keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Ihan hiljaa kotona


Kummallinen ja käsittämätön talvi, kun ei talvi ole tullut oikeastaan ollenkaan. Ei ole lunta, ja se vähäkin on nyt sulanut pois, eikä ole liioin ollut pakkasta. No joo, okei, tiedän että tammikuussa oli kylmä ajanjakso, jolloin täälläkin oli liki kolmekymmentä pakkasta, mutta minä olin juuri silloin katselemassa merta ja palmupuita ja missasin sen ihanuuden (luojan kiitos).

Olen viettänyt viikon hiljaiseloa ja keskittynyt kotiin ja kirjoittamiseen. Sain viimeinkin laitettua kaappeihin uimapuvut ja shortsit, jotka meillä oli mukana Puertossa ja joita ei tarvittu (kyllä vain, eihän tästä ole kuin 4 viikkoa, kun kotiin tultiin...) sekä olen saanut selätettyä silitettävien pyykkien kasan. Olen jopa kylvänyt basilkat! Niitä tuli kaksi minikasvihuoneellista, sillä ostin viime perjantaina lisää siemeniä. Tänään ajattelin hakea kolmannen minikasvihuoneeni ja kylvää sitruunamelissan ja korianterin, sekä Puertosta tuomani siemenet.

Satie by lenleena @ deviantART

Viime perjantaina kävin viemässä TE-toimistoon opintotodistukseni ja eilen yritin ko. lafkan uudistuneilta, äärimmäisen sekavilta ja hankalakäyttöisiltä sivuilta tarkistaa, oliko sen viemisestä mitään merkintää. Oli kyllä, mutta en millään muotoa luota siihen, että asia on selvä, vaan valmistaudun jo taas tappelemaan siitä, että todentotta olen toimittanut todistukseni ja syytä päivärahan katkaisemiseen ei ole.

Minulla on laiskotus maximus mitä tulee kaikkeen muuhun paitsi kirjoittamiseen ja kotona olemiseen. TO-paikkaan pitäisi ottaa yhteyttä, en jaksa, löysin kivan työpaikan kesäksi, en jaksa laittaa sinnekään hakemusta. Plääh, ehkä minä kesäksi mihinkään töihin haluakaan. Kaipaan jo kesäpäiviä kotona ja uimista.

Olo on sellainen odottava. Olen saanut tarinani siihen vaiheeseen, että kohta siinä siirrytään, sanoisinko: osaan kaksi, jossa siirrytään pois Aureiasta (vink vink, Puskissa) ja painutaan luonnonhelmaan. Joudutaan Eteläisille vuorille (jesh, sitä se tarkoittaa) ja ties minne muualle. Jos tarinastani koskaan tulee mitään, elämäni saa taas ehkä uuden suunnan.

Olen ollut sitä paitsi äärimmäisen huono äiti. Ostin teinilleni Puertosta (La Vallesta, en muista enää liikkeen nimeä) Grand Theft Auto V:n, joka on paitsi K18 niin myös muistaakseni kovasti kauhisteltu, ettei se sovi aikuisillekaan. Liian raaka ja realistinen. Ehkä, mutta se on ehdottomasti hauskin peli, jonka pelaamista olen koskaan saanut seurata. Pelin realistiset grafiikat ja huippuhyvä pelattavuus mahdollistavat sen, että hahmolla voi tehdä paljon muutakin kuin vain pelata suoraviivaisesti juonen mukaan. Olen nauranut valehtelematta niin makeasti sille, että olen useamman kerran joutunut poistumaan vessaan. *virn*. Ei mikään ole hullumman näköistä kuin smokkipukuinen Michael kaahaamassa poliiseja karkuun golfkärryllä tai Trevor ajamassa mopolla pelkissä pinkeissä kalsareissa, pesismaila mukanaan. Yksi suosikkejani on se, kun Michael varastaa paloauton ja kulkee sitten suihkuttelemassa pahaa-aavistamattomia ohikulkijoita vesitykillä nurin. Puhumattakaan siitä, että hahmot saa juoksemaan, hyppäämään - ja sen jälkeen kompuroimaan!

Suosikkihahmoni on Michael, joskin Trevorin totaalihulluus on lähes yhtä kiehtovaa.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Välietapissa


Tunnen saavuttaneeni JOTAIN saatuani sidontatyökokonaisuuksien näyttötutkinnon alta pois kokonaan ja palautettuani pihasuunnittelun näyttötutkinnon paperinivaskan. Itse tutkinto siitä minulla on 4.3 eli about kahden viikon  päästä, mutta koska sen eteen olen tehnyt kaiken voitavani, minun ei tarvitse sitä ajatella eikä varsinkaan stressata.


Itse näyttötutkinnosta ei sen enempää. Tein parhaani ja sain varmastikin ihan sen arvosanan, mikä minulle kuuluukin. Oli paljon asioita, joihin olin tyytyväinen (surulaite! siitä tuli kaunis) ja asioita, joihin en ollut. Se on nyt ohi ja hyvä niin. En olisi koskaan uskonut, että se voi imeä minusta näin mehut. Tunnen olevani jokseenkin koomassa.


Eilen illalla, miettiessäni klo 18 aikoihin, riittäisikö minulla unta aamuun asti jos menisin nukkumaan niin aikaisin, huomasin, että HDFinissä oli kymmenen jaksoa TV-sarjaa "Sleepy Hollow", joka joskus tammikuun alussa alkoi pyöriä Suomen TV:ssäkin. Katsoin sitä ekan jakson ja totesin, että tämän sarjan haluan nähdä, mutta sitten lähdimme Puertoon, missä minulla ei ollut mahdollisuutta katsoa jaksoja edes Katsomosta, jo siksikin, että niitä ei näytetty ulkomailla (ja minullahan oli espanjalainen ip-osoite) ja myös siksi, että eihän appiukon nettiyhteys pelittänyt niin paljon, että sillä olisi pystynyt katsomaan yhtään mitään. Jäi monta jaksoa välistä, mutta hurraa - voin tosiaan nyt katsoa ne HDFinistä, ja sieltä ne luultavasti katsonkin

Ichabod Crane (Tom Mison) - nam nam! Sarjassa ei tarvitsisi tapahtua yhtään mitään muuta kuin Ichabod tallustelemassa ympäriinsä, niin minä olisin tyytyväinen. Mutta toki päätön ratsumies on aina päätön ratsumies.

Nyt keskityn hetken ajan kotiin ja kirjoittamiseen. Hetken = noin kaksi viikkoa. Tyhjennän pääni kaikesta muusta. Siis ylimääräisestä. Aina päähäni yksi Ichabod, Thranduil, Axis, Cain, ynnä muuta, mahtuu.

Bed on Fire <3.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Etenee


Olen ollut suorastaan käsittämättömän ahkera eilen ja tänään. Pakon edessä kyllä (kuinkas muutenkaan?), mutta olen hyvinkin tyytyväinen siihen, mitä olen saanut aikaan ja missä aikataulussa. Loppurutistus vielä ja olen saanut pihasuunnitelmani valmiiksi - mikä tietenkin on ihan positiivinen juttu ottaen huomioon, että huomenna on sen viimeinen palautuspäivä. Ahahahaa. Suunnitelmani on osin mallia juosten kustu, mutta jostain syystä en oikein jaksa tosissani välittää. En suurinsurminkaan usko tutkintolautakunnan hylkäävän sitä ja ainoa tavoitteeni on vain saada se tehtyä ja läpäistyä kurssi. Pihasuunnittelu on kivaa, mutta ei todellakaan, tämän kurssin käytyäni, minun juttuni. Mutta ymmärrän siitä nyt perusteet ja osaan antaa tuttaville vinkkejä suunnittelussa, plus toki ymmärrän itsekin paremmin pihan toimintoja ja vaatimuksia.

Huomenna siis ensimmäinen tutkintopäivä sidontatyökokonaisuuksien osalta. Toivon todella, että minulla on alkuviikoksi asuntoa varattuna...! Varasin sen kyllä, mutta sain vastaukseksi todella mystisen "oletteko sunnuntaihin asti"-vastauksen ja kun vastasin siihen kieltävästi, en saanut enää varmistusta sille, että minulla on asunto, mutta en myöskään mitään viitettä siitä, että minulla ei olisi sitä.


Kunpa koulu olisi jo ohi. Tahtoisin päästä elämässäni jo seuraavalle askelmalle, vaikka en vielä tiedäkään, mikä se olisi. Tutkinnot ja etätehtävät raapivat ohimoita, en pidä niistä enkä jaksa niitä. Tai siis, ei tutkinnoissa sinänsä mitään, voisin käydä näyttötutkinnoissa vaikka viikottain, mutta se muuhun niihin liittyvä sälä. Puuuh.

Sulo on eilisestä asti harjoitellut ulkoilua. Hyvin näyttää sujuvan.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ehkä ei laiska ensinkään


Takana kaksi tavallaan rankkaa, mutta mielenkiintoista päivää messuja rakentamassa sekä koko viikko tuskittelua tutkintojen tiimoilta ja myös onnistumisen tunteita. Tänään kotipäivä, joka varmasti pitäisi viettää sekin tutkintojen kanssa tuskaillessa, mutta itseni tuntien teen luultavasti jotain "kivaa" ja päästän paniikin kimppuuni huomenna. Ja sitten onkin jo TOSI paniikki, kun vihertyöselostus ja kustannusarvio pitää saada valmiiksi maanantaiksi, samoin kuin detaljit....! Itse asiassa, nyt kun ajattelen asiaa, minun on pakko aloittaa tänään, koska ihmeisiin minäkään en pysty.

No, kumminkin. Sidontatyökokonaisuuksien tutkinto on siis maanantaina ja tiistaina, keskiviikkona on palautekeskustelu. Sain, ihme kyllä, tutkintosuunnitelmani tehtyä siten, että kun palautuspäivä oli viime tiistai (11.2), sain sen opettajalla viime perjantaina vielä kertaalleen tarkastettavaksi. Se olikin aika OK, vain muutamaa juttua piti viilata MUTTA siihen piti tehdä vielä pari liitettä tiistaiksi ja kukkatilauskin piti tehdä, joten kiirehän asian kanssa tuli, kun vain vetkutin ja vetkutin niin, ettei maanantai-iltanakaan ollut vielä mitään tehtynä..! Maanantaina kahteen asti yritin miettiä millaiset työt tutkinnossa teen > mitä materiaalia tarvitsen, ja sainkin puristettua itsestäni jonkun hutaisemalla tehdyn vision, minkä mukaan kukat tilasin. Lopputulema oli se, että "ää vittu, tilaan nyt noi kukat ja teen niistä, mitä pystyn". Eiköhän niistä tosiaan tutkinnossa jotain synny...

Liitteitä väsäsin sitten tiistaiaamun. Palautusaika kun oli klo 12 mennessä, soijaa pukkasi jo yhdessä vaiheessa, enkä saanut ed. yönäkään nukuttua, vaan havahduin siihen, etten pysty mitenkään saamaan valmiiksi monisivuista esitelmään suomalaisesta hautauskulttuurista muutamassa tunnissa, ajankäyttösuunnitelmasta puhumattakaan. (Ajankäyttösuunnitelma? Eikö kuulosta kornilta MINUN kohdallani?). Yllättäen pystyin siihen ja sain kaiken matskun palautettua jopa 45 minuuttia ennen deadlinea.

Kaksi iltaa väsäsin pihasuunnitelmaa. Eli kun tutkintosuunnitelma oli palautettu, piti hypätä pihasuunnitelman kimppuun ja keskiviikkona sitten tein ensin täyden työpäivän Lahdessa, minkä  jälkeen jatkoin pihasuunnitelman tussaamista. Sain se sentään siihen kuntoon, että pystyin eilen käyttämään sen kopioitavana, joten sekin pitää vielä värittää, plus ne kaikki siihen kuuluva sälä.

Lisäksi minulla on edelleenkin eräs etätehtävä tekemättä ja palauttamatta, se piti olla jo vuodenvaihteessa tehtynä... Ah joo, ja yrittäjyyden etätehtävät myös.


Sosiaalisessa mediassa suomin itseäni tiistaina tutkintosuunnitelmani palautettuani. Iloitsin toki siitä, että sain sen palautettua aikataulun puitteissa, mutta samalla moitin itseäni laiskuudestani ja saamattomuudestani sen tiimoilta, että en koskaan - koskaan! - saa mitään tehdyksi ajoissa, vaikka kuinka päätän tehdä niin ja aikaa olisi. Aina kaikki jää viime tinkaan. Lapsuudenystäväni, joka harvoin kommentoi minulle mitään, toivotti minut välittömästi tervetulleeksi saamaan saman diagnoosin, joka hänellä on, ja laittoi linkin ko. oireyhtymästä kertovalle sivulle. Tuhahdin mielessäni tyyliin "ei mulla mitään ADD:tä ole", mutta kurkistin uteliaisuuttani, mitä linkin takaa löytyi ja suuni loksahti auki. Artikkelin luettuani jatkoin vielä keskustelua linkin antajan ja muutaman kaverin kanssa ja olin aivan onnesta kuutiona tajuttuani, että saattaa olla niin, ettei laiska vaimo oikeasti olekaan laiska, eikä oman elämänsä luuseri, josta ei koskaan mitään tullutkaan, vaan minulla voi olla käytökseni takana oikeat, tahdosta riippumattomat syyt - tarkkaavaisuushäiriö ilman ylivilkkautta.

Seuraava teksti on TÄLTÄ SIVULTA

"ADD:n ydinoireet voi tiivistää muutamaan sanaan: ei kuule, ei suunnittele, ei tee, ei muista, ei keskity. Yleisesti näitä ihmisiä luonnehtii toiminnan hitaus, joka johtuu useasta osatekijästä: toiminnan aloittamisen vaikeus, toiminnan ylläpitämisen ja ohjaamisen vaikeus.
Tyypillinen esimerkki on kotoa lähteminen: sekä lapsena, nuorena että aikuisena ADD-oireinen henkilö joutuu toteamaan muiden olevan jo ulkona häntä odottamassa, siinä vaiheessa kun ADD-oireinen ihminen etsii vaatteitaan, eikä hän itse ymmärrä, mihin ”aika on hävinnyt”. ADD-oireisen henkilön toiminta on ulkopuolisen silmin poukkoilevaa ja suunnitelmatonta.
Hän häiriintyy herkästi ulkoisista ärsykkeistä ja toisaalta lähtee myös helposti seuraamaan sisäisiä impulssejaan – ”tuli vaan jotain muuta mieleen”. Tarkkaavuuden pitkäkestoinen ylläpitämisen, eli keskittymisen vaikeus on hyvin keskeisellä sijalla ADD:n oireissa. Vieläkin törmää kuitenkin ajoittain väärinkäsityksiin tässä asiassa. ADD ei tarkoita sitä, ettei pystyisi koskaan keskittymään mihinkään. Päinvastoin – ADD-oireinen ihminen saattaa keskittyä erittäin hyvin, jopa uppoutua täysin (puhutaan hyperfokusoinnista tai ”flow-tilasta”) joihinkin asioihin, sellaisiin jotka kokee kiinnostavina tai mieluisina. Toisaalta ikäviin, tylsiin tai työläämpiin asioihin keskittyminen ei onnistu kuin äärimmäisen pakon edessä – kaikilla ei silloinkaan.
Kuten muitakin oireita, tätäkin esiintyy vaihtelevassa määrin jokaisella ihmisellä. Kun arvioidaan, onko kyseessä ADD:n oire, on otettava huomioon oireen vaikeusaste, pitkäkestoisuus ja sen tuottamat ongelmat. Useimmille ihmisille ei-kiinnostaviin asioihin keskittyminen tuntuu työläältä, mutta yleensä siihen silti pystytään. ADD-oireiselta henkilöltä se ei onnistu. Olennaista on tarkkaavuuden erittäin jyrkkä vaihtelu, joka ei ole ”tahdonalaista”.
ADD ei heikennä kuuloa, vaikka monesti siltä tuntuukin – jotkut ADD-oireiset henkilöt ovat jopa vapaaehtoisesti käyneet testauttamassa kuulonsa, varmuuden vuoksi. ADD-oireinen henkilö saattaa kahdenvälisessä keskustelussa pysyä hyvinkin intensiivisesti mukana, etenkin jos keskustelun aihe kiinnostaa. Sen sijaan isommassa ryhmässä tarkkaavuuden ylläpitäminen ei välttämättä onnistu – keskustelun punainen lanka katoaa, ja henkilö saattaa vaikuttaa välinpitämättömältä tai jopa ylimieliseltä. ADD-oireisten henkilöiden unirytmi on varsin usein siirtynyt eteenpäin, myöhäisempään kellonaikaan, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia opiskelussa ja työelämässä. Nukahtamisvaikeudet ovat tavallisia ja unen rakenne saattaa olla pirstaleisempaa kuin muilla, mikä heikentää unen laatua. Myös päiväaikaiset, sinänsä normaalit vireystilan vaihtelut saattavat olla tavallista voimakkaampia, joskus jopa lamaavia.
ADD:n diagnostiikassa on toki muistettava erillisen unihäiriön mahdollisuus, koska lähes mikä tahansa hankalampi unihäiriö, kuten narkolepsia tai uniapnea, voi saada aikaan ADD:n kaltaisen oirekuvan. Ihmiset, joilla on ADD saattavat olla myös varsin ”stimulushakuisia”. Nopea palauteesimerkiksi päihteistä, peleistä tai ”extreme-lajeista” vahvistaa ja ylläpitää toimintaa –muutenhan ADDoireisilta henkilöiltä saattaa tuntua puuttuvan motivaatio ja aloitteellisuus."

Siinäpä sitten Laiskis ihmetteli, luettuaan itsestään tarkan kuvauksen jonkun muun kirjoittamana. Erityisesti alleviivaamani kohdat kolahtivat ja tunnistin niistä itseni aivan vaivatta. Äkkiä olinkin saavani selityksen sille, miksei minusta koskaan mitään tullut - minusta, ahkerien ja työtätekevien ihmisten jälkeläisestä. En ole onnistunut työelämässä, enkä mitenkään kympin suoritusta ole tehnyt yksityiselämässänikään perhe-elämäni ulkopuolella (siitäkin voidaan olla montaa mieltä, kun ensimmäinen avioliitto meni mönkään osin sen takia, että minua lakkasi huvittamasta...), eikä mikään harrastuskaan oikein jaksa kiinnostaa. Vain Laalaa-maa kiinnostaa, kaikenlainen haahuilu ilman päämäärää.

Ettäkö minä en sittenkään olisi oman elämäni luuseri, vaan minulla olisi ollut koko ikäni tarkkaavaisuushäiriö? Jolla on nimi, diagnoosi ja johon on jopa olemassa lääkitys?

Lapsuudenystäväni on siis saanut oikein virallisen diagnoosin omasta häiriöstään ja puhuttuani asiasta (siis että on olemassa tällainen "tauti" ja että epäilen, että minulla on se) Meltsulle, hän oli sitä mieltä, että ehkä minunkin kannattaisi käydä lääkärillä. Tuskin kuitenkaan menen ja missään tapauksessa en edes harkitse mitään lääkitystä (em. laps.ystävälläkään ei sitä ole), koska en koe mahdollisen ADD:n rajoittavan elämääni niin paljon, että minun pitäisi sitä lääkitä jotenkin. En myöskään koe nyt saaneeni "lupaa" olla sellainen kuin olen ts. en ajatellut vedota ADD:hen jos en saa asioita aloitettua, tehtyä, lopetettua (pakkohan ne on tehdä, oli tarkkaavaisuushäiriö tai ei!), mutta mitä mahdollisuus, että minulla onkin ADD, merkitsee minulle: se merkitsee sitä, että tajuan, ettei kyse välttämättä olekaan juuri laiskuudestani, saamattomuudestani, siitä että olen vain luuseri.

Kyse voikin olla siitä, etten saa asioita tehdyksi siten kuin ns. normaalit ihmiset siksi, että se ei vain onnistu minulta, eikä tule koskaan onnistumaankaan. Minä olen rakennettu näin, minusta ei ole tullut tällaista vain silkkaa mukavuudenhaluani ja laiskuuttani.

Minusta tuntuu, että jos todella on näin, saattaisin antaa itselleni anteeksi sen, kuinka töppään elämäni kerta toisensa jälkeen. En laiskuuttani, vaan siksi, että jotkut asiat ovat minulle ylivoimaisia. Ehkä minun kuitenkin pitäisi käydä tästä lääkärissä? Jos saan diagnoosin, se ei tietenkään poista tekemiäni töppäyksiä, eikä oikeuta niiden tekemistä, eikä tarkoita sitä, että jatkossa voisin töpeksiä samalla tavoin, mutta pystyisin antamaan itselleni anteeksi joitakin tekojani, kun tajuan, etten tehnyt niitä tahallani, tarkoituksella, vaan minun tahdonalainen tarkkaavaisuuteni loppui siihen ja sai aikaan sotkun.


Palatakseni kahteen edelliseen päivään, olin tosiaan E:n kanssa tuunaamassa erästä messuosastoa, tai ainakin piti olla. Koska ko. lafkalla ei oikein ollut mitään visiota eikä suunnitelmaa, eikä kukaan tiennyt mistään mitään, eikä meilläkään ollut asian suhteen vapaita käsiä, vietimme messuosaston varsinaisessa rakentamisessa hyvin vähän aikaa, mutta muuten oli ihan mukavan kiireiset päivät. Lopulta pääsimme tekemään messuosastolle kukka-asetelmiakin, vaikka niin ei kai alunperin ollut suunniteltu. Niitä olikn varsin mukava tehdä, ja omalla tavallaan oli mukava päästä katsomaan toimintaa ns. suuressa kukkakaupassa. Mutta kumpikaan meistä ei saanut sitä fiilistä, että olisimme halunneet olla siellä töissä.

E. tuli maininneeksi, että pari luokkakaveriamme on saanut vapautuksen yrittäjyyden opinnoista heidän yrittäjätaustansa takia. Aion kysyä opettajalta, onko minulla mahdollisuus samaan, sillä alunperin meille ilmoitettiin, ettei no. opinnoista saa vapautusta (ts. ei tarvitse osallistua tunneille, tutkinto täytyy toki suorittaa), mutta ilmeisesti eri opettajan ollessa kyseessä, asia onkin toinen. Jos saisin vapautuksen, minun kouluni olisi sitten teoriassa tässä. Minun ei tarvitsis enää osallistua lähiopetukseen vaan voisin ne neljä viikkoa käyttää työssäoppimiseen, jonka kanssa minulla muutoin tulisikin varsin hoppu, koska en nyt helmikuussa pääse sitä tekemään.

Sulo-kissa on kotiutunut hyvin, eilen rakas ihminen oli käynyt tuomassa minulle kimpun tulppaaneita ja kevät lähestyy kovaa vauhtia. Ja ai joo! Starfighter pitäisi päivittyä tänään, tauon  jälkeen. Alkaa luku 4, mikä on samalla viimeinen, nyyh.

Ah joo vielä. HDFin on taas ilmainen ja katsottavissa on mm. "Smaugin autioittama maa". Taisin juuri keksiä, mitä teen illalla sen vihertyöselostuksen tekemisen sijasta, hah haa.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Kattia kanssa, sanoi vilapylly


En ole vieläkään aivan varma, miten siinä kävikin niin, että meidän kissamäärämme tuplaantui, kun meille eilen saapui 6-vuotias Sulo. Tai tokihan tiedän, mistä se tuli ja miten, mutta että se tapahtui niin äkkiä, ihmetyttää edelleenkin.

Meltsu nimittäin sai päähänsä, että tahtoo kissan. Siis TOISEN kissan, eikä minkä tahansa kissan, vaan leikatun kollin ja pitää olla vielä puolipitkäkarvainenkin. No juu, mikäs siinä, onhan tässä kissakuumetta ollut meikäläiselläkin. Maine coonit on vilkkuneet silmissä ja coonien kuvia on kuukleteltu. Että no mikä ettei, aletaan katsella josko jostain sopiva kissa jossain vaiheessa tulisi eteen.

No ei nyt niinkään. Meltsu päätti, että hän haluaa sen kissan NYT ja HETI. Vuorokauden ajan hän jaksoi jankuttaa kissasta ja perjantaina suostuin laittamaan Apulaan ilmoituksen kodista, joka on vailla puolipitkäkarvaista leikattua kollia, joka saisi olla kotikissa, norjalainen metsäkissa tai maine coon. Kissoja menee ja tulee niin paljon, että en uskonut lainkaan löytäväni kissaa sitä kautta, mutta ohoh. Ehkä pari tuntia sen jälkeen, kun olin ilmoitukseni laittanut (ja mennyt nukkumaan), oli tullut ensimmäinen sähköposti asian tiimoilta. Luin postin lauantaina, parin postin jälkeen oltiin jo puhelinyhteydessä ja eilen sitten haimme Sulon meille.

Toni totesi asian kuultuaan:
"Mä niinku luulin, että me pikkuhiljaa aletaan katsella sopivaa kissaa jostain."
Minä:
"No joo, tunnethan sä isäs."

Sulo Karvinen (jälkimmäinen on Meltsun antama nimi) on persialaisen, maine coonin ja norjalaisen metsäkissan sekoitus, eli saimme kolme rotua samassa paketissa! Iso, komea, sosiaalinen (leikattu) kolli, joka oli ehtinyt olla edellisessä kodissaan vain neljä kuukautta, joka oli riittänyt sen omistajille. Sulo oli tullut heille kerrostaloon omakotitalosta, tottuneena vapaaseen ulkoiluun ja omaan reviiriin, mikä tietenkin oli johtanut siihen, että uudessa kodissaan Sulo oli nukkunut päivät ja vaatinut yöt ulos. Ja voin kertoa, tuon kissan juttelua kohta vuorokauden kuunnelleena, että jos joku sitä jaksaa neljä pitkää kuukautta, on kyllä sisukas sissi... Hipposen hiljaisuuteen tottuneena äänekäs MAU pelästyttää joka kerta. *virn*.

Oli siis tehtävä päätös kissan antamisesta pois jonnekin, missä se saisi ulkoilla ja viettää sitä kissan elämää, mihin se oli tottunut. Omistaja luopui siitä hyvillä mielin nähtyään lähettämiäni kuvia ja tavattuaan meidät ja meillekin jäi hyvä mieli siitä, että hän halusi nimenomaan kissan parasta. Vaikea oli luopua moisesta ihanuudesta, mutta kun ei kenelläkään ollut kivaa niissä olosuhteissa.

Vielä emme ole Suloa ulos päästäneet, mutta eipä tuo, kumma kyllä, ole sinne vaatinutkaan. Isossa talossa on niin paljon ihmeteltävää ja tutkittavaa, että Sulo ei ole tainnut vielä tajutakaan, että täältä voi oikeasti päästä pihalle. Ja pääseekin, kunhan herra nyt ensin orientoituu ajatukseen, että koti on nyt täällä. Hyvin näyttää viihtyvän!

torstai 6. helmikuuta 2014

Auvoinen anoppi


Anoppini ei siis ole ns. lihallinen anoppini, ts. hän ei ole Meltsun äiti, joka puolestaan on maannut vainaana jo kuusi vuotta jos en aivan väärin muista. Olen siis tavannut ja jotenkin tuntenutkin oikean anoppini, samoin seuraavan "anoppini", joka on kälyni ts. Meltsun siskon äiti ja tämä nykyinenkin, jota kutsun myös anopiksi, vaikka hän onkin vain appeni naisystävä - - - niin, hänkin on ollut kuvioissa jo monta vuotta.

Anoppini on omalla tavallaan oikein viehättävä ihminen, eikä hänen seuransa aiheuta minulle harmaita hiuksia tai halua tyrkätä hänet parvekkeelta mereen, mutta kieltämättä joskus hänen aivoituksensa saavat leukani loksahtamaan auki. Kuten hänen neuvonsa, miten meidän pitäisi toimia lapsukaisemme akneihon kanssa, johon Puertossa ollessamme nousi oikein oikea finni muutaman mustapään seuraksi:

"Sitä pitää puristaa niin pitkään, että sieltä tulee pelkkää verta, sitten puhdistetaan."

Ewww? Huomautettakoon, että anoppi on sairaanhoitaja.

Toinen helmi oli hänen kysymyksensä käyttämästämme raakamaidosta.

"Tokihan te keitätte sen ennen käyttöä?"

No ei tokikaan, eihän se muuten olisi RAAKAmaitoa.

Mitä Tonin akneen tulee, olen ajatellut, että käyttäisin hänet ihonpuhdistuksessa juurikin niiden muutaman mustapään takia. Hänen syömänsä lääkekuurit ovat siloittaneet ihon hienosti, eikä uusia näppylöitä enää ole tullut, varmasti osaksi siksi, että ikää kuitenkin alkaa olla kohta 16 vuotta ja siksi, että ihonpuhdistukseen on löytynyt juuri hänelle parhaiten sopivat kasvovesi ja puhdistusmaito. Plus siksi, ettei niitä näppylöitä todellakaan ole KUKAAN ryhtynyt hänen naamastaan puristelemaan. EWWWWW! Omaa naamaani voin räpeltää, mutta hänen naamastaan olen pitänyt näppini erossa ihan kiitettävästi.

Mutta nyt back to business aka ThinkPadini ääreen. Siitäkin huolimatta, että muutakin tekemistä olisi.

Ylläoleva kuva on otettu "asuntomme" olkkarin parvekkeelta. Siinä näkyy vasemmalla beisbol-kenttä, keskellä kuvaa Maritim-hotelli ja tässä oikealla alareunassa on naapuritalo. Vihreällä alueella kentän alapuolella ovat vuohet illallisella, nuo mustat möykyt. Että noin meillä Puertossa.

Niin ja - oh, Thranduil. Koska en ole lukenut Hobittia, en tiedä millaiseksi Thranduil on siinä kuvattu, mutta leffan Thranduil on minusta juurikin kuten pitääkin. Hän ei ole mikään miellyttävä mies. Haltiat eivät yleisesti ottaen ole miellyttäviä, tiedättekös? He ovat ylimielisiä, eivätkö arvosta ketään muita kuin itseään. Siihen nähden Elrond on varsin ystävällinen persoona.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Mihin luoja minut tarkoitti


En usko, että luoja tarkoitti minut laiskottelemaan, mutta siitä huolimatta minä olen siinä hyvä. Tai no, mitä on "laiskotella" - en minä oikeasti laiskottele, vaan (melkein) koko ajan jokin homma meneillään, mutta mitä minä en jaksa tehdä, tuottavaa työtä. En jaksa olla tehokas enkä yhteiskunnallisesti hyödyllinen. Olen nauttinut aivan hävyttömän paljon tästä yllättävästä mahdollisuudesta olla helmikuu kotona, enkä ole saanut aikaiseksi vielä yhtään mitään siitä, mitä pitäisi saada aikaiseksi viimeistään viikon sisällä. Oo mitä, onhan tässä vielä viikko aikaa? *virn*

Kotiinpaluusta on viikko ja tuntuu kuin siitä olisi jo ikuisuus. Palaaminen kotiarkeen puertoarjen sijasta on ollut hyvin kivutonta, eikä vähiten siksi, että ilma on ollut lauha eikä lunta ole tullut mitenkään tuhottomasti. Öisin ei ole tarvinnut palella, pikemminkin päinvastoin. Nytkään en ole lämmittänyt taloa moneen päivään, tänään täytynee paneutua asiaan, etteivät uunit aivan kylmene. Sitten niitä on vaikea taas saada lämpimiksi.


Tänään pitäisi ehkä olla tehokas pyykkihuollon kanssa, plus että tajusin eilen, että tässä kuussa on laskiainen = laskiaispullaa! Käytän kaapista vanhenevan maidon pullaan, sillä onko mitään parempaa kuin oikeaan maitoon leivottu pulla? On, joo, mutta siis pullapuolella. Meltsu saa tuoda kaupasta kermaa ja mansikkahilloa, koska niin tehokkaaksi en tänään ajatellut alkaa, että keittäisin hillon itse ja Meltsu joka tapauksessa on menossa kaupoille päin, kun menee kaverilleen käymään.

Puerton matka teki niin ison säästön meidän tuloihimme, että nyt, kun seuraavaan pv-rahapäivään on vielä kaksi viikkoa, minulla on tililläni yli 300 euroa, mikä on erittäin harvinaista. Eläminen etelän auringon alla on niin paljon halvempaa.


Vuorokausirytmini on alkanut kääntyä aivan päälaelleen, se on tehnyt sitä jo hyvän tovin. Minä, joka vasta vähän aikaa sitten valvoin aamupuolelle yötä ja heräsin siihen nähden suhteellisen aikaisin vedettyäni lyhyet yöunet, käyn nykyään jo yhdeksän jälkeen sänkyyn ja nukkumaan viimeistään klo 23, kiskon pitkät yöunet ja herään aikaisin. Uskon sen johtuvan yksinkertaisesti vuorokauden pituudesta, tai siis tässä tapauksessa lyhyydestä: en keksi, mitä ihmettä tekisin valveilla ollessani, kun on pimeää. Iltaisin siis, näin aamuisin pimeän aika menee aamutoimissa.

Olen päässyt takaisin kirjoitusrytmiin, mikä saa minut enemmän kuin tyytyväiseksi itseeni. Vaikka teinkin Puertossa itselleni Laalaa-maan pikkuhuoneeseen, kirjoittaminen ei sujunut samalla tavoin kuin kotona, plus että muistitikulle tallentaminen hävitti viisi sivua vaivalla raapustamastani tekstistä. Olen nyt kahtena päivänä saanut aikaiseksi enemmän kuin Puertossa kahtena viikkona, ja sormeni palavat parhaillaankin innosta päästä ThinkPadini kimppuun. Kohta menenkin, kunhan saan hiukan murua rinnan alle. Itsetehtyä ruisleipää, Puertosta tuotua maksapasteijaa ja oltermanni cheddaria.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Helmiä kuussa


Olen "toipunut" aikaerosta tällä kertaa yllättävän hyvin... itse asiassa en ole kärsinyt siitä lainkaan, vaikka aikaisemmilla kerroilla pääseminen kaksi tuntia myöhempään rytmiin on saattanut vaatia jopa viikon. Toisaalta Suomeen saapumisen ajankohta oli tällä kertaa melko erikoinen, sillä lähdimme Puertosta neljältä aamulla ja olimme kotona, käytyämme hakemassa koirat, kahdeksalta illalla. Välissä siis kahden tunnin aikaero eli minun yhä GT:tä näyttävä kelloni oli vasta kuusi illalla, kun olimme kotona. No, kuitenkin, oli siinä 14 tuntia matkustamista, ja koska takana oli vain kolme tuntia yöunta, oli myös iso väsymys. Eilen menin jo ihan normisti sänkyyn ennen kahtatoista ja tänään koisasin puoli yhdeksään, uneksien rakkaudesta ja Puertosta.

Helmikuu, viimeinen talvikuukausi alkoi tänään, ja sen kunniaksi olen jo aivan fiiliksissä kesän ja siemenien suhteen. Toin Puertosta muutaman pussin siemeniä ja eilen kaupoilla käydessäni huomasin jo siementelineiden saapuneen liikkeisiin, enkä mitenkään voinut olla ostamatta paria pussia basilikaa..! Samoin toin Puertosta muutamia pistokkaita, jotka ovat rasittavan lentomatkan jäljiltä keräämässä voimia vesilasissa. Korpikangas siemenen uusi luettelo ilmestyi jo ennen matkaa ja siihen olen ehtinyt jo kertaalleen tutustuakin. Sieltä kannattaa ostaa harvinaisemmat siemenet, sillä totesin jo viime keväänä, että tavallisemmat saa halvemmalla ihan kaupasta. Esim. eilen ostamani basilikat olivat euron per pussi.

Eilinen tapaaminen vastuukouluttajan kanssa oli ihan mielenkiintoinen. Olin ymmärtänyt tutkintosuunnitelmani hieman väärin, mutta onneksi tässä on aikaa korjata se ja nyt tiedän, miten se pitää tehdä ja mitä siinä pitää esittää. Sain myös selvyyden kiitettävälle ja yksi sen perusteista oli hyvinkin yllättäen se, että osaan toimia ryhmässä muiden kanssa..! Tosin se tarkoitti lähinnä yhteiseen toimintaan osallistumista, kuten kukkien kauppakunnostus ja yleinen siisteys. En ole ensimmäisessä ryntäämässä tieheni ja jätä siivoamista muille. En tietenkään, sehän olisi aivan tonttua toimintaa!

Muita perusteita kiitettävälle oli mm. se, että toimin ohjeiden mukaan, aikataulujen mukaan, olen tunneilla aktiivisesti mukana jne. ja toki numeroon vaikutti myös itse sidonta: olen hetkellisestä "notkahduksesta" huolimatta kehittynyt kovasti.Samoin opettaja tähdensi, että numero tuli aivan ansioista, ei mistään tuulesta temmattuna. *virn*.

Nyt näyttää siltä, että olen siis helmikuun kotona, lukuunottamatta tutkintoihin liittyviä juttuja sekä osallistumista hääaiheisille messuille. Kotona oleminen tarkoittaa paitsi keskittymistä tarinani kirjoittamiseen - jota en Puertossa montaa sivua kirjoittanut ja niistäkin osa katosi bittiavaruuteen, prkl - niin myös em. tutkintoihin valmistautumista. Kahden viikon päästä pitää olla paljon juttuja valmiina ja aikataulu tulee olemaan jopa kiireinen. Kirjoittamiselle jää kuitenkin aikaa ja halu tempaista ThinkPadini syliini onkin kova. On aikaa olla kodinhegetär, leipoa ja viettää aikaa perheeni kanssa.

En tiedä, onko asia niin, mutta koen meidän olevan aika tiivis perhe. Meillä on paljon läheisyyttä, esim. eilen katsellessamme Voica of Finlandia, Meltsu kökötti TV-tuolissaan ja minä lojuin Tonin kanssa kylki kyljessä Meltsun sängyssä ja hassuttelimme. Lapsukaiseni kuitenkin täyttää tänä vuonna jo 16 vuotta, enkä muista että olisin itse samanikäisenä halunnut viettää aikaa äitini vieressä hupsutellen, isästä puhumattakaan.

(Perheidyllin tietenkin täydensivät lattialla sängyn vierellä makaavat kaksi koiraa ja vielä kissa jalkopäässämme. Meillä hyvin usein viihtyy näin TV:n ääressä aivan koko perhe. Tai siis, emme usein katso töllöä, mutta kun katsomme, kaikki ovat samassa huoneessa.)

Kaikesta huolimatta meillä jokaisella on omat menomme ja mieltymyksemme. Ei ole niin, ettemme osaisi myös olla yksilöitä.

Elämä on. Mmmmmmmm.