tiistai 25. joulukuuta 2012

Feliz Navidad!


Joulu tuli sittenkin, varoittamatta ja akkiarvaamatta. Yhtakkia se vain oli siina, joulun tunnelma ja tietoisuus siita, etta oli todellakin joulu. Punainen, kanelilta tuoksuva, kynttilanliekkeina lepattava ihan oikea joulu. 

Oikeastaan joulu antoi varoituksia olemassaolostaan jo eilen aamulla, kun ilmassa oli jotain outoa odotusta, tietoisuutta siita, etta oli erikoinen paiva. Vaikka aurinko paistoi, palmut huojuivat ja ihan kaikki kaupat olivat normaalisti auki, siltikin sen tunsi. Asiaa ei ainakaan haitannut se, etta aamusta alkaen katsoimme TV-kaistan kautta Joulupukin kuumaa linjaa ja katsoimmepa joulurauhan julistuksenkin. Kavin tosiaan viela kaupungillakin, piti kayda ruokakaupassa  ja lisaksi olin paattanyt tehda anopille edes jotain kiitokseksi jouluateriasta: halusin tehda kukkakimpun. Silti, kaupungillakin sen aisti: oli jouluaatto!

Iltapaivan myota vuorilta alkoi valua pilvia ja kun viiden aikoihin lahdimme kavelemaan kirkkoon, ilmassa oli jo muutama vesipisarakin. Ilma oli kuitenkin yha helteinen, mutta siita huolimatta kauniisti soi San Francisco-kirkossa tuttu jouluvirsi. Joulumieli ja joulun ihme muuttui lopullisesti todeksi, kun jumalanpalveluksen jalkeen Toni meni pyytamaan tuttuun tapaan pastorilta nimea rippikouluvihkoon ja vaihdoimme pastorin kanssa muutaman sanan muutenkin, kertoen kuinka meidan piti olla taalla joulu jo vuosi sitten jne. Pastori horisti korviaan ja totesi, etta hanhan tietaakin meidan "tapauksen" - vuosi sitten heilla (=seurakunnalla) oli ollut tiedossa Meltsun sairastuminen ja kirkossa oli rukoiltu Meltsun puiolesta. Oli siis heidankin ilonsa nahda Meltsu tana jouluna joulukirkossa.

Tuntui ihmeelliselta ajatus siita, etta ihmiset, jotka eivat Meltsua edes tunteneet, olivat rukoilleet hanen puolestaan kaukana, kaukana kotoa. Jos ei siita joulumieli syty, niin ei sitten mistaan.

Jumalanpalveluksesta kavelimme anopin luo ja ihmettelimme markaa kaupunkia ja kaatuneita roskakoreja, mainoskyltteja yms. Juuri sen 10 minuutin ajan, jonka kavelimme, oli satamatta, ja sitten sade alkoi uudelleen. Ketaan muita ei ollut viela ehtinyt paikalle ja anopin asunto oli kuin joulun ihmemaa koristeineen, kuusineen, vareineen, joululauluineen. Hetken kuluttua tulivat anopin tytar, hanen miehensa, tyttarensa ja anoppinsa, ja viela hiukan myohemmin appiukko muassaan Meltsun sisko, ja niin oli joulukoori koossa. Anoppi oli jo ehtinyt laittaa poydan koreaksi aiemmin ja nyt piti vain lammittaa ruuat, ottaa kylmat ruuat jaakaapista jne.

Meita oli siis kymmenen ihmista joulupoydassa ja tunnelma oli katossa suomeksi, espanjaksi ja englanniksi. Alkukeitoksi saimme katalonialaista kalakeittoa, kera kaikenlaisten pienten napostelupalojen, joista tykastyin erityisesti gomeralaiseen juustoerikoisuuteen, josta en edes tieda, mita se oikeastaan oli. Keiton jalkeen poytaan tuli keitetyt kuumat perunat kera savulohen, plus edelleen niita napostelupaloja ja lisaksi viela langustiinoja. Kolmas kierros sisalsi kinkun ja laatikot poislukien perunalaatikon, ja viimeiseksi viela tuotiin tarjolle espanjalainen riisipuuro, joka oli saanut suomalaisen tuunauksen siita, etta kun espanjalaiset syovat sen kylmana, me soimme sen suomalaisittain kuumana. Meltsu sai mantelin! Koko aterian ajan oli tarjolla paikallisia viineja ja lopuksi viela maukas drinkki.

Joulupukkikin kavi, toki. Oli punanuttuinen, valkopartainen, joka puhui vain suomea ja kertoili, etta laheisessa risteyksessa oli ollut poliisi vilkut paalla, koska vuorilla satoi niin paljon, etta pelattiin pian tulvien vyoryvan alas pitkin barrancoa ja vievan mennessaan kaiken tielleen osuvan autoja myoten, kuten tapahtui vuonna 2009. Pukilla oli kasi paketissa ja huuli halki, oli nimittain lentanyt turvalleen kirkossa muutama paiva aiemmin ja olikin ollut vahan epavarmaa, olisiko pukki paassyt tulemaan ollenkaan. Onneksi oli, ja toi jatesakissa muassaan ipadit, barbit sun muut.

Alan todellakin uskoa siihen, mita minulle on sanottu jo monesta suusta; yksi hienoimmista asioista taalla on se, kuinka paikalliset ihmiset ottavat tulijat omakseen. Lampo, ihmisista valittaminen.Lahimmaisyys. Olen itse hyvinkin jayha suomalainen ja haluan pitaa etaisyytta, mutta en voi enka osaa pitaa omaa tilaani, kun lahelle tulee ihminen, joka aidosti on kiinnostunut ja valittaa. Olen talla lomallani tavannut ihmeellisia ihmiskohtaloita. Ihmeellisia minusta, heista itsestaan toki heidan elamansa on ollut vain... heidan elamaansa. Eilen illallakin istuin joulupoydassa Sevillasta kotoisin olevan flamengotanssijan kanssa, joka esiintymismatkoillaan paatyi Libanoniin ja jai sinne kahdeksaksi vuodeksi, oppi arabian, sai pojan ja palasi sitten Espanjaan.

Jouluaterian paalle nukuinkin sitten melkein yhdeksan tuntia. Taalla joulupaiva menee monilla nukkumiseen, silla joulu on riehakas juhla, erityisesti nuorisolle. Jouluaattona aterioidaan perheen kanssa ja sitten lahdetaan puolenyon aikoihin radalle ja bailaamaan, jota jatkuu ihan kirjaimellisesti aamuun asti. Yolla, kun palailimme Fraillesiin, kaupungilla liikkuikin paljon iloista nuorisoa suuntaamassa discoihin ja bileisiin. Ei me vanhat vaan..!

Joulupaiva on valjennut pilvisena ja meilla ei ole suunnitelmissa mitaan. Ehka vietamme paivan TV;ta katsellen, pelailemme paikallista pelia, jonka joulupukki toi Tonille, ja jossain vaiheessa laitan kanin uuniin. Kavelylla kaymme toki, mikali ei ala sataa. Pilvinen paiva on oiva pitkalle happihyppelylle. Asken tyrkkasin turpani ulos parvekkeen ovesta ja oi, mika sateen jalkeinen raikas tuoksu loikaan vastaani! 

Tuleva kukkakaupantati minussa oli eilen ihan innoissaan, kun kavin kukkaostoksilla. Olin ensin miettinyt ostaa joulutahtia ja/tai tulilatvoja seka multaa plus istutusastian (ostin Corte Inglesista jopa sammalta!) ja tehda anopille jouluisen istutuksen, mutta en kertakaikkiaan loytanyt (kolmesta eri kukkakaupasta) sopivia kukkia tai astiaa. Lahifloristeriassa oli muutama paiva aiemmin hienoja joulutahtia, mutta kun menin ostamaan niita, niin eihan niita enaa ollut. Puerto Viejolla oli jopa hyasintteja, nuppuisia ja natteja ja kun seuraavana paivana menin niita katsomaan, ne olivat kaikki auenneet. Totta kai, koska kukkakaupoissa ei taida olla ollenkaan kylmioita ja senhan tietaa, mita hyasintti tekee kun lampomittari nayttaa +32C..! Lopulta paatin ostaa leikkoja ja vaantaa kukkakimpun. Minulla nimittain ON mukana leikkuri ja veitsi. Kavin eilen lahimmassa kukkakaupassa, hautausmaan vieressa ja kaappasin mukaani nipun laakeria, nahkalehtea, kimpun neilikoita ja kimpun krysanteemeja ja viela yhden protean. Harmitti, kun missaan ei ollut hintoja esilla ja suurin osa kukista myytiin todellakin nipuissa, ei suinkaan kappaleittain. Neilikoita oli niin iso nippu, etta niista minun piti kysya hintaa. Kolme euroa. Mitah? Suomessa YKSI neilikka maksaa saman kuin taalla koko nippu. Ostokseni maksoivat lopulta 11,90 €. Uskomatonta. Niita neilikoita oli nipussa 21 kpl. 

Vaansin kimpun (siita tuli ihan natti), leikkasin haavan peukalooni ja intoilen vielakin mielessani kukkien hintaa. Niin halpoja! Tekisi mieli kipittaa takaisin kukkakauppaan asap ja ostaa lisaa kukkia ja tehda kimppuja kimppujen peraan. Tuolla vajaalla 12 eurolla tein niin ison kimpun, etta kateni hadintuskin riitti pitelemaan sita, joten ihan jo muutamalla eurolla tekisi normikokoisia kimppuja. Tuolla hinnalla kannattaisi tehda niita jo ihan harjoituksen vuoksi ja lahjoitella vaikka naapureille. Kas tassa teille naytteita suomalaisesta floristiikasta a la ko. alan opiskelija.

Ai juu. Eilen aamulla uima-altaassamme oli kuollut lisko. Siella se raasu makasi pohjassa selallaan. Vahan myohemmin talkkari tuli siistimaan pihaa ja oli ilmeisesti onkinut liskon ylos siina ohessa kun oli korjannut kuihtuneet hibiscuksen kukat pois polulta.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Pimeassa ymmallaan


Eilen illalla, kun olimme jo kayneet yopuulle ja tarkoituksena oli viela lukea hetki sangyssa, tulikin varoittamatta pimeys. Puff vaan, valot katosivat. Kompuroin ikkunaan katsomaan, etta ongelma oli laajempi kuin vain meidan, silla katumme oli ihan valoton. Edes katuvalot eivat palaneet, ja kadun toisella puolella olevat naapurimmekin olivat tulleet jo ihan pihalle asti ihmettelemaan, mita tapahtui. Haparoin pimeassa katsomaan olohuoneen parvekkeelta kaupunkiin pain ja nain allistyksekseni Punta Bravankin aivan valottomana. Kuu mollotti pilvettomalla yotaivaalla, joten Punta Bravaan asti naki kylla hyvin. Olin ihmeissani ja oikeastaan vahan tohkeissanikin: enpa ollutkaan koskaan joutunut tilanteeseen, etta kokonaiset kaupunginosat menevat sahkottomiksi! Puoli tuntia sita saatiin ihmetella ja sitten sahkot palasivat. Olen yrittanyt etsia netista tietoa, mita tapahtui, mutta en ole loytanyt.

Eilen myos tapasin mielenkiintoisen henkilon Playa Jardinilla. Rannassa tonotti yksi "elavista patsaista" ja mina herkesin aaneen ihmettelemaan, kuinka kauan sita ihminen jaksaa seisoa paikallaan noin. Eikos tama patsas, ilmeisesti jonkinsortin guanchi, sanonut selvalla suomenkielella, etta han seisoo kolme tuntia aamupaivasta ja kolme tuntia iltapaivasta! Patsas laskeutui jalustaltaan ja otti naamarin pois paastaan, ja sen alta paljastui varsin komea virolaismies. Han oli muuttanut Suomeen 22-vuotiaana, perustanut yrityksen ja tehnyt niin pitkia paivia, etta vaimokin oli lahtenyt, ja nyt asui sitten Puertossa vakituisesti nykyisen vaimonsa ja lasten kanssa. Hassu yhteensattuma oli, etta han asuu keskella banaaniviljelmaa, jonka naemme makuuhuoneen ikkunasta! Mielenkiintoinen tyyppi kaikenkaikkiaan, oli jopa tehnyt sen, mista mina haaveilen - vaeltanut Santiago de Compostelaan.

Huomenna on jouluaatto, eika joulu tunnu yhtaan joululta. Osa joulun viehatysta on sen valmistelu ja ilman valmisteluja ei todellakaan tunnu silta, etta joulu olisi tulossa. Vuosi sittenkin joulu OLI.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Maailmanloppu peruutettu?


Koska maailmanloppua ei ilmeisesti tullutkaan,. voin jatkaa lomailua kaikessa rauhassa ja yrittaa virittaytya jouluun. Ei yhtaan tunnu joululta, silla assosioin sen niin vahvasti Suomen talveen, ettei tama etelan "joulu" oikein nappaa. Yllattaen huomaan kaipaavani joulunodotusta ja sita, mika minulle tekee joulun, Lunta, hiljaisuutta, rauhaa. Vaikka ei niin, etteiko taalla olisi hiljaisuutta ja rauhaa, on toki. Vahemman taalla jouluhulinaa on kuin Suomessa. Ehka minun itseni pitaa rauhoittua ja laskeutua joulumieleen?

Toissailtana kavimme kirkossa laulamassa kauneimpia joululauluja ja vaikka kyseessa oli jo toinen kokoontuminen ko. tailaisuuden tiimoilta (ensimmainen oli ollut viime viikolla isossa kirkossa), niin kirkko oli jo 20 minuuttia ennen tilaisuuden alkua aivan tayteen pakattu. Mekin menimme ajoissa, etta paasisimme istumaan, ja paasimmehan me - alttarille. Ensimmainen kerta, kun istun jossain kirkon tilaisuudessa alttarilla. Olimme kolme viimeista, jotka alttarille mahtuivat, sen jalkeen kirkko oli taynna viimeista istuinsijaa myoten, ja koko takaosa seisoi. Kauniisti soi Sylvian joululaulu etelan yossa, liikutuin. Vaikka laulussa mainitaan Etna, sopii se tannekin, Teiden rinteille, kuin nena paahan.

Ehka joulutunnelma tulee viimeistaan aattona, kun menemme kirkkoon ja sielta kavelemme kaikki yhdessa Maisalle, jossa meita odottaa perinteinen suomalainen jouluateria laatikoine kaikkineen. Kavimme eilen Los Asadoresissa (suosittu kanaravintola taalla Puertossa) syomassa ja Maisa kertoi melkein kaiken olevan valmiina. Kinkku on viela tulossa ja joulutortut leipomatta, mutta laatikot on jo pakasteessa. Han oli kovin innoissaan. Joulupukkikin tulee klo 22 ja Maisa toivoi, etta Toni opettaisi hanen 8-vuotiaalle tyttarentyttarelleen laulun "Joulupukki, joulupukki".

Mietin, etta tahdon omaakin joulua ja sen tiimoilta minulla olisi tarkoitus siivota kunnolla huomenna, samoin tahtoisin ostaa jotain joulujuttuja... Tassa ruokapoydalla kylla tonottaa jattikokoinen joulutahti, mutta se on ruma ja harva. Ajattelin etta voisin ostaa muutamia joulutahtia (maksavat n. 3 euroa kappale), tulilatvaa ja minisypressia, joista voisin taiteilla jouluistutuksia. Maisalle ainakin aion tehda istutuksen viemisiksi aattona.

Lomailu on mennyt erittain rauhallisissa merkeissa talla kertaa; olemme nimenomaan asumassa taalla, emme niinkaan "turisteina". Olemme kavelleet paljon kaupungilla ja toissapaivana kavimme merivesialtailla, johon tykastyin kovin. Nimittain viimeinkin paasin jonnekin uimaan..! Vesi oli uimalammina (paljon lampimampaa kuin omassa altaassamme) ja siella oli tilaa uida. Iso allas on ennemminkin tekojarvi (jossa on siis merivetta), jonka pinta-ala saarineen kaikkineen on varmasti useita hehtaareita. Oli ihana uida ja uida tarvitsematta kaantya missaan vaiheessa takaisin siksi, etta tulisi altaan reuna vastaan tai liian syvaa. Eilen meri oli viimein rauhoittunut niin paljon, etta rannoilla liehuivat keltaiset liput, mutta minusta tuntuu, etta jatan meressa pulikoinnin ihan suosiolla. En valita menna rantahiekkaan aaltojen heiteltavaksi, kun voin nauttia ihan samasta meresta altaassa. Sisaanpaasy merivesialtaille maksaa 4,50 e per nena eli vahemman kuin uimahallikaynti kotopuolessa (riippuu toki vahan hallista) ja silla voi olla altailla koko paivan. Lepotuoli sisaltyy hintaan.

Tanaan meilla on tarkoitus lahtea bussilla Santa Cruziin. Ajattelin, etta jos se sujuu hyvin, siis bussimatkustaminen, niin sita voi harrastaa jatkossakin enemman. Meilla ei nyt taida olla privakuljetusta mihinkaan, ja olemme kayneet jokseenkin kaikilla opastetuilla retkilla, joten omatoimimatkailu on in ja pop.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Hereilla kukonlaulun aikaan


Taalla heraa ihan vaistamatta kukonlaulun aikaan - nimittáin jos kukot eivat heratessa laula, on viela ihan liian aikaista edes harkita heraamista. En edes tieda, mihin aikaan kukot aloittavat aamukonserttinsa, ehka viidelta? Sita jatkuu oikeastaan lapi koko paivan ja vasta illalla hiljenee. Taisin ensimmaisella visiitillani tanne (Los Fraillesiin) herata siihen, kun kukot alkoivat kiekua, mutta nykyaan sita vaaraa ei ole. Olen tottunut heratyskelloihimme, enka mistaan hinnasta tahtoisi herata aamuun, jolloin ne olisivat hiljaa.

Mita heraamiseen muuten tulee, taalla menee vuorokausirytmi aina ihan sekaisin. Minulla se normalisoituu kohti ... eh, normia? Kayn aikaisemmin nukkumaan kuin kotona ja nukun pitempaan. Johtuu paivan pituudesta ja valon maarasta minun kohdallani. Mina en ole mikaan bailuelain enka bilehile ja paivan vaipuminen iltaan kuuden-seitseman maissa tarkoittaa minulle taalla sita, etta silloin ollaan kotona ja katsotaan telkkaria, tehdaan kasitoita jne. Ja kaydaan nukkumaan klo 22-23, jotta ollaan aamuseiskalta reippaana hereilla valmiina vastaanottamaan uutta paivaa. Juuri nyt kello on hiukan vajaa kahdeksan ja ulkona on jo aivan valoisaa, vaikka auringonnousua vuorten takaa saakin odottaa viela noin tunnin. Teiden korkein huippu punertaa jo, mutta kestaa tosiaan viela tovi ennen kuin aurinko tervehtaa rannikkoa.

Meri on edelleen pahalla paalla. En tieda, olisiko se jo hiukan asettunut... aaltojen kohina ei ole enaa mielestani niin arjyva kuin se oli eilen, vaikka yha edelleenkin toisinaan kuulostaa kuin meri olisi tulossa parvekkeen kautta sisaan. Eilen kavelimme mm. Punta Bravassa, jossa Policia Local oli vetanyt teipit alas kivikkoon vievan polun/rappujen eteen, samoin Playa Martianezilla paasy aallonmurtajalle oli kielletty. Ihmekos tuo, silla aallot parskivat aallonmurtajan yli! Nayttaa huimalta, kun talonkorkuiset aallot vyoryvat rantaa kohti, yritin kuvata niita, mutta eivat ne kameraan vangittuina nayta ollenkaan yhta vaikuttavilta kuin omin silmin katseltuna.

Minun mieleni hinkuaisi jo kavelylle. Voisin viettaa kaiket paivat vain kavellen! Eilen kavelimme tosiaan Playa Martianezille ja paatimme matkan Martianezin kauppakeskukseen, jossa kavin Tonin kanssa tutussa kaupassa (Meltsu lahti jo aiemmin) ja sielta sitten painavien kauppakassien kanssa kotiin taksilla. Kaksi kassillista ruokaa, kuusikymppia. Kalleimmat ostokset olivat varmaan shamppoot yms. silla ruoka itsessaan on edullista. Paitsi ei kala. Katselin ostaakseni lohta ja sen kilohinta oli samoissa kuin Suomessakin, jos ei jopa enemman. Paadyin ostamaan dorado-fileita, ne olivat siedettavissa hinnoissa. Naudan palapaisti oli kuutisen euroa kilo. Iso kokko vuohenjuustoa oli pari euroa.

Saa on edelleen mita ihanin. Eilen uima-altaalla (vesi on pirun kylmaa, hui!) totesimmekin, etta onko meille koskaan osunut nain komeat saat, ei ole tainnut. Viime talvenakin aamu aina alkoi selkeana, mutta sitten pilvet hiipivat alas Teidelta ja saa pysyi pilvisena iltaan asti. Liian kuuma ei ole kuitenkaan, esim. eilen minun ainakin piti heittaa toisinaan huppari paalle, kun tuntui etta varjossa tulee vilu paljain kasivarsin. Minusta on kai tulossa paikallinen, silla turistin erottaa paikallisesta siita, etta turisti kulkee t-paidassa ja shortseissa, kun taas paikallisilla on pitkat housut ja takki - nythan ON talvi. Minun oli ihan hyva pitkissa housuissa ja hihattomassa tunikassa, ja tosiaan valilla piti se huppari heittaa paalle, kun tuntui, etta ei keli nyt niin lammin ole kuin luulisi...!

Ah, DNA muisti minua sahkopostilla pari pv sitten. Laittoivat, etta eivat ole vielakaan saaneet sos.turvaturvatunnukseni loppuosaa, jotta voisivat alkaa selvitella asiaa. Etta voisinko laittaa sen ja katsottaisiin, voisiko meille tulla esim. asentaja fiksaamaan modemin. Vastasin (kivasti nain, ilman aakkosia), etta asiahan on jo hoidossa, modemi pelaa ja mina olen tyytyvainen minulle luvattuun korvaukseen. Lisasin viela kauniisti: "Suosittelen etta kommunikoitte keskenanne siella asiakaspalvelussa :-)", ja laitoin viela lampimat terveiset Puerto de La Cruzista ja hyvat joulut. *virn*.

Talle paivalle toivoisin, etta vakiolapparimme saapuisi huollosta. Meilla on lainassa Keijon minilappari, joka tosiaankin on minikokoinen ja toimiikin vahan ministi ts. yhteys on hidas ja valilla ohjelmat kaatuilevat. Tokihan tallakin nettiin paasee ja TV-kaista pelaa eli tyhjaa parempi ilman muuta.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Polku auki ja heti!


Mika hirvea pettymys; polku San Pedroon pain on suljettu! Heti alkupaahan on laitettu puomit ja merkki, joka kertoo, etta polulla voi putoilla kivia niskaan... tosin merkkia ja tilannetta ihmetellessamme paikalle laukkasi viriili elakelainen ja ketterasti kiipesi puomin yli ja lahti patikoimaan. Minulla on vahva tunne, etta teen huomenna saman - en todellakaan aio kahta viikkoa vain ihmetella puomin takana, etta paasisin San Pedron polulle, jonne olen hinkunut viimeiset 10 kuukautta ajatellen, etta kun taas paasen Puertoon, ihan ekana lahden lenkille San Pedroon pain.

Lensimme myrskyalueen yli jossain Espanjan ja Portugalin rannikolla, ja vaikka taalla on mita ihanin saa, myrsky vaikuttaa tannekin mita mahtavimpina maininkeina. Voimme ihailla niita omalta parvekkeeltamme, mutta varsinkin Maritimin nakoalatasanteelta, jonne tyrskyt loivat niin kovaa, etta ilma oli kosteana suolaisista parskeista, vaikka matkaa mereen oli varmaan parikymmenta metria, nimittain alaspain. Ilma oli hienoa, suolaista sumua. Tunnen vielakin suolan maun kielellani, kun nuolaisen huuliani.

On ihana olla taalla. Erittain sateinen marraskuu on aiheuttanut sen, etta koko saari on uskomattoman vehrea, varsinkin tama pohjoispuoli. Kun kavelimme Maritimille pain baseball-kentan laitaa, siina rehottivat kasvit, joita en ollut kertaakaan aiemmin edes bongannut. Saviheinaa, poimulehtea, apilaa ja ties mita. Monenlaiset heinat ovat nousseet esiin myos.

Kaikki on niin kuin pitaakin. Myos kadun toisella puolella olevan naapurimme kissa ja koira. 

Juuri nyt, kun kello on kaksi tuntia vahemman kuin koto-Suomessa, taalla alkaa ilta pimeta. Viimeiset auringonsateet eivat enaa punaa vuoria, jotka erottuvat tummina vaaleansinista taivasta vasten. Valot syttyvat pihoihin pikkuhiljaa ja kun katsoo olohuoneen parvekkeelta kaupunkiin pain, voi jo erottaa maailmanpyoran varivalot. Mina kurkistelen portille pain, josko Meltsu kohta puuskuttaisi katua ylospain; herra lahti hakemaan meille alhaalta lahibaarista hampurilaiset iltapalaksi. Matkalla lentokentalta Puertoon poikkesimme tuttuun tapaan El Mundossa syomassa, mutta siita on aikaa jo nelja tuntia ja nyt tekee mieli vahan herkutella ennen kuin kaadumme kaikki sankyyn. Takana on todella rankka matka, erittain vahilla unilla. Itsekin olen lauantain jalkeen nukkunut torkkumalla ehka pari tuntia... lahto kun oli tana aamuna kello 1.30, ei maksanut vaivaa kayda nukkumaan ollenkaan, ja lentokoneessa nukkuminen on jokseenkin mallia "mahdoton".

Mitahan huomenna? En tieda, ehka vain istun rannalla ja kuuntelen merta.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Joko voi relaa?


Varsinainen pitkän päivän ilta; takana rankka kouluviikko kaksine tentteineen, joulumyyntivalmisteluineen ja tänään viimeinkin myös työskentelyineen tiskin takana asiakaspalvelussa. Siihen vielä koirien kuskaaminen hoitoon, asuntolan avaimen luovutus ja köröttely kotiin, jossa odotti tuhat ja yksi asiaa, joista on edelleen hoitamatta ne tuhat. *virn*.

Kaikenkaikkiaan hyvä mieli kuitenkin. Juuri tänään sain kuulla, että meidät on kutsuttu jouluaatoksi Maisalle kera muiden sukulaisten, ja minulla on asiasta hyvä fiilis ja viba. Koirat ovat kuulemma uudessa hoitopaikassaan ihan jees; Mindi oli asettunut heti taloksi, Kidi oli vähän aikaa pyörinyt ja ihmetellyt tilannetta. Myös olosuhteet hoitopaikassa saatiin sellaisiksi kuin olimme toivoneet, joten siltäkin osin olen oikein tyytyväinen ja huolettomalla mielellä.

DNA:kin muisti minua eilen. Olin juuri valmistautumassa tenttiin, kun puhelimeni soi ja onneksi vastasin siihen, sillä soitto tuli DNA:lta. Kovasti pahoiteltiin tilannettani ja sitä, että sen selvittely on kestänyt niin kovin kauan, mutta nyt oli linjat korjattu sellaisiksi että uusi modemini pitäisi toimia niiden kanssa yhteen. Lupasin testata asiaa, kunhan pääsen kotiin (tänään) ja ilmoitella, jos modemi ei vieläkään toimi. Minulle tarjottiin hyvitykseksi yhden kuukauden laskua, mistä luonnollisestikin ilahduin kovin. En olisi osannut moista edes kysyä! Sovimme, että tammikuun laskun saan heittää roskiin. 

En malttanut odottaa vuorokautta, joten ohjeistin Tonin kokeilemaan uuden modemin asennusta illalla, ja ei mennyt aikaakaan, kun Toni on ilmoitti, että modemi pelaa, wlan pelaa...  Ja nyt olemme voineet jo todeta, että kaikki pelaa pätkimättä jopa. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin, ja DNA:lle pisteet kotiin siitä, että vaikka palvelu tökki, sain lopulta sen, mistä olen maksanut ja asiallisen hyvityksen mieliharmista ja vaivoista.

Mielelläni menisin jo nukkumaan, koska joku navettavuoroon lähtenyt on kolistellut minut jo kahtena aamuna hereille puoli kuudelta, eikä uni ole tullut sen jälkeen. Pitää kuitenkin saada vielä yksi koneellinen pyykkiä pesuun ja kuivumaankin ... huh ja puh. Ehkä nautiskelen sängyssäni Dalzielin ja Pascoen pulmista, lämpimässä peiton alla, kunnes pesukone on hoitanut päivän työt ja on minun vuoroni?

lauantai 8. joulukuuta 2012

Pakkojuhlintaa


Olen nyt "kuunnellut" pari päivää marinaa siitä, kuinka itsenäisyyspäivä on vuoden tylsin päivä ja kuinka on ihan perseestä, kun suomalaiset juhlivat itsenäisyyttään sotahulluutta ihannoimalla ja katselemalla, kuinka valtakunnan hyväosaiset pönöttävät kalliissa mekoissaan. Että eikö itsenäisyys voisi olla iloinen asia.

Suomen itsenäisyydessä on sekin hieno juttu, että sen ansiosta meillä on mahdollisuus juhlia itsenäisyyttä ihan juuri siten kuin itse haluamme. Saa juhlia - tai saa olla juhlimatta. Minä en ole koskaan tuntenut pakottavaa tarvetta juhlistaa itsenäisyyspäivää juuri tiettyjen kaavojen mukaan, enkä ole niin koskaan tehnytkään. Ja koska en tee niin, ei minua häiritse se, jos joku muu tekee. Ihan hassua, sehän on aivan sama kuin ahdistuisin siitä, miten joku muu juhlistaa syntymäpäiväänsä puheilla ja virsillä. Eihän sen minua pitäisi haitata, eikä minun ole pakko juhlia omia synttäreitäni siten kuin muut tekevät. Mikä itsenäisyyden ja itsenäisyyspäivän juhlinnassa sitten on niin ärsyttävää?

Jos haluaa juhlia itsenäisyyspäiväänsä ilolla, miksei sitä voisi sitten tehdä niin sen sijasta että tuhlaa sen ilon marisemalla siitä, kun MUUT eivät juhli iloisesti, vaan marssivat paraateissa ja katsovat "Tuntematonta"? Hämmästelin tätä vinkuvonku-ilmiötä jo vuosi sitten ja nyt hämmästelen vielä enemmän, kun näyttää, että yhä useampi käyttää itsenäisyyspäivänsä siihen, että paheksuu päivän "perinteistä" viettotapaa. Mikä ihmeen pakko on istua kotona katsomassa Linnanjuhlia? Miksei sen sijaan kerättäisi kasaan kavereita ja järjestettäisi kivat pippalot, joissa juhlittaisiin Suomemme itsenäisyyttä bailaamalla ankarasti? Ihan oikeasti mikään laki ei kiellä sitä, eikä muutenkaan aseta mitään pykäliä sen suhteen, miten juhlaa pitää juhlistaa.

Vai onko kyse siitä, että minä nyt vain olen sen verran anti-juhlaihminen, etten osaa hermostua siitä, ettemme me suomalaiset juhli "oikein"? Minun itsenäisyyspäivääni kuului tänä vuonna paljon kotitöitä; leivoin kahta sorttia leipää ja karjalanpiirakoita, siivosin portaat, pesin koirien pedit, hain lintubaarin esiin jne. En katsonut paraatia, en "Tuntematonta", ja Linnanjuhlia katsoin siihen asti, kun M. tuli varsin näyttävästi TV-kuvaan, tervehti presidenttiparia ja tuli huomatuksi Jaakko Selininkin taholta. Se oli hieno hetki, ihan hihkuin innosta! On minulla aiemminkin tuttuja noissa juhlissa ollut, mutta ensimmäisen kerran pääsin elämään mukana valmistautumista ja pääsin jännäämään, että minkä puvun M. lopulta valitsi. Ihan itseänikin jännitti, että meneekö kättely hyvin. Menihän se. Maanantaina pääsen kuulemaan sitten oikein häneltä itseltään kommentit ja tunnelmat, mutta sen verran jo FB:stä luin, että se kuuluisa booli ei ollut mitään kovin kummoista ainakaan sellaisen ihmisen suussa, joka ei pidä greipistä. M. on absolutisti, mutta jo etukäteen hän sanoi, että boolia on ihan pakko maistaa suullinen jopa hänen, että tietää, miltä se nyt maistuu. Omenamehu oli kuulemma paljon parempaa.

Hyvin harvoin olen näin aikuisiällä katsonut Linnanjuhlia. Vähän vaihdellen, riippuen siitä, onko minulla ollut parempaa tekemistä juuri silloin. Yleensä olen tsekannut puvut jälkeenpäin iltapäivälehdestä / netistä. Mummulle juhlien katsominen oli hirmuisen tärkeä juttu, ja muistan, kuinka hän ei oikein edes käsittänyt, kun minulle ei ollut. Paraatia en ole koskaan katsonut livenä enkä telkasta. Lapsuudenkodissani meillä sytytettiin klo 18 kynttilät ikkunalaudalle, minä en ole perinnettä jatkanut. Vähän riippuen siitä, mihin kohtaan viikkoa itsenäisyyspäivä on asettunut, olen viettänyt sitä milloin arkisissa askareissa, milloin vähän rennommin. Enkä mitenkään ole keksinyt vielä tähän ikään mennessä, miksi minun pitäisi sen kanssa tylsistyä tai peräti ärsyyntyä!

Pari itsenäisyyspäivää olen viettänyt Playa Jardinilla, ja siellä on ollut sitä marisijoiden kaipaamaa "iloa". Koska kyse on suomalaisista, ilo ilman viinaa on teeskentelyä ja koska juhlissa olut ja punkku ovat ilmaisia ensimmäiset tunnit, on eräskin juhlia ollut melkoisesti päissään. Myös allekirjoittanut, erityisesti vuonna 2009, jolloin tupsahdin Atlantin aaltoihin, mutta palasin reippaasti takaisin (ulkoilma)ravintolan puolelle ja annoin auringon ja tuulen kuivata housuni. Ja eikun tanssimaan, paljain jaloin. On ollut puheita espanjaksi ja suomeksi, on ollut perisuomalaista laulantaa by paikallinen kirkkokuoro, on ollut arpajaiset, sambaryhmää, paellaa, ja totta kai tanssia. Jos joku kaipaa tätä suomalaiseen juhlintaan, niin eikun järjestämään vain sen sijaan että pukeudutaan säkkiin ja tuhkaan ja maristaan pimeässä pirtissä.

Tai vaihtoehtoisesti voi viettää ihan tavallista päivää, jonka kuluessa voi ehkä uhrata oikeasti ajatuksen sille, miten hieno asia itsenäisyys on ja myös sille, miksi meillä se kiertyy niin paljon Talvi- ja Jatkosotaan. Suomen historian tuntemus auttaa siinä asiassa, samoin kyky asettua niiden ihmisten asemaan, jotka taistelivat sodassa. Se ei tarkoita sodan ihannoimista, vaan oman historiansa ymmärtämistä. Ilman sotia ja niitä ihmisiä, jotka taistelivat rintamalla tai kotirintamalla, meillä ei olisi itsenäisyyttä. Sitä voi muistaa ja ymmärtää, ja toivoa, että ei ikinä enää samanlaista. 

Vaikka Suomi on ollut itsenäinen jo 95 vuotta ja Talvisodan alkamisesta on aikaa 73 vuotta, nämä tapahtumat vaikuttavat yhä monen suomalaisen elämään vahvastikin. Minä olen sotien muokkaama, vaikka synnyin 20 vuotta sodan päättymisen jälkeen. Se, mitä ukkini ja vaarini kokivat rintamalla ja millaista kotirintaman elämä oli, vaikuttaa minuun yhä, ja se vaikuttaa Meltsuunkin. Minuun vaikuttaa yhä jopa se, millaista elämä täällä oli Kansalaissodan aikaan 95 vuotta sitten. Nuo tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen, millaisia ihmisiä isovanhemmistani tuli, ja vuodet 1939-45 ovat vaikuttaneet siihen, millaisia ihmisiä vanhemmistani tuli - millaisia he ovat ihmisinä ja millaisia he ovat olleet minun vanhempinani. Se, että isälläni (ja hänen isosiskollaan) ei ollut käytännössä isää lainkaan ennen kouluikää ja että sen jälkeen heillä oli isänä etäinen, sodan traumatisoima mies, on muokannut isästäni sellaisen kuin hän on yhä; kykenemättömän osoittamaan tunteitaan, katkeroituneen ja yksinäisen. Tai mitä Meltsuun tulee; hänen äitinsä lapsuusvuodet sotalapsena ja sitten muukalaisena omassa kotimaassaan tekivät hänestä sen, mikä hänestä sitten tuli ja mikä hän oli siihen asti, kun ryyppäsi itsensä hengiltä. 

Toivon todella, että minun sukupolveni ei siirrä sodan arpia eteenpäin. En tiedä, miten itse toimin tässä asiassa. En näe selkeästi sitä, millainen olen vanhempana, en ainakaan vielä. Ehkä tulevina vuosina, kun voin kysyä asiaa lapseltani.

Sodan muiston kunnioittaminen ei ole sodan ihannointia. Tosin onhan ihmisiä, joista sota on jotenkin cool-juttu, mutta heitä on pieni (ja turhankin äänekäs) joukko. Jos ärsyyntyy itsenäisyyspäivään liittyvästi "sodan ihannoinnista", kannattaa oikeasti tutustua sotahistoriaan nimenomaan tavallisen ihmisen kannalta. Materiaalia tähän löytyy kyllä, itse suosittelen erityisesti lukemaan sota-aikaisia kirjeitä, joita on onneksi säilynyt paljon ja päätynyt kirjoihin ja kansiin. Niistä näkyy, millaista rintamalla oikeasti oli ja mitä ne sotahullut siellä ajattelivat. Kotia ne ajattelivat, vaimojaan ja lapsiaan, vanhempiaan ja peltojaan ja sitä päivää, kun pääsisivät takaisin kotiin, hengissä. Tai millaista oli olla kotona pienten lasten kanssa, pelätä joka päivä ilmahyökkäyksiä ja sitä, tuleeko mies takaisin enää koskaan. Filmeistä suosittelen katsomaan Pekka Parikan ohjaaman leffan / sarjan "Talvisota". Siinä ei ole mitään sotaa ihannoivaa, vaan filmi jättää jälkeensä surun ja ihmetyksen siitä, että sieltä kukaan koskaan selvisi hengissä. Filmi on kauhea.

Minä olen isänmaallinen, kyllä, vaikka en juhlikaan itsenäisyyspäivää. Minä juhlin sitä hiljaa mielessäni joka päivä, kun tiedostan, että vaikka Suomessa onkin kaikenlaisia epäkohtia, meillä on kuitenkin vapaus, jota moni kadehtiikin. Meillä on jopa vapaus olla juhlimatta itsenäisyyspäivänä! 

Maallisempiin asioihin, kävimme eilen hoitelemassa Asioita. Kyllä on byrokratia hankalaa; Meltsun piti ilmoittautua työkkäriin työttömäksi työnhakijaksi ja ilmoittaa "kyllä", kun virkailija kysyi, onko hän valmis ottamaan vastaan oman alansa töitä - vaikka hänellä on lääkärintodistus siitä, että hän ei voi tehdä oman alansa töitä tällä hetkellä! Virkailijakin oli hieman anteeksipyytäväinen asian tiimoilta ja sanoi, että hän tietää, että tämä on hassua, mutta jos asiakas vastaa "ei", hän ei ole oikeutettu työttömyystukeen. Kysyin, miten pitää toimia tilanteessa, että töitä tarjotaan, eikä Meltsu voi ottaa niitä sairautensa takia vastaan, mutta virkailija ei oikein osannut vastata. Arveli, että mitä todennäköisimmin töitä ei tarjota, ja kehotti valittamaan eläkepäätöksestä. Valitus pitääkin tehdä nyt viikonloppuna, koska ensi viikolla en ehdi, ja sitten Meltsu onkin Puertossa kolme viikkoa, ja valitusaika menee sinä aikana umpeen. Kelasta tuli kaavake, jolla voi hakea kuntoutukseen, mutta siinäkin on hankalaa se, että pitää laittaa mihin kuntoutukseen ja milloin, eikä meillä ollut mitään hajuakaan, mitä kuntoutuksia edes järjestetään. Onneksi netistä pystyi katsomaan, mutta jäin ihmettelemään, että miten sitten netittömät ihmiset... ehkä pitää silloin katsoa ihan vain virkailijan kanssa. No, kumminkin, kuntoutuksia järjestetään ihan kivasti, mutta niiden sisältö oli erilainen kuin olin kuvitellut. Kyse ei olekaan mistään fysikaalisesta kuntoutuksesta, joka olisi Meltsun kohdalla nimenomaan se, mitä hän tarvitsee, vaan lähinnä sellaisesta elämänhallintakuntoutuksesta, psyykkisestä. Paluu työelämään-tyyppisestä. Minusta vähän tuntuu, että Meltsun kohdalla tuollainen kurssi on lähinnä Hermot menee-kurssi... Tosin voihan hän asiassa yllättääkin positiivisesti, ja innostua tutkimaan omia voimavarojaan ryhmässä. 

DNA:lta olen nyt odottanut kaksi viikkoa heidän ehdotustaan siihen, miten saavat minulle toimivan nettiyhteyden. Viikko sitten tahtoivat tietää as.numeroni, sen jälkeen ei ole taas kuulunut mitään. Eilen laiton viestiä, että oletteko ajatelleetkaan ratkaista ongelmanne vai ette. Ilmaisin asian hieman toisin, mutta viestini sisältö oli suurinpiirtein tuo.

Viikon päästä pakkaan jo ankarasti matkalaukkuja sekä valmistaudun viemään koiria hoitoon. Ou jee! Tänään ja huomenna pitää tosiaan jo tsekata, mitä otetaan mukaan, ja laitan niitä vaatteita jo syrjään, ettei perhe käytä niitä viikon aikana = minun ei tarvitse niitä kiireessä pestä ja silittää. Nimittäin totta kai matkaan mukaan lähtee niitä suosikkivaatteita, joita käytetään muutoinkin.

torstai 6. joulukuuta 2012

Itsenäisenä


Tämä kouluviikko oli lyhyt itsenäisyyspäivän takia. Ihan kiva näinkin, sillä vaikka aina on kiva mennä kouluun, on aina kiva tulla myös kotiin. Paitsi että täällä kotona on kylmä, kun ei eilen maksanut vaivaa lämmittää tuvan uunia, hyrrrrrr.... Ulkona pakkanen on lauhtunut alle kymmenen asteen, mutta silti voi sisällä yhäkin tulla vilu.

Ensi viikolla minulla onkin 5-päiväinen kouluviikko eli tulen kotiin vasta perjantaina. Minulle jää siis vain lauantai pakkaamiselle, ja koiratkin pitäisi jossain välissä kuskata hoitoon. Tarkoitukseni onkin aloittaa pakkaaminen jo tänä viikonloppuna siten, että pesen ja laitan sivuun ainakin suurimman osan niistä vaatteista, jotka aion pakata mukaan Puertoon, niin ei sitten lähtöä edeltävänä päivänä tarvitse sen asian kanssa panikoida. 

Tänä viikonloppuna jatkan pakastimen täyttämistä leipomuksilla, sillä en viime viikonloppuna ehtinyt leipoa niin paljon kuin tarkoitukseni oli, koska sähkökatko ja kinkun paistaminen veivät tehokasta uuniaikaa. Nyt pitäisi sähköä riittää ja uuniin on menossa vain peuranpaisti jossain vaiheessa. Ruisleipää, vaaleaa leipää, sämpylöitä, karjalanpiirakoita ja ehkä jotain makeaakin. Jauhoja on edelleenkin se kymmenisen kiloa. 

Tänään ohjelmassa on tuijottaa silmä tarkkana presidentin kutsuja. On ollut kiva seurata sivusta M:n valmistautumista ja hänen huoltaan siitä, että hän ihan varmana sanoo presidentille kättelyjonossa "hyvää uutta vuotta!"

 Huomenna pitää mennä Meltsun kanssa hoitamaan Asioita. Käymme niin kelassa kuin työkkärissäkin selvittelemässä näitä työtön/eläkkeellä/sairaana-kuvioita, jotta saisimme selville, onko Meltsulla mitään oikeutta mihinkään toimeentuloon. Työttömäksi on toki ilmoittauduttu, mutta miten se homma käytännössä toimii, kun ihminen ei kuitenkaan ole työkykykyinen, ei ole oikeutettu eläkkeeseen ja sairauspv-raha on loppu? Samalla reissulla pitänee ostaa joulukortit, jotta saadaan ne postiin asap, ja samoin ajattelin käydä ostamassa tarvikkeet jouluiseen asetelmaan, jonka tahtoisin tehdä ja lahjoittaa sen maitotilan emännälle, josta haemme maitomme. Suurimman osan tarvikkeista saan metsästä (kuusenoksia), mutta haluan ostaa siihen jonkun sievän astian ja kynttilän, plus muutaman kukan. Käpyjä, kanelitankoja, enkelinhiusta, ehkä. Katsotaan.

Päivän videossa Kidin takajalat elävät ihan omaa elämäänsä!

lauantai 1. joulukuuta 2012

Kauriinmetsästäjä pimeydessä


Luvattu myrsky tuli sittenkin, vaikka se antoikin odottaa itseään vähän kauemmin, iskien kimppuumme oikeastaan vasta eilen. Keskisellä Uudellamaalla tuuli pöllytti traktoripihan hiekkaa silmiin ja suuhun kyllä torstaina jo hyvin ja kotiin ehdittyäni tuuli oli täälläkin ankara, vaikka lumesta ei näkynyt hiutalettakaan. Tuuli ujelsi koko yön ja viimein kello kahdeksan maissa eilenaamulla Vattenfallin linjat päättivät, että nyt riitti ja jäimme sähköttä. 

Talo oli edelleen pimeä ja hiljainen, kun kotiuduimme ostosreissulta Lahdesta kolmen aikaan iltapäivällä, ja silloin tuli tuulen mukana jo luntakin. Paljon. Piti ryhtyä asianmukaisiin toimiin eli ensin piti pelastaa pakastimen sisältö uusille portaille, jossa oli muutama pakkasaste (onneksi) ja sen jälkeen kaikki jääkaappiin kuuluva tavara oli saatava porstuaan, jossa lämpötila oli vielä hintsusti plussan puolella (onneksi). Sen jälkeen piti etsiä kynttilöitä, piti hakea puita kaikkiin uuneihin ja vielä piti käydä hakemasta järvestä vettä, jotta heti sähkön kadottua ämpäriin putkistosta liruttamana juomavesi säästyisi nimenomaan juomiseen ja ruuanlaittoon. 

Uuneissä loimusi tuli, kynttilät lepattivat, hellalla porisi lammaspata ja riisiä sekä pesuvesi, ja lasissa oli meillä harvinaiseksi käynyt  tumma kozel - eihän siinä ollut hätäpäivää, mutta kyllä se silti otti pattiin. Menin nukkumaan jo yhdeksältä, koska mitään muutakaan tekemistä ei oikein ollut. Läppärissä oli onneksi täysi akku ja mokkula toimi, joten pystyin tarkistamaan, mitä Vattenfallin sivuilla sanottiin sähkökatkon kestosta, ja sen arvioitu loppumisaika oli klo 24. Melkein se pitikin paikkansa, sillä klo 23 havahduin siihen, että kammarin valot syttyivät. Jippii! Pomppasin pystyyn ja tulin innoissani keittiöön huolehtimaan, että jääkaappi ja pakastimet alkoivat kylmetä, tiskasin ihan siitä ilosta, että vettä tuli raanasta ja laitoin jääkaappiin kuuluvat tavarat paikoilleen, samoin ne ostokset, jotka oli tarkoitettu pakastimeen, pystyin jo lataamaan sinne jäätymään. Nyt aamulla hain sitten loput jäässä olevat pakasteet portailta ja asettelin nekin pakastimeen, mikä tarkoittaa sitä, että nyt meillä on yksi täysi pakastin ruokaa taas! 

Sähkö on ihan hirmuisen tärkeä juttu.

Minun työttömyyskorvaukseni tulivat toissapäivänä ja Meltsun sairauspv-raha eilen, joten kun rahaa oli käytössä melkein puolitoistatuhatta, meille tuli hätä ja hoppu hoitaa KAIKKI asiat, mitkä hoitamista vaativat. Maksoin kiireisimmät laskut pois, tilasin koirille Zooplussasta ruokaa, maksoin tekemäni kuvakirjan Photoboxille, jotta saan sen sieltä kotiinkin. Eilen kävimme Meltsun kanssa läpi "tärkeimmät" kaupat eli Citymarketin, Prisman ja Lidlin ja meillä oli ihan oikeasti kymmenen kassillista ruokaa, kun tulimme kotiin läpi tuulen ja tuiskun. Kaikki mahdolliset lihatarjoukset haalimme joka kaupasta, ja muitakin tarjouksia, esim. kolme kiloa porkkanoita ja kymmenen kiloa perunaa... Jauhoja taisin ostaa yhteensä niin ikään kymmenen kiloa... ei, vaan enemmän. Lisäksi ostin kissalle ruokaa Mustista ja Mirristä (unohdin tämän Zooplussassa asioidessani) yli neljä kiloa ja vielä kävin apteekista ostamassa Tonille kasvoveden ja hoitovoiteen, sekä Bodyshopista ostin serkuksille pienet lahjat. Huh huh!

Torstaina, kun kotiuduin, minua odotti täällä kaksi isoa astiallista - -  peuranlihaa. En oikein tiedä, mistä se oli peraisin, ja minusta tuntuu, ettei minun pidä kovin tarkasti kysyäkään. Meltsu laittoi jo keskiviikkona minulle puhelimella epämääräisen valokuvan ruskeasta möykystä ja kun soitin kotiin ja kysyin, mitä kuva esitti, Meltsu kertoi sen olevan puolikas peura meidän keittiön pöydällä. Aha... Onneksi se oli sentään nyljetty. Olivat äidin kanssa sen sitten paloitelleet jääkaappiin sopivaksi ja minulle jäi sitten sen paloittelu vielä pienemmäksi. No, mikäs siinä. Nyt meillä on kastikelihaa, keittolihaa, paistia, niskaa, koipea... Ihan mahtava juttu, eikä minulla tosiaankaan ole edes tarvetta alkaa tentata, että MISTÄ siis tämä peura nyt ihan alun alkujaan on peräisin, kun sen ihan ilmaiseksi saimme. Mikä lie deerhunter käynyt ajankuluksi täräyttämässä.

Eilen ostimme myös pakastekinkun. Muistaakseni juhlakinkku, se on tarkoitus ensi yönä paistaa ja saada jouluntuoksua kotiin ja joulunmakua suuhun. Meltsu kun ei sattuneesta syystä saanut vuosi sitten palaakaan joulukinkkua, hän halusi nyt meille pienen kinkun laitettavaksi ennen reissua. No, mikä ettei. Hyväähän kinkku on. Puertossa saadaan sitten jamon serranoa, namnam.

Meltsusta puheenollen, hänen eläkepäätöksensä tuli eilen ja se oli hylätty. Olimme aivan ällistyneitä päätöksestä ja koko prosessista. Päätöksessä sanotaan, että hän ei ole laintarkoittamalla tavalla oikeutettu työkyvyttömyyseläkkeelle tms. - no eihän hän missään vaiheessa ole työkyvyttömyyseläkkeelle halunnutkaan!!! Eikä halua edelleenkään, vaan hän haluaa jonkin toimeentulon sen jälkeiselle ajalle, kun sairauspv-raha loppuu ja hän on edelleen sairauslomalla = työkyvytön. Oliko tässä nyt jotain, mitä emme tajunneet? Meltsu haluaa kuntoutukseen ja takaisin töihin, eikä mihinkään vitun työkyvyttömyyseläkkeelle, mikä häneltä nyt sekä Kelan että vakuutusyhtiön toimesta evättiin. Emme tosiaankaan tienneet, että hän oli sellaiselle eläkkeelle hakenutkaan.

Harmittaa, koska kuvittelin, että tämä asia olisi ollut selvä, mutta nyt sen sijaan pitää alkaa selvitellä, että mitä nyt. Miten sinne kuntoutukseen sitten pääsee, oikeasti, ja mikä se kuntoutustuki on ja mistä sen saa? Ja onko tosiaan niin, että Meltsun pitää ilmoittautua työttömäksi saadakseen perustoimeentulon työttömyyspäivärahasta, vaikka hän ei ole työkykyinenkään vielä? Argh. Systeemissä on tässäkin kohtaa aukkoja ja miten se onkaan TAAS kerran meidän perhe, joka niistä aukoista solahtaa?

No, ensi viikolla pitää alkaa selvittelemään tätä eläkeasiaa paremmin. Minulla on koulua vain ma-ke, koska to on itsenäisyyspäivä ja pe olisi etäpäivä muutenkin. Silloin olisi tarkoitus käydä ... jossain? Kelassa? Työkkärissä? Sosiaalitoimistossa? Kaikissa?


Eilen sain viimein DNA:lta vastauksen s.postiini. Siellä kesti viikko vastata, että ovat pahoillaan ja että tarvitsevat asiakasnumeroni tai sos.turvatunnukseni loppuosan voidakseen selvittää asian. Nopeata toimintaa, todellakin... No, minä laitan pyydetyn ja tiedon ja kai sitten odottelen taas viikon ennen kuin tapahtuu yhtään mitään. Aion kuitenkin käydä tappelemaan asiasta. Onneksi emme ole ihan netittä, vaikka tuvasta keskikammariin seinien ja katon kautta menevä usb-kaapeli ei ihan kiva olekaan. Langaton yhteys toimii kai peräti keittiöön asti eli voin silittäessäni tuttuun tapaan katsoa Netfixiä tai Yleareenaa, mutta en voi tehdä sitä sängyssäni peräkammarissa. Mutta hyvä juttu on pätkimätön nettiyhteys! Tuntuu ihan huikealta, kun yhteys ei katkea kymmenen minuutin välein!

Kouluviikko oli todella, todella mukava. Oli paljon sidontaa ja jouluistutusten tekoa ja lisäksi opoa. Yksi kasvitentti on taas tehty ja se meni ihan hyvin kun ottaa huomioon, etten lukenut siihen juuri lainkaan. Tunsin kasvit suomalaiselta nimeltä ja latinalainen nimikin löytyi noin puolelle. Eiköhän siitä H2 tule. Parin viikon päästä on kaksi kasvitenttiä lisää; perusleikot ja rikkakasvit. Jälkimmäisestä ei tarvitse osata latinalaisia nimiä, sillä opettajan sanoin; "Tuskin te näitä kukkatukusta koskaan tilaatte". *virn*.

Koneoppia meillä oli torstaina ja osa meistä suoritti traktoritestin jo, minä ihan ensimmäisenä meidän ryhmästä. Sain siitä H2:n, koska aikaa meni vähän liikaa ja alussa unohdin käsijarrun päälle. Ihan sama, sillä halusin vain saada sen tehdyksi hyväksytysti! Tosin se harmitti, että kun kävin tunnin aluksi opettajan kanssa hakemassa traktorin ja ajoin sen omatoimisesti harjoittelupihalle, ja peruutin sen toisen traktorin viereen peräkärryineen, se meni virheettä ja kertalaakista. Kokeessa jouduin sitten vekslaamaan moneen kertaan, että sain sen suoraan. Suorituspaineita! Mutta, se on nyt tehty ja ohi! Halusin nimenomaan tehdä sen ensimmäisenä, tai ainakin niin pian kuin mahdollista, juuri siksi, että onpahan sitten tehty, eikä tarvitse sitä enää jännätä.

Kaikki me jännäsimme koko traktoriosiota, siitäkin huolimatta, että yhtä lukuunottamatta meillä kaikilla oli vähintään AB-kortti ja ajotaitoakin. Itse koin asian siten, että en olisi halunnut koko traktorihommaa, enkä ymmärrä, mihin sitä taitoa kukkakaupassa tarvitaan, mutta kun se kerta opetussuunnitelmassa on ja se on pakollinen valmistumisen kannalta, se on vain tehtävä. Jännitti tai ei. Siinä oli tavallaan sellainen "kerranhan se vain kirpaisee"-elementti. Kaikki eivät kuitenkaan ajatelleet samoin, mikä oli minusta iso harmi hänelle itselleen. Jos nyt jänistää, seuraavalla kerralla on vaikeampaa, ja kun tämä nyt vain ON tehtävä.

Tänään on Tonin synttärit, väkersin hänet maailmaan tasan 14 vuotta sitten. Lupasin, ettei mitään lahjaa ole tulossa, koska matka Puertoon on ihan hyvä lahja, mutta kun rahaa tosiaan tuli ovista ja ikkunoista, ostin pienen yllärilahjan; Bodyshopista suklaa-suihkugeelin ja pesulapun. Serkulleen ostin eläinhahmoisia saippuoita ja hauskan pesusienen. En ollut mitenkään ilahtunut, kun eilen kipaisin viemässä lahjani todella pikapikaa ja lapsi repi paketin auki ja paiskasi lahjat lattialle. Teki mieli sanoa, että no, onneksi nuo eivät paljon maksaneetkaan. Taidan olla liian hyvällä tuulella alkaakseni arvostella kenenkään kasvatusmetodeja juuri nyt, mutta sen voin sanoa, että IKINÄ ei Toni ole käyttäytynyt tuolla tavalla, eikä muutenkaan samoin kuin serkkunsa. Vai ehkä minä olenkin ollut aina se outo ja opettanut lapseni liian kohteliaaksi, liian aikavaksi?

Tänään ohjelmassa on LEIPOMISTA. Kun erilaisia jauhoja on tosiaan yli kymmenen kiloa ja toinen pakastin ammottaa tyhjyyttään, alkaa ankara leipominen. Ja huomenna jatkuu.