tiistai 30. lokakuuta 2012

Pitäis kai alkaa


Nyt kun loma on ohi, pitäisi kai siirtää katse kohti koulutyötä. En ole kunnolla edes vilkaissut tehtäviä, mitä nyt koulussa luin monistenipun läpi ja hihkuin vienosti ihastuksesta. Nyt olisi korkea aika tehdä muutakin... käydä kirjastossa hakemassa materiaalia ja miettiä muotoja ja lähestymistapaa. Työseloste tulee olemaan piece of cake, sain edellisestäkin K3:n, ja lisäksi pitää ihan taatusti väsätä konetyöskentelyn oppimiskirja nyt, kun vielä muistan, mitä olen oppinut.

Pariksi päiväksi on tiedossa touhua, meille tulee puukuorma, loka-auto, Tonia pitää (jonkun) viedä labraan... lisäksi ajattelin leipoa paitsi makeaa kahvin kanssa tarjottavaksi niin myös karjalanpiirakoita.

Kananmuna-asiakin järjestyi! Jatkossa voimme hakea tutulta vapaan kanan munia 3 euroa / 15 kappaleen rasia.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Enpäs lähtenytkään - vielä


Vuodatuksen toiminta tökkii taas kerran, ja melko pahasti. Olen koko aamun yrittänyt päästä päivittämään blogiani, mutta ensin en päässyt tänne lainkaan ja kun viimein pääsin lukemaan, en päässyt kojelaudalle. Nyt olen päässyt tänne asti, onnistunut lataamaan kuvankin palvelimelle, mutta hirmuisen h i t a a s t i kaikki toimii. Olen ihan hirmuisen pettynyt Vuodatuksen toimintaan, ennen kaikkea siksi, että ovat ilmoittaneet, että eivät vastaa sähköposteihin ja edes Facebook-sivuilla ei saa mitään infoa siihen, mikä täällä nyt tökkii. Kesäisen kuvien joukkotuhon vielä jotenkin sulatin, koska olen tosiaan ollut muutoin oikein tyytyväinen Vuodatuksen toimintaan (olen mm. saanut vastauksia sähköposteihini, kun minulla on ollut ongelmia), mutta nyt ihan pelottaa... kuvat katosivat lopullisesti, koska mitään varmuuskopioita ei ollut - katoaako kohta kaikki muukin? Kaikki kirjoitukseni kahden vuoden ajalta? Niistä minullakaan ei ole varmuuskopiota omalla koneellani, koska jotenkin olen ajatellut, että se, että minkä nettiin laittaa, siellä se pysyy, pitäisi paikkansa. Enkä ole tuntenut kirjoituksiani niin "tärkeiksi", että tahtoisin säilyttää ne omalla koneellani. Siksihän minä blogitan, ettei minun tarvitse säilytellä itselläni näitä välähdyksiä elämästäni! Mutta en minä silti toivo, että ne kokonaan katoaisivat.

Viikonlopun Sunnuntaisuomalaisessa oli koko sivun juttu Vuodatuksen kuvamokan aiheuttamasta mielipahasta ja vahingosta. Nyt luin Facebook-sivuilta käyttäjien kommentteja, että moni asia edelleenkin mättää, esim. maksullisia palveluja tilanneet eivät ole saaneet vastinetta maksuilleen, ja jotkut ihmiset eivät pääse blogeihinsa ollenkaan. Selasin siksi jo muita ilmaisia blogipalveluita ja löysinkin pari hyvää, tai ainakin hyvältä kuulostavaa. Minulle on tärkeätä, että saan muokata blogini ulkoasua ja että kuvatilaa on riittävästi. Helppokäyttöisyys on hyvä, toki ja mieluusti saisi olla suomenkielinenkin. Semisti ohjelmointikieliä ainakin ymmärtävänä voisin toki kikkailla hankalampienkin palvelujen kanssa, mutta en tosiaankaan viitsi vaivautua.

Mutta juuri kun olin päättämässä, mihin blogini siirrän, pääsin tänne ja ajattelin nyt vielä yhden mahdollisuuden antaa. En tahtoisi jättää muuten mukavaa blogiympäristöä, mutta jos käyttö on enemmän ongelmallista kuin mukavaa, niin on aika etsiä uusi ympäristö.

Pyörsin sittenkin eiliset puheeni äänestämättä jättämisestä. Olimme Meltsun kanssa oikein päättäneet, että emme jaksa vaivautua > ei tarvitse sovittaa ajomatkaa äänestyspaikkaan päiväohjelmaan, mutta illan hämärtyessä tulimme katumapäälle ja kävimme raapustamassa numeron äänestyslippuun. Äänestin puoluetta, jota en ole ikinä äänestänyt, enkä oikeastaan olisi kokenut tarpeelliseksi äänestää nytkään, mutta annoin ääneni ennenkaikkea kaverille, jonka asialliseksi ja vakaamieliseksi tiesin ts. tiesin, että jos hän pääsisi valtuustoon, hän seisoisi sanojensa takana ja piikkinä lihassa. Tai niin ainakin toivoin! Olen joutunut pettymään tässä asiassa aiemmin; äänestettyäni ihmistä, jonka uskoin ajavan meidän syrjäkyläläisten etuja, hän otti ja muutti kuntakeskukseen eikä sen koommin vanhoista naapureistaan välittänyt. Toisaalta, se että äänestin juuri häntä, juuri tästä puolueesta, oli minun tölväisyni päättäjille. Ja se siitä.

Tänä aamuna hyrähdin nauruun lukiessani Oulun valtuustosta pudonneen Jasmin Mäntylän mietteitä. Hän toteaa Iltalehden mukaan blogissaan (?): En tajua, miten ihmiset ajattelevat tai miettivät asioita, enkä itse asiassa haluakaan tajuta. Yeah, right - jos ihminen on tällä mielellä liikenteessä, niin onko mikään ihme, että ääniä tulee vain 27.

Eilen Mindi teki Temput ollessaan äidin kanssa metsässä. Jostain oli ponkaissut nimittäin jänis liikkeelle ja tottakai  meidän tytti perässä, Kidi hännänhuippuna. En tiedä, kuinka pitkään ja kuinka kauas olivat juosseet, mutta kyllä ne sieltä takaisin tulivat äidin luo, ilman jänistä. Arvasin, ettei juoksuspurtti tee hyvää Mindille ja niinpä siinä kävi. Iltaa kohden neiti alkoi nilkuttaa ja nukkumaanmenoaikaan kipu ja nilkutus oli jo niin paha, että koiraparka ei päässyt jaloilleen ilman että Meltsu nosti takapäästä. Sänkyyn Mindi ei päässyt hyppäämään, vaan vietti yönsä lattialla. Olin todella huolissani ja mietin jo, mitä asian kanssa pitää tehdä - mistä saan rahat leikkaukseen vai onko ainoa vaihtoehto lopettaa muuten terve (iäkäs) koira. Vaan onneksi aamulla tytti oli jo paljon parempi! Ontumista tuskin huomaa ja aivan reippaasti hyppäsi sänkyyn, kipitti ulos jne. Eiköhän tämä tästä levolla ja kipulääkkeillä asetu. Harmitti kyllä, ja niin varmaan harmitti äitiäkin. Mutta vaihtoehto ei voi olla, että koiraa pidetään narussa metsälenkillä, kun se muutoin pysyy ihan nätisti lähellä ja tulee kutsuttaessa. Täytyy vain toivoa, ettei fauna hyppää syliin kovin usein! Kun ei sitäkään voi tehdä, että koiralle selittäisi, että juosta ei sitten saa... No, onneksi kyseessä oli vain jänis. Minähän törmäsin Mindin kanssa supikoiraan muutama vuosi sitten, ja se se vasta oli homma irrottaa koira supikoirasta. Kuvainnollisesti, eivät ne toisissaan kiinni olleet ja se johtui ainoastaan siitä, että Mindi ei ylettynyt supiin.

Eilen huolestuksissani mietin koiran- ja kissanruokien hankkimista jostain edullisemmasta paikasta kuin mistä nyt hankin. Ja Mindin ruokavalion muuttamista. N. mainitsi, että erikoisruuat ovat yhtä tyhjän kanssa, koska vaikuttavien ainesosien määrä on olemattoman pieni ja että tehokkaampaa on yhdistelmä normaaliruoka + ravintolisä. Hän mainitsi jonkun hyvän ravintolisän nimenkin, mutta olen unohtanut sen. Pitää kysyä sitä. Nythän olen ostanut Kidin ja Hipposen ruuat Mustista ja mirristä, Mindin ruoka tulee eläinlääkärin kautta, maksaa seitsemisenkymppiä säkki. Eilen katsoin netin kautta Plantagenin hintoja ja vertailin niitä Mustiin ja mirriin. Musti ja mirri on edullisempi. Tsekkasin vielä M:n suositteleman nettikauppa Zooplussan ja se on huomattavasti edullisempi vielä. Ruoka, joka minulla on mielessä, ja jota vertailin, oli Zooplussassa kympin edullisempaa kuin Mustissa ja mirrissä. Tutkiskelin, että "pahimmassa" tapauksessa Zooplus toimittaisi ruuat kuntakeskukseen (postiin, ehkä ne tuodaan kotiinkin asti), mikä olisi sekin säästöä. Mindin ruoka on haettu sieltä tähänkin asti, ja muiden eläinten ruokaa varten on täytynyt ajaa Lahteen.  Kannattaa varmaan ainakin kokeilla, toimituskulujakaan ei ole yli 39 euron tilauksilla.

Muutenkin tekee mieli shoppaillaaaaa.... Seikkailin Elloksen sivuilla ja merkitsin toivelistaani niin takkia kuin puseroakin. Olen ollut niin kauan poissa ihmisten ilmoilta, ettei minulla ole kunnollisia talvivaatteita. Kesävaatteita on hankittu jo mukavasti, mutta ei kai minun pidä pärjätä niillä talvella koulussa? Tarvitsen muutamia pitkähihaisia puseroita ja tunikoita. Ja Toni tarvitsee alusvaatteita ja sukkia.

Nyt, kun meille haetaan maito hinkillä maatilalta, olen alkanut kaipaamaan yhä enemmän myös paikkaa, josta voisi hakea kananmunia. Meillä onkin tiedossa eräs henkilö, jolla on kanoja ja nimenomaan vapaita kanoja, jotka tepsuttelevat pitkin pihaa, ja hän kuulemma myy munia. Ilmeisesti ovat kyllä kalliimpia kuin kaupan munat, mutta toisaalta... En minä niin siitä välitä, kuinka eettisesti tuotettuja munat ovat (vaikka kaikkein mieluiten kaupastakin ostan vapaiden kanojen munia, tosin nyt viime aikoina siinä on tullut taloudellinen tilanne vastaan ja ostan vain niitä halvimpia), mutta ajatus siitä, että saisin munat suoraan tuottajalta, on se, minkä perässä minä olen. En edes tiedä, miksi. Ei siinä tosiaan ole mitään ihmeempää ideologiaa takana, jollei sitten kummallista halua palata "vanhaan". Samaa ajatusta, mikä saisi minut ostamaan jauhoni paikalliselta myllyltä kaupan sijaan, jos siihen olisi varaa.

Seitsemän viikon kuluttua olen etsimässä paikallisia tuotteita etelän auringon alla. Taidan tarvita aamukampaa! Ihanaa. Alan jo tehdä listaa, mitä tarvitsee ottaa mukaan... leivinpaperia, viispippuria, kuivahiivaa... Tai no, ehkä hiivaa saa Puertostakin? Jauhoja siellä ei ole myynnissä samalla tavoin kuin meillä (kaipasin tuttuja 2 kilon paketteja enkä mitään pikkupusseja!), maustevalikoima ihan onneton ja tosiaan leivinpaperia eivät taida tuntea ollenkaan. Ja siis, jauhoja en sentään kotoa raahaa, koska on siellä nyt jauhoja. Marketeista saatava leipä on usein sellaista höttöä, ettei sitä voi oikein leiväksi kutsuakaan, vaan pikemminkin pullaksi, joten ajattelin harrastaa leipomista ihan itse, plus yllättää appiukon sillä, että jätän pakastimeen sitä hänellekin. Parasta leipää viime reissulla taisin löytää Tacoronten maalaismarkkinoilta, ihania pieniä patonkeja, jotka olivat "rustico". Eli maalaisleipää tms. Kaupossakin on rusticoa, mutta usein se on minun suomalaiseen makuuni sekin liian höttöä.

Niin, ja joulu Puertossa... Vaikka idea on, että sinne mennään joulua karkuun, niin kyllä minä varmasti jotain spesiaalia laitan jouluaattona. Mikä ettei, kun kuitenkin tykkään laittaa. Ainakin joskus.

Eilen illalla, kun ajoimme kotiin äänestyspaikalta, satoi lisää lunta. Isoja, valkoisia höytyviä. Se oli kaunista. Nyt keli on pompsahtanut plussan puolelle ja lumi sulaa pois. Ei sekään oikeastaan haittaa. Mikä muka voisi haitata maanantaipäivänä, kun olen yksin kotona eläinten kanssa ja koti on siisti ja puhdas?

Videossa enemmän kuin tuttuja maisemia. Kuvaaja kulkee myös pitkin meidän lenkkipolkuamme.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kerta se on ensimmäinenkin


Aina siitä asti, kun pääsin äänestysikään, olen käynyt äänestämässä kunnallis-, eduskunta- ja presidentinvaaleissa, mutta nyt minulla jää, ensimmäisen kerran, jotkut näistä vaaleista väliin. En jaksa, en viitsi, enkä oikein haluakaan raahautua äänestyspaikalle tänään. En tiedä, ketä äänestäisin, enkä edes tiedä, ketä siellä on ehdolla..! Onko ketään, jolle viitsisin ääneni antaa? Mitä teemoja on puolueilla, mitä tavoitteita, mihin pyritään? Oman elämäni tragediassa (höhöö) en nyt jaksa lainkaan kiinnostua kunnallisvaaleista, en kunnallispolitiikasta, en sitten yhtään mistään. Mietiskelin äsken, että tunnen jollain tavalla "syrjäytyneeni" viimeisen vuoden tapahtumien ansiosta - yhteiskunta on sysännyt minut sivuun sieltä, missä tapahtuu, ja minulla on fiilis, ettei minun ääntäni ja osallistumistani kaivata. Olen epäonnistunut, paaria, en kelpaa.

Vaikka en tietenkään oikeasti ajattele olevani epäonnistuja, en omassa henkilökohtaisessa elämässäni. Sille, että juuri nyt on tunne, ettei minun ääntäni tarvita, ei kuitenkaan voi mitään... kun muistelee vaikka sitä, kuinka entiset asiakkaat ja yhteistyökumppanit eivät taannoisessa tv-ohjelman kuvauksissa vaivautuneet edes tervehtimään Meltsua. Pitäkää vaalinne, prkl. Ehkä sitten neljän vuoden päästä jaksan taas kiinnostua yhteisistä asioista. Olkoon.

Pakkanen jatkuu edelleen, eikä perjantain vastaisena yönä satanut lumi ole vielä sulanut mihinkään. Olipa hyvä, että sain torstaina yarikseen talvirenkaat alle! Raikas ilma, ja se tosiseikka, ettei sisälle kantaudu yhtään kuraa ja hiekkaa nyt, ilahduttaa kovin. Pesin eilen portaatkin ja hain niille "uuden" maton eli löysin vanhan, pitkän räsymaton, josta leikkasin sopivan pätkän, jonka Meltsu auttavaisena niittasi lattiaan kiinni. Piristää sekin osaltaan eloa, kun ei portailla ole kurakerrosta, vaan iloinen matto puhtaalla lattialla. Koirillekin vaihdoin portaille talvipedit eli laitoin petien päälle vanhat kaninkarvaiset päälliset.  Oikeastaan olisi mukava, jos talvi olisi nyt tullut... Toisaalta ei yhtään kiva, koska takapiha on haravoimatta ja puolet liljan sipuleista odottaa edelleen nostamistaan. Voltaren-kuurista on ollut apua; käsi on paljon parempi nyt, joten siltäkin osalta hinku puutarhahommiin olisi kova.

Hirmuisen ihana on istua kotona, tuvassa, ja halloween-lyhdyissä tuikuttaa vaniljantuoksuiset tuikut. Vaikka olenkin yhteiskuntakelvoton mölli, niin elämä on silti mukavaa! Helppoakin. Täynnä pieniä asioita, joista iloita. Kuten:

- ystävän laittama käsikirjoitus, osa 9
- Tonin ihanat kummivanhemmat, joita kävimme tapaamassa perjantaina
- kälyn pärjääminen yliopistossa
- hyvä elokuva
- tuoreen sämpylän tuoksu
- kirjeenkirjoittaminen
- jne.

Päivän videoksi jotain itsekuvattua.

torstai 25. lokakuuta 2012

Ensimmäinen kuura-aamu


Oli upeaa herätä aamuun, jossa kuurainen ruohikko rahisee jalkojen alla. Tiedän, että syksyn kehittyessä oikeaksi talveksi tulen vihaamaan pakkasta ja lunta, mutta nyt, kun pakkanen merkitsee löllönä lilluvan pihan kuivamista, minä iloitsen. Tuntuu kuin ilmakin hengittäisi. Oli upeata seisoa eilen yhdentoista aikaan illalla pihalla, katsella kuuta ja tähtiä, kuunnella koiran kaukaista ulvontaa ja hengittää syvään pakastunutta ilmaa. Keuhkoni lauloivat ilosta ja sieluni rallatti. Syksy VOI olla kauniskin.

Kättäni jomottanut särky ei ota hellitäkseen. Olen näyttänyt räpylää terveydenhoitajalle, mutta hänen neuvonsa ovat olleet yhtä tyhjän kanssa. Ei auta lepo eikä auta jumppa, eikä auta tukisidekään. Koitan vielä voltaren-kuurin ja jos ei siitäkään ole mitään hyötyä, pitänee marssia lääkärille. Olen jo tottunut puolikuntoiseen, särkevään käteen, mutta olisihan se kuitenkin mukavampaa, kun ei särkisi. Päivän toimetkin olisi mukavampi suorittaa, kun ei kipu saisi silmissä säkenöimään jos särkyni unohtaen taivuttelen rannettani liian reippaasti tai vaihtoehtoisesti suorittaminen olisi tehokkaampaa, jos ei koko ajan tarvitsisi varoa. Vaikka ei sen puoleen, huono minä olen varomaankin. Kun ei millään malta olla tekemättä..! Säät ovat tätä tervetullutta pakkasta lukuunottamatta jatkuneet sateisina, eikä ulos ole tehnyt mieli, mutta niinä muutamana päivänä, kun ei ole satanut, minua ei olisi saanut sisällä pysymään villit hevosetkaan. Harava on viuhunut, voimasakset napsuneet ja eilen rallatti istutuslapiokin, kun kaivoin ylös saunan itäseinustan kukkapenkistä liljansipulit. Oi hyvänen aika, mikä sipulimäärä sieltä nousikaan! Ei ole ihmekään, että liljani ovat alkaneet taantua, sillä sipuleita tuli ämpärillinen - niin olivat lykänneet sivusipulia. Nostan ylös vielä toisen liljapenkin liljat ja säilön sipulit talveksi viileään. Keväällä möyhin länispuolen penkin liljapenkiksi ja itäpuolelle voisin laittaa lisää akilleijoja. Sillä puolella kasvaa jo nyt niin komeita akilleijoja, etten raaski pöyhiä niitä ylös.

Taidan paitsi toistaa itseäni niin myös kuulostaa jotenkin "puolustelevalta" jos taas kerran sanon, miten nautinkaan tällä hetkellä kaikesta siitä, mitä minulla on. Sanon silti! Minulla on varmastikin jonkun kannalta katsoen vähän, mutta itse tunnen, että minulla on nyt enemmän kuin koskaan. Yksi iso asia pitäisi vielä järjestyä, ja se järjestyykin tavalla tai toisella, minkä jälkeen voin katsoa vain ja ainoastaan eteenpäin. Toki taaksepäinkin kannattaa vilkaista ja oppia näkemästään, mutta suunta on kuitenkin vankka eteenpäin. Tuntuu ihan huikealta tietää, että koko maailma on avoinna minulle. Vaikka eihän se olekaan. Minulla on rajoitteita, tai pikemminkin; minulle on asetettu rajoitteita, mutta vaikka näitä rajoitteita ei olekaan tarkoitettu kierrettäväksi, minä voin valita jonkin muun polun kuin sen, mikä minulta on tukittu.


Rajoitteista puheenollen, en ollut aiemmin tajunnut täysin, miten paljon Meltsun kuulovamma haittasi jokapäiväistä elämäämme. Kyllä, se vaikutti myös minuun. Hirmuisen paljon väärinkäsityksiä tuli siitä, että toinen ei kertakaikkiaan kuullut, tai pikemminkin ei ollut kuullut tai oli kuullut väärin tai huonosti. Minä tajuan nyt, miten hermostuin, kun toinen ei mielestäni "ymmärtänyt" ja sitten Meltsukin hermostui, kun pidin häntä idioottina ja häslänä. Tuntuu melkein kuin olisin saanut uuden puolison! Puolison, joka on hiukan hermostunut ja tottumaton kaikkiin niihin ääniin, jotka hän nyt kuulee, mutta joihin hän varmasti tottuu ajan kanssa. Nykytekniikka on kyllä ihan uskomatonta! Meltsun kuulolaite on minun mielestäni ihan käsittämättömän pieni kapistus, jota ei edes huomaa, jos ei tiedä mistä ja miten katsoa, ja kuitenkin siitä on niin valtavan iso apu. Hieno homma on myös se, ettei häne tarvitse kuulonsa takia nyt enää käydä lääkärissä; ei ole mitään kontrolleja eikä tarkastuksia, vaan tällä kuulolaitteella mennään hamaan tulevaisuuteen. Eikä laite edes maksanut mitään, ei sittenkään vaikka se on jossain Sveitsissä mittatilaustyönä tehty. Vaikka meillä onkin korkeat verot, niin kyllä niillä sitten saa yhteiskunnalta apujakin, myöntää täytyy. Jos itse pitäisi tuokin maksaa, niin maksamatta jäisi. Ainoa, mikä maksaa, on patterit ja ne onneksi eivät ole mitään erikoispattereita vaan ihan normi(?)pieniä nappeja.

Kuluva syyslomaviikko on ollut todella mukava. Olen nauttinut joka hetkestä kotona ja kodin ulkopuolellakin. Joinakin päivinä olen saanut enemmän aikaan, joinakin vähemmän, ja koko ajan on ollut "olen tässä hetkessä"-fiilis. En odota tulevaa, sillä tiedän, että sieltä se saapuu aikanaan. Talvi, seuraava lähijakso, Teneriffa ja ties mitä muuta mukavaa. En ole asettanut itselläni tavoitteita enkä paineita, vaikka pyykkikasa onkin korkea ja pöly on kerääntynyt tietokonepöydälleni. Silitän kun jaksan, pyyhin pölyt, kun huvittaa. Ainoa, mitä olen jäänyt kaipaamaan, on joku hyvä kirja; minulla ei ole yhtään kirjastokirjaa ja oma hylly on koluttu jo moneen kertaan. Olen lueskellut yhtä mielikirjoistani kuitenkin, Mannin iki-ihanaa "Buddenbrookkeja".

Minussa liikkuu jokin. Minuus virtaa.

On asioita, joita tahdon alkaa tekemään uudelleen, koska nyt minulla on aikaa ja energiaa. Plus että ei ole mikään pakko tehdä mitään, en aseta tavoitteita. Teen tuon, teen tämän ja jos en saa valmiiksi, aina on huominen. Ja jos huomista ei tulekaan, niin so what, nautin kuitenkin siitä, mitä tein tänään.

Olenpa minä vaikeaselkoinen tänään!

perjantai 19. lokakuuta 2012

Kaukokaipuu


Olisin taas NIIN valmis lentämään ihan minkä tahansa värisin siivin Teneriffalle - kyllä niin korpeaa tämä Suomen syksy, joka jatkaa samaa linjaa kesän kanssa; vettä vettä vettä. Eilen kun kotiuduin, minua oli vastassa paitsi mutavelliksi muuttunut piha niin myös lähes tunnistamattomaksi muuttunut corgi... Kidi ei ole vielä koskaan ollut niin kurainen kuin mitä se eilen oli oltuaan normisti ulkona tarhassa! Toki Mindikin oli kurainen, mutta Kidiä huomattavasti korkeampana sillä oli vain hyvin kuraiset tassut, kun taas matala-alustainen Kidi oli valehtelematta niin kurainen, että vain selkäpuolesta erotti, mikä koiran alkuperäinen väri oli. Onneksi minulla oli ylläni traktorinajovarustus, joka oli jokatapauksessa menossa pesuun, joten ei huolta siitä, että itse kuraantuisin, kun nappasin Kidin syliini ja kannoin suihkuun. Suihkuttelin ainakin 10 minuuttia ja sittenkään ei koira tullut täysin puhtaaksi! Mindiltä pyyhittiin vain tassut, eikä kumpaakaan ole sen jälkeen päästetty ulos omatoimisesti, vaan olen käyttänyt ne tarpeillaan uudenportaan oven kautta etupihalla, joka sekin on toki märkä, mutta ei sentään kuravellinä. Nyt ei kertakaikkiaan mennä ulos vain käymään ennen kuin tarhattu piha vähän kuivahtaa..! En siis ole sulkemassa koiria sisälle, totta kai saavat mennä ulos, mutta sitten pitemmäksi aikaa, olemaan.

Portaan mattokin on kurasta tönkkönä. En tiedä, maksaako sitä vaivaa pestä enää lainkaan.

Vajaat kaksi kuukautta matkaan. Olen aivan fiiliksissä, vaikka paljon mukavia asioita on odotettavissa ennen sitäkin. Esimerkiksi nyt ihan ekana syysloma ja sen jälkeen aikas monta etäviikkoa, joiden aikana ei koulutöitä juurikaan ole. Saamamme etätehtävät ovat kyllä laajoja, mutta todella mukavia, kuten n. kahden neliön istutussuunnitelma ryhmäkasveille. Eihän tuo tunnu koulutehtävältä lainkaan!

Koulunkäynti ja opiskelu on niin hauskaa, että välillä melkein itkettää ilosta, että tämmöinen onnenpotku minulle kävi. Tai oliko se onnenpotku, en tiedä... bongasin hakuajan ko. oppilaitokseen ja laitoin hakemuksen sisään fiiliksellä, ettei se mitään ota jos ei annakaan, ja niin vain pääsin heittämällä sisään. Ketähän tästä pitäisi oikein kiittää? Mikä sai minut lukemaan lehden juuri sinä päivänä, mikä sai ajattelemaan, että olisiko nyt aika kokeilla tätä varovaista unelmaa?

Meltsu sai eilen sen kauan kaipaamansa kuulokojeen. Tuntuu jokseenkin hassulta, ettei hänelle tarvitse enää huutaa kokopäiväisesti. Hän itse on aivan ihmeissään kaikista uusista äänistä... hän ei ollut aiemmin kuullut esim. että tietokoneen tuuletin humisee tai että seinäkello tikittää. Nyt kuuluu kaikki, ja niin pienen laitteen ansiosta, ettei asiasta tietämätön edes huomaa, että hänellä on kuulokoje molemmissa korvissa.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Selkenevää



Vaikka tämä viikko onkin ollut jollain tasolla hyvinkin uuvuttava, se on myös selkeyttänyt monia asioita ja siihen on mahtunut monia onnistumisen hetkiä. Mukavimmat hetket varmastikin koin tiistain ja keskiviikon sidontatunneilla, jotka olivat tosin aivan liian lyhyet (viikottainen neljätuntisemme oli jaettu kahtia ja kahdelle päivälle!), mutta toisaalta keskityimme ehkä juuri siksi siihen asiaan, mihin varsin moni meistä halusikin keskittyä: tekniikkaan. Harjoittelimme tiistaina pienen pyöreän kimpun (jonka saimme kotiin!) ja keskiviikkona ison pyöreän kimpun, minun tuotokseni yllä. Vaikka molemmissa kimpuissa on PALJON parantamisen varaa, niin olin silti niihin erittäin tyytyväinen, ja opettajallakin oli hyvää sanottavaa nimenomaan molempien muodosta. Koska jouduimme tekemään kimput kiireessä, ei jäänyt aikaa liikaa miettimiselle ja varmasti siksi osasinkin käyttää tällä kertaa "vaistoa", kun valitsin kukat ja värit. Mutu-tuntuma oli ihan hieno tuntuma.

Ensi viikolla meillä ei sidontaa olekaan ja sitten onkin vuorossa hyvin pitkä etäopiskelujakso niin että meillä jatkuu sidonta vasta marraskuussa. Ensi viikolla sidonnan sijasta menemme käymään SHT:ssa ja Huiskulassa Lahdessa, mikä on varmasti hyvin mielenkiintoista. Harmi, että rahatilanteeni ei nyt anna myöten ostaa kummastakaan mitään, mutta tarkoitus olisi sovitella asiat, että jatkossa voisin (voisimme) asioida siellä ja saada opiskelija-alennuksen. Nyt sen saa ilman muuta, mutta kuten sanoin, ei ole opiskelijalla rahaa.

Sain ensimmäisen kasviopin etätehtävän takaisin ja sekä hämmästyin että ilahduin huomatessani, että pisteet olivat 10,5 / 11 ja arvosanaksi tuli K3. Tavoitteeni oli vain saada hyväksytty! Uskoin sen kyllä saavani, mutta rimaa hipoen... kun kuuntelin, mitä muut olivat vastanneet ja missä laajuudessa asioita käsitelleet, olin ihan varma, että minun oli turha odottaa mitään muuta kuin sitä hyväksyttyä, mutta siinä kävikin niin, että ne, jotka olivat vastanneet sivukaupalla ja käyttäneet oikeasti ehkä kymmenkertaisesti sen ajan, minkä minä etätöihin käytin, saivatkin H2:n. Siitä voin todeta, että vastauksen pituus ei ole ratkaiseva tekijä, vaan se, että osaa poimia vastaukseensa ne oleelliset asiat. Minä olin saanut opettajan kommentteja esim. "mukavasti omat esimerkit" ja "mukavan laajasti pohdittu" (vaikka tässä jälkimmäisessä tapauksessa en mielestäni ollut pohtinut mitenkään pitkälti, vaan monelta eri kantilta lyhyesti). Paras juttu on kuitenkin se, että nyt tiedän tekeväni etätehtävät "oikein" ts. minun tapani ja se laajuus, missä asioita käsittelen, on riittävä. Enää ei tarvitse stressata, vastaanko siihen, mitä kysytään ja vastaanko riittävän pitkästi. Selvä - kun gerberasta kysytään, ei tarvitse lillukanvarsista kertoa.

Nyt on edessä jälleen viikonloppu ja minä raihnaisena. Hiirikäsi vaivaa ja nyt sama käsi on vielä ihan tönkkönä siitä, että huristelin eilen lehtipuhaltimella. Keskityin työhöni niin, että kun sitten lopetin, koko käsi melkein kramppasi. Päivällisellä ennen kotiinlähtöä keiton syöminenkin oli hyvin vaikeaa, kun käsi tärisi niin ettei lusikka ollut osua suuhun, heh. Traktorillakin ajelin, ihan peräti kolmella erikokoisella valmetilla! Kyllä minä sen traktoritestinkin ihan hyvin tulen läpäisemään, uskon ma. Ensi viikolla harjoitellaan peräkärryn kanssa suoraan peruuttamista.

Lokakuu ja harmaus kuitenkin ehkä masentaa. En koko viikkona jaksanut oikein mitään, eikä perheen vierailukaan oikeastaan piristänyt vaan herätti koti-ikävän. Nyt on varmaankin hyvä aika muistaa se vuosi sitten kuulemani viisaus siitä, että kun ihmistä alkaa syksyn tullen väsyttää, silloin pitää nukkua ja levätä, siitähän se väsymys on merkkinä. Ei pidä höseltää ja olla pirteänä väkisin, vaan levätä ja kerätä voimia. Minä puolestani suuntaan katseeni yhä tiiviimmin joulukuuhun. Kaksi viikkoa on vain kaksi viikkoa, mutta kuitenkin.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Tyhjä pää



Ajatuksenani oli kirjoittaa tänne jotain, mutta kun olin löytänyt kuvan, jonka halusin tähän alkuun laittaa (komodonvaraani Prahan eläintahassa), kaikki se, mitä minulla oli tarkoitus kirjoittaa, lensi pois päästäni ja jäi sille tielle. Sadekuuroinen maanantai, koko päivä ensiapukurssilla ja nyt edessä ilta asuntolassa. Minua väsyttää, mutta jotenkin hyvällä tavalla. Tänään aion pitää "en vaadi itseltäni mitään"-illan, mikä tarkoittanee sitä, että kohta asetun katsomaan viikonlopun ohjelmia, ehkä otan käsityön siihen seuraksi, myöhemmin käyn suihkussa ja illan päätteeksi nautin Jean-Christophe Grangén kirjasta "Viattomien veljeskunta". Tälle illalle en muuta tarvitsekaan.

Huomiseksi on sitäkin enemmän ohjelmaa; perhe tulee tänne kissaa lukuunottamatta, kiertelemme koulun alueella, jotta Meltsukin näkee, millaista täällä on, ja kuudeksi pakkaudumme sitten kaikki opeliin ja ajamme n. parinkymmenen kilometrin päähän tutustumaan koirien uuteen hoitopaikkaan. Hoitajakin pääsee tutustumaan hoidokkeihinsa etukäteen!

Viikonloppuna kuulin jonkin verran ikäviä asioita, ja taas jaksan iloita siitä, miten hyvin minun asiani ovat. Ja koko meidän perheen. Meillä on toki vaikeuksia enemmän kuin monilla muilla (sairaus, taloudellinen tilanne), mutta tosiaan, asiamme ovat myös paremmin kuin monilla. Aikuistuminen ja vanheneminen ovat niitä hyviä asioita: se kun huomaa, että moni turha, ehkä harmillinenkin asia jää jonnekin ns. nuoruuteen, jonne se ehkä tavallaan kuuluukin. Esimerkiksi liiallinen alkoholinkäyttö tai mustasukkaisuus. Minusta ei ole millään tasolla normaalia, että aikuinen mies kittaa kaljaa viikonloppuisin pe-illasta su-iltaan. Vielä oudompaa minusta on, jos perhe-elämä menee niin, että perheen molemmat huoltajat viettävät viikonloppunsa pienessä pöllyssä.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Päristellen


Eilen aloitin ihan uuden aineen opiskelun; konetöiden. Meille kukkislaisille oli onneksi kerrottu etukäteen, että opiskelu sisältää myös traktorilla-ajoa, mutta kyllähän ko. homma meitä kaikkia taisi aikalailla siltikin etukäteen jännittää, siitäkin huolimatta, että yhtä lukuunottamatta meillä kaikilla on vähintään B-ajokortti. Minuakin! Aika hurjalta tuntuu edelleenkin vaatimukset kurssin läpäisemiseksi... traktori ajetaan tallista, peruutetaan kärryn eteen, kiinnitetään kärry paikoilleen, ajetaan noin sata metriä ja sen jälkeen traktori peruutetaan talliin peräkärryinen päivineen! Kukaan meistä ei kuitenkaan ole traktoria aiemmin ajanut, en edes minä. Eilen pääsimme vähän kokeilemaan jo traktoria pienempiä vempeleitä, puistotraktoria ja pyöräkuormaajaa. Jänskätti. Mutta en yhtään epäile, ettemmekö kaikki suoriutuisi kurssista ihan hyvin. Kaipa tuota nyt traktoria oppii peruuttamaan peräkärryn kanssa kuka tahansa kun saa siihen riittävästi harjoitusta.

Eilen saimme vielä lisätietoa puutarhasuunnittelukurssista Stinalta, joka sitä opettaa. Lisäinfon jälkeen en juuri varmempi voisi olla siitä, että ko. kurssi on minun juttuni (valinnaisista aineista)! Stina painotti kurssin vaativuutta; kuinka jo hyväksytyn saadakseen pitää tehdä lujasti hommia, mutta myös sitä, kuinka paljon kurssista saa irti, kun sen ottaa tosissaan. Mainitsin ammatillisesta taustastani ja Stina oli samaa mieltä kanssani siitä, että totta kai valitsen juuri tämän kurssin. Ihan mahtava juttu.

Nyt sitten edessä on kolmen päivän viikonloppu. Tässä jaksossa kaikki viikkomme ovat ma-to, joten neljän päivän viikonloppuja ei ole, mutta eipä ole kahden päivänkään. Meltsu suunnitteli tälle päivälle ostosreissua Prismaan, mutta minä en. Vien Tonin huomenna kaverilleen yökylään toiselle puolelle pitäjää ja ostosreissun voi tehdä siinä samalla, kun kuitenkin pitää lähteä ajamaan aika kauas. Itse olen suunnitellut suunnittelevani itselleni essun. Luokkakaverit ovat innostuneet tilaamaan floristinessuja Imagewearista (muistaakseni?), josta saakin tosi kivoja essuja, tosin tarjoilijanessun nimellä (essu kuin essu, pääasiahan että se suojaa vaatteita ja että siinä on taskuja välineille), mutta minä säästäväisenä tyttönä ajattelin tehdä essuni itse. Saa taatusti erilaisen. Pitää könytä vinttiin katsomaan, millaisia kankaita siellä olikaan siltä ajalta, kun Meltsu oli duunissa Luhdalla. Mietin, että teen melko perusessun taskuineen, mutta tuunaan sen söpöksi. Taskuihin voi esim. virkata värillsesti langasta kukkia ja siihen voi tehdä vaikka helmikirjontaa. Tulee käyttöä kaikelle sälälle, jota nurkkiin on kerääntynyt.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Valintojen ihanuus



Tänään meillä olisi ollut loppupäivä sidontaa ja opoa, mutta pyynnöstämme skippasimme koko sidonnan ja keskityimme lähestulkoon kokonaan siihen opo-puoleen. Erittäin viisaasti tehty, koska nyt olemme jokainen paljon viisaampia mitä tulee valinnaisiin aineisiin ja työssäoppimiseen ja paljon, paljon muuhunkin. Ihan hirmuisen hyvä mieli jäi tästä "opotuksesta" ja tuntuu, etten malta odottaa, että pääsen ruksimaan valinnaisten aineiden kaavakkeesta ne omani. Uskon melko vakaasti jo päättäneeni, mitkä ne ovat.

Pakollliset aineet meille ovat:
- Työskentely puutarha-alalla 20 ov
- Asiakkaiden palveleminen ja myymälätyöskentely kukka- tai puutarhakaupassa 30 ov
- Yrittäminen puutarha-alalla 10 ov

Näistä tuo keskimmäinen sisältää miltei puolet työssäoppimista, 14 ov. Olenkin jo varsin selvillä, mistä käyn paikkaa kyselemässä. Haluan kokeilla ainakin kahta erilaista paikkaa, ehkä kolmeakin.

Valinnaisista erittäin todennäköisesti ruksaan:
- Sidontatyökokonaisuuksien tekeminen 10 ov
- Viherrakentamisen kasvien käyttäminen puutarhasuunnittelussa 10 ov
- Tilojen ja tapahtumien koristelu ja näyttelytoiminta 10 ov

Näitä olen pohtinut pitkään ja hartaasti... miettinyt, pitäisikö ottaa tuo sidontatyökokonaisuudet vai sen vaihtoehto eli tekstaamiseen ja somistamiseen painottuva kurssi ja sen lisäksi sitten kukkasidontatöiden kurssi, mutta jälkimmäisessä olisi puolet ja puolet lähiopetusta ja työssoppimista, mikä ehkä on se ratkaisevin. Tahdon ottaa vastaa kaiken mahdollisen ohjatun oppimisen nimenomaan koululla, enkä niinkään oppia työssä sidontaa pakollisten 14 ov:n lisäksi. Joten skippaan tekstaamiseen painottuvan kurssin, sitä opetetaan kyllä sekä pakollisilla kursseilla että myös sidontatyökokonaisuuksien kursseilla. Sidontatyökokonaisuudet ja kukkasidontatyöt tuntuvat lisäksi hiukan saman asian opettamiselta kahteen kertaan, joten sen sijasta valitsen tilojen ja tapahtumien koristamisen. Kolmantena ihan ehdottomana valintana tulee sitten puutarhasuunnittelu. Sitä ajattelin alkuun, koska minulla on visioita ja ajatuksia koskien kiinnostustani perinnekasveihin, mutta sitten jo vähän kuin skippasin sen, koska ajattelin panostaa tuohon sidontapuoleen vahvasti. Mutta tänään tunnilla keskustellessamme sain siitä lisätietoa ja tsekkasin vielä läpi kurssin tavoitteet ja toteutustavat ja totesin, että tää on mun juttu..! Pääsen aivan mahtavasti hyödyntämään ammatillista taustaani (olenhan tekninen piirtäjä) ja pääsen opiskelemaan minua kiinnnostavaa osa-aluetta. Lopputyönä tehdään puutarhasuunnitelma oikeaan, olemassaolevaan pihaan ja näen jo sieluni silmillä itseni tekemässä suunnitelman omaan pihaani hyödyntäen nimenomaan niitä perinnekasveja - kuinka upeasti 1860-pihapiiriin istuukaan suopayrtti, tiikerinlilja ja monet, monet muut ihanat rakkaat perinnekasvit. Siitä tulee upea! Tiedän jo nyt, että tämä kurssi tulee olemaan ihan mahtava matka ja elämys, ja ties mitä kaikkea se, että valmistun yhtenä tutkinnonosana puutarhasuunnittelu, voikaan minulle tuoda tulevaisuudessa. Kuten sanoin, minulla on visioita.

Aivan mahtava juttu, että uskalsin lähteä opiskelemaan (toisaalta, miksi en olisi uskaltanut, enhän ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, vaan ylioppilaslakinkin painoin kutreilleni 3-kymppisenä) ja että bongasin tämän koulutuksen ja että hain tänne! Hainhan sillä mielellä, että tämä ala kiinnostaa, mutta en ollut varma, olisiko tämä se minun juttuni... mutta päätin, että hakeminen ei maksa mitään, ja se kannatti todellakin. Oikeastaan vasta näin jälkeenpäin olen ymmärtänyt olleeni onnekas päästyäni sisään ihan valittujen joukossa, en mistään varasijaltakaan. Kertakaikkiaan upeaa, että nyt olen täällä, tekemässä juuri tätä, mitä nyt teen. Siis tarkoitan opiskelua, en sitä, että nakutan läppäriä suihkunraikkaana ja aion kohta katsoa Katsomosta päivän CSI-jakson.

Pieni harmitus on siinä, että lähipiirini ei mielestäni osaa suhtautua opiskeluuni sen vaatimalla hartaudella. Jotkut näyttävät kuvittelevan, että kyseessä on joku "kurssi" tai viihdyttävä pilipalikoulu, johon lisäksi kyllästyn pian. Hirmuisen vaikea käsittää, että olen kouluttautumassa ihan kokonaan uuteen ammattiian kaksivuotisessa koulutuksessa, jossa oma osaaminen lopulta esitetään ihan ammattikasvatushallituksen määräämin näyttötutkinnoin. En minä ole missään leikkikoulussa enkä edes leikkimielellä, vaikka meillä hirmuisen hauskaa täällä onkin. Ja ei, aviomieheni ei kuulu siihen porukkaan, joka ilmeisesti vähättelee Laiskan vaimon opiskelua. Hän suhtautuu asiaan erittäin vakavin mielin ja kannustaen. Siis yhdellä sanalla: hienosti. Ne ovat jotkut muut tahot, jotka ovat kai hiukan tipahtaneet kartalta sen suhteen, mitä oikein olen tekemässä. Vaan haitanneenko tuo, itseasiassa ihan päinvastoin: on ihana päästä heille näyttämään mistä se kana oikein pissii.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Joskus jos olis vaan



Toisinaan on enemmän kuin mukava heittäytyä ihan lekkeriksi. Teen sitä todella harvoin ja todellakin ihan liian harvoin. Kauhea pakko suorittaaa edes jotain, varsinkin jos luo itselleen paineita, ettei voi vain lorvia koko iltaa vaan pitää saada aikaiseksi edes jotain hyödyllistä tai ainakin jotain, mistä on iloa / hyötyä muille. Tänään minusta tuntui siltä, etten tee näin illalla oikeastaan mitään; ihan koko päivän oli fiilis, että tekisi mieli karkkia ja tekisi mieli lojua ja syödä sitä karkkia, eikä tehdä ei sitten yhtään mitään muuta. Niinpä hyppäsin autoon koulun jälkeen, ajoin cityyn, nostin viimeisen kaksikymppiseni, ostin irtokarkkeja, limupullon ja oi ihanaa, suosikkisipsejäni eli estrellan salt + vinegareita, ajoin takaisin kämpille, viritin acerin pöydälle ja otin oikein hyvän asennon sängylläni tyynyihin nojaillen. Oikein monta jaksoa Eläintenpelastustiimiä putkeen ja mumsmums. Mässyjä jäi vielä huomiseksikin (en millään jaksa ahmia koko pussillista sipsejä!) ja kun massu oli ähky, otin käsityön ja tyrkkäsin ketjusilmukkaa toisen perään. Koko illan sain kulumaan tässä hommassa ja olen tyytyväinen itseeni ja hemmotteluhetkeeni. Päälle vielä oikein kuuma suihku, mikä on minulle ylellisyyttä siinä mielessä, että kotona kun suihkuttelee, pitää aina säästellä vettä. Lämminvesivaraaja on pieni ja toisaalta niin on paskakaivokin, joten kun vettä voi lorottaa määrättömästi ja sitä riittää ja se pysyy kuumana, niin minähän lorotan.

En viitsinyt mennä edes WoWiin tänään, vaikka Azerothissa olisi NIIN paljon tekemistä Pandarian myötä. Ergie dingasi sunnuntaina 90 kuten suunnitelmissani oli; max levelille ennen kuin palaan opiskelija-asuntolaan ja sen tein. Pandariasta on ainakin puolet vielä tutkimatta ja siihen aionkin käyttää kunnolla aikaa ja vaivaa. Valtavasti tehtäviä, ihania quest chaineja, paljon uusia factioneita, joille pitää kerätä reppiä - siis vaikka mitä. Puhumattakaan uusista instoista ja jossain vaiheessa myös heroiceista.

Huomenna meillä on taas sidontaa ja siinä ohessa opoa. Pitää alkaa katsomaan opiskelun tulevaa linjausta, valintojen aika. Pakollisten kurssien lisäksi tulee kolme vapaaehtoista kurssia, kurssitarjottimeemme oli laitettu kahdeksan, joista valita, mutta tänään kuulimme, että ei valintoja tarvitse todellakaan tehdä niiden kahdeksan joukosta, vaan aikuisopiskelijat voivat valita ihan koko puutarhapuolen kurssitarjonnasta. Ei tarvitse valita "kukkispuolen" kurssien joukosta kaikkia jos joku muukin kiinnostaa. Minä tosin pitäytynenn juuri näissä oman alan kursseissa, koska on tullut aika varmaksi, että olen valinnut oikean suuntautumislinjan. Tätä minä haluan oppia tekemään.

Lokakuu alkoi ja katse suuntautuu yhä tiiviimmin kohti Puertoa. Alan laskea viikkoja, päiviä. Vaikka tiedänkin, että mitä tahansa voi sattua, en halua alkaa jossittelemaan, vaan pidän selvänä, että vietämme joulun etelän lämmössä tällä kertaa. Hurjan kiva juttu on, että nyt on varmaa, että P. lentää Puertoon joulun jälkeen, 30.12 eli samana päivänä, kun Toni ja minä lennämme takaisin Suomeen. Meltsu saa P:stä itselleen viimeiseksi viikoksi kämppäkaverin, sillä apella ei ollut mitään sitä vastaan, että P:kin majoittuu Fraillesiin. Uskon, että Meltsulla ja P:llä tulee olemaan kiva viikko!

Tajusin juuri, että S:n kuolemasta tulee ihan kohta kuluneeksi vuosi. Joskus hämmästyn, kun tajuan, ettei häntä enää ole, mutta toisaalta, niin hämmästyn monen muunkin kohdalla. Tänäänkin, kun Meltsu mainitsi, että J. soitti, kelasin hetken, ketä J:aa hän tarkoitti ja kelasin siinä jopa yhden samannimisen, joka on niinikään ollut vainaana jo monta vuotta. En heti tajunnut että hän se ei ainakaan voinut olla.

T:n hautajaisten tiimoilta pitänee olla yhteydessä tätiini. Kysellä, pidetäänkö niitä missään ja mihin voi laittaa menemään adressin vai onko ehkä toivottavaa, että osallistuisimme niihin. Se, mitkä hautajaisjärjestelyt ovat, riippuu kai monestakin asiasta, esim. T:n uskonnosta (hän taisi olla metodisti tms) ja siitä, haudataanko häntä Suomeen lainkaan. Uskon, että hänet lennätetään kotimaahansa, mutta ehkä täällä on jonkinlainen siunaustilaisuus.

Mutta minä elän. Nyt ja tänään, vahvemmin kuin moneen vuoteen.