maanantai 27. helmikuuta 2012

Ei vittu


Taten ilmoitan kirjoittaneeni juuri noin puolentoista tunnin ajan intomielista selostusta ihanista retkista niin Teno Altoon kuin Tacoronteenkin ja sitten Vuodatuksen "lisaa hymio"-valikko jumitti koko sivun ja ainoa mita saatoin tehda, oli klikata ruksista. Turha sanoakaan, etta sinne meni myos tarinani.

Nyt ei kylla naurata yhtaan. Migreenikin vaivaa.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Flunssaa, perheriitoja ja koti-ikavaa


Sunnuntaina kavimme paivallisella tutussa ravintolassa Santa Ursulassa, soimme paikallisia herkkuja eli salaattia, rancho canario-keittoa ja revittya lihaa. Oloni ei ollut paras mahdollinen, koska alkava flunssa koputteli ovelle ja todella huonoksi oloni meni siina vaiheessa, kun Fraillesiin palattuamme Meltsu vetaytyi parvekkeelle soittamaan "kuljettajalle" ja jumittui sinne pitkaksi aikaa. Parvekkeen ovi ei varsinaisesti ole aanieristetty ja jo kerran korvani tavoittivat vahan kummallista puhetta Meltsun suusta, kun luurin toisessa paassa piti olla kuljettaja, mutta annoin asian olla ja ajattelin, etta keskustelu oli lipsunut jonnekin henkilokohtaisemmille urille. Juttua kuitenkin piisasi ja piisasi ja ihmettelin, kuinka ison puhelinlaskun Meltsu oikein ajatteli saada aikaiseksi; ulkomaanpuhelu ja kaikkea. Asetuin kuuntelemaan parvekkeen oven taakse, eika minun siina kauan tarvinnut seista, kun tuli hyvin selvaksi, ettei siella todellakaan miespuoleisen kuljettajan kanssa keskusteltu. Seka Meltsun etta kuljettajan sukupuolisen suuntautumisen tuntien oli aika vaikea kuvitella, etta Meltsu avautuisi kuljettajalle sanoin: "En ma sulta seksia halua, mutta kaikkeahan voi sattua".

Kuin inhottava vaimo konsanaan vedin parvekkeen liukuoven auki ja kysyin, etta KENEN kanssa herra oikein holisi. Syyllisen nakoinen Meltsu henkaisi puhelimeen "pitaa lopettaa" ja alkoi inkata, etta ei kenenkaan. Selva oli, etta asiasta sukeutui mahtava riita, jonka aikana mm. suljin Meltsun muutaman kerran parvekkeelle pimenevaan iltaan. Riita jatkui viela maanantainakin ja vaikka asia on nyt sovittu ja selvitetty, minulla on aika paskamainen fiilis seka Meltsun torttoilysta etta koko riidasta. Inhottaa jo sekin, etta taman piti sattua nimenomaan TAALLA, lomalla, jota oli niin kauan odotettu.

Meltsun puhekumppanina oli ehka ikaiseni (tai hiukan vanhempi) nainen, joka oli istunut Rammsteinin keikalla Meltsun vieressa ja oli sitten jostain syysta pyytanyt Meltsun numeron. Mista syysta joku pyytaa numeron miehelta, joka on keikalla vaimonsa kanssa, en todellakaan tieda. Toki Meltsu taman hutsun (kylla) kanssa keikan lomassa jutteli, aivan kuten han juttelee ihan kaikkien ihmisten kanssa. Usein sen voi kasittaa vaarin; mielenkiintona. En oikein ymmarra sitakaan, miksi Meltsu oli antanut numeronsa tuntemattomalle ihmiselle. Ja miksi sita sitten piti soittaa talle ihan ulkomaanpuhelu. Ja miksi puhelun sisalto kasitteli ystavyytta, luottamusta, seksia, esim. tyyliin "mehan ollaan tavattu vasta kerran, on oma asiasi luotatko muhun ja mita haluat kertoa". Meltsu puolusteli puhekumppaninsa olevan ymparipaissaan ja siksi oli puhuttu moisia - etta ei hanella ainakaan mitaan taka-ajatuksia ollut, kunhan puhui mukana.

Pitaisiko minun uskoa moista? Kaksikymmenta vuotta olen uskonut ja luottanut, eika koskaan ole mieleeni tullut puuttua Meltsun tekemisiin tai tonkia puhelinta. Nyt laitoin Meltsun soittamaan talle naiselle ja irtisanomaan orastavan ystavyyden, minka lisaksi sanoin itsekin muutaman painavan sanan. Koska en ole mikaan enkeli tai pyhimys, muistaakseni sanoihini katkeytyi mm. sellaisia viisauksia kuin "munanpuutteinen horo" ja "veda vittu paahas".

Summa summarum, jalkeen melkein kahden paivan riidan tilanne on asettunut. Minakin olen edelleen Puertossa vaikka mieleni ihan oikeasti teki lentaa takaisin kotiin. Olisin hakenut koirat hoidosta ja asettunut elamaan omaa pienta elamaani Suomen kylmyydessa. Ehka uskon Meltsua, ehka en. En tieda. Sen uskon kylla, etta mitaan ei ole tapahtunut, mutta minulle tuollaisten puhelujen soittaminen ulkomaanpuheluina on jo aika paljon. Kieltamatta tulee mieleen, etta tamako oli kiitos siita, etta jaksoin kayda katsomassa sairaalassa joka paiva. Samalla tulee mieleen, etta kuolemanporteilta elamaan palannut mies vain kokeilee viehatysvoimaansa, mutta sen kanssa kannattaisi olla varovaisempi nain kun mies on edelleen naimisissa naisen kanssa, joka ei aina ole niin tyyni ja ymmartavainen.

Flunssa tosiaan vaivaa, vaihteeksi taalla. Joko sain taman jo Suomessa tai sitten onnistuin lauantaina vilustumaan. Taalla on nimittain KYLMA. Ei mitaan hinkua rannalle makaamaan, kun ulkona pitaa liikuskella huppari paalla ja sisallakin pitaa patterit saataa melkein taysille. Koti-ikava taas kumpuaa siita, etta hetkittain tunnen, ettei minulla ole mitaan tekemista. Johtuu toki flunssasta; eilen kavely keskustaan oli yhta tuskaa, joten reippailu ei innosta mitenkaan. Maanantaina aamupaivasta tosin kavelin Tonin kanssa parin tunnin lenkin, ja olisimme menneet pitemmallekin, mutta vastaan tuli silta, jota en uskaltanut ylittaa. Kunhan tasta flunssasta tokenen, kavelemme vielakin pitemmalle, sen sillan yli, se on vissi!

La Lagunan retken kavimme tilaamassa eilen, se on sunnuntaina, ja La Gomeraa mietimme viela. Se pitaisi paattaa tanaan, silla retkille ilmoittaudutaan edellisena paivana klo 12 mennessa, mutta huomenna toimisto ei ole auki aamupaivasta eli perjantain retkelle pitaa ilmoittautua tanaan viimeistaan. Tanaan menemme ihan Keijon kanssa pienelle ajelulle, Keijolla on jotain asioita Tacorontessa, ja han haluaa ajeluttaa meita siina sivussa, mm. Esperanza-metsassa. Eilen olimme Maisalla syomassa simpukoita ja langustinoja, ja siella juttelimme, etta Jorma, joka lupasi huolehtia meista loppulomamme ajan, vie meidat lauantaina Teno Altoon.

Ainakin nuo aktiviteetit on kalenteriin merkitty siis. Mutta silti, karsin tekemisen puutteesta... Paljon minulle tarkeita elementteja on jaanyt kotiin, ja tosiaan tama typera flunssakin rajoittaa elamaa. Ei voi / viitsi lahtea tepastelemaan mihinkaan pitkalle, kun kaamea hiki pukkaa heti pintaan ja jos takkia riisuu, nin kylma tuuli kay luihin ja ytimeen ja jaadyttaa. Parvekkeella on onneksi lammin - jos aurinko paistaa. Parhaillaankin on kuitenkin pilvista. Minulla on ikava koiriakin. Jos ajattelen, etta muuttaisin lampiman sitten joskus, on ihan varma, etta nelijalkaisia pitaa perheeseen kuulua. Nyt, kun niita ei ole, JONKIN puuttuminen tuntuu kirpaisevan selkeana. Koirat (ja kissat) luovat paivaan rytmia ja tohinaa.

Jos olisimme taalla vain viikon, lahtisimme ylihuomenna jo pois. Olisin todella ahdistunut! Mutta koska olemme taalla pari viikkoa, olen siina mielessa lunkilla tuulella, etta tassa ehditaan viela vaikka mita kunhan tasta flunssasta paasee. Ja sanon suoraan; luojankiitos TVkaistasta! Tulisin hulluksi jos en voisi katsoa tolloa silloin, kun ei muuta tekemista ole. Eilen Meltsu ja Toni kavivat La Bambassa laulamassa karaokea ja mina ehdin silla valin katsoa Game of Thronesin uusinnan ja CSI Miamin, ihan alkuperaiskielella ja suomeksi tekstitettyna sen sijaan etta olisi pitanyt repia hiuksia paastani ihan siita silkasta tuskasta, etta ko. sarjat olisi dubattu espanjaksi. Ja onneksi tulin ottaneeksi muutaman lankakeran + sukkapuikot mukaan. Kylla niita voi taallakin helskytella.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Pampano!

Minusta hieman tuntuu silta kuin tassa perheessa ei kaikilla olisi samat tavoitteet taman loman suhteen. Meltsulla on enemman halua menna ja kokea "urbaaneita" juttuja kun taas mina ja Toni haluamme kokea nimenomaan Teneriffaa itseaan. Joo, okei, onhan se tavallaan mukavaa istua kahvilassa Playa Jardinilla ja juoda doradaa, ja sitten taas istua Plaza Chargolla tekemassa samaa, ja sitten mennaan parfumeriaan shoppailemaan, mutta mutta - - -. Ja sitten pitaisi menna thaimaalaiseen ravintolaankin, vaan kun ei vanha jaksa. Tosin minusta tuntuu myos silta, etta meilla ei taida tassa asiassa kommunikaatio kohdata, koska eilen Meltsu jutteli, etta olemme ymmartaneet hanet vaarin tassa asiassa, ei hantakaan kiinnosta shoppailu eika muukaan, jonka voi oikeastaan tehda missa tahansa maassa.

Katsotaan mita tasta kahdesta viikosta nimenomaan Meltsun kohdalla tulee. Kello on nyt vahan reilut puoli kymmenen ja han on nyt nukkunut yli kaksitoista tuntia. Eika siina mitaan, nukkukoon mies, toki. Jos se on sita, mita han haluaa, mutta myos mina haluan tehda niita juttuja, joita mina haluan. (Ja jos tama kuulostaa silta kuin meilla olisi joku ongelma tai perati riitaa, niin sitten ilmaisin itseni huonosti; ei ole.)

Eilen kavelimme kaupunkiin ja tulimme taksilla pois. Olin ihan yllattynyt, miten hyvin Meltsu jaksoi kavella, vain kyynarsauva tukenaan! Minulle olisi riittany ihan se pelkka kavely, mutta tosiaan, pithan siihen yhdistaa muutama kahvilassa istuminenkin, plaah. Otan sen silta kannalta, etta avioliitossa on tehtava myonnytyksia *virn*. Myohemmin iltapaivalla lahdimme Tonin kanssa kahdestaan etsimaan Keijon lupaamaa hienoa lenkkipolkua rantaa pitkin ja kuljimme sita tehdessamme rohkeasti hotelli Maritimin pihan poikki (olen arka tunkemaan minkaan hotellin alueelle - kuvittelen etta ei sinne tulla jos ei siella asuta!), ja josses, sieltahan se loytyi, lenkkipolku, joka oli ennemminkin suht helppo patikkareitti - ja oi oi oi millainen. Meilta ihan puolen kilometrin paassa on mita upein merenlahti ja nakymat, ja vasta nyt loysimme ne.

Kuljimme ensin alas rantaan, jonne oli hyva polku, jopa paikoitellen ihan betoniin valetut raput. Meri kohisi ja rannalla lenteli yllattaen kyyhkysia eika lokkeja. Kallionkolossa oli pieni makeanveden lahde, tai allas (vetta tippui kalliosta), jossa kyyhkyset kavivat juomassa ja kylpemassa.

Rannalta nousimme takaisin rinteelle ja lahdimme kavelemaan polkua, joka kiersi koko lahden. Nakymat olivat UPEAT. Kuvasin innoissani koko muistikortin tayteen, joten on hyva, etta minulla on mukanani usb-piuha kuvien koneelle / muistitikulle siirtamista varten. Jo matkalla takaisin Maritimille paatimme, etta kaymme siella viela monta kertaa ja kavelemme pitemmallekin. Olin ymmartavinani opastaulusta, jonka huomasin vasta takaisin tultuamme, etta polkua riittaa pitkat matkat ja vastaan tulee ties mita muodostelmaa ja jopa linnoitus, josta ennen merirosvoja ammuskeltiin!

On harmi, ettei Meltsu paase talle matkalle. Katsoimme Tonin kanssa, etta han varmasti paasee ja jaksaa nakoalapaikalle, mutta siihen se sitten jaakin. Mutta jo pelkastaan se on nakemisen arvoinen!

Meltsu oli paivalla sita mielta, etta tahtoo johonkin ulos syomaan, esim. thaimaalaiseen, mutta mina olin eri mielta. En mina halunnut, koska se tarkoitti sita, etta olisi pitanyt siistia naamaa ja olla skarppina. Tukkakin olisi pitanyt pesta ja ties mita -  joo, onhan se kivaa joskus, mutta mutta... Kuten todettua, minulla on omat ajatukseni siita, mika minulle on lomaa. Lopulta paasimme ihan sopuun siita, etta Keijo kayttaa meidat kaupassa samalla kun tulee joka tapauksessa kaymaan ja tuomaan meille toiset avaimet. Nain teimmekin; kavimme tutussa Hiber Trebolissa ja Keijo avusti minua kala- ja lihatiskilla, kun ostin Meltsun toivomuksesta meille illaksi jotain kalaa ja sitten omasta ajatuksestani jaakaappiin huomiseksi possun palapaistia. (Tanaan menemme Keijon ja Maisan kanssa paivalliselle johonkin). Kala, jota paadyin ostamaan oli espanjaksi pampano ja kasittaakseni se on ihan sama suomeksikin. Toni yritti googlettaa kalalle jotain suomalaista nimea, mutta ei sita loytanyt. Kuvan kokonaisesta kalasta loysi kumminkin, kun mina ostin vain puolikkaasta kalasta leikattuja siivuja liki kilon verran = kolme siivua.Sen seuraksi ihan perunoita ja mojoa, plus salaattia. Ja oi hyvanen aika, miten maukas kala onkaan pampano! En alkanut kikkailemaan sen kanssa, vaan ripottelin kalalle vain suolaa ja vahan valkopippuria ja paistoin pannulla voissa. Herrrrkullista todentotta!

Minulla on fiilis, etta kun pampanoa on viela pala jaakaapissa, muussaan sen aamiaisleipani paalle... mmm.

Illan paatteeksi katsoimme Tonin kanssa Putouksen TVkaistan kautta. Olen todella vaikuttunut ko. palvelusta ja sen toimivuudesta! Aivan mahtava palvelu meille "ulkosuomalaisille", heh.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Loma on totta


Ainakin taman ensimmaisen postaukseni taalta ihanasta Los Fraillesista kirjoitan glamouristi ilman skandeja; espanjankielisen kayttojarjestelman kanssa mennee hetki ennen kuin bongaan oikeat asetukset, joilla saan tutut aakkoset kayttooni - mikali nyt lainkaan haluan alkaa saatamaan Keijon konetta. En ole ihan tonttu tietokoneiden kanssa, mutta ihan varmasti pystyn kumminkin jotain sahlaamaan. Siina sitten ihmetellaan koreankielisia merkkeja koko suku...

On kylla ihanaa, etta Keijo jatti meille koneen ja nettiyhteyden kayttoon! Vaikka lomalla ei mielestani pitaisi olla aikaa istua netissa napyttelemassa, niin kahden viikon loma kumminkin on kahden viikon loma, ja varsinkin nain aamuisin on luppoaikaa. Plus etta varsinkin nyt, kun todella olen taalla, tunnen etta haluan ottaa loman ennen kaikkea rennosti. Joo, on olemassa niita retkia ja EHKA  jossain kaymmekin (se Tacoronte todella houkuttaa, enemmankin nyt, kun Keijokin oli sita mielta, etta se varmasti on kiva retki!), mutta ennen kaikkea tahdon lomailla. Parhaillaan juon aamukahviani - istun makuuhuoneen kirjoituspoydan aaressa yopukusillani, villatakki paalla ja ihailen ikkunasta pilvien lomasta pilkottavaa Teidea, seka suunnittelen tulevaa paivaa. Ohjelmassa EHKA kavely rantaan Tonin kanssa, ei Playa Jardinille, vaan toiseen suuntaan, missa Keijon mukaan menee aivan ihana lenkkipolku pitkin kivista rantaa. Siinapa se - meilla on aikaa vaikka mihin.

Huomasin, etta Vuodatuksen "kirjoituksen ajankohta" nayttaa Suomen aikaa ja saa nayttaakin. Muistanemme, etta oikeasti paivitykseni tulevat kaksi tuntia aiemmin.

Ihanaa lauantaita teille, ihanaiset!

torstai 16. helmikuuta 2012

Keuhkot huutaa hallelujaa

Eipä pettänyt Rammstein tälläkään kertaa yleisöään, eikä varsinkaan minua. Oli savua ja tulta ja räjähteitä ja ennen kaikkea se musiikki. Samanlaiseen hurmokseen en päässyt kuin pääsin silloin, kun ensimmäisen kerran näin Rammsteinin livenä, mutta onhan se ensimmäinen kerta aina ainutlaatuinen. Ensimmäinen kerta oli hurmosta ja nämä sitä seuranneet ovat olleet rentoutunutta nautintoa. Minä menen aina keikoille viihtymään ja sen puolen Rammstein ainakin hoitaa kotiin ihan kybällä.

Tänään ohjelmassa on laukkujen pakkaaminen ja muut viimehetken valmistelut, kuten koirien kuskaaminen kenneliin. Myös kaupassa pitää käydä ostamassa tuliaiset; lenkkimakkaraa, ruisleipää ja lakritsia. Plus itselle kahvipaketti, koska en hyvällä tahdollanikaan ole oppinut juomaan espajalaisen tummaa kahvia. Kulta katriinaa sen olla pitää, että aamun saa käyntiin.

Huomenna tähän aikaan olenkin jo lentokentällä ja seuraava postaukseni tulee Puerto de La Cruzista. Siiheksi, hasta luego, ihanaiset!


tiistai 14. helmikuuta 2012

Pilkahduksia


Silloin kun elämä on kokonaisvaltaisesti hankalaa, on ihana iloita pienistä asioista. Tai siis, pakkohan niistä on iloita jos jostain yleensä haluaa ilonaihetta löytää. Silloin iloitaan pienistä, kun isoja iloja ei ole, nix? Eilen minä sain monta aihetta iloon ja vaikka huolia on enemmän kuin laki sallii, ilo tuntuu hehkuvan vielä tähänkin päivään. Isoin ilo on varmastikin se, että ystävä lupautui kyytimään meitä niin Rammsteinin keikalle kuin 3.3 lentoasemalta kotiinkin! Olinkin ollut aika huolissani tuon Rammsteinin takia, ja ennen kaikkea parkkiongelmien; jos auton joutuu jättämään Messuhallin parkkipaikalle, kuten joskus on joutunut, matka parkkialueelta itse Hjallis-areenalle on Meltsulle aivan liian pitkä kävellä. Eikä se kävelymatka Hjallis-areenan sisälläkään mikään lyhyt ole, kerroksia ja metrejä parkkihallista itse areenalle on paljon miehelle, joka tarvitsee kävelemiseen apuvälineitä. Mutta nyt ongelmaa ei ole! J. kyytii meidät perille asti ja voi pudottaa meidät vaikka ihan oven eteen. Meltsu voi varmaankin jättää sauvat kokonaan autoon.

J. saa yarikseni käyttöönsä heti Rammsteinin keikan jälkeen. Käyttäköön kuin omaansa, minä luotan siihen, että saan auton ehjänä takaisinkin. Paluupäivämme on lauantai ja hänen vapaapäivänsä, joten hän ehtii mukavasti ajella hakemaan meidät lentoasemalta kotiin. Meidän ei tarvitse stressata sitä, ehdimmekö klo 3.25 bussiin vai joudummeko odottelemaan klo 4.40 bussia, eikä tarvitse pohtia, millä päästään Lahdesta kotiin sitten. Hieno juttu! Lentoasemalle päästäänkin kivasti bussilla, keskellä päivää niitä menee kiitettävästi.

Iloa mieleen tuo myös se, että meille jätetään Fraillesin kämppään tietokone nettiyhteydellä, ja nimenomaan se masiina, missä on myös dvd-soitin. Toni tiedusteli asiasta eilen skypessä ja Keijo sanoi, että juu, isompi läppäri on siellä ja sinne jää. TV:n orjina emme nimittäin mitenkään tahtoisi missata muutamia TV-ohjelmia edes loman aikana... Katsomo tai Ruutu ei näy ymmärtääkseni ulkomailla, mutta TVkaista-palvelun kautta pitäisi ohjelmia saada näkyville. Palvelu on maksullinen, mutta sitä voi kokeilla sopivasti kaksi viikkoa ilmaiseksi. Sehän meille riittää kivasti. Lisäksi, myönnän: haluan päivittää tätä blogiani sekä ehkä Facebookianikin lomani aikana. Ajatus siitä, että voin kirjoittaa "matkapäivää" reaaliajassa, on mukava. Plus että on hyvä juttu päästä tyhjentelemään kameraa aina välillä! Ei tarvitse miettiä, montako kuvaa muistikortille vielä mahtuu.

Paljon pitää tehdä vielä ennen perjantaita. Olen alkanut listata muistettavia ja ostettavia asioita, ettei mitään unohdu.

Miksiköhän luen toistuvasti muutaman päivän takaisen otsikkoni "Jos nukkua sais" muodossa "Jos mulkkua sais"?


maanantai 13. helmikuuta 2012

Pyykkäämisen sietämätön vaikeus


Pakkanen on viimeinkin laskenut siedettäviin lukemiin ja toiveissa olisi saada loka-auto hurauttamaan paskakaivomme tyhjiksi nyt, kun ei ole todennäköistä, että auton hydrauliikka jäätyy. Useamman viikon onkin pyykkikasa vessassa saanut kasvaa ja nyt se pursuilee jo suihkukoppiin asti. Ei ole mukava pestä pyykkiä, kun likavesi virtaa pitkin pihaa. Hyvä kun pissalla uskaltaa enää käydä ja sekin pitää tehdä vettä säästellen. Jätevesijärjestelmän remontti olisi enemmän kuin ajankohtainen, mutta epäilen, ettei sellaista ole näköpiirissä. Ei edes laista ja asetuksista huolimatta. Kaivomme eivät ole sellaiset kuin kohta pitäisi olla ja lisäksi ne ovat niin vanhat, että imeytyskenttä on aivan tukossa ja kaivot pitää tyhjentää max kuukauden välein, muuten on pihalla lätäkkö.

No, ohjelmassa on seuraavien päivien aikana siis pyykkäämistä. Ei voi pestä kuin max kaksi normikoneellista ja yhden koneellisen lakanoita päivässä, koska sitten loppuu näin talvella taas kuivatustila. Ääh ja ääh, sanon minä. Positiivista asiassa on se, että minä sentään pidän pyykkäämisestä ja silittämisestäkin, ja nyt on extra-positiivinen juttu se, että pitää alkaa pyykätä vaatetta matkaa varten. Osa matkapuvustosta kun on pyykissä; tietyt t-paidat miesväellä ja minulla arkisempia tunikoita ja uimapuku ainakin.

Joko voisi alkaa pakata? Laukut ovat nätisti esissä jo!

Tosin en ole varma, uskaltaako sitä enää uskoa mihinkään. Sain joulukuussa sen verran hyvän muistutuksen siitä, että asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan. Miten ne vanhat viisaat sanoivatkaan - ihminen päättää, Jumala säätää? Siksi suhtaudun edelleen epäluuloisesti siihen, että matka tällä kertaa onnistuisi. Muutenkin on miljoona rautaa tulessa nyt, eikä kaikkia asioita, jotka olin toivonut saavamme valmiiksi ennen matkaa, saada valmiiksi. Mutta sille ei voi mitään, enkä aio sen antaa pilata lomaani. Viime vuonna loma jäi kokonaan pitämättä, eikä ole mitään tietoa, koska voimme lomailla seuraavan kerran, siksi aion ottaa nyt tästä kaiken irti.

Viime viikolla sähköpostiini tulla putkahti postia Finnmatkoilta, tuli tervehdykset oppailta ja ilmeisestikin validi retkiohjelma eri matkakohteista. Retkiohjelmaa on nyt selattu monta päivää ja mietitty retkiä. Meltsua kiinnostaisi keskiaikainen ilta ja Teneriffan kierros ja minua taas eniten La Lagunan ja La Gomeran retket. Katsotaan nyt, voihan olla että privaoppaammekin vie meitä jonnekin.


perjantai 10. helmikuuta 2012

Jos nukkua sais


Okei, minä en ole enää Kunnon Kansalainen ja tämä on nyt virallista. Olen nimittäin päättänyt nukkua tarpeeksi, siitäkin huolimatta, että Kunnon Kansalainen ei nuku arkiaamuisin kymmeneen ja on aina ahkera ja aikaansaapa. Kunnon Äiti ei vie lapsiraukkaansa aamuseitsemältä pysäkille hytisemään kolmenkymmenen asteen pakkasessa ja painu sitten itse takaisin peiton alle ja nuku melkein lapsen lounasaikaan asti. Ei, ei ja ei. Siispä minä en enää ole Kunnon Kansalainen - sen sijaan olen hulttio lortti, joka nukkuu talviunta ja on hereilläolotuntinsa hyvällä tuulella ja reipas.

Eilen totesin todeksi sen, mitä olen jo jonkin aikaa epäillyt; tarvitsen (näin talvella) paljon enemmän unta kuin olen tähän asti saanut. Suurin syy on toki itsessäni ja omissa vanhanmaailman defensseissäni siitä, että liika uni on laiskuutta, mutta tokihan ulkoiset seikatkin vaikuttavat - esimerkiksi tänään, kun meillä on suunnitelmissa käydä iltapäivällä uimassa, minun oli pakko olla reipas ja hakea puut tuvan uuniin jo seitsemän pintaan ja tyrkätä tulet perään. Muuten ei ehdi uuni lämmitä tänään, ja kuten sanoin; ulkona pakkanen kolkuttelee jo kolmeakymmentä, joten lämmittäminen on pikku pakko. Mutta ehkä ehdin kuroa univelkani kiinni myöhemmin. No, kumminkin. Eilen varmistuin siitä, mitä olen epäillyt jo jonkin aikaa: kun nukun pitempään, olen paljon paremmalla tuulella koko päivän. Olen tosiaan reipas ja saan aikaiseksikin jotain. Siivoan, tiskaan, silitän, leivon. laitan ruuan ajallaan jne. En tiuski koko aikaa Meltsulle ja pilvien kultareunukset näyttävät tavallista paksummilta ja kirkkaammilta. En stressaa asioista niin paljon kuin silloin, kun olen kukkunut hereillä puoli seitsemästä.

Siispä, minä luovutan. Tästä lähtien NUKUN. Ehkä missaan kolme tehokasta tuntia, mutta jäljellä olevat ovat iloisempia ja täysipainoisempia tunteja.

Vielä viikko pitäisi jaksaa. Eilen ostin isomman matkalaukun! Nyt on se puoli kunnossa ja niin pitäisi olla oikeastaan kaiken muunkin matkaa ajatellen. Mietin istuinpaikkojen varaamista etukäteen (että saisimme mieluisat paikat), mutta en tiedä, taidan jättää väliin. Mielestäni se maksaisi 60 euroa ja se on hiukan liikaa vain siitä, että pääsisimme varmasti istumaan kaikki vieretysten. Kyllä sen reilut kuusi tuntia istuu vaikka ruumassa solmussa, jos ei enää vierekkäisiä paikkoja ole vapaana siinä vaiheessa, kun alamme tehdä kentällä lähtöselvitystä. Sekin pitää tehdä itse automaatilla, iik. En ole koskaan tehnyt sitä kentällä, netissä kylläkin, mutta eiköhän se suju. Teneriffan päässäkin on kaikki kunnossa; Keijo tulee hakemaan meidät kentältä, ja arvaan, että poikkeamme taas Mundossa syömässä. Nam.

Meillä on muodostunut jo perinteeksi poiketa autopistalta sivuun ja käydä Mundossa. Ihan perushuoltsikka-ravintola ja aivan ihanat annokset, joissa hinta-laatusuhde on taatusti kohdallaan! Sitten piipahdamme kaupassa, vaikka Keijo onkin ostanut jääkaappiin jo perussetin; maitoa, lihaa, juustoa jne. Aiemmilla kerroilla olemme lähteneet kaupungille hetken hengähdettyämme, mutta koska koneen laskeutumisaika on puoli kuusi illalla, olemme Puertossa ehkä kahdeksan maissa > ei mihinkään varmaankaan enää viitsi lähteä. Ollaan ja kotiudutaan, mennään aikaisin nukkumaan. Onhan meillä kaksi viikkoa aikaa tehdä vaikka mitä... 


torstai 9. helmikuuta 2012

Lyhyt ilo


Muutaman päivän oli lauhempaa, lämpimillään ihanat -6C, mikä sai minut melkein rallattelemaan. Nyt rallatellaan taas -25C pakkasessa  - - taas siis nimenomaan ei rallatella vaan kiroillaan. Ja palellaan. Mihinkään ei voi kotoa lähteä, koska uunit täytyy lämmittää. Mitenköhän tästä elämästä selviäisi jos minulla olisi säännöllinen päivätyö ja olisi pakko olla kotoa pois kelillä kuin kelillä? Ei varmaan mitenkään. Siinä mielessä asuminen täällä tuntuu ainakin tällä hetkellä aivan järjettömältä ratkaisulta. Jos elämässä tapahtuu suuria muutoksia lähitulevaisuudessa (ja pakkohan niitä on tapahtua), minä en panisi yhtään pahakseni muuttamista muualle. Hassua, että Meltsu on se, joka ei halua muuttaa. No, en minäkään halua muuttaa mihinkään, oikeastaan, mutta toisaalta en haluaisi myöskään viettää päivittäin kahta-kolmea tuntia työmatkassa.

Vaan eipäs mennä asioiden edelle. Tulevaisuus on edelleenkin erittäin vahvasti hämärän peitossa, ja ainoa mikä on varmaa (toivottavasti!) on ensi viikko ja kaksi seuraavaa. Ensi viikolla on Rammsteinin keikka ja sitten perjantaina lähtö Puertoon. Ja sitten kaksi viikkoa olemme jokseenkin tavoittamattomissa.

Tänään voisin alkaa tosissani miettimään, mitä otan matkalle mukaan. Se piristää tilanteessa, jossa ei taas paljon viitsi nokkaansa ulos pistää. Illalla on Tonin näytelmäkerho ja samalla, kun vien hänet sinne, piipahtanen Tuuloksessa; ajattelin katsoa sitä miettimääni isompaa matkalaukkua sieltä. Meltsulle minun täytyy myös tsekata matkapuvustus, sillä hänen koko vaatevarastonsa pitänee käydä läpi sillä silmällä, löytyykö sieltä verkkareiden lisäksi enää yhtään housuja, jotka pysyvät hänen yllään. Meltsulla on, kuten äiti asian totesi, enää pelkät tyhjät housut. Jalat sulivat sairaalassa ja jäljellä on enää lihaksettomat tikut. Liian isoissa verkkareissaan hän näyttää lähinnä pultsarilta. Mietin, että mahtaisiko hänelle löytyä jotain Tonin vanhoja, pieneksi jääneitä housuja... koska Toni on nyt meidän perheen isoin.


sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Huopikkaat huopikkaat


Ihanaa, löysin muutama päivä sitten vanhat vilttitossuni! Tai eiväthän ne hukassa olleet, olin vain unohtanut niiden olemassaolon - tuolla ne kiltisti nököttivät pöntönlaatikossa Meltsun vanhojan bootsien vierellä ja sieltä ne löysin, kun etsiskelin "parempia" lenkkareitani. Kyllä nyt varpaat pysyvät lämpiminä! Sisällä nimittäin. Ulos minua ei saa kuin muutamaksi pakolliseksi minuutiksi, kuten äsken, kun kävin pilkkomassa keittiön hellaan puita. Voin kertoa, että kun pyjama toppapuvun alla, vilttitossut jalassa, hakkaa klapeja -32 asteen pakkasessa, tulee mieleen kyseenalaistaa koko loistava ajatus asua MAALLA. Luojan kiitos, lunta ei ole sentään tullut enää viikkoihin, saisin luultavasti hermoromahduksen, jos pitäisi ryhtyä lunta kolaamaan vaihteeksi.

Mutta se täytyy sanoa, että täällä sisällä on kerrankin lämmin! Olen ahkerasti lämmittänyt tuvan uunia viime päivät ja nyt kivikasa hohkaa lämmintä siihen malliin, että jos ilma lauhtuisi lähelle nollaa, seuraavan kerran uunia tarvitsisi varmaan lämmittää viikon päästä. Patterit ovat täysillä, ja tosiaan kävin hakkaamassa klapeja ja laitoin hellaan tulet. Emme me palellu! Eri asia sitten, kuolemmeko nälkään. Näillä keleillä kun ainoa tulonlähteemme on Meltsun neljänkympin sairauspäiväraha... Silti verot, vakuutukset, YEL-maksut jne. pyörivät koko ajan. Huh heijaa, sanon minä.

Rahapulasta huolimatta mielessä pyörivät vain matkat ja matkustaminen. Siitäkin näkee, että olen keiju kultasiipi, eksyksissä tämän maailma pykäläviidakossa, eikö?! Tosin esim. tuleva matkamme ei ole juurikaan pois päivittäisestä toimeentulosta, vaan suurimmaksi osaksi se on rahoitettu ihan muulla kuin niillä tuloilla, jotka kulkevat firman tilin kautta. Kirpputorituloja, minun palkkani vuokratyöfirmasta, on myyty jotain, keikkapalkkioita ja lisäksi sain äidiltä ennen joulua tavanomaisen joululahjarahani. Nyt Meltsu suunnittelee myyvänsä hieman kulkupelejään ja pohdimme jo, mihin niillä rahoilla matkaamme..! Säästämmekö ensi talveen vai lennähtäisimmekö Britteihin. Lontoo keväällä... mmm. Tai Rooma! Tosin Meltsu ei taida lämmetä Roomalle.

No, jos nyt hoitaisimme tulevan matkan ensin alta pois. Tuntuu etten jaksa odottaa vielä vajaata kahta viikkoa...!

Näen jo itseni sieluni silmillä istumassa tähän aikaan aamusta makuuhuoneen parvekkeella, aurinko nousee vuorten takaa ja kukot kiekuvat, muutama auton hörähdys kuuluu silloin tällöin, kun naapurit lähtevät töihin. Minun tarvitsee vain sulkea silmäni, niin olen jo siellä... Kaikki se ääni-, haju- ja kuulomaailma on niin syöpynyt mieleeni. Alhaalla rannassa kohisee meri ja Loro Parkista kuuluu merileijonien ääntely.

Tänään saamme sitten uuden presidentinkin. En ole paljon aiheesta täällä turissut, mutta kävin toki äänestämässä ensimmäisellä kierroksella ja menen toisellakin. Olen käynyt kaikissa vaaleissa (kirkollisvaaleja lukuunottamatta) äänestämässä siitä asti, kun äänioikeuden sain, ja pidän tyhmyytenä sitä, jos joku jättää äänestämättä. Äänestämättä jättäminen ei ole mikään protesti vaan merkki siitä, ettei välitä itsestään edes sen vertaa, että haluaisi päättää itse omista asioistaan. Tokihan se ääni on usein "hyödytön" siinä mielessä, että ehdokas ei tule valituksi, mutta ääni on kuitenkin aina ääni. Sen antamatta jättäminen ei hyödytä sitäkään vertaa.

Onko minun ehdokkaani Sauli vai Pekka, sitä en kerro, mutta samaa ehdokasta äänestän nyt kuin ekallakin kierroksella. En ole lähtenyt mukaan asian tiimoilta käytäviin keskusteluihin ollenkaan, koska sävy niissä on monesti ollut suorastaan ällöttävä. Olen jopa kieltänyt Meltsultakin kaikenlaiset homottelut Haavistoa koskien; olkoon hän mitä mieltä haluaa, mutta minulle ei niitä typeriä kommentteja tarvitse tulla laukomaan. Olen ollut melkein pöyristynyt siitä, kuinka ihmiset, joiden kuvittelin olevan suht fiksuja ja suurisydämisiä, kiljuvat "homo homo" sosiaalisessa mediassa kuin mieltä vailla. "En halua että maan äiti on joku slummien kasvatti Ecuadorista". Minusta on aivan käsittämätöntä koko ajatuskin, että presidentin seksuaalinen suuntautuminen vaikuttaisi hänen pätevyyteensä toimia presidenttinä.

Mikähän siinä onkin, että homous pelottaa ihmisiä niin kovasti? Kuten nyt tämä homojen oikeus tulla vihityksi avioliittoon - ihan kuin se, jos homojenkin rekisteröityä parisuhdetta alettaisiin kutsua avioliitoksi, olisi jotenkin pois meiltä, jotka olemme perinteisessä avioliitossa. En mitenkään voi uskoa, että heteroparit jättäisivät avioitumatta siksi, että homoparitkin voisivat tehdä saman. Mikä ihme vastustajia siinä pelottaa? Tosin ymmärrän kyllä myös maltillista kantaa asiassa, esim. Niinistöhän on sanonut, että hänen mielestään avioliitto tarkoittaa miehen ja naisen välistä liittoa ja sellaisena saisi pysyäkin. Samalla kun ihmettelen niitä, jotka vastustavat homojen avioliittoa henkeen ja vereen, ihmettelen myös homomyönteistä kantaa; mikä siinä on, että se pitäisi olla nimenomaan avioliitto? Eikö rekisteröity parisuhde kuitenkin tarjoa samat edut ja velvoitteet, ja kirkollisenkin siunauksen liitolle saa. Miksi siis avioliitto? Ylilyöntejä on puolin ja toisin.

Avioliitossa, parisuhteessa, ystävyyssuhteessakin on tärkeintä, että saa olla oma itsensä. Olettaen tietenkin, että on mieleltään ja käytökseltään suht normaalin rajoissa. Tämä ajatus pätkähti päähäni muutama päivä sitten, kun jostain syystä törmäsin asioihin, jotka tapahtuivat elämässäni jo kohta kymmenen vuotta vuotta sitten. Olin suhteessa, jossa en saanut olla oma itseni ja jossa minulle asetettiin vaatimuksia, millainen minun pitää olla, ja koska halusin miellyttää, olla sellainen kuin minun haluttiin olevan, minä yritin täyttää ne vaatimukset. Yritän avautua, analysoida, olla avoin ja puhua tunteistani ja selittää ja tutkia itseäni ja ties mitä. Ei ole ihmekään, että se juttu meni lopulta metsään. Kun yritin muuttua, en enää ollut minä ja kun minun ei ollut hyvä itseni kanssa, kuinka minulla olisi ollut hyvä toisen kanssa?

Minä olen minä - jos en kelpaa näin, sopii vaikka suksia kittuun.


keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Toppahousuissa


Tänään ei oikein nukuttanut, joten nousin samaan aikaan Tonin kanssa, vetäisin toppahousut ja villapaidan yöpuvun päälle ja olin valmis aloittamaan uuden päivän. Tai ainakin melkein. Hetken aikaa nautiskelin ajatuksesta, että voisi olla vain, juuri sillä tavoin; sängystä ylös, vähän toppahousua vaan siihen yöpaidan päälle, plus ehkä toppasaappaat jalkaan ja päivän look olisikin siinä. Ei tarvitsisi edes tukkaa kammata, eikä rintaliivejä viritellä, vaan likainen tukka saisi roikkua silmillä (tai vaihtoehtoisesti sen voisi sitaista pinnillä sivuun) ja tissit lotkottaa ihan vapaina. Illalla sitten villapaita ja toppahousut veks ja eikun sänkyyn. Mutta kun ei. Ihmiset eivät käyttäydy siten, en edes minä. Tämä käytös sallitaan vain jollain tavoin yhteiskunnasta syrjäytyneille, tai pikemminkin niille, joilla elämänhallinta ei ole ihan hanskassa, kuten alkoholisteille tai mielenterveyspotilaille. Ihminen, jolla ei ole kumpaakaan ongelmaa, on velvoitettu pesemään naamansa, vaihtamaan puhtaat alushousut, käyttämään eri vaatetta yöllä ja päivällä jne.

Joten minäkin sitten kiltisti menin pesemään naamani, pyyhin sen sitten kasvovedellä, taputtelin silmien alle silmienympärysvoidetta, hieroin kasvoille päivävoidetta, kampasin tukkani, vaikka se likainen onkin ja sitaisin huivilla vähän sievemmäksi, ja vaihdoin yöpukuni puhtaisiin alusvaatteisiin, kaksiin sukkiin, trikoisiin ja päällyshousuihin, t-paitaan ja villatakkiin. On peti pedattu, on puut haettu tuvan uuniin, on uuni sytytetty jne. Samalla kumminkin kiroan tätä kummallista suomalaista mielenlaatua, joka ei vain salli minun lyödä lekkeriksi kaikkea. Mitä jos matkustaisi viikoksi johonkin hevon kuuseen, missä ei tarvitsisi tehdä yhtään mitään? Ei edes vaihtaa yöpukua pois päiväksi? Minusta tuntuu, että tarvitsisin juuri sen laatuista terapiaa. Ei mitään muuta kuin minä ja ympärilläni hiljaisuus. Niin paljon kuin talvea inhoankin, haaveilen jostain pienestä mökistä jossain Lapissa! Olisi ihan hirrrrrveen paljon lunta ja pakkasta, ja mielellään saisivat sudetkin ympärillä ulvoa. Minulla olisi sisällä lämmin ja riittävästi ruokaa. Viikko siellä ihan itsekseni - sekoaisinkohan lopullisesti?

Itsestään huolehtimen on toisaalta ihanaa ja piristävää, mutta yleensä se alkaa tuntua ihan liian äkkiä pakkopullalta. Kynsien lakkaaminen tai hiusten laittaminen ... joo, joskus, mutta siinäpä se. Pitäisikö sitä vain pakottaa itsensä olemaan edes semi-nätti joka päivä? Ei millään jaksaisi, kun kämpässä on lämmintä +15C ja ulkona -25C. Krääh.

Katselin auringonnousu- ja -laskuaikoja Puertossa. Suomen vuodenaikoihin tottuneena tuntuu hassulta, että Teneriffalla päivän pituus on läpi vuoden oikeastaan sama; parin tunnin heitto on suomalaiselle ihan yhtä tyhjän kanssa. Lähdemme Suomesta 17. päivä, joten näemme auringonnousun Puertossa 18. päivä; aurinko nousee klo 7:42 - Helsingissä samana päivänä klo 7:53. Aurinko laskee Puertossa 18:58 ja Helsingissä klo 17:17. Hassusti en totu siihen, että etelässä yö tulee niin aikaisin, kun olen oppinut lämmin = kesä = pitkät päivät.

En ole uskaltanut intoilla tulevasta matkasta ollenkaan samalla tavoin kuin intoilin siitä, joka sitten lopulta peruuntui. Meillä kävi tosi paska säkä, enkä usko, että näin paskasti voi käydä toistamiseen, mutta silti... En usko siihen, että pitkästä ilosta tulee itku tai että kynttilä pitäisi pitää vakan alla, joten en koe, ettenkö voisi intoilla ja hehkuttaa jostain, jota olen odottanut pitkään, mutta jokin minua kuitenkin pidättelee. Toisaalta, on tässä kaikenlaista muutakin ajattelemista, jota ajatellaan Meltsun kanssa kilpaa niin että päät sauhuaa molemmilla. Välillä savua tulee korvistakin siihen malliin, että vuoronperään hamuamme avioerokaavakkeita, mutta meillä nyt vain on sellaista; räjähdysaltista. Kummatkaan emme kestä paineita vain tyynesti, emme ainakaan silloin, kun toinen on läsnä ja lähellä ja niitä paineita voi purkaa siihen toiseen. Ei kai kovin hyvä juttu, mutta toisaalta - eikös avioliitto ole juuri sitä, että saa tuiskuta turvallisesti? No, ainakin minun avioliittoni on. Kohta kaksikymmentä vuotta tätä liittoa on kestänyt, joten repikää siitä. Perkele.

Olen miettinyt uuden matkalaukun ostamista. Näin paikallisessa halpahallissa jo joskus syksyllä maailman ihanimman maastokuvioisen vaaleanpunaisen matkalaukun, niitä oli kahta kokoa, ja melkein ostin sen isomman. Meillä on kaksi oikein kätevää laukkusettiä, jotka ostin aikoinaan Rooman matkaa varten; sininen ja punainen, ja molemmissa on pyörillä kulkeva matkalaukku ja pieni irroitettava lentolaukku. Kolmantena laukkuna meillä on yleensä kulkenut Roomasta ostettu kassi, jossa on niinikään pyörät alla, mutta olen alkanut miettimään, josko se on liian pieni kahden viikon reissulle... Norwegianilla kun menemme, niin lennon hintaan kuuluu ainoastaan yksi laukku per nenä, max 20 kg. Painoraja ei ole ongelma, en ole viikon matkallekaan saanut laukkuun mahtumaan kuin 8-9 kiloa tavaraa, mutta nyt saattaisimme tarvita ehkä muutaman puseron enemmän matkaan. Maksaisinko siis yhdestä extralaukusta vai ostaisinko yhden isomman laukun? Toki meillä on edelleenkin käytössämme pesukone, mutta kumminkin - - - olisi mukava ottaa mukaan useammat kengätkin (= sandaalit, espadrillokset ja lenkkarit, eikä näistä yhdetkään voi olla jalassa Helsinki-Vantaalta lähdettäessä tai varpaat jäätyy). Kolmet erilaiset housut, muutamat hameet, t-paitoja, tunikoita ja ainakin pari jakkua / villatakkia. Kahdet uikkarit ja ainakin kahdet rintaliivit plus neljät tai viidet alushousut.

Tänään ajattelin leipoa pullaa ja sämpylöitä, ja pullasta väännän kermavaahdon ja mansikkahillon kera laskiaispullia! Lisäksi päivän ohjelmassa on "Rome"-sarjan katsomista, aloitin sen eilen ja taisin ehtiä katsoa peräti kolme jaksoa samalla, kun silitin useamman koneellisen pyykkiä. Mistä tulikin mieleeni, olen pitänyt kovasti uudesta sarjasta "Game of Thrones"!