tiistai 29. toukokuuta 2012

Elämää monivammaisen kanssa

En toki oikeasti elä monivammaisen kanssa, mutta toisinaan tuntuu siltä. Ihan kaikella kunnioituksella niitä kohtaan, jotka niin todella tekevät! Joskus vain käy niin, että jopa minä väsyn puolison sairauksiin, enkä jaksakaan olla positiivisella ja luottavaisella mielellä, vaan istun alas ja toivon, että jonakin päivänä tämä kaikki on ohi. Ohi sillä tavoin, että lopputulos on onnellinen, tietenkin.

Meltsu on nyt ollut sairaslomalla... joulukuun alusta asti, mitä siitä siis tulee? Ihan kohta puoli vuotta. Tuntuu hassulta, että ensimmäisen sairasloman sai n. kuukaudeksi, sen jälkeen muutaman lyhyen pätkän ja nyt lomien pituudet vain kasvavat. Eilen Meltsu kävi lääkärillä kuulemassa viime viikon kokeiden tuloksia ja lääkäri päätyi kirjoittamaan sairaslomaa samantien kaksi kuukautta lisää eli elokuun alkuun asti.

Kaikki yhden "vaivaisen" keuhkokuumeen takia!

Viime viikolla Meltsulla oli keuhkoröntgen ja verikokeitakin otettiin. Myös muita kokeita keuhkoihin liittyen tehtiin ja ne kertoivat, että keuhkot eivät ole toipuneet toivotulla tavalla. Verikokeissa hän joutui käymään kahdesti, koska ensimmäiset näytteet menivät jotenkin pieleen (Meltsulle tuli hervoton mustelmakin näytteenottokohtaan!) ja eilen hän kuuli niiden tulokset. Maksa-arvot eivät ole kohdallaan, joten lisää tutkimuksia ja kokeita seuraa. Mikä maksaan nyt on tullut, ei mitään tietoa. Sairaalassahan sitä nimenomaan painotettiin, kuinka hyvä oli, että maksa, sydän jne. olivat hyvässä kunnossa. Nyt ei ainakaan maksa ole enää. Lisäksi lääkäri viimeinkin otti tosissaan Meltsun puoli vuotta jatkuneet vatsavaivat ja niidenkin tiimoilta tutkitaan lisää. Lääkäri oli ehdotellut vaivojen syyksi joko Puertossa tai Prahassa käyntiä ja minua harmitti; mahtoiko Meltsu riittävän painokkaasti kertoa, että vaivat alkoivat jo ennen matkaamme Puertoon?! Samoin mielialalääkkeitä lääkäri epäili, mutta taas sama juttu; vaivat alkoivat ennen kuin lääkäri kirjoitti reseptin ko. lääkkeille. Lääkäri kyseli tietenkin myös alkoholin- ja huumeidenkäytöstä, mutta sanoi samalla, että päästäkseen niihin maksa-arvoihin Meltsun pitäisi juoda kaksi pulloa kirkasta viinaa päivässä... Voin kertoa, että minä olisin puuttunut asiaan ajat sitten, jos hän niin olisi tehnyt. Puhumattakaan siitä, että tuskin minun huomaamattani niin voisi tehdä edes.

En tiedä. *huokaus*. Eilinen päivä ei ollut kovin aurinkoinen näiden tietojen jälkeen (kirjaimellisestikaan; ilma kylmeni ainakin kymmenen astetta ja vettä roiski koko iltapäivän), mutta tänään katselen taas pilvien kultareunoja, nukuttuani huimaavat kymmenen tuntia. Ilmeisesti töissä saamani raittiin ilman määrä nukuttaa tehokkaasti! Olen iltaisin usein ihanan uninen ja pomppaan kilpaa kera auringon ylös. Tosin tänään nukuin kahdeksaan; on vapaapäivä! Huomennakin on!

Tänään ohjelmassa on tapaaminen Cesar Millanin kanssa (no, ei nyt ihan private treffit kumminkaan), ajelen Helsinkiin ihan itse, Meltsu tulee mukaan. Kiva viettää aikaa kahdestaan, ja totta kai poikkeamme Mäntsälässä huoltoasemalla syömässä isännänleikkeet. Traditio! Huomenna hoitelen asioita, mm. vien vuokratyöfirmaan sieltä lainaamani työvaatteet ja käyn Puolenkuunpeleissä Tonin kanssa. Sanoin itseni "irti" vuokratyöfirmasta, jo ihan siksi, että jos minulla ei ole töitä, olen oikeutettu lorvimaan kotona hintaan 500 euroa kuussa ja koska minulla on siihen varaa, teen sen ennemmin kuin ajelen 80 kilsaa päivittäin muutaman tunnin takia. Heh... Puolenkuunpeleihin Toni vie ison läjän pleikka kakkosen pelejä ja toivoo saavansa rahan sijasta Skyrimin.

Tulevaisuudensuunnitelmani alkaa olla nyt aikalailla hahmottumassa toiminnaksi. Viime viikolla lähetin hakupaperit ja nyt sitten odottelen, josko tulisi kutsua pitemmälle = pääsykokeisiin. Tunnen olevani vahvoilla asiassa ja olen miettinyt elämääni jo siltä kantilta, miten teen ja toimin jos saan hakemani paikan. Perheestä en ole huolissani, sillä viime viikot ovat osoittaneet, että he pärjäävät täällä kyllä, vaikka minä en ihan aina kotona olisikaan.

Viikonloppuna oli aivan ihana ilma! Lauantaina olin vapaalla ja siivosin koko päivän huushollia, sunnuntaina töissä oli kovasti säpinää ja minä reippaana tyttönä pyöräilin taas työmatkan. Sen verran ulkona tulee töissä oltua, plus työmatkoilla, että olen saanut väriä pintaan ihan tahtomattani. Poskilla ja decolteelta hehkuu alkukesän rusketus.

Kaikesta huolimatta ja kaiken takia: Ihana Elämä. Ja kokonaan MINUN omani.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Oi unetus


Jösses, kuinka nukuttaa. Eilen otin päivällä melko pitkätkin tirsat ja silti illalla olin aivan väsy ja menin unten maille hyvissä ajoin. Kahdeksan tuntia nukuttuani olisin mieluusti jäänyt yhä sänkyyn ja nukkunut lisää... Kunpa en nyt tulisi kipeäksi! Yksi jos toinen lähipiirissäni on köhinyt ja pärskinyt, enkä minä todellakaan tahtoisi tehdä nyt samaa. Mieluummin terveenä töissä kuin sairaana kotona! Enkä sitä paitsi halua sairastua nyt, kun en ole varma, onko minulle töissä tuuraajaa J:n lopetettua maanantaina. Pomo kuului sanovan J:lle, että sai tuuraajan, mutta en ole ollenkaan varma, onko asia niin vai sanoiko pomo niin vain siksi, ettei J tuntisi "pettäneensä" meitä jättäessään työnsä kesken kaiken. No, asia ei kai ole minun ongelmani, mutta koska tunnen olevani enemmän kuin "vain" tavallinen duunari tässä duunissa, en voi sille mitään, että nämä asiat mietityttävät. Eivät toki niin paljon, että niistä ongelman itselleni tekisin! Eivät tosiaankaan.

Eilen kävin TE-toimistossa ja sieltä näytettiin aika lailla vihreätä valoa minun suunnitelmilleni. Olen vahvoilla, koska elämäntilanteeni on juuri sellainen kuin tässä nimenomaisessa tapauksessa tarkoitetaan. Nyt ei sitten muuta kuin hakemuksia väsäämään. Tässä olisikin pari tuntia aikaa ennen kuin työ kutsuu kopioida kaikki koulu- ja työtodistukset. Vaihtoehtoisesti voisin tietty mennä takaisin nukkumaan, mutta en taida. Ajattelin, että Meltsu saa viedä minut töihin ja hakea kotiin; opelissa ei ole bensaa ja hän tarvitsee autoa tänään, enkä minä anna viimeisiä eurojani opelin tankkiin, kun kissallekin pitää ruokaa ostaa. On hieno ilma pyöräillä, mutta minä en nyt yksinkertaisesti jaksa. Ajatuskin uuvuttaa, plus että jos tässä on nuha tulossa, hikeentyminen ei tee varmastikaan hyvää.

Kaipaan kahta peräkkäistä vapaapäivää... ensi viikolla on, joten vielä pitää sinnitellä. Tiistaina on Cesar Millanin luento Helsingissä ja keskiviikon otin vapaaksi ihan siksi, että halusin tosiaan kaksi peräkkäistä vapaata. Tällä viikolla pidän vapaapäivän myös lauantaina, jolloin olenkin sitten ihan yksin kotona ja ajattelin vain olla ja nauttia yksinolosta.

En tiedä, onko kyse minusta vai jostain fysiologisesta ilmiöstä, mutta seksistä on tullut nykyään niin mutkatonta. Joo, oli aika random-toteamus, mutta olen funtsinut tätä viime aikoina. Ehkä kyse on vain siitä, että tuntee itsensä ja on tyytyväinen itseensä ja siitä, että pitkässä suhteessa ei tarvitse enää todistella mitään.


tiistai 22. toukokuuta 2012

Oi toukokuu


Yöllä oli satanut muutaman vesipisaran, mutta nyt paistaa jo taas aurinko, lintujen kuoro karjuu pihalla ja tuomet, luumut ja riikunat ovat puhjenneet valkoisiin kukkiin. On se aika vuodesta, jolloin en kaipaa lämpimimpiin maihin!

Työkaverini lopetti eilen, saatuaan vakituisen paikan omalta alaltaan. Ajattelin pomon olevan kovinkin pahoillaan, mutta jos hän oli, ei hän ainakaan näyttänyt sitä, vaan sanoi minullekin, että totta kai hän tässä tapauksessa purki J:n työsopimuksen ihan hyvässä hengessä. Antoi J:lle vielä bonuksenkin viime viikonlopusta, samoin kuin minulle - siis bonuksen! Jei - viikonlopun myynti oli paras ikinä ja siksi bonus. Ensimmäinen duuni, jossa saan bonuksen hyvintehdystä työstä. J:n lähteminen tarkoittaa enemmän työtä minulle. Sovimme jo työsopimuksessa olevan 6-8 tunnin sijasta sen kahdeksan tuntia; sehän on normi työaika ja sopii minulle oikein hyvin. Tosin pomo ehdotti jo kymmentä tuntia, en tiedä, kuinka tosissaan, mutta minä ainakin olin tosissani, kun sanoin, että en todellakaan tee 10-tuntista työpäivää, älä unta nää. Työ voi olla ja on mukavaa, mutta en minä nyt ihan niin työhullu ole.

Kohta on talven matkarahat kasassa, siis lentolippuihin. Ostan lennot heti, kun saan loputkin raavittua kokoon ts. appi laittaa Tonin osuuden tilille. Tarkoitus olisi olla Puertossa tänä vuonna 16. -30.12. Tai siis, "tänä vuonna" - johan me siellä tänä vuonna kerran olemme olleet, joten oikeampaa lienee sanoa "tulevana talvena".

Seuraavaksi vuorossa aamupala ja sitten luen loppuun kirjan "Strindbergin tähti", pitää palauttaa tänään kirjastoon ja on niin jännä kirja, että pakko lukea loppuun. Sen jälkeen menen pussittamaan kamaa UFF:lle, jotta voin vipata pussit ja nyssykät keräyslaatikkoon samalla reissulla, kun käyn TE-keskuksessa sillä välin, kun Meltsu käy labrassa. Ajattelimme myös käydä tuhlaamassa osan bonuksestani lounastamalla satamassa.


maanantai 21. toukokuuta 2012

Rakastan, en rakasta


Näin toissayönä wallan lewottomia unia - uneksin eräästä henkilöstä, jota en ole koskaan tavannut "oikeasti", mutta johon olen tutustunut virtuaalimaailmassa. Näin unta, että olin palavasti rakastunut häneen ja hän minuun, ja se lämmin rakastumisen tunne valaisi ja lämmitti sisälläni vielä herättyänikin. Hieman nolottikin, koska kyseessä on minuun verrattuna huomattavan nuori mies; niin nuori, etten hänet oikeasti iskiessäni olisi enää edes mikään puuma vaan melkeinpä kehdonryöstäjä..! No jaa, hän on kyllä aikuinen ihminen, mutta kuitenkin... Hän on iässä, jonka ikäisiä miehiä minä en katsele.

Mutta kuitenkin, unessa hän oli suloisista suloisin ja rakasti minua yhtä palavasti, ja samalla yhtä viattomasti kuin minä rakastin häntä. Suudelmat olivat riittäviä, kuumat, palavat suudelmat, emmekä me mitään muuta toivoneet tai tahtoneet.

Tajusin juuri tässä nakutellessani, että minulla oli kerran suhde, jossa suuteleminen oli riittävä rakkauden akti. En silti epäile, edelleenkään, kahdeksan vuoden jälkeen, ettenkö olisi rakastanut häntä palavasti ja koko sydämestäni. Rakastin palavammin kuin koskaan olin ketään rakastanut tai olen rakastanut sen jälkeenkään. Paloin korkealla liekillä ja ehkä siksi poltinkin hänet loppuun. En silti harmittele, enkä kadu, enkä muistele sitä vuotta mitenkään muutoin kuin... en ehkä lämmöllä, koska ennen suhteemme loppumista sain häneltä itseltään kuulla, miten väärin hän oli minua kohdellut, mutta sanotaanko niin, että muistelen häntä ja sitä vuotta jonain, joka oli. No regrets, no hard feelings.

Muistojen kultaiseen lippaaseen pudota yksi helmi mua muistaen.

Vaan olisipa kiva rakastua..!

Totta kai omaan kumppaniinkin voi rakastua uudelleen ja uudelleen, ja on aikoja, että olen niinkin tehnyt. Sellainen aika ei taida olla juuri nyt kuitenkaan, vaikka asiat ovatkin ihan tolallaan ja mukavasti. Nyt eletään arkea, tai ehkä hiukan enemmän kuin arkea, mutta vähemmän kuin juhlaa. Tällä hetkellä koen, että suhteemme toimii kaikilla elämän saroilla. Meltsu on piristynyt ja voin luottaa siihen, että asiat kotona hoituvat, vaikka minä en ole niitä hoitamassa. Koko viikon olen voinut tulla puhtaaseen kotiin ja istahtaa valmiiseen ruokapöytään paitsi jos olen ilmoittanut tekeväni ruuan töiden jälkeen itse, kuten esim. eilen. Vaikea täällä olisi mitään ollut tehdäkään, kun jääkaappi ammotti tyhjyyttään ja taloutemme viimeiset rahavarat olivat minulla. Kävin töiden jälkeen salessa ja sinne menivät nekin rahat. Nyt kitkutellaan perjantaihin, jolloin saan paitsi lapsilisät niin myös ensimmäisen palkkani. Milloin Meltsun sairaspäiväraha tulee, taivas tietää mutta ei kerro!

Ajattelin, että firma olisi ollut meidän toimeentulomme siiheksi, kunnes olisi ollut aika jäädä eläkkeelle, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Enää se ei harmita yhtään, enkä edes muista, harmittiko se jossain vaiheessa. Katselen innoissani eteenpäin tulevaisuuteen ja teen suunnitelmia, joista varmasti suurin osa jää suunnitelmiksi, mutta osa saattaa jalostua eteenpäin toiminnaksikin. Asian tiimoilta minulla on huomenna vapaapäivä ja menen käymään TE-toimistossa.

Eilen toin töistä pelargonioita uusien portaiden ikkunoille, kaksi hennon pinkkiä ja kaksi korallinpunaista ja vielä nappasin hyllystä multasäkinkin mukaani, jättäen varausvihkoon tiedonannon "Sarin piikki". Sovin nimittäin pomon kanssa, että voin tuoda kotiin kukkia ja maksan ne sitten myöhemmin, henkilökunta-alennuksin tietenkin. Kesäkukat tekevät kauppansa nimittäin siihen malliin, että jos en nyt ota haluamiani, ei kohta ole mitä ottaa! Kaikki suuret miljoonakelloamppelitkin menivät ihan muutamassa päivässä. Tosin en minä sellaista olisi halunnutkaan, vaan olen miettinyt surfinia-amppeleita... himoitsin niitä monta päivää, mutta nyt aloinkin epäröidä. Ne ovat niin valtavia, että jos laittaisin ne saunan kuistille kuten olin suunnitellut, navakka tuuli repisi ne riekaleiksi. Ehkäpä en sittenkään, tai korkeintaan jos viimeisellä (työ)viikolla niitä on vielä jäljellä ja saan ne mukaani "vie pois"-hintaan. Taidankin laittaa saunalle seinäamppelit ja molempiin istutan miljoonakelloa ja ehkä hopeaputousta. Tuvan ikkunoiden alle ajattelin keltaista miljoonakelloa.

Jaksaisinko tai viitsisinkö laittaa ryytimaata? En tiedä. En taida. On niin paljon muutakin tekemistä tänä kesänä. Korkeintaan voisin pariin parvekelaatikkoon kylvää salaattia ja pinaattia. Niin! Ja töistä tuon tomaatteja; amppelitomaattia ja minitomaattia. Molemmat kuulemma tekevät epämarjaa ihan villinä.

Olen ollut tänään todella reipas tyttö; olen ehtinyt jo laittaa jo koneellisen pyykkiä pyörimään ja kaalilaatikon uuniin. Lisäksi ajattelin olla reipas ja pyöräillä töihin, koska ilma on hyvä ja minulla ei ole töiden jälkeen mitään menoa. Tänään olen töissä klo 11-18, mikä ainakin ennen oli mielestäni pahin mahdollinen työaika (klo 10-18 tarkalleenottaen), mutta mikä ei minua nyt vaivaakaan yhtään. Ehkä siksi, että tätä ei kuitenkaan kestä kuin juhannukseen asti? Kyllähän viisi viikkoa (josta neljä jäljellä) jaksaa vaikka päällään seistä. Työmatka on ihanan lyhyt, autolla vain kymmenisen minuuttia, työpaikka on kiva ja lisäksi on kesä. Tänäänkin heräsin klo 7 aikomuksenani nimenomaan olla touhukas tässä aamulla. Lisäksi olen käynyt melko ajoissa nukkumaan iltaisin - lienen saanut töissä raitisilmamyrkytyksen?!

Elämä on. Levitän siipeni ja lennän. Tänään ja nyt.


keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Mummut kahvilla


Hauskasti minulla onkin vapaapäivä jo heti kahden työpäivän jälkeen! Vapaapäivän piti alunperin olla huomenna, mutta koska työparillani on huomenna polttarit ja kaksi päivää vapaata ja tuuraaja tulee vasta iltapäivästä, sovittiinkin, että menen huomenna töihin klo 9-15 ja pidän vapaapäivän tänään.  Tämä onkin sitten viikon ainoa vapaa... viikon, johon sisältyy kaksi pyhäpäivää, joten tilin kannalta ihan kiva juttu näinkin. Tosin en ole "rahanahne" ja oikeasti mieluummin olisin pienemmällä palkalla ja pitäisin kaksi vapaapäivää, joten eilen jo mainitsin pomolle, että pidän ensi viikolla sitten kolme vapaata.

Olen edelleen hyvällä mielellä työn suhteen, joskin oma tietämättömyys naurattaa. En tunne kaikikia kasveja, enkä tiedä, mistä kasvihuoneesta mikäkin löytyy, joten täytyy toisinaan turvautua asiakkaiden tietoon. Olisin eilenkin myynyt (onneksi tutulle) miljoonakelloja petuniana. Mutta eiköhän viikon loppupuolella ole tieto jo siltä osin hallussa.

Eilen meillä kävi tosiaan mummuja kahvilla; muutama autolastillinen iloisia eläkeläisiä pelmahti pihaan, mukanaan picnic-kori ja pullaa sekä nokkossämpylöitä. Mummut ja yksi pappa kiertelivät ja katselivat tarjontaa, keittivät kahvit käyttäen meidän taukotupamme keitintä ja kattoivat päiväkahvit pihaan ison kuusen alle. Puutarhan henkilökunnallekin katettiin kupit ja kun oli maisteltu pullat ja sämpylät, ikinuoret vielä käyttivät kassan kautta ostoksensa, saaden heille luvatut alennusprosentit ja huristelivat sitten tiehensä. Hauska häppeninki oli se!

Tänään ajatettelin leipoa pakastimeen sämpylöitä, leipää ja karjalanpiirakoita. Ja saada loppuun siivousurakkani.

Ihmiset ovat ihania. Miljoona tarinaa jokaisten kasvojen takana.

Huomiseksi on kai luvattu ukkosta. Tule, jyrise ja salamoi!


tiistai 15. toukokuuta 2012

Paluu lapsuuteen

Ensimmäinen työpäivä on takanapäin ja ainakin se meni niin nopeasti, että mieleni on toiveikas myös tulevien viiden viikon osalta. Jännäsin tulevaa niin paljon toissayönä, etten juurikaan nukkunut, mutta ihan turhaan jännäsin; en joutunut / päässyt eilen hulluna myymään vaan lähes koko päivän siistin myyntituotteita eli puutarhuroin. Nipsin pelargonioista nuppuja pois, yhdistin petunioita kastelujärjestelmään ja nypin kuivia lehtia paleltuneista kukkaparoista. Muutaman pelargonian myinkin ja otin vastaan tilauksen kukkaistutuksista, jotka toivon tänään pääseväni tekemään. Onneksi omistajista jompikumpi tosiaan on aina paikalla ja voi kysyä neuvoa erityisesti silloin, kun asiakas tahtoo tietää lisää jostakin kasvista. Minä kun en eilen edes liljaa tunnistanut... *virn*. No, se oli uutuuslilja, joka ei äkkiseltään näyttänyt liljalta! Asiakaskin luuli sitä orkideaksi.

Totesin eilen pomolle, ettei työ oikeastaan tunnu työltä, kun saa hoidella kukkia lämpimässä, pääskyset laulavat ja jo lapsuudestani tuttu E. tekee toukotöitä viereisellä pellolla. Nykyinen työympäristöni on lapsuuteni maisema, jossa tallella on edelleen navetta mummun ja vaarin viidelle lehmälle sekä talli vaarin hevoselle. Mummun ja vaarin latokin on yhä paikallaan, vaikka talo ja sauna onkin purettu pois, ja suuri kuusi kaadettu. Siellä on myös talo, jonka suunnittelin omakseni ja jossa en koskaan päivääkään asunut, on vapaa-ajan asumus ja onpa siihen mummun ja vaarin talon paikalle noussut kaksikerroksinen aitta, joka sekin näyttää siltä kuin piirustukset olisivat alunperin minun kynästäni lähtöisin. Enkö jättänyt sen piirustukset jälkeeni, kun sieltä lähdin? Mielestäni niin tein. Uusi omistaja on näemmä hakenut sille rakennusluvan ja laittanut sen juuri siihen paikkaan, mihin minä sen suunnittelin.

Mieluiten kuitenkin palaan ajassa nimenomaan lapsuuteen; siihen aikaan, kun vietin paljon aikaa mummun ja vaarin kanssa. Kyllä, minä asuin siellä kahdeksan vuotta ex-mieheni kanssa, eikä minulla niistäkään vuosista huonoja muistoja ole, mutta siitä ajasta luopuminen satuttaa yhä. Se oli elämässäni ensimmäinen kerta, kun sössin kaiken perusteellisesti. Toista sössimiskautta elän parhaillaan. Minähän sanoin, että minä olen keiju kultasiipi, joka onnistuu sössimään asiansa kerta toisensa jälkeen maanpinnan yläpuolella liidellessään. Elämää on jäljellä vielä sen verran paljon, että ehdin varmasti tehdä sen kolmannenkin kerran. Tosin toivon, että kolmatta kertaa ei tule, vaan osaisin jatkossa diilata elämäni paremmin.

Eilen tsekkasin pomon kanssa tämän viikon työvuoroni ja niihin minun pitää palata uudelleen tänään. Tajusin nimittäin, että minullehan tuli nyt 6-päiväinen = 51-tuntinen työviikko ja eihän sellaista voi olla. Torstaina minulla on vapaapäivä, mutta muutoin olen töissä 7 tai 8 tuntia joka päivä. Ajattelin ehdottaa, että se voisi olla niin, ja pitäisin sitten ensi viikolla kolmen päivän vapaan pe-su. Perhe nimittäin lähtee seurakunnan leirille ja minä voisin olla viikonlopun ihan YKSIN.

Brittien talenttikisan tänä vuonna voittivat 16-vuotias tyttö ja koira, ja siinä sivussa voittivat puoli miljoonaa puntaa. Ihan ilmiömäinen kaksikko he kyllä ovatkin!


perjantai 11. toukokuuta 2012

Sade antaa voimaa


Vein Tonin bussipysäkille ja matkalla ihastelin puiden vihreyttä. Joissakin puissa on jo ihan lehdet! Joissakin taas vasta pienet silmut. Täytyy uskoa, on se kesä nyt, kun pääskysetkin tulivat jo viime viikolla. Yöllä alkanut sade aivan kuin pesee maailman kasvot ja villiinnyttää puut vieläkin vihreämmiksi. Lisäksi ulkona on lämmin, 14 astetta näin seitsemän aikaan sateessa. Nyt sitten vain kesän ensimmäistä ukkosta odottelemaan. Ensimmäiset punkit jo koiriin ilmaantuivatkin...

Tänään menen tekemään työsopimuksen ja sopimaan niin työajoista kuin palkastakin, treffit ovat klo 11. Tai oikeastaan aloitin työt jo eilen; työnantaja soitti tietoisena siitä, että osaan käyttää tietokonetta ja pyysi minua tekemään tämän vuoden hinnaston, jonka pohjaksi hän lähetti viime vuoden hinnaston pdf-tiedostona. Tähdensi moneen kertaan, että laita tunnit ylös, ei tämä talkootyötä ole. Lisäksi lupauduin ottamaan kopioita ko. hinnastosta, kun minulla nyt sattuu olemaan toimiva (laser)tulostin, ja olipa vielä puhe, että kun minulla on tänään asiaa ihmisten ilmoille joka tapauksessa, voisin käydä offsetissa, jotta saataisiin hinnastosta laminoituja A3-kokoisia "julisteita". Tulipa äkkiä tärkeä olo!

Hieman kyllä hirvittääkin, sillä enhän minä ole aiemmin toiminut myyjänä, varsinaisesti. Asiakaspalvelussa tiskin takana kylläkin ja olenhan minä ollut jopa atk-kouluttajana ja siinäkin työssä ihmisten kanssa, asiakaspalvelijana. Vaan enköhän minä homman diilaa silkalla luontaisella viehätysvoimallani. Olen saanut niin paljon palautetta positiivisuudestani ja hymystäni, että uskon nyt niihin itsekin. Kukkien myyminen on kuitenkin aika yksinkertaista, koska myyntiartikkeleita ei ole kovin montaa ja jos joudun / pääsen tekemään istutuksia asiakkaille, on se vain mukavaa vaihtelua ja varmasti onnistuu. On tässä vuosien saatossa tullut sen verran monet parvekekukat laitettua, tai pikemminkin parvekelaatikoihin. Eihän minulla parveketta ole ollut kuin muutaman vuoden ja niinä vuosina olin niin köyhä, ettei rahaa pahemmin kukkiin ollut.

Köyhyys se on toki läsnä ja edessä nytkin, herraties kuinka monta vuotta. Yrittämisen hintaa tullaan makselemaan vuosikausia, mutta sittenhän maksetaan. En epäile yhtään ettemmekö eläisi täyttä elämää jatkossakin. Jopa täydempää kuin pitkiin aikoihin, kun ajattelee, että moni huoli on nyt taaksejäänyttä elämää. Koen tulevaisuuden myös jännittävänä, koska juuri nyt meillä ei ole yhtään tietoa, miten tästä eteenpäin, erityisesti Meltsun kohdalla. Sairaslomaa on tämän kuun loppuun ja mitä sitten - jatkuuko se vai hakeutuuko Meltsu työttömäksi, ja kun töitä löytyy, mitä hän alkaa tekemään. Omalla kohdallani olen miettinyt, että kun tämä puutarhamyyjän duuni on juhannukseen mennessä ohi (ja ei, sille ei ole jatkoa vaikka ystävät kuinka "lohduttelevat", että ties vaikka se jatkuu - kesäkukkien myyntiaika ON rajallinen), minä jään suosiolla odottelemaan, mitä työvoimatoimistosta minulle tarjotaan. Olen ollut viime kuukaudet todella aktiivinen työnhaun kanssa ja laittanut hakemuksia sinne ja tänne, mutta nyt, kun pääsen nauttimaan työttömyyspäivärahaa, taidan ottaa rennommin kesän ajan. Tunnen todellakin ansainneeni sen, sanokoot muut mitä haluavat. Vuokratyöfirman ehkä jätän taakseni, koska muutaman päivän keikat silloin tällöin pääasiallisena työnä eivät tunnu järkeviltä, ne vaikuttavat työttömyyspäivärahaan ja hyvässä lykyssä koko homma menee taas plus miinus nollaksi. Pitempiä työkeikkoja voisi harkita kyllä, mutta jotenkin minulla on sellainen fiilis, että ei enää siivouskeikkoja. Olen ihanasti työtön ja minun ei tarvitse suostua kuin oman alani töihin, kai se vieläkin niin menee? Ongelma tietenkin on, että omalla alallani ei ole ollut töitä kahteenkymmeneen vuoteen, hööh.

Mutta tosiaan, päivä ja asia kerrallaan. Nyt tämä ja mitä sitten, sen näkee sitten kun se on ajankohtaista.

Tänään minulla on ohjelmassa taas vaihteeksi kirpputorillakäynti. Tavaraa putkahtelee nurkista päivittäin marssitettaviksi joko roskiin tai myyntiin. Toissapäivänä raahasin toisen arkistokaapin porstuaa ja sinne sulloin kaikki firmaan liittyvät paperit (pitää setviä ne joku päivä) ja toisen sekä pyörillä kulkevan laatikoston vein peräkammariin Tonin tavaroiden säilytystilaksi. Samalla kävimme läpi kaikki Tonin kaapit ja laatikot ja tavaraa meni niille kuuluville paikoille, roskiin ja kirpputorikasaan runsain määrin. Itselleni hain vintistä hyllykön tähän tietokonepöydän viereen printtereille ja kävin läpi papereita, joista suurin osa löysi mukavan majapaikan keskikammarin uunista. Jäljelle jääneet pitää käydä vielä toistamiseen läpi, esim. kaikenlaisia vakuutuskirjoja on vino pino, niistä täytyy karsia vanhat pois. Ja muutenkin paikat ovat vähän hyrskynmyrskyn, kun kaikki tavarat eivät ole löytäneet paikkaansa, mutta eiköhän se tässä viikonlopun aikana tapahdu. Ihan joka huoneessa. Roskis mussuttaa tyytyväisenä saadessaan kosolti mahantäytettä. Vielä jos jossain vaiheessa viitsisin käydä läpi firman tilit ja tsekata, ketkä asiakkaat ovat meille vielä velkaa. Näille karhukirjeet siinä toivossa, että muutama satanen irtoaisi ja saisin maksettua tilitoimiston laskun pois, sitten alkaisi olla kokolailla hyvä fiilis. Joitain laskuja jää maksamatta, mutta sille asialle en voi mitään. Sinne vain jonon jatkoksi, maksellaan niitä sitten ajan kanssa ja euro kerrallaan. Sitten tulevaisuudessa.

Tiedän, että tulevaisuudella on minulle varattuna vielä isoin mitoin kaikkea. Tuskin maltan odottaa, mitä sieltä ensimmäisenä mätkähtää, joko päähän tai syliin.

Pandariaa odotellessa!


keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Muutan pois


Tekisi mieli muuttaa muualle... ei siksi, että täällä asumisessa olisi jotain vikaa, koska ei ole mitään vikaa. Isäkin taitaa olla taas rauhoittunut, eikä ainakaan uutta häätömääräystä ole tullut. Meillähän ei ole mitään aikomusta noudattaa edellistäkään ja jos isä alkaa siitä vaahdota, osaan minäkin. Vai mitähän mieltä laki ja oikeus on vuokraisännästä, joka tulee kotiin ja yrittää käydä päälle? Eri asia, jos meillä olisi taloudellisesti asiat kunnossa ja meillä olisi realistinen mahdollisuus hankkia jostain uusi asunto. Sitten voisimme kyllä muuttaa, ainakin teoriassa, mutta asioiden ollessa siten kuin ne nyt ovat, ne myös pysyvät sellaisina.

Mutta ajatusleikkinä muutto tuntuu kiehtovalta. Eilen kävelin kuntakeskuksessa Kidin kanssa, pitkin Päijänteen rantaa ja sitten kanavan vartta molempiin suuntiin, ihailin kevättä, puiden isoja silmuja, kukkivia puutarhoja ja kuuntelin lintujen laulua, ja ajattelin siinä kävellessäni, miten paljon maailmassa on kauniita paikkoja. Tuli halu, tai pikemminkin toive tutustua johonkin ihan uuteen. Jos olisi mahdollista muuttaa, niin muuttaisin jonnekin muualle, perheen kera toki, ja laittaisin kotini sinne. Joskus oli aika, että ajattelin, etten voisi asua missään muualla kuin täällä, mutta se aika oli ja meni. Se, että menneinä vuosina minulla on ollut mahdollisuus matkustaa ja nähdä hiukan muitakin maita kuin Suomen, on avannut silmiäni tältä osin melkoisesti. Eurooppaa pidemmällä en ole käynyt, mutta Euroopassa matkustelu on saanut minut näkemään (monesti aiemminkin toteamani asian), että ihmiset ja elämä ovat kaikkialla samaa ja samanlaista. Ehkä tavat vaihtelevat, mutta miten me tunnemme, se ei muutu ja veri on punaista kaikilla. Uskon, että voisin kotiutua mihin tahansa. Ainakint ällä hetkellä koen näkeväni kauneutta ja mahdollisuuksia kaikkialla.

Siksipä eilen leikittelinkin ajatuksella, että muuttaisimme muualla, noin vain. Lähinnä töiden perässä, mutta siis jos töitä jostain löytyisi, olisi jopa jännittävää lähteä. Hassusti tuli kaksi sopivaa paikkakuntaa mieleen; Humppila ja Kustavi. Älkää kysykö, miksi, koska en minä tiedä. Nimet pompahtivat vain päähäni kuin superpallot konsanaan. Onko se enne?! Pitäisikö minun käydä MOLin sivuilta katsomassa mitä duunia on tarjolla Humppilassa ja Kustavissa?

Olen varmaan seonnut, koska nykyään Kidiä ihmisten ilmoilla kävelyttäessäni minulla on kova tarve jutella ihmisten kanssa, ihan tuntemattomienkin. Lisäksi tuntuu hassulta kävellä lenkkipolulla vastaan toista ihmistä ja ohittaa tämä kuin tämä olisi ilmaa. Minun tekee mieleni tervehtiä, mutta en tiedä, onko se sopivaa. Lapsena minulle opetettiin, että kaikkia pitää tervehtiä ja niinpä me lapsukaiset koulumatkoilla sanoimme ihmisille kiltisti aina päivää ja taisimme niiatakin. Sittemmin tapa on lutattu maanrakoon ja unohdettu. Ei tuntemattomia tervehditä, se on vanhanaikaista ja junttia! Mutta kun minun tekee mieleni tehdä niin taas. Olen ratkaissut asian sillä, että hymyilen vastaantulijoille. Se ei ole ihan tervehdys, mutta kuitenkin "hei, huomaan sinut"-ele.

Eilen vein taas kamaa kirppikselle ja rouva H. kertoi, että kun minulta on jo vähennetty tämän viikon paikkavuokra, olen tienannut jo 25 euroa. Viikkovuokra on 21 euroa ja vaikka en enää saisi yhtäkään rojua myytyä, en ainakaan joudu maksamaan kahden viikon kirppispaikastani extraa. Onhan sekin jotain. Tosin uskon, että tavaraa menee yhä kaupaksi... jo on kumma, jos kukaan ei osta 40 eurolla toimivaa vanhaa läppäriäni tai 20 eurolla ihan käyttämätöntä nahkasalkkua. Mutta kuten sanottua (kai minä sanoin?), tärkeintä on päästä eroon tavarasta. Toissapäivänä katselin Ruutu.fistä himohamstraajia silittäessäni pyykkiä ja siinä sanottiin osuvasti, että kun hankkiutuu tavarasta eroon, kannattaa miettiä, onko niiden laittaminen eteenpäin vaivan arvoista vai olisiko paras vain heittää menemään. Juuri niin; näin minunkin pitää ajatella - jos tavaran myynti tai kierrätys alkaa olla kovin vaivalloista, on paras heittää tavara yksinkertaisesti roskiin, vaikka toki se kirpaiseekin. Onneksi hyväkuntoiset vaatteet ja kengät voi laittaa UFF:lle. Mutta mihin voi viedä lastenkirjat, dvd:t ja pleikkapelit? Niitä en millään tahtoisi vimpata kaatopaikalle.

Päivän videoksi on ihan pakko laittaa "I see you" leffasta Avatar. Pidän kovasti ko. leffasta.

Ah, eräs asia - huomasin, että kävijälaskurini lukema on jo yli 7000. Kiitos kaikille kävijöille, ketä sitten olettekaan tai mistä olette. Laskuri on minulla vain kertomassa, että täällä joku käy, mitään tilastoja siitä, mistä tullaan ja millä selaimella se ei minulle näytä, enkä millään muotoa sellaisia kaipaakaan.


tiistai 8. toukokuuta 2012

Niin toisin voi ajatella

Kevät näyttäisi saapuneen, viimeinkin. Viikonloppuna meitä helli superkuu ja viime päivät auringonpaiste. Pyykki kuivuu pihalla ja tuoksuu sisään tuotaessa keväältä, ja etupiha on kuivanut kamalille montuille, jotka syntyivät silloin, kun piha oli vielä hyllyvää löllyä. Jotain tarttis kai tehdä? Hakea sepeliä tasoittamaan kuoppia, tai jotain.

Työni ei alkanutkaan eilen, kuten oli kuvitellut. Eihän meillä mitään sellaista ollut kyllä sovittukaan, mutta siitä kai ajattelin, kun MOLin sivuilla työn alkamisajankohdaksi oli mainittu maaginen 7. toukokuuta. Eipä siinä mitään, olen erittäin tyytyväinen, että tämä viikko on vielä vapaata, koska olen taas joutunut "kaikki roskiin"-kohtauksen kouriin. Jokakeväinen ilmiö, heh. Oikein hyvä ilmiö. Olen parina päivänä roudannut tavaraa kirpputorille ja varmaan vien tänään taas lisää. Ajattelin, että en tuo sieltä enää mitään takaisin kotiin, vaan ainakin vaatteet, jotka eivät mene kaupaksi, vippaan suoraan UFF:n lootaan. Siis oikeasti! Tavarasta ON päästävä eroon. Lopullisesti. Niin, ja mitä työhän tulee, niin menen perjantaina sopimaan tarkemmin työajoista yms. Oletan, että itse duuni alkaa ensi maanantaina. Sitä ennen minun pitää tehdä koepyöräily, että tiedän sitten varsinaisena työaamuna, moneltako minun pitää lähteä polkemaan.

Jäin eilen ihmettelemään erästä tapaa ratkaista nuoren vaimon ja äidin yksinäisyysongelma. Syystä, että minun on vähän vaikea ymmärtää juuri tätä ratkaisua. Vai miten te ihanaiset lukijani ratkaisisitte sen ongelman, että olisitte päivät yksin kotona pienen lapsen kanssa puolisonne tehdessä pitkää päivää (pitkää lähinnä siitä syystä, että työmatka on n. 100 km suuntaansa) - olisiko ratkaisu OMAAN yksinäisyyden tunteeseenne se, että puolisonne irtisanoutuu töistä ja jää kanssanne kotiin? No jaa, onhan se toki yksi ratkaisu, mutta jotenkin uskon siihen, että jokainen on itse vastuussa tunteistaan - eli jos tuntee itsensä yksinäiseksi puolison ollessa poissa, niin silloin kannattaisi toimia siten, että ei tuntisi itseään yksinäiseksi. Ystäviä löytää vaikka netin kautta, ja ihmiselle, jolla on mahdollisuus poistua kodistaan, on ihan varmasti kaikenlaista aktiviteettia olemassa. Kotonakin voi keksiä vaikka mitä puuhaa TV:n katselusta käsitöihin - - - tai vaikka WoWin pelaamiseen! Lukeminen, kirjoittaminen, kirjeenvaihto, puutarhanhoito, just name it.

Ihan oikeasti minulle ei tulisi mieleenkään vaatia puolisoani jäämään töistä pois siksi, että olen yksinäinen kotona. Voisin vaatia kyllä hankkimaan toisen työpaikan lähempää, tai ainakin ehdottaisin sitä, mutta että puolisoni pitäisi jäädä kanssani kotiin ja varmistaa, etten olisi enää yksinäinen - ei.

Vai olenko minä taas joku rouva outolintu, kun en kärsinyt yksinäisyydestä kotiäitivuosinani? Tosin siinä vaiheessa, kun Toni alkoi lähestyä kolmea ikävuottaan aloin kaipaamaan vähän muutakin, mutta hassu juttu, en missään vaiheessa harkinnut, että "jotain muuta" olisi mitään muuta kuin sitä mitä ITSE teen. Kyllä minä olen ihan itse vastuussa omasta onnellisuudestani siinä missä muistakin tunteista ja tuntemuksista.

Tänään ohjelmassa on kodin raivausta ja funtsimista. Hiffasin nimittäin äsken, että vieressäni nököttävät arkistokaapit alkavat käydä tarpeettomiksi ja niille voisi olla parempaa käyttöä vaikkapa vaatekaappeina. Nyt, kun kaikki alkaa olla ohi ja selvää, haluan eroon kaikesta firmaan liittyvästäkin, jos ei muuten niin siten, että siirrän siitä muistuttavat asiat pois näkyvistäni. Mapit ja muut voin viedä vinttikammarin kaappiin, koska ne kuitenkin pitää säilyttää 10 vuotta.

Ihan hirmuisen paljon on tapahtunut puolen vuoden sisällä niin minulle kuin lähipiirillenikin. En enää oikein tiedä mitä ajatella ja miten kaikkeen suhtautua. Elämä kuohuu koskena ympärilläni ja minä pärskin mukana. Onneksi minulla on pelastusliivit.


perjantai 4. toukokuuta 2012

Pienin askelin

Asiat hoituvat asia kerrallaan, vähitellen ja päivä päivältä. Olisi vain pitänyt ryhtyä tähän kaikkeen paljon aiemmin, mutta kai sitä hölmönä odottaa, että ihmeitä tapahtuu ja vielä jokin ylläriratkaisu pomppaa puskista. No joo, ihmeitä tapahtuukin, mutta sellaisen varaan ei kannata jäädä roikkumaan - mahdollisuus, että se tapahtuisi juuri minun kohdalleni, on häviävän pieni. Mutta mutta, minähän olen se keiju kultasiipi, joka mennä viipottaa jalat pikkuisen ilmassa ja mokaa asiansa aina ja ikuisesti joka suuntaan.

So what?

Olen tosiaan viime päivät hoidellut asioita joka suuntaan, ja potkinut Meltsuunkin vauhtia, että hän osallistuisi siihen omalta osaltaan. Hän onkin sopinut tapaamisia, joihin menee ilman minua, koska minulla ei ole aikomustakaan ottaa vapaata töistäni. Aion olla työpaikalla kuin tatti kaikki mahdolliset tunnit ja repiä rahaa sen verran kuin sitä nyt on tarjolla revittäväksi. Kyllä koko lailla tiukoilla on viime kuukaudet eletty pelkästään Meltsun sairauspäivärahalla..! Ja juu, tiedän erinomaisesti, että olisin voinut laittaa Prahan matkaan tuhlaamani rahat laskujen maksuun, mutta se, etten niin tehnyt, oli paitsi tietoinen ratkaisu niin myös meidän elämäntilanteessamme nimenomaan se (ainoa?) oikea ratkaisu. Ilman noita keväisiä päiviä Prahassa asiat olisivat nyt aika lailla hullummin. Se, että kaiken keskelle saa hengähdystauon, jonka aikana voi siirtyä kokonaan pois kaikesta  - -  se on kyllä mainoksen sanoja mukaellen "priceless". Tai siis meidän kohdallamme näin oli.

Jouduin realisoimaan muuta omaisuuttani sen verran, että nyt on yksityistalouden puolella puhdas pöytä. Kaikki käyttöverot, maksut, laskut, kaikki on maksettu Kidin vakuutusta ja Mindin ruokia myöten. Mitään ainakaan isompia laskuja ei pitäisi olla nyt tulossa, semminkin kun moni aiemmin laskuja tuottanut juttu on nyt poissa kuvioista, esim. useat lehtilaskut, kun lopetin lehtien kestotilauksia. En toki kaikkia, Aku Ankka ja Matkaopas tulevat edelleen. Pitää olla hauskuutta ja nojatuoliunelmia jatkossakin!

Mutta jos sitä kevättä nyt jo saisi tännepäinkin? Semmoista mallia, että voisi riisua nämä villasukat?!


keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Ei kauan kuki krookus


Kummallinen kevät; etenee nykäyksittäin. Joinakin päivinä astuu eteenpäin isonkin harppauksen, joinakin päivinä junnaa paikallaan, kuten nyt vapunkin - aurinko paistoi mitä ihanimmin, mutta oli kylmää. Tänä aamuna jouduin raappaamaan auton ikkunoista jäätä.

Elämäni on edelleen kysymysmerkkinä. Joitain asioita olen saanut ainakin siihen vaiheeseen päätökseen, että päätös siitä, miten toimitaan, on syntynyt ja sen mukaan mennään. Yhtä moni asia kuitenkin roikkuu yhä ilmassa ja stressaa lähinnä väsyttämällä. Takana on juuri neljän päivän loma, enkä tunne todellakaan virkistyneeni, päinvastoin. En sittenkään, vaikka vapunaattona käymäni työpaikkahaastattelu johti siihen, että minulla on ensi maanantaista alkaen juhannukseen asti ihan oikeata kokopäiväduunia! Puolitoista kuukautta voi jollekin olla VAIN puolitoista kuukautta, mutta minulle se tietää työtä ja rahaa, ja ennen kaikkea tolkullista työaikaa ja varsinkin työmatkaa. Minun onnekseni työpaikkani on pyöräilymatkan päässä kotoani! Varsinainen onnenpotku kyllä. Tarkoitukseni onkin laittaa fillarin gummit laulamaan aina, kun se säiden puolesta on mahdollista. 20 km päivässä voi hyvässä lykyssä alkaa näkyä vuosien aikana keräämissäni vararenkaissakin (vyötärölläni siis), mikä olisi oikein mukava ekstra. Työaika sijoittuu välille klo 9-19, joten ei tarvitse herätä epäinhimilliseen aikaan polkemaan. Täytynee tehdä koepyöräily viimeistään viikonloppuna, jotta tiedän, kuinka paljon täytyy työmatkaan varata aikaa.

Ennen duunin aloittamista täytyy hoitaa asiat verottajan kanssa niin, että minua viimeinkin kohdeltaisiin palkansaajana eikä yrittäjänä. Samoin työvoimatoimiston kanssa asiat pitää sumplia siten, että pääsen ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi. Ehkä tämä tästä nyt alkaa rullaamaan.

Tämä vuoden alkupuoli on ollut täynnä mitä ihmeellisimpiä muutoksia niin omassa kuin läheistenikin elämässä. Välillä suu auki sivusta katselen, kuinka ihmiset pyörittävät omaa elämäänsä aivan vastakkaiseen suuntaan kuin siihen asti.