perjantai 29. marraskuuta 2013

Minä olen


Takana on mitä hienoin työpäivä, jonka aikana sain itseni maaliin ja kikatin niin että olin vähällä pissiä housuihini. Olimme sopineet jo edellisenä päivänä, että työpäivämme päättyisi klo 14 ja niin se päättyikin, mutta sen aikana ehdimme saada aikaan vaikka mitä leikkisän ja vakavankin keskustelun ohessa. Oli mukava jakaa ajatuksia toisten kanssa ja saada itsekin ajattelemisen aihetta - ja ennen kaikkea sain itse sanoa ajatuksiani ääneen ja samalla selkeyttää niitä (itsellenikin). Olen tavattoman huono verbaalisesti vieraiden ihmisten kanssa, mitä ei ehkä uskoisi. Vaikea saada ajatuksia sanoiksi, joten usein minun pitää todella ajatella mitä sanon ja miten sanon. Luokkakaverit ovat minulle yhä "vieraita", jopa M. Juttelimme positiivisuudesta, helmien löytämisestä arjessa, asioiden priorisoinnista jne. ja lopulta saimme aikaiseksi phallos picean, jolle nauroimme kippurassa, varsinkin siinä vaiheessa, kun lätkäsimme siihen pinkin A4-lapun "Varattu *opettajamme nimi*".


Oikeasti phallos piceamme on E:n tekemä "joulukuusi", jossa runkona on harjaterästä ja kanaverkkoa, sen oksat on kiinnitetty nippusiteillä. E. koristeli sen lusikoilla ja kävyille, minkä jälkeen vedimme siihen päälle muovin, eikä mielleyhtymältä kondomiin voinut välttyä. Ja olivathan ne jutut perjantain kunniaksi muutenkin tyyliä "Anteeksi, mutta en nyt muista, mahdoitko panna minua viime yönä, voisitko riisua housusi, koska muistan miltä näytät ilman niitä, mutta kasvosi ovat vieraat". No juu, aikuisopiskelijat vauhdissa.


Mitä priorisointiin tulee, niin siitä keskustellessamme mainitsin, että elämässäni on asioita, joita tarvitsen jaksaakseni päivästä toiseen ja joiden takia olen valmis sitten tinkimään vaikka ruuasta. Niitä valopilkkuja arkeen, tai arjen keskellä. Esimerkiksi Puerto - näen vaikka nälkää Suomessa siitä hyvästä, että pääsen sinne pariksi viikoksi kerran talvessa. Siitä en halua tinkiä, monesta muusta kylläkin. Tai vaikka se, että pääsen katsomaan kauan odottamani leffan. Liput on nyt ostettu, maksoivat melkein viisikymppiä, mutta en suostu ajattelemaan, olisinko voinut käyttää sen rahan järkevämminkin... tai "järkevämmin". Minä niin tarvitsen tämän elämyksen.

Tai "Teahouse;Chapter 2"-kirjan, jonka päätin tilata itselleni ehkä joululahjaksi, tai ehkä vain siksi, että olen Hyvä Tyyppi. Ansaitsin sen, vaikka se postikuluineen kaikkineen maksoikin 20,15 dollaria, mutta kyllähän nyt Rhys & Axis bonusstoorista kannattaa maksaakin. Syy, miksi tilasin kakkosalbumin on se, että pidän siitä (luvusta 2) eniten. Jos kirja lennähtää Suomeen kuten pitääkin, tilaan tulevaisuudessa kaikki albumit, pikkuhiljaa rahatilanteen mukaan.


Onnistuin koukuttumaan jo uuteen webcomicciin, "Starfighter". Suosittelen lämpimästi, upea tarina ja omanlaisensa piirrosjälki. Oo ja nam, Cain, *virn*

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Poikain kanssa kimpassa


Tajusin tänään hämmästyksekseni, että koulu on tältä vuodelta ohi. Olen toki yhä koululla, kaksi ja puoli viikkoa vielä, mutta varsinaiset opinnot loppuivat eilen. Meillä oli sidontatyökokonaisuuksien kaksi viimeistä lähiopetuspäivää ja seuraavan kerran ko. kurssin tiimoilta meillä onkin tutkinto helmikuussa. Olen jo ilmoittautunut tutkintoon ja valinnut tutkintotyöni aiheen. Siihen liittyen tällä viikolla meillä oli kaksi ns. kertauspäivää eli saimme harjoitella sidontatöitä valitsemaamme aiheeseen liittyen.

Yllättäen takanani on nyt kaksi päivää, jotka tuottivat minulle yksinomaan onnistumisen iloa, ja myös hieman pohdintaa. Huomasin nimittäin, että kaikki eivät suhtaudu opiskeluun aivan samalla mielenkiinnolla (sen puutteella) kuin minä - kun minulle opiskelu tai edes edessä oleva(t) tutkinto (tutkinnot) ei ole millään tavoin prioriteettina elämässäni, toisille se / ne on jopa stressin aihe ja huomattavan tärkeä asia. Ja ei, se että opiskelu / valmistuminen / tutkinto EI ole minulle tärkeä asia, ei tarkoita sitä, ettenkö olisi asiassa sillä tavoin tosissani liikkellä, ettenkö aikoisi tehdä parastani tutkinnossa tai etten aikoisi valmistautua siihen. Kyllä vain aionkin, mutta se ei ole minulle elämää suurempi juttu. Menen sinne näyttämään omaa osaamistani, en ylittämään itseäni. Mitä opiskelun tärkeyteen elämässäni muutoin tulee, se EI ole elämäni tärkein asia. Elämässäni on paljon tärkeämpiä asioita.

Meidän ilmeisesti piti maanantaiksi miettiä, mikä olisi tutkinnon aiheena. Minulla ei ollut mitään mielikuvaa siitä, että olisin koskaan kuullut moista, joten en tietenkän ollut miettinyt mitään. Päätin siinä sitten parissa sekunnissa, että otan teemaksi hautajaiset, koska mielestäni oli yhdentekevää, mikä se aihe olisi. Taisin olla jotenkin kummallinen mielipiteineni. *virn*. No, kumminkin, päätin tehdä osanottokimpun, surulaitteen, uurnakoristeen ja rankatekniikalla toteutetun seppeleen. Aloin välittömästi vääntää kimppua ja hups. Siitä tuli... no, hieno. Vaikka itse sanonkin. Se vain... tuli kuin itsestään. Ja niin tuli hirmu hyvä mielikin, sillä tämä oli luultavasti yksi harvoista kerroista koko syksynä, kun olin aidosti tyytyväinen aikaansaannokseeni. No jaa, kukkamulkku oli hieno myös. Eilen jatkoin tekemällä hyvinkin kauniin surulaitteen vanhalle ilolinnulle. Tai niin sanoin opettajalle, kun hän kysyi surulaitteen "teemaa" (=kenelle). Olin valinnut kukat vain ja ainoastaan sen perusteella, mitä materiaalia oli saatavilla, joten mitään sen kummempaa teemaa laitteella ei ollut. Koska olin valinnut kirkaanpunaisia ruusuja ja pinkkiä oksaruusua, ilmoitin, että vainaja oli vanha ilolintu, joka kaatui hautaan kaikkensa antaneena.

Kolmas työ, jonka tein onnistuneesti, oli uurnakoriste. Siitä minulla ei ollut visiota, ja nappasin uurnankin suurinpiirtein sokkona, mutta heti kun aloin tarkastelemaan sen muotoa, näin silmissäni siihen tulevan koristeen ja toteutin sen juuri niin yksinkertaisena ja riisuttuna kuin sen visioinkin. Siitä tuli omasta mielestänikin hyvin kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan ja sen aion tehdä 1:1 tutkinnossa. Kolmas työ, seppele, onkin ennestään tuttua kauraa, tehtyäni rankatekniikalla seppeleitä suurinpiirtein heti sen jälkeen kun kävelemään opin. Testailin vain eri matskuja.

Summa summarum, mukava mennä tutkintoon näin varmana siitä, että kyllä minä sittenkin osaan! Ja kuten todettua, ei minun tarvitse yrittää ylittää itseäni, vaan menen tekemään sen, minkä tähän mennessä olen oppinut. Opettaja meitä eilen muistuttelikin, että emme ole mitään floristimestareita emmekä edes floristeja - ei meiltä vaadita sen tason osaamista. Tosin tuntuu, että meistä monet vaativat sitä itse itseltään... Onko minun eroni muihin siinä, että minä en vaadi?


Nyt vietän siis tämän ja kaksi seuraavaa viikkoa koululla, koska olen täällä töissä. Palkatta kyllä, mutta työsopimuskin on tehtynä. M. lähti tänään kotiin, mikä tarkoittaa, että hallinnoin nyt aivan yksin tätä huonetta ja jos en ole aivan väärin tulkinnut, niin kohta taidan hallinnoida koko taloa... Tällä hetkellä minulla on naapureina pelkkiä nuoria miehiä, hui. Harmi, ettei kukaan tarjoa edes silmänruokaa ja muuta "ruokaa" en kaipaakaan.

Juuri nyt nautin tästä rauhasta ja yksinäisyydestä. En edes muista, milloin olen viimeksi saanut olla yksin. Viikonloput ovat niin lyhyet, ettei yksinololle jää aikaa ja koululla olen ollut 24/7 tositen seurassa. Ainoat hetket, jolloin olen saanut olla yksin, ovat suurinpiirtein olleet ne hetket, kun olen käynyt vessassa tai suihkussa. Nyt soi RadioRock ja olen levitellyt tavarani kotoisasti ympäriinsä. Vapaalla kirjoituspöydällä on suuri kukka-asetelma, matto on puisteltu, lattia lakaistu ja ananas rehottaa ikkunalaudalla. Mukava olo.

Mukavaa oloa tuo myös se tosiasia, että Teahouse päivittyy joka keskiviikko ja tänään on keskiviikko siitä huolimatta, että kuvittelin suurinpiirtein neljään asti iltapäivällä, että oli tiistai. Hieno tunne tajuta, että onkin keskiviikko, huomenna on torstai ja ylihuomenna pääsen jo kotiin. No kumminkin, olen aivan totaalisen totaalisen totaalisen hurahtanut Teahouseen. Se lumosi minut - kiehtoi ensilukemalta, jäi hautumaan ja kun palasin siihen muutaman päivän kuluttua, huomasin, että minulle avautui aivan uusia tasoja, ja taas uusia. En edes tiedä, miksi. Se vain koukuttaa.

Huomenna on taas rahapäivä. Onneksi. Ja harmiksi, sillä koska en todellakaan jaksa perjantaina töiden jälkeen enää raahautua Lahteen, sinne on raahauduttava lauantaina, eikä riitä, että raahaudun ruokaostoksille, vaan pitää raahautua pukuostoksille. Vauvani täyttää viisitoista, minkä kunniaksi mummu on luvannut hänelle rahat tummaan pukuun. Sitä nimittäin tarvitaan itsenäisyyspäivän tanssiaisissa ja Toni on keksinyt jo heti paljon muutakin käyttöä sille; päättäjäiset, rippimessu (jossa hän on siis isosena) ja "ainahan sille voi olla käyttöä". No tokkiinsa sitt.

Ehkä olen sanonut aiemminkin, mutta jos en ole, niin sanonpa vain, että olen maailman onnellisin äiti, koska minulla on maailman ihanin lapsi. Minun poikani.

Ja perjantaina ostamme liput Hobittia katsomaan! Ensin oli tarkoitus ostaa ne huomenna, mutta jos nyt kuitenkin hillitsen itseni perjantaiksi, jolloin voimme kaikki yhdessä valita näytöksen ja istumapaikat. Plus tulostaa liput samantien.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Kuule, istuta vielä se omenapuu, vaikka tuli jo tukkaasi nuolee


Omenapuuta en ajatellut istuttaa (vanhatkin puut lykkäävät omenaa ylioman tarpeen), mutta siis sen saskatoonin sekä ajattelin kokeilla, saanko muutaman mysteerisiemenen itämään. Eilen nimittäin leikittelin yhdellä isolla kävyllä, joka oli menossa ruokalan joulukoristeluun ja siitä putosi muutama siemen. Otin ne talteen ja toin kotiin ajatuksenani kokeilla, josko niistä tuli jotain. En edes tiedä, mitä niistä pitäisi tulla - M. arveli käpyä sembraksi, mutta nyt ku katsoin sembran kävyn kuvia, niin tämä käpy oli pitempi ja isompi. No, oli mikä oli, kokeilen sen kasvattamista siitäkin huolimatta, että vaikuttaa olevan aika astraalitason tiedettä kylmäkäsittelyine kaikkineen. Itse aion laittaa siemenet taimimultaan ja antaa olla. Nousee jos nousee. Samalla taidan heittää sinne Teneriffalta tuomani draron siemenet.

Meltsulle tuli kutsu tutkimuksiin. Hän tiesi odottaa sitä, sillä lääkäri oli päättänyt laittaa hänen tapauksensa eteenpäin ja koska Meltsu sanoi, että 14.-29.1 ei käy, tokihan hän sai sairaalasta kirjeen, että hänelle oli varattu aika, joka osui juurikin tuolla aikavälille. *naamapalmu*. Hän sai ajan siirrettyä ja nyt ensi tiistaina hänellä on tapaaminen sosiaalityöntekijän ja lääkärin kanssa ja sitten joulukuussa psykologin kanssa. Tiistaiksi pitää täytellä iso nivaska papereita. Siis minä täyttelen ne, eihän Meltsun käsialastakaan saa mitään selvää. Kysellään koulutuksesta, fiiliksistä ja ties mistä. Kohta kaksi vuotta on näillä eväillä menty, joten kovin nopeasti yhteiskunta ei toimi. Mutta toimii kuitenkin.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Ei talvea tänäkään talvena


No jaa, onhan se talvi joka vuosi kuitenkin tullut, vaikka syksy onkin venynyt pitkälle sinne, missä ennen muinoin (kun minä olin pieni! silloin kun kesällä paistoi aina aurinko!) alkoi talvi. Esimerkiksi pari vuotta sitten pysyvän lumen taisi sataa samana päivänä, kun Meltsu pääsi sairaalasta eli tammikuun puolivälissä. Mutta kuitenkin, nyt tuntuu taas siltä, että talvi ei ala ikinä. On aina vain märkää, kuraa, pimeää. Kirjaimellisesti PIMEÄÄ hetkittäin, sillä viime sunnuntaina puhallellut Eino-myrsky puhalteli meiltäkin sähköt jo aamukahdeksalta ja saimme pärjätä pimeydessä iltakahdeksaan asti. Se ei sinänsä ollut mikään katastrofi, sillä otin nopeasti 10 litran ämpärillisen täyteen vettä heti, kun sähköt katkesivat ja hain melkein samantien keittiöön hellapuita. Lämpöä ja vettä riitti, ruoka paistui kotoisasti puuhellalla ja kynttilöitäkin löytyi sen verran, ettei tarvinnut pilkkopimeässä olla... ulkohuussissa oli suht mukava istua, eikä ollut mitään tarvetta availla pakastintakaan.

Mutta mutta. Herraisä, miten kiristyi hermo mokoman sähkökatkon takia. Kun muutenkin saan olla kotona vain kaksi päivää viikosta, niin voihan perkele, että pitää siitä sitten "uhrata" yksi päivä sähkökatkolle. Ei voi pestä pyykkiä, ei silittää, ei voi edes kirjoittaa, kun läppärissä riittää akku vain tunniksi, ja Tonin läppärin akkua säästelimme tärkeämpiä asioita varten (kuten tunnin välein tarkistus Elenian sivuilta, joko vikaa korjataan ja missä, ja milloin arvioidaan sähkön palaavan). Ihan meni sunnuntai piloille. Harmitti todella. Hyvä puoli asiassa oli se, että kun sähkökatkon arvioitiin olevan ohi klo 24 mennessä ja menin masiksen kourissa nukkumaan klo 19 (kyllä!), sain herätä jo tunnin päästä siihen, että sähköt palasivat. Sain sentään tiskattua viikonlopun tiskit.


Onneksi kouluviikko meni melko nopeasti ja mukavastikin. Alan olla jo voiton puolella urakkani kanssa; enää kolme viikkoa koulua ja sitten viikko töitä ja KAKSI viikkoa lomaa, sitten taas viikko koulua ja sitten KAHDEKSI viikoksi Puertoon. Kohta lasken tunteja. Siitäkin huolimatta, etten vieläkään tiedä, mistä taion rahat koirahoitolaa varten, tai millä elämme Puertossa. Lentoliput on ostettu ja olemassa, mutta rahaa ei ole kertakaikkiaan yhtään ylimääräistä mihinkään. *virn*. Mutta siis, koulusta. Ensi viikon M. on kanssani ma-ti yön ja sen jälkeen jään jokseenkin yksin. Näillä näkymin olen viikot 49 ja 50 ihan yksin koko asuntolassa! No, saanpahan kerrankin katsoa rauhassa TV:tä. Mörköjä en pelkää, vaikka asuntola onkin vanha ja nähnyt ja kokenut ties mitä, sillä olen sisäistänyt äidin elämänfilosofian siitä, että jos joku pimeässä vie, niin varmasti valossa tuo takaisin - - - mutta uskon, että oloni on varmempi, jos varmistan iltaisin, että alaovikin on lukossa. Yleensä se ei ole, vaikka säännöissä suositellaankin pitämään se lukossa öisin.

Enihoo, tulee varmasti olemaan omalla tavallaan mukavaa saada pitää koko asuntola itsellään, ja tehdä mitä mielii iltaisin. Lähinnä mielin kirjoitella yms. Luultavasti piirtelen pihasuunnittelun tutkintotyöni mahdollisimman valmiiksi ja ainakin aloitan vihertyöselostuksen ja kustannusarvion tekemisen. Sain tällä viikolla puhtaaksipiirtämisluvan opettajan todettua, että näyttää hyvältä ja että olen selvästikin miettinyt asiat valmiiksi. No juu, tosi selvästi olenkin miettinyt... kahtena iltana ennen deadlinea pyörittelin suunnitelmaani ja revin hiuksia tukuttain ollessani aivan varma,että niin alkeellinen räpellys ei tule menemään mitenkään läpi (= en saa sille puhtaaksipiirtämislupaa), mutta asia on sittenkin niin kuin olen sen mielestäni sisäistänytkin: puutarhasuunnittelussa tärkeintä on toimintojen sijoittelu ja kasvien ryhmittely. Kolmantena tulee, pitkän matkan päässä kahdesta edellisestä, se että osataan valita oikea kasvi oikeaan paikkaan eli ei varjossa viihtyvää kasvia paahteeseen tai ei sellaista, jonka luvataan menestyvän vyöhykkeillä I ja II mihinkään napapiirille. Kieltämättä oli kiva saada puhtaaksipiirtämislupa vain sillä, että opettaja muistutti minua merkitsemään selvästi pensaiden ja puiden katteet ja tekemään niihin kunnolliset rajaukset. Ei mitään epämääräisiä aaltoviivoja, vaan selkeitä muotoja. Selkis.

Eilen teimme, viimeisellä tunnilla ennen tammikuuta, perennaistutussuunnitelman. Opettaja meni melkein mykäksi minun suunnitelmani edessä (ei sama ope, joka tsekkasi tutkintotyöni) ja totesi, että se sopisi sellaisenaan vaikka portfolioon. Suunnitelma oli esitystapansa puolesta aivan täydellinen hänen mielestään. Eri asia sitten oli itse suunnitelma - se oli "villi". Eilen nimittäin satoi aamupäivän räntää (ja illan vettä kaatamalla) ja itseäni piristääkseni tein perennapenkin nimeltä "Pinkki". Valitsin siihen pinkkeinä kukkivia perenneita, vain ja ainoastaan. Tuli söpö.


Tänään vietin koulupäivän, ihan koulunkäynnin ja valinnaisen kurssin tiimoilta, Messukeskuksessa. Tai no, ei siellä koko päivää mennyt, mutta teoriassa käytin normimittaisen työpäivän tähän tehtävään, mihin kuului paitsi käynti messuilla niin myös kirjallinen osio. Messujen parasta antia olivat ehdottomasti laamat ja alpakat, sekä kaikki maistiaiset herkkuosastoilla. Vedin nassuuni ihania oliiveja, juustoja, savumakkaroita... fudgea ja jätskiä ja jopa saskatoon-hilloa. Se muuten oli pahuksen hyvää. Taidan istuttaa saskatoonin (marjatuomipihlaja, Amelanchier alnifolia) omaan pihaanikin. Törmäsin siihen pihasuunnittelukurssilla ja olin kovasti innokas maistamaan saskatoon-hilloa tänään. Sitä ei ollut siinä varsinaisesti tarjolla (tyrnimehua oli), mutta pyysin saada maistaa ja toki minulle sitä annettiin maistettavaksi. Hilloa en voinut ostaa, enkä mitään muutakaan, koska minulla oli mukanani taloutemme viimeiset rahat, 3 euroa, joilla pitää pärjätä ensi tiistaihin asti. Olin urhea, en ostanut mitään, joten meillä on edelleen 3 euroa käyttövaroja. Saa sillä vähän perunoita ja maitoa. Jee.

Parasta messupäivässä oli varmaan se, että Toni oli samoilla messuilla. Teimme treffit ja kiersin messuja Tonin ja A:n kanssa sen sijaan, että pojat olisivat kulkeneet omien kavereidensa kanssa. Tuntui aika huikealta, että teinipojat kehtaavat ja viitsivät kulkea ÄIDIN kanssa noinkin julkisesti. *virn*. Meillä oli kivaa! A. on todella mukava poika, niin mukava, että taannoin mietin hetken, olisiko meillä tarjota hänelle jotain enemmänkin, kun hänen elämänsä puitteet eivät ole nyt aivan kunnossa ja hänelle ei oikein ole löytynyt pysyvää kotia. Mutta ei, en usko, että voisin tarjota hänelle sitä, mitä hän mielestäni ansaitsee. Meillä ei ole Tonillekaan varsinaisesti omaa huonetta ja uskon, että se olisi tärkeä juttu. No, mutta. Onneksi A:lla on järki päässä ja jalat maassa. Kaikesta huolimatta. 

Hobitin liput tulevat huomenna myyntiin. Minulle tulee pv-raha ensi viikolla ja voin ostaa liput silloin. Tuskin maltan odottaa! Ilman muuta ostan ne liput NYT enkä lähempänä ensi-iltaa, koska voin olla varma siitä, että nyt on rahaa, kahden viikon päästä voi olla jo tiukkaa. Ensi-iltaan emme mene (sehän on keskellä viikkoa), mutta uskoisin, että käymme katsomassa sen joko 14. tai 15.12.


Oli mukava tulla kotiin, kun täällä odotti viimeinen (ensimmäinen) osa Punanahka-sarjaa, "Ukkosen herrat". Sarja on nyt täydellinen suomennosten osalta. Kirjoja on muistaakseni yhteensä kahdeksan, mutta kahta viimeistä ei ole koskaan suomennettu. Hassua, kuinka monta vuotta haikailin puuttuvien kirjojen (eka ja toka) perään ja sitten ne löytyivät netin kautta aivan helposti! Oli ihanaa päästä lukemaan viimeinkin, kuinka Sapobi ja Anua oikein tapasivat, sillä Sapobi oli yksi ihailemistani sankarittarista silloin aikoinaan. Mahtoivatkohan he lopulta saada toisensa? Se saattaisi käydä selville niistä kahdesta suomentamattomasta kirjasta.

Sarjakuvista puheenollen, olen TÄYSIN hurahtanut "Teahouseen". Tykkäsin ko. sarjiksesta Facebookissa, jonne oli heidän sivuilleen postattu aivan uskomattoman mahtavia cosplay-otoksia. Mielestäni hahmot oli tavoitettu niin loistavasti, ettei jäänyt todellakaan epäselväksi, mistä tai keistä oli kyse. Varsinkin Axis oli... no, Axis. Vai mitä sanotte ylläolevasta kuvasta? Axis ja Rhys.
Ylläolevan on kuvannut  greencat, hänen Facebookistaan löytyy kaikkea muutakin upeaa, suora linkki "Teahouse"-settiin on Teahouse. Lisäksi hänellä on matskua devianARTissa greengreencat on devianART

Päivän videoksi jotain, jonka näin vasta tänään, vaikka olenkin tiennyt sen olemassaolosta jo aiemmin. Aivan mahtava mainospätkä, kertakaikkiaan. Melkein tekis mieli ostaa volvo. *virn*

Edit. Eksyin hollantilaiselle sivustolle, jossa oli kuva KOLMESTA suomentamattomasta "Punanahka"-kirjasta. Okei, siis kolme kirjaa. Kuka osaa hollantia sen verran, että osaisi kertoa, mitä ko. sivustoilla kirjoista sanotaan?

lauantai 16. marraskuuta 2013

Suunnitelmia ja ideoita


Ylläoleva kuva on otettu ihan hetki sitten uusilta portailta, jossa lämpötila ei ole tänä syksynä näemmä laskenut vielä kertaakaan pakkasen puolelle, vaikka yöpakkasia jokin aika sitten olikin, ja tällä viikollakin maanantai-iltana oli pakkasta sekä opiskelupaikkakunnalla että täällä kotona. Marraskuun puoliväli ja kanarialaiset pelargonini senkun kukkivat, ah ja oh. Sisälle ottamani pelargonit ovat alkaneet pudottaa lehtiään ja lopettelevat kukintaansa, sillä vaikka täällä on lämpimämpi, ne eivät saa valoa samalla tavoin kuin portaille jätetyt.

Ajelin suunnitelmieni mukaan katsomaan uutta työssäoppimispaikkaani ja tällä kertaa olin edellistä viisaampi ja menin sinne 100% omana itsenäni niin että työpaikkaohjaaja varmasti näki, mitä saa. Koska en meikkaa normisti (värivoide kyllä kuuluu koulupäivieni "meikkiin"), en sutannut nytkään ripsivärin tai minkään muunkaan värin kanssa, ja lyhyen haastattelun aikana kerroin mm. että en tupakoi, mutta minulla on käsivarsissani tatuointeja. Onhan niitä selässäkin, mutta en kulje yleensä selkä paljaana. Mainitsin, että en toki kulje joulukuussa hihattomassa paidassa, mutta tatuointini saattavat silti näkyä. Ihana pomo viittasi kädellään ja nauroi: "No niistä ei ole mitään haittaa, nehän ovat nykyaikaa. Jokainen koristelee itsensä miten haluaa."

Ihanaa! Hassua ehkä, mutta minulle on äärimmäisen tärkeätä, että voin olla oma itseni. Jos minun pitää peitellä tatuointejani tai jos minun pitää stressata meikkaamisen tai pukeutumisen kanssa, oloni on epävarma ja epämiellyttävä. Eli siltä osin tämä duuni vaikuttaa hyvältä. Katsotaan nyt, miten homma alkaa sujumaan. Teimme työsopimuksen toukokuun loppun siltä varalta, että jatkan ensi vuoden puolella. Toivon ainakin nyt, että jatkan...! Että viihdyn. En jaksaisi tässä asiassa uutta pettymystä, en jaksaisi etsiä taas uutta paikkaa ja haluaisin vain saada nyt tämän homman pois päiväjärjestyksestä. En tähtää korkeimpiin arvosanoihin, ainoastaan siihen, että saan kaiken suoritettua, mikä minun pitääkin saada.


Suunnitelma B odottaa yhä toteutumistaan, tai siis, en ole edennyt sen kanssa vielä suunnittelemista pitemmälle. Mutta sen kanssa ei juuri nyt olekaan niin kiirettä kuin aiemmin ajattelin olevan ts. olen nyt tehnyt taas tämän päätöksen. Lisäksi mielessäni muotoutui eräs sivusuunnitelma, joka sekin on ollut jo jonkin aikaa ajatuksen tasolla ja tänään otin selvää, miten sen pystyn käytännössä toteuttamaan. Olen sen suhteen toiveikas ja olen saanut sille Meltsun "siunauksen".

Nyt minulla on ihanasti vapaa viikonloppu tästä eteenpäin. Minun pitää ainoastaan muistaa huomenna kerätä kanukanoksia ja talviota ensi viikon sidonnan tehtävää varten.

Nyt toiselle koneelle, kipikapi. Thinkpad odottaa, että aloitan luvun 23.

Päivän korvamato.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Intohimotonna


Tajusin - tai ehkä tulin vain entistäkin tietoisemmaksi asiasta - ettei minulla ole intohimoa siihen, mitä tällä hetkellä teen. Ei aitoa kiinnostusta, eikä myöskään aitoa halua tehdä asiat niin hyvin kuin osaan. Haluan rääpäistä, päästä läpi, mennä yli sieltä mistä aita on matalin. En halua ottaa kantaa, enkä varsinkaan vastuuta. Voin tulla mukana, mutta en halua johtaa.

Minusta se on sääli, minun itseni kannalta. Ehkä. Pitäisikö minun puhaltaa itseeni sitä kadonnutta intohimoa vai vain sipsuttaa päivästä toiseen ja hoitaa pois se, mikä hoidettava on? Tällä hetkellä tunnen (yhä), että aion selvittää kunnialla tämän mission, mutta samalla minua harmittaa, että minulla ei tosiaankaan ole siihen intohimoa. En usko, että löydän sitä, mutta toisaalta, voihan elämä yllättää. Kuka tietää.


 Toinen kokopitkä viikko takana ja olen aika sippi. Tai olin - tänään olimme kaikki (kolme) enemmän tai vähemmän vetovieteri hukassa, mutta toki nyt, kun olen päässyt kotiin, tuntuu, että kadonnut energia palailee pikkuhiljaa. Kohta saan broilerin tulisesti maustettuja siipiä, ruisleipää ja lehmänmaitoa. Voiko parempaa ollakaan? Ei voi. Koulussa kaipaan oikeata maitoa, mutta tarjolla on vain kaupanmaitoa. Veteen keitetty aamupuuro ja ykkösmaito. Onko se muka jotain ihmisen ruokaa? Ei ole.


Ihana Marco W. on ollut tämän viikon koululla. Ilahdun huomatessani, että hän muisti minut / meidät ja kysyi tiistaiaamuna hellot heitettyämme "Still here?". Hän ei taida välittää tytöistä, mutta voin kertoa, että joka ainut tyttö on lääpällään häneen. Marcon hymyä ei voita mikään.

Mistä tulikin mieleeni, olen tällä viikolla huvittanut itseäni lukemalla sarjakuvia. Ihastuin sarjakuvaan nimeltä "Royal Pain", joka löytyy devianARTilta käyttäjältä keirakey. Löytyy myös hänen omasta blogistaan. En linkitä, kuuklettakaa itse. Toinen sarjakuva löytyy niinikään devianARTilta, mutta kätevämmin piirtäjän / kirjoittajan omasta blogista, Teahouse. Löytyy kuuklettamalla teahouse comic. Hienoa piirrosjälkeä, tarina ei ole yhtä selkeä kuin Royal Pain, mutta lukemisen arvoinen.

Mitä sarjakuviin muuten tulee, puuttuva osa "Punanahka"-sarjaa eli osa yksi, "Ukkosen herrat" on matkalla minulle! Meltsu laittoi nettiin halutaan ostaa-ilmoituksen siitä jo jokin aika sitten ja nyt jostain Rovaniemeltä soitettiin: tarjolla oli hyväkuntoinen kirja hintaan 15 eur.

Mitä omaan kirjoittamiseeni tulee, sitä kohtaan minulla on intohimo. Tällä viikolla kaikki muu on kärsinyt intohimoni takia... esim. pihasuunnitelmani, jonka pitäisi olla keskiviikkona puhtaaksipiirtämiskunnossa ei edennyt yhtään mihinkään, koska eilinen ilta meni paitsi Teahousea lukiessa niin myös omaa tarinaani kirjoittaessani. Minulla on tarina ja haluan kertoa sen. Tämä on se satu, joka on odottanut minussa pääsevänsä ulos. Se on minulle hyvin tärkeä, ehkä jopa kaikkein tärkein asia tällä hetkellä, VAIKKA olenkin sen joutunut laittamaan käytännön syistä taka-alalle.


Sukulaismies on kuulemma päässyt vapaalle jalalle ja ainakin näyttää siltä, että hänellä on aikomus yrittää myös pysyä pois vaikeuksista nyt. Hän on eronnut vaimostaan, jonka kanssa hänellä oli niin kiire naimisiin, että vihille piti päästä vankilassa (perhetapaamiset...), eikä ole palannut vanhaan kotikaupunkiinsa, vaan on asettunut samaan kaupunkiin, jossa kärsi vapausrangaistuksensa. Good for him, mutta emme silti halua tavata häntä. Meltsu on ilmoittanut, että jos tulee yhteydenotto, hän hankkii lähestymiskiellon.

Aasinsiltaa pitkin toiseen asiaan: enkö olekin todennut, että ns. uskossa oleminen ei tarkoita, että ihminen olisi jotenkin muita parempi tai erilainen? Tai siis, minulle se on ihan jotain muuta kuin huivi päässä kulkemista tai vaikka sitä, että sylkisin lasiin. Siksi minusta oli varsin hauska kuulla tänään, mitä Tonin rippipappi oli eilen suustaan päästellyt. Se meni aika sanasta sanaan näin:

"Te olette minun lapsiani. Jos kuulen, että olette koskeneet huumeisiin, I will beat shit out of you."

*virn*. Miksi minun rippipappini ei sanonut mitään tuollaista? Hän vain ilmoitti, että tanssiminen on syntiä, tai ei niinkään tanssiminen, mutta se voi johtaa syntiin. Nuu-uh, minä löysin sen "synnin" hyvin ilman tanssiakin.

Rakastan tätä biisiä.

Ai niin, olen VARIS testin mukaan:

 Powers: foreseeing death, communicating with the dead, resurrection

As a Crow, you are analytical, adaptable, and exceedingly clever. You like solving problems, sharing a hearty laugh with friends, and most of all, enjoying a good meal. Your inquisitive, philosophical nature leads you to constantly question authority and the status quo, sometimes just for the sake of asking, "Why".


lauantai 9. marraskuuta 2013

Kivutonta


Kouluviikko kului nopeammin ja paljon kivuttomammin kuin olisin voinut kuvitellakaan. Neljä pitkänpitkää iltaa asuntolassa tuntuivat paljon lyhyemmiltä kuin kolme iltaa on monesti tuntunut. Kyse lienee kokonaan omasta asenteestani - siitä, etten tähynnyt lainkaan perjantaita kohti, vaan otin päivät sellaisina kuin ne tulivat, yksi kerrallaan. Paljon hauskoja hetkiä ja ennen kaikkea sain paljon aikaiseksi iltaisin. Olen päättänyt tehdä kaikki etätehtävät kouluviikkoina ja pitää viikonloput ihan kokonaan itselläni. Sain tehtyä kaksi myöhässä ollutta tehtävää ja sain synninpäästön opettajalta niiden suhteen hänen todettuaan, että oli mukava iloita siitä, mitä tein kuin että hän olisi alkanut moittimaan siitä, mitä en tehnyt.


Kirjoittamiselle ei jäänyt aikaa eikä oikein inspiraatiotakaan koko viikkona, mutta sen sijaan, että olisin harmitellut sitä, editoin viimeisimmän kirjoittamani luvun (luku 20) ja huomasin kovasti pitäväni siitä, miten se oli tullut ulos, vaikka en aluksi kokenutkaan samoin. Tänään olen aloittanut luvun 21 ja se tulee näppäimistöltäni kuin itsekseen. Minun sankarini, sankarittareni ja roistoni ovat taas eläviä ja yritän vain pysyä heidän vauhdissaan.

Kaikesta huolimatta odotan kovasti joululomaa. En joulun itsensä takia, vaan loman. Meillä tulee olemaan valtavan hauskaa keskenämme. Rentoudumme ja olemme, ja minä saan mooooonta lukua kirjoitettua. Toivon ja odotan valkoista joulua, sillä kuten tavallista, tämä syksy tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan, ja se kuran määrä, joka sisälle kulkeutuu, on jotain uskomatonta. Laitan koirat aamusta ulos ja lasken ne sisään vasta iltasella, usein suihkun kautta, minkä jälkeen ne saavat käydä enää iltapissalla pikaiseltaan. Ostin viime viikolla sinipiikaankin uuden sienen ihan siksi, ettei lattiaa tarvitse luututa konttaamalla.

Onneksi ei tarvitse imuroida, sillä minähän tulen kouluviikon jälkeen imuroituun kotiin. Se tuntuu edelleen ihan luksukselta, vaikka kai minun pitäisi olla siihen jo tottunut. Muistan, kun aikoinaan ihminen, joka ei onneksi enää ole elämässäni millään tavoin mukana fyysisesti, moitti minua siitä, että Meltsu ei osallistunut kotitöihin. Olin kotona kaikki päivät taaperon kanssa, ja hänen mielestään päästin Meltsun liian "helpolla", kun en vaatinut Meltsua palkkatyönsä (josta hänellä ei ollut edes lomaa!) ohella osallistumaan kotitöihin. Olin "sinisilmäinen" ja "opetin" Meltsun siihen, että kotityöt kuuluivat vain minulle. Minä itsepäisesti olin sitä mieltä, että tilanteessa, jossa minä olin kotona ja Meltsu töissä, minä pystyin aivan hyvin hoitamaan kaikki kotityöt. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, on Meltsun vuoro kantaa vastuu kotitöistä ja hän kantaa sen hyvin, samoin kuin Toni. Kun tulen kotiin, minua odottaa siisti koti, jossa kaikki on hoidettu valmiiksi. Tiskit, imurointi, koirat, kukat... Ainoa, mikä on minun harteillani, on pyykkihuolto.Olisipa hauska tietää, pitäisikö tuon muinaisen "ystävän" mielestä MINUN nyt osallistua kotitöihin osaltani. Pitäisikö minun uhrata viikonloppuni tehdäkseni "oman osani" täällä. (No, ei minua oikeasti kiinnosta tietää. *virn*)

Rakas perheeni antaa minulle aikaa ja rauhaa jopa kirjalliselle projektilleni. Kunhan en siihen ihan täysin uppoudu. Alles ist gut, vai kuinkas se saksalainen sanookaan?

Seuraava WoWin expansion on julkistettu. Se on Warlords of Draenor. Sitä odotellessa.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Päätöksiä


En oikein tiedä itsekään, mitä tällä viikolla päässäni tapahtui, mutta siellä syttyi kaikesta huolimatta ajatus, että hoidan tämän homman kotiin ja valmistun ajallani kukkakaupan tädiksi. Siitäkin huolimatta, että olen aika paljon opinnoistani jäljessä, koska pidin viime kesänä seitsemän viikkoa kesälomaa - jota ilman en luultavasti olisi ikinä tätä päätöstä tehnytkään. Kokemus työssäoppimispaikasta, vaikka se aluksi tuntuikin mielekkäältä, oli niin epämiellyttävä, että se oli varmasti suurin syy, mikä sai minut epäilemään ammatinvalintaani. Epäilen toki edelleenkin, enkä oikeasti voi ainakaan juuri nyt nähdä itseäni töissä tällä alalla, mutta siitä huolimatta aion valmistua puutarhuriksi. Siis sehän minun oikea ammattinimikkeeni tulee olemaan, puutarhuri, vaikka koulutusohjelmani tähtääkin kukkakauppatyöskentelyyn.

Viime viikolla ahkeroin yhden etätehtävän kanssa koko illan ja sain kuin sainkin palautettua sen määräaikaan mennessä, mikä ei tosin poista sitä tosiasiaa, että toinen etätehtävä on auttamattomasti myöhässä. Mutta se saa olla, en voi sille asialle enää yhtään mitään. Sureksimisen sijasta aion nyt alkavalla viikolla tehdä sen tehtävän, kaikessa rauhassa, ajan kanssa ja huolellisesti. Juuri äsken printtasin KAIKKI etätehtävät, nekin, joilla ei ole mikään kiire ja aion tehdä myös ne ensi viikolla, jos suinkin mahdollista. Aikaahan minulla on, ja työrauha, sillä alkavasta viikosta alkaen olen opiskelupaikkakunnalla myös perjantait eli neljä pitkänpitkää iltaa viikossa. Loppuvuodesta tulee äärettömän rankka, sillä olen koululla vielä viikon 50, seuraavan viikon olen näillä näkymin kukkakaupassa työssäoppimassa (note to self: soita sinne heti alkuviikosta ja varmista asia!) eli kun joulu saapuu, olen luultavasti aivan rättipoikki.

Sen jälkeen hiukan helpottaa, sillä olen lomalla viikot 52 ja 1, koulussa viikon 2 ja viikot 3-5 olen (tadaa) Puerto de La Cruzissa. Lomani etelässä tulee sekin teettämään valtavasti ylimääräistä työtä, koska pihasuunnittelukurssin tiimoilta nuo viikot ovat erittäin tärkeät (tai no, viikot 3 ja 4 ovat) ja nyt missaan ne ja joudun ottamaan asioista selvää itsenäisesti. Mutta ei sekään haittaa, sillä aion ahertaa niiden asioiden parissa jo nyt ennen vuodenvaihdetta niin että ensi vuoden puolelle jää mahdollisimman vähän.

Palattuani Suomeen alkaa työssäoppiminen, johon pitää käyttää kaikki mahdolliset etäpäivät, joita onneksi riittääkin enemmän kuin lähijaksoja. Viikolla 8 pitää pihasuunnitelman olla palautettu ja samalla viikolla on sidontatyökokonaisuuksien näyttökoe, joka tulee olemaan vaativa ja haastava kaikkine suunnitteluineen ja kukkatilauksineen. Viikolla 10 pihasuunnittelun näyttökoe, viikolla 15 tilojen + tapahtumien koristelun näyttö. Johonkin väliin sijoittuu myös yrittäjyyden näyttö. Ja tosiaankin, työssäoppimista kaikki mahdolliset ajat.


Mutta jostain hassusta syystä ajattelen - olen jopa varma! - että tulen selviämään kaikesta ihan hyvin. Odotan itse asiassa melkoisella innolla ja mielenkiinnolla niin tätä loppusyksyä kuin ensi kevättäkin. Ennen kaikkea haastan itseni.

Aion ainakin yrittää löytää aikaa myös kirjoittamiselle, koska edelleen aion saada romaanini ... fantasiasatuni valmiiksi. Minulla on tarina, ja haluan kertoa sen. Tiedän, etten pysty ainakaan ennen joulua paljon kirjoittamaan, mutta jos edes lause silloin, toinen tällöin, niin olen tyytyväinen. Laskin jokin aika sitten kirjoittaneeni noin kolmisensataa sivua ja jos pää lyö tyhjyyttään, voin aina editoida ja muokata jo kirjoittamaani, tarkistaa faktoja ja poistaa mm. sellaiset epäloogisuudet, että sivulla 56 mainittu sievä neito onkin sivulla 62 enää arkipäiväisen näköinen. *virn*. Minä teen senkin, minä selviän siitäkin.

Mitä jouluun tulee, sen olemme päättäneet viettää ihan kotona oman perheen kera. Ei lahjoja, koska niihin ei kertakaikkiaan ole varaa. Paitsi että aion jotain pientä Tonille yllärinä tilata, Ellokselta tai Hobby Hallista, mistä saan laskulla / osamaksulla. Muutoin laitan toki jouluruuat, joulukuusen jne, sillä oikeasti jouluruuat eivät ole kalliita. Peruna- ja lanttulaatikot eivät ole sitä kalleinta gourmeeta, todellakaan. Köyhilläkin on varaa niihin ja siankänttyyn, ja salaatteihin.


Tänään piipahdin Lahdessa messuilla, osana tilojen + tapahtumien etätehtävää (menen myöhemmin tässä kuussa Helsinkiin Elma-messuille), ja koska kyseessä olivat messut, joiden oletin kiinnostavan nuorisoakin, otin Tonin mukaani. Viihdyimme varsin pitkään kiertelemässä ja katselemassa ja päädyin tekemään jopa ostoksia. Päätin olevani niin hyvä tyyppi, että ostin Kelttikoruilta neljä korvarengasta ja muistaakseni äidinkielen opettajien osastolta ostin kirjan, jonka olen pitkään jo halunnut lukea, "Mangopuun alla", jonka kirjoittaja on entisen luokkakaverini pikkusisko, joka taas sattuu olemaan minun pikkusiskoni entinen luokkakaveri. Aloitin kirjan lukemisen välittömästi kotiin päästyäni ja pidän siitä kovasti. Tuntuu hassulta lukea ihmisistä, jotka tunnen / olen tavannut.

Ensi viikoksi pitää ottaa kouluun vähän röntömpiä kuteita, sillä tiloissa + tapahtumissa alamme rakentaa joulumaan (ja muutenkin koko kampuksen) koristelua, mikä tarkoittaa sitä, että saatamme konttia lattialla ja tulemme olemaan myös ulkona. Aloitamme päärakennuksen = kartanon sisäänkäynnistä, sovimme suunnittelevamme jokainen (meitä on vain neljä ihmistä siinä ryhmässä tänä vuonna) siihen koristelun ja yhdessä sitten ideoimme eteenpäin. Teemme muutenkin mieluiten yhdessä kuin jokainen sooloillen. Meillä taitaa olla ihan kiva tiimi?

Summa summarum, jos minua ei paljon näy, eikä kuulu, se tarkoittaa, että olen todella täystyöllistetty tästä eteenpäin aina viikkoon 52 asti. Yritän hoitaa a) koulun, b) kodin ja c) romaanini ja kaikki muu tulee niiden jälkeen.

Meltsun sairaslomaa jatkettiin puolella vuodella, ja herra sai lähetteen jatkotutkimuksiin niin keuhkopuolelta kuin raajoistaankin. Työkykyinen, sanoo Kela.

Tämä biisi on NIIN minun.