sunnuntai 26. elokuuta 2012

Viimeinen kesäsunnuntai


Tämä kesä on kulunut aivan liian äkkiä, johtuen ehkä huonoista ilmoista; kesä ei ole hetkittäin tuntunut ollenkaan kesältä ja on osittain mennyt palellessa. Osasyynsä on varmasti kaikella sillä, mitä kesän aikana on pitänyt saada hoidettua ja tehtyä, ja sillä että näiden em. toimien ansiosta elämä on ollut toisinaan jonkinlaista roikkumista. Ei ole saanut hetkestä kiinni vaan olen vain roikkunut kiinni hetken helmassa ja kiljadellut. Harmittaakin vähän tämmöinen elämätön kesä.

Eilen innostuin leikkaamaan orvokit toistamiseen tänä kesänä. Saa nähdä, vieläkö ne siitä elpyvät, luulisin niin, sillä vaikka kesä loppuu, niin jos suht lämmintä piisaa, orvokit pärjäävät vielä ainakin kuukauden. Dahlioista ei sen sijaan taida tulla tänä vuonna mitään... rehevää lehteä tyrkkäävät, mutta luulen, että laitoin ne kasvamaan sittenkin liian myöhään. Mutta en mitenkään voinut vastustaa niiden hintaa, euron per paketti! Voin ottaa ne ylös ja laittaa talveksi mökin keittiöön, siellä on lämpö päällä koko talven niin että lämpötilä pysyy plussalla. Kaikki muut kesäkukat voivat edelleen hyvin ja rehottavat. Hopeaputouskin oikein riehaantui, kun siirsin sen toiseen ruukkuun.

Minusta tuntuu tällä hetkellä, että opiskelen oikeaa alaa. Kaikki, mitä kahden viikon aikana olen oppinut, on hyödyllistä ja kiinnostavaa ja ymmärrän senkin, miksi kasvit pitää osata myös latinaksi. Tiedä sitten miten jatkossa - onko minulle tällä alalla töitä... mutta toisaalta, jos ei ole, niin ei minua ainakaan siitä voi syyttää, että olisin jäänyt vain yhteiskunnan elätiksi aloilleni makaamaan. Olen ainakin yrittänyt porhaltaa elämässäni eteenpäin ja siitä olen hiton ylpeä. Olisin voinut jäädä kotiin makaamaan suurinpiirtein samalla rahalla, jonka nyt saan opiskellessani, mutta en nähnyt sitä oikeaksi vaihtoehdoksi minulle. Tosin en ehkä lähtenyt opiskelemaan siksi, että tekisin jotain muuta kuin olisin työttömänä kotona vaan pikemminkin siksi, että halusin katsoa, onnistuuko tämä minulta. Saanko opiskelupaikan jos laitan hakemuksen, ja miten opiskelu sujuu. Kannatti kokeilla. Jos ei kulunut vuosi ole minulle muuta opettanut, niin ainakin sen, että asiat kannattaa tehdä ja mieluummin nyt, koska tulevaisuudesta ei koskaan voi olla varma. Olen sanonut koulussakin, että en tiedä, tuleeko minusta puutarhuria, enkä ole tätä mieltä siksi, ettenkö uskoisi omien voimieni ja kykyjeni riittävän vaan ihan siksi, että elämästä ei voi olla varma. Kahdessa vuodessa voi tapahtua ihan mitä vain, jopa sellaista, mikä muuttaa minun tulevaisuudensuunnitelmiani. Minusta riippumattomia asioita. Elämä on aina epävarmaa, mutta se ei suinkaan tarkoita sitäkään, etteikö tulevaisuutta voisi suunnitella. Tietenkin voi, mutta jos ei suunnitelmiaan voi tarvittaessa muuttaa, ollaan vaikeuksissa. Elämä vaatii meiltä joustavuutta.

Elämää pitää elää tässä ja nyt, mutta samalla katsoa tulevaisuuteen. Ja vähän taaksepäinkin.

Meillä tuli maanantaina Meltsun kanssa täyteen kaksikymmentä yhteistä vuotta. Tai pikemminkin siitä tuli kuluneeksi kaksikymmentä vuotta, kun töpsähdimme samaan lahtelaiseen baariin. Alkuajan "seurustelu" oli sen verran sekavaa, etten mielelläni edes muistele sitä. En siksi, että meillä kahdella olisi ollut jotain sekavuutta, mutta elämäni muuten oli kaaoksessa. Se ei ollut kovin hyvää aikaa, onneksi sen jälkeen kaikki tasaantui ja asettui paikoilleen.

Kaksikymmentä vuotta on aika pitkä aika, varsinkin kun miettii, miten lyhyeltä ajalta se tuntuu näin jälkeenpäin. Pari kertaa on tänä aikana avioerohakemuksiakin allekirjoiteltu, mutta lähettämättä on jäänyt. Meltsu on omalla tavallaan hyvin hankala ihminen ja niin olen minäkin. Meillä molemmilla on vahva tahto ja luonne, jota tuskin kukaan muu täysin tunteekaan kuin me itse. Meltsu on ainoa, jonka seurassa voin olla täysin oma itseni, ja minun "oma itse" ei aina ole ollenkaan kiva ja miellyttävä. Sama kai Meltsulla. Törmäilemme toisiimme kuin superpallot ja pompimme lattiasta kattoon. Onneksi se törmäily ja pomppiminen on myös hionut meistä suurimpia särmiä ja nykyään yhteiselomme on ajoittain oikeinkin mukautuvaista. Ainakaan minun ei ikinä tarvitse kertoa ystävilleni kuin ilouutisena, että Meltsu on antanut minulle luvan pitää heihin yhteyttä.

Ensi viikonloppuna olenkin yksin kotona, kun Meltsu ja Toni lähtevät seurakunnan leirille. Ihan kivaa niinkin. Suunnittelen kovasti jo mitä teen, luultavasti siivoamisen saralla aion toimia... Operaatio kamaa roskiin on yhä kesken.

Tämä biisi on soinut eilisestä asti päässäni, ei aavistustakaan miksi.

perjantai 24. elokuuta 2012

Oma koti jne.



Uijui, edessä pitkä viikonloppu ahkeran opiskelun jälkeen. Tarvitsen tätä todella, en niinkään opiskelujen takia vaan siksi, että ensimmäinen viikko asuntolassa ei ollut ihan sellainen kuin kuvittelin. Minulla oli nimittäin tylsää! Ja toki koti-ikäväkin, ja odotin vain torstaita ja kotiinpääsyä. Keskiviikkoiltana harkitsin jo ajamista kotiin yöksi, mutta järki voitti. Asuminen asuntolassa on kuitenkin erittäin edullista ja se on säästöä meidän taloudessamme. Saanhan koululta paitsi asunnon niin myös ruuan sen sijaan että ajelisin edestakaisin ja rahaa menisi yariksen bensaan ja elämiseeni muutenkin.

Sinänsä erittäin mielenkiintoista asua poissa kotoa välillä. Mielenkiintoiseksi sen tekee se, millaisia tuntoja, tunteita ja ajatuksia se minussa herättää. Hauska nähdä, miten ajatukset seilaavat laidasta toiseen koko tulevaisuuteni suhteen. Yhdessä vaiheessa olen varma, että en halua opiskella mitään enkä olla missään muualla kuin kotona ja toisessa hetkessä suunnittelen elämääni jo tämän peruskoulutuksen jälkeen. Juuri tällä hetkellä fiilikset ovat hyvät, suurin kiitos siitä kuuluu varmasti eiliselle päivälle, joka oli noin sata kertaa antoisampi ja mukavampi kuin etukäteen olin "pelännyt". Viikko aiemmin jäi huono maku puutarhan perustöistä, erityisesti opettajasta (ihan meille kaikille) ja nyt ohjelmassa oli samaa ainetta plus että taivaalta tuli vettä koko päivän. Ajatus kukkapenkkien kitkemisestä sateessa opettajan jäkättäessä vieressä ei tuntunut hyvältä, mutta onneksi päivä muodostui ihan toisenlaiseksi. Opettaja osoittautui oikein kivaksi ja asialliseksi, ja vaikka tosiaan satoikin, kumpparit, kumihanskat ja Tonin vanha sadeasu pitivät minut kuivana. Opin paljon puiden leikkaamisesta ja puutarhan syyslannoituksesta! Nyt voin sanoa, että kaikki oppiaineet ja opettajat ovat kivoja! Samoin on ryhmämme / luokkamme. Olen jo vähän miettinyt työharjoittelupaikkaakin, vaikka en edes tiedä, milloin työharjoittelu mahtaa olla. Siitä ei ole vielä ollut mitään puhetta. Ensi viikolla meillä on ensimmäinen tenttikin, ryhmäkasvien tunnistaminen. Onneksi ne pitää tässä vaiheessa tunnistaa vain suomalaiselta nimeltä, mikä ei ole minulle todellakaan vaikeaa. Myinhän tänä kesänä viisi viikkoa juuri näitä samoja rehuja!

Ensimmäinen viikko asuntolassa ei kuitenkaan säikäyttänyt minua ja aion jäädä sinne myös ensi viikolla, tosin paremmin varustautuneena nyt, kun tiedän, mitä asuntolassa on ja mitä ei ole. Huone on ankeahko; siellä on sängyt ja vaatekaapit kahdelle, samoin tuolit, mutta kirjoituspöydän ääressä on paikka vain yhdelle. Ja siinä se sitten olikin. Jaa niin, onhan siellä vesipiste, mutta vessat ovat käytävällä. Huone on todella pieni kahdelle, lähinnä huonekalujen sijoittelun takia. Sängyt ovat kiinni toisissaan, ja minua ahdistaa jo nyt ajatus siitä, että huoneeseeni majoitettaisiin joku toinenkin. Nythän olen siellä yksin, mutta jatkossa mitä todennäköisimmin en. Asuntojen tarve kun vaihtelee sen mukaan, miten ihmiset ovat etäjaksoilla tai työharjoittelussa. Yhteiskeittiö löytyy ja sieltä toimimaton telkkari. Päärakennuksen yhteydessä oleva lukusali on auki klo 23:een ja siellä on tietokoneita ja iso taulu-TV, mutta ajatus siitä, että viettäisin siellä aikaani, ei oikein kiehdo. Olen kai ikärasisti, mutta oikeasti, ajanvietto teinien kanssa... uh. Maanantai-iltana kävin kävelyllä tutkimassa lähiympäristöä, tiistaina samoin, mutta keskiviikkoillan vietin tiiviisti asunnossani virkaten ja lukien, jo ihan siksikin, että ukkosti ja salamoi melkein koko illan ja vettä tuli aivan kaatamalla. Asuntolan lähellä virtaa pieni puro ja se muuttui yön aikana valtamereksi, mikä velloi melkein ikkunani alla. Hui.

Ensi viikoksi lähtee läppäri mukaani. Toni totesi pystyvänsä luopumaan siitä kolmeksi illaksi, ja kun se on mukanani, voin paitsi pitää yhteyttä ihmisiin ilmaiseksi (skype), niin myös katsoa telkkaria tai kuunnella radiota. Samoin opiskelussa sitä voi hyödyntää, lähestyyhän puuvartisten kasvien tenttikin uhkaavasti ja niitä en tunnista kaikkia edes kotimaisella nimellä, saati latinaksi..!

Tiistaina voikin lähteä kouluun todella hyvin mielin kotiväen pärjäämisen suhteen, sillä oikein hyvin täällä oli pärjätty! Huusholli oli siisti lukuunottamatta pyykkikasaa, joka oli jätetty minun silitettäväkseni ja viikattavakseni (mikä oli ihan ok) ja koiranpaskoja, joita kummankaan luonto ei anna kerätä. Meltsuhan ne kerran keräsi ja oksensi pari kertaa kesken jobin. Kumma mies. Paska on paskaa, mitä sitä oksentelemaan. Poissaoloni tekee vain hyvää niin Meltsulle kuin Tonillekin. Joutuvat pärjäämään ilman minua, ja ilmeisesti myös Meltsu on ajatellut asioita tahollaan jo tämän ensimmäisen viikon aikana.

Kirja, jota olen tällä viikolla lukenut, on Arturo Perez-reverten "Rummunkalvo". Suosittelen lämpimästi! Tämä on hänen neljäs suomennettu romaaninsa, mutta ensimmäinen, jonka minä luen. Aivan loistavaa kerrontaa ja henkilöitä, erityisesti kirjan päähenkilö, Vatikaanin salaisen palvelun agentti isä Lorenzo Quart. Vähän erilainen pappi... uuh ja lääh..

lauantai 18. elokuuta 2012

Silmittömät silmät



Eilinen optikkokäynti oli outo. Minulle oli varattu aika samalle optikolle, jolla kävin aiemminkin ja joka oli sitä mieltä, että silmäni tarvitsevat silmälääkärikäynnin ja nyt kun tulin hänen pakeilleen uudelleen silmälääkärin reseptin kanssa, hän ei ottanut millään uskoakseen, ettei lääkärin mielestä silmissäni ollut mitään vikaa. Hän oli jopa sitä mieltä, että lääkäri oli tehnyt virheen ja määrännyt minulle liian heikot lasit. Optikolla istuessani ajattelin, että no kai sitten niin, mutta nyt jälkeenpäin aloin  ihmetellä enemmänkin kuin vain hiukan asiaa. Voiko optikko tosiaan mennä omatoimisesti muuttelemaan lääkärin reseptiä? Muutenkin jäi koko touhusta niin kumma maku, että taidan vaihtaa toiselle optikolle jatkossa. Koneetkin olivat jumissa, enkä pystynyt maksamaan ostoksiani. Sain kuitenkin valittua mieluisat kehykset euron valikoimasta. Siitä huolimatta rilleille tulee hintaa melkein neljäsataa, johtuen linsseistä. Kahdesti ohennetut rajattomat monitehot olivat 399 €, mutta loppuhinnaksi tuli vähän vähemmän, koska sain lääkärikäynnin yhteydessä alennussetelin silmälaseja varten. Sopivat piilaritkin löytyivät kertakäyttölinssien valikoimasta, koska nyt on olemassa linssit myös meille, joiden silmä on hyvinkin loiva. Nämäkään eivät istu aivan täydellisesti, mutta riittävän hyvin kuitenkin; eivät tunnu eivätkä sanottavammin valu. Sain eilen kokeiluparin ja olin kovasti tyytyväinen siihen. Plussaa niissä ei ole, joten en näe tehdä niillä mitään tarkkaa, mutta ajattelin ostaa varuiksi lukulasit piilareiden kanssa käytettäväksi.

Olen alkanut tosissani epäillä, onko Meltsu ihan ok. Hän käy niin jotenkin ylikierroksilla, eikä pysähdy miettimään eikä kuuntelemaan. Hän saattaa kysyä saman asian monta kertaa, enkä tiedä, onko kyse siitä, ettei hän kuule, ei muista vai onko mieli laukannut niin eteenpäin jo, ettei hän ole pysähtynyt miettimään mitä on kuullut. Puhuessaan hän ei löydä oikeita ilmaisuja vaan käyttää vääriä sanoja. Eilen olin menettää hermoni totaalisesti, kun iltasella hän kävi tarkistamassa, onko Tonin läppäri akun varassa ja alkoi mäkättää, että se oli ja kone oli käynnissä. Aloin ihmetellä, mitä hän nyt oikein säätää ja hän alkoi vaahdota, että M. oli sanonut heidän ollessaan kalassa, että se, että läppärin akkua ei käytä, kuluttaa akkua ihan älyttömästi ja akku tuhoutuu todella nopeasti. Ja akku maksaa enemmän kuin läppäri ja eihän meillä ole varaa ostaa Tonille uutta akkua *horror horror*! M:kin oli ihan joutunut huutamaan omille lapsilleen, kun olivat toimineet väärin heidän läppärinsä kanssa. Siis häh? Sanoin Meltsulle, että enpä ole moista ikinä kuullutkaan - ettäkö läppäriä pitäisi käyttää vain akulla? Juu, näin pitäisi, muuten akku tuhoutuu. Hetken kuluttua  huomasin, että Tonin läppäri oli piuhan päässä, mutta akku oli otettu pois. Siinä vaiheessa minä pimahdin; akku takaisin ja pelleily seis. Toni kertoi, että isänsä oli peräti soittanut järveltä hädissään ja käskenyt heti ottaa koneen pois verkkovirrasta ja ryhtyä käyttämään akkua. Voi pyhä sylvi. Vielä ymmärtäisin, jos hän olisi kotiuduttuaan kertonut MINULLE, että M. kertoi tällaista, oletko kuullut moisesta, mutta ei - siinä siunaamassa hätääntynyt soitto kotiin ja ohjeet miten läppärin akun kanssa menetellään.

Tätä juuri tarkoitan; hän ei tunnu ajattelevan lainkaan vaan painaa menemään eteenpäin pysähtymättä yhtään harkitsemaan tai miettimään. Moinen käytös saa hänet näyttämään jopa minun silmissäni tyhmältä, puhumattakaan muista, jotka eivät tunne häntä. Ainahan hän on ollut impulsiivinen, mutta nyt hän painaa sata lasissa koko ajan. Ei toki siten, että hän tekisi koko ajan jotain. Ei hän hirmuisesti mitään tee päivisin, nukkuukin pitkään ja illat viettää töllön edessä, mutta ilmeisesti ajatus laukkaa pääkopassa nopeammin kuin hän ehtii laukata mukana. Olen alkanut epäillä hänen pärjäämistään täällä kotona silloin, kun minä olen koululla. Pitäisikö minun antaa Tonin tehtäväksi katsoa hieman isänsä perään? Annoin jo ohjeet, että poika katsoisi itse, että saa syödäkseen terveellisesti, koska en usko ollenkaan siihen, että Meltsu osaisi tarjota täällä täysipainoista ja terveellistä ruokaa. Onneksi olen pois tosiaan vain kolme yötä viikossa ja onneksi Toni saa koulussa lounaan. Ei teini siihen kuukahda jos syö kolme iltaa uunimakkaraa ja nakkeja, mutta toki toivon, että muutakin olisi tarjolla.

Minusta tuntuu kuin Meltsu olisi jotenkin erillään meistä muista. En tiedä, vaikutanko minä itse siihen kuinka paljon; enkö minä anna hänelle tilaa ottaa paikkaansa? Meillä pitäisi käydä asiallinen keskustelu siitä, missä mennään, ennen kaikkea Meltsun kannalta. Mitä hän oikein ajattelee elämästä, mitä aikoo tehdä sen kanssa? Minulla alkaa olla asiat kunnossa (päivärahapäätöskin oli netissä luettavissa, siitä pikkuisen lisää tuonnempana) ja jonkinlaisia suuntia elämässäni, plus energiaakin vaikka kuinka, mutta Meltsu lilluu tuuliajolla, jollain tavoin. Kyllä, hänellä on sairaslomaa lokakuun loppuun, mutta soisin hänen tähyävän jo siihen, mitä sen jälkeen. Ei hän ikuisesti ole sairaslomalla. Häne pitäisi miettiä ITSE mitä haluaa ja aikoo tehdä. Nyt hän tukeutuu minuun hyvin monissa asioissa, esim. työhakemuksen laatimisessa ja laittamisessa (minun mielestäni ei anna hänestä oikeaa kuvaa jos joku muu kuin hän itse kirjoittaa itsestään vapaamuotoisin kuvauksen!), vaikka hänelle tekisi varmasti enemmän kuin hyvää tehdä itse asioita.

Kunpa tämä nyt tästä. Ymmärrän kyllä, mutta toisaalta en jaksa. Ahdistaako häntä, kun kaikki ei olekaan enää varmaa ja kiveenkirjoitettua? Minua ei ahdista, eikä edes haittaa, kun en tiedä, mitä tulevaisuus tuo. Nautin elää tätä hetkeä nyt ja päivä kerrallaan, juurikin koska tulevasta ei tiedä. Rahattomuus ja köyhyyskään ei ahdista kun nyt perustoimeentulo on kondiksessa. Elämä menee omia polkujaan ja jos ihminen ei ole valmis muuttamaan suunnitelmiaan ja katsomaan asioita toisesta vinkkelistä, voi tulla ongelmia. Toki monella elämä menee juuri niinkuin pitääkin, mutta minulla se ei ole mennyt. Siksi sanoin koulussakin itseäni esitellessäni, että minusta pitäisi tulla puutarhuri, mutta tuleeko, sitä en voi tietää. Elämä yllättää, onneksi joskus myös positiivisesti, ja pitää olla valmis taipumaan niiden yllätysten mukaan. Minä en näe itseäni vielä valmiina puutarhurina, tai jopa floristina työskentelemässä kukkakaupassa, koska kaksi tai kolme vuotta on niin pitkä aika minulle tällä hetkellä, etten pysty ajattelemaan sinne asti. Elämäntilanteessani on niin iso tila kaikenlaisille muuttujille, vaikka lyhyellä aikavälillä tilanne onkin stabiili - minä ja Toni koulussa, Meltsu kotona.

Vilkaisin eilen Kelan sivuille ja siellä olikin luettavissa ja printattavissa päätös, joka postitse on yhä matkalla minulle. Hyvä päätös. Minulle on myönnetty peruspäiväraha ajalle 24.7.2012 - 13.6.2014. Kyllä vain, tuo ON reilut kaksi vuotta. Nyt heinäkuusta koulun alkuun peruspäivärahani on korotettu lapsikorotuksella, koulun alettua siihen tulee myös "työllistymistä edistävien palvelujen perusteella maksettava korotusosa". Lisäksi saan verottoman ylläpitokorvauksen opiskeluajalta poislukien kesäloma ensi vuoden heinäkuussa. Olen ihan hirmuisen tyytyväinen, sillä kaikkine korotuksineen päivärahani on samaa luokkaa kuin Meltsun sairaspäiväraha. Minulle jää kuussa käteen melkein 800 euroa *virn*. Perheemme yhteenlasketut tulot ovat siis noin puolitoistatuhatta. Huisaa. Aiemmin meitä verotettiin sen mukaan, että kk-tulomme olivat noin viisitonnia (siis meidän kahden yhteensä). On tämä aika pudotus ja pitää vielä moneen kertaan opetella taas elämään köyhyysloukussa. Tuttua hommaa toki niiltä ajoilta, jolloin olimme molemmat Kelan päivärahalla ja haimme sossusta lisätienestiä, mutta elämä on muuttunut sittemmin paljon. Nyt on lapsi ja vaikka hän kuluttaa oman osansa, niin esim. asumiskulumme ovat aivan toista kuin aikoinaan asuessamme Lahdessa. Kyllä me pärjäämme, varsinkin kun minä olen tiukkana. Meltsun päivärahakin tulee minun tililleni, tai siis minä siirrän sen omalleni, kun se on pötkähtänyt hänen tililleen, koska se on ainoa keino, jolla saan sen riittämään edes vähän pitempään. Ja tiukan paikan tullen äiti auttaa, tiedän sen. En kehtaisi pyytää, mutta pari päivää sitten äiti kysyi, että onko minulla rahaa niihin uusiin silmälaseihin. Ymmärsin, että hän olisi tullut rahallisesti apuun, mutta onneksi minulla oli raha varattuna. Jos muutama juttu ei olisi loksahtanut paikoilleen, ei olisi ollut... mutta silloin olisin kai sinnitellyt vanhoilla. Mutta joo, se asia järjestyi ja se siitä.

Äiti oli antanut Tonille satasen "karkkirahaa", mikä oli mielestäni enemmän kuin ihanaa. Äiti ymmärtää, ettei meillä ole varaa hirmuisesti Tonia nyt hemmotella, ja Tonin säästöthän hupenivat siihen hänen hinkumaansa läppäriin (ja sitä ennen PS3:een ja kosketusnäyttöpuhelimeen). Toni suunnittelee tuhlaavansa satasensa Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla, joihin meillä on tarkoitus ajaa hurauttaa nyt viikonloppuna. Minä maksan bensat ja pääsyliput, ja itselleni olen ajatellut ostaa karkkiomenan. Hollolassa ei saanut niitä hyviä karkkiomenoita..! Hämeenlinnassa saa.

Odotan aika innoissani ensi viikkoa. Torstaista jäi hiukan huono maku siinä mielessä, että meillä oli koko päivä ainetta nimeltä "puutarhan perustyöt" ja sitä varten meillä olisi pitänyt olla asialliset vaatteet kukkien nyppimiseen ja rikkaruohojen kitkemiseen, mutta kellään ei ollut edes hanskoja. Opettajan käytös kieli harmistumisesta. Mutta me emme tienneet edes sitä, että meidän pitää hankkia varusteita! Pitää olla työkenkää, saapasta, sadevarustetta, hanskaa ja ties mitä. No, nyt tiedämme ja onneksi aikuisilla ihmisillä on jo valmiina ulkotyöhön sopivia varusteita, ei tarvitse ostaa oikeastaan mitään kenenkään, vain kantaa mukana kouluun.

Torstaina oli kuitenkin ihana olla ulkona. Ihana aurinko, ihana helle. Ja ihanat kesäkukat ja perennat! Muutenkin on huikean suloista, että kesä tuli takaisin. Olen käynyt kahtena päivänä uimassakin ja eilen vesi oli oikeastaan lämpimämpää kuin kertaakaan tänä kesänä. Hm... oikeastaan aamu-uinti olisi hyvä ajatus juuri nyt.

perjantai 17. elokuuta 2012

Matkalla maineeseen



Ensimmäiset askeleet floristin piikikkäällä tiellä on nyt sitten otettu. Kuvassa ensimmäinen harjoitustyöni, jonka väsäsin keskiviikkona... kuten näkyy, kimppu on mallia "kaamea", mutta olen siihen siitäkin huolimatta ihan tyytyväinen. Meltsu oli vieläkin tyytyväisempi; hän halusi kimpun yöpöydälleen ja siellä se nyt nököttää.

Keskiviikon harjoitustyö oli siis pyöreän kimpun sitominen. Harjoittelu aloitettiin jo aamukahdeksalta - siis kaikki muut aloittivat paitsi minä! Minä kun viihdytin itseäni istumalla silmälääkärin vastaanotolla pari tuntia heti aamusta niin että ehdin kouluun silmät särkevinä vasta ruokatunnin jälkeen. Sain kyllä pikakurssin kimpun sitomiseen ja ehdin seuraavan kahden tunnin aikana sitä vähän harjoitella, mutta oli selvää, että ei siinä ollut aikaa tehdä muunlaista kimppua kuin suurinpiirtein juostenkustua. Muilla oli tosi ihanat kimput, joissa oli neilikkaa ja ties mitä, minun oli tällainen riisuttu malli, jota en osannut sitoa kunnolla niin että siinä vaiheessa kun kotona purin sen sellofaanista, se lötkötti joka suuntaan. Mutta uusi sidontanaru auttoi asiaa ja ainakin se tököttää nyt tukevasti. Kaikesta huolimatta olen ihan tyytyväinen, koska sain harjoituksesta irti sen, mikä oli tarkoituskin; tajusin sidontatekniikan. Vaikka toiset olivat opiskelleet asiaa neljä tuntia pitempään, opettaja kiersi yhä neuvomassa sidontatekniikan kanssa, kun minun kohdallani hän totesi heti "juuri noin". Lisäksi jälkeenpäin, kotiin ajellessani, tajusin, mitä en ollut tunnilla tajunnut mm. kimpun rakenteesta ja siitä, mitä 1/3 - 2/3-sääntö oikeasti tarkoittaa. Hirmuinen hinku olisi nyt päästä kokeilemaan uuden kimpun sitomista... Olen menossa tänään Lahteen ja ajattelin, että samalla kun käyn ostamassa kouluun työvälineitä (sidontaveitsi yms.) voisin ostaa ruusuja ja muita rehuja kotona harjoittelemista varten.

Jatkossa emme saa kaikkia harjoitustöitämme ilmaiseksi kotiin, mutta silloinkin ne voi ostaa itselleen tarvikkeiden hinnalla ts. se hinta, minkä koulu niistä maksaa + alv. Esim. ruusut näyttävät olevan 45 senttiä + alv. Ja juu, näen tämän vilkaisemalla lähetyslistasta: koulutukseemme kuuluu myös sellaisen tulkitseminen.

Koulutus tulee olemaan todella intensiivinen. Ihan hirmuisesti opittavaa ihan perusasioissakin. Pitää esim. osata tunnistaa sekä suomalaiselta että latinalaiselta nimeltä n. sata puuvartista kasvia. Pitää tunnistaa perennat, ryhmäkukat (=kesäkukat) ja vielä hyötykasvitkin, tosin onneksi vain suomalaiselta nimeltä, mutta latinalaisten nimien opettelu on näissäkin suotavaa, koska jos ulkomailta tilataan kasveja, niin eihän niitä tilata suomalaisella eikä kohdemaan nimellä. Ja totta kai täytyy tietää kasveista vähän muutakin kuin nimet! Tulevaisuutta ajatellen ei kukkakauppatyöskentelyssä ole iloa siitä, että osaan kertoa asiakkaalle kasvin latinalaisen nimen, mutta en osaa kertoa, miten sitä hoidetaan. Se että osaa rykäistä kukkakimpun kasaan on oikeastaan helpoin homma koko showssa.

Luokallamme on 14 oppilasta, oikeastaan 15, mutta yksi on toistaiseksi loistanut poissaolollaan, käsittääkseni hän aloittaa hieman myöhemmin. Toivottavasti hänellä on siihen hyvä syy, koska nämä ensimmäiset viikot ovat ihan hirmuisen tärkeät..! Huomasin itse, miten paljosta jäin paitsi jo sillä, että olin poissa neljä tuntia. Kaikki ovat naisia ja ikäjakauma on 22 - 51 vuotta. Hirmuisen mukavia kaikki, myös opettajat. Kuulin eilen, että hakijoita tähän koulutukseen oli 42, joten se, että pääsin heittämällä sisään, oli aika hyvin. Moni jäi rannalle ruikuttamaan. Sinänsä ihmeellistä itseluottamusta minulta, kun pidin tavallaan itsestään selvänä koko ajan, että pääsen kouluun. Vasta kun "luokanvalvojamme" oli soittanut minulle ja kertonut ilouutisen, aloin miettimään, että mikä siinä niin varmaa oli.

Kouluviikkomme ovat tosiaan ihanasti 4-päiväisiä, joten tänään on vapaapäivä = etätyöpäivä. Olisin mieluusti ihan kotona, varsinkin kun siitä taitaa taas tulla hellepäivä, mutta minulla on aika optikolle klo 10. Menen valitsemaan kehykset uusiin rilleihini ja lisäksi minulla on piilolinssisovitus. Tiedä sitten, saanko edes piilareita - onko niitä monitehoina? Toissapäivänä silmälääkärillä näköni todettiin ihan "normaaliksi" siinä mielessä, että kaikki on ok ja laseilla voidaan korjata jotain. Lääkärin mielestä rajattomat monitehot sopivat minulle, jotta lukeminen helpottuu, mutta jatkossakin minun pitää ottaa rillit pois ja katsoa ihan omilla silmilläni, jos teen jotain tarkkaa hommaa. Minulla on kuulemma silmissäni "luonnon omat lukulasit". Silmänpohjat ja paineet hyvät. Sen sijaan hyvä ei ollut oloni, kun lähdin lääkäriltä pois... onneksi äiti oli varoitellut jo etukäteen, että ottaisin aurinkolasit mukaan; ne olivat enemmän kuin tarpeen. Nyt ymmärrän oikein hyvin, miksi luontoäiti on järjestänyt niin, että valoisassa pupilli supistuu, sillä silmiini tiputettujen mömmöjen ansiosta pupillini tönöttivät päässä lautasen kokoisina ja auh, mitä tuskaa oli tulla sisältä päivänvaloon. Harkitsin jo hetken, että ilmoitan koululle, etten tule koko päivänä, koska en ollut varma, pystynkö ajamaan Lahdesta Mäntsälään. En olisi pystynyt ajamaan kotiinkaan, ei sen puoleen. Mutta aurinkolaseista oli apua ja iltapäivällä silmätkin alkoivat taas palautua entiselleen.

Azerothissa alamme valmistautua Pandariaan!

maanantai 13. elokuuta 2012

Laiskis opiskelee



Nyt olen siis Opiskelija. Aika huikea juttu, oikeastaan! Tänään on mieli heittänyt asian tiimoilta häränpyllyä moneen kertaan, ja on ehtinyt tuntua jo siltäkin, että en haluakaan opiskella floristiksi (tai joksikin) - en halua opiskella yhtään mitään, mutta nyt taas olen aivan innoissani siitä, että huomenna opiskelu jatkuu. Alkukankeutta lie ollut, ja pallohukkaolokin on kai normaalia. Onhan edellisistä opiskeluista jo aikaa seitsemän vuotta, ja silloinkin opiskelin vain melko pikaisesti ammattitutkinnon itselleni alalta, joka ei oikeastaan edes kiinnostanut. Nyt olen hakeutunut koulutukseen, jonka ainakin kuvittelen kiinnostavan itseäni pitemmänkin päälle, peräti kahden vuoden ajan, hee. Onneksi ehdin tänään huomata, että yhtä pihalla ovat kaikki muutkin. Arasti pällistellään työvälineitä ja toisiamme.

Päätin asettua uuteen opiskelijakämppääni vasta viikon päästä. Olisi ehkä liian iso hyppäys "muuttaa" kotoa pois heti, plus että haluan olla kotona tämän viikon, kun Toni aloittelee kahdeksatta luokkaa. Lisäksi keskiviikkona on se silmälääkärikin. Mutta ensi maanantaina siis... Juuri nyt on olo, etten taida malttaa odottaa ensi maanantaita, koska minä saan kuin saankin ihan oman huoneen! Toimistotäti sanoi, ettei voi jatkossa luvata omaa huonetta, mutta ainakin näin alkuun sen saan, kun asuntola on jokseenkin tyhjänä.  Oma huone! Roudaan asuntolaan kasan kirjoja, käsityön ja lenkkitossut. Aion nauttia, nauttia ja vielä kerran nauttia siitä, ettei minun tarvitse tehdä yhtään mitään muuta kuin olla oman itseni kanssa. Plus toki opiskella täytyy, tiedossa on mm. kasvien latinalaisten nimien pänttäämistä. Kouluviikot sisältävät neljä päivää lähiopiskelua ja päivän etäopiskelua eli käytännössä se tarkoittaa 4-päiväistä kouluviikkoa. Tällä ja ensi viikolla perjantai on etätyöpäivä, mutta sitä seuraavalla maanantai = 4-päiväinen viikonloppu. Koululla olen viikottain vain kolme yötä eli esim. ensi viikolla menen koululle maanantaina ja lähden kotiin torstaina. Aivan mahtavaa, saan siis monta päivää viikossa itselleni, mutta en niin montaa, että alkaisin tosissani ikävöidä rakkaitani.

Tänään tutustuimme opiskeluympäristöömme paremmin kuin mitä ehdin tehdä kesäkuun visiitillä. Kartano on IHANA. Ruokala on 1700-luvun talli ja vaikka itse kartanon päärakennus ei ole vielä edes sataa vuotta, se on upea. Ja kartanon historia..! Olin aivan myyty, kun pääsimme tänään katsomaan päärakennuksen yläkertaa. Aion kysyä, että saahan siellä varmasti oleskella koulupäivien aikana, vaikka yläkerta onkin yliopiston käytössä. Haluan vain istua siellä ja kuunnella taloa. Kartanon puutarha sitten... suihkulähteet ja istutukset; selvä se, että siellä ainakin voi  viettää aikaansa iltaisinkin.

Ihan hulppean hubaa tämmöinen.

Eilen kävin aivan ex tempore Porvoossa Tonin kanssa. Kävimme jokiristeilyllä, tallailimme vanhassa kaupungissa, olisimme menneet Runebergin kotiinkin, mutta se oli juuri menossa kiinni, joten se oli jätettävä välistä. Sen sijaan kävimme katsomassa Runebergin hautaa ja muitakin hautoja Näsinmäen hautausmaalla. Ylläoleva kuva on sieltä, suosittelen visiittiä jos joku sattuu Porvoossa pyörähtämään.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Arkeologina



Näin viime yönä erityisen eläväisiä unikuvia, joissa minulla oli mm. valkoinen, puhuva näätäeläin lemmikkinä, erikoisuutena se, että tämä näätäeläin (en tiedä, mikä eläin se oikein oli - näätä, hilleri vai mikä, aika iso kuitenkin) vaistosi ja tunnisti jos asunnoissa tai yleensä joissakin paikoissa oli pahoja fiboja ts. niissä kummitteli. Toinen yhtä vahva uni oli .... hm, varsin homoeroottinen, mutta ei siitä sen enempää. Minulla on tunne, että sen pystyisin jalostamaan joksikin, jos en kadota unen fiilistä ihan heti. Rakkaus ja pettymys / petos. Ja arkeologia!

Hyvä juttu, että sain viime yönä nukuttua ja katselin jännittäviä unia, eilinen päivä oli aika hankala ja vitutus sen suhteen kupli pinnan alla ja vähän pinnallakin. Kesän ja kesäloman loppuminen vituttaa siitä huolimatta, että ihan vapaaehtoisesti ja jopa melko innoissani olen koulu-urani aloittamassa. Jokin minussa siitä huolimatta tahtoisi jäädä kotiin jatkamaan turvallista pikkuelämääni! Vaikka kyseessä ei ole edes mikään hyppy tuntemattomaan (vaikka välillä siltä tuntuukin). Sitten olisi jos lähtisin jonnekin vielä pitemmälle ja jos minun pitäisi kantaa huolta siitä, pärjääkö perhe. Nyt en ole huolissani, koska totta kai perhe pärjää, aikuinen mies ja aikava lapsi. Itseasiassa luotan enemmän Tonin pärjäämiseen kuin Meltsun! Tonille minun pitää antaa ohjeet ruokailusta ja pukeutumisesta ennemmin kuin Meltsulle. Meltsu katsoo kyllä, että ruokaa on pöydässä, mutta Toni osaa katsoa, että se on muutakin kuin makkaraa ja purkkihernekeittoa... Mukavasti Tonilla alkaa tänä syksynä koulussa uusi aine, kotiruoka ja leivonta, pääsee heti kokeilemaan oppejaan käytännössä.

En ole pitkään aikaan ollut niin masis kuin olin eilen. Osansa toki oli kurkussa kököttävällä kaktuksella ja sillä tosiseikalla, että viimeiseksi haluan tulla kipeäksi juuri NYT. Mutta arvatenkin menen huomenna kouluun räkää valuen ja niiskuttaen, koska Meltsu teki sitä Turun reissumme ajan. Ei ole mahdollista, että minä säästyisin pöpöltä, voi plääh. Kylmyys ja pimeys ei ainakaan yhtään auttanut asiaa, ja istuin aamupäivästä iltapäivään katselemassa Ruudusta ja Yleareenasta ohjelmia. Kahden aikaan menin sänkyyn, josta en noussut pariin tuntiin. Vetovieteri oli täysin hukassa. Mutta kun sitten totesin, että kai tässä täytyy tänään edes JOTAIN tehdä ja raotellessani silmiäni näin ikkunan takana auringonpaisteen ja sinisen taivaan, alkoi taas elämä voittaa. Ilma ei ollut kovin lämmin, mutta auringonpaisteessa saunan portailla oli kesäistä istua nyppimässä orvokkeja ja vielä mukavampaa oli illalla kiertää Kidin kanssa pitkä lenkki naapuripitäjän kirkonkylässä, jonne vein Tonia esiintymään. Maailma oli taas kaunis ja täynnä lupausta. Lenkin kruunasi erään portin pielessä nököttävä laatikko ja pahvikyltti "Taimia saa ottaa" - en ottanut, koska en tunnistanut mistä taimista oli kyse, mutta ajatus siitä, että joku näin ihanalla tavalla jakaa puutarhansa anteja, lämmitti sydäntä ihan valtavasti.

Tänään mielialani on tosiaan jo paaaaaljon parempi kuin eilen. Innokkaana tähyän tulevaisuuteen ja huomiseenkin. Tarkoitukseni on ajaa huomenna koulun jälkeen vielä kotiin, ja ehkä tiistainakin, koska keskiviikkona minulla on se silmälääkäri Lahdessa, ja sitten taas torstaina on kai viikon viimeinen koulupäivä eli silloinkaan en jää mihinkään > en tällä viikolla vielä "muuta" koululle. Huomenna katson, mitä asuntooni tarvitsen ja jossain vaiheessa tavarani sinne roudaan. Toivon ihan hirmusti, että saisin oman huoneen, mutta tuskinpa.

Kylven vieläkin siinä hyvässä olossa, mihin humpsahdin keskiviikkoillan treffeillä. Antaa hirmuisesti potkua elämään tietää, ettei ole ongelmineen ainutlaatuinen, eikä edes siinä, miten niitä käsittelee.

lauantai 11. elokuuta 2012

Kylmä kylmempi Suomen kesä



Hui kamala, miten kylmä täällä Hämeessä on! Koko Turun-lomamme saimme nauttia mitä ihanimmasta kesäkelistä, joten eilinen paluu kotikulmille oli kuin olisimme siirtyneet normikesästä jääkauteen..! Totuin jo kulkemaan kesävaatteissa ja eilen ensitöiksemme kotona saimme alkaa lämmittämään uuneja ja napsimaan pattereita päälle. Ei naurata.

Turussa olisi viihtynyt paljon pitempäänkin, ja oikeastaan siellä pitäisikin viihtyä pitempään kuin kaksi vuorokautta. Hurjan paljon jäi näkemättä ja kokematta, jopa sellaista, jonka etukäteen olin ohjelmaan mahduttanut. Onneksi meidän ohjelmamme on joustava ja se, että jotain pitää jättää pois, ei ole maailmaa mullistava asia. Esimerkiksi Aboa vetuksen näkee joskus toistekin, nyt olikin mukavampi viivähtää Luostarinmäellä paaaaaljon pitempi aika kuin suunnittelimme, ilman mitään kiirettä. Samoin aikataulumme salli sen, että siihen pystyi lisäämäänkin jotain, kuten myöhäisillan leffan läheisessä elokuvateatterissa. Kävin katsomassa Tonin kanssa viimeinkin "Lumikki ja metsästäjä", jota erityisesti Toni oli hinkunut nähdä. Ei tosin ollut hinkumisen arvoinen. Toni totesi toivoneensa Lumikin kuolemaa jo siinä vaiheessa, kun kuningattaren veli tuli hakemaan tätä tornista... oli ollut ihan pettymys, kun Lumikki pääsisin karkuun ja tyttelin toljottelua jouduttiin seuraamaan vielä pitkään.

Pitkästä, pitkästä aikaa nautin myös kapakassa istumisesta, maltillisella otteella tietenkin. Tapasimme koko tuttavaperheen ensin meksikolaisessa ravintolassa ja sitten siirryimme painimoravintolan "puistoon" istuman oluiden merkeissä. Lasten mukanaolo tarkoitti tietenkin sitä, että kovin myöhään ei voinut istuskella ja hyvä niin. Riekkuminen kapakassa myöhään yöhön alkaa tässä iässä olla jo niin so last season. Siitäkin huolimatta, miten paljon meillä - saman kohtalon kokeneilla - olikaan puhumista! Tuntui, että kohtasin ihmisiä, jotka ensimmäisinä ymmärsivät, miltä tuntuu ja missä mennään, koska kelluvat samassa paatissa itsekin. Terapeuttista!

Paluu arkeen tarkoittaa sitä, että ylihuomenna alkaa kahden vuoden opiskelu. En ole asiaa juurikaan etukäteen pohtinut, koska se on hyppy tuntemattomaan, ja katson asian edetessä, miten se lähtee sujumaan. On kuitenkin helpottavaa tietää, ettei kyseessä ole mikään pakko, mikäli totean tehneeni virheratkaisun. Siksi on helppo lähteä avoimin mielin matkaan.

maanantai 6. elokuuta 2012

Kukkapaniikissa


Meille on muodostunut jo vitsiksi se, kuinka vaikeroin joka kerta, kun lähden kotoa tai palaan sinne ja ohitan naapurien hienot kukka-asetelmat. Perhe osaa jo odottaa minun tokaisuani "Siis voi ei - kattokaa nyt noita pelakuita!", jota en suinkaan sano siksi, että naapurin pelakuut olisivat erityisen hienoja. Ei, päinvastoin. Myin nimittäin alkukesästä naapurin rouvalle varsin komeita riippupelargonioita (ja tomaatintaimia), jotka sitten istutettiin sinänsä ihan kivannäköisiin puulaatikoihin, mutta laatikot fiksattiinkin sitten liiterin seinään. Korkealle. Laatikot olivat kivat, sävysävyyn liiterin kuluneen seinän kanssa, mutta jo ensimmäisen kerran tämän taidepläjäyksen nähdessäni totesin, ettei kukkia voi ollenkaan kastella, jollei sitten lorota letkulla vettä jonnekin sinnepäin. Laatikoihin ylettyy vain tikarappusilla, eikä sadekaan ylety niitä kastelemaan, räystään alla.

Nyt sitten naapureilla on liiterin seinässä, tien vieressä, kaksi kukkalaatikollista pystyyn kuolleita pelargonioita. Ymmärrän toki, ettei maallikko tule välttämättä ajatelleeksi kukkien lannoittamista tai oikeaoppista nyppimistä (en minäkään tullut ennen viittä viikkoani duunissa tänä kesänä), mutta jotenkin sitä ajattelee, että hölmöimmällekin tulisi mieleen, että kukkia pitää sentään kastella. En halua edes ajatella, mikä niiden tomaattien kohtalona on ollut..! *virn*

Omat kesäkukkani sen sijaan voivat hyvin. Kerran kuoliaaksi lionneet orvokkinikin ovat vironneet ja hehkuvat taas elinvoimaa ja värejä. Keltaisista miljoonakelloista tosin hävisivät kaikki kukat jonkun elukan suihin, joten saunan seinustalla minulla on nyt komeat kukattomat miljoonakellot kera hopeaputousten... saavat olla, sillä odottelen toiveikkaana sitä, että miljoonakellot intoutuisivat tekemään uusia nuppuja. Onneksi portin pielessä kirjavat miljoonakelloni ovat edelleen kukallisia ja komeasti ovatkin. Rautayrttikin suorastaan rehottaa, ja MINUN pelargonioideni kunnon voi todeta ihan ylläolevasta kuvasta.

Koulu alkaa viikon päästä. Silloin pääsen oppimaan lisää kukkien ihmeellisestä maailmasta..!

Ja Turku-lomalle suuntaamme ylihuomenna. Tuskin maltan odottaa! Tapaamme matkan aikana tuttuja sieltä suunnasta, asuvat Littoisissa ja olisimme ymmärtääksemme olleet tervetulleita heillekin yöpymään, mutta mieluummin majailen jossain muualla kuin jonkun kotona. Mutta treffaamme kuitenkin Turussa ainakin oluella istuskelun merkeissä, ihan mukavaa varmasti. Sääennuste ei lupaa kaiketikaan mitään hurraa hurraa-keliä, mutta ei se oikeastaan haittaa. Turun linnassa voi kierrellä vaikka sataa.

Eilinen leffa-pläjäys oli viihdyttävä. Elokuva ei ollut saanut kuin kaksi tähteä, mutta minä pidin kyllä. Juoni oli täysin älytön sinänsä - Abraham Lincoln vampyyrinmetsästäjänä - mutta kutkuttava siinä mielessä, että asiaa olisi voinut käsitellä paremminkin ts. siitä olisi saanut huomattavasti enemmän irti, mutta eniten minua viehättikin toiminta ja veriroiskeet. Visuaalisuus! Leffasta tuli mieleen aika elävästi Priest, jonka näin viime kesänä ja joka on varmaan yksi parhaita leffoja, jonka olen koskaan nähnyt. En tiedä, mikä siinä kolahti, mutta sitä voisi katsella vaikka kuinka monta kertaa. Vähän sama juttu kuin leffa "V for Vendetta" - siinäkin vain on sitä JOTAIN. Muistan, kun katsoin sen ensimmäisen kerran, DVD:ltä, oli pakko katsoa se samantien toistamiseen.

Mutta nyt kaksi päivää ilman mitään ohjelmaa! Tai niin todellakin toivon!


sunnuntai 5. elokuuta 2012

Minulle on postia!



Olin NIIN vähällä unohtaa, että sain yöllä Sähköpostia! Jo silloin ajattelin, että tämä täytyy ehdottomasti julkaista, mutta unohdin sen sitten. Äsken kävin katsomassa, onko posteihini (kaikki s.postiosoitteeni johtavat samaan paikkaan > saapuvan postin siirto jokaisessa osoitteessa) tullut mitään ja muistin tämän:

Terveisiä teille Herramme Jeesuksen Kristuksen.

Kenelle se voi koskea.

Olen yhteyttä sinua jälkeen käydään läpi profiiliisi, rukoilin sen yli ja valittu nimesi muun nimiä, koska sen esteeming luonne ja annettuja suosituksia minulle hyvämaineinen ja luottamus arvoinen henkilö, että voin tehdä liiketoimintaa ja suosituksen En saa epäröidä uskoutua teille tämän yksinkertaisen ja vilpitöntä liiketoimintaa.

Olen Rouva Samantha Kennedy Berner Oberland, Sveitsi. Leski myöhään Cools Kennedy, olen 52 vuotias. Olen nyt uusi kristinuskoon kääntyneen kärsivät pitkään rintasyöpä.

Kaikista merkintä minun ehdoista todella heikkenee, ja on ilmeistä, että en elä yli 2 kk, saamieni lääkäreitä. Tämä johtuu siitä, syöpä vaiheessa on mennyt erittäin huono vaiheessa.

Edesmennyt mieheni oli hyvin varakas ja hänen kuolemansa jälkeen, olen perinyt kaikki hänen yrityksensä imperiumi, koska kaksi lasta jonka olen synnyttänyt enää ole. Lääkärit on ilmoittanut minulle, että en voi elää yli 2 kuukautta, joten olen nyt päättänyt jakaa osa tätä rikkautta, edistää kehitystä kirkon Afrikassa, Amerikassa Aasiassa ja Euroopassa.

Olen valinnut sinulle, kun vierailet sivustolla, ja rukoilin sen yli. Olen valmis lahjoittamaan summa $ 2.900.000.00usd (kaksi miljoonaa yhdeksänsataa tuhatta Yhdysvaltain dollaria) ja heikommassa asemassa. Ole hyvä Haluan todeta, että tämä rahasto on tällä hetkellä makaa Turvallisuus yhtiö täällä (Abidjan Norsunluurannikko). Heti kun kuulen teiltä, aion toimittaa teille kaikki tiedot, voit käyttää saada tämän rahaston vapautuu Turvallisuus yhtiö maasi tähän tehtävään.

Olen rehellisesti rukoilen että rahaa, kun siirretään maasi käytetään tarkoitukseen, koska olen tullut selville, että varallisuuden hankinta ilman Kristusta on turhuutta. toukokuu armo meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen, Jumalan rakkaus ja apurahan Pyhän Hengen osallisuus olkoon sinun kanssasi ja perheesi, aamen

Odotan kiireellinen vastata minulle Siskosi Kristuksessa.

Rouva Samantha Kennedy.


Mieltäni kutkuttaa vastata postiin! Hymy-lehtihän oli pilanpäiten vastannut samantapaiseen ja se kirjeenvaihto oli hupaisaa luettavaa. Jos en tietäisi, mikä postin sisältö on (sehän on yleensä aina sama), en todellakaan käsittäisi, mitä tässä nyt ollaan vailla.

Pressa ja vampyyrit


Olemme tänään tosiaan menossa leffaan! Olen aika innoissani paitsi siitä, että kyseessä on leffa, jonka tosiaankin tahdon nähdä (Tim Burtonin ohjaama ja aihe kuulostaa riittävän sekopäiseltä kiinnostaakseen minua) niin myös siitä, että A + B lähtevät mukaamme. Treffaamme ensin ruokailun merkeissä ihan vain Raxissa ja sitten menemme porukalla leffaan. Emme ole tavanneet heitä sen jälkeen, kun he kävivät katsomassa Meltsua sairaalassa, joten on mukava yllättää sillä, että Meltsu on noinkin hyvässä kunnossa. Ei työkunnossa, ja lääkäri määräsi Meltsulle lisää lääkkeitäkin, mutta kyllähän Meltsu varsin tiukasti on elävien kirjoissa kuitenkin.

Eilen luin maakuntalehdestä jutun, joka pysäytti. Nyt on vallalla hylätä vanhoja koiria. Ikääntyvä lemmikki ilmeisesi nakataan jonnekin tienposkeen, kaasutetaan karkuun ja toivotaan, että joku löytää ja pitää huolta, lääkitsee vaivat ja hoitaa hautaan. Vai mahtavatko moiset koiranomistajat ajatella edes noin? Ehkä he vain jättävät koiransa ja ajattelevat, että se vain jotenkin katosi heidän elämästään. Miten vain, minkä tahansa eläimen hylkääminen osoittaa minusta aivan käsittämätöntä julmuutta, erityisesti kun hylätään perheen vanha lemmikki, joka olisi ansainnut lokoisat eläkepäivät ja kunniallisen lopun. Joo, kyllähän se maksaa, se koiran hoitaminen ja lopettaminenkin, mutta ihan oikeasti: kuka ottaa koiran ajattelematta tai tajuamatta, että koirasta on kuluja? Onko tämäkin tätä "nykyaikaa", kun halutaan kakusta pelkät kermat, eli tässä koira-asiassakin ollaan valmiit nauttimaan koiran tuomista iloista, mutta harmeja ei haluta. Ei sen puoleen, en minäkään haluaisi niitä harmeja. Olisi tosi ihanaa, jos Mindin jalka olisi terve ja vetreä, eikä tarvitsisi erikoisruokaa eikä ravintolisää, ei olisi tarvinnut eläinlääkärikäyntejä sen enempää jalan takia kuin kohdunkaan. Ruoka ja ravintolisä maksavat yhteensä reilun satasen, mikä tarkoittaa, että Mindin ruokintaan menee vuodessa melkein tonni. Kyllä, se on sekarotuinen, paperiton rakki, josta maksoimme muistaakseni 80 euroa. Meille se on kuitenkin rakas Neiti, Turnu, Pönökki - rakkaalla lapsella on monta nimeä - jota en edes kuvitelmissani hylkäisi yhtään mihinkään. Tingin vaikka omista sapuskoistani saadakseni Mindille sen ravinnon ja lääkityksen, jota se tarvitsee voidakseen paremmin. Ajatuskin siitä, kuinka ajaisin jonnekin korpeen ja jättäisin koiran sinne, ja raasu juoksisi auton perässä kunnes ei enää jaksaisi, on ihan kamala. Mindin lopusta olen sen verran jo etukäteen ajatellut, että se sitten tuhkataan, kun se aika on. Neiti on hieman liian iso, että jaksaisin kaivaa sille haudan tai edes laskea sen sinne.

Minun mielestäni koirista pitää huolehtia jopa paremmin kuin toisista ihmisistä. Ihmisille, jopa lapsillekin, voi aina selittää, mikä on tilanne ja missä mennään, koirille on turha selittää yhtään mitään. Tai kissoillekaan. Tai marsuille. Gekoille.

Mindistä puheenollen, tytin verikorva taitaa olla nyt parantunut. Patti korvalehdessä on vaihdellut viikkojen aikana, on ollut milloin paksumpi ja pulleampi, milloin pienempi. Nyt se tuntuu kovalta ja "asettuneelta", ja jos se nyt olisi sitten tuossa, niin korva jäi vähän hassun näköiseksi. Korvan "kärki" on taittunut vähän sivulle. Mutta sehän ei menoa eikä Mindin elämää haittaa!

ESS:n juttu on luettavissa  TÄÄLLÄ.

Totta kai ihmisille tulee tilanteita, että on sekä koiralle että omistajalle parempi, kun koira saa uuden kodin. Silloin se kodin etsiminen on yksi tapa osoittaa rakkautta ja välittämistä, ja osoittaa ihmisen tietävän vastuunsa. Mutta silloinkaan ei koiraa hylätä mihinkään, vaan varmistetaan, että koira saa hyvän kodin. En sano tätä kehulla, mutta kumminkin: minun viidestä koirastani (joista kaksi on jo koirien taivaassa) kolme on tullut meille toisesta kodista ja kissoistani, joita minulla on ollut neljä (vain Hippo on enää luonamme) vain yksi on tullut pentuna minulle. Näistä kissoista kaksi on aikoinaan saanut kodin muualta; muutin maalta kaupunkiin ja vapaina elämään tottuneet kissat eivät mielestäni kerrostaloon kuuluneet. Saivat sitten uuden kodin täältä, äidin hoivista. Roope oli vielä elossa, kun itse muutimme tänne v. 1998. Pekun ja Hipposen hankimme Kodittomilta kissoilta, näistä veijareistahan meillä on vielä Hippo ilonamme. Sillekin olisi ilmeisesti aiheellista alkaa syöttämään erikoisruokaa..! Testasin Royal Caninin kuivasapuskaa "Sensible" ja se näyttää sopivan Hipposen vatsalle paljon paremmin kuin markettiruoka.

Sitten on vielä nämä ihmiset, jotka eivät ymmärrä lainkaan, että koira on koira ja elävä olento. Ihmiset, joille koira on käsilaukun korvike ja egon jatke. Ihmiset, jotka juottavat koirileen viinaa ja kuljettavat niitä terassille usb-piuhaan kytkettynä. Jos jossain on adressi "Koirat pois Johanna Tukiaiselta", olen valmis allekirjoittamaan sen milloin vain!


lauantai 4. elokuuta 2012

Reissaamisen ihanuus


Tein eilen ensi viikolle hotellivaraukset, eivätkä ne olleet Nauvoon ja Kustaviin, vaan vähän sinnepäin. Päätimme viettää minilomamme ihan Suomen Turussa! Olen viimeksi käynyt siellä "turistina" pikkutyttönä (muutaman kerran muusta  syystä, juuri mitään kaupungista näkemättä, sen jälkeenkin kyllä) ja nyt on oikein hyvä aika katsoa niin Turun linnat kuin tuomiokirkotkin. Puhumattakaan siitä, että perhe ei ole koskaan kummassakaan käynyt. Ohjelmassa on alustavasti myös totta kai Luostarimäen käsityöläismuseo, Aboa Vetus ja vielä olisi tarkoitus mahduttaa aikatauluun lounasristeily m/s Rudolfinalla. Ennen kaikkea matkan tarkoitus on rentoutuminen ja yhdessäolo. Viime kuukaudet on täällä nähty sen verran kireitä pipoja, että nyt on aika löysyttää niitä. Firma on lopetettu, omaisuus myyty ja laskuja pystytty maksamaan, minun työttömyyteni on ratkennut parhainpäin ja koulun aloituskin on varmaa, Meltsun sairaslomaa jatkettu yms. Enää tarvitsee tehdä lopullinen tilinpäätös ja veroilmoitus, ja niitä kehtaa pyytää tilitoimistoa tekemään, kun pystyimme maksamaan heille rästissä olevat laskut pois. Sitten on tehty KAIKKI ja voidaan todellakin jatkaa matkaa eteenpäin. Vihdoinkin.

Matkasuunnitelmien muuttumisen suurin syy oli taloudellinen. 300 € kahdesta yöstä tuntui liian suurelta ja lisäksi etukäteen varattavissa majapaikoissa oli se huono puoli, että niissä olisi pitänyt olla tiettyyn aikaan. En tiedä etäisyyksiä ja nopeuksia saaristossa, joten en osannut arvioida matka-aikoja - monen aikaan olisi pitänyt lähteä kotoa ehtiäksemme iltapäiväksi Nauvoon? Lauttojen aikataulutkin olisi pitänyt huomioida. En halunnut laskea ja suunnitella, koska halusin olla nimenomaan aikataulutta. Turusta sain meille majapaikan aivan keskustasta hintaan 208 € euroa (kahdeksi yöksi) ja hintaan kuuluu enemmän kuin olisi saaristossa kuulunut. Se ratkaisi aika paljon. Plus että autoilu ympäriinsä ei sittenkään juuri nyt oikein kiehdo. Mieluummin jätän auton parkkiin ja kävelen / kuljen  julkisilla.

Näyttäisi tulevan sateinen, harmaa päivä. Taidan viihtyä tänään Azerothissa.


perjantai 3. elokuuta 2012

Höh ja pöh



Enhän minä mitään uusia rillejä saanutkaan, vaan passituksen silmälääkäriin! Optikko ihmetteli, mitä häikkää minulla oli ollut jo edellisellä kerralla (ja osoitteli lukemia papereistaan), enkä minä raasu edes tiennyt, että siellä jotain "häikkää" oli ollut. Ei kukaan ole sanonut mistään "häikästä" ikinä, vaan näkö on tarkastettu ja uudet linssit määrätty. Nyt pitää mennä lääkärille, koska kaukonäössä on jotain, mitä ei täysin kai voi laseilla korjata. No wittu. Ensimmäinen vapaa lääkäriaika on tietenkin 13.8, enkä minä sitä voinut ottaa, enhän minä ensimmäisenä koulupäivänä voi pois olla. Kävin sitten Silmäasemalla ja varasin ajan lääkärille sieltä 15.8, tosin kun kotiuduin, aloin ihmettelemään, miksei Instrussa tarjottu muuta aikaa kuin tuota 13.8 ja varasin sieltä netin kautta itselleni ajan niin ikään 15.8. Täytyy muistaa perua tuo Silmäaseman aika, mieluiten käyn siellä, mistä aion ostaa rillini.

Harmittaa, koska kuvittelin saavani uudet rillit ennen koulun alkua, ja lisäksi kenties huonoista rilleistä jotuva päänsärky tosiaan on vaivannut. Eilen päätin kokeilla päänsärkyyni toistakin temppua; uutta tyynyä. Kuuklettelin, että Hemtexin tyynyjä on kehuttu ja piipahdinkin katsomaan, millaisia heillä olisi tarjolla. Valikoima olikin varsin hyvä ja palvelu erinomainen! Minulle ehdotettiin Valter-tyynyä, jossa erikoista oli muotoilu; tyyny ei ole kanteiltaan "litteä", vaan tyyny muistuttaa ehkä enemmän pehmeää laatikkoa. Muotoilun tarkoitus on estää täytettä liukumasta nukkujan niskan alta pois > pitää niskan hyvässä asennossa. Hemtexin sivuilla sanotaan näin:

Höyhentyyny, jonka päällinen on puuvillaa ja täyte ankanuntuvaa ja ankanhöyhentä. Neliskulmainen muoto sopii sinulle, jos nukut yleensä kyljelläsi ja tarvitset lisätukea niskalle, selälle ja hartioille.

Tyyny oli sitä paitsi tarjouksessa, normaalihinta viisikymppiä ja nyt sai seitsemälläkympillä kaksi. Otin kaksi, koska en ollut aivan varma, onko yksi riittävän korkea, mutta kyllä se on. Ei todellakaan tarvitse kasata kahta päällekkäin ja ainakin ensinukkumalta tyyny oli samaan aikaan ihanan muhkea ja napakka! Heräsin tänä aamuna ihan ilman pääkipua! Toisen tyynyn voin kuljettaa koululle.

Olen yrittänyt miettiä pääni puhki ensi viikon matkaa. Kuuklettanut ja vertaillut, ja miettinyt. Olen toistaiseksi tutkinyt Saariston rengastien majoitusvaihtoehtoja, mutta täytynee tarkistaa vielä Ahvenanmaankin tarjonta tarkemmalla seulalla. Mielessäni on nimenomaan ajelu saaristossa ja yöpyminen Nauvossa ja Kustavissa, mutta mutta. Yöpyminen on oikeasti todella kallista. Kolmisensataa menee majoitukseen, laski sen miten tahansa. Löysin molempiin kyllä mitä ihastuttavimman majoitusvaihtoehdon eli siinä mielessä rahalle saisi kyllä vastinetta... olettaen, että niissä on vapaita paikkoja vielä. Täytyy nyt katsoa sitä Ahvenanmaata ja keskustella vielä Meltsun kanssa. Oikein mitään muuta en mietikään kuin saaristoa / Ahvenanmaata, koska en keksi muuta paikkaa suht lyhyen ajomatkan päässä, joka voisi tarjota meille jotain uutta.

Eilen villiinnyin myös ostamaan vaatteita, ja tänään saan Ellokselta paketin. Koulu alkaa, kaikki pitää olla valmista siihen mennessä!

torstai 2. elokuuta 2012

Jännitysmomenttia


Pääsihän tänne viimeinkin kirjautumaan sisään! Aikani hakkasin kirjautumisnamiskaa, yritin sekä tunnuksilla että Facebookin kautta, mutta ei vaan. Aika paljon harmia on ollut sen jälkeenkin, kun Vuodatus viimein pääsi jaloilleen, ei onneksi minulla, mutta monet ovat raportoineet jos jonkinlaisista ongelmista, joihin ei Vuodatuksen ylläpidolta ole tullut mitään kommenttia, ikävä kyllä. Alan jo harkitsemaan muualle siirtymistä minäkin... ymmärrän, että kaikenlaista probleemaa voi tulla, mutta mieluusti näkisin ylläpidon kertovan edes, että asiaa tutkitaan!

Varasin itselleni tälle päivälle ajan optikolta. Kohti uusia rillejä tieni käy! Vanhoilla näen hädin tuskin mitään; jos haluan katsoa lähelle, on paljon parempi ottaa rillit pois ja katsoa ihan omin silmin. En pysty edes lukemaan normaalisti enää ja yhtään tarkempi työ virkkuukoukun kanssa vaatii myöskin sen, että joko katson rillieni yli tai otan mieluummin rillit kokonaan pois. Päätä särkee jo päivittäin, uskon sen johtuvan tästä kaikesta siristelystä. Minulla on arvelu, että näköni ei ole huonontunut vaan jälleen parantunut. Näinhän minulle kävi viimeksi, kun menin optikolle sen takia, että en nähnyt lähelle. Luulin saavani kaksiteholasit, mutta sainkin vanhoja "heikommat" linssit.  Entiset -7 ja -5 ovat nyt -6 ja -4, ja uskon, että lukemat pienenevät edelleen tämän optikkokäynnin jälkeen.

Olen niin tottunut laseihini, etten ole oikeastaan koskaan harkinnut silmien korjausleikkausta. Enkä harkitse nytkään. Katselin jo Instrun nettisivuilta tarjouskehyksiä ja löysin valikoimasta todella monia mieleisiä. Olen miettinyt jotain pirteitä, kuten punaisia! Malli saa olla suurinpiirtein se, mikä minulla nyt on. Samoin uudet piilarit aion hankkia. Niihinkin olen tottunut, eikä niiden kanssa puljaaminen ole minulle minkään sortin ongelma. Minusta ei ole vaiva eikä mikään lätkäistä linssit silmiin aamulla ja ottaa illalla pois. Aiemmat linssini olivat jotkut semi-pitkäkäyttöiset eli niitä sai pitää vaikka pari viikkoa yhteen menoon, mutta en pitänyt niitä edes yön  yli kuin muutaman kerran. Kertakäyttölinsseistä en pidä yhtään, ne eivät istu silmiini, vaan valuvat pois. Edellisellä optikkokäynnillä optikko totesi silmäni kaarevuuden olevan niin pieni, että kertakäyttölinssi ei tosiaan käy. Höhöö, suorat silmät. Ajattelin ostaa kuusi paria värittömiä linssejä ja yhden parin värillisiä pidettäväksi silloin, kun tekee mieli hassutella. Aiemmin minulla oli sekä vihreät että ruskeat linssit. Ruskeilla linsseillä omista vihreän-ruskeista silmistäni tuli hassun väriset. Taidan ottaa sellaiset nytkin! Hassunväriset silmät rules!

Jänskättää optikolla käynti! Olen ihan innoissani, kun mietinkin kehysten valitsemista!

Tuntuu aivan mahtavalta, kun ei ole oikeastaan mitään huolia eikä stressaamista. Meltsun sairaslomaakin jatkettiin kolme kuukautta, joten sen miettiminen, mikä hänestä tulee isona sai lisäaikaa. Plus että on hyvä, että meillä on joku kotona, kun minun kouluni alkaa. Tonin ei tarvitse lähteä tyhjästä kodista eikä tyhjään palata, vaan täällä on isä kotona. Äitihän asuu osan ajastaan opiskelupaikkakunnalla. Sekin jänskättää positiivisella tavalla: millaisenkohan kämppäkaverin saan?

Mitenköhän elämä tästä eteenpäin? Tuntuu, että kaikki ovet retkottavat nyt auki ja voimme tehdä ihan mitä vain!

Mutta viikonloppuna leffaan, se on vissi ja varma!


keskiviikko 1. elokuuta 2012

Mansikoiden aikaan


Hain tänään tilaamani 5 kg:n laatikollisen mansikoita, sen lisäksi olen jo aiemmin hakenut toisen samankokoisen laatikon ihan tilaamatta toiselta tuottajalta. Joten nyt on käsiteltynä yhteensä 10 kg mansikoita: on pakastettu, hillottu ja loput porisevat parhaillaan mehumaijassa. Tosin ihan 100% mansikkamehua ei ole tulollaan, vaan heitin sekaan eilen poimimani vattulitrat. Hyvää tulee joka tapauksessa!

Elämä alkaa pikkuhiljaa asettumaan, onnistuminen onnistumisen jälkeen. Iso asia sujui hyvin ja nyt pilvilläni on jo oikein näyttävät kultareunukset. Nyt voi hengähtää ja yksinkertaisesti nauttia näistä viimeisistä päivistä ennen siirtymistäni opiskelijaksi.