sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Paluu teinielämään


Nämä teini(lapsi)vapaat päivät ovat olleet aivan huikeita. Olen (olemme?) voinut katsoa itseäni ja todeta, millainen oikeasti olen vaimona ja puolisona, ystävänä ja rakastettuna. Miten lapsiarki vaikuttaa siihen, miten olen Meltsun kanssa, ja kuinka paljon. Meillä on ollut kahdestaan valtavan hauskaa. Ei ole tarvinnut sovittaa sanojaan ja toimiaan sen mukaan, että lapsi (teini) on näkemässä. Olemme voineet käyttäytyä ja puhua vapaasti.

Joku tietysti voisi kysyä, miten lapsen olemassa- ja läsnäolo vaikuttaa siihen - eikö lasten läsnäollessa voi puhua ja olla vapaasti. Ei voi. En esimerkiksi sano lapseni kuullen pahaa sanaa hänen isoisästään, mutta Meltsun kanssa  kahden voin päästellä vapaasti menemään. Tai vaikka meillä kyllä osoitetaan hellyyttä lapsen nähden ja kuullen, raja menee siinäkin jossain. On hellyyden ja kiintymyksen osoituksia, joita ei ole tarkoitettu lapsen silmille.

Tosin nykyään en enää varo sanojani aivan niin paljon kuin aiemmin. Teinin aikana ja jopa teinin kanssa pystyy vitsailemaan asioista, joista ei vielä pari vuotta sitten voinut.

On ihana saada Toni tänään kotiin kuitenkin. Aikansa kutakin.


Tänään on näillä näkymin siis viimeinen työpäiväni. Eilinen päivä oli ihan über-mukava, kuten on ollut koko viikko. Mielessä pyörii hetkittäin, mitä jatkossa, mutta yritän tolkuttaa itselleni, että sen ajattelemisen aika ei ole nyt. On aika lomailla. Mieleni on pikkuhiljaa asettumassa lomafiiliksiin; nukuin viime yön kuin tukki ja heräsin vasta kellon soittoon. En edes muista, milloin olisin viimeksi nukkunut niin sikeästi. Asiaa ei haitannut se, että Jamie Oliver konttaili ympäripäissään koulun pihalla, ja minussa syttyi ankara himo häneen. Voi että olikin kuulkaa julkkiskokki kännissä!


EDIT.

Olin jostain mystisestä syystä jättänyt aamullisen päivitykseni julkaisematta ja se löytyi "luonnokset"-kansiosta. Mutta tässä se nyt on. Ja kesäloma alkanut. Väsyttää ihan sikana.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Ennenkin oli joskus kesä


Itseasiassa, ennen oli aina kesä. Ja jos ei ollutkaan, niin sitten oli joulu. Ei ollut tylsiä räntäsadepäiviä eikä syksyä alkuunkaan. Aina paistoi aurinko, kun minä istuin aitan nurkalla katsomassa, kun mummu huuteli lehmiä aamulypsylle. Tai aurinko nousi joulupäivän pakkaseen huikaisevan kirkkaana ja kaikki sädehti. Mutta enimmäkseen oli kuitenkin kesä, tuoksuva ja lämmin.

Tuntuu ihan hassulta, kun tänään ei lämpötila ollut kivunnut  hellelukemiin jo ennen kello yhdeksää. Odotettavissa on ilmatieteenlaitoksen mukaan kyllä lämmintä ja aurinkoista, mutta yli kolmenkymmenen ei päästä, ei lähellekään. Harmi. Tosin ehkä hyväkin, koska mattojen pesu +32 asteen helteessä saattaisi olla haastavaa hommaa. Ajattelin nimittäin saada loput matot viimeinkin pestyä - enää on pesemättä keittiön iso matto, yksi tuvan matto ja pari vanhaa extra-mattoa, jotka kuuraan puhtaiksi ihan vain huvin vuoksi. Mihinkään lattiaan ne eivät juuri nyt ole menossa.

Nettiyhteyteni aiheuttaa ongelmia, en nimittäin pääse nettiin. Kuten näkyy, ei pääse?! Herättyäni avasin koneen, menin katsomaan mitä Facebookiin ym. kuului ja hetken kuluttua netti lakkasi toimimasta. Kaikki modemin valot kyllä palavat. Herääkin kysymys, mitä ja kenen verkkoa mahdan tällä hetkellä käyttää?!? Läppärin langaton yhteys on mallia "erinomainen", joten jokin verkko minulla on käytössäni. Hyvä näin, koska liikkuvan laajakaistan kuuluvuus täällä on ajoittain ihan surkea. Opiskelupaikkakunnalla se toimii lähes yhtä hyvin kuin oma laajakaistani normisti, mutta täällä periferiassa on joskus ihan tuskastuttavaa yrittää saada mokkulan kautta jotain tehtyä. Toisinaan se ei onnistu ollenkaan.

Olen kyllä ollut erittäin tyytyväinen netin toimintaan sen jälkeen, kun puolisen vuotta sitten olin yhteydessä DNA:han asioiden tiimoilta. Netti toimii lähes idioottivarmasti ja katkoksia on äärettömän harvoin. Mielestäni tämä on puolen vuoden sisään toinen katkos. Mikäli vika nyt edes on DNA:ssa, aina voi vika olla vaikka omassa verkkokortissakin. En kuitenkaan ala selvittämään asiaa sen tarkemmin nyt, vaan katselen tässä päivän mittaan, josko netti alkaisi pelittää ihan itsekseen. Mikäs hätä tässä on ollessa, kun jokin verkko kumminkin skulaa.


Olen tulevaisuudensuunnitelmieni suhteen taas ihan ymmälläni. Kohta en todellakaan usko enää omia aistejani, enkä tuntojani. Kuten monesti on tullut todetuksi, olen ihmisten suhteen äärimmäinen tollo, enkä tunnista edes täysveristä kusipäätä sellaiseen törmättyäni, joten tässäpä taas ihmettelen, etteikö kyse koskaan ollutkaan minusta. Nyt kun katson taaksepäin ja huomaan ne tilanteet, jotka tekivät oloni epämukavaksi, huomaan samalla, että jokaisessa tilanteessa on ollut mukana toinen henkilö. Hämmentävää. Paras kuitenkin edetä suunnitelman mukaan eli kesälomailla ja heittää jossain vaiheessa lomaa verkot vesille. On täysin mahdollista, että pidän lomaa peräti sen seitsemän viikkoa, koska en pysty solmimaan mitään uusia sopimuksia ennen kuin elokuun puolivälin jälkeen. Tai toki pystyn, mutta en lähde ajamaan 120 kilometriä yhden nimikirjoituksen takia. En viitsi, plus että tuo on hyvä tekosyy pitää se seitsemän viikon kesäloma. Sunnuntaina olen tästäkin asiasta vähän viisaampi.

Olen harmissani, Toni viestitteli eilen illalla olevansa nuhainen ja kurkkukipuinen. Kurjaa tulla kipeäksi leirillä! Liekö vilustunut, kun olivat pelanneet lentopalloa ukkosmyrskyssä (very wise). Toivon todella, että hänen olonsa on tänään parempi, koska leireily on huomattavasti mukavampaa terveenä kuin flunssassa. Leiriä on kuitenkin jäljellä vielä kolme päivää.

Minulle Tonin leiri on antanut esimakua siitä, millaista elämäni tulee olemaan sitten, kun Toni muuttaa kotoa pois. Millaista on olla Meltsun kanssa kahden. Ei ole pelkoa, että minua sen enempää kuin Meltsuakaan tyhjä pesä stressaisi, sillä tämä viikko kahdestaan on ollut aivan uskomaton. On tuntunut töistä kotiutuessani, etten pääse kotiin riittävän nopeasti rientämään armaan aviomieheni käsivarsille, puhtaaseen ja siistiin kotiin syömään hänen laittamaansa ruokaa. Ei todellakaan pelkoa, että sottaisessa kodissa olisi vastassa sohvalla kaljaa litkivä köriläs. Kaikki on hoidettu ja tiptop, eikä minun tarvitse työpäiväni jälkeen tehdä yhtään mitään muuta kuin olla ja nauttia.

Oli aika, jolloin minä olin kotona ja tein kotityöt, ja koin sen luonnolliseksi järjestelyksi. Olen aina ajatellut, että se, joka on kotona ja jolla on aikaa kotitöille, ne tekee, ja minulla oli silloin aikaa. Ei yhden lapsen hoitaminen sillä tavoin kokopäivätyö ollut, ettenkö olisi ehtinyt siivoamaan, tiskaamaan, pyykkäämään, kokkaamaan jne. ja etteikö minulla olisi jäänyt aikaa omille jutuillenikin. Nyt sitten on Meltsun vuoro tehdä oma osansa. Minusta elämän kuuluukin mennä juuri näin, vuoroin. Sinä teit silloin, nyt teen minä. Pätee monessa muussakin asiassa kuin kotitöissä.

Tänään minä olen vahva ja kannan sinua, huomenna sinä ehkä jaksat ja minä tukeudun sinuun.

Olen onnekas, voi miten onnekas! Kun sormet sormien lomaan pujotan ja murran kaikki muurit.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Tänä yönä ei nukuta


 "Minäkö keski-ikäne?
Kuule sie heitukka.
Mie oon mahti-ikäne.

Mahti-ikäne on sellane,
ko ei tartte enää äiteelt kysyvä neuvoa läty paistos
tai ees häräfile marinoimises'

Ko ei tartte välittä,
mitä naapurin lanko mun uuest jakauksest mietti.

Ko viisaut ja kokemust on enempi
ko kaheskymmenes teinis yhteens.

Ko osaa olla ittes kans
pystyp'päin.

Sillee komiast."

Ylläolevan runon oli ystävä kirjoittanut Facebook-seinälleni sen kunniaksi, että minulla on tänään syntymäpäivä. En tiedä, kenen runo on (Heli Laaksonen? tai jotain?), mutta minut se sai nauramaan. Mahti-ikäinen, todellakin! Sitä minä olen. Komiast.

Syntymäpäiväkseni osui toistaiseksi kesän hienoin päivä. Lämmintä taisi olla parhaimmillaan +32C (ainakin auton mittari näytti tätä lukemaa, kun ajelin töistä kotiin) ja ulkona kaikki tuoksuu täydelle ja kypsälle. Kävin aamusella uimassa yksinäni, Meltsun vielä jäädessä nukkumaan ja se rauha ja auringon leikki laineilla oli jotain, mikä kantaa minua pitkälle syksyyn. Kunpa aina voisi olla näin.

Kunpa jokaisena päivänä voisi käydä ruispellon laitaa valkoisessa kesämekossa ja tuntea ympärillään täydellisyys, ikuisuus.
  

Muutoin elämässäni on edelleen muutamia asioita, jotka estävät sitä olemasta täydellinen kaikin tavoin. Tänään tunsin taas vahvasti, että polku, jolla tällä hetkellä olen, ei välttämättä vie minua sinne, minne haluan päästä. Tämän viikon piti ratkaista ajatussolmujani ja luulen, että näin käy. Ehkä, kenties. Katsotaan.

Tämä päivä oli aivan täydellinen siksikin, miten ihana oli tulla kotiin ja löytää Armaani täällä puuhastelemasta. Olemme eilisestä asti olleet kahdestaan kotona Tonin viettäessä aikaansa rippileirillä ja olemme molemmat nauttineet ihan kybällä tästä kuherruskuukaudesta. Hetket ovat täynnä katseita ja kosketuksia. Suloisista suloisinta on nousta järvestä ja saada pyyhe ympärilleen hellien käsien kietomana. Jopa kahdenkymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen. 

Vaikka aina ei olekaan auvoista, niin monesti saan huomata, miten hyvä puoliso minulla onkaan. Kun vertaa muihin ja heidän elämäänsä ja niihin vaatimuksiin, joiden kanssa heidän on elettävä, minä olen todella onnekas.

Eilen lähti posti kohti Los Angelesia. Iso hui.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Superkuu ja isokesä


Säätila on ja pysyy mielenkiintoisena. Eilen pikkuhiljaa päivä jälleen selkeni niin, että se kuuluisa superkuu pääsi nousemaan jokseenkin pilvettömälle taivaalle, mutta joskus yön aikana pilvirintama taas saavutti meidät ja vaikka kuinka toiveikkaana kurkistelen pihalle, niin ei paista aurinko, ei. Uskon vahvasti, että kyllä se tuosta. Eikä nyt ihan hirmuisella paahteella niin ole väliäkään, koska ajattelin tänään pestä mattoja. Kokemuksesta tiedän, että mattojen kanssa auringonpaisteessa huiskiminen aiheuttaa ihonvärin muuttumista jopa hieman enemmän kuin on toivottavaa. Harvoin lätkin  itseeni mitään aurinkovoiteita, koska pääasiassa välttelen aurinkoa. Jees, rakastan aurinkoa ja hellettä, mutta pysyttelen varjoisemmassa, jo ihan siksi, että auringonpaiste saa pääni tykyttämään.

Juhannus on ohi ja isokesä on siis alkanut. Rauhallinen ja mukava juhannus, totta kai. Rauhallinen jo siksikin, että häirikkönaapurit häipyivät jo aattona jonnekin, eikä minun tarvinnut kuunnella ensimmäistäkään nuottia paskaa suomirokkia heidän luukuttaessaan sitä pihallaan ämyreistä. Oli ihana olla aattona pihalla grillaamassa ja kuunnella pääskysiä. En jaksa mitenkään käsittää, että kännin painikkeeksi pitää luukuttaa radiosuomea pihalla niin että ikkunat helisee. Kun kyse ei ole edes mistään nuorisosta, vaan keski-ikäisistä pummeist... eh, henkilöistä. Mitä järkeä on muuttaa maaseudulle ja sitten pilata luonnonrauha popittamalla ja huutamalla kaikki viikonloput?

Tai mitä järkeä on kiskoa kaljaa kaikki viikonloput, perjantai-iltapäivästä alkaen? 


Mutta tokihan maailmassa on paljon muitakin asioita, joita minä en ymmärrä. Asioita, joita joskus mukamas ymmärsin, mutta en enää. Vanhemmiten olen tullut tiukemmaksi joissain ja taas sallivammaksi toisissa asioissa. Niin kai sen kuuluukin mennä. Olen tullut sallivammaksi rakkaudessa, suvaitsemattomammaksi vihassa.


Minulla on päässäni Jumi. Tuntuu, että olisi monia asioita pohdittavaksi, mutta en saa aikaiseksi edes ajatusta, saati jotain järkevää itsestäni ulos. Edelleen tunnen, että kunhan saan tämän viikon lusittua, niin sitten - - - Vaikka ei tämän viikon kaiken järjen mukaan pitäisi olla millään tavoin rankka tai mitään muutakaan, josta en selviäisi suurinpiirtein vasemmalla kädellä. Taidan tarvita sitä tuumailutaukoa todella kipeästi! Lomaa, jonka aikana voin miettiä tulevan syksyn aikataulutusta ynnä muuta.

Lomaa, jonka aikana voisin katsoa Hornblower-sarjan alusta loppuun, pitkästä aikaa.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

On pilvee pilvee pilvee


 Mitä ihmettä tämä tämmöinen juhannussää oikein on? Alkuun lupailtiin semmoista säätä juhannukseksi, että oksat pois - piti olla hellettä ja aurinkoa vaikka muille jakaa, mutta jälleen valkenee keskikesän juhlan päivä pilvisenä. Minen ala. Eilen jopa sataa ripsautti. Tokihan sää voisi olla vieläkin huonompi, voisi olla esimerkiksi todella kalsa - nythän on kuitenkin suhteellisen lämmin - mutta jos nyt valita saisi, ottaisin mielelläni sen aurinkoisenkin sään tähän vielä mieltäni piristämään. Säiden haltia on ymmärtänyt jotain oleellisesti väärin, kun öisin näyttää olevan selkeää ja aamua kohti pilvistyy. Eilen illalla pilvettömälle taivaalle pompahti mitä upein täysikuu, mutta nyt ei aurinko edes pilkistä pilvien lomasta.


Ehkäpä se tuosta. Muuttuihan sää eilenkin iltaa kohti oikeinkin kesäiseksi ja ohjelmaan kuului iltauintikin. En saa tarpeeksi järvessä pulikoinnista, vaikka olenkin ymmärtänyt, että se huvi ei aikuiselle naiselle kuulu eikä sovi. Minulle on selviö tunkea järveen (mereen) aina, kun se suinkin on mahdollista veden lämpötilan ja aaltojen korkeuden huomioonottaen. Ajatuksissani oli aamu-uinti tänään, mutta jätän väliin, koska aamu-uinnin viehätys perustuu myös juurikin järven yllä möllöttävään aurinkoon ja auringonsäteen leikkiin laineilla.

Nyt, kun on menossa kolmas lomapäivä, huomaan, että viisi päivää ei riitä mihinkään. Stressaan jo ensi viikkoa ja sitä, että pitää mennä töihin. Onneksi töitä on tosiaan vain se neljä päivää ja työvuorot ovat ihan mukavat, kolme kuuden tunnin päivää ja yksi seitsemän. Olen vain niin loppu ja risa tällä hetkellä, että jopa tuokin vähä tuntuu tervanjuonnilta. Äärimmäisen hyvä asia, että päätin pitää loman, koska todellakin tarvitsen nyt breikin vähän kaikesta plus paljon muuta, positiivista ajateltavaa. Huomaan, että pilvinen päivä harmittaa ihan suhteettoman paljon, koska haluaisin ottaa tästä pidennetystä juhannuslomasta kaiken irti ja ota sitä nyt siinä sitten, kun näyttää siltä, että voi alkaa sataa hetkenä minä hyvänsä. No, tänään on hyvä hetki kirjoittaa Danille (iih!), jotta saan hänen postinsa lähtemään huomenna samalla, kun postitan kutsut.


Kutsujen tekemistä mietin pariinkin kertaan hartaasti, sillä toisaalta halusin laittaa oikein postitettavat kutsut, toisaalta tuntui, että ei ole aikaa eikä energiaa niitä väsäämään, varsinkin kun Meltsu hätäili niiden kanssa niin, että kun en saanut niitä valmiiksi suurinpiirtein kuukautta ennen pippaloita, hän alkoi soitella läpi omia sukulaisiaan ja esittää suullisia kutsuja. Nyt sitten hän taisi vähän ottaa nokkiinsa siitä, että kuitenkin tein kutsut ja lähetän ne Tonin kummeille ja omille sukulaisilleni. Mutta hei haloo, kun kaikille oli jo alustavasti kerrottu päivämäärä jo aikoja sitten, ei ollut mitään hoppua ja hätää sillä, että tarkennettiin kellonaika itsetehdyssä kutsussa. Olisin minä niitä Meltsunkin sukulaisille laittanut, mutta kun heidät on jo kutsuttu moneen kertaan puhelimitse, niin mitä sitä enää. Mitäs hätäilit. Eilen äidin kanssa nauroinkin, että tuo tyyppi se pistää tuulemaan heti, kun jotain saa päähänsä, siinä ei paljon silloin harkita. Kaikki pitää tapahtua HETI.


Tiistaina vien (viemme) Tonin leirille ja sunnuntaina työvuoroni on sopivasti niin, että ehdin hakea hänet sieltä töiden jälkeen kotiin. Jossain vaiheessa voisin tosissani alkaa miettimään tarjottavia äidin kanssa.

Eilen katsoimme jatko-osan toissapäivänä katsomaamme leffaan ja nyt jäi nimikin päähän: The Expendaples (2). Tämä kakkonen oli huomattavasti ykköstä parempi; se oli näyttävämpi, hauskempi ja siinä oli tolkullinen juoni, vaikka toki pääasia oli laittaa ukkoa nippuun. Paljon vanhoja kovia äijiä näyttelemässä, erityisesti Chuck Norrisin ilmaantuminen aiheutti minussa jonkinsortin huvittuneen repeämisen. Oli hauska kyllä!

Yritin eilen katsoa myös leffaa "Doubt", joka oli enemmän ns. vakava draama, mutta ei voi mitään, minä olen actionin ystävä. Toki pidän myös draamoista ja romanttisista leffoista, mutta niissäkin pitää olla joku jippo, mieluiten pitää olla historiallista draamaa sitten.  Borgioiden kolmoskautta odotellessa.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

What we do in life, echoes in eternity


Otsikko on tuttu lause tutusta elokuvasta. Kuka tietää, mistä?! Ei pitäisi olla vaikea muistaa.

Juhannuksen kunniaksi emme eilen katsoneet tuota leffaa, vaan b-luokan actionpläjäyksen, jonka nimeä en enää muista. Sylvester Stallone siinä oli kuitenkin pääosassa, Dolph Lundgren, Jet Li... ihan viihdyttävä, vaikka toisaalta en saanut juonesta tolkkua oikein missään vaiheessa. Hyvät erikoistehosteet kuitenkin ja se on aina plussaa.

Juhannusaattomme oli oikein mukava oman perheen kesken, ja kaikki meni ihan suunnitelmien mukaan (joita ei ollut). Aamulla siivoilin hiukan, vaihdoin sänkyihin puhtaat lakanat, kuljin pihalla kuvaamassa hehkuvaa aamua, tein kutsukortteja, saunottiin, käytiin uimassa pitkän kaavan mukaan, grillattiin, katsottiin mainitsemani leffa ja joinpa Meltsun kanssa valkoviinipullon puoliksi. Viini oli kiva yllätys, Meltsu myi jonkun musiikkivempaimen (joku viritinvahvistin tms.) ja siitä saaduilla rahoilla kävi ostamassa maitoa, uusia perunoita ja todellakin ylläriksi pullon viiniä. Liekö ollut viinin ansiota vai onko piponi vain vähän löystynyt pitkän vapaaputken ansiosta, sillä kömmin petiin jo ennen yhtätoista ja nukuin seitsemään tänä aamuna. Selkeästi unenlahjani ovat olleet paremmat nyt parina viime yönä, eilenkin nukuin melkein kahdeksaan.

 Minulla oli mielessäni jotain kirjoittamista, mutta nyt en muistakaan, mitä se oli. Olkoon. Suunnitelmissani oli tänään helteestä ja auringosta nauttimista, mutta eihän siellä aurinko edes paista. No, teen Danin lahjan valmiiksi, kirjoitan siihen muutaman (!?) rivin ja laitan pakettiin, sekä voisin istuttaa jälkikasvuni katsomaan leffaa, jonka musiikki on pyörinyt päässäni pari päivää. Iltasella voisin aloittaa Almighty Johnssonin, jonka S. laittoi minulle katsottavaksi.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Villien orkideoiden tuoksussa


Ei aavistustakaan siitä, miltä villi orkidea oikeasti tuoksuu, mutta mikä meillä tuoksuu, on pesuaine, jolla eilen jynssäsin salin lattian. Villi orkidea on tuoksun nimi ja nyt puoli taloa löyhkää sille. Tai no, tuoksuu. Miesväkikin käy vähän väliä ihmettelemässä puhdasta tuoksua.

Tämän ja ensi viikon työvuorot ovat aivan huikeat! Tällä viikolla olen töissä kolme päivää, ensi viikolla neljä ja maanantaita (siis tämän viikon maanantaita) lukuunottamatta en tee yhtään täyttä kahdeksan tunnin työpäivää. Oikein mukava pehmeä lasku kesälomaan! Kunhan nyt olisi jotain tekemistäkin duunissa... maanantai oli hiljaisin päivä ever ja pomo tuskittelikin sitä, että heinäkuu on ehdottomasti hiljaisin kuukausi koko vuodesta. Nyt tietysti ihmettelen, miten minulle olisi sitten riittänyt palkkatöitä juuri heinäkuuksi, mutta samapa tuo. Minä joka tapauksessa pidän äl oo äm aa än. Ja tässä juhannuksen tienoilla minulla onkin viiden päivän miniloma, kun huomisen jälkeen menen töihin vasta ensi viikon keskiviikkona. Ihan huippua. Työssäoppimistunnit eivät keräänny, mutta toisaalta eipä keräänny stressiäkään ja syksyllä jaksaa sitten taas porhaltaa eteenpäin reippain mielin.

Eilen tarkoitukseni oli pestä mattoja, koska oli aurinkoinen ja tuulinen keli, mutta sainkin jonkun siivouskohtauksen ja jynssäsin salin lattian vielä kertaalleen. Siinä taisi mennä kolme tuntia. Ensin hinkkasin lattian sentti sentiltä pienellä sienellä ja pesuaineella, sitten pyyhin rätillä liat pois ja ihan viimeiseksi vielä moppasin. En jaksa edes laskea, kuinka monta kertaa vaihdoin veden puhtaaseen, ja onko tuolla mitään väliäkään, kun lopputulos on ihan huikea. Lattia on viimeinkin niin puhdas kuin miksi sen saa ilman höyrypesureita sun muita vippaskonsteja! Lattiassa on myös puhtaat matot ja ovi pysyy nyt pääsääntöisesti kiinni, koska Kidi oli sitten viime näkemän innostunut merkkaamaan vanhan lasipullon, kissan puuhatunnelin ja jopa pesuainepullon, jonka olin jättänyt keskelle lattiaa. Nice.

Parhaillaan pesukoneessa pyörii pöytäliinapyykki, ja kun saan ne kuiviksi, silitettyä ja pöydille, alkaakin salissa olla valmista. Ainoa mitä pitää vielä tehdä, on kehittää pirttipöydän penkeille jonkinlaiset istuma-alustat, koska vanha lakka on kertakaikkiaan muuttunut liimaksi. Ikävää, jos juhlakansa liimaantuu penkkeihin kiinni.

"Löysin" (olen ollut tietoinen, että se on ollut siellä) salin piirongin laatikosta kansiollisen vanhoja asiakirjoja sadan vuoden takaa. Täytyisi skannata ne kaikki ja säilöä paremmin. Vahinko, että kuka tahansa ne on kansioon mapittanutkin, on rei'ittänyt kaikki. Rippikoulutodistuksia, vapautuksia armeijasta, koulutodistuksia, säännöstelykuponkeja sota-ajalta.

Lopuksi mielenkiintoinen artikkeli Danista.

Fanityttönä on hyvä olla. *virn*.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Niskaa pakottaa


 Innostuin sitten pesemään mattoja ja hinkkasin mäntysaippualla ja borstalla mooooonta mattoa ennen kuin sadealue tänään saavutti minut. Ehdin eilen saada ensimmäisen maton lattiaankin, peräkammariin, ja oi sitä ihanaa puhtaan maton tuoksua..! Ja puhtaan huoneen tuoksua muutenkin, sillä tein siellä varsinaisen juhannussiivouksen ja jynssäsin lattiat sekä kaikki muutkin pinnat ihan über puhtaiksi. Järjestelin ja siivosin ja taas roskakoria laulatti, kun sai natustella kaikkea kivaa. Jonakin päivänä saavutan pisteen, ettei minulla ole enää mitään poisheitettävää. Siihen pyrin.

Sain kuin sainkin vanhan puhelimen tuvan seinään, ihan kunniapaikalle. Teimme muutenkin pieniä järjestelyjä Meltsun kanssa, laittaen tuvan seinälle muutakin puhelimen kanssa yhteen sopivaa; siirtelin vanhojen aitanavainten paikkoja, lehmänkelloja ja naulasin seinälle vanhan pirtanauhatelineen, sakset, neulatyynyn ja vielä keritsimetkin. Paljon on vielä tehtävää, mutta tämä on hyvä alku.

Kartanovisiitti jätettiin väliin, sen sijaan pesin siis mattoja tänäänkin ja äiti puolestaan innostui ruusujeni kanssa. Hän siivosi pohjantähden esiin ja laittoi sille aitaverkosta tuen ja suunnitteli keltaruusulleni ja papulanruusulleni uutta paikkaa, jossa ne eivät tukehtuisi suopayrttiin tai poppiukseen. Pesin myöskin porstuan lattian huolellisesti ja suunnittelin Meltsun kanssa pistäväni muutaman mööpelin palasiksi ja nuotioon. Liika kama on liikaa kamaa. Paitsi seinillä ei koskaan voi olla liikaa kamaa ja valokuvia. Se on meitä, valokuvin ja julistein ja tauluin ja kaikin mahdollisin peitetyt seinät.



Huomenna uusi viikko, uudet kujeet. Ajatustyötä tarvitaan, ja pitkät tuntosarvet plus vielä pitkää pinnaakin. Kaksi seuraavaa viikkoa ratkaisevat paljon ja kertonevat minulle, olenko ihan hakoteillä, ylireagoinko vai missä mennä paarustan.

Jalkoja ainakin särkee kaksi kovasti aktiivista päivää! Vielä pitäisi jaksaa ripustaa koneellinen pyykkiä (sisälle) ja sitten istahdan ottamaan palan tuoretta leipää ja kupin lehmänmaitoa. Lehmänmaito on eri asia kuin kaupanmaito, kai sen tiedätte kuulkaas?!

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Rauha maassa ja puussa


Joskus herkuttelen ajatuksella, kuinka helppoa olisikaan olla teini-ikäisen pojan yksinhuoltaja. Ei vaatimuksia ja vaateita puolison taholta, ainoastaan mukavaa elämää ja yhdessäoloa lapsen kanssa. Oman lapsen, tietenkin, eivät kai kaikki teini-ikäiset, sukupuoleen katsomatta, ole noin käsittämättömän helppoja kasvattaa ja elättää kuin tämä oma jälkeläiseni. Olen varmasti todennut aiemminkin, että kun elämä päätti lapsilukuni puolestani, olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että tämä ainokainen on noin täydellinen. Todellinen Äidin Ilo. Miten nautinkaan hänen seurastaan! Tonilla on samanlainen tarve omaan tilaan kuin minullakin, joten hän osaa antaa sen myös minulle, ja päinvastoin, ilman että minun pitää vaatia sitä pää höyryten ja suu vaahdossa, siksi voimme olla yhdessä hiljaa tai jutella asioista, jotka meille molemmille ovat tärkeitä. Tai jutella itselle tärkeistä asioista, koska toinen omalla tavallaan tuntee samoin ja ymmärtää.

Eilen piipahdimme Tonin toivomuksesta kirjastossa, hän kävi jälleen tsekkaamassa, olisiko hänen luovankirjoittamisen opettajansa suosittelema kirja siellä, ja kun ei ollut, minä puolestani suosittelin hänelle Arto Paasilinnaa. Toni päätyi lainaamaan yhden Paasilinnan ja yhden Huovisen, ja voi miten tulinkaan iloiseksi kuullessani hänen nauravan Paasilinnan tekstille sitä uusilla portailla lukiessaan. Ihan kuin olisin itse kirjoittanut sen kirjan. *virn*. Uskon, että meillä on sama maku huumorin suhteen - kun pidän Paasilinnasta, uskon, että sinäkin pidät. Nappiin meni. Seuraavaksi pitää saada hänet lukemaan Robin Hobbia...

Vaikka elämme juuri nyt talouden suhteen melko köyhää elämää, olen iloinen, että olen voinut joskus antaa Tonille elämyksiä suuremmalla rahalla kuin mitä meillä on nyt käytössämme. Ja olen iloinen niistä elämyksistä, joita voin antaa edelleenkin - niistä, jotka eivät vaadi niin ihmeellisiä summia tullakseen tosiksi. Kirjat, leffat, ajatukset. Ehkä olisin voinut olla kaukaa viisas ja laittaa aikoinaan säästöön ne rahat, jotka tuhlasin siihen, että vein Tonin Disneylandiin ja Roomaan, mutta en ollut ja olen iloinen siitä, että en niin tehnyt. Kukaan, ei kukaan, ota pois meiltä sitä päivää Via Appialla tai lohikäärmettä Prinsessa Ruususen linnan kellarissa.

Mistä tulkin mieleeni, äiti kysyi viime viikonloppuna meitä seurakseen Urajärven kartanoon, joka nyt on avattu uudistettuna (tai vanhistettuna pikemminkin) pitkän remontin jälkeen. Huomenna olisi kai tarkoitus ajaa huristella sinne.


Paitsi että voisin elää poikani kanssa, voisin elää myöskin äitini kanssa. Koen, että olemme tulleet koko ajan läheisimmiksi, aivan kuten olen tullut Toninkin kanssa. Tonin kanssa on sitä "helpompaa", mitä enemmän hänelle tulee ikää, koska minun ei tarvitse enää yrittää sovittaa sanojani hänen kehitystasoaan vastaaviksi, vaan voin keskustella hänen kanssaan melkein kuin vertaiseni. Toki muistan, että hän on 14-vuotias ja oma lapseni, enkä laita hänen harteilleen taakkoja, jotka eivät niille kuulu, plus että en ole koskaan varsinaisesti puhunut hänelle "kuin lapselle". En osaa enkä ole koskaan osannut olla ns. lasten kanssa ja siinä on ehkä yksi syy, miksi oma lapseni on kasvanut melko tolkulliseksi teiniksi. No, joka tapauksessa, en edelleenkään juttele henkeviä äitini kanssa, mutta tunne siitä, että minun ei edes tarvitse, on vahvistunut. Hän on äitini ja ymmärtää, ja näkee. Tiedän, että voin luottaa häneen ja hän voi luottaa minuun. 

Ilman äitiä olisi eilinen eläinlääkärikäynti jäänyt tekemättä. Minulla olisi kyllä ollut eilen rahaa maksaa se, mutta sitten olisi tullut ongelma, millä rahalla olisin kulkenut töissä seuraavat kaksi viikkoa. Kun kaikki laskut oli maksettu, ruuat ostettu ja Meltsulle hankittu lippu Ilosaarirockiin (kyllä, onhan se turhaa ekstraa, mutta totta helvetissä hänkin jotain mukavaa tarvitsee ja ansaitsee), meidän perheelle jäi 170 € seuraavaksi neljäksi viikoksi käyttörahaa. No, reilun viikon päästä tulee toki lapsilisä, joten sanotaan, että 270 € käyttörahaa. Sillä on selvittävä, ja se on itseasiassa ihan ruhtinaallisen paljon juuri tällä hetkellä, kun ottaa huomioon, että sillä tosiaan ajetaan pari viikkoa töihin ja täytetään jääkaappia lähinnä maidon ja perunoiden osalta. 

Tuolla rahalla ei tietenkään valmisteta minkään valtakunnan rippijuhlia parillekymmenelle hengelle, mutta tässäkin äiti tulee apuun sponsorin muodossa. Hän on jo luvannut sponssata ruuat ja kukat, joihin ei onneksi mene mitään tähtitieteellisiä summia, kun itse teen kaiken. Kakkuja, pullia, pikkusuolaista, joihin osa tarvikkeista löytyy kotoa jo valmiiksi. Enhän turhaan osta tilipäivinä kymmentä kiloa jauhoja ynnä muuta. Juhlista tuleekin hienot! Jynssään, puunaan ja laitan niin, ettei tämä talo ole ollut yhtä puhtaana sitten omien häideni!

Eikä kyse ole siitä, että arvostaisin äidissäni vain sitä, että hän auttaa rahallisesti. On se yksi syy, enkä tiedä, miten koskaan voin korvata sen hänelle. Toivon, että voin joskus, ja juuri nyt olen hänelle avuksi kaikessa, missä voin, koska en voi silkalla rahalla hänelle hänen hyvyyttään korvata. Minulle on hyvin tärkeätä, että hän voi kipittää pihan poikki, jotta minä vaihdan hänen haavaansa teipit tai että voin auttaa häntä kaupassa ostosten kantamisessa. Mitä tahansa. Jos hän tarvitsee paidan päältäni, annan sitten sen.

 

Mutta siis, edelleenkin olen ja asun aviomiehenikin kanssa, ja en kai minä ihan tosissani hänestä erossa haluaisi elääkään. On ihan tarpeeksi olla hänestä erossa viikot, ja totta kai kaipaan hänenkin seuraansa, kun kotiudun, mutta poissaollessani olen kaivannut MYÖS paljon muuta siinä missä hän on kaivannut VAIN minua. Siksi se yhdessäolontarve ei taida aina ihan kohdata. Minä olen kaivannut häntä, kotia, lasta, kissaa, koiria ja yksinoloa. En jaksa omistautua välittömästi hänelle ja hänen tarpeilleen. En pysty täyttämään hänen kaikkia tarpeitaan heti, yhtenä päivänä, vaan minun pitää vetää henkeä ja hengähtää kaikessa rauhassa, asettua asumaan taas kotiini.

Syy, miksi vein Kidin eilen lääkäriin, on pitkään jatkunut silmävaiva. Todella omituinen silmävaiva, josta lääkärikään ei saanut oikein tolkkua. Kohtaloni on omistaa corgeja, joilla on mystisiä vaivoja. Onneksi ( !!!!!!! ) minulla on tosiaan nyt apunani ja tukenani Tapiolan eläinvakuutus, jonka turvin ainakaan tätä eläintä ei tarvitse lopettaa siksi, että ei enää ole varaa kalliisiin tutkimuksiin koiran elämän hiipuessa pois. Lääkäri epäili, että Kidillä olisi jokin yhteys (hermokanava?) vasemmasta poskihampaasta kyynelkanavaan ja siksi koiran vasen silmä rähmii samalla, kun koira kuolaa vasemmalta puolelta. Hampaassa oli sen verran paljon hammaskiveä, että tutkiminen ei onnistunut, joten sovimme, että Kidi tulee parin viikon päästä kontrolliin sen suhteen, onko nyt saaduista lääkkeistä ollut apua ja samalla poistetaan nukutuksessa hammaskivi ja tsekataan, miksi ientasku tuntuu syvältä. Vakuutuksen ja äidin visa electronin turvin on hyvä toimia. Äidin elcetronin takiakin olen enemmän kuin iloinen vakuutuksesta! On ihan eri asia viuhuttaa äidin tililtä 82 euroa kuin 151 euroa.

Yhtä lääkettä Kidille annetaan neljä kertaa päivässä, toista lääkettä kaksi kertaa ja vielä silmää pitää huuhdella kaksi kertaa päivässä. Voi hyvät hyssykät. Onneksi koulu on ohi tältä lukuvuodelta, joten vaikka olenkin töissä seuraavat kaksi viikkoa, joiden aikana Kidiä näin lääkitään, pystyn olemaan siinä apuna ja mukana.

Kidi on niin rakas rakas rakas.

Mitähän kivaa tänään? Aurinko paistaa, voisin jatkaa loputonta siivousprojektiani. Ah juu, meille tulee tänään paikallinen puuseppä käymään järeiden työkalujen kera, tarkoitus olisi pultata vintiltä "löytynyt" (toki olen tiennyt sen olevan siellä koko ajan) vanha kampipuhelin seinään. Pitää keksiä sille arvoisensa paikka. Puhelin painaa kuin synti, joten se pitää tosiaankin saada hirsiseinään asti, muuten se tulla romahtaa alas alta aikayksikön.

Kävin sitten eilen ostamassa kansainvälisen vastauskupongin. Anteeksi, mutta ei minusta sitten koskaan aikuista tullut. *virn*.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kakkakasana


Viikon päätteeksi takki on niin tyhjä, että tuntuu, etten pysty muuhun kuin tuijottamaan näppäimistöä ja ihmettelemään, mitä pitikään kirjoittaa - tai pikemminkin; mitä pitäisi kirjoittaa. Plus että kirjoita siinä nyt yhtään mitään, kun puoliso kuvittelee olevansa kakkakärpänen tuoreen paskan kimpussa. En ole saanut hetken rauhaa sen jälkeen, kun hän haki minut eilen kotiin, en saa kaipaamaani rauhaa edes nyt, vaikka mielestäni ihan selväksi suomeksi sanoin istuvani hetken NYT JUURI TÄSSÄ NÄIN juoden ostamani saksalaisen lagerin ihan kaikessa rauhassa. Vaan ei. Milloin pitäisi ostaa lippu Ilosaareen, milloin ottaa lotto ja milloin tulee ongelma siitä, kummassa pussissa olikaan niitä pienempiä perunoita (no, katso sinne pussiin, uuno!) ja missä on kärpäsmyrkky. 

Olisi pitänyt ostaa toinenkin lageri, niin kohta olisin vain hymyillyt autuaasti ja sanonut joka asiaan "kyllä rakas, tässä rakas, heti rakas".


Takanani on neljä päivää läpäistyjä testejä, kokeita, näyttöjä, ja mieli on siltä osin enemmän kuin hyvä. Maanantain ryhmäkasvitentti meni mukavasti, tiistain näyttötutkinnon läpäisin arvosanalla K3 ja sidonnan & väriopin loppukoe oli kaikinpuolin mahtava kokemus. Sain haastaa ennen kaikkea itseni, testata osaamistani ja sain viikon päätteeksi kunnollisen palautteen osaamisestani. Palaute oli mielestäni asiallista ja oikeudenmukaista, ja myös kannustavaa. Huomasin, että tajuan itsekin heikot kohtani ja nyt tiedän, että ne ymmärtämällä voin oppia niistä yli. 

Emme ehtineet porukalla juurikaan puida saamaamme palautetta, mutta olen ymmärtänyt, että kaikki eivät olleet yhtä tyytyväisiä siihen. Arvostelu oli ankaraa, ja erityisen yllättynyt olin siitä, kuinka paljon vastuukouluttajamme oli jaellut T1:siä. Olin ensin hiukan tyytymätön kahteen saamaani H2 miinukseen, mutta kun FB:sta luin muiden mietteitä omista arvosanoistaan, huomasin, että olinkin pärjännyt aika hyvin. Omasta mielestäni paras työni oli sitä myös opettajan mielestä ja huonoimmassa työssä näimme molemmat, missä olin mennyt metsään. Ja tosiaan, ei se huonoinkaan työ ollut huono.

Kulunut viikko jää mieleen hyvien muistojen joukkoon. Maanantain ja tiistain välisenä yönä ukkosti tuntikausia, heräsin jyrinään useita kertoja salamoiden läiskiessä keskiuusimaalaisen maalaismaiseman yllä ja sateen valuessa taivaalta virtanaan. Lehmät laitumella, ponit aitauksessaan. Minä varsinaisen koulupäivän jälkeen tyhjässä luokassa viimeistelemässä surulaitetta (tein yhdessä päivässä saman työn kuin muut tekivät kahdessa päivässä, kiitos näyttötutkintoni - mutta selvisin siitä vain puolen tunnin yliajalla!), radion renkuttaessa PSI:n "Gentleman"-biisiä. Fado fado gentleman ja eikun kortti tuohon ja vielä tarkistus, että se tuli tekstattua oikein. Rakasta Isoäitiä kaipauksella muistaen. Valmis.

 

Äh, ajatukseni eivät luista sentin vertaa, eivät edes alamäkeen. Tänään olen ehtinyt ostaa kuukauden ruuat ja muut tarvikkeet ja käyttää pikkuiseni lääkärillä, jossa olen saanut iloita siitä tosiasiasta, että meillä ON voimassa oleva eläinvakuutus... tuntuuhan se maksaminen kipeältä, mutta siinä vaiheessa, kun 151 euron laskusta jää maksettavaa vain 80 euroa, vakuutusyhtiön kuitatessa loput, se ei enää satukaan yhtään.

Kansainvälisen vastauskupongin kävin ostamassa myöskin. Nyt pitää vain harjoitella vastailemaan kysymyksiin, joita alkaa sadella siinä vaiheessa, kun muutan Rapakon tuolle puolen ja alan elämään ihanaa Satu Elämää. *virn*.

Sitä paitsi, en oikeasti saa nyt edes viiden minuutin rauhaa. Hirmuisesti tekisi mieli pajattaa asiasta jos toisestakin, mutta se ei nyt kertakaikkiaan onnistu. 

Mutta joulukuu on tulossa...! Eiku.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Yltäpäältä innoissaan


Olen samaan aikaan kauhuissani omasta jaksamisestani sekä hyvin varma, että jaksan nämä kolme viikkoa vielä. Sen jälkeen voin hengähtää ja katsoa tilanteen rauhallisesti, kiihkotta. Meltsukin herkesi sanomaan mielipiteensä ja kyllähän hän oikeassa on... ja olen hänen kanssaan samaa mieltä JOS saan yhden asian natsaamaan. Oikeastaan se onkin asia, josta eniten kiikastaa - korjattavissa ainakin teoriassa, käytännössä asiassa on rajoitteita.

Mutta, nyt pitää kerätä tarmoa ensi viikkoon ja seuraaviin. Pitäisi oikeastaan tankata päähän ryhmäkasvien lattareita, sillä suurinta osaa en niistä edelleenkään muista. Kasvit tunnen kyllä. Tentti on huomenna, voi kääk. Tiistaita varten pitänee myöskin kerrata asioita, mutta sen voin tehdä huomenna, kun illalla ei kuitenkaan ole mitään järkevää tekemistä.

Jollei järkevänä tekemisenä pidä pienen lahjan kutomista Danille. Kaivelin lankavarastojani ja päädyin villasukkiin, nalle-langasta. Voi olla sopivan extremeä ihmiselle, joka on Austaraliasta kotoisin ja majailee tällä hetkellä Los Angelesissa. *virn*.

Eilinen päivä meni aktiivisessa toiminnassa, kuten on mennyt koko viikonloppu. Silitin useamman tunnin pyykkiä ja sitä puuhaa riittää vielä tällekin päivälle. Leikkasin takapihan nurmikon ja aloin perkaamaan saniaispuskia ja akilleijoja esiin vuohenputkien alta. Mokomat valtaavat sentti sentiltä koko takapihan ja minä näkisin siellä mieluummin jotain muuta. Ei siellä kasva ruohokaan vuohenputken alla. Nurmikon ajamisessa oli iso homma, koska se oli päässyt jo todella pitkäksi ja lisäksi Toni oli ajanut sen ensimmäisen kerran melko huolettomasti. Tokihan on totta, että voikukat vain niiaavat, kun niistä huristelee yli, mutta silloin pitää vain höylätä nurmikkoa edestakaisin riittävän kauan. Nyt kun sen ajaa parin päivän päästä uudelleen, se on hyvä. Tänään jatkan vielä vuohenjuuren kurittamista ja lisäksi pitää etsiä pioneille tuki plus kaivaa S:lle lupaamaani suopayrttiä.

Mutta mutt, asia mikä nyt sai minut todella innostumaan, on sarja, jota Starz kuvaa tällä hetkellä! 

 The highly anticipated pirate adventure, Black Sails, centers on the tales of Captain Flint and his men and takes place twenty years prior to Robert Louis Stevenson’s classic “Treasure Island.” Flint, the most brilliant and most feared pirate captain of his day, takes on a fast-talking young addition to his crew who goes by the name John Silver. Threatened with extinction on all sides, they fight for the survival of New Providence Island, the most notorious criminal haven of its day – a debauched paradise teeming with pirates, prostitutes, thieves and fortune seekers, a place defined by both its enlightened ideals and its stunning brutality.

Black Sails © 2014 Starz Entertainment, LLC. All Rights Reserved

Tästä tulee ihan mahtavuutta! Ihana Starz! Ensin saatiin gladiaattoreita ja nyt merirosvoja! Ja välissä toki Leonardo Da Vinci, mutta muutaman ensimmäisen jakson jälkeen Da Vinci's Demons on minulta jäänyt katsomatta. Se ei koukuttanut niin paljon, että olisin istahtanut TV:n ääreen sunnuntai-iltaisin. Odotan ja toivon sen ilmestyvän johonkin nettipalveluun, josta voin katsoa sen minulle sopivaan aikaan.

Mutta että merirosvoja! Aivan mahtavaa!

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Taivaankansi jymisee


Eilen oli varsin ukkosellinen päivä, kun useampikin ukkoskuuro rymisteli ohi ja maltillisesti ylikin iltapäivän ja illan aikana. Maltillisesti on nimenomaan oikea sana: oli oikein perusukkonen, joka heitti vettä sopivasti. Ei mitään kaatosadetta ja tulvaa, eikä myöskään ajatusta siitä, että mikähän paikka talossa olisi se turvallisin.

 Olin eilen todella tuottava. Sain puhtaaksi useita koneellisia pyykkiä ja yhtä lukuunottamatta sain ne kuiviksikin ennen kuin alkoi sataa. Meillä on ollut vaihteeksi lokakaivo niin täynnä, että pyykinpesuakin on pitänyt rajoittaa, joten kun torstaina J. kävi sen tyhjentämässä, on kone taas jyskyttänyt iloisesti. Tänään ohjelmassani onkin silitysraudan kanssa huiskimista. Saan pyykkitilanteen taas hallintaan! Odotan jo ihan innolla, että pääsen silittämään tuoksuvia, puhtaita lakanoita.

Innostuin siivoamaan salin ja vintin, Tonin avustuksella. Siistimistä, siivoamista ja yllätys yllätys, sain hinkattua salin lattian niin puhtaaksi, etten ikinä! Mutta kyllä tulikin likaista vettä, hyi olkoon. Olen sitä hinkannut, suorastaan rukoillen hinkannut, muinakin vuosina ja vahvoilla mömmöillä (kloriitillakin!), mutta ikivanha muovimatto on pysynyt paskaisena. Nyt otin ihan halppispuhdistusainetta, rätin ja lämmintä vettä - ja ihme tapahtui. Vielä on hieman tavaroiden järjestämistä, mutta jo nyt on selvää, että sali on ns. auki Tonin juhlapäivänä. Sinnekin vieraat saavat asettua kahvikuppeineen ja pullalautasineen.

Tänä aamuna salin lattialla pötkötti isot paskat ja kusilätäkkö. Tää on niin tätä, koiraperheen elämää. *virn*

Vaan ei kahta ilman kolmatta! Kun meitä on tällä viikolla lähestytty verotoimistosta ja tilitoimistosta, niin eikös eilen tullut lasku Directalta! Vaikka jo vuosi sitten sinne ilmoitettiin, että yritys on lopetettu, eikä ilmoituksille ole tarvetta. Voi elämä.

Silti, ihanaa olla kotona. Ihanaa, että on kesä ja ihanaa, kun pääsee uimaan. Ihanaa olla oman perheen kanssa. Ilmassa on rakkautta.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Nimeni on Vamma. Asenne Vamma


Ei kai minulla oikeasti mitään varsinaista asennevammaa ole (viittaan tässä ohimennen minun monesti kehuttuun positiiviseen asenteeseeni...), mutta joskus kieltämättä päähän pälkähtää, että kuinka yhteiskuntakelpoinen minun asenteeni työntekoa ja tuottavuutta kohtaan on. Ja yleensäkin sellaisia "normaaleita" asioita. Huomaan vieraantuneeni normielämästä siinä määrin, etten täysin pysty käsittämään, että joku yleensä haluaa sitä... että suunnittelee elämäänsä siltä kantilta, että hankkii työpaikan, perustaa oman firman, tienaa ja maksaa veronsa. Minä kun en edelleen pysty näkemään tätä omalla kohdallani, en enää.

Kituttaa niin saakelisti kaikki tämän viikon aikana esiin pompsahtaneet asiat, jotka luulin jättäneeni jo taakseni ajat sitten. Jo vuosi sitten! Nyt on oikein urakalla tullut selvityspyyntöjä ja laskuja kahden vuoden takaisista asioista. Verotoimistossa epäillään, että olemme jättäneet ilmoittamatta myyntivoittoja ja ihmetellään, mitä veloillemme on tapahtunut - no joo, laskin äkkiseltään, että olen tosiaan tainnut jättää ilmoittamatta kuorma-autojen myynnin (en edes ajatellut, että minun pitäisi ilmoittaa se firman veroilmoituksessa, koska firmaa ei silloin enää ollut) ja todentotta; siitä on tullut meille molemmille 350 euroa myyntivoittoa. Lisäksi tilitoimisto muistaa laskulla ja muistutuslaskulla vuoden 2011 (muka) maksamattomasta laskusta. Mistä helvetistä sellainen nyt äkkiä on esiin pompannut? Meidän piti olla sujut, kun sain maksettua n. 700 euron rästit viime elokuussa? 

Ei millään jaksaisi alkaa enää selvittelemään näitä. Eikä selittelemään, mitä on tapahtunut ja miksi firma on pitänyt lopettaa ja miksi nyt ei ole enää mitään tuloja ja miksi ja miten ja milloin ja missä on sekin paperi. I don't care.


Ensi viikosta tulee äärimmäisen mielenkiintoinen. Paitsi että minulla on puutarhakauppatyöskentelyn näyttötutkinto, niin koko viikko on muutenkin tutkintoa ja koetta pullollaan. Maanantaina ryhmäkasvitentti, johon täytyy piristyä lukemaan nyt viikonloppuna, koska vaikka kasvit tunnenkin, lattarit on edelleen hakusessa - en muista kuin miljoonakellon ja kotipelargonian! (Niin, kai te tiesitte, että miljoonakello eli japaninkello eli pikkupetunia ei sitten ole minkäänsortin petunia?!). Mitä muihin kokeisiin / näyttöhin tulee, niin ne tulivat eilen meille ihan puskista. Toki oli mainittu jotain tyyliin "viimesellä viikolla teillä on sidontakoe", mutta se tosiseikka, että se on 4-päiväinen koitos, oli jäänyt mainitsematta, luultavasti ihan tarkoituksella. Eilen saimme tehtävänannon kirjallisena, ja se sai osan meistä haukkomaan henkeään. Yllättäen minä odotan tulevaa tehtävää pelkästään innolla.

Meidän pitää kukkasidonnan ja väriopin loppukokeessa:
- tarkistaa lähetyslista, tehdä mahdolliset reklamaatiot, hinnoitella materiaalit ja merkitä maljakoihin sekä hinnat että kasvin suomalainen nimi
- tehdä surukimppu miehelle, malli pisara, keskihintainen ja -kokoinen, toiveena ei punaista, tilaajana "autohuollon työkaverit" ja vielä pitää hinnoitella se käytettyjen materiaalien mukaan huomioiden 15 euron pohjahinta
- tehdä pyöreä kimppu nuorenparin ensiasunnon tupaatulijaisiin, asiakkaan omaan maljakkoon, kimpun toivotaan olevan "kesäinen" ja se pitää pakata, plus että siitä tehdään kirjallinen itsearvointi
- tehdä asetelma jalalliseen astiaan tytön rippijuhliin, asetelma tulee pyöreään noutopöytään ja siinä pitää huomioida että tilaisuudessa on valkoiset astiat ja vihreät servietit, tämä asetelma pitää myös esitellä tilaajille
- tehdä surulaite, hintahaarukka 60-75 euroa, pojantyttäreltä puutarhanhoitoa harrastaneelle isoäidille, väri ja materiaalivalinnat vapaa, mutta laitteeseen toivotaan vähän ulkona kasvavaa materiaalia, tähän työhön tulee myös tekstata kortti, jonka tiedot saamme myöhemmin, hinnoittelukaavake liitetään työhön myös

No krääh? Ei vaan: kivaa! Siitäkin huolimatta, että kun muilla on neljä päivää aikaa suoritua tästä, minulla on vain kolme. Onneksi aikataulu näyttää olevan sen verran väljä, että jokainen voi edetä omaan tahtiin ja tosiaan aikaa kyllä on. Lisäksi kaikenlainen keskustelu ja toisten auttaminen on sallittua (jopa toivottavaa?).

Vaikka olen ihan ryytynyt siihen, ettei opetus mielestäni ole riittävän työelämälähtöistä, niin toisaalta koen osaavani kuitenkin esim. sidonnan loppukokeessa vaadittavat asiat ihan hyvin. Hiukan vaikea itsearvoida kylläkin, koska koen, etten ole saanut riittävästi palautetta omasta osaamisestani ja etenemisestäni. Tällä viikolla teimme surulaitteen, josta meidän piti tehdä kirjallinen itsearviointi, joka piti esittää luokalle sanallisesti. Oli vaikea nähdä omaa työtään, enkä sitä tehdessäni saanut opettajalta mitään palautetta tai neuvoa lukuunottamatta sitä, minkä kysyin. Todella harvoin hän "puuttuu" työskentelyyni, enkä ole ihan varma, arasteleeko hän minua (en usko!) vai onko työskentelyni ja työni vain niin peruskauraa, ettei ole syytä. Yhden kerran hän tosin kesken työn osoitti sitä luokalle ja kehui sen värejä. Että Sarilla on tulossa tässä todella kaunis työ. Se oli keltainen surukimppu, josta pidin itsekin todella paljon. Se hehkui. Olenkin tykästynyt keltaiseen, mitä nauroin M:n kanssa yhtenä iltana - hänen työnsä tulvivat violettia ja lilaa, minun keltaisen sävyjä, ja ihan tasan tarkkaan kumpikaan ei käytä niitä sävyjä esim. pukeutumisessa!

Surulaitteen eilinen itsearviointi ei sekään oikein tuonut minulle selkoa siitä, kuinka hyvin osaan homman. Minulla ei ollut työstäni paljonkaan sanottavaa ja mitä sanoin, opettaja nyökytteli ja erityisen kiivaasti hän nyökytteli, kun totesin, että täällä takana on tyhjä kohta. Perustelin materiaalivalinnat ja sain nyökyttelyä ja ideani sai nyökyttelyä. Tosin siinä kohtaa hän avasi suunsa, kun sanoin, että pääkukkaryhmä saisi olla kukikkaampi - hän oli eri mieltä ja pyysi luokkaakin sanomaan mielipiteensä. Minulle vakuutettiin, että se oli kaukaa katsottuna ihan hyvä ja tasapainoinen ja työn rytmi oli ihan perfekto. No kiva.

Mutta ensi viikon jälkeen olen varmasti viisaampi! Tuskin maltan odottaa.


Pitäisi miettiä ensi syksyn suunnitelmia... tai ehkä sittenkin päinvastoin; ei pitäisi juuri nyt, juuri tänään miettiä ollenkaan vaan keskittyä nauttimaan siitä tosiseikasta, että olen kotona ihanat kolme päivää? Mutta niin paatunut en vielä ole, että pystyisin olemaan kokonaan miettimättä. Meltsu ilmaisi minulle eilen mielipiteensä asioihin, ihan mukavasti melkein viikon viiveellä, koska nyt olin vastaanottavainen sen suhteen, ja olen kyllä taipuvainen luottamaan hänen mielipiteeseensä, siis siinä mielessä, että hän on varmastikin oikeassa. En vain jaksaisi miettiä asioita kovin tarkasti juuri nyt, ja silti ne pyörivät mielessä. Minä kuitenkin olen tehnyt suunnitelmia ja lähtenyt toteuttamaankin niitä. Yhtä ovea kokeilin, mutta siitä en päässyt sisään, joten kokeilen toista. Jossain vaiheessa. Tänään pitäisi keskittyä vain hoitamaan hoitamista vaativat asiat ja siivota sali. Täällä tuvassa leijuu ihana vastapestyn maton tuoksu; lattiassa on yhä vanhat, likaiset matot, mutta äiti halusi pestä villaiset matot, jotka joskus ovat täällä tuvassa olleet. Laitan ne lattiaan sitten Tonin juhlapäiväksi, mutta ne tuovat hyvää mieltä jo nyt, pötköttäessään tuossa nurkassa paksuina rullina.

 

Olen katsellut iltojeni iloksi Spartacuksen ykköskautta uudelleen. Lähinnä Agronin takia, mutta myös muuten, verestääkseni muistiani sen suhteen, että kuka nyt tekikään mitä ja miten päähenkilöiden väliset suhteet olivat alunperin. Lisäksi on ollut mielenkiintoista katsella taas Andy Whitfieldiä pääroolissa, kun olin ehtinyt jo tottua Liam McIntyreen. Voin vertailla, miten erilainen heidän roolityönsä oli - miten Spartacus oli Whitfieldin näyttelemänä kovempi ja julmempi (mielestäni), kun taas McIntyren Spartacuksessa on enemmän iloa ja pehmeyttä. Toki pitää ottaa huomioon, että tilannekin on eri. On ero siinä, oletko orja vai vapaa mies. 

 Onni yksillä, kesä kaikilla. Kesämusaa parhaasta päästä on Mr Mallorca. 

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Muistan hyttyskesää


Olen ikäänkuin ollut ymmärtävinäni, että tänä kesänä on hyttysiä tavallista enemmän, mistä sitten johtuneekin. Ainakin tuntuu, että hyttyset ovat kehittäneet ihan uudenmallisen über-hyttysen, joka ei pelästy aurinkoakaan - tähän asti niiltä on yleensä ollut suht turvassa, kun etsii aurinkoisen paikan, mutta enää ei tehoa sekään. Eilen illalla istuin asuntolan takapihalla pari tuntia pänttäämässä ryhmäkasvien tieteellisiä nimiä, ja tapoin siinä ohessa noin ziljoona hyttystä. Ja silti nyt kutisee niin penteleesti. En ole herkkä hyttystenpuremille, mutta jalkaterät ovat tässä suhteessa minun herkkä alueeni.

Mutta kesä on. Ihana ihana ihana. Tänään olimme "luokkaretkellä" muutamissa puutarhoissa ja vaikka lämmintä oli niin, että hellerajat paukkuivat ja autossa oli ratti sulaa, niin minä nautin suunnattomasti. Istuimme kaikki pieneen huvimajaan ahtautuneena, söimme sämpylöitä ja joimme tripmehua ja poseerasimme opettajalle päät yhdessä ja iloisesti kikattaen. Kuka sanoo, että aikuisena pitäisi olla tylsää ja vakavaa? Toisaalta, ehkä ne tylsät ja vakavat suuntautuvat jollekin muulle alalle kuin tälle, mene ja tiedä.


Tämä viikko alkoi varsin hankalissa merkeissä... minä olin hankala. Maanantaina en kokenut löytäväni iloa ja motivaatiota mistään, ja purnasin asioista, ja lisäksi sattui yhteen ja samaan saumaan asioita, joista luulin päässeeni jo eroon. Ahdisti ja oli vähällä, etten purskahtanut itkuun Plantagenin hyllyjen välissä, kun analysoin fiiliksiäni kilpaa E:n kanssa. Sovimme porukalla, että otamme asiat esille tiistaina sopivassa raossa ja miten sitten kävikään? Lopulta vain minä ja E. olimme äänessä, ikäänkuin me olisimme olleet ainoat, jotka kokivat tilanteen siten kuin nyt koimme / koemme.

En koe, että "rakentavasta keskustelustamme" oli mitään muuta hyötyä kuin että asiat on nyt sanottu ääneen ja saatettu laajempaan tietoon. Mitään tuskin tapahtuu (mitä voisikaan tapahtua?), mutta se, että olemme edes kakaisseet ulos, miltä tuntuu ja miksi, saa riittää. Totesimmekin päivällisellä, että se on nyt sanottu ääneen ja ei siitä sitten sen enempää, turha sitä on enää vatkata ja vatvoa.


Asioista puhuminen on auttanut minua analysoimaan omaa fiilistäni ja sitä tosiasiaa, että olen viimeiset puolitoista vuotta mennyt sata lasissa pysähtymättä oikeastaan katsomaan taakseni tai antamaan itselleni aikaa. Kaikesta huolimatta (siitäKIN, mistä en ole kirjoittanut tänne sanaakaan) olen katsonut luottavaisesti ja innokkaana tulevaisuuteen, enkä ole istunut säälimään itseäni ja menetyksiäni. En ole antanut itselleni tilaa enkä mahdollisuutta väsymiseen. En ole antanut itseni todeta, että kohta alkaa olla kamelin selkä poikki, vaikka se olisi ehkä ollut aiheellistakin jossain vaiheessa. Olen ollut huomaavinani parin viime viikon aikana oman rajallisuuteni ja sen, etten minäkään jaksa ihan loputtomiin, ja huolestuin itsestäni hieman. Jos en jossain vaiheessa (ihan kohta) hellitä edes vähän, putoan siihen pimeään kuiluun, johon humpsahdin kohta 10 vuotta sitten. Silloin en tajunnut, missä mennään, nyt minä näen varoitusmerkkejä.

Hellitä, höllää, ota iisisti.

Höllääminen vain tahtoo maailman silmissä olla luuserin hommaa, luovuttamista. En ole tuottava.

Paskat maailmasta, itse minun on itseni kanssa elettävä.

Ajatusten kelaaminen on hellittänyt vannetta pääni ympärillä ja olen ennen kaikkea päättänyt antaa itselleni aikaa siinä mielessä, että koska mikään tässä elämässä ei ole kuolemanvakava juttu (paitsi kuolema ja se kai meillä kaikilla on edessä), minun ei tarvitse päättää (edelleenkään) koko tulevaisuuttani kerralla eikä lyödä tulevaisuudensuunnitelmiani lukkoon. Nyt ihan ensiksi annan itselleni hengaähdystauon, joka voi olla se viisi viikkoa tai se voi olla vaikka seitsemänkin. Nyt sinnittelen tämän kesäkuun ja sitten nojaan taaksepäin ja katson eteenpäin. Mitä kesäkuuhun tulee, asia on kuten sanoin T:llekin: kyllä sen kaksi viikkoa riippuuu vaikka ristillä.


sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Yön hiljaisuudessa


Olisi ehkä mukavampi valvoa jostain muusta syystä kuin siitä, että kuvittelen valvomalla siirtäväni huomisen saapumista. En halua nukkumaan, koska toivon tämän päivän kestävän ikuisesti. Talvi oli taas niin pitkä ja kylmä, että kun kesä viimein on oikeasti täällä kaikessa loistossaan, en tahtoisi missata yhtään hetkeä siitä. Lähtö huomenna opiskelupaikkakunnalle merkitsee missaamista.

Rakastan näitä kesäöitä. Kun kuumuus käpertyy kerälle kuin raukea lohikäärme, valmiina nousemaan taas huomenna siivilleen ja lentämään. Ruohikko on kerännyt jo kastetta, joka tuntuu paljaisiin jalkoihin kylmältä. Sisällä olen jo sulkenut kaikki ikkunat, mutta silti tuntuu kuin tuoksut viipyilisivät vielä huoneessa.


Asioiden pukeminen sanoiksi ystävälle selkeytti ajatuksiani, samoin kuin Meltsun istuttaminen keittiönpöydän ääreen samalla, kun leivoin - kerroin hänelle tilanteen, mietteeni ja kysyin mielipidettään. Ihan mukavasti se oli sama kuin mihin omat ajatuksenikin olivat jo alkaneet kääntyä, vaikkakin hän painotti, että päätökset toki ovat omiani ja että mitä tahansa teenkin, hän on minun tukenani siinä. Vaikka se, mitä hän toivoisi minulta, onkin ehkä eri kuin mihin sitten päädyn. Kyse ei kuitenkaan ole hänestä, eikä hänen päätöksestään, eikä hän itsekkäästi halua painostaa siihen, mikä hänelle olisi mukavinta. Tärkeintä on se, mitä minä itse tunnen, mitä haluan ja mitä päätän tehdä.

Keskustelu Meltsun kanssa oli todella hedelmällinen, paitsi toki aiheensa puolesta, niin myös siksi, että kerrankin Meltsu kuunteli mitä minulla oli sanottavana ilman että hän alkoi etsiä ongelmaani ratkaisua. Sillä sitähän minä en pyytänyt (vaikka olisi tietty ihanaa, jos joku ratkaisisi minun ongelmani minun puolestani) ja hänen (miehinen?) tapansa alkaa hakea ongelmiin ratkaisua sen sijaan että vain kuuntelisi minua ja ehkä tarjoaisi vaihtoehtoisia näkökulmia, on ollut joskus menneisyydessä aika rasittavaa. Oli hyvä huomata, että hän on kasvanut kuuntelemaan minua joutumatta paniikkiin siksi, ettei osaa eikä pysty ratkaisemaan dilemmaa.

Löysin tänään aivan loistavan artikkelin. "Gay action hero" - siinä se määre, jota minä olen hakenut!

The Gay Action Hero on Spartacus Is Back

 

Sisko tahtoisin näädän, mutta moottoritiellä on puuma


Kroppani yrittää kovasti kertoa minulle jotain - - tai itseasiassa tiedän ihan hyvin, mitä, ongelma on nyt vain siinä, mitä aion asialle tehdä. Tiedän myös, etten kuvittele tätä asiaa, koska olen siitä keskustellut muutaman ihmisen kanssa ja heillä on sama kokemus.

Mielelläni olisin tänäänkin nukkunut pitempään, mutta lienen alkanut heräillä jo viiden aikaan, mikä totta kai johtaa siihen, että päälläni alkaa pompahdella vähintäänkin 15 kiloa silkkaa corgia, ehkä peräti 35 kiloa noutajansukuista neitiä, kun raottelen silmiäni. Mamma on jo hereillä, jee, ihanaa! No ei oo, mamma tahtoisi vielä nukkua kiitos ja thank you. Onneksi päivästä näyttää tulevan aivan überkaunis ja ohjelmaan mahtunee paljon ilakointia järvessä. Vesi on jo suorastaan ihmeellisen lämmintä. Ohjelmaan pitäisi myös sopia paljon vanhoja mopoja, koska minun venkoiluani siitä, että ei kiinnostais TAAS TÄNÄKIN VUONNA ei ilmeisesti nyt oteta siihen kuulevaan korvaan. En tiedä, pitäisikö esittää kilttiä vaimoa ja tehdä mielikseen vaiko sanoa pontevasti "ei" ja pahoittaa hänen mielensä. Mitä jos en vastaisi puhelimeen ollenkaan, kun hän soittaa, että täällä ollaan, tulkaa katsomaan? Ai sorry, en huomannut ollenkaan, että olit soittanut  voi voi voi.

Enemmän kuin mielelläni olisin aloittanut kesälomani nyt, kun Tonikin aloitti. Hän voikin tehdä sen todella hyvin mielin, sillä tänäkin vuonna todistuksen keskiarvo hipoo ysiä ja olipa todistukseen sujahtanut kaksi kymppiäkin, englannista ja ilmaisutaidosta. Ruotsi ja suomi ysi, samoin luova kirjoittaminen, kemia, fysiikka, historia... kaseja olivat matematiikka, biologia ja maantieto sekä kotitalous ( = leivonta ja kotiruoka). Muita en muistakaan, mutta kasi joka tapauksessa on todistuksen huonoin numero. Äidin kanssa eilen kilpaa ihmettelin, kenen lapsen olen oikein sairaalasta mukaani saanut... äidinkään mielestä tämä ei voi olla minun ja Meltsun jälkeläinen, ei mitenkään. Liian rauhallinen ja järkevä. Ehkäpä juuri siksi - lapsiparka on saanut elää friikkivanhempien kanssa ja päättänyt tulla ihan toiseksi. Hyvä niin. *virn*


Olen yrittänyt korruptoida Meltsun kiinnostumaan minun maailmastani ja sainkin hänet eilen istutettua töllön ääreen katsomaan valitsemani jakson Spartacusta ("Libertus"). Hän ei ikäänkuin ollut oikein vaikuttunut, tai pikemminkin; säikähti kaikkea sitä hurmeen määrää ja sai trauman, kun näki Gannicuksen harrastamassa seksiä. Gannicus on nimittäin hyvin saman näköinen kuin entinen työntekijämme (no niinpä onkin!) ja Meltsu ei päässyt yli assosiaatiosta, että siinä se H. nyt höyläilee huoraa pöydällä. Meltsu totesi, että juu kiitos, kauhuleffoista hän pitää, mutta ei halua nähdä yksityiskohtaisesti kuinka jonkun aivot pläjähtävät hiekalle. Mitäh? Libertus on tässä asiassa sieltä kesyimmästä päästä kumminkin ja tarjolla oli lähinnä vain heteroseksiä. Kummallinen mies. Mutta mutta, seksin ja veren määrähän se minuakin ensin inhotti. Kuinka väärässä olinkaan, ja onneksi otin onkeeni neuvosta, että katso kumminkin. Paras sarja ever, toden totta.

Seuraavaksi ajattelin tosissani paneutua Vikings-sarjaan. Ensimmäinen osa ei kolahtanut, mutta tuttavani, joka suorastaan vannoo Spartacuksen nimeen, kehotti katsomaan itsepintaisesti seuraavankin osan - homma kohoaa huikeisiin sfääreihin. Uskotaan.

Tämä ihana kesäsää saa minut kaipaamaan sinne, missä on aina ihana kesäsää. Ja elämäntilanne saa tekemään suunnitelmia sen asian suhteen. Ei tosin mitään oikeasti toteutettavaa, mitään tarkempaa, koska niin moni asia elämässäni on nyt välitilassa. Sillä tavoin välitilassa, että vaikka asiat ovat nyt jokseenkin balanssissa, ne saattavat muuttua nopeastikin, sellaiset asiat, jotka eivät ole minun asioitani, mutta jotka tulevat vaikuttamaan minuun. Olen odottavalla kannalla samalla, kun elän omaa elämääni.

Yksi elämäni hienoimmista päivistä oli se helteinen syyskuun päivä, jonka vietin lapseni kanssa Via Appia Anticalla. Vaikka moni muu katoaisi muististani, se ei koskaan.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Ei aina jaksais olla se outo porukassa


Viime aikoina olen tuntenut oman "erilaisuuteni" pitkästä aikaa todellakin erilaisuutena, outoutena. Enkä tarkoita erilaisuudella sitä, mitä joskus sillä tarkoitin ja sitä, mikä kuvittelin olevani ja halusin olla. Erilainen sillä tavoin, että olisin jotain parempaa tai hienompaa kuin muut - kuin omaisin jotain spesiaalikykyjä tai olisin "persoona". Tunnen erilaisuuteni tällä hetkellä outoutena ja ennen kaikkea ulkopuolisuutena. Ihan kuin olisi olemassa minä ja sitten ne muut. Minun tapani olla minä ei olekaan yhtä hyvä kuin muiden tapa ja sen sijaan, että minun erilaisuuteni nähtäisiin samanarvoisena kuin kenen tahansa, minut nähdään jonakin, joka tekee asiat eri tavoin kuin muut ja siksi väärin.

Vaikeaselkoista?

Pitkään olen kokenut, että vaikka teen asioita ehkä toisin kuin muut, en tee niitä sen huonommin tai paremmin kuin kukaan muukaan. Jos porukassa kaikkien muiden lempiväri on vihreä ja minun punainen, kaikille se on ok ja minulta saatetaan kysyä kiinnostuneena, mikä punaisessa viehättää ja kuunnellaan, mitä vastaan. Nyt olen porukassa, joka huutaa "vihreä" ja kun minä kiljaisen "punainen", saan katseen, jonka tarkoitus on kertoa, että VIHREÄ, koska se on ainoa oikea väri.

Olen jotenkin niin eri planeetalta nyt, että se hämmentää minua.


Hirmuisesti olisi ajatustyötä tehtävänä, peilaten ajatuksiani kokemuksiin, joita olen saanut tämän kevään aikana. Liittyen lähinnä tulevaisuuteeni, ei suinkaan ns. erilaisuuteeni. Jos erilaisuus on sitä, että ei katso Salattuja elämiä ja käy järvessä uimassa, olen iloisesti erilainen. Mutta tulevaisuus, sitä saattaa olla aiheellista muuttaa. Katsotaan.

Juuri nyt yritän karistaa kahden viime viikon aikana kertyneen stressin harteiltani ja keskittyä nauttimaan kesäkuun hellepäivistä. Tänään olin kotona ennen kolmea ja melko pian pomppasin pihalle istuttamaan viimeinkin krassit ja tuoksuherneet, minkä jälkeen hain Meltsulle kielokimpun (hän rakastaa kieloja) ja itselleni hain maljakkoon syreeninoksia. Päivän kruunasi ilman muuta pulahdus järveen oikein pitkän kaavan mukaan. Sinne lensi talviturkki! Huomiseksi on luvattu lisää hellettä ja vielä vähän enemmän kuin tänään.

Saisi aina olla kesäkuu ja kesähelle.