perjantai 31. tammikuuta 2014

Totuuden henki


Eipäs, vaan HETKI. *virn*. Eli tänään käyn kuuntelemassa, miksi ja millä perusteilla sain sidontatyökokonaisuuksista kiitettävän K3.n - mikä itse asiassa kiinnostaa minua paljon enemmän kuin tutkintosuunnitelmani raakaversion tarkistaminen! Mitä muuten tähän tapaamiseen tulee, se saattaa olla mielenkiintoinen tai sitten ei. Minä olen alkanut epäillä, että toisin kuin tähän asti olen kuvitellut, minulla on mielipiteitä itseäni koskien, vahvoja sellaisia. Olen aina pitänyt itseäni myötäilijänä ja sitä toki olen edelleenkin, mutta samaan aikaan tiedän aika varmaksi ne asiat, jotka olen valmis tekemään ja ne, joita en suostu tekemään. Joustan toki tarvittaessa, mutta pitemmän päälle en.

Elämä on opettanut kuluneina vuosina yhtä sun toista, ennen kaikkea sen, että se on aivan liian lyhyt, jotta eläisin sitä jollakin kummallisella epämukavuusalueella. Voin toki käväistä siellä, ja joskus on suorastaan pakkokin, mutta en todellakaan aio jäädä sinne. 


Viime yönä nukuin makeasti siitä huolimatta, että heräsin puoli neljän aikaan päästämään kissan ulos, käymään vessassa ja juomaan vettä, enkä ollut saada unta uudelleen sen jälkeenkään, kun olin päästänyt kissan sisään. Oli kuitenkin lämmin, jopa niin lämmin, että jouduin ottamaan jossain vaiheessa villasukat jaloista eli tarkenin kahden täkin alla pelkässä pyjamassa! Woah. Samoin heräsin monta kertaa yössä ihmettelemään, missä hitossa olin ja aina oli yhtä ihanaa tajuta, että olen omassa sängyssäni ja nukahtaa uudelleen tietoisena siitä, että sängystä putoamisen vaaraa ei ollut.

Miten kukaan ihminen pystyy nukkumaan sellaisessa ns. yhden hengen sängyssä? Mielestäni rauhallisella yöunelle 160 cm on ehdoton minimi.

Tein Puertossa ollessani jonkun persoonallisuustestin, jonka linkki kiersi FB:ssä, yritin linkittää oman tuloksenikin oman profiilini yhteyteen, mutta koska se ei jostain syystä onnistunut, kopsasin tuloksen vain muistiin. Se meni näin:

Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi

Olet oma yksilösi, älykäs, etäisen analyyttinen ja mietiskelevä. Arvostat eniten ideoita, periaatteita ja abstraktia ajattelua. Kaltaisesi loogiset ihmiset yrittävät ymmärtää ja selittää maailmankaikkeutta, eivätkä muuttaa tai hallita sitä. Ihmistyyppisi usein haluaa korkeampaa koulutusta ja pyrkii saamaan oppiarvoja ja tietämystä useilta elämän alueilta. Sinulle soveltuvat parhaiten akateemiset tai tutkimustyöhön liittyvät ammatit. Ei ole väliä, mistä tieteenalasta on kysymys, niin olet kotonasi kun voit tutkia asioita ja miettiä ja analysoida abstrakteja ja teoreettisia aiheita. Olet usein visionäärin, tiedemiehen tai arkkitehdin roolissa. Teet oman työpanoksesi mieluiten yksin. Sinulla voi olla vaikeuksia arkisten asioiden hoitamisessa, koska asioiden mietiskely täyttää elämäsi. Toisten mielestä saatat olla ylimielinen ja syrjäänvetäytyvä. Ihmissuhteet voivat olla sinulle ongelmallisia, koska tunteet ovat sinulle vierasta aluetta. 

Minusta tulos oli mielenkiintoinen, vaikka osin se onkin mielestäni päin honkia. En osaa nähdä itseäni analyyttisenä ja mietiskelevänä?! Sen sijaan testin lopun allekirjoitan täysin. Olen todennut noin miljoona kertaa, etten ole missään tapauksessa tiimityöskentelijä ja se asia ei ole vuosien saatossa muuttunut yhtään mihinkään. Päinvastoin, tiedostettuani asian en ole edes pyrkinyt muuttamaan sitä, vaan olen pikemminkin tuonut aktiivisemmin julki, ettei minusta ole tiimityöhön ja etten edes halua tehdä sitä. (Toki teen tarvittaessa, vaikka sekin on siellä epämukavuusalueellani). Vaikeuksia arkisten asioiden hoitamisessa - kyllä, ehdottomasti. En saisi arkea sujumaan ilman Meltsua - normisti. Pakon edessä se toki suijuu, esim. ne kuukaudet kun Meltsu oli sairaalassa, mutta normiarki minulta ei aina tahdo sujua, vaan minun pitää nähdä vaivaa saadakseni hoidettuani ne asiat, mitkä monelle muulle ovat niitä arkisia.

Ylimielinen ja syrjäänvetäytyvä. Ehdottomasti. Siitä minulle on sanottu monet kerrat, ylimielisyydestäni. (Do I see so Ergie here...?). Ihmissuhteet ovat minulle ongelmallisia, kyllä vain, ja osaksi siksi, että minun on vaikea ymmärtää tunteita. Se on sinänsä ristiriitaista, koska en missään tapauksessa ole tunteeton ihminen ja olen jopa kuvitellut olevani tunneihminen ja tunteideni vietävissä  Mutta samalla minun on vaikea samaistua toisten tunteisiin. Esimerkiksi suruun. Se ei tarkoita sitä, ettenkö tuntisi surua, mutta olen huomannut, etten tunne sitä samassa laajuudessa kuin muut ihmiset. Pääsen siitä "yli" helposti ja minun on vaikea käsittää, ettei kaikilla suinkaan ole niin. Se saa minut tuntemaan itseni omituiseksi. 

Vaikka omituinenhan minä kai olenkin. Ja hyvä niin. 

torstai 30. tammikuuta 2014

Lumisadetta norsunluumaassa


Palasimme eilen illalla kotiin ja aivan samoin kuin Puertossa, täälläkin tuntuu siltä kuin en olisi missään käynytkään. Toki pyykkiä on iso kasa, laukut ovat vielä tyhjennettyinä tuvan nurkassa ja talo on kylmä kuin ryssän helvetti, mutta muuten - matka on kuin kaukainen satu. Ja kuitenkaan ei ole. Matka ei tunnu matkalta eikä varsinkaan lomalta vaan juurikin siltä, että kävimme hetken asumassa toisessa kodissamme. Tunsin valtavaa haikeutta viimeisinä päivinä Puertossa sen takia, että sieltä oli taas lähdettävä pois, mutta toisaalta, nyt tuntuu hyvältä olla kotonakin. Ei harmita, ei sittenkään, vaikka herätessäni tänään tajusin sisälämpötilan olevan +14C. Ei ihmekään, että peiton ulkopuolella oli jotenkin viileän tuntuista.

Tämä päivä menee luultavasti vain olla möllöttäessä, aikaerosta toipuessa ja totutellessa elämään taas täällä kylmässä Pohjolassa. Ulkona ei ole kovin kylmä, kai kymmenkunta pakkasastetta ja eilisestä asti on höytyillyt pakkaslunta. Maisema on niin kaunis, ettei yhtään harmita olla täällä, ja sitä paitsi, ylihuomenna on jo helmikuu! Päivä oli kahdessa viikossa pidentynyt huomattavasti ja valon määrähän on jotain uskomatonta verrattuna pitkän pitkään syksyyn.


Viimeisen päivän Ikuisen Kevään Saarella vietin (vietimme) La Lagunassa, jälleen. Kummallista, Meltsu sanoi samaa kuin minä: La Lagunassa on... sitä jotain. Pidämme molemmat kaupungista todella paljon, eikä siellä kiertelyyn väsy millään. Tai lähinnä siis kyse on vanhasta kaupungista, jossa ainakin minä voisin viettää vaikka kuinka kauan aikaa. Koen siellä samanlaista tuttuudentunnetta kuin koen Roomassa, aivan kuin kulkisin ennestään tuttuja katuja.

Erityisesti sen tunteen minussa aiheuttaa Casa Alvarado Bracamonte, eli Kapteenin talo, jonka El Capitán General de Tenerife don Diego de Alvarado Bracamonte (mikä se on suomeksi? kapteenikenraali?) rakennutti 1600-luvun alkupuolella. Talo vetää minua puoleensa yhä uudestaan ja uudestaan, aivan kuin... kuin olisin ollut siellä joskus ennenkin, kauan sitten. Saman tunteen minussa saa taloa vastapäätä oleva luostari, Convento de Santa Catalina de Siena. (Joo, sori, en edelleenkään osaa espanjaa enkä suomentaa näitä nimiä jouhevasti.... siis tämä on... sienalaisluostari?). Sen edessä olevalla aukiolla, Plaza del Adelantado, voisin istua tuntitolkulla vain katselemassa ja kuuntelemassa... makustelemassa fiiliksiäni.


Aivan mahtava juttu oli kiivetä Iglesia de Nuestra Señora de la Conceptión-kirkon kellotorniin. Minulle ei oikein edellisellä kerralla auennut paikallinen kirkoissavierailemispolitiikka ts. saiko niihin vain mennä sisään katsomaan, kuten esim. Roomassa saa tehdä, sillä ovet olivat kiinni ja ovella istui yleensä joku pöydän takana. Kysäisin lisäinfoa eräältä Candelariassa asuvalta tuttavalta, joka neuvoikin ostamaan turisti-infosta lipun, jolla kirkkoihin sitten pääsee. Niinpä ostin itselleni ja Tonille kahden euron liput, joilla pääsi kellotorniin sekä yhteen kirkkoon viidestä. Tarjolla oli toki lippuja, joilla pääsi kaikkiin kirkkoihin, mutta päätin jättää muut kirkot toiseen kertaan ja viettää aikaa yhdessä pitempään, koska meillä kuitenkin oli jonkinlainen aikataulu sille päivälle.

Niinpä me kiipesimme 1500-luvun alussa rakennttuun torniin, viisi kerrosta jyrkkiä portaita ja juuri kun pääsimme ylös, kellot alkoivat soida ympärillämme. Olisin säikähtänyt paljon enemmän jos en olisi tiennyt, että ne soivat klo 11. Opas "varoitti" asiasta sanoen, että ne soivat aika kovaa, mutta että kokemus on ehdottomasti kokemisen arvoinen. Mutta oikeastaan vielä upeampaa oli, että kun kellot lopettivat, toiset kellot lähellä ikäänkuin vastasivat niille omalla soitollaan. Mielestäni ne olivat Iglesia y Ex-Convento de San Augustìnin kellot. Ja mikä tuo sitten on... luostari?

Seuraavalla kerralla aion ottaa etukäteen enemmän selvää La Lagunan historiasta ja historiallisista paikoista. Ja seuraavaksi kerraksi on jo ihan pakko opetella espanjaa jollain konstilla. Taannoinen kansalaisopistonkurssihan kuivui kokoon paitsi siksi, että aikataulu ei sopinut ja sitten opettajakin sairastui. Vaikka en haluakaan kuunnella tuttuja sarjoja espanjaksi dubattuna, niin haluan kuitenkin ehdottomasti oppia kommunikoimaan ihmisten kanssa.


Kuten sanoin, tämä päivä menee palautuessa (kai sanoin niin?) ja huomenna pitää sitten mennä treffaamaan vastuukouluttajaa tutkintosuunnitelmani tiimoilta. Juuri nyt koulu ei nappaa yhtään, vaikka tekemättömiä tehtäviä olisi pilvin pimein ja ne pitäisi saada tehtyä mikäli aion valmistua tai saada edes arvosanat kursseista. TO-asian mutkistuminen sai taas mutkia muutenkin matkaan ja minun pitäisikin laskea, montako tuntia tarvitsen ja milloin ne voisin suorittaa jos en nyt helmikuussa teekään muuta kuin paneudun etätehtäviin (sisältäen useitakin näyttöjä!) ja, ahem, kirjoittamiseen. Perhe tahtoisi minun olevan kotona. Minäkin tahtoisin minun olevan kotona.

Muutenkin tuntuu kuin päässä pyörisi taas aivan uusia kuvioita. Appiukko tivasi minulta viimeisellä tapaamisellamme suunnitelmiani koulun jälkeen ja tuntui hermostuvan, kun sanoin meneväni kortistoon. Mielestäni sain moitteet siitä, että kouluttaudun alalle, jossa ei ole töitä. Mutta työllistääkö se? Onko alalla enemmän töitä jos kouluttaudut floristiksi? Ja minä-raasu kun en ole lainkaan ajatellut työtilannetta tälle alalle lähtiessäni, vaan sitä, mitä minä haluaisin tehdä, mitä opiskella. Sitä paitsi kortistoon menemisellä tarkoitin sitä, että aion hakea tältä alalta töitä - olen työtön työnhakija, joka hakee töitä omalta alalta.

Ehkä, kenties. Samoin appi tivasi Tonin suunnitelmia, ja minulle jäi olo, että meillä ylipäätään pitäisi olla jotain pitkäntähtäyksen suunnitelmia, ja juuri niitä meillä kellään ei ole. Emme ole miettineet Tonin jatko-opintoja vielä kovinkaan tarkkaan, sillä minun puolestani hän saa hakea aivan minne vain ja jos hän pääsee haluamaansa opinahjoon, niin SITTEN mietimme, miten asian käytännössä järjestämme. En osaa miettiä asioita vielä sinne asti, en omalla kohdallakaan.

Sitä paitsi, en edes halua raottaa suunnitelmiani appiukolle. En sittenkään, vaikka välitän hänestä niin paljon, että hänen hyvästelemisensä sai kyyneleet silmiin. En ole raottanut ajatuksiani omalle äidillenikään. Sitä paitsi suunnitelmani kuitenkin muuttuvat joka päivä, joten mitäpä niistä kovin tarkasti kenellekään avautumaan. *virn*.


Ja kotona minua odotti Teahouse Chapter1-albumi. Miellyttävä kotiinpaluu, kerrassaan! Jos unohtaa armottoman lentopäänsäryn, joka minulle iskee yleensä jokaisella lennolla.

Summa summarum. Olemme kotona, kaikki hyvin. Jonakin päivänä minä jään Teneriffalle, en tulee enää takaisin. Tällä kertaa jo ilma ja tuulikin tuntuivat kertovan minulle, että sinne minä kuulun. Kun seisoin beisbol-kentän laidalla ja katselin laiduntavia vuohia sekä Teideltä alas vyöryviä pilviä.

Edit. Kirkko, jossa vierailimme, oli juurikin tuo Iglesia de Nuestra Señora de la Conceptión. Pidin siellä erityisesti lattian alla olevista haudoista. Ne kiehtoivat minua suunnattomasti, ikäänkuin olisin nähnyt nekin aiemmin.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Vuohen selässä ratsastava kukko


Kaksi viikkoamme Puertossa alkaa hyvin pian olla lopuillaan. Enää huominen ja ti-ke yönä lähdemme kohti kotia, kuka milläkin mielellä. Itse olen niin haikealla mielellä, ettei ikinä. En haluaisi lähteä täältä takaisin Suomeen lainkaan, en kylmään, enkä lumeen - siitäkin huolimatta, ettei täälläkään ole mitenkään ylenpalttisen lämmin ollut. Ei kuuma hellesää, mutta sitähän me emme täältä alunperinkään tulleet hakemaan, emme nyt emmekä minään muunakaan talvena, vaikka vuosi sitten osuimmekin tänne yhtä aikaa epänormaaliin aikaan iskeneen helleaallon aikaan.

En ole juurikaan istahtanut kuluneiden viikkojen aikana blogiani päivittämään, vaan olen käyttänyt nettiaikani lähinnä vain Facebookiin kirjautuneena, jo ihan siksikin, että aikaa istua koneella ei ole ollut ja varsinkin siksi, että nettiyhteys on niin käsittämättömän huono. Yhden valokuvan lataamiseen menee viitisen minuuttia ja Katsomon katsominen ei luonnistu lainkaan suoratoistona, vaan ohjelman pitää antaa ensin latautua välimuistiin ja sitten vasta sen katsominen on jotenkin mahdollista. Tilanteeseen on ollut vain sopeuduttava, koska appi on tehnyt palveluntarjoajan kanssa vuoden sopimuksen, josta ei pääse irti. Sopeutuminen ei ole tehnyt heikkoakaan, varsinkaan sen jälkeen, kun kampaajamme neuvoi, miten TV:stä saa ohjelman joko alkukielellä tai dubattuna, mikä laajensi TV-ohjelmatarjontaa huomattavasti, kun Suomenkin TV:stä monet tutut eivät puhu espanjaa vaan ihan sitä anglo-amerikan molotusta. Mikä helpotus, sillä jostain kumman syystä espanjankieliset dubbaukset kuulostavat aivan kamalilta. Eivät ihmiset oikeasti puhu sillä tavoin!

Mitä sitten olen tehnyt? Olen saanut käyttööni anopin vanhan kannettavan, jossa on tuttu XP ja josta löysin myös keinon tehdä ääkköset, kuten näkyy. Vein koneen keittiön vieressä olevaan pikkuhuoneeseen, jonne tein Laalaa-maan, jossa olen istunut muiden vielä nukkuessa, kuunnellut kukkoja ja katsellut päivän valkenemista. Paljon en ole saanut aikaan, mutta jotain kuitenkin, josta on hyvä taas koto-Suomessa jatkaa.

Olen yrittänyt tehdä tutkintosuunnitelmaani ja olen sopinut tapaamisen vastuukouluttajan kanssa ensi perjantaiksi. Tänään sain s.postitse uutisia TO-paikastani ja sen suhteen pakka menikin uusiksi yllättäen, enkä juuri nyt tiedä, miten asian kanssa pitäisi toimia, enkä aio sitä edes miettiä ennen kuin palaan Suomeen. Hassuinta on, että tämä yllättävä mutka matkassa ratkaisisi ongelmani toisen asian suhteen... Ja se ratkaisisi myös "ongelmani" sen suhteen, missä välissä ehdin paneutua kirjoittamiseen.


Niin, juu! Olen siis Puertossa ja pitikö minun ehkä kertoa, mitä Puertoon kuuluu?

Ilmat ovat olleet epävakaiset, mikä on jossain määrin rajoittanut ulkoilua, mutta muuten se ei varsinaisesti ole ollut mikään ongelma, varsinkin kun olen kauhulla seurannut kotomaan säätä ja ennen kaikkea reippaasti miinuksen alapuolella keikkuvia lämpötiloja. Kunnon kaatosade sadekuuro silloin tällöin ei ole paljon tahtia haitannut. Ukkostanut ei ole, ikävä kyllä.

San Pedron polku on korjattu ja auki, ja harmikseni kaikilta muilta aktiviteeteilta sekä juurikin siltä sateelta en ole ehtinyt liki San Pedroa kuin yhden kerran ja tälläkin kertaa jäi väliin kävely San Pedroon asti. Useimmat kävelyt ovat suuntautuneet kaupunkiin päin ja tietenkin rakastamaani Punta Bravaan, josta olen nyt tainnut koluta jokaisen pienenkin kadun ja kujan. Vuosi sitten tapaamaani suomea puhuvaa elävää patsasta en ole Playa Jardinilla yhtenäkään päivänä nähnyt, vaikka rantaa pitkin olenkin kulkenut harva se päivä, molempiin suuntiin. Taoron puistoon ehdin sentään, viimeinkin, ja Los Roquesilla on toki tullut käytyä, aina alhaalla rannassa asti,

Tämä kaksi viikkoa on keskittynyt hyvin pitkälti tällä kertaa ruokaan: uusiin ruokapaikkoihin ja makuelämyksiin, joihin meitä on kuljetettu. Vanhoissa tutuissa paikoissakin olemme käyneet, juuri eilen Los Chamosissa Santa Ursulassa ja huomenna menemme joko Casa Tomasiin tai Nerviosoon. Olemme tutustuneet komeaan valikoimaan autotalleihin pykättyihin guanchincheihin ja syöneet vatsamme täyteen mitä maukkainta perusruokaa. En mitään sen parempaa "kurmeeta" tällä saarella tiedäkään. Oikeasti. Iso annos pitkään haudutettua lihapataa perunoiden kera iloisen puheensorinan ympäröimänä ja se on siinä, nautinto vatsalle.


Olemme saaneet käydä katsomassa aaltoja saaren itäisimmässä kärjessä, vierailulla La Lagunassa "kapteenin talossa" (siellä kävin ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten, ihastuin ja rakastuin), olemme ajaneet saaren ainoalla raitiovaunulla La Lagunan ja Santa Cruzin väliä, olemme ajaneet vuorten yli moneen kertaan, viimeksi tänään, kun kävimme bussilla Los Gigantesissa reittiä Icod Los Vinos - Santiago del Teide (jossa todentotta mantelipuut ovat kukassa!) ja anopin luonakin on päivällisellä käyty ja uusiin ihmisiin tutustuttu, sekä toki moikattu vanhoja tuttuja täällä.

Mutta kaksi parasta asiaa: vuohet ja Lothlórienin metsä, jonka halki ajoimme lauantaina. No okei, ei se ollut Lothlórien, vaan ihan Esperanzan mäntymetsä, mutta kaikessa kauneudessaan se oli jotain niin uskomatonta, että uskoin meidän todellakin ajavan läpi Lothlórienin. Ja siellä ylhäällä vuorilla, kun ajoimme Güimarista La Esperanzaan päin, näimme pilvissä sateenkaaria.

Vuohia olen nähnyt lähes päivittäin. Paimenet tuovat niitä aivan kaupunkiin asti syömään rehevää ruohoa ja ne kopottelevat ilmeisesti lähes päivittäin myös pitkin meidän katuamme, kun niitä tuodaan beisbol-kentän laidalle herkuttelemaan heinällä ja nuorilla traakkipuilla. Toissasunnuntaina barrancossa lähes kaupungin keskustassa oli n. 150 vuohen lauma, mikä on eri lauma kuin se, jota kuljetaan meidän katuamme pitkin. Tässä laumassa on vähemmän eläimiä ja niitä paimentamassa nuori ja vanha paimen kera koiran. Eilen, kun lauma oli läheisellä joutomaalla, uskaltauduin juttelemaan paimenen kanssa - laitoin peliin koko kielitaitoni ja ilmoiten, etten puhu espanjaa *virn*, ja päälle tokaisin vielä vuohia osoitellen "vuohi, joo!" (cabra, si!).

Ja voi sitä meteliä, minkä joutomaan kukot päästivät, kun vuohet ilmeisesti häiritsivät niiden rauhaa. Äkkiä alkoi sellainen kiekuminen ja kaakatus, että odotin vuohien tulevan pois traakkipuupensaikosta kukot selässään, mutta ei sentään.

Matkalla La Orotavasta Teidelle meitä tuli vastaan nuori mies muulilla ratsastaen. Jossain Vilaflorin yläpuolella pysähdyimme keräämään käpyjä ja juoksentelimme metsässä mäntyjen alla koko sakki. Se metsän lämmin tuoksu..! En varmasti koskaan unohda korkealla yllämme kohoavien kanarianmäntyjen hahmoja ja pudonneiden neulasten hienoa tuoksua. Ja kaikkien iloa siitä, että saarella ei ole ensimmäistäkään käärmettä tai mitään muutakaan vaarallista elukkaa tai ötökkää, jota olisi pitänyt varoa.

Summa summarum. Sateenkaaret vuorilla, vuohet, kukot, muulilla ratsastava nuorukainen, kanarianmäntyjen uljaus ja tuoksuva pihka.

Onko pakko tulla Suomeen?

torstai 16. tammikuuta 2014

Sateen tuoksua Teneriffalla


 Hassuinta tanne Puertoon saapumisessa talla kertaa oli varmasti se, etta kun paasi perille, avasi parvekkeen oven ja vilkaisi ymparilleen, tuli olo kuin en olisi koskaan taalta pois ollutkaan. Enka ollut yksin tunteeni kanssa; Meltsu ja Toni sanoivat samaa. Siitakin huolimatta, etta ihan kaikki ei ole ennallaan, esim. vastapaiset naapurit ovat muuttaneet pois koirineen ja kissoineen ja tilalla on nyt nuori nainen, jolla on vain yksi koira ja yksi kissa. Haribon karkkikauppa San Telmossa on poissa ja sinne on tullut toinenkin frozen yoghurt-baari (vaikka en ole nahnyt ensimmaisessakaan koskaan asiakkaita). Appi on ostanut uuden tyotuolin ja tv-tuolin ja saanut olohuoneen (= Atlantin puoleisen) parvekkeelle lattialle puiset ritilat. Nettiyhteys on nykyaan mallia hidas ja patkiva, joten me emme ottaneet talla kertaa TV-kaistan palvelua, koska se olisi maksanut ja ei valttamatta olisi toiminut.

Saat vaihtelevat paikalliseen tapaan todella nopeasti. Eilen oli oikeinkin kaunis ilma, lamminta, mutta illalla vuorilta vyoryi nopeasti pilvia ja saa muuttui oikein kunnolla sateiseksi. Ei mitaan tihkua vaan oikeata sadetta. Taisi sataa koko yon, aamulla oli pilvista ja sitten puolenpaivan aikaan saa kaantyi taas aurinkoiseksi ja lampimaksi. Ja nyt on taas jo pilvista (kello on puoli nelja).

Eilen kavimme apen ja Maisan kanssa St. Ursulassa eraassa guanchichessa syomassa. Emme olleet aiemmin siella kayneetkaan ja pidin siita todella paljon... paikallisia ihmisia ja hyvaa ruokaa. Ensimmaisen kerran maistoin gofiota, tosin jalkiruuassa, mutta kuitenkin. Tanaan kavimme ihan omalla porukalla kiinalaisessa, mutta taytyy myontaa, etta siita on mennyt se kirkkain hohto, kun olen kaynyt siella jo niin monta kertaa. Ruoka on toki hyvaa ja edullista, mutta uutuudenviehatys on poissa.

Lankakaupankin loysin tanaan, mutta villalankatarjonta oli aivan olematonta, en ostanut mitaan. Sen sijaan sen vieressa oli neulelankoihin erikoistunut liike, mutta siestan takia kiinni... aukeaa uudelleen klo 17 ja voi olla, etta hilpasemme kaupungille jatskille ja samalla kayn siella.

Lasi viinia ruuan paalle - raukea olo. Taidan laskea vetta vatiin ja liottaa jalkojani. Vaikka nyt on pilvista niin makuuhuoneen parvekkeella (etelaan ja Teide-nakoalalla silloin kun Teide nakyy) on yha +26C. Kelpaa!

maanantai 13. tammikuuta 2014

Lunta


Ulkona sataa lunta. Eilenkin satoi ja jos en aivan väärin muista, niin toissapäivänäkin satoi lunta. Kaunista, valkoista, kylmää ja ennen kaikkea puhdasta lunta. Pakkasta on kymmenkunta, mikä tarkoittanee sitä, että talvi tuli viimeinkin viipyäkseen ainakin jonkin aikaa. Tosin tässä vaiheessa vuotta se on minulle jokseenkin yksi lysti, koska minä puolestani olen huomenna lähdössä sinne, missä ei ole pakkasesta tietoakaan. Lumesta kyllä on! Teidelle on satanut viime tietojen mukaan lisää lunta, mutta Puertoon on lupailtu +21...+23C lämpötiloja seuraaviksi kymmeneksi päiväksi. Puolipilvistä, ehkä muutama vesipisara silloin tällöin. Oikein passeli sää siis!

Juuri nyt kotimainen säämme näyttää minusta kauniilta.

Olen jo hiukan katsonut, mitä otan matkaan mukaan, olen tehnyt listaa muistettavista asioista kuten "tyhjennä puhelimen ja kameran muistikortit" tai "ota mukaan puhelimen usb-piuha ja tavallinen laturi". Tuliaiset on hankittu ja eilen juteltiin appiukon kanssa lennon aikataulu ja numero selväksi. Aikataulun mukaan olemme perillä äbäut puoli kaksitoista yöllä ja siitä saa varata ehkä pari tuntia siihen ennen kuin pääsemme kaatumaan sänkyyn. Matka ei toki kestä niin kauan, mutta miten kauan sitten menee siihen, että saa tavarata ulos ja pääsee lähtemään lentokentältä.

Ah, auringonpaiste, täältä tullaan.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Joidenkin asioiden takia kannattaa tirauttaa itku


Itku pitkästä ilosta, vai miten se meni... mutta nyt tuli iloitku pitkän taipaleen päätteeksi. Kävin nimittäin pitkästä aikaa, muistaessani, tsekkaamassa opintosuorituksiani (tai mitä ne nyt ovatkaan), kun niistä oli koulussa puhetta ja totesin, että enpä olekaan vilkaissut omiani. Sinne oli tullut uusia numeroita sitten viime näkemän, kakkosia lähinnä, kolmonen tekstauksesta, mutta sen tiesinkin ja tiedän myös saaneeni sen aivan ansiosta.

Mutta sitten. Pysähdys. 13.12 oli vastuukouluttajamme + sidonnanopettajamme antanut numerot aineesta nimeltä "sidontatyökokonaisuuksien tekeminen" omalta osaltaan, joka oli "sidontatyökokonaisuudet" (muut osiot ovat kasvintuntemus ja tekstaus), enkä ollut uskoa silmiäni, koska minulla komeili siinä K3 eli kiitettävä.

Sain sidonnasta kiitettävän arvosanan.

Epäusko, tyrmistys, tarkistus luinko aivan varmasti oikein ja oikealta sivulta. Kyllä luin. Edelleen sidonnasta kiitettävä. Ja sitten tulikin itku, oikein kunnon vollotus, koska en olisi ikinä voinut kuvitellakaan saavani sidonnasta kiitettävää. Minä joka olen tumpelo ja hidas, enkä osaa sitä enkä tätä, enkä... Kiitettävä K3.

Ihan uskomatonta. Minä?

Miten voikin olla näin paljon onnistumisen kokemuksia lyhyessä ajassa; ensin hyvät fiilikset TO-paikasta ja luottamus siihen, että osaan sittenkin (puhumattakaan saamastani palautteesta), eilen mukavaa palautetta pihasuunnittelukurssin tiimoilta ja nyt sitten tämä.

Ihanat fiilikset. Nyt todella tunnen ansainneeni kaksi viikkoa Puertossa.

torstai 9. tammikuuta 2014

Facerollaten messuraporttia


Tällä viikolla olen saanut aikaiseksi OSAN siitä, mitä minun piti tehdä joululomalla. En ole saanut aikaiseksi kaikkea siitä, mitä minun piti tehdä tällä viikolla, mutta toisaalta, olen oikeinkin tyytyväinen siihen, mitä olen saanut aikaiseksi. Pahin kompastuskivi on messuraportti, joka on jo myöhässä ja johon minulla ei kertakaikkiaan riitä nyt tänäänkään energiaa eikä mielenkiintoa. Sain kyllä nakutettua sitä jo useamman sivun, joista suurimman osan täyttivät tosin valokuvat. Mutta yritän (!!!) jatkaa raporttia kotona viikonloppuna. Kai minä nyt jostain pienen raon sille löydän ja onnistun potkimaan itseeni sen verran mielenkiintoa aiheeseen ja tehtävään, että saan sen valmiiksi. Voisin tietysti teoriassa tehdä sen loman aikanakin, mutta minusta tuntuu, ettei opettaja erityisesti arvostaisi skandien puuttumista tekstissäni.

Koin jonkinlaisen hämmästyksen tiistaina, kun tulin kouluun ja aloin etsiskellä J:aa, jonka kanssa minun piti tehdä töitä ennen joulua tehtyjen koristeluiden purkamisessa. Sain kuulla, ettei J. tuli enää kouluuun. Enää ikinä. Never ever - hän oli lopettanut koulun joululoman aikana, laittaen uudenvuodenaattona (?) viestiä, että ei enää jatka. En ollut varsinaisesti hämmästynyt siitä, että hän lopetti, sillä hän oli harkinnut sitä jo pitempään, kokiessaan, ettei koulunkäynti ollut hänen kohdallaan niin joustavaa kuin se olisi voinut olla, sillä aikataulu oli hänelle ehkä liian tiukka ja hän olisi halunnut pidentää opiskeluaikaansa, mikä ei jostain syystä vastuukouluttajallemme tuntunut sopivan. Ilmeisesti hän ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin heittää pyyhkeen kehään, mikä minusta oli iso harmi. Mitä hämmästyin, oli se, että hän teki sen siinä vaiheessa, kun koulua oli jäljellä enää 8 viikkoa, siis nimenomaan lähiopetusta. Tiedän, että hän koki nimenomaan TO-jaksot ongelmallisiksi ja hän olikin sanonut jo ennen joulua, ettei millään ehdi saada tunteja täyteen, mikä mielestäni ei voinut pitää paikkansa. Meillä on valtavasti viikkoja jäljellä ennen koulutuksen arvioitua päättymisajankohtaa (13.6) ja jopa minä, jolla oli koossa tunteja luultavasti samanverran kuin hänelläkin, saan puuttuvat tunnit tehtyä todella leikiten jo ennen toukokuun puoliväliä.

Hiukan harmittaa. Koen, että koulu olisi voinut tulla vastaan, mutta ei tullut. Opiskeluajan pidentämisen ei olisi luullut olevan mikään ongelma. Olisin myös kuvitellut, että koulun kannaltakin olisi parempi, että opiskelijat valmistuisivat, eivätkä hyytyisi loppumetreille.


Oma opiskeluni etenee hyvin siitä huolimatta, että etätehtävät (aina) tökkivätkin. Olen löytänyt opiskelumotivaationi, tai siis, sehän löytyi jo siinä vaiheessa, kun palasin syyslomalta kouluun, enkä ole hukannut sitä uudelleen. Koulussa on muutama asia, jotka tuppaavat tökkimään (olen ollut huomaavinani henkilökemioissa pientä hiertymää), mutta olen päättänyt, etten anna niiden vaikuttaa jäljellä oleviin lähiviikkoihin.


En yhtään epäile, ettenkö valmistuisi puutarhuriksi juuri sinä päivänä, kun pitääkin. Siihen mennessä kaikki kurssit on suoritettu, TO-tunnit paketissa ja kaikki näytöt takanapäin. En tule valmistumaan parhain mahdollisin arvosanoin, mutta ihan passelisti tulen urakastani suoriutumaan. Olen päässyt tällä matkalla jo tosi pitkälle ja olen tyytyväinen itseeni. Enemmänkin kuin tyytyväinen, voisi kai sanoa "hiton ylpeä". Toki tässä on tullut matkaväsymystä, eivätkä tavoitteet ole enää niin korkealla kuin ne aluksi olivat, mutta ei niiden tarvitsekaan. Nyt en tähtää siihen, että suoritan kaiken sataprosenttisesti ja saan parhaan arvosanan, vaan tähtään siihen, että pääsen läpi. Läpi tentistä, kurssista, näytöstä. Ja pääsenhän minä.

Viikonloppuna ynnäsin yhteen tekemäni TO-tunnit ja koin melkoisen hämmästyksen todetessani, että summa, jonka vastuukouluttaja minulle oli ilmoittanut (=tunnit jotka hänen papereissaan minun kohdallani olivat), ei pitänytkään paikkansa. Minulla oli melkein sata tuntia enemmän tehtynä työssäoppimista, ja kun laskin siihen joulukuun tunnit, niin yhteistuntimääräni oli peräti 400, mikä taas tarkoittaa sitä, että olen tehnyt jo yli puolet vaadituista tunneista! Siis KAIKKI aineet yhteenlaskettuina, ei vain asiakaspalvelun. Otin kalenterin ja merkkailin siihen niitä päiviä, jolloin olisin vapaa tekemään lisää tunteja ja merkattuani ne toukokuun loppuun asti, laskin ne yhteen, jolloin niitä oli jo 100 liikaa. Siitä huolimatta, että tein itselleni hyvin väljän aikataulun, esim. että ne viikot, jolloin minulla on lähiopetusta 3 päivää, eivät olleet käytettävissä, vaan olisin 3 pv koulussa ja 4 pv kotona, en töissä. Saan siis TO-tunnit täyteen siihen toukokuun puoliväliin jopa vajailla viikoilla. (Tähän nojaten minusta on vaikea uskoa, etteikö J:lla olisi tunnit riittäneet.)

Tosi mahtava fiilis asian tiimoilta ja myös sen tiimoilta, että pidin eilen palaverin pihasuunnittelun opettajan kanssa siitä, miten toimimme, koska olen loppukurssin poissa. Olin hieman huolissani arvostelusta: saanko arvosanaa, kun missaan niin paljon, mutta huihai. Saan minä. Kurssin arvostelu tulee valmistavan koulutuksen työstä, jonka raapaisin eilen illalla valmiiksi ja jonka tänään opettajan kanssa katsoin läpi. Samoin läsnäolo (fyysinen ja henkinenkin) vaikuttaa arvosanaan ja olen ollut tunneilla (lukuunottamatta yhtä maanantaita, jonka lintsasin, koska oli niin kesäinen ilma... ha ha). Keskustelimme tulevasta näyttötutkinnosta, johon ei tarvitse ilmoittautua sen kummemmin, eikä siihen tarvitse tehdä tutkintosuunnitelmaa, joten siltäkin osin kaikki on kunnossa.

Ilahduin kovasti eilen myös siitä, että tajusin, ettei sidonnan näyttötutkinnon kohdalla tutkintosuunnitelman tekeminen tarkoitakaan sitä, että minun pitää suunnitella ja hyväksyttää työni vastuukouluttajalla, vaan juurikin sitä, että täytän excel-taulukkoon sen, miten aion näytössä kykyni näyttää. Miten esitän esim. että ymmärrän kestävän kehityksen juuri omassa työssäni. Tämän voin tehdä lomallani ja aionkin - lojun puutarhassa uima-altaan lähettyvillä ja täyttelen taulukkoa, jonka voin sitten kotiuduttuani tehdä sähköisesti ja lähettää v.kouluttajalle 2 vrk ennen tapaamistamme, joka pitää muistaa sopia viimeistään 24. päivä. Helppo nakki.

Toki työt, jotka aion näytössä toteuttaa, pitää jollain tavoin suunnitella, koska pitää tehdä kukkatilaus ja laatia aikataulu, mutta ei siis sellaista suunnitelmaa, joka pitäisi käydä v.kouluttajan kanssa läpi. Hurraa.

Ihan hiton hyvässä mallissa opiskeluni nyt. Vaikka etätehtävät laahaavatkin jäljessä, eikä ole motivaatiota kovinkaan isossa määrin (siis niihin etätehtäviin). Onneksi muilla on aivan sama tilanne. Tiedän, että toiset ovat tehtävien palautuksen kanssa paljon enemmän myöhässä kuin minä. Olen kuitenkin saanut osan palautettua ja jopa aivan ajallaan.
 

Ilahtumisen tunteita aiheutti myös tänään saapunut sähköposti: Teahouse Chapter 1 on viimeinkin aloittanut matkansa kohti postilaatikkoani! Ehdin jo huolestua, koska tilasin sen yli viikko sitten, ja edellinen tilaushan lähti matkaan jokseenkin välittömästi. Tällä kertaa en ottanut 1. luokan lähetystä, mutta ajattelin, että halvempi postitus tarkoittaisi sitä, että posti matkaa hitaammin, ei sitä, että se jää lähettäjälle yli viikoksi makaamaan... 

Mitä muuta? Teneriffalla, La Palmalla ja Gran Canarialla on satanut lunta todella reippasti, esim. Cañadas de Teidellä on lunta monin verroin enemmän kuin täällä meillä opiskelupaikkakunnalla tai edes kotona. 

Mitä opiskelupaikkakuntaan tulee, niin nyt se tapahtui: olen yksin asuntolan tässä kerroksessa (aikuisopiston opiskelijat, mutta alakerrassa, missä yliopiston opiskelijat majailevat, on sentään elämää), sillä meitä oli tämän viikon täällä vain minun lisäkseni M. ja O. ja molemmat lähtivät tänään kotiin. Minä jäin vielä huomiseen, koska minulla on vielä TO-päivä joulukoristeiden purkamisen osalta. Hieman spookya, siinä määrin, että vedin käytävän oven kiinni ja lukkoon, vaikka en todellakaan odota kenenkään tänne pyrkivänkään. 

Iloinen yllätys oli tulla tänne tiistaina ja huomata, että meille oli laitettu uudet tyynyt ja patjat! Patja varsinkin on tosi jees, napakka ja paksu. En tuonut kolmen yön takia omaa petauspatjaa, ja kyllä tällä uudella patjalla kelpaa nukkua ilman sitäkin.

Huomenna kotiin. Sitten kolme päivää kotosalla ja sitten.... Puerto, here we come!

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Tervetuloa Mordorin iloiseen armeijaan


Joululoma alkaa vedellä viimeisiään ja myönnän ihan reilusti, etten ole saanut tehtyä ensimmäistäkään koulutehtävää, vaikka ajattelin tekeväni kaikki pois. Noin viikko sitten ajatus siitä, että tehtävät pitäisi tehdä tulevana viikkona, ahdisti, mutta jossain vaiheessa taisin heittää koko asian mielestäni ja niin vain jäivät tekemättä. Nyt en enää edes kuvittele tekeväni niitä kahdessa päivässä, enkä aio myöskään "uhrata" näitä kahta päivää niille. Lupaan tehdä ne ensi viikolla, kun minulla on kolme pitkää iltaa asuntolassa. Joo joo, lupaan minä. Ja onhan ne tehtävä, pakko, koska en todellakaan aio suoda niille ajatustakaan niiden kolmen viikon aikana, jotka olen Puertossa.

Matka alkaa olla todella lähellä, enää reilu viikko lähtöön. San Pedron polut näyttäisivät olevan kunnossa, joten siltäkin osin olen kovasti innoissani. Koirahoitola-asia on järjestyksessä, maksuineen kaikkineen (ei, minä en maksa sitä itse, vaan jouduin lainaamaan siihen rahat) ja mukavasti lapsilisät yms. tulevat sinä aikana, kun olemme Puertossa, jolloin meidän ei tarvitse kiristää nälkävyötä äärimmilleen. Päästään todellakin myös ulos syömään. Kiinalaiseen ja Valle Luziin noutopöytään, nam.

Olen miettinyt, pitäisikö minun ottaa Thinkpadini mukaan. Meltsu luultavasti saa asian tiimoilta hepulin, jos niin teen, mutta mutta. En voi, enkä haluakaan voida olla kahta viikkoa kirjoittamatta ja appiukon kone on hankala siihen. Kirjoitan toki sillä sujuvasti blogia, keskustelupalstalle ja FB:iin, mutta suomenkielisen romaanin kirjoittaminen siten, että korvaan ä:t ja ö:t a:lla ja o:lla ei sinänsä ole kovin hyvä vaihtoehto, koska joudun kotiuduttuani korjaamaan kaikki kirjaimet oikein. Jollen sitten rukkaa appiukon konetta siten, että saan siitä skandit ulos. Tai jos otammekin Tonin koneen mukaan? Tulisi WoW ja kaikki mukana. Ehkä ei, koska sitten meillä tulisi siitä tappelu. Asiaa pitää miettiä.

Olen nukkunut hyvin viime aikoina, aamuisin kahdeksaan silloin, kun kello ei ole soittanut kuudelta. Viime yönä uneksin paitsi asuntolasta, niin myös TO-paikastani ja ennen kaikkea lentämisestä.

Meillä on vietetty paljon aikaa Keskimaassa viime päivinä. Toni alkoi lukemaan Sormusten herraa uskomatta minua, että siinä on yksi maailman tylsimmistä kirjoista, ja hän väittää, ettei se ole ollenkaan niin tylsä. *virn*. Hyvä, ettei uskonut minua. Ei minua pidäkään uskoa, vaan pitää itse muodostaa omat mielipiteet.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

2014... ja plääh

 

Rouva Asennevamma täällä taas, päivää. Tulin sitten tänne pöyhkeilemään sillä, miten vähäeleisesti juhlin vuoden vaihtumista ja miten en edes näe mitään syytä sitä juhlia. Eilen oli tiistai ja tänään keskiviikko, mukavasti kylläkin pyhäpäivä, joka antoi jonkinlaisen oikeutuksen sille, että voi olla möllöttää, syödä ihan "väärään" aikaan ja katsoa "Hobitin" dvd:ltä. Eilinen hurja, riehakas vuodenvaihtumisen juhlintani piti sisällään tortilloja, yhden saksalaisen oluen, vähän wowittamista ja yöunille siirtymisen n. klo 22.30. Väsytti toki, mutta lähinnä menin ajoissa nukkumaan ihan piruuttani, koska oli nimenomaan vuoden se päivä, jolloin pitää valvoa ja katsoa, että vuosi vaihtuu varmasti, eikä ala uudelleen alusta. Muahahaa.

Oikeasti, ärsyynnyn uudenvuodenlupauksista ja jopa -toivotuksista, sekä juurikin siitä, että katsotaan taaksepäin ja hymistellään ja sitten katsotaan eteenpäin ja toivotaan kovin parempaa, mutta uskotaan, että pahemmaksi se vain menee. Kun en vain osaa ajatella, että viime yö olisi ollut jokin erityinen taitekohta minun tai kenenkään muun elämässä. Minun elämääni rytmittävät enemmänkin tapahtumat, ei kalenteri.

Olen tosin muutoinkin omanlaiseni. En juhli syntymäpäiviä ja olen päättänyt tasapuolisesti olla onnittelematta tuttaviani heidän syntymäpäivinään Facebookissa tai muutoinkaan. Viime vuonna taisin tosin tehdä poikkeuksen tästä peräti kolme kertaa. Onnittelin lapseni, kälyni joka täytti 20 vuotta ja Puskissan. Vuosittaiset juhlat, joilla minulle on jonkinlainen merkitys, ovat joulu ja juhannus. Keskikesän ja -talven juhlat, tosin ainakaan tänä vuonna ei jouluna ollut tietoakaan talvesta. Mahtaako sitä tullakaan? Vappu, pääsiäinen, uusivuosi ja mitä näitä onkaan (loppiainen, helluntai...) ovat minulle vain ylimääräisiä vapaapäiviä.

 Koska meillä on kaikki paikat täynnä kutomiani sukkia, joita en ole jaksanut päätellä (inhoan päättelemistä), olen siirtynyt kutomaan kynsikkäitä kudottuani ensin jouluna Meltsulle sellaiset hänen niitä toivottuaan. Muuntelin ohjetta hieman ja sain siitä aikaiseksi naisten käsille sopivan ja nyt tyrkkään niitä innoissani parin toisensa jälkeen. Pitää ottaa puikot mukaan Puertoon, kuten tavallista ja käydä ostamassa lankaa sieltä! Kuvan pinkit ja lilat kynsikkäät on tehty langasta, jonka ostin vuosi sitten Santa Cruzista tavaratalosta (El Corte Ingles), maksoi muistaakseni pari euroa per kerä. Akrylliä, toki, mutta kynsikkäiden ei onneksi tarvitse kestää sitä, minkä sukkien.

Only a practice, brother by myaby on deviantART

Levoton olo. Syksyn kestäminen näin kauan väsyttää ja muutoinkin olo on odottava. Voisin mieltäni lepuuttaakseni lukea muutaman Thassarian & Koltira-ficcin, jos sattuisin löytämään jonkun oikein mehukkaan. Olen WotLK:sta asti pitänyt Koltiraa yhtenä WoWin upeimmista NPC:istä. Varsinainen namu.