maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kohta, ihan kohta


Ihanat kevätsäät ovat hellineet ja antaneet illuusion siitä, että kesä on täällä ihan kohta, vaikka vielä ei olla edes toukokuussa. Kevät voi ottaa takapakkia, siitäkin huolimatta, että ihmisillä on kova kiire ostaa kesäkukkia tai viedä haudalle kasveja, jotka paleltuvat siellä ihan varmasti, koska öisin on yhä pakkasta. Minutkin lähestyvä kesä tekee onnelliseksi. Rapsutan kukkapenkkejä ja puhaltelen henkeä liljoihin, koulin taimia ja juttelen uusilla portailla pelargoneilleni.

Tänään on lämmintä ollut melkein parikymmentä ja sain Meltsulta apua virittäessäni uusien portaiden länsipuolen ikkunaan ylimääräisen kukkalaudan, jotta sain taimia ja pistokkaita pois tuvasta. Siivosin rakkaan kesähuoneeni muutenkin ja nyt se ainakin on valmis kesää varten.


Pohdin hyvän tovin, haluanko kertoa rinnastani löytyneestä kyhmystä täällä, julkisesti, pitäydyttyäni kertomasta niin monesta muusta asiasta, mutta päätin sitten tämän olevan asia, jonka jaan julkisessa blogissani. Olen joka tapauksessa kertonut sen privasti jo niille, joiden en halua sitä lukevan täältä vaan kuulevan sen suoraan minulta.

Löysin siis rinnastani kovan kyhmyn jo jokin aika sitten. Mitä tästä on, pari viikkoa? Käsi vain osui siihen juuri kun olin nukahtamaisillani, pelästyin ja päätin soittaa heti aamulla lääkärille, mutta sitten olin unohtanut sen aamuun mennessä, kunnes viime perjantaina muistin sen ja tarkistin, oliko se siellä. Oli se. Jouduin odottamaan viikonlopun yli, jotta pääsin tänään soittamaan terveyskeskukseen ja tilaamaan itselleni ajan lääkärille, jonka sainkin ensi maanantaiksi. Siihen asti minun pitää tasapainoilla kyhmyni kanssa epätietoisuudessa ja ensi paniikin mentyä ohi huomaan tekeväni sen aika hyvin.

Minulta on leikattu jo kerran aiemmin kyhmy oikeasta rinnasta (tarkistin, oikeassa rinnassa on arpi siitä muistona), tämä uusi tulokas on vasemmassa. Lähtiessäni sairaalasta lääkäri toivotti minut tervetulleeksi uudelleen, koska rintakudokseni on perintöä äidiltäni ja sellaista kyhmyyntyvää sorttia. Siksi en pidä tätä uutta kyhmyä automaattisesti pahalaatuisena, mutta en voi sulkea pois sitäkään mahdollisuutta. Äidiltä leikattiin rintasyöpä vuosi sitten (mistä en siitäkään ole tainnut kertoa, vaikka toimin ajoittain äitini "hoitajana") ja en varsinaisesti ole mikään teinityttö enää. Siksi suhtaudun tähän vakavasti ja niin suhtautuu äitikin, joka on tarjoutunut maksamaan yksityislääkärin siltä varalta, että terveyskeskuksen toiminta on hidasta tai jos minua ei oteta kyllin vakavasti. Tämän pidän kiitollisena mielessäni odotellessani lääkärikäyntiä.

Lääkäri omalääkärillä, sitten kuvauksiin ja kokeisiin Lahteen, ja leikkaus toivottavasti pian. Kokemuksesta tiedän, että vaikka kyhmy vaikuttaisi hyvälaatuiselta, kuten vaikutti edellinen kyhmynikin (kuten se olikin), rouva on hyvä vaan ja käy siihen leikkauspöydälle niin minä otan skalpellin esiin. Leikataan pois. Ja hyvä niin.


Vaikka nyt olen jo lunkimpi, ehdin käydä mielessäni läpi asioita jos joitakin. Vaikka kyhmyni osoittautuisikin hyvälaatuiseksi, se on jo nyt saanut minut ajattelemaan, että olen elämäni kanssa oikealla tiellä kurvaillessani... äh, ei vaan kompuroidessani sitä tietä, mille lähdin päättäessäni "nyt tai ei koskaan" ja ottaessani monen vuoden jälkeen kirjoitusvälineeni esiin. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi epäolennaisuuksiin, säntäilyyn ja jossitteluun.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Prinssi Nikolai kaulaansa myöten mullassa


Tänään kävin koululla: meillä oli sovitusti palaveri Tilojen & Tapahtumien tutkinnon tiimoilta ja samalla reissulla palautin yrittäjyyden "osaamiskansioni" kera liiketoimintasuunnitelman. Kuuntelin toisten suunnitelmien sisältöä ja laajuutta ja totesin mielessäni, että jos menen omallani tutkinnosta läpi niin hämmästyn suuresti. Viidenkymmenen sivun sijasta minun suunnitelmani on viisi sivua, yhdessä päivässä väkerretty...

Eilen olin merkinnyt työvuorolistaan "koulu", samoin kuten tänäänkin, vaikka en eilen ollutkaan missään koululla päinkään. Auto lähti tiistaina huoltoon, enkä halunnut vaivata äitiä kyyditsemään minua toista päivää, joten päätin ns. lintsata töistä sanomalla, että pitää mennä koululle. Tai itse asiassa, taisin sanoa vain, että minulla on "koulua". Olihan minulla. Väsäsin 11 tuntia sitä liiketoimintasuunnitelmaa ja stressaannuin sen kanssa niin, että kävin nukkumaan jo klo 21.30. Kuten sanoin, ihme, jos saan sillä suunnitelmalla hyväksytyn, koska mieleenikään ei tullut, että minun pitäisi todistaa osaamistani esim. vertailemalla yritysmuotoja..!

Suunnitelman tekeminen oli äärimmäisen ahdistavaa. En pystynyt kuvittelemaan itseäni perustamassa minkään valtakunnan kukkakauppaa, tietoisena siitä, että en tule ikinä enää saamaan mitään lainaa enkä luultavasti puhtoista luottotietorekisteriä. Minulla on niin paljon maksamatonta velkaa, että en pysty vuosikausiin maksamaan niitä. Verovelat toki vanhenevat, ja ehkä niiden vanhettua minä voisin harkita ns. oikeita töitä. Siihen asti minun ei edes kannata tehdä kokopäivätyötä, koska käteen jää tuskin yhtään enempää kuin nytkään. Olettaen että haluaisin tehdä kokopäiväduunia. En halua. Mutta siis, lopulta tein kansiooni johdannon, missä selitin elämäntilannettani ja sitä, että suhtautumiseni yrittäjyyteen on siitä johtuen erittäin negatiivinen, enkä mm. usko, että uutena tälle alalle tuleva tulee ikinä pärjäämään. Sen verran olen sivusta nähnyt yhtä sun toista ja "kentällä" pitänyt korvani auki.


Tilojen & tapahtumien tutkinnon aikataulu selkeni, samoin kuin se, mitä meidän oikeastaan pitää siellä tehdä. Huomasin eilen kauhukseni, että minun olisi pitänyt sopia aika ohjauskeskusteluun 4.4 mennessä... öh. No, onneksi en ollut ainoa, joka oli sen missannut ja saatiin sekin asia sovittua ja hoidettua. Samoin asiakaspalvelun tutkintoaikataulu ehkä tuli selväksi, minun pitänee heti huomenna kysyä pomolta, miten se käy hänelle.

Maanantaina meitä helli melkein helle. Mittarin lukema lähenteli kahtakymmentä ja vein pelargonini uusille portaille, minkä jälkeen istahdin sinne läppärini kanssa. Ihana, ihana kevät tekee tuloaan, tai oikeastaan, se on jo täällä! Vaikka öisin onkin jo pakkasta.

Pukin puutarhalta odottelen pelargonejani yhä, mutta tänään ostin koululta kaksi ihanuutta! Koulun omaa tuotantoa. Ostin ruusunnuppupelargoni "Denicen" (kuvassa yllä), joka muistuttaa paljon Pukin puutarhalta tilaamaani appleblossomia, sekä mårbacka-pelargonin "Prins Nikolai". Ne olivat venähtäneet jo pituutta ja niissä oli kukkia ja nuppujakin, mutta pätkäisin molemmista raa'asti pidemmän verson ja laitoin juurtumaan. Toivottavasti juurtuvat! Jaan niitä mielelläni eteenpäin.

Ostin kotimatkalla 20 litraa kukkamultaa, vaihdoin kaikkiin vanhoihin pelargoneihin mullat ja istutin nämä uudet ruukkuihin. Lisäksi istutin kelloköynnöksen ja chilin taimet omiin purkkeihinsa. Tästä se kevät todellakin lähtee...! Nyt ajattelin viekoitella Tonin auttamaan minua laittamaan uusille portaille yhden välihyllyn ikkunalle ja sitten... los tortillas! Yay!

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Ihan hiljaa kukkiin piiloutuneena


Elämä on kulkenut niin rutinoituneita latuja viimeiset kaksi viikkoa, ettei näistä viikoista ole oikeastaan mitään sanottavaa. Töitä, kotielämää ja kirjoittamista. Töissä tahti on vilkastunut ennestään, viihdyn siellä erinomaisesti ja pidän valtavasti erityisesti asiakaspalvelusta ja asiakkaistamme. Puurran saadakseni tarvittavat tunnit täyteen ja päivät menevät nopeasti.

Koulunkäynti muutoin ei oikein maistuisi, yrittäjyyden tutkinto painaa päälle, enkä ole tehnyt sen tiimoilta yhtään mitään. Kai minä sitten viimeisenä mahdollisena iltana...? Torstaina menen koululle tilojen & tapahtumien tiimoilta ja fiilis on hiukan se tuttu "ei vähempää vois kiinnostaa". Tähtäimessäni on kuitenkin selkeä tavoite ja maali: valmistua puutarhuriksi ja se maali todentotta häämöttää jo lähellä. Enää loppurutistus ja se on sitten sillä selvä.


Loppurutistuksen ja valmistumisen jälkeen tähtäimessäni siintää ihana työttömän arki. Oikeasti, en aio rynnätä työmarkkinoille tai töihin, vaan haluan keskittyä perheeseeni, kotiini, kirjoittamiseeni. Olen kohta saanut valmiiksi luvun 50 (viisikymmentä!), joka on siinä mielessä yksi niistä luvuista joihin olen tähdännyt alusta asti. Tarinan pääpari saa toisensa, viimeinkin. En olisi aloittaessani koskaan voinut kuvitella, että siihen tarvitaan 50 lukua, n. 800 sivua, 10 kuukautta tarinan maailmassa ja 9 kuukautta reaaliajassa. No wau? Mutta tarina ei suinkaan pääty siihen - "ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti" - kuten ei oikea elämäkään pääty siihen, että prinssi saa prinsessansa. Tarina jatkuu yhä, koska sitä ei ole vielä kerrottu lähellekään loppua.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kukkakaupan täti


Kolme viikkoa duunia takana ja edelleen tuntuu ihan yhtä hyvältä. Ei, vaan paremmalta. Tänään isäntäväki oli poissa ja koko pulju oli minun ja oppisopimusoppilaan varassa, mitä en voi muuta kuin ihmetellä siinä mielessä, että tekisi mieli kysyä, että kuinka ihmeen paljon minuun oikein luotetaankaan, kun ovien sulkemiset, kassat ja kaikki muu luotetaan (myös) minulle. Koen, että minun paitsi luotetaan niin myös kykyihini uskotaan, mikä taas on johtanut siihen, etten ole lainkaan niin epävarma kuin viimevuotisessa TO-paikassani ja kun olen varmempi, osaan vielä paremmin. Esim. tänään totesin, että tulppaanikimpuistani tulee ihan nättejä, tai mistä tahansa nipputavarasta, jonka asiakas haluaa kimpuksi sidottavan. Muutamaa neilikkaa en iske vain kasaan, vaan teen niistäkin "kimpun". Jos asiakas haluaa vaikka 1,20 euron orvokin ja se tulee lahjaksi, teen näppärästi siitä lahjan näköisen palalla kuitukangasta ja pätkällä polyraphiaa.

Viime viikonlopun neljän päivän vapaa hujahti ohi valtavaa vauhtia. Nyt pakerran pitkää työrupeamaa, yritän saada tekstiä aikaiseksi aamuisin ja odotan seuraavia vapaita. Kirjoitan parhaillaan lukua 48. Nyt viikonloppuna työpäiväni on ollut vain 6 tuntia, mikä tuntuu melkein semi-vapaalta, kun olen ollut kotona jo klo 15.20!

Juuri nyt tuntuu siltä, että jos minulle tarjottaisiin nykyisestä TO-paikastani palkallista työtä, voisin jopa sanoa "juu". Tekisin oikein mieluusti vaikka kolmea päivää viikossa tällä kokemuksella, mikä minulla tästä firmasta nyt on. Ja siis, toki vaikka viittä päivääkin, mutta ei niin huikean hyvää duunia olekaan, jota haluaisin tehdä kokopäiväisesti. Rahallisesti mikään työ ei kannata, koska UO-mies tulee lompakolle välittömästi. Mutta tokihan saan tienata parikin sataa enemmän kuin minkä nyt "tienaan", eikä siitäkään voi vielä ulosmitata mitään.

Mutta joo. Ei mennä asioiden edelle. Nyt on sunnuntai ja minä lähden ulos raapimaan koiranpaskoja pihasta kasaan.