sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Ajatusten tonava


"Ihminen ei voi kasvaa ihmisenä ilman suhdetta toisiin ihmisiin ja Jumalaan."

Tänään kävin kirkossa oppimassa tuon ylläolevan, ja paljon muutakin. Oli rippikoululaisten aloitusmessu tms. ja se olikin mukava ja aikuisellekin erittäin valaiseva. Nimittäin koko ajan siinä messun aikana pappi selitti selkokielellä, mikä jumalanpalveluksen osa oli seuraavana ja miten se etenee sekä miksi juuri näin tehdään. Olen joko autuaasti unohtanut tuon omasta rippikouluajastani tai sitten meille ei yksinkertaisesti koskaan selitetty mitään tuollaista. En tosin ollut kovin vastaanottavainenkaan niihin aikoihin, ja siksi olisi mukava käydä rippikoulu nyt aikuisena uudestaan. Siitä saisi varmasti irti noin 110% enemmän kuin 15-vuotiaana.

Oli todella mukava myös, että messua säesti suurimman osan bändi urkujen sijasta. Lempivirteni "Herra, kädelläsi" kuulosti suorastaan svengaavalta ja huomasinkin laulaessani naputtavani bootseillani tahtia, heh. Pappi kivasti sanoikin, että asiat muuttuvat - 50 vuotta sitten akustinen kitarakin oli sopimaton kirkkoon, sähkökitaroista puhumattakaan. Pappi koki tämän hyväksi asiaksi, ja niin koen minäkin. Itse sanomahan on kuitenkin sama kuin on ollut jo vuosituhansia.

Sain  päivän tekstistä paljon ajattelemisen aihetta ja syytä katsoa sisimpääni. Syytä miettiä, yritänkö minäkin päästä liian helpolla uskoni kanssa uskottelemalla itselleni, että Jumala on ihan jees ja lempeä heppu. Enkö uskalla ajatella, että meidän pitäisi ihan oikeasti elää ihmisiksi suhteessa toisiimme ja ympäröivään maailmaan? 

Minusta on hyvä ja hyödyllinen asia todellakin katsoa omaa pimeyttäni. Pidän ajatuksista, joita se herättää. Olisi kamalaa, jos se ei herättäisi minussa yhtään mitään! Ja ei, en tarkoita sitä, että pitäisin siitä, mitä näen sisälläni, mutta pidän siitä, että näen siellä jotain, mitä minun  on syytä ajatella.

Mutta maallisempia pohdintoja! Huomenna on paluu opiskelijan arkeen ja olen pikkuhiljaa pakkailemassa laukkua. On todella mukava päästä taas koululle, ja tavata kaikki ihanat luokkakaverit. Odotan tulevia viikkoja innolla, ja toivon, että edelleenkin saisin pitää ihan itselläni kahden hengen huoneen... en kaipaa kasvamista ihmisenä siten, että jakaisin huoneen jonkun ventovieraan kanssa. 

Hirmuisen hyvä ja rauhallinen olo, kun kaikki ne asiat, jotka ovat minun vallassani, on nyt hoidettu. Tämän jälkeen minä en tapahtumiin voi tässä elämäntilanteessani vaikuttaa, joten voin keskittyä viimeinkin siihen, mikä on tärkeää: tämä hetki.

Elämä on, kuulkaas tytöt ja pojat, ihan hirmuisen kiva juttu!

perjantai 23. marraskuuta 2012

Viimeinen palikka nurin


Iso Asia on nyt poissa päiväjärjestyksestä ja sitä myötä kaikki, minkä olemme voineet tehdä, on tehty. Nyt asetumme suurempien voimien armoille ja otamme vastaan sen, mitä ylhäältä annetaan. Enkä puhu nyt uskonnollisin fraasein, vaan kyseessä on kielikuva. *virn*. On kyllä helpottunut ja hyvä olo tältä osin, ja voin taas kerran todeta, että asioilla ON tapana järjestyä. Jotenkin, joskus.

Paljon muutakin olen saanut aikaan, on törsätty lapsilisät ruokaan, on täytetty auton tankki, on sovittu ensi viikon kuljetuksista ja on saatu tilattua aika Mehiläiseen. Nyt pitää näillä pärjätä ensi viikon torstaihin, mikäli Meltsulle ei sitä aiemmin tule viimeisiä sairauspv-rahoja. Jatkosta ei sitten olekaan mitään tietoa, eläkepäätöstä voi saada odottaa neljäkin kuukautta. Oh joy. Onneksi kaksi viikkoa Puertossa tasoittaa tilejä aivan ihanasti. Koska matkat on maksettu ja meillä on eläminen siellä järjestyksessä (ja paaaaaaljon halvempaa kuin Suomessa!), matkan ajan me emme kuluta kotimaassa mitään. Niillä rahoilla, jotka eivät mene elämiseen, pystyn maksamaan pois vähän jäljessä raahaavia maksuja.

Ihan hyvä, että lähdemme jouluksi pois. Ei meillä täällä mitään joulua olisi ollut varaa järjestääkään.

Asia, mikä EI ole järjestyksessä, on nettiyhteyteni. Minulla todellakin on nyt UUSI modemi, joka on hieno ja nopea - tai olisi, jos se toimisi. Ei ota purkki yhteyttä nettiin, kun ei suostu hakemaan IP-osoitetta. Soitin asiasta DNA:n tekniseen tukeen, mistä minulle sanottiin, että täällä on niin vanhat systeemit, ettei uudemmat modemit toimi sen kanssa 1:1. Pitäisi säätää asetuksia käsin. Kysyin, että mistä pitäisi ja kenen pitäisi. Modemin asetuksia. Henkilö luurin toisessa päässä lupasi katsoa sivun, mistä löydän ohjeet (kun kerta pääsen vanhalla modemilla nettiin), mutta kun hän oli aikansa niitä ohjeita etsinyt, hän tuli takaisin luurin toiseen päähän ja totesi, että ää öö, tämä on niin monimutkaista, että parempi jos viet sen modemin pois ja pyydät vanhemman mallin tilalle. No, okei, tehdään niin.

Minä sitten soittelemaan kaverille, että ei tämä purkki käy, anna joku toinen. Kaveri siihen, että ei heillä ole myynnissäkään MITÄÄN MUUTA MALLIA KUIN TÄTÄ. Ja että miksi ihmeessä se ei toimi, hänellä toimii samalla alueella oma senkun seinään laittaa. No, kivat sulle. Sanoin niistä säädöistä ja kaveri totesi, että kyllä, se on korkeampaa matematiikkaa ja ehkä minun sitten kannattaa vain käyttää sitä ikivanhaa modemia, mikä minulla on (joka virallisesti on romutettu). Minä siihen, että entäs meidän langaton yhteys - modemissa ON paikka antennille, mutta sen mukana ei koskaan tullut antennia. Kaverini lupasi etsiä DNA:lta vanhan antennin minulle. Uuden modemin saan myös pitää, koska se on minulle virallisesti luovutettu.

Ei kilin vittu. Olin aika tymänä tämän episodin jälkeen ja ihmettelin, että miten tämä voi olla näin vaikeaa. Asiaa sulateltuani tulin siihen tulokseen, ettei minua kuluttajana näin voi kohdella. DNA on myynyt minulle laajakaistapaketin, ja kaikki tekniikka puhelinlinjoja myöten on DNA:n. Kyllä heidän PITÄÄ toimittaa minulle laite, joka sopii yhteen heidän tekniikkansa kanssa. Mitä jos minulla ei olisi ollut mitään varamodemia? Mitähän sitten olisi tarjottu? Laitoin DNA:n asiakaspalveluun varsin sarkastisen sähköpostin ja kysyin, mitä he aikovat tehdä asialle. Saanko jostain toimivan modemin, vai tuleeko heiltä joku konfiguroimaan tämän uuden vai tulevatko ehkä uusimaan tekniikkansa. Olin reilu ja kirjoitin, että voin toki itsekin konfigroida modemini, kunhan laittavat minulle selkeät ohjeet, miten sen teen.

Kuuklettelin eilen asiaa ja totesin, etten ole todellakaan ainoa, jolla on tämä ongelma. Nimenomaan tällä modemilla ei pääse nettiin, ja DNA:lta asiaan ei apua saa, koska esim. modemin mukana tuleva ohjekirja on täysin mitätön (no niin on, en ensin tajunnut sen luettuani edes, mikä piuha tulee mihinkin). Lisäksi löysin aika paljon ohjeita, mitä minun modemille pitäisi tehdä, että se suostuisi hakemaan sen IP-osoitteen. Ei se oikeasti niin kovin monimutkaiselta näyttänyt. Epäilen, ettei teknisessä tuessa tiedetty, miten se tehdään, sen enempää kuin kaverini, jonka tehtävä toki onkin vain myydä liittymiä, ei asentaa niitä tai huoltaa. Aionkin itse yrittää käydä käsiksi siihen korkeampaan matematiikkaan, kunhan nyt saan DNA:lta vastauksen, mitä sieltä ehdotetaan ratkaisuksi ongelmaan. Jos sieltäkin tarjotaan irtoantennia ikivanhaan modemiin, taidan ottaa yhteyttä kuluttajansuojaviranomaisiin, koska olen todellakin sitä mieltä, että DNA ei voi myydä laitteita, jotka eivät käy yhteen heidän oman tekniikkansa kanssa. 

No, mitä siihen antenniin tulee, nappasin sen kaverilta tänään. Tuppasi naurattamaan koko tilanne - mokomakin antenni. Kunhan Toni tulee koulusta, testataan, miten wlan-yhteys toimii. Se toimii antennittakin täällä tuvassa, mutta ei riitä keskikammariinkaan, joten PS3 on edelleen 10 metrin piuhan päässä.

Hyvä juttu on se, että yhteys ei todellakaan pätki enää. Tuntuu ihan hurjalta, kun ei tarvi 10 minuutin välein odotella, että josko se yhteys sieltä taas tulisi takaisin. Luksusta melkein.

Tulenpunainen toppatakkini, yhtä kokonumeroa isompana, tuli eilen ja tänään testasin sitä. On ihana! Se on niin minun näköiseni!

Ja tänään tuli "Downtown Abbey" muistitikulla. Kiitos, mussukka <3. Jos tuon vanhan modemin teho ei riitä peräkammariin asti, ei se haittaa, voin Netflixin sijasta kaivautua peittojeni alle katsomaan Downtown Abbeyta. Tekisi mieli tehdä jo nyt niin.... Paitsi että juuri nyt sänkyni on varattu, aikainen ylösnousu vei Meltsusta mehut ja hän painui minun sänkyyni päiväunille. Ajattelin vallata kohta hänen TV-tuolinsa ja katsoa ainakin yhden jakson "Lewis"-sarjaa. Aivan loistava sarja, muuten. Annoin sille viisi tähteä.

On niin synkkää ja sateista, ettei tässä oikein muuta viitsi tehdäkään kuin hyssytellä hämärässä. Eilen olin reipas tämänkin päivän edestä; kävin lenkillä koiran kanssa ja kaivoin loputkin liljat ylös ja vein ne talvisäilöön. Ehkä vielä tänäänkin tästä reipastun, sillä yleensä aktivoidun vasta iltapäivästä tekemään yhtään mitään.

Taidan jättää patikoinnin Teno Altossa väliin, sillä se maksaisi 35 euroa. Minusta se on kallis ottaen huomioon, että se sisältää kuljetuksen ja puolitoista litraa vettä, sekä kävelysauvojen ja repun vuokran. Jos meitä lähtisi sinne kaksi, se olisi jo 70 euroa. Joten enköhän minä patikoi ihan oma-aloitteisesti. San Pedron reitti on ihan jees, ja aina voi etsiä ja löytää uusia reittejä.

torstai 22. marraskuuta 2012

Reippaana tyttönä


Olen ihan oikeasti toisinaan laiska vaimo; en saa asioita tehdyksi vaan vetkutan ja vetkutan viime tippaan, vaikka TIEDÄN, että helpompaa ja mukavampaa olisi vain saada ne alta pois. Yleensä sitten alan hoitaa asioita viime tingassa isolla intensiiviteetillä ja jopa innolla, saan kasan niitä järjestettyä ja olen loppupäivän tyytyväinen ja energinen. Niin tänäänkin. Olen tsekkaillut laskuja, tehnyt toimintasuunnitelmia, karsinut erilaisia jäsenyyksiä ja lehtitilauksia jne. Nyt enää muutama ei-pakollinen asia, ja hoidettavien asioiden pino on selvitetty.

Hoidettavien asioiden kasaan kuului modemin pakkaaminen, sillä saan TAAS uuden modemin. Kesällähän sain paitsi 8 megan laajakaistan niin myös langattoman modemin (huomattavasti halvemmalla kuin vanha 2 megan yhteyteni ei-langattomalla modemilla...), enkä ole ollut koko aikana kovin tyytyväinen hankintaani. Yhteys on pätkinyt kovasti ja pätkintä on vain pahentunut mitä pitemmälle syksyyn on menty. Varsinkin jos joku on laittanut jonkun langatonta yhteyttä käyttävän laitteen päälle (= läppäri tai PS3), pätkintä on vain pahentunut. Viime viikkoina olen pitänyt oikein kirjaa katkoista, ja niitä on ollut 4-8 tunnissa. Soittelin toissapäivänä asiasta DNA:lle ja totta kai olivat sitä mieltä, että vika on modemissa. Resetoivat kuitenkin yhteyden, mistä ei ollut hyötyä. Lupasin tsekata tilanteen toisella modemilla, mutta ennen kuin ehdin tehdä sen, keskiyöllä nettiyhteyteni pimeni kokonaan. Modemissa pelkkä power-valo yksinäisenä vilkutti tuvan pimeydessä.

Soitin eilen heti kuudelta DNA:lle ja kerroin tilanteen, jolloin osasivat sanoa, että no, modemi siinä on vikana ja että koska minulla on vuokramodemi (on aina ollut), saan uuden mistä tahansa DNA:n liikkeestä. Hermostuin hiukan, koska tätä samaahan minulle sanottiin pari vuotta sitten, ja juurikin teknisestä tuesta, ja kun sitten menin lähimpään DNA-kauppaan (jonka osoitte minulle teknisestä tuesta annettiin!), minulle sanottiin, että taas siellä on joku harjoittelija töissä, ei meillä mitään modemeja jaella. Ajoin silloin 80 km pelkästään sen modemin takia, turhaan. Sanoin tästä eilisessä puhelussani - että onko VARMA, että saan sen modemin, koska aiemmin minulle ei ole sellaista annettu. Tekninen tuki oli hyvin hämmästynyt ja sanoi, että minua on kohdeltu epäasiallisesti; kyllä se modemi pitää saada vaihtaa.

No, rahatilanne on nyt sellainen, että yhtään ylimääräistä ajoa ei ajeta, joten ei tullut kysymykseenkään, että lähtisin ajamaan taas 80 km modemia hakemaan. Asiaa ihmetellessäni tälläsin ikivanhan ei-langallisen modemin piuhoihin ja siitä asti yhteys on toiminut 100%. Ei pätkäisyn pätkäisyä, ei edes sitä vertaa, mitä niitä oli silloin, kun minulla oli se parimegainen yhteys. Meltsu soitti tutulle DNA-henkilölle, samalle, joka järjesti minulle tämän nykyisen yhteyden modemeineen ja pyysi häntä tuomaan töistä uuden modemin. Ei kilin vee. Hänkin alkoi inkkaamaan, että eka modemi on maksuton, mutta seuraavat maksullisia. Häh?! No, onneksi osoittautui, että hän ei vain muistanut, millaisen yhteyden oli minulle myynyt ja asian tarkastettuaan totesi, että tietenkään minun ei tarvitse mitään maksaa. Palautan vain rikkinäisen hänelle ja hän antaa uuden tilalle. No niin, nyt kuulostaa paremmalta. Tänään siis tulossa uusi modemi ja voin irroitella 10 metrin piuhan, joka nyt kulkee pitkin keittiön seinää keskikammarissa olevaan PS3:een. *virn*.

Vaan onpa hankalaa näiden data-juttujen kanssa. Luojankiitos en ole koskaan ostanut omaa modemia, vaan kelpuuttanut puhelinyhdistyksen modemin. En muista, monesko tämä tuleva jo on, kai viides. Kaksi modemeista on mennyt sököksi ihan itsekseen, yhden rikkoi ukkonen.

Ärsyttää vain se, miten hankalaa on nykyään asioida DNA:n kanssa. Toista oli silloin, kun puhelinyhtiöni oli vielä Päijät-Hämeen Puhelin. Nyt tekninen tuki on jossain hevon kuusessa ja jos paikalle tilaa korjaajan, sellainen luvataan kolmen päivän sisällä. Aiemmin tuli tuttu korjaaja muutamassa tunnissa.

Toinen harmin aihe on käteni. Se ei ota parantuakseen vaan oli tänä aamuna todella kipeä. Olen tainnut rehkiä liikaa leipomusteni kanssa, joten paras hiljentää tahtia. Tosin ensi viikolla tulee pakostakin hiljennettyä, koska lähijakso alkaa, eikä meillä ole kovin rasittavia juttuja. Rannetuki on todella hyvä, paitsi että se tukee, se estää minua tekemästä niitä ääriliikkeitä, jotka sattuvat. Tuen laina-aika on peräti 2 kk. Ehkä hankin itselleni oman, kunhan saan vähän rahaa.

Yksi hoidettava asia on ottaa yhteyttä Mikkoon Teneriffan retket-sivustolla. En pääse eroon ajatuksesta, että lähtisin patikoimaan hänen ryhmässään. Joulun aikaan on merkitty vain kaksi retkeä, joista erityisesti Teno Alton-patikointi kiinnostaa. Minun pitää kysyä lisätietoja, ennen kaikkea hintaa, sillä tuskin se nyt ilmainen on, kun retkeen kuitenkin kuuluu kuljetus Puertosta Teno Altoon, retkeilysauvat, reput, juotavaa ja sadeviitat.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Raivokasta suunnittelua


Odotan jo suurella innolla palautetta ryhmäkasvisuunnitelmastani, vaikka en ole edes palauttanut sitä vielä, en tietenkään, koska palautus on ensi viikolla suoraan opettajan lokeroon, ja eilen sain sen vasta valmiiksikin. Sen tekeminen oli kuitenkin Iso Ilo, vaikkakin harmittelin sen kohdalla ihan hassuja asioita. Entisenä piirtäjänä saatoin olla ehkä turhankin pedanttinen sen suhteen, että kaikki tuli varmasti oikein... kun olen oppinut piirtämään jokaisen tiilensaumankin näkyviin. Harmittelin myös oikeanlaisen paperin ja tussien puuttumista, vaikka ihan oikeasti tässä harjoituksessa ei varmasti niitä vaadittu. No, ainakin tiedän, mihin hankintoihin panostan, kunhan puutarhasuunnittelun kurssi joskus alkaa.

Olen kuitenkin ihan hirmuisen tyytyväinen aikaansaannokseeni ja tarvitsen ehdottomasti siitä kunnollisen palautteen, jo ihan siksi, että haluan tietää, valitsinko oikean valinnaisaineen puutarhasuunnittelun valitessani.

Uuden pakastimen myötä innostuin aivan valtavasti leipomisesta. Eilen tein karjalanpiirakoita ja sämpylöitä sekä laitoin limpputaikinan tulemaan. Tänään laitan viimeisen hiivan limppuihin. Etsin vanhan Ica-koekeittiön leipäkirjani ja selasin ohjeita innoissani. Yleensä en leivo ohjeesta, en varsinkaan sämpylöistä, vaan teen ne siitä, mitä kaapissa sattuu olemaan, mutta nyt tekee mieli päästä kokeilemaan kaikkea erilaista ja nimenomaan ohjeen mukaan. Heti, kun valtiovalta muistaa meitä rahalla, kiidän ostamaan erilaisia jauhoja ja muita vermeitä. Ehkäpä sipsutan paikalliselle myllylle, joka muuten mainittiin " Petos lautasella"-kirjassakin paikkana, josta saa puhtaita elintarvikkeita (kirjan lopussa oli lista suomalaisissa myyjistä) ja ostan isompia jauhoeriä. Viiden kilon pusseja ja sileen... puhtaamman ruuan ostaminen tarkoittaa yleensä isompien erien ostamista, esim. maitoa ostamme aina neljän litran hinkin kerrallaan ja muniakin vähintään 15 kpl. Viimeksi ostettiin 15 + 12 kpl. Myllyltä saa myös erilaisia spelttituotteita, olen joskus muutama vuosi sitten niitä käynyt ostamassakin.

Päivät vähenee, matka lähestyy. Tässä matkaa odotellessa onkin viihdyttävää seurata Johanna Tukiaisen matkaa Gran Kanarialla, se on muotoutunut hyvinkin viihdyttäväksi saarelta ropisseiden tietojen valossa. Ex-rouva seuralaisineen dallaa Las Palmasin katuja ja hiekkarantoja vailla majapaikkaa, pummien juomia lähinnä suomibaareissa, onnistuttuaan missaamaan paluulentonsa viime lauantaina rankan humalatilan takia. Siinä sitä on glamouria parhaimmillaan. *virn*

Ei tietenkään ole minun asiani moittia ihmisten tapoja viettää lomaansa, mutta noin yleisesti ottaen pistää ihmettelemään ne lomalaiset (ei ainoastaan siis Tuksu Tukiainen), joille lomailu on kosteaa istumista siellä kohdekaupungissa. Jos nyt vaikka ajatellaan Teneriffaa, niin ei Teneriffasta saa minkäänlaista käsitystä, jos matkustaa Americanosiin ja kököttää siellä viikon. Uskon, että ihan sama on Las Palmasin kanssa. Toki sen ymmärrän, että jotkut ihmiset haluavat vain lämpöä, aurinkoa ja rentoutumista, ei siinä mitään. Kännäilyä en ymmärrä, koska jurrissa voi olla kotonakin ja huomattavasti halvemmalla. Siis toki viina on Kanarialla vähän halvempaa, mutta kun siihen ynnää matkan, niin halvempaa on kotona ostaa kirkasvalolamppu ja kuorma hienoa hiekkaa, ja lojua sitten lampun alla hiekkakasassa kotona.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Pakastan, pakastan!


Yksi juttu, mistä erityisesti Bloggerissa pidän, on se, että pysyn kirjautuneena tänne koko ajan, mikäli en kirjaa itseäni ulos. Vuodatuksessa se ei ollut mahdollista, vaan palvelu kirjasi minut ulos tietyn ajan jälkeen - jopa silloin, kun editoin jotain pitempää postausta. Tosi kiva alkaa tallentamaan tekstiä ja huomata, etten ole enää kirjautunut sisään. Erityisen kivaa se oli silloin, kun olin kirjautunut Facebook-tunnuksilla, eikä Vuodatus antanut vaihtoehtoa kirjautua takaisin niitä käyttäen. Sittemmin sain ylläpidolta myös normaalit käyttäjätunnuksen ja salasanan, joilla pääsi näissä tapauksissa sisään. Mutta nyt ei siis tarvi vehdata sen uudellensisäänkirjautumisen kanssa. Omalla koneellani en tunne kovin tarpeelliseksi kirjautua mistään ulos.

Eilen meille tuli pakastin; uusi meille, kaverin vanha. Pari viikkoa siitä kauppaa tehtiin ennen kuin päästiin sopuun hinnasta ja siitä, oliko se yleensäkään sittenkään myytävänä. Se oli ollut kai jo pari vuotta autotallissa käyttämättömänä ja pelkästään tiellä, oli jopa tullut sanomista siitä, että se oli siellä turhanpanttina ja tilaa viemässä. Mutta kun Meltsu kiinnostui siitä ja sanoi, että meille se tulisi tarpeeseen, siitä olikin äkkiä hyvin vaikea luopua. Pitkällisen jahkaamisen jälkeen se nyt kumminkin nököttää huristen tuvassa, valmiina ahmaisemaan sisäänsä lihaa, kasviksia ja leipomuksia. Vanha pakastimemme kun on ollut ihan tupaten täynnä ja minua on harmittanut, etten ole voinut leipoa isoja eriä kerrallaan, koska pakastimeen ei ole mahtunut. Ja kaikkihan tietää, miltä maistuu pari päivää vanha kotitekoinen sämpylä. Jep, ei kovin hyvältä. Toki sen syö, mutta jos voi valita tuoreen sämpylän, niin totta kai sen tuoreen valitsee.

Nyt pitäisi päästä täyttämään uutta pakastinta. Joka päivä käyn kurkkaamassa, joko Meltsulle on myönnetty sairaspäiväraha ja eläke, ja ennen kaikkea; milloin se seuraava sairaspv-raha tulee. Olemme sitkistelleet viimeiset viikot viidelläkympillä viikko ja nyt, kun jäljellä on vielä 15 euroa tälle viikolle, alkaa olla ruoka loppu. Pakastimessa on vielä lihaa ja kasviksia, mutta perunat, kahvi yms. on ihan finito. Köyhän arkea! Onneksi jauhoja ja hiivaa sentään on, eilen pyöräytinkin melkein puolentoistalitran ruisleipätaikinan ja vippasin leipomani ruispalat pakkaseen. Uusi pakastin pääsikin kyllä heti käyttöön, koska tyhjensimme vanhan pakastimen sinne ja sulatimme. Olen kuitenkin tyytyväinen vasta sitten, kun molemmat pakastimet ovat täynnä.

Itse eläisin vaikka pelkällä puurolla, mutta Tonin takia tahtoisin tarjota jotain muutakin.

Puurosta tulikin mieleeni, tänään voisin vääntää ison satsin karjalanpiirakoita. Maitoa ja riisiä on yllinkyllin, samoin ruisjauhoa.

Edelleen ruuasta; lainasin viime viikolla kirjastosta äärimmäisen mielenkiintoisen kirjan, Mats-Eric Nilssonin "Petos lautasella":

Petos lautasella, Kotilieden arvostelu

En ole lukenut sitä vielä loppuun, mutta tähän asti lukemani on ollut samaan aikaan sekä karua että osin ihan tuttua tekstiä. Tietoa näistä asioista kun on viime vuosina alkanut tihkua kuluttajille, eli se, että ruokaa käsitellään keinotekoisesti ei ole yllätys, mutta yllätys on ollut se, miten suuressa mittakaavassa niin tehdään. Kun jo muutama vuosi sitten päätin suuntautua "puhtaisiin" elintarvikkeisiin, päätös on yhä vahvistunut. Kaikkia lisäaineita ei voi välttää, enkä orjallisesti yritäkään, en varsinkaan nyt, kun elintarvikkeiden ostoon ja valintaan vaikuttaa myös niiden hinta mitä suurimmassa määrin, mutta missä suinkin voin tehdä omaan talouteeni järkeviä valintoja, siellä teen. Esimerkiksi maito - kyllä, haemme sen suoraan tuottajalta, ihanan rasvaisen täysmaidon (Meltsun ravintoterapeutilla oli sanansa sanottavana tähän, mutta siinähän sanoo), mihin ei ole mitään mömmöjä lisätty, sen tiedämme. Sen sijaan emme tiedä, mitä niille lehmille on annettu... No, mitä todennäköisimmin ei yhtään mitään ylimääräistä, mutta noin esimerkkinä.

Olen alkanut leipoa lähinnä siksi, että leipä tulee siten edullisemmaksi, mutta nyt iloitsen siitä, että se on siten myös terveellisempää. Totta kai minun järjellä ajatellen piti tietää, ettei leipä voi säilyä viikkoja tuoreena, en vain ollut tullut ajatelleeksi sitä ennen kuin luin tuosta kirjasta, mitä kaikkea leivälle tehdään, että se on herraties kuinka kauan sen makuinen kuin se olisi tehty eilen.

Ensimmäisen kerran havahduin näihin juttuihin, kun kotiuduimme Teneriffalta jonakin vuonna. 2009 tai 2010, luultavasti tuo aikaisempi vuosi. Luin lentokoneessa uusinta iltapäivälehteä, jossa oli juttu ruuasta ja sen lisäaineista, sekä koostumuksesta. Luin mm. että valmiissa lihapullissa ei ollut lihaa juuri lainkaan, ja sekin lihantapainen, jota niihin oli sotkettu, oli lähinnä broilerin nahkaa.

"Kuluttajaliitto teki keväällä suuren eineslihapullavertailun ja ärähti tuolloin muutamalle valmistajalle harhaanjohtavan ja samalla myös lainvastaisen tuotenimikkeen vuoksi. Osa valmislihapullista- ja pihveistä ei nimittäin sisältänyt nimeksikään lihaa, vaan niissä käytettiin enemmän lihaan verrattavia aineksia, kuten nahkaa tai sitten harhaanjohtavasti broilerinlihaa. Noottia saivat tuolloin muun muassa Pirkan Lihapyörykät ja Jauhelihapihvit sekä HK:n Lihapyörykät, Kevyet Lihapyörykät sekä Mummon Lihapullat. Tuotteiden nimet antavat väärän kuvan sisällöstä. Viranomaisten mukaan ainesosat on ilmoitettava painon mukaisessa järjestyksessä."

Samoin guacamolen paljastuminen ihan muuksi kuin avokadoksi oli minusta aika hätkähdyttävää. Ennen kaikkea se, että se voi oikeasti olla ihan kaikkea muuta kuin avokadoa.

"Esimerkiksi Lidl-kaupassa myytävä El Tequiton guacamole sisältää vaivaiset 0,7 prosenttia avokadojauhetta, kun Old El Pason versiossa on sentään 26 prosenttia avokadoa. Itse tehdyssä guacamolessa avokado on pääraaka-aine. Lehden mukaan kannattaa myös vilkaista tuotteiden suolapitoisuuksia, sillä El Tequiton kastike sisältää suolaa yli 1,75 grammaa. Lisäaineita ja aromeita eineskastikkeista löytyy puolestaan kymmeniä."

Lisäpotkua olen saanut Jamie Oliverilta, jonka ohjelma kouluruuan tasosta USAssa oli suorastaan raju. Maitoon oli sotkettu sokeria ja mehuja, koska lapsille ei muka kelvannut normimaito, eikä mitään sellaista ruokaa tarjoiltu, jonka syönnissä olisi tarvittu haarukkaa ja veistä, koska lapset eivät muka osaa niitä käyttää. Minusta se oli suorastaan järkyttävää. Ja hyvä esimerkki siitä, mihin varmaan Suomessakin ollaan menossa pikkuhiljaa. No, ehkä nyt ei sentään, mutta hyvin eivät asiat ole täälläkään. Onneksi ihmiset ovat alkaneet vaatia niitä aitoja makuja! Siitä kertoo minusta erilaisten kokkiohjelmien suosio. Ainakin "Tomin keittiössä"-ohjelmassa (jota harvoin edes katson) korostetaan kivasti juuri aitoja makuja ja raaka-aineita.

Mutta se ruuasta. Olen tänään entistäkin enemmän romuna, olkapääkin on kipeänä, eikä pelkästään ranne. Voi höh ja pöh. No, kyllä se siitä vetreytyy, olisiko eilen tykännyt pahaa, kun silitin uudessa asennossa ts. liikutellen koko kättä enkä vain rannetta. Vaikea olisi rannetta vatkatakaan, kun se on jäykistetty metallituella tököksi.

Eilen illalla vietin leivänpaiston lomassa hyvän tovin netissä katsellen ulkomaanmatkoja. Ystävä kysyi hieman neuvoja matkan varaamiseen, kun piti päästä nopeassa aikataulussa joulua pakoon ja mielelläni häntä autoin, sehän oli melkein kuin nojatuolimatkailua minullekin. Ja muutenkin, tsekkailenhan matkoja toisinaan ihan huvin vuoksi ihan itse, vaikka en ole mihinkään menossakaan. Uteliaisuuttani ja sillä mielellä, että tiedänpähän sitten jo etukäteen jotain, jos vaikka joskus lähtisin. Oli mielenkiintoista huomata, että etelän lämpöön ei enää pääse, paitsi todella kalliilla rahalla. Äkkilähdötkin ovat poissuljetut 4-henkiseltä perheeltä, jolla ei ole rahaa määrättömästi, varsinkin kun lapset ovat riittävän isoja mennäkseen jo aikuisesta. Monet äkkilähdöt Kanarialle olivat myöskin tyyppiä "1 paikka vapaana", joten ei semmoista. Ei siis etelän lämpöön. Seuraavaksi katselin Euroopan pääkaupunkeja, Prahaan olisi päässyt suht sopuhintaan, mutta sitten keksin tsekata Riikan. Neljältä ihmiseltä viikko oli noin puolitoistatuhatta lentoineen ja hotelleineen - oho, sanon minä. En tiennyt Riiasta mitään, joten kuuklettelin ja innostuin itsekin löydöstäni valtavasti: Riikahan näyttää aivan upealta paikalta joulutoreineen kaikkineen. Tekisi mieli itse lähteä! Mutta jospa minä kumminkin vietän joulun alkuperäisen suunnitelmani mukaan Puertossa. Ystävä puolestaan ei tehnyt vielä mitään päätöksiä, ja jäin mielenkiinnolla odottamaan, mitä mieltä perheensä on matkavaihtoehdoista.

Vaikka pakenenkin joulua etelän lämpöön, en voi sille mitään, että joulutunnelma yrittää ottaa minut kiinni ja kampittaa. Etsin vain erilaisia muotoja joululleni, ja toivon löytäväni sen, mistä joulussa on lopultakin kyse. Viime joulu oli erilaisin kaikista ja luultavasti yksi parhaista ikinä. Olin silloin jonkin perimmäisen äärellä, ilman lahjoja ja yksinkertaisen jouluaterian väsänneenä.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Puutarhasuunnittelua


Eilen, onnenpipanoista riemastuneena päätin viimeinkin tarttua toimeen koulutöiden osalta ja väänsinkin koko päivän taulukoita, sekä kävin valokuvaamassa ja mittaamassa paikan, johon aion suunnitella kahden neliön ryhmäkasvi-istutukseni. Sehän toki sai olla ihan kuvitteellinenkin juttu, mutta halusin mieluummin tehdä jotain todellista, joskaan en mitään, mitä aikoisin toteuttaa. Mutta paikka on oikea ja olemassa, ja mietin kuvitteellisen tilanteenkin ... tai itseasiassa tilannekin on ihan oikea, mutta siis ideani on suunnitella vanhan talon kuistin eteen ryhmäkasvi-istutus kesäisiä rippijuhlia varten, hyödyntäen olemassaolevia rakenteita. Eilen tein jo piirroksen ja aloin vääntämään luonnoksia ja miettimään kukkia. Sain ainakin omasta mielestäni aika huikean idean istuttaa kukkia sekä maahan että astioihin ja hyödyntää tosiaan jopa ikkunoita istutuksessa. 

Jos saamani palaute ideasta ja istutuksesta on hyvä, laitan sen tänne näkyviin joskus sitten, kun saamme palautteen ja arvosanan, eli ensi vuoden puolella luultavimmin.

Tänään ajattelin tekaista vielä oppimispäiväkirjan ja työselosteen ja sitten voin ensi viikon vain vetää lonkkaa ajattelematta tekemättömiä töitä.

Matka eikun lähestyy, olen ihan pistoksissa! Mietin mitä otan mukaan ja mitä jätän kotiin... että pitäisikö minun viedä täältä kukkasientä mukanani siltä varalta, etten osaa ostaa sitä paikanpäältä? On ikäänkuin tuo ammattisanasto espanjaksi vähän hakusessa. Muistaakseni ensi vuonna meillä alkaa ammattienglanti. Tietoisena siitä, että leikkokukat ovat hyvin edullisia, haluaisin kokeilla kukka-asetelmien tekemistä niistä, ja lisäksi tahtoisin kokeilla paikallisia luonnonmateriaaleja. Sen myötä pohdin, pitääkö minun ottaa myös leikkurit ja kukkaveitsi mukaan! Mitä todennäköisimmin pitää, eiväthän ne vie laukussa tilaa. Meltsulle ei parane puhua mitään, soittaa pian valkotakkiset hakemaan heti kentältä jos minä saavun maahan floristin työvälineet mukanani. Mietin myös kuumeisesti, olenko nähnyt Puertossa kauppoja, joista voisi ostaa nyt sitten vaikka kukkasientä tai -lankaa, mielestäni en. Pitää varmaan mennä Al Campoon, josta nyt ainakin isosta tavaratalosta saattaisi löytyä jotain jos ei pikkuliikkeistä.

Pessimisti sanoisi, että ei kannata intoilla - tässä voi sattua vaikka mitä vielä. No, niin voikin, mutta intoilen silti.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Onnenpipanoita


Mietin ensin kirjoittaakseni otsikkoon "onnensirpaleita", mutta se kuulostaa siltä, kuin jokin olisi mennyt rikki ja nyt pitäisi sitten kokoilla sen sirpaleita, eikä minun elämässäni asiat todellakaan niin ole. En noukkinut eilen onnensirpaleita, vaan pipanoita; kun äkkäsin yhden ja kumarruin poimimaan sen, huomasin samantien toisen vähän kauempana, ja taas uuden ja uuden. Äkkiä minulla olikin kasassa iso läjän onnenpipanoita, pyöreitä, pehmeitä, suloisia. Jos ne olisivat olleet sirpaleita, ne olisivat varmasti olleet teräväreunaisia ja sormeen olisi tullut haava!

Eilinen reissu kuntakeskukseen oli täydellinen menestys. Olin etukäteen ihmetellyt, miten saan aikani siellä kulumaan Meltsua odotellessa, kun luppoaikaa kuitenkin oli pari tuntia, enkä voinut marssia suoraan kirjastoonkaan, koska sieltä olisi pitänyt marssia takaisin terveyskeskukseen tunnin kuluttua. Lähdin ensimmäisenä Elloksen palautuspaketti kainalossa marssimaan Matkahuoltoon, sieltä maleksin S-marketille ja jäin tiirailemaan kukkakaupan ikkunasta sisään. Päätin uskaltaa astua kerrankin sisälle asti ja tsekata, miltä kaupassa näytti... en ole mennyt sisälle (tähän uuteen myymälään) aiemmin, koska olen vältellyt omistajaa. Olin nimittäin huimaavat 10 vuotta sitten samaisessa kaupassa kolme viikkoa työharjoittelussa ja se jakso oli täydellinen fiasko..! Ei nyt muuten, mutta odotukseni olivat silloin tosi korkealla harjoittelun suhteen ja todellisuus oli kiukkuinen, vittuileva pomo ja kaikkien paskaduunien lankeaminen minulle. Pääsin myymälän puolelle tasan yhden kerran, ja kun jakso oli ohi, vannoin 10 vuotta, että tuonne en varmana enää töihin mene. Asiakkaana kävin kyllä, erityisesti puutarhapuolella, koska myymälä valikoima oli runsas.

Mutta nyt sitten. Löysin itseni katselemasta ympärilleni ja ennen kuin pystyin estämään itseäni, kysyin myyjältä, onko heillä harjoittelupaikkoja ja siinä siunaamassa olinkin nokakkain omistajan kanssa, joka tervehti minua kuin kadoksissa ollutta lammasta ja alkoi hihkua innoissaan. Jotta olisinko minä kiinnostunut harjoittelupaikasta? Heillä? Minä? Oijoi, sinä olet tervetullut meille milloin vain, koska aloitat? Hee hee, hold your horses nyt, minä tässä vain tiedustelen.

Lopputulema on se, että nyt minulla on työssäoppimisjaksoilla ainakin yksi varma harjoittelupaikka mahdollisimman lyhyen työmatkan päässä. Paikassa, jonka koulussa mainitsin paikkana, jonne en varmana hae harjoitteluun. Mikä hitto minuun meni?! Turha kysymys, tiedän, mikä minuun meni. Minuun meni se, että tämä uusi, laajennettu myymälä oli ihana, täynnä tuoksua ja vihreyttä ja että omistaja sanoi suoraan, että nimenomaan minä olisin erittäin tervetullut heille - sanoi vielä; "Tiedän, että sinä et ole mikään eilisen teeren tyttö!" Aloin jo epäillä omaa kokemustani hänestä 10 vuoden takaa... Lisäksi se vaikutti, että myymälä on todella monipuolinen ja heillä pääsisin myös puutarhapuolen myyntiin. Ja vielä, lupasin viedä koululle terveisiä, että heillä on tarjolla kaksi harjoittelijapaikkaa, koska puutarhamyyntiä on myös heidän uudessa, valmistuvassa toimipisteessään. Toivon myöskin, että ehkä omistaja ei ole enää niin takakireä kuin aikoinaan, syystä että varsinainen vastuu on nyt seuraavalla sukupolvella. 

Minulle jäi käsittämättömän hyvä mieli visiitistä ja pikajuttelusta. Niin hyvä mieli, että kun kävin pankissa sopimassa tapaamisesta, sanoin virkailijalle, että hänellä oli kiva asu. Mutta kun se oli kiva! Moinen epäsuomalainen lause lipsahti kuin itsestään suustani ja tuntui niin hyvältä, että sitä pitää käyttää useammin. Jos kanssaihmisesi on pukeutunut kivasti tai hänellä on kiva kampaus, kyllä sen saa ja voi sanoa! Eikä siinä vielä kaikki; menin vielä kuluttamaan aikaa kirpputorille ja löysin KAHDELLA eurolla kirjan, jonka uusin painos maksaa 56 euroa! " Viljelykasvien nimistö", joka on jokaisen puutarha-alan ihmisen "raamattu" ja johon olin todennut olevani varaton. Mutta että kaksi euroa..! Kirjasta, jota ei varmaan ollut edellinen omistaja koskaan avannutkaan. Painos on edellinen, eli vuodelta 2004 ja ei siksi ihan täysin ajanmukainen (esim. juhannusruusun nimihän on muuttunut), mutta ihan käyttökelpoinen yhä.

Tassuttelin terveyskeskukseen, josta sain rannetukeni. Sen nähdessään Meltsu totesi "heavy metal", mutta omasta mielestäni näytän ihan jousiampujalta.

Ja vielä; äiti kävi ihan äsken ja toi minulle ihanan kasmir-kuvioisen huivin sekä violetin turkissomisteisen huivin + myssyn, joihin oli itse kyllästynyt. Että haluanko ne vai viekö hän UFF:lle. No, haluan! Olen tykästynyt huiveihin, kasmir-kuvioista voi käyttää vaikka ihan asusteena ja violetti taas on kuin piste i:n päällä tulenpunaisen toppatakkini kanssa. Minä olen opiskelija ja kukkakaupan täti, täytyy pikkuhiljaa alkaa pukeutua muidenkin ihmisten silmiä varten, ei vain omiani. Minulla alkaa olla koossa asiallinen peruspuvusto, jolla kehtaa olla sitten vaikka siellä tiskin takana.

Puvustosta puheenollen, aivan huikeata, luokkakaveri sai kutsun presidentin itsenäisyyspäivän kutsuille! Ihan ansioistaan kyllä. Nyt on hyvä syy katsoa vastaanotto silmä tarkkana! Hän oli jo käynyt sovittelemassa pukuja ja postasi FB:iin melkein parikymmentä pukua edestä ja takaa. Ihania pukuja, ja varsinkin hänen yllään.

Ja ystävä lähtee tänään Kaukoitään, en tullut kysyneeksi, kuinka pitkään hän siellä tällä kertaa on, viimeksi oli kolme viikkoa. Matkasta tulee varmasti ihana!

Ja minä lähden tasan kuukauden päästä Kanariansaarille. Eikö muka tässä ole onnenpipanoita? On, ja monta!

torstai 15. marraskuuta 2012

Dram-atic


Jösses, että joidenkin ihmisten elämä on täynnä Draamaa ja Suuria Tapahtumia. Jokaisesta pienestäkin tapahtumasta tehdään draamaa ja sitä paisutellaan suurena vastoinkäymisenä, josta taas selvitään juuri ja juuri ja sitten todetaan, miten tätä tarvittiinkin tässä ja nyt, että fengshuikarmanlaki opettaisi minua vieläkin paremmaksi ihmiseksi. Äärimmäisen rasittavaa seurustella tällaisten ihmisten kanssa. Tekisi mieli sanoa, että kamoon - et sinä ole sen kummallisempi tapaus kuin kukaan muukaan, eikä sinun vastoinkäymisissäni ole yhtään sen enempää mystistä suuruutta kuin on sateessa, jota taas lotkottaa taivaalta. Mutta en sano, nyökyttelen ja hymisen ja olen korrekti.

Kyllä minäkin uskon siihen, että vastoinkäymiset opettavat, mutta en usko siihen, että kohtaamme niitä oppiaksemme. Vaikka uskonkin taivaalliseen johdatukseen, niin uskon myös sattumaan. Asiat tapahtuvat elämässä ilman sen kummempaa suunnitelmaa, ihan ilman sen henkilökohtaisempaa tarkoitusta. Ei esim. minun mieheni sairastunut siksi, että minun oli tarkoitus oppia siitä jotain, tai että kenenkään oli tarkoitus oppia. Hänen sairastumisellaan oli yhtä vähän tarkoitusta kuin sillä, miksi omenamato valitsee juuri tietyn omenan. Se nyt vain sattui olemaan siinä. 

Taivaallista johdatusta koen tarvitsevani siihen, että pystyn käsittelemään omassa elämässäni kohtaamani vastoinkäymiset. Siihen, että, jonkun vanhan viisauden mukaan, osaan erottaa ne asiat, joihin voin vaikuttaa, niistä asioista, joihin en voi ja että saan vahvuutta muuttaa asioita, jotka voin ja vahvuutta hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa. Kai jossain tämä on sanottu lyhyemminkin. 

Omassa elämässä eräs iso asia ratkesi eilen suurimmalta osalta. Muutama säätö pitää tehdä ja sitten on ainakin yksi huoli vähemmän. Olen nähnyt asiasta jo ihan painajaisia, mutta nyt tiedän, ettei tarvitse.

Lääkärin määräämät tropit todellakin auttavat! Rannetta särkee toisinaan yhä, mutta enimmäkseen ei. Toivon todella, että tulehdus saadaan näillä asoihin, ettei käy niin, että kun lääkekuuri on syöty ja niiden vaikutus lakkaa, särky on taas takaisin. Tänään käyn sovittamassa rannetukea ja saan sen mukaan. Jos siitä on apua, hankin itselleni sellaisen omaksi.

Tasan kuukauden päästä pakkaan laukkuja jo kuumeisesti. Ajatuksen pyörivät varmaan 40% ajastani tulevassa matkassa, sitä varmemmin mitä pitempään tuo säätila ja keli on taas ihan kakkaa. Välillä tuntuu, että ihan hengästyy, kun ajattelee ja "suunnittelee", esim. eilen tsekkailin Titsan aikatauluja ja hintoja; ajattelin, että josko nyt retkeilisi ympäri saarta suurinpiirtein omin päin, bussilla. Jos ostaa Bono-kortin, saa hyviä alennuksia matkoista, ja olikohan se niin, että yhdellä Bonolla pääsee useampikin eli jos minä ostan kortin, niin alennukset koskevat koko kööriä. Pitää tarkistaa. Samoin bussien vaihtosysteemi pitää selvittää, koska hinkuan edelleen sinne Mascaan. Puertosta pääsee suoralla linjalla Los Gigantesiin, siellä en ole koskaan käynytkään. Hinnankin tsekkasin, yksisuuntainen lippu ilman Bonoa 6,80 €, ja kun Bonolla saa alennusta jopa puolet, niin - - - Ja siis, olen minä Gigantesin kalliot nähnyt - mereltä katsottuna ja Tenosta tiirailtuna.


keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Corgi on


Luin jostain viihdeuutisista, että artisti (muahahaa) Tauski Peltonen oli purskahtanut itkuun saatuaan joltain faneiltaan yhdistetyn isänpäivä ja synttärilahjan: 5-kuukautisen corgin pennun.

Ei jumalauta, sanon minä! Ensinnäkin, kuka saatanan idiootti antaa LAHJAKSI yleensäkään minkään koiran, tai edes eläimen, ja toiseksi, miten kenellekään voi tulla mieleen antaa elävä eläin lahjaksi nimenomaan Tauski Peltoselle, jonka maine on kaikkea muuta kuin sellainen, josta saisi käsityksen, että hän on lempeä ja vastuullinen ihminen? Kolmanneksi, kuka vitun älypää antaa lahjaksi nimenomaan CORGIN, jos nyt joku elukka on väkivaltaiselle juopolle annettava?

Vaikka en väitä olevani mikään asiantuntija sen enempää corgien kuin muidenkaan koirien kanssa, niin sen verran minulla on corgeista kokemusta, että vaikka kyseessä onkin mitä suloisin ja mahtavin koirarotu, se ei todellakaan ole se kaikkein helpoin rotu. Kyseessä on todellakin paimenkoira, joka mielellään paimentaa kaikkea ja myöskin erittäin mielellään kuvittelee olevansa lauman pomo. Corgi haluaa pitää laumansa koossa ja jos lauma jostain syystä hajoaa, se protestoi. Olen päässyt ihastelemaan mm. sitä, että koko keittiö on paskannettu täyteen silkasta mielenosoituksesta ja meillä on myös edelleen lattiassa kivan reiällisiä mattoja, koska kotiin "yksin" jätetty corgi on ollut eri mieltä siitä, saiko hänet jättää pelkästään koirakaverin kanssa vai ei. 

Normicorgi on myös usein hyvin vilkas ja energinen. Se tarvitsee seuraa, tekemistä ja liikuntaa. Kirjastossa viimeksi luin koirakirjaa, jossa nimenomaan pembroke kuvattiin "sähäkkänä" ja sitä se todellakin on. Corgi voi olla varsinainen ikiliikkuja - ja myös ikihaukkuja. Eikä riitä, että corgi haukkuu, juttua tulee haukkumattakin vaikka kuinka. Lisäksi corgi on himosiivoojan painajainen, sillä siitä lähtee karvaa. Aina ja kaikkialla, ympäri vuoden. Viiden sentin vaaleaa karvaa (tai tummaa... pembroke pudottelee nimenomaan tuota vaaleaa) on ihan joka paikassa ja taistelu sitä vastaan vaatisi imuroinnin useamman kerran päivässä. 

Tauskin tapauksessa ihmettelin vielä sitä, miksi corgi on jo 5 kk vanha. Onko se ehkä jo kerran palautunut kasvattajalle "ongelmakoirana"? Siinä tapauksessa en voi muuta kuin toivottaa Tauskille onnea pyrkimyksissään opettaa corgi pois niiltä "pahoilta" tavoilta, jotka se on jo ehtinyt oppia. Jotenkin vaikea kuvitella, että artisti Peltosella olisi tähän aikaa, tai edes kärsivällisyyttä.

Tosin minun kokemukseni ovat pelkästään pembrokesta, cardigan on minulle vieraampi ja käsittääkseni sen luonne on hieman erilainen kuin serkkunsa. Corgi se on kuitenkin sekin.

Suomen Welsh Corgi Seuran sivuilla sanotaankin näin:

Rotujen luonteet poikkeavat jonkun verran, joskin molempia voidaan kuvata pirteiksi paimenkoiriksi, joille lauma on tärkeä ja palvelualttiutta riittää. Pieniä eroavaisuuksia kuitenkin on. Esimerkiksi pemu on yleensä enemmän koko perheen (ja välillä koko korttelin) koira, kun taas cardi saattaa joskus suhtautua hieman pidättyväisestikin vieraita kohtaan. Pidättyväisyys ei kuitenkaan tarkoita arkuutta, vaan harkintakykyä siitä, kannattaako vierasta yleensä edes puhutella. Cardigan on huumorintajuisempi kuin pembroke, se saattaa ajoittain heittäytyä ihan vain huvikseen pelleksi. Cardiganille voi nauraa - se vain yhtyy ilonpitoosi. Pembroke on corgikaksikosta se sähäkämpi versio, "tomerataara"-nimitys voisi kuvata pemun luonnetta parhaiten. Se on aina valmiina vauhtiin ja vipellykseen. Cardigan katsoo ensin kelloa, pesee tassunsa, katsoo omistajaansa vielä kerran "oletko nyt ihan tosissasi" -ilmeellä ja toimii vasta sitten - harkitusti. Kun cardiganin saa syttymään, sähäkkyys on taatusti samaa luokkaa kuin "serkulla". Corgi on kuitenkin aina corgi: peloton paimenkoira ja mielestään suuri (ainakin maailman suurin). Molemmilla corgimuunnoksilla on luonnevaihteluita suuntaan ja toiseen, mutta se mikä on kuitenkin pysyvää muunnoksesta ja yksilöstä huolimatta, on viisaus ja lojaalisuus omistajaa kohtaan.

Lisäksi laitan tähän artikkelin, joka oli ihan hiljattain amerikkalaisessa koiralehdessä. Tykästyin juttuun niin, että kyyneleet tulivat silmiini, kun sitä ekaa kertaa luin - nyökyttelin ja sanoin "no, just noin!"





Eilen juuri pohdin suhdettani corgeihin ja ennen kaikkea Kidiin. Juttelin nimittäin jokunen päivä sitten tuttavan kanssa, ja kun Kidi siinä teki itseään tykö, mainitsin nauraen, että tämä on sellainen mamman poika, ja tuttava naurahti siihen: "No, näin mä olen kuullut". Ai mitäh? Aviomieheni on ilmeisesti murmuttanut pitkin kyliä, että rakastava vaimo on siirtynyt palvomaan koiraa, heh. Mutta kun minä palvon ja rakastan! Eilen istahdin sängylleni hetkeksi lukemaan ja totta kai Kidi heti perästä, ja eikun syliin. Kidi on varsinainen sylikoira, enkä tiedä mitään ihanampaa kuin se, kun Kidi loikkaa nojatuolissa syliin istumaan, tai nousee vasten reisiäni, vanuttaa, katsoo silmiin ja sanoo "hou". Rakastin Wikiä ja rakastin puolicorgiani, Tassua, mutta Kidi on vienyt sydämeni ihan kokonaan. Luultavasti juuri siksi, että sillä on niin valtavasti luonnetta ja metkuja. Wiki oli luonteeltaan paljon rauhallisempi. Kidi muistuttaa luonteeltaan enemmän Tassua kuin Wikiä, mielestäni.

Tänään taivas vihmoo taas vettä. Johan tässä oli yksi satamaton, kuiva päivä! Sainkin eilen paljon aikaiseksi niin ulkona kuin sisälläkin. Innostuin pyyhkimään tuvan ikkunat sisältä, kun aurinko paljasti kaikki kärpäsenpaskat, ja samalla siistin paikkoja muutenkin. Vein passifloran vessaan ja suihkutin hyönteismyrkyllä, koska siinä luultavasti on jotain öttiäisiä, jotka nakertavat lehtiä. En vielä tiedä mitä, koska ötökät opettelemme vasta alkavalla lähijaksolla, *virn*. Posliinikukan siirsin keskikammariin ja chilin heitin kokonaan roskiin. Siistin pelakuut ja lopulta hain ns. jouluvalot ikkunoihin, eli jo monta vuotta sitten ostamani tähti"verhot". Ne ovat kauniit, nyt ikkunoissa on paljon pieniä ja isoja tähtiä. Ulkona haravoin pihan vielä kerran ja sain melkein kaikki lehdet vietyä kompostiin, Tonin avustamana sitten, kun poika tuli koulusta. Muutama kasa vielä jäi, joku toinen kerta sitten ne.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Etiäpäin elämässä


Tulevat pari viikkoa, ja sitä seuraavat kolme, ovat luultavasti nyt täynnä touhua ja tohinaa - viimeiset kolme ovatkin olleet vähän turhan hiljaiset, oikeastaan. Tavallaan. Särkevä ranne on harmittanut ja vaikka se onkin ollut parempi kuin mitä se oli ensimmäisinä viikkoina, ei se todellakaan ole ollut terve. Eilen kävin asiasta viimein lääkärillä, joka totesi vaivani tavallista sitkeämmäksi jännetuppitulehdukseksi ja määräsi siihen lääkekuurin, joka tuntuu auttavan heti! Kymmenen päivän kuuri, yksi tabletti päivässä mieluiten aina samaan aikaan päivästä, ja ei mitään muita särkylääkkeitä samaan aikaan. Eilen ensimmäisen tabletin otin, tietenkin, ja tänä aamuna käsi tuntui melkein normaalilta. Woah? Tehokas kipulääke. Äsken soittelin lisäksi fysioterapiaan ja kysyin lainaksi rannetukea; kyllä heillä sellaisia on lainaan ja sovittiin torstaille aika, jolloin käyn tukea sovittelemassa. Meltsulla on tuolloin jumppa niin päästään samalla kyydillä. 

Eilen katsoin, että ensi jakson lukujärjestykset ovat tulleet nettiin. Tulee mielenkiintoinen kolmiviikkoinen, oijoi. Neljännen viikonhan olen muilla mailla vierahilla, mikä sinänsä harmittaa, koska juuri silloin suoritetaan tutkinnon yksi osa. Täytyy heti jakson alussa puhua vastuukouluttajan kanssa asiasta. Hän on kyllä tietoinen, etten ole paikalla tuolla joulunalusviikolla, sanoin sitä jo heti ensimmäisessä tapaamisessamme, mutta täytyy tsekata, miten minä voin suorittaa tuon näytön sitten. Edellisellä viikolla? Otetaanko sitä mitenkään huomioon, että olen tehnyt asiakaspalvelua jo kesällä? Vai voinko tehdä näytön jonain muuna ajankohtana, esim. vuoden päästä? Enhän kuitenkaan valmistu ennen kuin kesäkuussa 2014.

Tulevan jakson lukujärjestyksen täyttävät suurimmalta osin myymälässä työskentely ja sidonta. Lisäksi meillä on kasviopin toinen kurssi eli rikkakasvit ja kasvinsuojelu, plus konetyöskentelyä eli jatkamme traktoriajoharjoituksia sekä vielä näkyy olevan ainetta nimeltä kukkakaupan peruskasvit. Ruukkukasvit kävimme jo läpi ja niistä on tentti heti tiistaina, ja nyt jatkamme leikkokukilla. Ne ovat helppoja, sillä ne ovat paitsi ennestään tuttuja niin myös monien latinalaiset nimet on pitänyt opetella jo muiden tenttien yhteydessä, tyyliin "vaahterat - acer". Pitäisi varmaan alkaa opetella ruukkukasveja tuohon tenttiin... Aijai, Laiskis taas ollut laiskana, kolme viikkoa olen ollut tekemättä mitään. Nyt pitää ryhdistäytyä.

Ei vain ole niin helppoa olla ryhdissään, kun syksy potkii päähän ja nurkan takana luuraava talvi jo lällättelee minulle. Sadetta, tuulta, märkää, KURAA. En käy ulkona kuin pakosta, vaan mieluummin istun sisällä ja yritän olla edes katsomatta ulos. Nyt näyttää aurinko paistavan, jospa tänään saisin pihasta lehtikasat roudattua vieruun ja sitä myötä saisi talvi tulla? Plus laittaisin liljapenkit talvikuntoon, sen toisenkin, mikä on jäänyt vielä tekemättä?

Eilen, kun kirjoittelin kirjettä, tajusin siinä samalla jotain itsestäni; siitä, miksi minä sopisin ehdottomasti paremmin asumaan Puertoon kuin tänne. Ja tajusin myös, etten luultavasti kaipaisi Suomesta oikein mitään. Suomessa, siis asuinympäristössä, rakastan eniten kevättä ja kesää, lämpöä ja uimavesiä. Teneriffallakin on kevät ja kesä, ja toki syksy ja talvikin, mutta ne eivät ole sellaisia, jotka lyövät minut maahan ja potkaisevat varmuuden vuoksi vielä päähänkin. 

Dream on! Vaikka mistä sitä tietää. Sen jälkeen, kun Meltsu sairastui, elämästä ei tosiaankaan ole voinut tietää ja se, että asiat voivat muuttua, ei vaivaa minua pätkääkään. Minä en ole tuuliajaolla, minä olen vapaa. Aiemmin ajattelin, että minulla on paljon rakkaita tavaroita, joista en tahdo luopua ja toki ne tavarat ovat minulle yhäkin rakkaita, mummun vanha peilipiironki esimerkiksi, mutta jos ajattelen, että oikeasti muuttaisin vaikka nyt Puertoon, niin en minä sitä sinne varmaankaan raahaisi. Mukaani ottaisin vain mieheni, lapseni, koirani ja valokuvani. Tietysti siinä tapauksessa laivaisin huonekalutkin mukaan, jos niiden laivaaminen olisi halvempaa kuin uusien ostaminen. Mutta ajatuksena siis, ei minulla ole maallista, jota en voisi jättää taakseni. Eihän täältä siinä lopullisessa muutossa kukaan kuitenkaan mitään mukaansa saa.

Enkä tarkoita sitäkään, etten välittäisi maallisesta. Kyllä välitän, tavarat ovat kivoja ja niitä on kiva hankkia. Mutta ei enää sillä mielellä, ettenkö voisi myös luopua niistä tarvittaessa. 

Tavarasta tuli mieleen; eilen tuli Ellokselta tilaamani ihana, tulenpunainen toppatakki. Se on todellakin ihana! Pehmeä ja mukava ja nätti. Harmi vain, että se on ehkä ihan hintsusti nafti. Mallasin ja mallasin, ja tulin siihen tulokseen, että palautan sen ja otan tilalle yhtä kokoa isomman, koska alle pitäisi mahtua tarvittaessa paksumpikin pusero. Tein palautus/vaihtoilmoituksen netissä ja nyt uusi takki on jo matkalla tänne. Yleensä Elloksen vaatteet ovat olleet minulle ihan passeleita kokonsa puolesta, harvoin olen mitään joutunut palauttelemaan.

Lopuksi vielä yksi lempirunoistani, joka sekin on yllättäen Kaarlo Sarkiaa. Ja ei, ei tällä kertaa "Georgiini".


Älä elämää pelkää


Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje:
Ei kuolema sinulta oveaan sulje.

Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen rauniolla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin. 

Älä koskaan sano:
"Tämä on iäti minun."
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.


Sarkiasta tulikin mieleeni, luin viikonlopun lehdestä, että Rimbaud'n kaikki tekstit on nyt suomennettu yhteen kirjaan! Asialla sama porukka (?), joka laittoi uusiksi suomennoksen Baudelairen Pahan kukista. Oijoi. kiltti joulupukki, jos vaikka mulle kirjan toisit?

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Spooky


Perjantai-iltana, kun katselimme Meltsun kanssa kaikessa rauhassa Netflixiä, hän äkkiä sanoi nähneensä edellisenä yönä unta - Lurpasta. Unessa Lurppa tuli kotiin; ilmestyi vain äkkiä pihamaalle, täysin kunnossa ja Meltsu muisti vielä, että Lurpalla oli ketjupanta kaulassa. Koira oli vain ollut jossain kaikki nämä vuodet ja kukaan ei tiennyt missä, mutta nyt se tuli takaisin... ja tuli heti hyvin toimeen Kidin kanssa.

Joo okei, koko kahdenkymmenen vuoden ajan olemme ajatelleet Meltsun kanssa toisinaan samoja asioita samaan aikaan niin että kun toinen on alkanut puhua, toinen on sanonut "ajattelin just samaa!" tai "meinasin just sanoa saman!", mutta ensimmäisen kerran katselemme samoja unia. Maailmanlopun meininkiä?

Ifoloriin laittamani kuvat tulivat jo perjantaina. Ihan uskomattoman nopea palvelu! Nehän olivat perillä siellä päässä torstaina puolen yön jälkeen ja tosiaan, perjantaina puolenpäivän jälkeen ne olivat minulla. Olen liimaillut niitä albumiin jo, ja samalla olen käynyt läpi kaikki nurkissa pyörivät irtokuvat, kuten kuvat jotka jostain syystä olen repäissyt albumista pois (kuten ylläoleva) sekä kaikenlaisia ekstra-otoksia, esim. sellaisia, jotka kamera nappaa Viking Linen terminaalissa maihinnousuportilla yms. Pitää niillekin etsiä paikat jostain vanhemmista albumeista, muistoja ne ovat yhtä kaikki. Kävin läpi myös laatikon, jossa minulla on kaikenlaisia muistoja matkoiltamme; kortteja, pääsylippuja, karttoja, lentolippuja jne. Valitsin sieltä lippusia ja lappusia albumiin liimattavaksi ja loput laitoin takaisin. Ne ovat oikeastaan parhaita matkamuistoja valokuvien ohella!

Nyt on Ifolorilla 13.11 asti kuvat alkaen 9 senttiä kappale. Pitänee laittaa loputkin kuvat menemään sinne. Samoin Elloksella näkyi olevan 50% alennus kalleimmasta tuotteesta - -  mietiskelen Tonille joululahjaa ja ehkä sieltä löytyisi jotain. Elloksella minulla on tili, niin ei tarvitse murehtia sitä, onko minulla rahaa juuri nyt. Luottorajani on peräti 600 euroa, heh.

Eilen pidin taas vähän siivouspäivää, lähinnä peräkammarissa. Yritän edelleen päästä eroon ylimääräisestä tavarasta ja opettelen luopumaan ... esimerkiksi kirjoja minulla on aivan liikaa! Oli aika, jolloin kirjat merkitsivät minulle paljon jo sellaisenaan, siis käsinkosketeltavina ja luettavina kirjoina, mutta nyt olen ymmärtänyt, ettei minun tarvitse omistaa niitä kaikkia. Vain ne, jotka tiedän haluavani lukea useammankin kerran. Harmin vaikeaa on vain päästä niistä eroon! Esim. kirpputorilla ei kukaan osta niitä edes parilla eurolla.

Tänään, isänpäivänä aion ottaa ihan lunkisti. Vastaan ehkä saamaani kirjeeseen, pitkästä aikaa. Olen aloittelemassa vanhaa, rakasta harrastustani uudelleen! Sosiaalinen media on tehnyt todella hallaa perinteiselle kirjeenvaihdolle ja ihmisten yhteydenpidolle muutenkin. Juuri kukaan vanhoista kirjekavereistani ei enää kirjoittele, se on vain jäänyt. Kuulumiset nakutetaan Facebookiin ja kaikenlainen muu kanssakäyminen jää. Kuka enää soittelee kavereilleen, tai kirjoittaa kirjeitä tai edes kortteja? Minäkään en soittele, enkä mitä todennäköisimmin aio soitella jatkossakaan, mutta olisi ihana elvyyttää paitsi kirjeenvaihto niin myös korttien lähettely. On ihana saada kavereilta kortteja matkoilta ja yleensä olen niitä itsekin lähetellyt. Paljon mukavampi niin ... muistan kun aikoinaan eräs tuttava oli Norjassa matkalla ja kun innoissani pyysin lähettämään sieltä kortin, mitä sainkaan? Tekstarin! Siitä jäikin pitkäaikainen muisto. Tai joulutervehdystekstarit - voi elämä. Kortti se olla pitää, jotain rotia sentään.

Postista tulikin jo  joulukorttikuori. Jospa tänä vuonna olisin ajoissa niiden kanssa?! Minusta olisi mukava vaihteeksi tehdä kortit itse, semminkin kun ei niitä montaa olisikaan (parisenkymmentä), mutta idea vielä puuttuu. Katsotaan.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Liikkuvia ja liikkumattomia kuvia


Katseltuani eläväistä unta Lurpasta innostuin pari päivää sitten katselemaan vanhoja valokuvia ja bongailemaan kuvia Lurpasta. Voi minun pientä Lupukkaani... olin melkein jo ehtinyt unohtaa, millainen se oli. Paljon muutakin unohdettua tuli vastaan, ja minulle tuli ehkä vähän haikeakin olo. Kuvia oli kuitenkin kahdenkymmenen vuoden ajalta ja paljon oli tuona aikana ehtinyt tapahtua ja muuttua. Ehkä haikein olo tuli monista hääkuvista ja siitä, että hyvin moni niistä onnellisista ihmisistä oli sittemmin eronnut ja löytänyt onnen jonkun muun sylistä, osa oli jopa poistunut ajasta ikuisuuteen ja osa taas vajonnut päihteiden hetteiseen maailmaan.

Kuvia katseltuani innostuin viimeinkin käymään läpi digimuodossa olevat kuvat ja valitsemaan niistä parhaimmat Ifolorille lähetettäväksi, kun siellä sattui olemaan vielä toimitusvapaa keskiviikkokin. Sain ensimmäiset 300 (kyllä!) kuvaa lähtemään keskiviikon aikana ja koska niillekin tule hintaa viitisenkymppiä, jätin loput 900 (ihan totta!!) kuvaa odottamaan uutta tarjousta. Luultavasti käyn läpi tuota 900 kuvan erää vielä ja mietin, onko joukossa poistettavia kuvia. Olen jo poistanut varmaan puolet siitä, mitä olen kuvannut! Olen ahkera kuvaaja, kun sille päälle satun; se on niin äärettömän helppoa, kun muistitilaa on oikeastaan rajaton määrä ja kaikkia kuvia ei todellakaan tarvitse edes säilyttää saati laittaa kehitykseen. Katsoin, että pelkästään viime reissulta Teneriffalle palasin kotiin muistitikulla 387 valokuvaa...  Oli varsin valaisevaa plarata vanhoja albumeita ja huomata, mitkä kuvat olivat mielenkiintoisimpia, tältä pohjalta oli oikeastaan aika helppo lähteä valitsemaan, mitä kuvia nyt näistä tuhansista uudemmista haluan paperille ja albumiin; niitä kuvia, joissa on ihmisiä (tai eläimiä). Muutamia maisemakuvia toki, mutta ei suinkaan kaikkia, vaan valikoiden sellaiset, joilla on joku erityismerkitys. Niitä voi sitten katsoa vaikka CD-levyltä.

Katsomisesta puheenollen, olen ollut ihan hirmuisen tyytyväinen Netflix-palveluun ja olen minäkin sitä mieltä, että se jää meille vastakin maksulliseksi palveluksi (huimaavat kahdeksan euroa kk:ssa). Jos TV-lupamaksu ei olisi jäämässä historiaan, lopettaisin sen ja siirtyisin katsomaan ohjelmat ihan kokonaan netin kautta (Yleareena, Katsomo, Ruutu ja nyt Netflix). Edes se, että meidän nettiyhteytemme pätkii, ei haittaa Netflixin katselussa, koska ohjelma on ehtinyt latautua yleensä jo sen verran, että vaikka ruutuun tuleekin ilmoitus, että yhteys tukiasemaan on katkennut, ohjelma jatkuu katkotta ja sinä aikana yhteys ehtiikin tulla takaisin eikä katseluun tule mitään katkoa.

Netflixissä pidän erityisesti sarjatarjonnasta. Olen katsonut muutaman jakson Spartacusta, josta en ole pitänyt oikeastaan yhtään, sekä muutaman jakson Lewistä, josta pidän todella paljon. Myös "kansainvälisten" elokuvien tarjonta on viehättänyt ja olen ehtinyt katsoa yhden hollantilaisen elokuvan, "Black Book", josta pidin kovasti.

Spartacuksessa minua häiritsee melkein kaikki. Liikaa seksiä ja väkivaltaa - ja kyllä, minä sanon kerrankin näin, vaikka yleensä minusta on vain viihdyttävää, kun tulee ruuden täydeltä verta ja suolenpätkiä. Spartacuksessa niitä käytetään minun mielestäni kuitenkin ... väärin? Tuntuu kuin löyhä tarina olisi kehitetty vain siksi, että päästäisiin mässäilemään väkivallalla ja pervolla seksillä. Minusta esim. Batiatuksen seksimieltymykset ja niiden yksityiskohtainen näyttäminen ei liity itse asiaan millään tavoin; ei vie tarinaa eteenpäin eikä tuo mitään uutta siihen. HBO:n Rooma-aiheiseen sarjaan (Rome) verrattuna Spartacus on ihan kuraa ja ikävystyttävä katsoa. Romessakin oli seksiä ja väkivaltaa, mutta ne kuuluivat tarinan juoneen, eikä juonta oltu kehitetty siksi, että niitä päästäisiin näyttämään. Spartacuksen henkilöhahmotkin ovat onttoja ja tylsiä. On hyvin mahdollista, etten viitsi katsoa sarjaa loppuun asti lainkaan. Paitsi jos olen oikein tylsistynyt.

Brittiläisistä dekkarisarjoista pidän kovasti, ja Lewis on ihan niiden huippua. Olen katsonut myös Yorkshiren etsiviä (Areenasta, koska en la-iltaisin ehdi) ja muutama viime jakso on ollut hiukan pettymys, nekin ovat olleet liian "raakoja", jolloin ne käyvät ainakin minusta epäuskottaviksi. Epäuskottavuus ja ylilyönnit sopivat amerikkalaisiin sarjoihin, eivät brittiläisiin.

Kipeä käteni oireilee edelleen, milloin enemmän, milloin vähemmän. Alan uskoa kohta, että kyse on jostain muusta kuin jännetuppitulehduksesta; ei kai se nyt näin kauan voi vaivata? Alan jo epäillä, että koko ranne on sijoiltaan, tai ainakin peukalo. Kyllästyin ja Meltsu tilasi minulle lääkärin ensi maanantaiksi. Siksi Meltsu, koska hän on jo tottunut terveyskeskuksen toimintaan ja tietää, mihin soittaa, jotta vapaita aikoja alkaa löytyä.

Tämä Blogger tuntuu toimivan hyvin ja toimintoja on enemmän kuin Vuodatuksessa. Kohta olen käynyt läpi vanhemmat postaukseni ja editoinut niistä tyhjät kuvaruudut ja toimimattomat videot pois. Päätin, taas kerran, olla lisäämättä kadonneita kuvia paikoilleen ja tämä päätös nyt PITÄÄ.

torstai 8. marraskuuta 2012

Hyvää päivää, Blogger!


Sain viimeinkin tarpeekseni Vuodatuksen tökkivästä palvelusta ja asiakaspalvelusta, jota ei enää ole lainkaan. Tänä aamuna pääsin kirjautumaan sisään suht normaalisti, joskin hitaasti, mutta sitten alkoivat taas ongelmat. Vuodatuksen FB-sivujen mukaan en ollut ainoa ongelmineni, mutta se ei nyt lohduttanut yhtään. Olin antanut edellisellä tökstöks-kerralla Vuodatukselle viimeisen mahdollisuuden ja se tuli nyt sitten käytettyä. Pois palvelusta, joka ei toimi, ei välitä edes maksullisista asiakkaistaan (jollainen minä en onneksi ollut! kuinka paljon harmittaisikaan rahanmeno, kun se, että olen hukannut aikaa ja vaivaa ottaa ihan riittävästi päähän?!) ja josta ei tosiaan saa enää minkäänlaista vastausta asiakaspalvelusta. Luin FB:stä, että osa asiakkaista on ottanut yhteyttä jopa Alma median johtoportaaseen asiassa ja sielläkin ollaan oltu hyvin tympeitä. 

Onneksi pääsin pitkän takkuamisen jälkeen kirjautumaan Vuodatukseen edes sen verran, että pystyin siirtämään tekstini blogger-formaattiin ja siirtämään tänne! Nyt tulen viettämään ison tovin editoimalla kahden vuoden tekstejäni ja EHKÄPÄ tässä samalla innostun laittamaan teksteihin ainakin osan niistä kuvista, jotka niissä alkujaan olivat ja jotka Vuodatus kadotti bittiavaruuteen. Ehkä, en ole varma asiasta, enkä lupaa mitään.

Toistaiseksi tämä Blogger on vaikuttanut oikein hyvältä käyttää. Hetken asioita ihmeteltyäni olen päässyt muokkaamaan ulkoasua ja muutenkin tekemään mieleisiäni muutoksia.

En tiedä, mihin listoille tässä palveluntarjoajan myötä mahdoin joutuakaan ja kuka löytää minun blogini uutena lukijana ja mitä kautta - mutta jos joku tänne töpsähtää ja minut uudeksi ihmiseksi havaitsee, niin tervetuloa vaan! Aiemmassa blogissani minulla oli pitempikin esittely itsestäni mutta sitä en saanut asettumaan tänne sivulaatikkoon luontevasti, joten olkoon sen paikka tässä:

Minä, Laiska Vaimo, olen aikuiseen ikään ehtinyt rouvashenkilö eteläisestä Suomesta. Asustan vanhaa maalaistaloa 20 km:n päässä ns. sivistyksestä (lähimmästä kaupasta) kera aviomiehen, teini-ikäisen pojan ja muutaman kotieläimen.

Aiemmin ihan oikea toimitusjohtaja, sittemmin monen sattuman summana siirtynyt (luojankiitos) työttömäksi ja opiskelijaksi. Kaikesta huolimatta minulla on aikaa kaikenlaiseen haahuiluun ja häröilyyn, mitä ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa tuottavaksi puuhaksi - siitä blogini nimessa oleva adjektiivi "laiska". Vapaa-aika menee kummasti elokuvia katsoessa ja varsinkin World of Warcraftia pelatessa, joten mitään mullistavaa tästä blogista et tule löytämään.

Nuin, tuo olen minä. Aiemmassa blogissani minulla ei ollut kommentointimahdollisuutta lainkaan, ihan siitä syystä, että vaikka luen kiltisti kommentit, en vastaa niihin ... syystä että toisinaan en osaa vastata yhtään mitään nasevasti. Juu, höntti minä. Nyt päätin avata rajoitetun kommentointimahdollisuuden, jossa mahdolliset kommentit jäävät ehkä kokonaan ilmestymättä julkiseen jakoon. En edelleenkään ole blogien ihmeellisessä maailmassa herättämässä keskustelua vaan jorisemassa omiani!

Tästä se siis alkaa, urani Bloggerin bloggerina.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Kun vainajat tulevat käymään


Uneksin viime yönä Lurpasta; uni oli hyvin eläväinen ja siinä Lurppa vain otti ja ilmestyi kotipihaan, ihan elävänä ja hyväkuntoisena, joskin monta vuotta vanhempana kuin se oli kadotessaan. Totta kai, koska Lurppa katosi vuonna 2004 ja jos se oikeasti olisi elossa, se olisi todellinen koirien seniori, se olisi 19-vuotias. Mutta unissa kaikki on mahdollista, myös vainajien heräämiset henkiin, tai pikemminkin se, etteivät he koskaan olleet kuolleetkaan. Lurppa oli ihan oma itsensä kaikkien näiden vuosien jälkeen, tottelevainen (silloin kun sille päälle sattui) ja äärettömän kiltti, jolla korvat menivät luimuun heti, kun ääntäni jouduin korottamaan. Kidin kanssa se oli kaveria heti, mikä sinänsä on ihmeellistä, koska kaksi poikakoiraa samassa taloudessa ei todellakaan ole mikään win-win-yhdistelmä, ja Mindin kanssa sitten oli taas jotenkin vaikeampi tulla toimeen. Arvelin sen johtuvan Mindin vanhan rouvan äreydestä ja kyvyttömyydestä hyväksyä ihan välittömästi toista aikuista koiraa saman katon alle.

Nyt minun on kova ikävä Lurppaa. Olisin laittanut tähän kuvan rakkaasta Lupukastani, mutta Lurppa lähti ennen digikamera-aikaa, joten yhtään kuvaa minusta ei siitä digitaalisessa muodossa ole, jollen sitten pläjäytä valokuva-albumia skannerille. Sen muuten voisinkin joskus tehdä... äsken vanhoja kuvia selatessani unohduin katsomaan niitä sillä mielellä, että "voi hyvänen aika, onko tuostakin noin kauan..!" Oli hassua törmätä kuvaan Tonin ensimmäisestä koulupäivästä, esimerkiksi. Kuka kumma oli se pikkupoika..?

Minulla on järkyttävän monelta vuodelta kuvat vain digimuodossa, ei ole tullut lähetettyä niitä mihinkään kehitettäväksi, vaikka olenkin sitä mieltä, että paperikuvien katselussa on oma viehätyksensä, jota en todellakaan halua kadottaa. Pitäisi alkaa laitella kuvia kehitykseen... viimeiset paperikuvat albumissani ovat Tonin ja minun Rooman-matkasta! Toki minulla on kuvistani varmuuskopiot ja varmuuskopioiden varmuuskopiot, mutta kuitenkin. Ei ole mitään vertailukohtaa sille, kun istahtaa nojatuoliin albumin kanssa ja kääntelee varovasti lehtiä ja niiden silkkipaperisia välilehtiä. Hirmuisen paljon voisin pois antaa, mutta en valokuvia. Välähdyksiä eletystä elämästä ja kuvia, joissa vainajat tulevat luo sellaisina kuin olivat eläessään.

Kuvista puheenollen, kävin sivustolla Teneriffan retket katsomassa ajankohtaisia kuvia ja huomasin kauhukseni, että viimeviikkoinen myrsky oli vienyt mennessään osan meidän lenkkipolustamme! Eikä! Näytti siltä, että vesivirrat olivat huuhtoneet kiviä ja maata mereen, ja polku oli kai ihan suljettukin. Toivon todella, että se korjataan siiheksi, kun me saavumme, koska jos jotain odotan, niin kävelyä San Pedroon. Olen jo hekumoinut ajatuksella, että heti kun olemme päässeet perille (lento laskeutuu jo aamupäivällä) ja asettuneet taloksi, hyppään lenkkareihini ja kävelen ehkä jopa San Pedroon asti. Pakko päästä haistelemaan ja maistelemaan suolaista tuulta ja ihailemaan appelsiini- ja avokadopuutarhoja. Ehkä siinä yhdessä pihassa tönöttää taas se maailman komein koirakin?!

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Ei aina niin mukava Laiskis


En kuulu niihin ihmisiin, jotka teeskentelisivät julkisessa blogissaan olevansa aina niin helvetin sielukkaita, henkisiä ja ystävällisiä, puoli-pyhimyksiä, jotka tahtovat muille pelkkää hyvää ja uskovat ikiaikaisen karman lain korjaavan vääryydet. Nuu-uh, myönnän ihan reilusti olevani joskus hyvinkin ilkeä niin ajatuksissani kuin teoissanikin. Nyt olen ollut pari päivää ilkeä ajatuksissani ja sanoissani, tosin ne sanat olen lausunut vain puolisoni kuullen, enkä menisi niitä asianomaiselle sanomaan, mutta kuitenkin. Ottaa niin päähän ihmisten ... mikä? kaksinaamaisuusko? En tiedä edes mitä sanaa voisi käyttää tapauksesta, jossa toinen on kohdellut läheistään kuin roskaa, kuin jotain jätettä vailla ihmisarvoa, ja nyt sitten kun on pelko hänen menettämisestään, läheisellä onkin äkkiä niin suuri arvo hänen elämässään, ettei mikään muu merkitse mitään. Voi kittu, etten paremmin sano. Ajattelitko koskaan, ettei hän ole ikuinen, kun naiskentelit pitkin maita ja mantuja, ja nauroit kun jäit siitä kiinni? Enkä minä liioin suostu itse pukeutumaan säkkiin ja tuhkaan ihmisen takia, joka oman kostonsa välineenä käyttää lapsia. Se on voi voi, että olet sairas, mutta oikeasti - ei se liikuta minua. Parane pian, mutta älä odota minulta kukkia sairasvuoteesi ääreen.

Eilen innostuimme siirtämään PS3:n peräkammarista keskikammariin ja päinvastoin PS2:n sitten peräkammariin. Ajatuksena oli päästä keskikammarin isoon töllöön liitetyn pleikan kautta nettiin, sillä Meltsu toivoi voivansa katsoa nimenomaan töllöstä Ruudun, Katsomon ja Yleareenan tarjontaa ts. tv-ohjelmia hänelle sopivaan aikaan ilman että niitä olisi tarvinnut tallentaa kovalevylle ja hommahan pelitti todella hyvin. Ruutua ja muita ei itseasiassa ehditty juurikaan testaamaan, kun vehje pläjäytti esille uuden Netflix-palvelun mainoksen ja ajattelimme, että voisihan sitä nyt kokeillakin sen ilmaisen kuukauden verran. Rekisteröidyin siis palveluun ja tykästyimme siihen heti. Erityisesti Meltsu oli innoissaan; juuri tällaista hän oli toivonut - palvelua, josta voi valita leffoja ja sarjoja katsottavakseen milloin haluaa. Olin itsekin aika vaikuttunut palvelun helppoudesta ja tarjonnasta. Mitään uutuusleffoja siellä ei ole, mutta siitä huolimatta tarjonta on aika runsas. Meltsu oli jo varma, että haluaa maksaa jatkossa sen kahdeksan euroa kuussa tästä palvelusta, mutta minä harkitsen asiaa vasta selvitettyäni kuinka usein tarjonta vaihtuu / uusiutuu. Jos valikoima pysyy aina samana, se on pian katsottu loppuun. Onhan joukossa kuitenkin elokuvia, jotka olemme nähneet, jotka meilleä on dvd:llä tai jotka eivät edes kiinnosta. Meltsu kumminkin on sairaslomalla ainakin vielä seuraavat puoli vuotta ja aikaa elokuville ja sarjoille on.

Tosiaan, Meltsun sairasloma jatkuu edelleen. Odotin hänen saavan sitä ehkä tammikuulle, mutta että puoli vuotta... Hassua, ihan alkuunhan sitä myönnettiin suurinpiirtein parin viikon pätkissä ja nyt pätkät ovat vain pidentyneet. Alkavalla viikolla, kunhan saamme sairaslomatodistuksen, pitää laittaa eläke/kuntoutustukihakemus vetämään. Lääkäri oli ottanut puheeksi, että Meltsulla olisi mahdollisuudet päästä ihan kokonaankin eläkkeelle, siis sairaseläkkeelle, mutta Meltsu oli siihen todennut, että ei hän nyt sentään 42-vuotiaana eläkkeelle vielä..! Että jos nyt kaikki kuntoutukset käytäisiin läpi ensin. Lähitulevaisuudessa Meltsu päässeekin kelan maksamaan kuntoutukseen oikein johonkin laitokseen, parin viikon pätkissä niitä kai saa. Hän siitä lääkärille jo mainitsikin, että se pitää sitten suunnitella sellaiseen ajankohtaan, että minä olen etäviikoilla, koska ei teiniäkään voi ihan yksin jättää viikoiksi. Lisäksi lääkäri oli lämpimästi suositellut oleskelua etelässä, keuhkojen takia. Kolmen viikon rupeama tekee enemmän kuin hyvää keuhkoparoille, jotka nyt vuotavat verta tämän perkeleen kosteuden takia.

Loppuelämä Puertossa, tai siis yleensäkin Teneriffalla, houkuttaa. Pitää vain löytää töitä ja ennen kaikkea opetella kieli kunnolla. Vaikka minun keuhkoissani ei ole mitään todettua vikaa, niin muisto siitä, miltä tuntuu seisoa kanarianmäntyjen katveessa ja vetää kylmää vuori-ilmaa keuhkoihin, elähdyttää vieläkin. Tai auringonpaiste Teno Altossa, missä tie loppuu - se miltä ilma siellä maistuu ja tuoksuu; puhtaalta. Ampiaiset surisevat mehikasvien kukkasissa ja jossain kauempana vuohien kellot kilkattavat.

Miten minä joskus ajattelin, että en voisi elää missään muualla kuin Suomessa? Kun kannan elämääni koko ajan mukanani, missä tahansa olenkin!

..... Toisaalta, jos ihminen antaa kohdella itseään kuin paskaa, niin mikä minä olen sitä taivastelemaan? Jos hän palaa suhteeseen, jossa häntä petetään, alistetaan, hänen liikkumistaan rajoitetaan, hänet pakotetaan seksiin ja hänen mielipiteitään ja ajatuksiaan mitätöidään, niin kai hän sitten sellaista elämää haluaa. Ei ehkä olekaan minun asiani ymmärtää.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Happy Pyhäinpäivää!


Minulla on varsin kaksijakoinen suhtautuminen juhlapäiviimme; osa niistä on minusta ok, osa taas ihan turhia, joita en juurikaan viitsi huomioida. En tiedä, pitäisikö valittaa suomalaisesta tavasta juhlia, joka on juhlava, mutta samalla tylsä? Monet juhlat juhlitaan vähän turhankin vakavasti, mutta onko se sitten vakavuutta vai pitäydymmekö kunnioituksesta juhlinnan kohdetta kohtaan suht ilmeettöminä?

Pyhäinpäivä ei ole koskaan merkinnyt minulle yhtään mitään, ei liioin isänpäivä tai äitienpäivä, eikä ystävänpäiväkään. Pääsiäinen on ollut neljän päivän vapaa. Vappu ja juhannus entisiä ryyppyjuhlia, joille ei niilläkään enää ole merkitystä, kun juhliminen juomalla pää täyteen ei tosiaankaan innosta. Ainoa merkittävämpi on ollut joulu, joka sekin kadotti entisestä merkityksestään suurimman osan kaksi vuotta sitten, kun isä tuli meille räyhäämään ja päätin, etten jouluani hänen kanssaan vietä. Sehän tarkoitti sitä, ettei äitikään enää kuulu minun jouluhini, joten se merkitys mikä perhejoululla minulla oli, on mennyttä. Etsin uusia muotoja omalle joululleni.

Amerikkalaista hapatusta tai ei, juhlista kiehtovin on hallween. Ja kyllä, tiedän ettei se kuulu suomalaiseen perinteeseen, vaan meillä on oma pyhäinpäivämme, mutta yhä enenevässä määrin se tänne on tunkemassa. Mielenkiinnolla kuuntelin eilen YleX:n toimittajien jutustelua siitä, että monille heidän ikäisilleen halloween on jo tutumpi kuin oma pyhäinpäivämme  ja lapsille pyhäinpäivä alkaa olla jo outo juttu. Lapset pukeutuvat jo noidiksi Suomessakin ja olen ymmärtänyt, että karkki tai kepponen-kerjuu alkaa yleistyä. Aiemmin olisin ollut pahoillani, mutta en ole enää. Miksi pitäisi pitää kynsi hampain kiinni perinteistä jos niiden uusiutuminen tapahtuu niinkin luontevasti kuin nyt on käymässä pyhäinpäivän kohdalla? Antaa mennä vaan.

Jos minun pitäisi muiluttaa joku pyhäinpäivän viettotapa Suomeen, niin mieluiten hakisin sen Meksikosta. Kun kuolen, älkää tulko itkemään haudalleni kynttilälyhdyn kanssa, vaan tuokaa kunnon leka vaikka olutta, tanssikaa ja laulakaa.

 "Don't worry, I got this!"

Eilen kuulin vauvauutisia. Hieno homma! Ihan kaikille asianosaisille ja vähän muillekin .

Tonille tuli kutsu rippikouluun. Eih, mihin vuodet katosivat? Minun "paras" rippikoulumuistoni lienee se, etten olisi halunnut sinne ollenkaan, minkä johdosta isäni otti ja löi pääni seinään ja haukkui huoraksi. Rippikouluun oli pakko mennä, muutoin oli "huora", viis siitä, ettei minulla juuri muuta kokemusta huoraamisesta ollut kuin (päättynyt) kahden kuukauden seurustelu, ensi-sellaiseni, jonka aikana ei suutelemista pitemmälle menty. Inhosin jokaista hetkeä istuessani päivärippiksellä ja pinnasin sieltä parhaani mukaan. Pappi ei tainnut pitää minusta. Ankara mies, joka ei saanut meitä uskomaan, miksi oli syntiä mennä la-iltaisin tansseihin. Eipä mitenkään miellyttäviä kokemuksia, joten siinä mielessä voin vaikka hämmästyä sitä, että myöhemmin kuitenkin pystyin luomaan varsin hyvänkin suhteen Jumalaan. Mutta hän ei olekaan Jumala, joka kieltäisi tanssin tai hakkaisi lasten päitä seiniin.

Pidin itsestäänselvänä, että Toni menee rippikouluun, mutta onneksi tajusin kysyä myös häneltä asiasta; tahtooko ja tietääkö, ettei hänen tosiaankaan ole pakko. Tahtoo hän, ja on valinnut jo sopivat leiripäivätkin. Tutustuin seurakunnan sivuilla nyky-rippikouluun ja suunnittelemme jo innokkaina Tonin kanssa, mihin vapaaehtoisiin tilaisuuksiin voisi osallistua... Äsken katsoin Teneriffan suomalaisen seurakunnan sivuja ja sieltä löytyi parikin tilaisuutta, joissa yhdistää huvi ja hyöty: 19.12 on kauneimmat joululaulut San Francisco-kirkossa ja 24.12 on peräti kaksi joulumessua samaisessa kirkossa. Niin, ja joulumyyjäiset on 22.12, mutta tämä kiinnostaa ihan muuten vain, ei siitä saa niitä "pisteitä" rippikouluun.

P. oli meillä eilen koko päivän, laittoivat Meltsun kanssa vanhan lantalan järjestykseen ja halkoivat isoimmat puut polttokelpoisiksi. Tarjosin ruuan, ja totta kai juttelimme ja suunnittelimme matkaa, vaikka en minä P:tä Puertossa ehdi näkemään, koska hänen lentonsa on vielä ilmassa, kun minun singahtaa taivaalle. Siltikin, voi sitä suunnitella.