisin tarinaani liittyvän solmun selvitettyä, oloni olisi Kelan laskennallisista kuukausituloista huolimatta oikeinkin autuas. Pitänee lähteä kitkemään rikkaruohoja kukkapenkistä, se selvittää aina ajatuksia.

Huomenna kirurgin kourittavaksi, voi ääh.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Vainajia ja vanhoja tuttuja


En muistanutkaan kertoa, että tapasin viime viikolla entisen kälyni, kun hän tuli ostamaan kukkia vanhempiensa haudalle. Juttelimme hyvän tovin ja siitä jäi ainakin minulle oikein hyvä fiilis, ja hänen pois lähtiessään sanoinkin, että oli tosi kiva tavata ja jutella. Emme ole nähneet toisiamme... öö, vuoden 1998 jälkeen? Silloin hän ei selvästikään halunnut puhua kanssani yhtään mitään, ollen yhä käärmeissään siitä, että olin kehdannut ottaa avioeron hänen veljestään. Nyt, itsekin eronneena, hän tuntui olevan huomattavasti ymmärtäväisempänä. *virn*. En kysynyt sen tarkemmin avioeron syytä, kysyin vain, onko se todella totta, mitä vasta hiljattain kuulin, ja hän myönsi velmusti hymyillen, että kaikenlaista voi sattua ja uudet tuulet puhaltavat. Ja kun pojatkin ovat jo isoja, niin mikäs tässä sitten on ollessa.

No, eihän siinä sitten mitään. Elämä virtaa ja me sen mukana.

"Sommaren 1944"

Anopin haudalla käydessämme koimme jonkinlaisen järkytyksen huomatessamme, että hänen hautalaattaansa oli ilmestynyt sitten viime näkemän toinen, pieni laatta, jossa luki "O. Möttönen 1940 - 2012". (Siis ei siinä Möttöstä lukenut, mutta en minä oikeata nimeä tähän laita). Anopin toinen mies, jonka tiesimme kyllä kuolleen tuolloin pari vuotta sitten, on näemmä haudattu samaan hautaan edesmenneen vaimonsa ja tämän sukulaisten kanssa, ilman että Meltsua on asiasta mitenkään infottu. Se ei jotenkin tuntunut oikealta siinä haudalla seisoessa ja sitä laattaa ihmetellessä, siis nimenomaan se, että meillä ei ollut mitään tietoa siitä, että sukuhautaan on haudattu "vieras" ihminen. Siinä lepäsivät ennestään Meltsun isovanhemmat ja heidän neljä lastaan, ja nyt siihen oli roiskaistu joku epämääräinen juoppo, joka kyllä oli naimisissa anopin kanssa, mutta jota ilman anoppi ei luultavasti olisi vielä hautaan kaatunutkaan.

No juu, hän oli anopin aviomies, toki, riippumatta siitä, mitä me hänestä ajattelimme ja hänellä saattaa ehkä sen vuoksi olla kaikki oikeudet tulla haudatuksi Meltsun "sukuhautaan", mutta jotenkin se, että se on tehty kenellekään asiasta mitään kertomatta tuntuu jotenkin... omituiselta. Meltsuhan on tekemisissä enonsa lesken kanssa, jolle Meltsu eilen soitteli asiasta ja kysyi, tiesikö hän asiasta. Ei tiennyt, mutta oli kyllä nähnyt O. Möttösen laatan ilmestyneen sinne ja oli kovasti ihmetellyt, että KUKA tämä Möttönen oikein oli. Ei ollut koskaan kuullutkaan miehestä, saati tavannut. 

On mahdollista, että sukulaismies on asiasta tiennyt, mutta sattuneesta syystä hän ei ole infonnut meitä. Tarkoitus on tänään soitella seurakuntaan ja kysyä asiasta, eli ketä sinne hautaan saa laskea ja saako tosiaan tehdä niin kenellekään kertomatta. Sen tiedän mielestäni aivan varmaksi, että Möttösen ovat hautaan hoitaneet hänen omaisensa, jotka eivät tainneet pitää hänestä yhtään enempää kuin mekään. 


Eilinen päivä oli kaikinpuolin hieno. Kävimme isovanhempieni haudalla ja samalla kävin tsekkaamassa oliko Pyhä Oksennus kirkon eteisessä yhä paikallaan. Siis Pyhä Yrjö. *virn*. Hänellä on seuranaan neito, karitsa ja tietenkin lohikäärme, ja olihan hän siellä nytkin. Minulla on lapsesta asti ollut erityisen läheinen suhde tuohon vanhaan veistokseen, ehkä juurikin lohikäärmeen takia.

Anopin haudallakin oli mukava käydä, ja O. Möttösestä huolimatta päätimme mennä lähiaikoina uudelleen kitkemään rikkaruohot ja laittamaan kesäkukkia. Kävimme syömässä, kotimatkalla ostimme jätskit ja kävimme vielä rannassa katsomassa, mitä veden lämpötila mahtaa olla. +16C helteistä huolimatta. En mee uimaan...!

Iltapäivän ja illan vietinkin kasvieni parissa. Hain navetan parvelta vanhan tukikehikon, joka aikoinaan oli peräkammarissa posliinikukan tukena, toin sen pihalle ja asettelin siihen kurpitsani, kurkkuni ja paprikani. Laitoin kehikon "hyllyille" parvekalaatikot, joihin olin kylvänyt salaatteja, tilliä ja mizunaa, ja vielä fiksasin kehikon viereen potin, johon kylvin hajuhernettä, se saa sitten kiipeillä pitkin kehikkoa. Vanhaan pataan laitoin tomaattia ja äidin navetan parvelta raahaamaan vanhaan arkkuun (kyllä!) istutin maissini. Tomaattia riitti toiseenkin pottiin, ja vanhaan saaviin istutin kesäsypressini. Muutamaan pottiin istutin pelargoneja, niitä tavallisia, omista pistokkaistani niin että uusilla portailla on nyt vain vanhat pelargonini sekä kaikki erikoispelargonit. Kiinanruusun vein saliin. Meltsu sanoi käyneensä illalla ihailemassa pottipuutarhaani ja sanoi sen olevan kaunis. Nyt vain toivotaan, että kaikki kasvaa ja kohta saadaan syödä vanhassa arkussa kasvanutta maissia!

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Herttainen Laiskis


Selvisinpäs tästä viikosta, vaikka lähdin siihen pahalla mielellä alkujaan. Tosin kun keskiviikko ja työpäivä sitten koitti, olin jo paljon paremmalla mielellä kuin edellistä päivitystä kirjoittaessani, päivät menivät aika nopeasti, mutta olin eilen kyllä niin loman tarpeessa, että jos en nyt saa huilia, olen kohta lataamossa. Merkitsinkin koko ensi viikon kohdalle työvuorolistaan EI merkkinä siitä, että ensi viikolla en aio tulla yhtenäkään päivänä töihin, turha soitella. Plus että minulla on torstaina sairaalakäyntikin. Nyt on ihan pakko ottaa aikaa itselle, muuten ei tule mistään mitään. Olen onnekas, että minulla on siihen mahdollisuus.

Tällä viikolla illat ovat menneet lähinnä vain toipumiseen työpäivistä. Eilen olin niin poikki, etten muista vähään aikaan olleenikaan. Ei niinkään fyysisesti, vaikka toki koko päivän seisominen tuntuukin jaloissa, mutta psyykkisesti. Kun aikaa ei jää itselle, ei perheelle, ei kodille. Kun iltaisin jaksaa vain istua hetken ja painua petiin, missä tulee nukuttua levottomasti.

Ei se homma nyt vain toimi niin, kuulkaas. Ei minun kohdallani.


Töissä on kyllä ollut ihan kivaa. Pomo on pyytänyt minua vain "ottamaan asiakkaita", koska olen aina "niin herttainen" ja jaksan hymyillä ts. tehtäväni on tällä viikolla ollut vain myydä. Muutaman ruusukimpun olen vääntänyt siihen malliin, että asiakas on poistunut liikkeestä vuolaasti tekelettäni kiitellen, mistä on tietenkin tullut enemmän kuin hyvä mieli. Eräs rouvasihminen osti pinkin ruusunipun ja antoi minulle vapaat kädet sen tuunaamisessa. Laitoin sekaan aivan tavanomaisesti valkoista harsokukkaa, hirssiä ja muutaman apinanheinän ja rouva paitsi että kehui aikaansaannokseni minulle, kuului ulosmennessäänkin esittelevän kimppua muille asiakkaille "kattokaa miten ihanan kimpun sain!!!" Ja minä olin hieman nolona, koska sehän oli "vain" perusruusukimppu. Toki oli ihana kuulla "sinä osaat kyllä sitoa! olet ihan oikealla alalla!". Samoin eräs nuori herrashenkilö oli aivan myyty, kun tekaisin hänelle kyläkimpun punainesta ruususta, harsosta ja heinästä. Ihan siis basic-juttu hintaan 13 euroa, ja hän oli sitä mieltä, että miten saattoi olla noin upea kimppu noin edullinen. No, saattoihan se, kun ruusunippu on kympin, harsoa meni parin euron edestä ja heinistä otin vielä yhden euron.

Vaan kyllähän se mukavalta tuntuu, että kiitellään. Nyt uskallan jo vähän revitelläkin kimppujeni kanssa ts. isken sekaan vähän ekstravihreitä, koska niillä minä nyt vain saan kimput asettumaan paremmin, kun ruusut eivät pyöri käsissä. Tulee muoto ja malli ja asiakas saa oikean syyn olla tyytyväinen.

 

Tällä viikolla on sattunut hauskoja asioita. Paitsi että sää on ollut ihana ja olen saanut olla töissä paljon ulkona (jalkoihinkin tuli rusketusrajat! minulla on niissä sandaalieni remmien kuvat nyt!) niin posti toi maailman ihanimman yllärin, joka sai kyyneleet silmiin. Ystäväni olivat keränneet kolehdin ja laittoivat minulle valmistujaislahjaksi lahjakortin! Ihmettelin, mikä kirje minulle oli tullut ja sieltä paljastui onnittelukortti ja S-ryhmän lahjakortti. Olette ihania, kiitos. *pus pus*.

Lahjakortin aion pistää tänään viuhumaan, sillä lähdemme koko perhe reissuun. Teemme helluntain kunniaksi hautausmaakierroksen - ehdotin Meltsulle, että kävisimme hänen äitinsä haudalla - ja sitten menemme syömään lahjakortillani. Koen, että perhekin on ansainnut palkkion tästä uurastuksestani, koska vaatihan se heiltäkin paljon.

Toinen hauska asia oli, että mieleeni tuli australialainen kirjeystäväni Tracy, jonka kadotin jo kauan sitten. Että josko hän olisi FB:ssä. Etsiskelin häntä ehkä viikko sitten ja sieltä löytyi useitakin hänen nimisiään, joista yhtä arvelin häneksi, joskin hän näytti mielestäni kovin nuorelta ollakseen juuri oikea Tracy. Annoin asian olla. Eilen, kun tulin töistä ja avasin FB:n niin minulle oli tullut kaveripyyntö ja viesti juuri tältä samalta Tracyltä!!! Hän oli juurikin oikea henkilö, joten viestitin takaisin ja hyväksyin kaveripyynnön.

Miten voi olla näin? Viestittelimme s.postitse viimeksi ehkä viisi vuotta sitten ja nyt, samalla viikolla meille tuli tarve ottaa yhteyttä toisiimme?! Siis samalla viikolla. Uskomatonta.


Uuvahdin eilen illalla varmaan jo kymmenen aikoihin, nukuin puoli kuuteen, paiskasin koirat ulos ja jatkoin nukkumistani melkein kahdeksaan. Uneksin asioista, joista uneksin toisinaan, vanhasta saunasta, jota ei ole ja ei ole kai koskaan ollutkaan. Näen siitä unia siitä huolimatta, ettei se ole todellinen. Siinä on löylyhuone ja etuhuone, joka on jonkinlainen pukuhuone ja samalla asuinhuone. Sauna on vanha ja likainen ja yleensä aina alan siivoamaan sitä. Niin tein viime yönäkin. Hiirenpaskaa ja nokea, ja samalla etuhuoneessa oli aivan ihania vanhoja talonpoikaishuonekaluja. Sohva ja arkkuja. Ja kukkia siellä oli, paljon viherkasveja, jotka oli lyöty laimin, mutta hengissä siitä huolimatta. Näen hyvin usein unta kukista, jotka minun täytyy kastella, nimenomaan viherkasveista. Olen uneksinut niistä jo kauan ennen kuin minusta tuli puutarhuri.

Puutarhuri. Minusta on edelleenkin outoa ajatella, että olen oikeasti puutarhuri. Josko olenkaan, sillä en ole saanut todistustani vieläkään.

Laitoin tuohon mummuni kuvan, sen mummun, joka oli naimisissa vaarini kanssa, ja jonka haudalle aion tänään mennä käymään. Tuo on ainoa kuva, mikä minulla on mummusta. En tiedä hänestä paljonkaan. Viime kesänä, Tonin rippijuhlissa äitini ja tätini innostuivat toisen tätini kanssa puhumaan vanhoista asioista, ja sitä olisin voinut kuunnella vaikka kuinka kauan. Lisäksi muistan pari mummun minulle kertomaa tarinaa hänen nuoruudestaan. Siitä, kuinka heillä oli kesy sika ja siitä, kuinka hän pääsi eroon liian innokkaasta saattimiehestä tanssien jälkeen.

Mummu oli ollut tansseissa, tavannut pojan, joka tahtoi saatille melkein väkisin. Mummu ei ollut kovinkaan kiinnostunut, mutta poika oli vain pyörineen seurannut ihastuksensa kohdetta, vaikka mummu oli moneen kertaan sanonut, että nyt voisit jo kääntyä kotiinpäin, ei tarvitse saattaa pitemmälle. Lopulta, kun he olivat kävelleet oikein korkean mäen päälle, eikä poika suostunut kääntymään takaisin siitä huolimatta, että mummu oli sanonut kauniisti, että tästä on hyvä lähteä takaisinpäin: oli mukava alamäki, mummu oli käärinyt tanssipukunsa hihat ylös, sylkäissyt kouriinsa ja ilmoittanut, että joko käännyt itse tai mä heitän sut tota mäkeä alas. Poika oli katsonut parhaaksi lähteä polkemaan alamäkeen ihan itse. *virn*.

Tähän loppuun vielä tämän viikon korvamato.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Typerysten kuningatar


Lomani loppui ennen kuin ehti alkaakaan. Reilun vuorokauden kuluttua siitä, kun pomo oli sanonut soittelevansa sitten, kun töitä olisi, hän jo soittikin ja kysyi töihin loppuviikoksi. En osannut sanoa "ei", paitsi sen verran, että sanoin tulevani keskiviikkona, en sentään heti seuraavana päivänä. Joten epämääräisen loman sijasta minulla onkin neljän (!) päivän työviikko ja huomaan olevani hyvin vihainen itselleni, että menin sellaista lupaamaan. Olen niin vihainen, että en pystynyt viime yönä nukkumaan ja sen minkä nukuin, uneksin lumihangessa rämpimisestä ja kaivoon hukuttautuvista entisistä koulukavereista.


Ei tässä näin pitänyt käydä. Jos teen nyt loppuviikon duunia, olen jo tienannut yli sen, mitä saan tienata pv-rahani lisäksi, eikä minulla ollut aikomusta tienata enempää. Halusin säilyttää ns. vapauteni ja saada muutaman ylimääräisen satasen ja nyt romutan itse omat haaveeni sillä, että en sano riittävän topakasti pomolle, etten ole saatavilla. En halua olla saatavilla. Haluan ja tarvitsen nyt breikin.

Samalla vakuutan itselleni, että olen typerä. Olinhan varautunut siihen, että olisin ehkä kolmena päivänä viikossa töissä, eikä se, että tällä viikolla olenkin neljänä, ole kuin yksi päivä enemmän. Eniten ottaakin pattiin kai se, että ehdin jo iloita noin kolmen viikon lomasta, eikä sitä nyt tullutkaan. Tiedä sitten, mitä töissä on tapahtunut, että minut haluttiin sinne jokseenkin heti ts. olisin ollut tervetullut töihin jo tänään. Joku sairastunut? Huomenna sen kuulen.

Eilen vakuutin ja vannoin itselleni, että ensi viikolla pidän koko viikon lomaa ja toivon todella, että saan sen sanottua pomolle. Riippuu toki siitä, mitä on tapahtunut, koska ihan normitiistaina minua ei todellakaan olisi siellä tarvittu. Ensi viikolla minulla on se lääkärikin, joten torstai on joka tapauksessa poissa laskuista.

Minä olen niin typerä, varsinainen tonttu. Turha selittää siitä, kuinka pitää olla itsekäs, kun ei itse saa suutaan auki yhteen lyhyeen sanaan. Vituttaa ja ankarasti.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Joko on oikea kesä?


Tänään on valmistujaiset niillä, jotka sinne (Keravalle) viitsivät ajaa sitä varten. Minä pidin alkuperäisen päätökseni, enkä lähde, siitäkin huolimatta, että E. houkutteli lupaillen jopa kyytiä. Hän sanoi haluavansa edes jonkin "palkkion" kahden vuoden uurastuksestaan, minulle paras palkkio on, että saan olla kotona.

Kolmen päivän melko hektisen työrupeaman jälkeen minulla onkin lomaa määrättömän ajan. Olin kuvitellut minut haluttavan töihin joka viikko sen kolme päivää, mutta ei se niin mennytkään. Kun eilen kolmen jälkeen kotiin lähtiessäni kysyin pomolta, milloin hän haluaisi nähdä minut seuraavan kerran, hän ei osannut sanoa ja lupasi soitella. Todennäköisesti sitten on tarvetta, kun M. jää lomalle kolme viikon päästä. Aha? Lienen käsittänyt jotain väärin, mutta en ole missään tapauksessa asiasta pahoillani. Päinvastoin! Pystyin tuskin pidättelemään riemuani sen ansiosta, että minulla onkin nyt kolmen vapaapäivän sijasta niitä vaikka kuinka monta! Härligt! Semminkin kun tälle viikolle, nimenomaan loppupuolelle on luvattu ihan kesäisiä ilmoja. Nyt voin jatkaa kylmän ajanjakson keskeyttämää puuhailuani viljelysteni parissa. Puhumattakaan siitä, että toivottavasti hieman kadoksissa ollut luomisvimmani kirjoittamisen suhteen löytynee, kun ei tarvitse stressata yhtään mitään.


Viimeinen stressinaihe on TE-toimisto ja Kela. Kun mistään ei löydy tietoa, miten niiden kanssa pitää toimia. Onneksi tuttavani P. joka on TE-toimistossa töissä, poikkesi ostamassa ruusuja ja pystyin kysymään häneltä, miten toimin työnhaun ja todistukseni kanssa (sitten kun se tulee). Ilmoittautuminen sähköisesti, todistuksen voi jättää infoon, TE-toimistosta otetaan minuun päin yhteyttä. Aha. Kelan systeemeistä hän ei osannut sanoa, ne ovat "maksajan asia", johon he eivät oikeastaan saa ottaa kantaa. Lähinnä sitä mietin, miten ilmoitan tuloni samalla, kun ilmoitan opiskeluistani ja työttömyyksistäni. Toukokuussa tienasin huimaavat 200 euroa miinus verot, mikä minulle on pienen avustukseni lisäksi huimaavan paljon. Ajatuskin n. 190 euron tilistä saa minut laulamaan, la la laa.

Tänään ohjelmassa: kirjoittamista, pyykkihuoltoa ja puutarhailua.