sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäisihme


 Muistan kaikki pääsiäisaamut juuri tällaisina; maailma on kirkas ja hehkuu. Ihan varmasti toisenlaisiakin aamuja on ollut, mutta ei, minä en muista niitä. Ihan lapsuudestani asti jokainen pääsiäisaamu on julistanut olemassaolon riemua ja aurinko on tanssinut taivaalla. Tosin yleensä on kyllä ollut vähemmän lunta...

Sormet syyhyävät multaan. Katselin Korpikangas siemenen sivuja pari päivää sitten, tutkien tarjontaa ja hintoja, mutta ajatellen, että en tilaa mitään tässä taloudellisessa tilanteessa. Mutta sitten äiti sattui tulemaan nettipankkiin ja nähdessään, mitä puuhasin, hän sanoi tilaavansa siemeniä ja jos minäkin tilaan, niin josko viitsisin siitä netin kautta tehdä yhteistilauksen niin hänen ei tarvitsisi täytellä mitään lomakkeita kuvastosta. No jo vain.

 Olen kovin innostunut nyt yrteistä ja aionkin tilata persiljaa, salviaa, lisää erilaisia basilikoja ja ehkä jotain muutakin. Mutta noita nyt ainakin. Varmaankin korianteria myös lisää, koska edellinen satsi on tullut hyvin taimelle. Suunnittelen kylväväni yrttini parvekelaatikoihin niin ei tarvitse niitä varten mitään maata alkaa muokkaamaan ja tarvittaessa niitä voi sitten siirrelläkin.


 Eilen katsoin jakson "Ilme nuoremmaksi"-ohjelmaa ja aloin miettiä, miltä itse mahdan näyttää  ja pitäisikö minun tehdä itselleni jotain. Totesin aika pian, että ei pidä, olen just hyvä näin. Ylipainoa on toki, mutta jostain kumman syystä se ei vaivaa minua yhtään. Minulla ei ole tarvetta laihtua itseni takia, eikä varsinkaan muiden. Asiaan liittyen Meltsu kysyi minulta yhtenä päivänä, miten reagoisin siihen, jos hän ilmoittaisi minut "Rakas, sinusta on tullut pullukka"-ohjelmaan (siis uteliaisuuttaan, ei hänellä ole sellaisia aikeita), ja sanoin, että kokisin sen suurena loukkauksena ja vetäisin ainakin turpiin mitään kysymättä ja ehkä vielä sen jälkeen jotain muutakin pientä, esimerkiksi avioero. Herraisä, miksei ihminen saisi olla pullukka? Ymmärrän, että jos painoa alkaa olla niin paljon, ettei kaupoista enää löydy vaatteita, mutta silloin kai "pullukka" ei ole enää oikea määre. 

Ei niin, ettenkö minä joskus saattaisi innostua pudottamaan painoani. Ihan hyvin sekin on mahdollista. Mutta olin sitten laiha, lihava tai jotain siltä väliltä, koen että olennaisinta on olla sinut itsensä kanssa, pukeutua kilojensa mukaan ja pukeutua persoonansa mukaan. Eikä pullukkana missään tapauksessa parane pukeutua peittäviin telttoihin, eikä pyydellä anteeksi kilojaan. Tämä saarna siksi, että olen viime ajat ollut hävyttömän tyytyväinen siihen, miltä näytän päivittäin. Asiakastyössä olen joutunut opettelemaan meikkaamisen uudelleen ja miettimään, mitä laitan päälleni. On ihan kivaa miettiä vaate ja siihen sopivat korut. Töissä "tavaramerkikseni" on tainnut tulla kukka hiuksissa - mutta minähän olen kukkakaupan täti! Eilen minulla oli hiuksissani valkoinen ruusu ja keltainen ikiviuhko. 

Aikuinen ihminen voi ja saa hassutella ulkoisen olemuksensa kanssa. Ei tarvitse odottaa naamiaisia voidakseen tuoda ulospäin sitä, mitä on sisältä. 
 
 Kuva: Teneriffan retket / Mikko Mannonen

Olen mietiskellyt tulevaisuudensuunnitelmiani ja saanut hyvän idean. Toteuttamiskelpoisen jopa, mutta toki pitkällä tähtäimellä ja mitä kaikkea muuta siihen sitten liittyykin. Mutta silti. Olen pikkuisen innoissani, myöskin siitä, että se ei ole toteutettavissa heti vaan ehdin hioa sitä ja tehdä valmisteluja.

Laitoin tuohon yläpuolelle kuvan, jonka bongasin eilen Teneriffan retket-sivustolla. Kuva on Teno Altosta ja mielestäni se kertoo sanoitta sen, miksi olen oppinut rakastamaan Teneriffaa. Tuo on sitä MINUN Teneriffaani, ei hotellit ja hiekkarannat, joilla makaa väkeä reporankana drinkkien kera.

Ehkä se oli juuri tuo sama vuohilauma, jonka kellojen kilkatuksen kuulin käydessäni Teno Altossa? Kun ilma oli raikas ja ainoat äänet kanojen kaakatus, pörriäisten surina ja vuohien kellojen kilinä.

Elämä on ihana ja ihmeellinen.  

torstai 28. maaliskuuta 2013

Aamuvilli


En oikein osaa päättää, pidänkö enemmän aamu- vai iltavuoroista. Jos olen aamuvuorossa, ehdin illalla puuhata kaikenlaista, jos iltavuorossa niin sitten taas näin aamusta on aikaa yhdelle jos toiselle puuhalle JOS sille päälle satun. Hyvin usein en satu, vaan aamu menee lorviessa, mutta tänään sattui sitten taas kohdalle semmoinen tekevä fiilis. Villiinnyin tekemään pääsiäissiivouksen, mikä kohdallani tarkoittaa sitä, että laitoin tavaroita paikoilleen ja pyyhin pölyt. Imurointi tms. ei ole tarpeen, koska vasta muutama päivä sitten imuroin. En noin yleisesti ottaen usko suursiivouksiin, vaan siihen, että huusholli pidetään semi-siistinä koko ajan ja tarvittaessa jaksotetaan siivoamista useajmmalle päivälle. Muistaakseni se oli ... ööö, joo ei ollut lauantai, koska silloin olin töissä, joten se oli pakostikin sunnuntai, kun imuroin tuvan oikein hyvin > ei sitä kukaan ole ehtinyt muutamassa päivässä niin paljon sotkea, että pitäisi taas imuroida pääsiäissiivouksen nimissä. 

Hain esiin pääsiäiskoristeetkin, mukaanlukien ihanat peltitiput, jotka toin vuosi sitten Prahasta. Oi Praha... se oli kyllä ihan über-ihana reissu. Ihana kaupunki ja ennen kaikkea ihanat prahalaiset.

Tosin olen ihan hirmuisen helppo matkustavainen, koska olen pitänyt suuresti jokaisesta matkakohteesta, jossa olen käynyt. Jokaisesta on jäänyt fiilis "tänne täytyy tulla uudestaan".

Joskus vielä menenkin. Kaikkialle. Ja vähän muuallekin.

Olen ihan hirmuisen täynnä energiaa nyt, kun sain itsestäni irti näin paljon näin varhain. Tarkoitukseni on vielä ehtiä hakemaan angervonoksia maljakkoon ja korjaamaan koiranpaskat pihasta vielä kun on pakkasta. Kovia kikkareita on helppo lapioida sankoon. 

Kiva kun on pääsiäinen ovella! Kolme päivää vapaatakin on ihan kiva juttu myös.

Ah joo, eilen oli tullut postista paketti kera pääsiäiskortin. Entiseltä asiakkaalta. Vanha pariskunta, joita sydämellisempiä ihmisiä en ole koskaan tavannut. Kunnioita ja ihailen heitä kovasti. Kortissa oli lämpimät pääsiäistoivotukset ja paketista tuli tuttuun tapaan villasukat. En tiedä enkä tajua, mitä olemme tehneet ansaitaksemme moista pyyteetöntä rakkautta, mutta otan sen kiitollisena vastaan. Ja mietin, että voisin antaa vastarakkautta taiteilemalla heille jotain, mitä olen oppinut viimeisen puolen vuoden aikana tekemään. 

Taimeni ihan rehottavat ikkunalaudalla. Toin vintistä vanhan kukkapöydän ikkunan eteen, että kaikki varmasti mahtuu saamaan valoa ja lämpöä. Kelloköynnösten kohdalla tosin mietin jo pimeyttä ja kylmää, koska ne kasvavat ihan kohisten ja yrittävät kiipeillä pitkin ikkunanverhoja. Passiflorakin lykkää pituutta varmaan 10 cm päivässä. Heitin vanhan passifloran menemään, mainitsinko siitä? siinä oli jotain elukoita, joita en saanut hengiltä, joten nipsasin siitä talteen vain pienen verson ja loput huspois - nyt verso on juurtunut ja kasvaa ja kasvaa ja kasvaa.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Voihan kylmästys


Ja taas palelee. Jos jotain tästä talvesta jää mieleen, niin ainakin se, kuinka koko ajan palelee. Vaikka kuinka lämmittää ja pukeutuu oikein, niin hyytävä viime tunkeutuu luihin ja ytimiin ja hyydyttää suurinpiirtein verenkin. Ei yhtään kivaa. Jos kevät ei kohta ota niskalenkkiä talvesta, saamme palella oikein tosissaan, koska polttopuut ovat lähes lopussa. Niitä on mennyt enemmän kuin muina, kylmempinä vuosina, kai ihan siksi, että yleensä tähän aikaan vuodesta lämmittämisen kanssa voi ottaa jo rennommin. Nyt ei todellakaan voi, sillä edelleen yöt ovat jäätävän kylmiä, vaikka aurinko päivisin jaksaakin vähän jo lämmittää ainakin ikkunoilla rehottavia kasvejani. Kelloköynnökset ovat jo valtavia, ja pelargoneissakin on jo monta kasvulehteä.

Shoppailin tällä viikolla lisää basilikan siemeniä sekä pussin korianterin siemeniä, plus minikasvihuoneen sekä tietenkin multaa. Sormeni ihan syyhyävät kokeilemaan kaikkea kivaa nyt, kun olen saanut peruskoulutuksen niin kylvöhommiin kuin vaikka pensaiden leikkaamiseenkin. En ole käynyt mökissä edes vilkaisemassa, miten liljani ovat siellä pärjäilleet, mutta toivon, että ovat pärjänneet ja pääsisin istuttamaan ne uudelleen. Niitä taitaa olla lähemmäs sata..! Kaikki huonekasvit tarvitsisivat uuden mullan, mutta se taitaa jäädä haaveeksi, koska multaa menisi niin paljon, etten tiedä, mistä moisen määrän hankkisin. Huiskulasta? Sieltä saan ostaa tavaraa ja tarvikkeita tukkuhintaan, alan opiskelijana.

Töissä päiväni ovat kummasti alkaneet pidentyä. En oikein tiedä, onko se jokin merkki ja mistä se on merkki? Ensimmäisellä viikolla nautiskelin 5-6 tunnin päivistä, mutta ensi viikolla saan paahtaa duunia 7-8 tuntia päivittäin. Öh? Pitäisikö se ottaa positiivisena asiana? Että minut on tutkittu ja hyväksi havaittu? Minulle itselleni 6 tunnin päivä olisi kyllä se sopivin... Kun en tee työtä rahan takia eli minulle ei "makseta" enempää kahdeksasta tunnista kuin kuudestakaan. Toki hyvä asia siinä on se, että vaaditut 450 tuntia täyttyvät nopeammin ja opiskelujen loppupuolella voin keskittyä sitten ihan johonkin muuhun tai jopa tehdä etäviikot ihan palkkatyötä.

Mutta kun vapaa-aika on minulle ihan hirmuisen tärkeätä. Että saa olla ja hörhöillä.


Olen taas hiukan toista mieltä Asioista kuin olin viikko sitten. Toinen työviikko on herättänyt minussa uusia mietteitä ja kelaan mielessäni kylläpäs-eipäs-linjalla. Mitä haluan ja haluanko mitään. Ihan mielenkiintoinen ja tervetullut prosessi, ei siinä mitään, ja onneksi minun ei tosiaankaan tarvitse tehdä mitään päätöksiä minkään suhteen juuri nyt, eikä ihan lähitulevaisuudessakaan. Voin keskittyä itse prosessiin: sen huomaamiseen, miten monitahoinen ihminen olen, ja sen oppimiseen, millainen oikeastaan olenkaan.

Odotan kovasti tämän työssäoppimisjakson päättymistä ja sitä, että pääsen takaisin kouluun oppimaan asioita perusteellisemmin ja paremmin. Olen oppinut jo näiden kahden viikon aikana valtavasti, enkä ole aina ilahtunut kaikesta oppimastani. En pidä tästä arkuudesta, jonka olen itsessäni huomannut.

Alkava viikko on hauska; olen töissä ma, ke-to ja la. Seuraavalla viikolla minulla on ma vapaa, joten kivasti olen pääsiäisajan vain lauantaina töissä, ja sekin on lyhyt päivä. Lyhyt ja luultavasti kiireinen, ja hyvä niin. Asia, mikä minua ei miellytä, on se, että perhe ilmeisesti olettaa, että kun olen "vain" töissä, minulla on energiaa ja mielenkiintoa hoitaa myös kotityöt työni lisäksi. Kun olen poissa, opiskelupaikkakunnalla, täällä homma pelittää hyvin ja koti on tiptop, kun tulen viikonlopuksi kotiin, mutta nyt ei sama homma tunnu toimivankaan. Jotenkin olisin odottanut, että eilen, kun kotiuduin töistä, täällä olisi imuri laulanut, mutta ei. Pitänee ottaa asia esille tiukkasanaisesti. Kun minä tulen töistä kotiin, en tosiaankaan ala siivoamaan tai edes laittamaan ruokaa, jos ja kun kotona on joku 24/7. Hui hai, sanon minä.

Minä haluan pelata WoWia, katsella leffoja ja TV-sarjoja, lukea kirjoja, huolehtia kasveistani jne jne jne. En minä halua siivota ja tiskata ja laittaa ruokaa mitenkään pääsääntöisesti. Paitsi kun saan jonkun ahkeruuspuuskan, joita niitäkin minulla on.

Ja minä haluan viettää aikaa perheeni kanssa, enkä "uhrata" yhteistä aikaamme siivoamiseen tms.

Jospa nyt jotain aamupalaa ja sitten WoWiin... *virn*.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Orkidea hiuksissa


Jösses, työviikko ohi, edessä yksi vapaapäivä ... toisenhan jo nautiskelin aiemmin tällä viikolla shoppailun parissa, hööh. 

Kukkakaupan tätinä on kivaa, kun saa koristaa itsensäkin kukilla. Aiemmin tällä viikolla keekoilin neilikka hiuksissani, tänään nutturaani koristi orkidea.

Nyt made uuniin ja sen jälkeen saunaan.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Köyhän elämää


Olen köyhä, mutta onneksi elämäni ei ole köyhää. Ei ainakaan omasta mielestäni!  Mutta kieltämättä on hetkiä, jolloin toivon, että olisin kumminkin myös vähemmän köyhä, joskin näin rikkaan elämän kanssa... Kyllä on taas menty viimeiset kaksi viikkoa niin nollabudjetilla, että huhheijaa. Äsken ihmettelin, mitä kummaa sitä voisi viedä evääksi töihin, kun jääkaapissa ei ole muuta kuin rasia beceliä ja puoli pakettia juustoa. Leivoin eilen ruisleipää ja patonkia, joten sitä lajia on kyllä riittämiin, mutta eväsleivälle tahtoisin oikeasti muutakin kuin juustosiivun. Seitsemän tuntia syömättä ei ole houkutteleva ajatus. Löysin sitten paketin pekonia ja woah, ihana pekoni-juusto-ruisleipälounas oli siinä.

Luojan kiitos huomenna on rahapäivä. Saa taas täyttää pakastimen, jääkaapin ja kuiva-aineskaapin. Saa ostaa munia, eikä tarvitse kolistella possupankista viimeisiä kolikoita maitoon. Mukavasti minulla on huomenna myös vapaapäivä, joten pääsen ostoksille jo heti aamusta. 

Trafox Cimarron KAKSI vuotta tänään!

Työssäolo (työssäoppiminen) on ollut palkitsevaa. Päivät menevät nopeasti ja ennen kaikkea ne ovat selkeyttäneet ajatuksiani ja herättäneet minussa uusia. On ollut mukava huomata, että minussa todellakin herää ajatuksia ja etten talsi mitään valmiiksi tallattua polkua. En mene yli siitä mistä aita on matalin, enkä jymähdä paikalleni. En ole valmis jymähtämään paikalleni.

Sillä niin minä sen asian näen, en (onneksi) niin, etten ole koskaan mihinkään tyytyväinen ja etten osaa asettua paikalleni. Etsin yhä omaa paikkaani, ja saatan hyvin päätyä tulokseen, ettei sellaista olekaan. Ei omaa paikkaa maailmassa. Ajatuksia, ajatuksia.

Eilen paikallisessa äss-marketissa näin ihmisen, jota en ole nähnyt... öö... sitten vuoden 2004. Tunnistin hänet vielä, kun hän haahuli juustohyllyn luona. Pysähdyin katsomaan, ja jatkoin matkaani todettuani, ettei minulla ole hänelle mitään sanomista. Ei edes tarvetta sylkäistä päin hänen naamaansa. *virn*. Kieltämättä olen joskus herkutellut ajatuksella.  Tulkoon hän onnelliseksi valitsemallaan tiellä. Niinhän me kaikki.

Spartacuksen katsominen on tuonut paljon muistoja mieleen, muistoja, joista osa sijoittuu elämäni parhaimpien muistojen joukossa ihan kärkipäähän. Hienointa on, että ne liittyvät paikkoihin, jotka vielä ovat olemassa ja joihin ehkä vielä pääsen vierailemaankin.

Huikasevan sininen taivas Forumin yllä, istun Via Sacran varrella, viileällä kivellä laakeripuun alla, ja jaan halvan viinin rakkaani kanssa. Loppukesän keskipäivä tuoksuu.

Miten onnekas olenkaan. Right here right now.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Mikä minun on


Jäin miettimään useampi päivä jälkikäteen keskustelua erään ihmisen kanssa; juttelimme niitä-näitä ja asiaan liittyen tulin maininneeksi, että olin yksin kotona, eikä minulla ollut mitään tekemistä. Keskustelukumppanin kyky vastaanottaa informaatiota taisi töksähtää juuri siihen kohtaan, missä mainitsin tekemättömyyteni, sillä sen sijaan, että hän olisi kommentoinut itse asiaa, hän tarttui tähän, ilmoittaen hiukan ivalliseen äänensävyyn, että se, ettei ole mitään tekemistä, on hänelle aivan tuntematon asia.

No voi voi. Minulla on useinkin hetkiä, ettei minulla ole "mitään tekemistä", jolloin ryhdyn tekemään minulle mieluisia asioita. Pelaan, katson leffoja, teen käsitöitä, kirjoittelen kirjeitä jne. jne. jne.  Puhekumppanini sai minut tuntemaan kuin olisin jotenkin outo siinä, että minulla ON vapaa-aikaa ja aikaa itselleni. Hänellä ei ole. Jos ei työ vie hänen aikaansa, niin sitten vie perhe.

Mutta onko minun vapaa-aikani jotenkin pois häneltä?

En käsitä, miksi hänen pitäisi olla katkera minun vapaa-ajastani, koska ihan varmasti hänellä on samat mahdollisuudet valita elämässään vapaa-aikansa määrä kuin minullakin. Kenenkään ei ihan oikeasti tarvitse työskennellä elääkseen seitsemää päivää viikossa, ja jos niin tekee, niin kyse on ihan omasta valinnasta, ei suinkaan pakosta. Toki asiaa voi perustella sillä, että lainat on maksamatta niin autosta kuin talostakin, mutta edelleenkin: nekin ovat omia valintoja. Ei ole pakko hankkia omistusasuntoa, eikä kallista autoa. Se, että päättää tehdä niin ja uhrata oman vapaa-aikansa ja perheen yhteisen ajan sen eteen, on ihan se ikioma valinta, jonka tehdessään on turha nillittää siitä, että toiset ovat valinneet jotenkin toisella tavoin.

Keskustelu herätti minussa ajatuksia siitä, että olen entistä varmempi tiestä, jota olen päättänyt lähteä kulkemaan. Ajatukseni ovat vielä hyvin epämääräisiä, eikä minulla olekaan mitään selkeitä suunnitelmia, mutta tiedän, mitä tahdon ja mitä en tahdo.


Intensiivisen työviikon jälkeen nautiskelen vapaasta viikonlopusta. Koneella, enimmäkseen WoWia pelaten, tietenkin. *virn*. Pyykkikone hurisee, päiväohjelmassa on paitsi pyykkihuoltoa niin myös lakanoiden vaihtaminen. Kevät lällättelee nurkan takana, antaa esimakua itsestään päivisin ja öisin katoaa taas huitsin nevadaan, kun pakkasmittari huitelee kolmessakympissä. Kevät saa minut kuitenkin levottomaksi, anti-hamsteriksi - katselen huushollissa ympärilleni bongatakseni materia, jota voisi viskoa roskiin.

Elämä on. Avaa silmäsi ja näe se!

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Niin oon nättinä


Työharjoittelun myötä olen joutunut taas opettelemaan, miten näytetään ihmiseltä, sillä asiakaspalvelussa ei parane olla ihan niin seinästä reväistyn näköinen kuin normisti olen. Pitää olla jopa asiallisemmin vaatetettu kuin mitä koulussa olen, ja useammin pitää muistaa tsekata, onko ripsivärit poskilla vai edelleen paikoillaan ripsissä. Oikeastaan on varsin hauskaa pukeutua viimeinkin niihin vaatteisiin, joita olen ainakin vuoden verran kaappiini hamstrannut. Liehuvareunaiset villatakit esimerkiksi; vihreä näyttää aivan upealta, kun olen kiinnittänyt vapaan helman kelttityylisellä rintarossilla vasemmalle olkapäälle ja kaulus poimuttuu tyylikkäästi rinnan kohdalta. Asuun liitetään mustat perusfarkut, musta toppi sekä vihreänsävyinen näyttävä kaulakoru, rannekoru sekä kynsilakka sävy-sävyyn. Hillitty meikki (mikään muu meikki ei kai olisikaan minua? nykyisin?) ja pieni suihkaus aqua di romaa. Tosin kaiken komeuden päälle työasu eli yrityksen logolla varustettu musta farkkukankainen esiliina, mistä pidän oikein kovasti.

En ole saanut työpaikalta mitään ohjeita tai sääntöjä pukeutumisen suhteen, mutta olen päätellyt ihan itse, miten on sopivaa pukeutua silloin, kun työ on semi-vakavaa. Kun ovesta astelee ihmisiä, läheisensä menettäneitä, tilaamaan hautajaiskoristeluita. Säkkiin ja tuhkaan ei minun tarvitse pukeutua, mutta vaihtoehtoisesti tissivakokaan ei asiayhteyteen oikein sovi. Tatuoinnitkaan eivät ole kaikkien mieleen, joten nyt jos koskaan tarvitaan tatuointeja siten, kuten ne alunperin olin suunnitellut; niiden täytyy olla tarvittaessa peitettävissä. Ne ovatkin olleet niin peitossa, että pomo ei taida tietää, että minulla on tatuointeja - kuulin nimittäin eilen, että hän on ehdoton niiden suhteen, eikä hyväksy. *virn*. Palkattu työntekijä oli suunnitellut tatuoinnin ottamista ranteeseensa, mutta hänen oli ollut luovuttava siitä irtisanomisen uhalla. Ziisus. Pomo sentään on käsittääkseni minua nuorempi ja myös työntekijäänsä nuorempi. Ymmärrän toki, ettei työntekijä voi näyttää siltä kuin olisi karannut Kakolasta, mutta pieni, siro tatuointi ei voi olla este, hidaste eikä varsinkaan syy irtisanoa työntekijää. 

Viikko on ollut ihan mukava, mutta oikein mieluusti huilinkin tämän päivän jälkeen kahden päivän verran. En ole nukkunut kovin hyvin vaan suurinpiirtein joka yö pistellyt neilikoita milloin mihinkin sidontapohjaan. Eilen pääsinkin pistelemään niitä oikeasti, kun aiempi kimppuni ostettiin ja pomo pyysi minua tekemään toisen, suurinpiirtein samanlaisen vitriiniin valmiiksi. Sen tekeminen oli todella mukavaa, koska nyt olin varmempi itsestäni. Meillä töissä on ihan kiva valikoima kukkaa kuitenkin, vaikka koulussa moneen kertaan painotettiin, ettei työelämässä ole niin kuin koulussa on. Totta, ei meillä nyt niin valtavasti erilaisia kukkia ole, mutta laajempi valikoima kuin olin odottanut. Erityisesti pidän siitä, että meillä on panostettu erikoisneilikoihin, sillä värejä (kukissa) rakastavana ihmisenä niiden värit saavat minut hihkumaan ja hyrräämään.


Ihmiset saisivat oppia käyttämään kukkia monipuolisemmin. Ei surulaitteen/vihkon tarvitsisi aina olla se iänikuinen sinivalkoinen. Koulussa kun teimme arkkulaitetta (eli sitä kukkakoristetta, mikä tulee arkun päälle siunaustilaisuudessa), värit suorastaan loistivat. Työelämässä ne eivät loista, eivät "oikeassa elämässä". Miksi?

Kun minä kuolen, kunnioittakaa muistoani punaisin, keltaisin, oranssein kukin.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Maaliskuun kirkkaat aamut


Vaikka toisaalta likipitäen hytisen kylmästä, kun talon sisälämpötila on painunut ties minne yön aikana, niin toisaalta nämä maaliskuun kylmät aamut ovat ainutlaatuisen kauniita. Päivällä on viisi pakkasastetta ja yöllä kaksikymmentäviisi - ihan selkeästi kesä on matkalla jo! Maaliskuun aamujen valo on ihan omansa, ja herättää ainakin koirat, jotka eivät taatusti anna minun nukkua jos niitä ei muiluta toiseen huoneeseen.

Mikähän siinä onkin, että koirat tervehtivät minua aamuisin kuin olisin ollut pitkäänkin jossain poissa, enkä nukkunut siinä niiden kanssa samassa sängyssä? Tietävätkö ne unien saarista jostain sellaista, mitä me ihmiset emme enää tiedä tai muista?

Hermostus huomisen takia katosi huitsin nevadaan eilen, kun sain yllättävältä taholta hieman rahaa, pyytämättäni. Tajusin, MITÄ olen hermoillut; sitä, ettei minulla ole rahaa käydä töissä näitä puoltatoista viikkoa ennen kuin saan seuraavan työttömyyskorvaukseni. Nyt minulla on rahaa ja lupaus siitä, että voin pyytää lisää jos suinkin tarvitsen. Äkkiä töihin meno ei jänskätäkään yhtään, vaan olen ihan innoissani huomenna sinne menossa. Voin keskittyä siihen, miksi siellä olen, enkä siihen, että jos laitan viimeiset rahat bensaan, miten pärjäämme muuten tämän ajan. Pärjäämme nyt.

Elämä taitaa olla jonkinlaisessa murroksessa, minusta riippumattomista syistä. Ei oma elämäni, ei sillä tavalla, että minä olisin tapahtumien keskipisteessä, mutta tapahtumat tulevat vaikuttamaan minuun.

Huhtikuussa alkaa Foxilla uusi sarja "Da Vinci's Demons", josta olen nähnyt ko. kanavalla ennakkomainoksia, ja äsken kuuklettelin, että sarja on saman firman tekele kuin "Spartacus - Blood and Sand". Starz - pitää panna nimi mieleen, kenties firma on kohta uusi HBO, eli nimi, jonka nimi sarjan alussa on merkki siitä, että sarja on katsomisen arvoinen. .............. Hm, hetkinen, Starz taitaa olla samanlainen palvelu kuin Netflix, joka myöskin on alkanut tuottaa omaa ohjelmaa? Netflixin "House of Card"-sarjaa on kovasti kehuttu, ja se onkin minulla katsomislistassa jossain vaiheessa, samoin odotan jo kovasti Netflixin omaa sarjaa "Hemlock Grove".

Ei ole mitään makoisampaa kuin historialliset / fantasiasarjat. Leffoissa on se huono puoli, että katselunautinto on ohi liian pian.

Ah joo, ensi torstaina tulee TV2:lta "Game of Thronesin" viisi seuraavaa jaksoa. Tuskin maltan odottaa! Ja tänään on katsottava "The Wiren" jakso. Kyllä mua nyt hellitään.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Yöt rakkautta tulvillaan


Vetelin pitkästä aikaa pitkät yöunoset, heräten vasta yhdeksältä. Tokihan heräsin ensimmäisen kerran jalkeille jo kuudelta keittämään jälkikasvulle kahvit ja ruokkimaan koirat, mutta tuttuun tapaan painuin takaisin sänkyyn ja jätin pysäkille kuskaamisen Meltsulle. Toimiva systeemi mielestäni, puhumattakaan siitä, miten ihanalta kuulosti eilenkin Meltsun lause siitä, että hän vie pojan aamulla, että minä saan nukkua pitkään... ah ja oh. Välittäminen on myös pieniä asioita.

Uneksin rakkaudesta ja rakastamisesta. Unet, joissa olen valmis uhmaamaan koko maailmaa rakkauden tähden, ovat... hm, elähdyttäviä? Rakastin niin paljon, niin täydestä sydämestäni, etten tiedä, olenko koskaan tässä maailmassa sillä tavoin rakastanutkaan. Niin että olisin saanut vastarakkautta, saanut olla rakastettavana samalla tavoin ehdoitta ja uhmakkaasti. En edes tiedä, onko sellaista rakkautta olemassakaan muualla kuin satukirjoissa. En edes tiedä, kuuluuko rakkauden olla sellaista vai onko oikeampaa rakkautta kuitenkin se arkinen yhdessäolo, jossa suurinta rakkautta on olla toisen vierellä, tarjoutua viemään lapsi pysäkille, jotta toinen saa nukkua. Sen miettiminen yhdessä, mitä huomenna syödään tai ikävöinnistä kertova tekstiviesti kesken koulupäivän.

Ehkä se rakkaus, josta joskus uneksin, onkin tarkoitettu vain uniin. En muista, uneksinko koskaan, että nimenomaan MINÄ olisin rakastunut tai rakastaisin, vaan ainakin hyvin usein olen aivan joku muu. Niin viime yönäkin. Unessa olin minä ja hän, ja Atlantin aallot ja New York ja hyttipalvelija ja ties mitä. Mitähän risteilystä uneksiminen mahtaa tarkoittaa? En nähnyt tätä unta ensimmäistä kertaa, siis lähinnä unta, että olin laivalla juuri tässä paikassa. Muistan ne maisemat. Hassua.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Hirrrrveen hirrrrveen herrrrmona


Tämä vuoden ensimmäinen lähiopiskelujakso on nyt ohi ja edessä on neljä viikkoa työssäoppimista. Olen ääreimmäisen hermostunut asian suhteen siinä mielessä, että  totta kai jännittää, että millainen harjoittelupaikkani nyt sitten oikeasti on ja miten siellä lähtee menemään. Viihdynkö, tulenko toimeen, saanko tehdä jotain muutakin kuin lakaista lattioita jne. Samat aatokset on toki varmaan meillä kaikilla, mutta minua häiritsee tällä hetkellä se tosiasia, että en itseasiassa haluaisi mennä mihinkään työssäoppimaan, vaan mieluiten istuisin koulunpenkillä perinteiseen tapaan. *virn*. Siis oikeasti; melkeinpä rakastan opiskelua (iltalukiokin oli ihana paikka!) ja tahtoisin nimenomaan panostaa tietopuoliseen opiskeluun. Tosin sitä ei taida paljon olla enää nykyään tarjolla (nuorisoasteellakin taitaa olla työssäoppimista?) ja siksi toiseksi, koulutushan on ammatillista ja tähtää työllistymiseen, jolloin työssäoppiminen on olennainen osa tässä jutussa. Kyllähän minä sen ymmärrän. Mutta kun ja mutta kun.


Kamala erhestys on minulle tullut kuvitellessani, että "Spartacus - Blood and Sand" olisi vain naimista ja tappamista pelkän naimisen ja tappamisen innosta. Nimittäin plaratessani lukija-arvioita eräästä toisesta sarjasta, jota harkitsin alkavani katsomaan, törmäsin arvioihin Spartacuksesta ja yksi jos toinenkin oli kuvannut sarjaa yhdeksi parhaista. Öh? Minä kun uuvuin kolmannen jakson kohdalla veren roiskeeseen ja muihin eritteisiin ihan totaalisesti. Luin myös, että sarjan ensimmäiset jaksot ovat melkoista kurahöttöä, mutta jos jaksaa siitä huolimatta katsoa eteenpäin, niin sarja petraa kummasti ja vie mukanaan. Minun mielenterveyttäni voi tietysti vahvasti epäillä, sillä minun piti katsoa ihan jaksoon kuusi asti ennen kuin tuli fiilis, että hei, äkkiä seuraava jakso, että tiedän mitä sitten tapahtuu..! Siis oikeasti; katsoin viisi jaksoa sarjaa, jonka koin äärimmäisen tylsäksi vain nähdäkseni, paraneeko se siitä, kuten oli luvattu.

Parani se. Äkkiä olinkin keskellä intohimoja ja juonitteluja. Suuria tunteita, verta ja pieniä kyyneleitä. Suolia ja seksiä. Ja paljon paljasta pintaa, joka onkin oikeastaan ainoa juttu, mikä sarjassa häiritsee. En mitenkään suostu uskomaan, että gladiaattorit kuljeskelivat pelkässä lannevaatteessa kesät talvet. Treeneissä ja areenalla varmaan, mutta hei, ei muinainen Rooman valtakuntakaan missään tropiikissa sijainnut.

Nyt alkoi minun viikonloppuni. Oli ihana päästä kotiin asuntolan ahtaudesta ja tylsyydestä, siitäkin huolimatta, että M on ihan paras kämppis ikinä. WoWissa tuli eilen uusi patchi ja sen tiimoilta on taas kovasti tekemistä.

Eilisestä asti olen haaveillut, mitä teen, kun olen tullut kotiin ja purkanut matkalaukun: otan päivän lehden, kupin oikeaan lehmänmaitoon tehtyä kaakaota sekä palan viime viikonloppuna tehtyä kirsikka-rahkapiirakkaa, ja istun ja nautin.

Näin tein.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Laiskis afrossa


 Onnistuin eilen illalla nukahtamaan Meltsun sänkyyn hiukset suihkun jäljiltä kosteina, ja koska olin myös unohtanut kammata ne, tukka olikin tänä aamuna kuin villiltä 70-luvulta. Sain harjan menemään jotenkin läpi, mutta lopputulos oli sivuille sojottavaa afrokiharaa. Noh, yleensä pidänkin hiukseni kiinni, joten ei sinänä haittaa.

Meltsu ei sitten kumminkaan alkanut värjäämään hiuksiani (harmi, heh). Harkitsen kampaajalle menemistä, en tosin värjäämistä varten, vaan näihin saisi leikata jotain muotoa, joka sopisi kasvaviin hiuksiin paremmin kuin huimasti ylikasvanut, niskasta lyhyempi polkkatukka. Lyhyt tukka on nyt taas kokeiltu, kiva oli, mutta kun EN edelleenkään jaksa hiusten laittamista, kuivaamista, kääntelyä, vääntelyä, föönaamista ja tusaamista. Pitkä tukka on helppohoitoinen, palaan siihen. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin ihan lyhyt tukka, mutta se vaatisi sitä, että kampaajalla laukataan kolmen viikon välein. No, ei käy.

Muutenkin on vaihteeksi keväisen pirteä olo, vaikka talvi tuntuukin ainakin pakkasen perusteella palanneen. On ihan sellainen olo kuin voisin vaikka lakata kynteni!


Eilen kävin työhaastattelussa ja fiilikseni ovat sen suhteet ainakin tällä hetkellä erittäin hyvät. Aloitan viikon päästä ja vaikka sovimme vain neljästä viikosta, minulla on aavistus, että olen siellä pitempäänkin. Tarjottiinpa minulle jo heti kättelyssä palkallista kesätyötäkin!  En luvannut sitä ainakaan ihan varmaksi, koska minun pitää miettiä asioita vähän ennen kuin päätän asiasta. En välttämättä tahtoisi uhrata kesälomaani, ja toisaalta, kun tuleva pomoni perusteli kiireistä heinäkuuta rippijuhlilla, niin meilläkin on sellaiset ja ne pitävät minut ainakin viikon kiireisenä kaikkine valmisteluineen. Mietin myös uudelleen alkuperäiset ajatukseni työssäoppimispaikoista, sillä kuulin eilen asioita, jotka saivat minut miettimään, plus kuuntelin uudelleen, mitä Meltsulla on asioista mielipidettä. Täytyy kysyä vastuukouluttajalta, voiko tehdä, kuten nyt hiukan mietin - nimenomaan "hiukan", koska tuleva jakso ratkaisee sitten ne asiat joltain osin. Hm hm hm.

Jännityksellä ja mielenkiinnolla odotan tulevaa!

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Ensimmäinen kevätpäivä!


Koska maaliskuu on ensimmäinen kevätkuukausi, niin maaliskuun eka on silloin ensimmäinen kevätpäivä, eikö totta? Minä toiveikkaana haistelen ilmaa ja ihastelen valon määrää ja sävyä, ja kyllä; ilmassa on aavistus keväästä.

Paitsi että lunta sataa.

Takana taas yksi kouluviikko - mukava ja intensiivinen. Asumisjärjestelyt vain hiukan tökkivät, ei M. niinkään ja ei oikeastaan mitenkään, mutta täydellinen yksityisyyden ja oman rauhan puute. Yksin voi olla vain, kun lähtee lenkille, ja kiitos pidentyneen päivän, olenkin käynyt kävelyllä tällä viikolla koulupäivän jälkeen paitsi toki saadakseni vähän liikuntaa ja raitista ilmaa, niin myös voidakseni olla yksin. Sekä nähdäkseni kaikkea kivaa, mitä opiskelupaikkakunnallani on näytettävää. Keskiuusimaalainen maalaismaisema on melkein yhtä kaunis kuin on hämäläinenkin. *virn*. No okei, on yhtä nättiä. 


Maanantaina oli erityisen kaunis ilma, oli oikein harmi, etten napannut lenkille kameraa mukaan. Mutta onnistuin vanhalla simpukka-nokiallakin tallettamaan hetken, kun laskeva aurinko yritti piiloutua pienen metsikön taakse ja usvahunnut kiisivät peltojen yllä.

Mitä enemmän opin, sitä enemmän huomaan, miten vähän osaan. Ihan hirvittää, että pitäisi parin viikon päästä mennä oikeaan työhän oppejaan testaamaan. Melkein toivon, että saan aluksi vain pestä maljakoita ja lakaista lattioita... korkeintaan kauppakunnostaa leikkoja ja kastella viherkukkia. Hui sentään. Mitä työpaikkaan itseensä tulee, suunnitelmani sen suhteen ovat muuttuneet ja olen menossa huomenna työhaastatteluun. Sen tulos ratkaisee sitten taas jatkosuunnitelmani eli haenko ennestään tuttuun paikkaan lainkaan. Näillä näkymin aloitan muualla, ehkä syksyksi suuntaan paikkaan, mihin ensin ajattelin mennä. Mutta, huomenna olen viisaampi tästä.

Yllätin itsenikin päätökselläni sittenkin osallistua yrittäjyyden perusteiden opiskeluun. Olisin saanut ko. kurssilta hyväksiluvun, mutta istuttuani kurssin ensimmäisillä tunneilla kuuntelemassa, miten toimimalla saan siitä vapautuksen (näytän todistuksen suoritetuista opinnoista ja sovin etätehtävistä), opettajan innostava tyyli opettaa saikin minut toisiin ajatuksiin. Ajattelin, että voin kuitenkin oppia jotain uutta asiaa ja jopa ajattelutapaa ja lisäksi etätehtävät eivät nappaa minua yhtään. Plus että tunnit ovat siten, että kun kuitenkin olen koululla, voin yhtä hyvin osallistua niille. Hauskaa oli huomata, että kun tällä viikolla ko. tunnit alkoivat, myös N. joka saisi niistä vpautuksen, ilmestyi paikalle. Tällä viikolla meillä oli tuuraava opettaja, mutta satuin näkemään oman opettajamme yhtenä päivänä ja sanoin hänelle suoraan, miten asia oli: Että hän oli niin innostava opettaja, että päätin sittenkin käydä kurssin ihan olemalla läsnä tunneilla.

Vaikka meillä olikin sijainen, koin tehneeni ihan oikean päätöksen. Myös hänen tapansa opettaa jotain niinkin kuivaa asiaa kuin yrittäjyys, oli mukaansatempaava. Ryhmätyötä tehdessämme E. sanoi ääneen sen, mitä olin jo ajatellut itsekin eli kurssi voi olla suorastaan terapiaa, kun voin sen kautta käydä läpi kokemuksiani. Jo vain. Sain jo heti uusia ajatuksia ja näkökulmia jopa siitä, mikä ja millainen olen. Miten voin hyödyntää vanhaa osaamistani tulevaisuudessa.

Näyttää käyvän toteen se, että kipeätkin kokemukset voivat olla hyödyksi.