sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Over ja slut


Loma on lusittu ja paljon mitään siitä ei sitten käteen jäänyt. Kouluun palaaminen ei inspiroi, tosin ei vitutakaan niin paljon, että olisin palaamatta. Kotitehtäviä en ole tehnyt, enkä tule saamaan niitä valmiiksi määräaikaan mennessä, eikä sekään hävetä yhtään.

Huhhahhei, oliko mulla muka jotain sanottavaa? *virn*

 

Odotan jo kovasti tammikuuta, matkakuume vaivaa yhä pahemmin. Katselen kuvia, teen suunnitelmia, mietin, missä ovat retkikenkäni. Toivottavasti San Pedron reitti on saatu kuntoon tammikuuhun mennessä. Matkalehdessä oli mukava artikkeli La Palmasta. Saari näkyy meidän parvekkeellemme toisinaan, olisi hauska päästä käymään siellä(kin). Teneriffalta pääsisi ihan kivasti lähisaarille (La Palma, La Gomera, Gran Canaria), rahaahaan se vain vaatisi. Fred Olssenin lautalla matka esim. Palmalle kestää muistaakseni 2,5 tuntia eli teoriassa siellä voisi käydä vaikka päiväseltään.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Merenneitojen kanssa paremman puutteessa


Tänään en ymmärrä, mistä muutaman päivän kestäneet paskat (todella paskat!) fiilikset oikein kumpisivatkaan, sillä eilen illalla, kun olin mennyt sänkyyn, ottanut thinkpadin syliini ja alkanut kirjoittaa, en katosivat kuin pieru saharaan ja ihmettelin, mistä ne alunperinkään olivat tulleet. Omasta osaamattomuudesta? Riittämättömyydetä? Okei, ehkä en osaa enkä riitä edelleenkään, mutta en minä nyt sentään kirvestä kehään heitä. Ja ne tekemättömät työt - oikeasti, eihän niiden tekemiseen mene kuin hetki, ehdin ja voin tehdä ne missä välissä tahansa. Eilen vain kaikki tuntui ylivoimaiselta.

Nyt pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä toteuttamaan jo jokin aika sitten tekemääni suunnitelmaa B. Se tekeydy itsekseen ja koska eilisen kaltaisia fiiliksiä kuitenkin säännöllisesti tulee, alkaa olla korkea aika heittää verkot vesille siihen suuntaan.


Eilen huvitin itseäni katsomalla "Piartes of The Caribbean: Strange Tides". Kävin katsomassa sen leffateatterissa, se on meillä DVD:llä ja tällä kertaa katsoin sen Netflixistä samalla, kun selätin pyykkivuorta silitysraudan kanssa. Toinen samanlainen rupeama tänään, niin koko kasa on selätetty, btw. Nelonen on kyllä - siis tämä em. leffa - ehdottomasti huonoin Pirates-leffoista, ja sen parasta antia ovat merenneidot. Yhä itkettää tälläkin katsomassa leffan kaunein rakkaustarina, joka EI todellakaan ole Jackin ja Angelican. Se lovestoori oli niin luvattoman huonosti tehty ja näytelty, ettei siitä saanut kertakaikkiaan mitään uskottavia fiboja.


Keskimmäinen nimikirjoitus on muuten aito *virn*. Meltsu sai sen Pariisissa Disneylandsissa "Pirates of the Caribbean"-laitteen ulkopuolella hortoilleelta Jackilta sillä välin kun minä olin hurvittelemassa itse laitteessa. Nyyh.

Juniori on eilen ja tänään töissä, paikassa jossa hän teki tet-harjoittelunsa. Pääsi sinne palkkatöihin, kuten saatoin ehkä mainitakin, ja näin lomalla on mukavaa aikaa tehdä pari päivää töitäkin. Sovimme, että kun hän tänään kotituu, menemme yhdessä tahkoamaan Siege of Orgrimmaria, sillä olen pikkuhiljaa palailemassa WoWissa takaisin raidauskuntoon, joskin vain LFR:ssa. Toni on mainillaan kaatanut jo Garroshin ja johdattaa nyt minut altiltaan kohti samaa. Jee!

torstai 24. lokakuuta 2013

Upsidedown


Odotettu loma ei ole tuonut muassaan odotettua rentoutumista ja hyvää oloa. Päinvastoin. En ole edelleenkään saanut aikaiseksi mitään millään saralla ja tiistain jälkeen oloni on ollut enemmän tai vähemmän kiukkuinen ja alakuloinen, ja harkitsen tosissani opiskelujen lopettemista.

Tiistaina, tehdessäni töitä tv-produktion tiimoilta, tajusin, etten ole oppinut kohta 1,5 vuodessa edes perusasioita alaltani ja samalla tajusin, etten oikeastaan ole kiinnostunutkaan oppimaan. Minulle riittää, että asiat ovat "sinnepäin", eikä se riitä työelämää ajatellen. Samalla heräsin ihmettelemään, että miten on mahdollista, että en osaa edes perusasioita - onko vika minun vai siinä, ettei tämä opetusmuoto yksinkertaisesti sovi minulle, vai eikö opetusta vain ole tarpeeksi. Selvää on - on koko ajan ollut - että tahdon nimenomaan opiskella, en "työssäoppia".

Tällä hetkellä tunnen, etten jaksa enää tahkota jotain, joka ei juuri nyt kiinnosta vitun vertaa ja johon en usko ikinä työllistyväni. Minun pitää miettiä tätä todella tarkkaan nyt... mutta en vain jaksa. Tekisi mieli vain liueta, mitään selittelemättä. En jaksa selittää. Minun ei tarvitse, koska olen aikuinen ihminen - ja koska olen aikuinen ihminen, minun pitäisi selitellä.


Kotona minulla on turhautunut ja kiukkuinen mies, jonka eläkehakemus hylättiin jälleen kerran. Kohta on kulunut kaksi vuotta sairastumisesta ja työkyky ei ole palautunut, mutta silti hänen pitää roikkua kortistossa tilastojen jatkeena, koska edes määräaikaista eläkettä ei tule. Hänellä ei ole mitään mielenkiintoa kouluttautua millekään muulle alalle niin kauan kuin on kortistossa ja elämän jatkuvuus on siitä kiinni, että lääkäri kirjoittaa lisää sairaslomaa ja mies itse hyppää turhan panttina työvoimaviranomaisten luona.

Turhauttaa.

Olen kaksi päivää yrittänyt saada aikaiseksi lukua 19, mutta se ei vain ota syntyäkseen, joten senkin takia turhautumiseni on noussut potenssiin kymmenen.

torstai 17. lokakuuta 2013

Toin sateen tullessani


Kotona. Kotona... Kotona! En voi sanoin kuvata sen hetken autuutta, kun kouluviikon jälkeen pääsee taas kotiin. Ihan siitäkin huolimatta, että kouluviikkoni on 4-päiväinen ja tällä viikolla se oli vain 3-päiväinen maanantaisen lintsauksen takia. Aina kotiuduttani puran kassin ja vien sen pois näkyvistä kokonaan, ettei minun tarvitse edes ajatella sitä seuraavaa kertaa, kun se pitää pakata.

Sinänsä ihan kiva kouluviikko, oli paljon monenmoista ja viimeinen kasvitunnistustenttikin tuli selätettyä. Sanoisin, että menen siitä läpi alimmalla arvosanalla (ykkösellä), mutta tavoite näissä laajemmissa tenteissä on jostain kumman syystä aivan eri kuin alkuaikojen tenteillä - siinä missä aiemmin pyrin siihen, että tunnistan kaikki kasvit, niin nyt tavoite on vain päästä läpi. Enkä todellakaan ole ainoa..! Tällä kertaa sentään luin tenttiin, edellisellä kerrallahan menin siihen (leikkokasvit II) kylmiltään ja pääsin kuin pääsinkin läpi. En olisi uskonut. Tällä kertaa (ruukkukasvit II) olen varma, että läpi meni, koska tunnistin kaikki kasvit ja muistin aika usealle tieteellisen nimenkin.

Eilen ja tänään teimme seppelettä. Työ oli erittäin mielenkiintoinen ja haastavakin. Päällystimme seppelppohjan salalilla ja käytimme kiinnittämiseen hakasia. En omasta mielestäni onnistunut siinä ollenkaan hyvin ja mm. purin se yhdessä vaiheessa ja aloitin alusta. Mielenkiintoa kukkaryhmään ei meinannut piisata ja siksi olin äärimmäisen hämmästynyt, kuin kouluttaja palautteessaan sanoi, että pohja on erittäin kaunis ja kukkaryhmä herkkä.

Jos olisimme menossa O:n hautajaisiin, veisin seppeleeni mielelläni sinne. Mutta sinne menee vain K. joka lentää suoraan Joensuuhun (mistä? Helsingistä kai) pysähtymättä meillä, joten en voi laittaa sitä hänenkään mukaansa.

V. puolestaan tuhkattiin jo viime viikon keskiviikkona. Tuli haikea olo, kun luin siitä. Hän on oikeasti, kokonaan, lopullisesti poissa.

Kotimatkalla alkoi tosiaan sataa. Meltsu lähti viemään Tonia isoskoulutukseen ja minä puolestani haen hänet illemmalla sitten kotiin. 


Olen huvitellut iltaisin yaoin parissa. Kuten tavallista, osa siitä on ihan paskaa (en ole mikään varsinainen mangan fani), mutta joukkoon mahtuu paljon muutakin. Sinänsä mielenkiintoinen koko ilmiö - naisten naisille piirtämää homoeroottista mangaa? Voisiko joku selvittää minulle, mistä tässä ilmiössä on kyse: miksi naiset haluavat piirtää toisille naisille homoeroottista taidetta? Tai jos laajennetaan ilmiötä fan fictionin puolelle, ihan varmasti 99% slashista on naisten kirjoittamaa.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Joskus vaan ei


Joskus vaan on näitä päiviä, että tulee tarve kyseenalaistaa aika montakin seikkaa elämässään. Tarve kysyä, että onko tässä mitään järkeä - mitä järkeä on ponnistella minkään toissijaisen eteen, kun sen sijaan voisi oikeasti elää ja tuntea ihollaan jokainen hetki.

Tärkeitä syitä lintsata koulusta: aamuseksi. Esimerkiksi. Ja ei, en lintsannut koulusta seksin takia, mutta koska nyt lintsasin ihan siksi, että eipä vaan huvittanut, niin - - -

Se O:kin sitten otti ja kuoli. Odotetusti kylläkin, vaikka jaksoin toivoa, että hiljaisuus siitä suunnasta olisi tarkoittanut käännettä parempaan päin, mutta sitä käännettä ei tullut. On hiukan omituinen olo asian tiimoilta, ja varsinkin siksi, että meitä on niin jyrkästi kielletty osallistumasta hautajaisiin. Kielletty jopa soittamasta. En oikein jaksa uskoa, että varsinkaan soittokielto olisi tullut S:lta, koska ... niin, en vain osaa ajatella, että itse kieltäisin ketään soittamasta minulle vastaavassa tilanteessa.


Eilen tuli viimein syksy, sillä siivosin uudet portaat talvikuntoon. Vein kukkaruukut pois, laitoin penkkityynyt siistiin pinoon lipaston päälle ja laitoin loput pelargonit purkkeihin, jotka asetin ikkunalaudalle vielä kukkimaan, koska ne nyt olivat edelleen elossa. Voi olla että viime yön jälkeen eivät ole enää. Työ sai minulle hyvän mielen; aivan kuin olisin siivonnut kesän pois ja nyt voisin vain jäädä odottamaan seuraavaa kesää. Nyt on aika käydä talviunille. Ja kirjoittaa.

torstai 10. lokakuuta 2013

Karvajalka pizzanpaistaja


Yleensä sitä kai pizzanpaistajia nimitetään karvakäsiksi, mutta koska minun käteni eivät ole karvaiset, mutta jalkani senkin edestä, olen sitten karvajalka näin kouluviikon päätteeksi. Ruokalistalla tänään jo tyypilliseksi käynyttä torstairuokaa eli kotona pellille tehtyä jauheliha-kinkku-katkarapupizzaa. Paljon sipulia ja vielä enemmän valkosipulia. Aah, herkkua.

Kouluviikko oli henkisesti melko rankka. En ollut parhaimmillani, ehkä osaksi siksi, että viime viikonloppu oli niin hektinen ja aikaa ei jäänyt itselle lainkaan.


Tänä viikonloppuna aion saada tehtyä senkin, mitä viime viikonloppuna en saanut. Pyykkivuoren selätys lopullisesti, kesäkukkien "viimeistely" sekä aikaa myös kirjoittamiselle. Aikaa perheelle.


Kaikkea sitä koneen syövereistä löytyy. Mistä tulikin mieleeni, että olen viihdyttänyt itseäni lukemalla Lotr/elf-slashia. *virn*. Vastaan on tullut käsittämätöntä paskaa, mutta myös hyvää (hot hot hot) kamaa.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Ohikulkijoita


Tänään kuulin uutisen, joka sai minut - taas kerran - pohtimaan omaa polkuani. Näin varman ihmisen tekevän rohkean ratkaisun sellaisena kuin se oli paras hänen omalla kohdallaan, ja hän rohkeni tehdä sen siitä huolimatta, että tiesi sen hankaloittavan muutaman muun elämää ja jopa muuttavan joidenkin suunnitelmia. Hänen ratkaisunsa sai minut miettimään omia ratkaisujani, ja sitä, onko minun motiivini toimia kuten toimin, oikea. Pitäisikö minun löytää intohimo ja halu tehdä asioita sen sijaan, että olen todennut tekemisen itsessään olevan riittävä motiivi.

Se, että hänen tekonsa sai minut ajattelemaan ja kyseenalaistamaan, tuntuu hyvältä. Siitäkin huolimatta, että se, mitä hän konkreettisesti jätti minulle, pisti välittömästi pääkoppani korttipakan taas uusiksi, toistamiseen saman päivän aikana.

Tällä hetkellä se, mitä hän jätti minulle, tuntuu todella merkitykselliseltä. Onneksi luin hänen viestinsä vasta, kun olimme eronneet. Tässä se kohta, joka sai minut itkemään:

Sinulta olen oppinut luonnollisuuden tärkeyden ja merkityksen. Sinussa on jotain villiä luonnonlasta, ja se näkyy sinun töissäsi luonnollisuutena. Niissä niinkuin sinussakaan ei ole mitään teennäistä. Se on kaunista ja harvinaista, pidä siitä kiinni. Minä vasta opettelen...

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Lisää pituutta heti, tai ainakin isommat tuopit


Ehkä ei nyt isompia tuoppeja sentään, mutta oikeasti toivoisin vuorokauteen enemmän tunteja. Juuri nyt alkaa se tosiasia, että olen viikossa vain kolmena päivänä kotona, riepomaan, koska en todellakaan ehdi tehdä pidennetyssä viikonlopussa kaikkea, minkä tahtoisin ehtiä tekemään. Tai toki ehtisin, jos en tekisi mitään muuta. Kuten kirjoittaisi, jota en sitäkään ehdi tehdä niin kuin tahtoisin. Onneksi perhe tekee oman osansa, mutta en velvoita perhettä esim. silittämään tai latvomaan pelargoneja. Herraisä, ei tulisi mistään mitään, jos joutuisin vielä siivoamaankin täällä..! Kotona on onneksi kohtuullisen siistiä aina, kun palaan tänne kouluviikon päätteeksi. Mutta siitä huolimatta, paljon jää minullekin. Perhe ei myöskään leivo.


Koska meillä eivät asiat koskaan mene, kuten suunniteltu oli, en lähtenytkään eilen yhtään mihinkään, vaan P. puolestaan kävikin meillä ja otti koneen mukaansa, mikä jätti minulle ihanan paljon enemmän aikaa pyykkäykselle sun muulle kuin olin alunperin ajatellut. Tosin oman osansa otti se tosiseikka, että olin eilen huonovointinen ja lepäsin useamman tunnin, minkä ansiosta ilta olikin sitten pilalla. Mutta sain kuitenkin lakananvaihdot yms. tehtyä ilman paniikkia ja sain aikaa itselleni, ja tänään olen ehtinyt puuhata mittauksia pihalla, pelargoneja ja sen sellaista. Mutta edelleen hirveä pyykkivuori ärisee tuvan puolella. En jaksa. Huomenna taas opiskelupaikkakunnalle nyhjöttämään.

Päätin, että nipistän TV-produktion omalla kohdallani yhdeksi päiväksi. Olisi luultavasti mahdollista puuhata sen kanssa kolmekin päivää, ja voisin yöpyä asuntolassa, mutta ei. Harkitsin sitä, mutta tarvitsen sen viikon (suurimmaksi osaksi) setviäkseni kaaoksen, joka on valtaamassa kotimme.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Vähän vanhaa, vähän uutta


Järjettömän kiireinen viikonloppu, en ehdi Laalaa-maahan lainkaan, mikä on harmillista, koska tekstiä tulisi sujuvasti ja paljon. Eilinen päivä meni ensin sujuvasti kaupoilla (kela-päivä!), sen jälkeen vietin monta hoppuista tuntia ensin erilaisten ruokahommien kanssa - fileroin kaksi lohta, perkasin kaksi kiloa muikkuja, paloittelin viisi kiloa possua, ja lopuksi väänsin lohi/lihakukon - ja sen jälkeen tunti jos toinenkin meni siihen, että tyhjensin vanhaa tietokonettani, joka on nököttänyt kammarin kaapissa siitä asti, kun Toni osti läppärin. En ole vaivautunut myymään konetta pois, sillä vaikka se on teoriassa oikeinkin jees vielä, ei kukaan osta 8 vuotta vanhaa konetta. Mutta nyt sattui varsin mukavasti: P:llä on vielä vanhempi ja äärimmäisen hidas kone (johtunee tosin hitaammasti nettiyhteydestäkin, siis se että netinkäyttö on hidasta) ja kun Meltsu oli hänen luonaan viimeksi, oli puhetta, että P saa meidän vanhan koneemme. Viemme sen tänään hänelle ja tästä syystä vietin eilen piiiiitkän tovin (tunteja!) tyhjäten koneesta pois ylimääräisiä ohjelmia ja vanhoja tiedostoja. Kaikki tärkeimmät tiedostot olen ottanut sieltä tähän koneeseen jo aikoja sitten, mutta paljon sinne oli jäänytkin. Paljon sellaista, mistä tuli aivan "oho ja hui"-fiilis.


Löysin mm. erilaisia vanhoja valokuvia skannattuna sekä ukin kirjeet mummulle vuosilta 1939-1941. Siis wordiin siirrettynä. 

Lauvantaina 30 p. elok.

Rakas Laura! 

Rakkaat terveiseni taas täältä. Kirjoitan taas jonkun rivin vaikken olekaan sulta saanut. Nyt on lauvantai kaunis ilma olikin ja pari oikein syksyistä ja sateista päivää. Tänään kävi Haaralan Viljo minua katsomassa ja toi minun reppuni tänne, kaikki oli tallella ei oll muuta pois kun sokerit, olin jo vähän huolissani repustani ja erittäinkin siitä lihasta ja voista kaikki oli kunnossa voikin oli niinkuin aivan uutta. Silloin kun jouduin tänne sairaalaan niin jäi reppuni kuormastoon, eikä ollu enää aikaa hakea. Tänään kaksi viikkoa tänne tulin. Lääkäri kun tässä kävi niin sanoi että hoitoa jatketaan, niin kauan kun vatsa paranee. Kyllähän minä alan olla jo hyvässä kunnossa. Ei ole ollu meidän komppanian pojillakaan kahteen viikkoon muuta kuin lepoa. Siellähän on lomalla nyt Papinsaaren Martti ja Kunnaksen Veini ja Sormula, olisi hauska jos olisit lähettänyt jonkun mukana kirjeen, ja vähän sokeria. Heikkilän Sulon pitäisi kanssa kuulema päästä lomalle. Minä lähetän sen sokerikortin taas sulle että ostat lähetä kortti taas sitten pois mulle. Nyt juuri ilmoittivat radiosta että Viipuri on vallattu. Sillälailla ne toiset sotii me tässä vaan maataan, vieressäni on Hämeenlinnalainen muurari, toisella puolella Helsinkiläinen autokuski, Kivistön Auliksen tuttuja. 


Erilaisia koira/kissakuvia löytyi paljon.

Yksi parhaista löydöistä oli ilman mutta kansio nimeltä "Webcrowmanser", joka sisälsi kyseisen kirjoittajan sparrington-ficcit. Hän lopetti fan fictioiden kirjoittamisen jo tuolloin, olisiko ollut vuonna 2004, mikä oli suuri harmi, koska hän todella osasi kirjoittaa ja hänen sparringtoninsa olivat ehdottomasti lajinsa kermaa. Niiden löytyminen koneeltani oli iso ilo siinäkin mielessä, että olin unohtanut hänen nimimerkkinsä, enkä siksi voinut edes etsiä ko. ficcejä netin syövereistä. Mutta hei, nehän olivat minulla itselläni tallessa!

The kiss had none of the tentative, questioning nature that the first one had held, and Jack allowed himself to be rolled by it, taken under by the strength of Norrington's desire - and his own. He always had admired a man who knew exactly what he wanted.

As Norrington's lips played over his, Jack played his fingers down Norrington's sides and across his back. His calloused fingertips pricked and pulled at the fabric of the shirt, tugging the fine linen out of place. Jack had intended to keep his touch light, casual, letting Norrington square himself with the idea of having a filthy pirate's hands on him, but he quickly found it turning into something more. Needy, searching, he pulled up on the shirt, slid his hands under the hem to rasp against the bare skin of Norrington's waist.

 Immediately, Norrington stiffened and broke off the kiss with a sharp, shuddering gasp.
  
"Sorry, mate," Jack murmured, slowly moving his hands out from under the shirt. "Going too far again, am I?"


Olin myös säästänyt joitakin omien ficcieni saamia kommentteja. Tässä niistä yksi, kirjoittajasta ei tietoa, mutta jos en ole aivan väärässä, tämä on sama, joka kuvitti ficcejäni. 

Norrington oli aivan mahtava! Hajonnut keltuainen munankuorien sisällä. Eli ulkoisesti niin jäykkis että katsominenkin sattuu, mutta sisältä kaikki on aivan sekaisin. Tykkään aivan erityisesti siitä, miten saat hahmoille useampia ulottuvuuksia. Jack on hullu, mutta kammottavan fiksu; Charlesilla oli typeryytensä, mutta pystyi silti petkuttamaan kaikkia; Wilkins vaikutti aluksi typerykselle, mutta onkin pelottavan rauhallisella tavalla älykäs, ym. Et sorru yksinkertaisiin helppoihin hahmoihin, joilla periaatteessa voi luoda aivan viihteellistä tekstiä, mutta joissa ei ole mitään pohdittavaa. Hahmosi ovat paljon todellisempia ja siksi aivan ihania. Sellaisia tapaa harvoin kirjoistakaan.


Niin ikään löytyi paljon Rooma-aiheista matskua, mm. ensimmäisen Rooman-matkani valokuvat koneelle skannattuina. Siihen aikaan käytin vielä tavallista kameraa ja digikameraa rintarinnan, joten osa sen matkan kuvista oli otettu taviskameralla. Sekin minulla on vielä tallella... ostaisikohan kukaan? Käyttääkö kukaan taviskameraa, filmirullien kera? Paitsi ammattikäytössä toki.


Ylläolevan kuvan löytyminen ilahdutti myös. Hän on aquilifier, en enää muista mistä legioonasta... Kyse on porukasta, joka elää uudelleen Rooman historiaa - siis mikä on se oikea sana, ilmaus sille? Samaa puuhaa kuin vaikka keskiaikaharrastajien puuhailu. Minusta tämä kuva tästä henkilöstä (en tiedä kuka ja mistä) oli ja on yhä ns. taiteellisesti äärimmäisen kaunis. Hyvä, että löysin sen koneeltani, koska netistä en olisi sitä enää löytänyt, se on varma.


Löysin myös ison läjän valokuvia minusta, joiden olemassaolon olin jo aivan ehtinyt unohtaa, koska ne liittyvät osaltaan ihmiseen, jonka olen halunnut pyyhkiä elämästäni. Olen polttanut hänen kirjeensä ja kaiken muun, mikä liittyy häneen ja niistä muutamista valokuvista, joissa on pääosassa joku muu kuin hän ja joita en siksi ole halunnut tuhota, olen mustannut hänen naamansa. Kuvasarja, joka tupsahti vanhalta koneelta vastaan, on hänen ottamansa ja yllättäen sen katsominen ei saanut minua toivomaan, että asiat voisi hoitaa vanhaan kunnon tapaan, ts. katkomalla kauloja kahdenkäden miekalla, plus että kuvat olivat varsin hauskoja. Olinpa minä kymmenen vuotta sitten nätti! Paljon on vettä ja verta virrannut sen jälkeen. *virn*.


Tjaah, kun tarkemmin ajattelee, olin minä kymmenen kiloa kevyempikin, vaikka en suinkaan mikään keijukainen silloinkaan. Pitäisköhän laihduttaa? Ei pitäis. Kuvia katsellessa tuli myös siinä mielessä kaipaus tuohon aikaan, että mielestäni olin enemmän "minä" siinä mielessä, että pukeudun rohkeammin ja hassuttelin ulkonäölläni. Tietenkin voi miettiä, miten merirosvotyyli sopii keski-ikäiselle akalle, mutta toisaalta - en tule koskaan, ikinä pukeutumaan ja olemaan kuten ikäiseni ihmisen pitäisi. En ole koskaan tehnyt sitä. Viime aikoina taas vähenevässä määrin ja minulla on outo aavistus siitä, että homma muuttuu sitä hullummaksi, mitä enemmän pyörittelen Laalaa-maan asioita mielessäni.

Mistä tulikin mieleeni, näin unta toissayönä, että olin eräs stoorini henkilöistä. Tai siis, olin ns. päähenkilö, joka itse asiassa olenkin minä itse - kirjailijan alter ego, omakuva.  


Kun vain nyt ehtisin Thinkpadini ääreen! Kohta aion ottaa yön jäljiltä vielä lämmintä kukkoa (ooh ja nam), sitten laitan vanhan koneen runksuttamaan levyn eheytystä plus päivitän joitakin ohjelmia, ja jossain vaiheessa pitää ehtiä siivota ja vaihtaa lakanatkin, sitten mennään käymään P:llä, jossa hurahtaa useampi tunti ja johan se on sitten jo ilta taas. Nyyh. Huomiseksi olen suunnitellut pihan mittaamista pihasuunnittelun lopputyötä  varten, sillä sain jo 30 metrin mitan lainaksi Tonin työnantajalta, joka muuten yllätti Tonin maksamalla hyvin tehdystä tet-jaksosta oikein rahalla. Mitäänhän siitä ei kuulu eikä tarvitse maksaa, mutta ei kai kukaan kielläkään antamasta vähän taskurahaa. Kyseessä ei ollut mikään parikymppiä, mikä ällistytti jopa minutkin. Jatkossahan lapsukaisella on tet-paikassa tarjolla oikein palkkaduunia halutessaan. Olisi saanut jo tänään tulla jatkamaan eilen keskenjäänyttä urakkaa. 

Vähänks mä olen ylpeä. Toivottavasti lapsesta ei kasva työtävieroksuvaa huuhailijaa, kuten äidistään. 

torstai 3. lokakuuta 2013

Temptation

@ Rome, Via Appia Antica

Eteen käveli mahdollisuus osallistua erään / jonkun kotimaisen TV-sarjan tekoon tavallaan lavastuksen osalta. Kuulin tästä jo joitain viikkoja (?) sitten, mutta jotenkin ohitin koko asian olankohautuksella ja kai ajatellen "en minä ainakaan", koska päässä pyörivät ihan muut asiat. Eilen asia otettiin uudelleen esille ja silloinkin vain hiukan huuliani mutristaen totesin, että olen kotona, lomalla, etäviikolla sen viikon. Mutta tänään, kun s.postiini oli vielä kerran tullut muistutus asiasta, ja luin viestin oikein ajatuksen kanssa ja kaikessa rauhassa, iskikin aivan pakottava tarve päästä osalliseksi ko. TV-produktiota. Ihan noin vain tuli fiilis, että on mun pakko päästä mukaan! Kolmas kerta toden sanoi? Nyt olen aivan innoissani ja odotan tietoa, milloin olisi se päivä, jolloin tekemistä olisi varmasti koko päiväksi, koska en aja lomallani mihinkään vain parin tunnin takia.


Puutarhasuunnittelun kurssi pyörähti käyntiin, ja alkukauhistuksen jälkeen olen varsin innoissani. Tulossa on kaiketi ilmojen puolesta hieno viikonloppu, ja ajattelin, että voisin jo nyt heti suorittaa mittauksia maastossa, jotta pääsen heti hyvään vauhtiin oman näyttötyöni kanssa. Varmistin jo sellaisen 30 metrin mitankin lainaan. Kurssi tulee, todentotta, teettämään paljon työtä, mutta haitanneeko tuo mitään.

Fiilikset opiskelun suhteen ovat muutenkin hyvät. Tarvitsin näemmä vain etäisyyttä huonoon työssäoppimiskokemukseen. Katsotaan. Toisaalta, puutarhasuunnittelukurssikin herätti osaltaan uusia ajatuksia, mikä on yksinomaan mukavaa. Äkkiä olen näkevinäni monia avoimia ovia ja jopa ikkunoita edessäni. Ei muuta kuin valitsemaan, mistä hyppään sisään. *virn*.

Tonin tet-jakso alkaa olla lopuillaan ja poika on ollut kovasti tyytyväinen. Niin olen minäkin. Erityisen mukavaa on, että tet-harjoittelupaikasta näyttäisi poikivan myös oikein palkkatyötä.

Passifloran nuput ovat avautumaisillaan ja myös viime viikonloppuna sisäänkantamani hatiora on lykännyt viikon aikana nuppuja. Tenerffian pelargonejani istutin uusiin ruukkuihin, ja sitä urakkaa aion jatkaa vielä. Pelargoni "Emman" aion myös pätkiä ja laittaa juurtumaan, sitä varten pitänee ostaa asianmukaista multaa.

Laalaa-maassa tapahtuu paljon. Olen miettinyt, pitäisikö minun laittaa M:lle joitain pätkiä, hänhän kuitenkin ON mukana tarinassa.