sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Löytöjä


Kävin eilen kirpputorilla hakemassa hinnoittelulappuja ja samalla kiertelin siellä muutenkin. Olin jo lähdössä pois, kun silmäni osuivat lattianrajassa nököttävään kulhoon ja jälkiruokamaljoihin. Näyttivät tutuilta ja aloin niitä myyjän kanssa ihastelemaan ja muistelemaan, kuinka lapsena ollessani meillä oli juuri tuon saman sarjan kaadin ja juomalaseja. Siinä ihastellessani katsoin settiä tarkemmin ja tajusin, kuinka hyvässä kunnossa, hieno ja halpa se oli. Jopa minä tajusin, että se oli oikeasti paljon arvokkaampi kuin siitä pyydetyt parikymmentä euroa ja koska se todellakin oli Riihimäen Lasin Kirsi-sarjaa, joka ON kaunis ja koska meillä ei ollut minkään valtakunnan jälkiruokasettiä, tunsin vahvasti, että tulen katumaan jos en nyt osta sitä siitä. Ja niinpä ostin.

Kotona kuuklettelin, mitä tämä Nanny Stillin suunnittelema ihanuus mahtaa noin yleisesti ottaen maksaa ja löysin tietoa, että jo pelkästä kulhosta pyydetään 30 €. Eli hyvät kaupat tein, Meltsunkin mielestä! Olen niin ihastunut tähän settiin, että ties vaikka alkaisin kerätä tätä sarjaa. Sitten minulla olisi kolme minulle rakasta sarjaa, joita yritän metsästää ja bongata, tolkullisuuden rajoissa toki. Tämä ja Arabian "Fasaani" ja se sini/punaruusuinen "OB42".

Elämä tuntuu juuri nyt enemmän kuin mukavalta. Asiat, jotka eivät tee siitä mukavaa, ovat olemassa edelleen ja varmasti ne alkavat lievästi sanottuna vituttaa minua kunhan vuosi tästä vanhenee ja varsinkin kun uusi vuosi taas alkaa. Kuvittelin, että tämä syksy olisi tuonut niihin muutosta, mutta eipäs tuonutkaan. Luultavasti kaikki kaatuu niskaan kerralla, mutta jotenkin en nyt jaksa välittää, tai pikemminkin; asia ei juuri nyt ole akuutti. Enää reilu kuukausi lomaamme Puertossa ja SIELLÄ aion elää niin täysillä kuin pieni ihminen ikinä pystyy elämään. Ja ei, en tarkoita, että aion kekkaloida humalassa tai harrastaa villiä seksiä gigolon kanssa, vaan tarkoitan elämistä tässä ja nyt. Tuhansien kilometrien välimatka arkeen tarkoittaa sitä, että arkisia huolia ei tarvitse ajatella, koska niille ei kuitenkaan voi yhtään mitään sieltä kaukaa. Kokemuksesta tiedän, että voin keskittyä vain niihin asioihin, jotka ovat sillä hetkellä. Niihin asioihin, jotka pysyvät, olin sitten missä päin maailmaa tahansa. Mukavankokoisen matkakassan ansiosta voimme elää lomallamme myös sillä tavoin mukavasti, että mihinkään ostoksiin en ole budjetoinut, mutta arjessa ei tarvitse miettiä, missä halvimmalla syödään, vaan voimme fiiliksen mukaan syödä joku "ulkona" tai kokkailla kotona. Itse asiassa tahtoisin kokkailla kotona, vuosi sitten ei oikeastaan ehditty sitä tehdä ollenkaan. Rakastan Puerton kauppoja! Palvelutiskejä, juustotiskejä, hedelmätiskejä... pyrin ostamaan paikallisia tuotteita niin paljon kuin mahdollista.

Kurpitsastanikin tuli tosi hieno!

Kaiversin sen perjantaina ja asetin ulos portinpieleen mörköjä pelottelemaan. Näyttää pimeässä hienolta, kun oranssinhohtava iso kurpitsa möllöttää ikään kuin ilmassa (se on vanhan kukkatelineen päällä) ja sen yläpuolella leijuu pari riviä pienempiä = halloween valosarjamme.

Tänään ohjelmaani kuuluu wowittamista, DVD:n katselua (lainasin eilen kirjastosta sarjat "Taivaan pilarit" ja "Pompeiji - hävitys") ja niiden ohella verhon virkkaamista, ehkä kirpparitavaroiden laputtamista, pihatöitä ja muutamia koirankatsojia ts. tutut ja kylänmiehet poikkeavat ihailemaan Kidiä.

WoWista puheenollen, seuraavassa expansionissa päästään sitten pelaamaan pandoina.


perjantai 28. lokakuuta 2011

Suuri kurpitsa


Eilen sain kaupantädiltä kurpitsan!

Kaikkea sitä sattuukin. Olin Tonin kanssa näytelmäkerhon jälkeen kaupoilla, kuten tavallista, siinä ainoassa kaupassa, joka kirkonkylässä on auki enää kahdeksan jälkeen, teimme ostokset ja kassalla huomasimme, että hedelmäosastolla oli pieniä halloweenkurpitsoita. Aloimme muistella menneiden syksyjemme kurpitsalyhtyjä ja marisimme, kuinka kaupan kurpitsat olivat ihan liian pieniä kaivertamiseen, ja että mistäs me silloin yhtenä vuonna ostimmekaan sen ison... Kassa, jonka kanssa on aina kiva vaihtaa useampikin sana (hän on aina iltavuorossa torstaisin ja olemme tulleet jo oikeastaan tutuiksi) kysyi äkkiä, haluammeko oikein ISON kurpitsan, hyppäsi tuolista ylös ja singahti tiehensä pyytäen meitä vahtimaan kassaa sen ajan. Jäimme hölmöinä katsomaan perään, eikä mennyt kuin hetki, kun hän tulla puuskutti takaisin kantaen painavalta näyttävää muovikassia, jossa oli - kurpitsa! Tarjosin toki rahaa, mutta hän sanoi, että ei ei, ei maksa mitään. Asiakas oli tarjonnut hänelle kurpitsoita ja hän oli ottanut ilomielin tarjouksen vastaan, kuvitellen saavansa monta kiloa kesäkurpitsaa, joten yllätys oli ollut melkoinen, kun asiakas oli tuonut hänelle nimenomaan kurpitsan. Hän ei tiennyt, mitä sillä olisi tehnyt, ei jaksanut alkaa raastamaan sitä autottomana kotiinsa ja myymäläpäällikkökin oli alkanut jo marista, että nyt toi kurpitsa helttiin täältä..! Joten hän oli enemmän kuin iloinen voidessaan antaa kurpitsan meille!

Oi jee, tänään on ohjelmassa on siis kurpitsalyhdyn kaivertaminen. Eilen ripustelin halloween-lyhdyt aitaan ja tänään voisin etsiä halloween-kynttilälyhtyni; ne ovat kuin pieniä ämpäreitä, joissa on irvistävä naama, sisään laitetaan tuikku. Jos menen tänään käymään kaupassa, voisin ostaa jotain halloween-krääsääkin. Lepakoita ja semmoista.

Tämän päivän ohjelma on vielä ihan auki. Minun pitää ainoastaan muistaa viedä adressi J:lle, joka vie sen sitten huomenna mennessään S:n hautajaisiin. Kauniin adressin Meltsu ostikin. Tai oikeastaan kukkakauppias sen valitsi, ohjeistin nimittäin Meltsua, että menee kukkakauppaan ja selittää Se:lle, millaisen ihmisen muistolle adressi tulee. Meltsu nimittäin oli ensin omatoimisesti valitsemassa adressia R-kioskilta ja soitteli minulle väliaikatietoja... auringonlaskua tai sitten valkoisia liljoja sinisellä pohjalla. Ei ei ei, nuo ovat vanhemmalle ihmiselle tarkoitettuja adresseja, nyt piti löytää toisenlainen adressi. Se:n suosittelemassa adressissa oli kukkivan puun oksa... joku lila, en tuntenut lajia, ja nyöri tupsuineenkin oli vaaleanlila. Sisällä oli värssy siitä, kuinka vain Jumala tietää päiviemme määrän. Pidin kovasti.

Hautajaisista tuli mieleen, Wikin hautakivessä ei sitten ollutkaan kullattuja kirjaimia. Oletin siinä olevan ja olisin oikeastaan halunnutkin kullatut kirjaimet, mutta kaivertaja oli käyttänyt taiteilijan vapauttaan ja tehnyt kirjaimet ja numerot hiukan "huolimattomasti" ja jättänyt ne valkoisiksi. Kiven nimi on "Suunnaton tyhjyys" ja se kuvaa hänen mukaansa juuri sitä, kun rakas ystävä lähtee liian aikaisin. Sopii luontoon myös paremmin kuin perinteinen suorakaiteen muotoinen kivi, jossa on kullatut tekstit. Tassullahan on sellainen, mutta Tassun viimeinen leposija onkin hautausmaalla. Olen kyllä erittäin tyytyväinen kiveen.

Jaha, päivän ohjelma selkiytyikin hieman. Meille odotellaan Tonin luokkakaveria, joka olisi voinut jäädä meidän puolestamme yöksikin, mutta juuri tuli tieto, että hän ei voi jäädä yöksi. Siispä pyyhin pois päiväsuunnitelmastani sen, mitä ehdin jo vähän miettiäkin; en vie poikia uimahalliin ja kaupoille. Sen sijaan, jos ilma tuosta hieman selkiytyy (on todella sumuista ja märkää), voisin jatkaa eilistä projektiani nimeltä "piha talvikuntoon". Eilen Tonin kanssa jo leikkasimme humalat alas, niitimme kirjolehtiset heinät ja aloitimme takapihan haravoinnin. Yleensä en ole haravoinut syksyllä, mutta onpa sitten vähemmän haravoimista keväällä, plus että koiranpaskat löytyy pihalta helpommin, kun ei tarvitse niitä lehtien seasta etsiä...

Jossain vaiheessa pitäisi alkaa laputtamaan kirpputoritavaroitakin. Tarkoitus on, että kaikki kirpputorin tuotto menee matkarahastoon.

Kidin ex-omistajillekin voisin laittaa sähköpostia ja kertoa, miten Kidi on kotiutunut. Mielestäni Kidi on nyt asettunut tänne kunnolla, eikä hössötä ympäriinsä ihmetellen, missä hän on ja eihän nämä ihmiset nyt vaan lähde pois. Toki pikkuinen edelleenkin hössöttää, mutta sehän on luonnollista, pentuhan se vielä kuitenkin on. Viime yönä ei ollut tullut enää vahinkoja sisäänkään, luultavasti voin kiittää siitä itseäni ja sitä, että olen palkinnut Kidin pihalla pisujen ja kakkojen jälkeen. Koira vaikuttaa tavallista välkymmältä, muuten... erittäin makupalaorientoitunut ja sen saisi varmasti oppimaan vaikka mitä. Kidin huomion saa 110%:sesti makupalaa (tai lelua) vilauttamalla, katsekontakti on aivan huippuhieno. Pikkuisesta tulisi varmaan hyvä agilitykoira.

Ja vielä muutamia blogihelmiä a la Johanna Tuksu Tukiainen:

VIP tiloissa on tarjolla shampanjan lisäksi paljon muitakin juomia kuten viinejä, suuria ilmapalloja sekä suuri synttärikakku Julialle, joka on tietysti myös glamour henkinen ja kimalteinen. (Glamourhenkinen ja kimalteinen Julia kuulostaa.. pelottavalta plus että enpä ole ennen kuullutkaan juotavista ilmapalloista).

Sain kunnian päästä kuvattavaksi n.13-30 vuotiaiden lumilautailijoiden urheilulehteen nimeltä Slammer. Minulle haluttiin pinkki harsomekko päälle jossa on söpö rusetti vyötäröllä ja poseerasin sängyllä kirjan kanssa, taustalla Julian leopardikangas seinäkoristeena. Minulla on korvissani jäätelötuutit ja he halusivat tunnelmasta mahdollisimman tyttömäisen.  (Tässähän kävi niin, että koska Johanna hölötti asian etukäteen blogissaan, Slammer perui koko sopimuksen. Harmi, olisin halunnut nähdä, poseerasiko Johanna korvissaan ingmanin vai valion tuutit, ja mikähän maku... ettei olisi ollut ihan kuningatartuutit!)

Ja vielä lopuksi musiikkia yhdestä suosikkileffastani ever.


torstai 27. lokakuuta 2011

Kuoleman kuu

Eilen kuulin, että syöpä oli ottanut voiton S:sta, kahden vuoden taistelun jälkeen. Asia ei sinänsä yllättänyt, olihan P. viimeksi jutellut Meltsulle, että lääkitys oli lopetettu, mutta siitä huolimatta se hätkähdytti. En tuntenut S:a kovin hyvin, Meltsu ehkä paremmin ja ainakin pitemmältä ajalta, joten en voi väittää, että olisin vajonnut varsinaisesti suruun, mutta kieltämättä nieleksin kyyneleitä eilisillan. Elämä ei tosiaankaan ole aina ihan reilu ja kuten Meltsulle sanoinkin; olisi tässä lähipiirissä ollut paljon joutilaampiakin lähtemään kuin S.

Meltsu laittoi P:lle eilen viestiä ja kysyi, voiko soittaa. Kyllä se sopi, joten Meltsu soitti P:lle, joka oli yllättäen töissä. On vaikea sanoa mitään tolkullista ystävälle, joka on jäänyt leskeksi, sen huomasi Meltsun äänestä ja takkuilevista sanoista. Sanat eivät vain riitä, niitä ei ole. Onneksi P. pystyi puhumaan tunteistaan ja ajatuksistaan ja siihen Meltsu omaan kokemukseensa nojaten kehottikin; puhu puhu ja puhu. Älä jää yksin, älä haudo ajatuksia yksin mielessäsi vaan puhu. Minua surettaakin ehkä enemmän P:n tilanne ja jaksaminen kuin varsinaisesti S:n kuolema sillä tavoin, että elämääni olisi jäänyt valtava aukko hänen poistuttuaan. Hänen kohdallaan kaikki on kuitenkin ohi ja minun uskoni on se, että hän on siellä, missä ei ole enää kipua eikä taistelua. Kipu ja taistelu on nyt P:llä, tai pikemminkin; se jatkuu vielä täällä. Onhan P:kin taistellut samalla tavoin nämä kuluneet kaksi vuotta, on pakottanut itsensä jaksamaan, on iloinnut kun näytti, että syöpä oli voitettu ja on jaksanut taas, kun syöpä kävi entistä vahvempana päälle.

Hautajaiset ovat nyt tulevana lauantaina ihan vain S:n lähimmille ystäville ja sukulaisille. P. sanoi, ettei hänellä ole varaakaan mitään sen kummempaa järjestää ja voin kuvitella, ettei ehkä voimiakaan. Olisin oikeastaan halunnut osallistua hautajaisiin, mutta laitamme J:n mukana vain adressin, jonka Meltsu tänään ostaa. Sanoin, että katsoo jonkun kauniin, joka sopii S:lle ja Meltsu lupasi laittaa ensin minulle kuvia tarjonnasta ennen ostopäätöstä.

Näin S:n viimeksi kesällä, en muista oliko se ennen vai jälkeen J & M:n häiden, joihin hän ei jaksanut osallistua. Mieleen jäi kanyyli rinnassa ja vesipullo, josta hän naukkaili jatkuvasti. Se ei kuitenkaan ole se kuva, joka hänestä jäi mieleeni elämään. Ehkä se kuva, jota mielessäni tulen aina vaalimaan on edelliseltä kesältä, kun istumme nauraen saunassa, juoruamme ja hän sureksii sitä, ettei enää voi käyttää bikineitä arpisen vatsansa takia. Nauroimme arvillemme, heitimme löylyä, pulahdimme uimaan ja joimme lisää punkkua. S. oli selättänyt syöpänsä, elämä näytti hyvältä, oli mitä ihanin kesäilta ja kaikki oli täydellistä. Muistan hänen rakkautensa kissoihin, kotiin, matkusteluun. Muistan hänet aina, kun joku sanoo "Barcelona".

Hyvää yötä, kaimani. Nuku hyvin.

* * *

Oma elämäni on edelleen seesteinen ja auringonpaisteinen jopa näin sateisenakin päivänä. Wikin hautakivi tuli tiistaina ja ostin haudalle myös lyhdyn ja valkoisen kanervan. Nyt on hauta siltä osin valmis, ehkä istutan siihen ensi keväänä jotain kukkaa, tai pensasta. Tassun haudallehan istutin juhannusruusun, mutta koska Wikin hauta on mäntyjen katveessa, ruusu ei ehkä kasva siinä. Alppiruusu kenties? Saa nähdä nyt keväällä sitten.

Kidi on kotiutunut meille oikein hyvin. Olemme onnistuneet lyhyessä ajassa pilaamaan ed. omistajien koulutuksen ts. opettaneet Kidin haukkumaan ja hyppäämään sänkyyn . Hyvin loikkaa sänkyyn ja vauhdilla! Siisteyskasvatuksessa on vielä vähän toivomisen varaa; tänä aamunakin oli ollut pienet kikkareet tuvan lattialla, mutta onneksi ne ovat helposti napattavissa talouspaperiin ja heitettävissä vessanpönttöön. Tuntuu ylellisyydeltä, että kyseessä on tosiaan kikkare eikä vetelä lätäkkö, joka pakkautuu niin mattoon kuin lattianrakoihinkin... Operaatio "Lihota Kidiä, laihduta Mindiä" on myös hyvässä vauhdissa. Molemmilla on omat erikoisruokansa, Mindillä Hill'sin canine mobility reduced calorie ja Kidillä Royal Caninin medium junior. Jälkimmäistä tosin saa ihan lemmikkieläinliikkeestä, joten se ei sinänsä ole erikoisruokaa kuten tuo Mindin ruoka, jota pitää tilata eläinlääkärin kautta. Helvatan kalliita molemmat..!

Meillä oli Meltsun kanssa keskustelu Kidin hankkimisesta, tai pikemminkin yleensä koiran hankkimisesta. Meltsuhan intoili isosta koirasta Mindin tyyliin tai vaihtoehtoisesti englanninbulldogista, ja oli sitä mieltä, että ei corgia ainakaan, kun taas minä olin sitä mieltä, että corgi. Corgi löytyi ja yllättävän nopeasti löytyikin. Meillä kävi uskomaton säkä, että samana päivänä, kun minun ilmoitukseni laitettiin Suomen welsh corgi-seuran sivuille, Kidin kasvattaja huomasi sen ja kehotti Kidin omistajia ottamaan meihin yhteyttä. Eilen Meltsu totesi minun olleen oikeassa: kyllähän meillä oli sittenkin nimenomaan corgin mentävä aukko perheessämme ja onnistuimme täyttämään sen maailman ihanimmalla corgilla. Mutta oliko niin, että meille otettiin corgi, koska MINÄ halusin sen? Oliko se "corgi tai ei mitään" ja eikö Meltsun mielipide noutajasta tai bulldogista painanut yhtään mitään? Sanoin, että noutajan ja bulldogin kohdalla Meltsun mielipide ei tosiaankaan painanut, mutta ei siksi, että se oli hänen mielipiteensä vaan siksi, että minä en halunnut ISOA koiraa. Niin rakas kuin Mindi onkin, sen koko on joskus ongelmallinen. 40 kiloa silkkaa koiraa, sitä ei nostella, ei pidetä sylissä eikä aina hallitakaan, jos se päättää lähteä oravan perään ja viedä taluttajansa mennessään. Ei toista tämmöistä, ei enää ikinä. Tai no jaa. Enpäs sanokaan "ei koskaan" tässä asiassa, parempi niin. Mutta kuitenkin; jos corgia ei olisi löytynyt etsinnöistä huolimatta, myös joku toinen keskikoinen haukku olisi ollut minulle OK. Minulla ei ollut / ei ole corgin lisäksi edes mitään toista suosikkirotua, ja tulokas olisi ihan hyvin voinut olla sekarotuinenkin, pääasia, että se olisi ollut ehkä max 20 kg, mieluummin pienempikin. Onneksi corgi kuitenkin löytyi. Näin on ihanasti hyvä.

Kaikki ovat tyytyväisiä, eikä vähiten Mindi. Kaksi viikkoa vanha neiti kyhjötti pedillään kerällä, nyt se telmii pikkuisen kanssa ahkerasti ja milloin ei telmi, rötköttää keskellä lattiaa tyytyväinen virne naamallaan. Niin sitä vanhakin nuortuu!

Meltsu varasi meille eilen paikat avioliittoleirille, jota partiosta tuttu pariskunta vetää. Tiesin, että sellaisia järjestetään ja että nimenomaan A & J toimivat vetäjinä, ja leiri on kiinnostanut minua kovasti. Ei siksi, että meillä olisi ongelmia, sillä niitä ei tällä hetkellä ihme kyllä ole, vaan siksi, että minusta kannattaa avioliittoleireillä nimenomaan silloin, kun ongelmia ei vielä ole. Ennaltaehkäisyä. No, Meltsu innostui leirin kanssa hiukan liikaa ja pyysi J:aa nimenomaan varaamaan meille paikat, kun puhe oli, että hän vain kyselee leiristä vähän ja sitten mietimme, menemmekö tuonne. Ja siis, tämä leirille osallistuminen oli nimenomaan Meltsun idea. No, kuitenkin, hetken asiasta keskusteltuamme Meltsu soitti J:lle uudelleen ja perui osallistumisemme. Ensinnäkin leiri on mielestäni ihan järjettömän kallis, 270 euroa / 2 vrk. Seurakunnan leirikeskuksen tietäen en ole valmis maksamaan noin paljon majoituksesta siellä ruokineen, varsinkin kun samanpituinen isä-poika-leiri samassa paikassa maksaa 45 euroa. Tuosta parisuhdeleirin hinnasta 50 euroa on opintomateriaalia tms. mutta siltikin, 220 euroa on liikaa juuri nyt meidän kukkarollemme. Mieluummin säästän ne rahat reissuun. Katsomme leiriä uudelleen ensi vuoden puolella, silloin voisi olla meille vielä passelimpi leiri; yrittäjäpariskunnille.

Toinen leiriä "estävä" asia on kirpputoripaikkani, joka pitäisi tyhjentää juuri samana lauantaina, kun leiri on. Joko lähtisin sitä sieltä tyhjentämään tai sitten delegoisin homman jollekin muulle. Kumpikin huono vaihtoehto.

Asiakkaista puheenollen, Meltsu hilltyi tänään kai elämänsä ensimmäisen kerran asiakkaaseen niin, että haistatti tälle vitut. En moiti häntä. Kyseessä on asiakas, joka aina vaatii palvelua HETI ja jos (ja kun!) Meltsu sanoo, että ei onnistu heti, alkaa sitten vinkua huonosta asiakaspalvelusta. Näin on tapahtunut aiemminkin; Meltsu ei pystynyt toimittamaan tilausta heti, joten asiakas sanoi, että hän siirtyy käyttämään toista yrittäjää. Pariin vuoteen hänestä ei mitään kuulunutkaan, mutta nyt tänä kesänä on taas soittoja tullut. Luultavasti ei tule enää. Asiakas soitti ja sanoi, että tarvitsee auton tänne HETI. Meltsu asiallisesti sanoi, että täyttä on, pystyn tulemaan aikaisintaan maanantaina. Asiakas siihen, että aina teiltä saa huonoa palvelua > Meltsu hiiltymään ja ilmoittamaan, että tilaa muualta ja haista vittu *släm puhelin kiinni*. Hulluinta koko episodissa on, että vaikka tämä asiakas aina vaatii palvelun HETI, niin hän ei todellakaan maksa samalla vauhdilla; ei maksa heti kun saa laskun, ei maksa eräpäivänä, ei maksa pikkuisen myöhässä ja voi olla, ettei maksa edes maksumuistuksen saatuaan. 

On käsittämätöntä, miten jotkut ihmiset kuvittelevat olevansa jotenkin etuoikeutettuja saamaan palvelun heti, menemään muiden edelle. Normaalisti ihminen tajuaa, että kun palvelun tilaa, sitä pitää jonottaa ja odottaa. Esim. jos minun pitää viedä autoni huoltoon, soitan ja kysyn, milloin ehtii. En voi soittaa ja sanoa, että huolla autoni HETI. Ymmärrän, että on olemassa varauskirja ja siellä vapaita aikoja silloin, kun on. Jos tarvitsen lääkäriä, soitan ja varaan ajan. En pääse HETI paitsi päivystykseen. Kampaajalle varataan aika, en pääse tuoliin HETI ja ohita muita varauksia. Isä sanoikin kerran eräälle asiakkaalle hyvin; asiakas oli soittanut ja sanonut; "Saanko auton tänne 24.8 klo 14.15?". Isä oli todennut, ettei tämä mikään taksi ole. Ei ole edelleenkään mikään taksi, vaan Meltsu suunnittelee päivän ajot ja reitit monta päivää etukäteen. Jos siihen väliin joku änkeää väkisin, tarkoittaa se, että ei ehkä ehditäkään hoitaa niitä hommia, jotka oli jo aiemmin sovittu. Mutta ei. Jotkut ihmiset ovat minäminäminäminä eikä kukaan muu. Jos joku jatkuvasti käyttäytyy tuolla tavoin, on hän mielestäni haistavittunsa ansainnutkin.

Halloween lähestyy, ja Azerothissakin on Hallows End-juhla täydessä vauhdissa. Uusista juhlista, joita anglosaksinen maailma meille tunkee Halloween on se, josta todella pidän ja jonka toivoisin kotiutuvan tännekin, ehkä suomalaiseen makuun muuntuneena, mutta kuitenkin. Meillä on useina vuosina ollut kurpitsalyhty tai parikin, jos vain sopivia kurpitsoja on kaupasta löytynyt kaiverrettavaksi. Viime vuonna ostin söpön valosarjan pieniä kurpitsoja, pitääkin etsiä se esiin ja ripustaa portaille nyt, kun portailla on pistorasiakin.


tiistai 25. lokakuuta 2011

Walesilainen muotovalio

Eilen perheeseemme saapui Trafox Cimarron eli tuttavallisemmin KIDI. Koiralla oli toinen kutsumanimi, jonka kuultuamme jo ensimmäisen kerran päätimme ehdottomasti säätää vähän paremmin uroskoiraan sopivaksi... hauvaraasu oli nimittäin lähinnä "poika nimeltä Päivi", heh. Kasvattaja ilahtui kuullessaan aikeistamme - sanoi, että hän oli aikeissa ehdottaa, josko nimen voisi vaihtaa. Joo okei, kyseessä on koira, mutta silti uroksen nimeäminen naisen nimellä on vähän hassua. Tosin kyseessä voi olla ihan murre-ero, ehkä pohjoisessa ko. nimi on tuntematon.

Mutta siis: nyt on poika kotona ja elämä tuntuu taas sellaiselta kuin pitääkin tuntua siltä osin. Kidi ei ole Wiki, eikä kuulukaan olla, mutta siitä huolimatta, kun näin sen eilen pötköttävän samassa paikassa, missä Wiki tykkäsi pötkötellä, tulivat ilon kyyneleet silmiini. Siihen paikkaan nyt yksinkertaisesti KUULUU welsh corgi pembroke pötköttämään, aivan samoin kuin minun elämääni kuuluu em. koira.

Kidi on kaikinpuolin herttainen ja täysipäinen. En ole havainnut mitään merkkejä ruuasta murisemisesta, mistä meille mainittiin etukäteen. Koirat syövät keittiössä, ilman näköyhteyttä toisiinsa ja kun molemmat ovat tyhjentäneet kuppinsa (jokseenkin samaan aikaan), ne käyvät tarkistamassa toistensa kupit ja sitten minä nostan tyhjät kupit pois. Homma toimii juuri siten kuin meillä on aina toiminut.

Tämä syyslomaviikko on aivan loistava aika ottaa uusi perheenjäsen. Toni on kotona, minä olen kotona ja voimme opettaa Kidin talon tavoille. Muutamia asioita soisin Kidin oppivan; haukkumisen ja sohville hyppimisen. Kaupunkikodissa molemmat asioita, joita koiralta ei toivota, mutta meillä on toisin. Haukkuminen on koiran luonnollinen kommunikointimuoto ja sitä saa tehdä, ja vaikka meillä ei ole sohvaa lainkaan, niin koirat ovat lähes aina tervetulleita sänkyyn. Lähes aina = ei märkinä ja kuraisina, kiitos. Lisäksi Kidi täytyy opettaa olemaan ulkona itsekseen / Mindin kanssa ilman ihmisseuraa. Sama homma on ollut kaikkien tulokkaiden kanssa; koska kaikki ovat tulleet (pelastetuiksi, heh) kerrostalokodista, ne eivät ole osanneet olla alkuun ulkona ilman ihmisseuraa. Meillä on tilaa temmeltää turvallisesti aitauksessa, ja soisin koiran niin tekevän sen sijaan että se istuu portailla ja odottaa pääsevänsä takaisin sisälle.

Nyt voi taas elää ja hengähtää, kun ei tarvitse enää odottaa sitä maanantaita, että voimme hakea Kidin kotiin...

No, toki viime viikollakin on ollut kaikenlaista touhua ja tohinaa. Työni on ollut todella mukavaa ja tämä koulu, missä olen ollut, aivan loistava työpaikka. Kouluissa on todellakin eroa! Täällä siivoojat ovat tasavertaista henkilökuntaa opettajien kanssa; tauoillakin istumme opettajien huoneessa ja olen tuntenut itseni kovasti tervetulleeksi taloon. Tuolla saattaisin olla pitempäänkin ja eipä sitä tiedä, vaikka olisikinkin siiheksi, kun singahdan Puertoon. Sen näkee ensi viikolla.

........... JEE! Talomme yli lensi juuri helikopteri matalalla ja niin vain tämä uusi tulokkaamme, joka EI hauku, juoksi haukkuen katsomaan Mindin perässä. Ihanaa - haukku kuuluu koiraan ja koiran kuuluu haukkua!!! Tätä on kai kielletty toteuttamasta tätä koiramaista puolta itsessään, mutta nyt saa haukkua ihan niin paljon kuin sielu sietää.

Elämä tuntuu monella tapaa aika seesteiseltä juuri tällä hetkellä. En ole niin väsynyt kuin taannoin (ehkä suru väsytti?) ja monilla alueilla menee mukavasti. Työrupeama on hyvää vaihtelua, mutta myös kotona / vapaalla on kaikkea kivaa toimintaa. Edelleenkin sähköremontin jäljiltä on tavaroita, jotka hakevat paikkaansa, mutta antaa olla vaan. Jonakin päivänä villiinnyn ja roskakori laulaa mielihyvästä. Lauantaina kävimme koko perhe uimahallissa naapurikaupungin puolella, koska "oma" hallimme ei ole lauantaisin auki, poikkesimme myös kaupassa ja ostimme mässyä, ja kotona sitten naatiskelimme elostamme mässyä mässyttäen ja katsellen Star Wars-leffoja. Sunnuntaina olimme lounaalla Niinan + co:n kanssa, ja yritimme taas houkutella Niinaa suostumaan jouluun Puertossa. Taitaa Niina olla siinä perheessä se, joka hannailee, herraties miksi. Mielestäni Niinalle tekisi oikein hyvää lennähtää vähän kotipiiriä pitemmälle. Tai sitten hän ei tosiaankaan halua tai kaipaa moista.

Tänään taidan singahtaa uimaan ja kirjastoon. Tänään saamme myös Wikin muistolaatan, ja ehtinen käydä rautakaupassa ostamassa Wikin haudalle myös lyhdyn telineineen ja ehkä kukkatelineenkin sekä kanervia. Sanon lopullisen hyvästini Rakkaalle Ystävälle ja siirrän hänet muistojeni joukkoon.


tiistai 18. lokakuuta 2011

Hiiriä ja ihmisiä


Johan oli taas eilen show, jonka meille tarjosi Hiiri. Istuin kaikessa rauhassa tv-tuolissa virkaten verhoa ja nauttien Ceasar Millanin seurasta, kun aloin ihmetellä ikäänkuin seinältä tai katosta kuuluvaa rapinaa ja käännyin katsomaan. Hiiri-perkele juoksi seinää pitkin ja hyppi taululta toiselle! Minä tietenkin säntäsin hakemaan kissaa ja suljin kaikki ovet mennessäni niin että hiiri pysyisi varmasti yhdessä huoneessa eikä eksyisi esim. peräkammariin. Kissa oli päiväunilla, mutta virkistyi kyllä hieman, kun näki hiiren. Ei tosin riittävästi keskittyäkseen tosissaan saalistamiseen... se ahdisti saaliseläimen ensin TV:n taakse, sitten vaatekaapin taakse, sitten uuninrakoon ja viimeiseksi saalis oli sitten kipittänyt Meltsun sängyn taakse, jonne se oli kiilannut itsensä päädyn ja seinän väliin. Ihmettelinkin jossain vaiheessa, miksi Hipponen oli asettunut Meltsun sänkyyn kunnes joku keksi kurkistaa tosiaan sängyn ja seinän väliin. Lopulta Meltsu nuiji hiiren hengiltä hiilihangolla, kun Herra Iso Saalistaja ei kertakaikkiaan viitsinyt vaivautua.

Inhoan hiiriä. Syvästi. YÄK.

Yleensä Hipponen hoiteleekin inhat hiiret nurkista pois juoksemasta, mutta eilen kissa oli ilmeisesti liian täynnä ruokaa ja itseään, eikä jaksanut villiintyä jahtiin.

Eilisen lääkärikäynnin tuloksena Mindikin siirtyy nyt erikoisruokaan. Koiran paino on jokseenkin ok (40.5 kg), kun ottaa huomioon, että sillä on labradorin runko, mutta muutaman kilon voisi pudottaa ihan nivelten takia. Neidillä on jo rotupiirteenä noita nivelongelmia ja sillähän on jo todettu se... ristisiteen... jotain. Koen oikeastaan helpoimmaksi "hoidoksi" oikean ja tasapainoisen ruokavalion, mikä on kätevästi saavutettavissa erikoisruualla. Mindille tilattiin iso säkki Hill'sin sapuskaa, joka on vähäkalorinen, nivelten hyvinvointia edustava mömmö. Tulee totta kai kallimmaksi kuin marketin sapuskat, mutta toisaalta koen ruokinnan myös helpoksi näillä eläinlääkäriltä ostettavilla ruuilla. Mindi on onneksi siitäkin helppo, että neitihän syö ihan mitä vain, vaikka pieniä kiviä jos niikseen tulee.

Tänään ohjelmassa duunia. Sain eilen soiton ja töitä loppuviikoksi. Menen lahtelaiseen kouluun siivoilemaan klo 14-18, oikein ihanan passeli työaika minulle, plus että koulusiivous on aika kivaa. Ensi viikolla onkin syysloma, sen olen merkinnyt itselleni vapaaksi, mutta sitten syysloman jälkeen, 31.10, menen vielä päiväksi tähän samaan paikkaan.

Päivän videoksi iki-ihanaa Mishkaa.


maanantai 17. lokakuuta 2011

En keksi mitään otsikkoa


Takana taas yksi mukava viikonloppu. Erittäin rentouttava myös! S. oli meillä suunnitelmien mukaan pe-la yön ja vietimme oikein mukavan ja rauhallisen illan. Herrat menivät nukkumaan jo hyvissä ajoin sen sijaan että olisivat kukkuneet musiikki-dvd:eitä katsellen pikkutunneille, joten minuakaan ei siltä osin valvotettu. Lauantaina en tehnyt yhtään mitään. Toisinsanoen pelasin WoWia, virkkasin, luin, katsoin töllöä, laitoin hyvää ruokaa, kävin saunassa yms. Eilen kävimme R:n + S:n kanssa syömässä ja leffassa, mikä oli sekin erittäin mukavaa ja rentouttavaa. Jäi todella hyvä fiilis tästä viikonlopusta, piristävä. Nyt pitää tämä viikko jaksaa porhaltaa ja viikon päästä pääsemme hakemaan Kidin kotiin. Se on nyt ihan varmaa, koiran nykyinen omistaja soitteli ja sanoi, että ovat päättäneet asian; Kidi saa nimenomaan meiltä kodin! Haemme sen tosiaan kasvattajalta, jolle myös maksamme koiran.

Tänään täytyy taas soitella eläinlääkäriin, mutta ei onneksi missään ikävässä asiassa, vaan ihan Mindin rokotuksien tiimoilta. Huomasin niiden olevan vanhentuneita (niin se aika laukkaa!), joten haluan ne kuntoon ennen kuin Kidi tulee meille. Samalla voin kysellä ikääntyvän koiran hoidosta ja erityisesti ruokinnasta. Taidan jättää markettiruuat lopullisesti. Olen aiemmin ollut sitä mieltä, että ne ovat yhtä hyviä kuin mitkä tahansa muutkin, mutta totuus taitaa todellakin olla, ettei niiden ravintoarvo ole ihan kohdallaan. Sinänsä ihmettelen, miksi niitä sitten tehdään ja myydään. Onko se hinta?

Kävin perjantaina kirjastossa ja lainasin muutamia virkkauskirjoja ja löysin todella söpön ohjeen, jota aloin heti toteuttamaan. Kudoin viime talvena niin monet sukat, että taidan tulevana talvena keskittyä virkkaamaan ja virkkaan tänne tupaan verhot. Mietin hetken jugend-tyylisten tulppaanien ja 30-lukulaisten ruusujen välillä ja päädyin ruusuihin. Tulee hieno! Ohje oli 9-säikeiselle kalalangalle, mutta teen sen 6-säikeisestä, jolloin se on jotenkin ilmavampi. En halua raskaita verhoja.

Nukuin viikonloppuna molempina aamuina puoli kymmeneen, joten kun kello soi tänään kuudelta, tuntui kuin herääminen olisi ollut verrannollista kidutukseen. Mutta ehkäpä se tästä - mieliala ainakin on hyvä, plus että olen oikein söpö maanantailookissani; pinkin ja valkoisen raidalliset housut, vaalean lila t-paita ja tumman lila trikoopusakka/takki. Värejä värejä värejä. Ei enää ikinä mustaa, eikä harmaata! Eilen yhdistin samaan puseroon + takkiin kivat läikikkäät farkkuni, rakkaat meksikolaiset käsintehdyt bootsini (no, ne ovat kyllä mustat), pitkän kaulakorun, jossa on hopeaa ja lilaa, tummanlilan päällystakin sekä vaaleansinisen huivin. Olin oikein simpsakan näköinen ja värikäs. Oikeasti, onko se ihme, jos suomalainen masentuu, kun kulkee surupuvussa varsinkin näin syksyllä?!


perjantai 14. lokakuuta 2011

Talviunille?


Miten voi ihminen olla näin väsynyt? Tuntuu, etten saa ikinä nukkua tarpeekseni ja hereillä ollessa on olo kuin valjulla haamulla. Kämppä on edelleen siivoamatta (järjestelemättä), kun intoa ei jaksa piisata siihen, että latoisin cd:t takaisin kaappiin tai tsekkaisin, mikä sotku tuvan pöydälle on majoittunut. Nukuttaa nukuttaa ja nukuttaa. Eilen nukuin parin tunnin päiväunet ja olin illalla silti jo puoliltaöin aivan valmista kauraa putoamaan sänkyyn. Ei huvita ei kiinnosta ei innosta. Nukuttaa vain. Liekö viime viikkojen touhut ja mielenliikutukset sitten syyllisiä asiaan, vai mikä? En hämmästyisi, onhan niin paljon tapahtunut niin lyhyessä ajassa ja koko syksy on ollut aika hektinen putki- ja sähköremontteineen ja niine viikkoineen, kun minun on pitänyt jo neljältä herätä lähtemään töihin.

Saa nähdä, mihin tämä tästä kehittyy. Joitain vuosia sitten kokemani The Great Masennus iski juuri näin lokakuussa, joten nyt pitää olla tarkkana, ettei se pääse yllättämään. Hedelmiä, kasviksia, vitamiineja, ulkoilua. Ongelmana meinaa olla, että kun ei jaksa mitään niin ei jaksa sitten panostaa noihinkaan. Pitänee tähdätä katse tulevaisuudessa siintäviin kivoihin juttuihin, joiden kanssa ei kertakaikkiaan voi masentua, eli nyt ihan ensiksi uusi perheenjäsenemme, jota pääsemme katsomaan siis viikon päästä maanantaina, ja toivottavasti sen sieltä mukaankin saamme. Hauvelin kanssa touhutessa ja talon tavoille opettaessa meneekin oma aikansa, ja loma Teneriffalla lähestyy siinä ihan melkein huomaamatta.

Kaksi viikkoa Puertossa, kaksi ihanaa viikkoa..!

Tänään ohjelmassa on kaupoilla käynti ja vähän muutakin. Sovimme Tonin kanssa, että treffaamme kirjastossa koulun jälkeen. Toni toivoo saavansa oman kirjastokortin ja nyt sen hommaamme. Sitten käymme ruokaostoksilla ja ostamme sen mukaan, että meillä on tänään yksi ylimääräinen suu, kun Meltsun bändikaveri S. tulee meille yöksi. Ehkä tällä kertaa ehdin minäkin seurustella hänen kanssaan vähän, koska viimeksi hän tuli siten, että olin juuri seuraavana päivänä aloittamassa vuokrafirmassa ja olin kaikinpuolin hirmuisessa kiireessä, plus jokseenkin kiukkuinenkin. Ihmettelen tosin, mihin hänet laittaisin nukkumaan, koska vintissä ei enää voi nukkua. Eihän siellä ole enää edes sähköä, joten ei sinne saa enää lämpöpatteriakaan päälle. Mökkiä en yhden miehen takia lämmitä, joten laittanen herralle punkan tupaan muurin kylkeen. Voi tulla ihan mukava ilta, ajattelin laittaa tortilloja ja ostaa vähän viiniä ruokajuomaksi.

Sähköremontistamme oli tullut lasku. 3920 euroa, muistaakseni. Ei paha, kun ottaa huomioon, että sähkäri numero yhden tarjous samasta hommasta oli 7800 €. M. oli haukkonut henkeään, kun Meltsu oli kertonut tuon hinnan hänelle. Sähkäri nro 1 onkin pyörinyt naapurissa viime päivät, taitaa laittaa sähköä kylän vuokramökkiin. Naapurin isäntä ilmeisesti palkkasi hänet samasta syystä kuin miksi meilläkin ensin häntä kysyttiin; suositaan paikkakuntalaista. Hyvä periaate, mutta ei paikkakuntalaisuuskaan kaikkea pelasta silloin, kun homma ei kertakaikkiaan toimi. Meidän kohdallamme se ei toiminut alkuunkaan, mikä johti siihen, että kun äidin ja isän luonakin olisi tekemättömiä sähkötöitä (lattialämmitys reistailee), niin isä oli paikallisen sijasta ottanutkin eilen yhteyttä asian tiimoilta GM-Sähköön. Firma todettiin erinomaiseksi hinta-laatusuhteelta ja se poiki firmalle uusia asiakkaita. Niin se homma etenee! Eikä niin, että pelkkää tarjouspyyntöä pitää odottaa puoli vuotta ja soitella moneen kertaan sen peräänkin ennen kuin se viimein tulee... hinnoiteltuna taivaisiin eikä vähiten siksi, että tarjoukseen on ominpäin lisätty töitä ja laitteita, joista ei ollut mitään sovittu.

Jaksaisinko tänään siivota siivoamiseni loppuun asti? Onneksi on huomenna lauantai, saan nukkua vähän pitempään. Olen aamu-uninen ja herääminen kuudeltakin (neljästä puhumattakaan) on aika tuskallista. Sunnuntaiksi meillä on suunnitelmissa leffa ja lounas vähän isommalla porukalla. Olisi kiva mennä katsomaan se uusin Johnny English-leffa, mutta täytyy nyt tsekata miten näytökset matsaavat sen kanssa, miten ravintola on auki. Meillä on nimittäin ilmainen lounas eräässä lahtelaisessa ruokaravintolassa odottamassa. Täytynee ensin käydä syömässä ja sitten leffassa.


keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Olisitko hän?


Pitkästä aikaa painelin takaisin nukkumaan sen jälkeen, kun olin vimpannut Tonin pysäkille. Meltsukaan ei lähtenyt töihin vaan viemään opelia katsastukseen, joten hänkin nukkui hiukan tavallista pitempään ja minä heräsin siihen, kun hän tuli sitten sanomaan heiheit. Tuntui ihanalta nukkua vähän ekstraa, olen ollut jotenkin tavallista väsyneempi viime aikoina. Ehkä siksi, että on ollut kaikenlaista ja siksikin, että alan vaipua talviuneen pikkuhiljaa. Aamulla jouduin raappaamaan yariksen lasit ensimmäistä kertaa tänä syksynä, olivat paksussa jäässä, kun eilen heitti sadetta iltasella ja sitten pakkasen päälle.

Eilen vietin tovin puhelimessa ja sähköpostissa. Näyttää siltä, että meille on tulossa uusi perheenjäsen..! Ilmoitukseni uuden corgin tiimoilta poiki kaksikin yhteydenottoa; ensin Wikin kasvattaja otti sähköpostitse ja kysyi, mikä Wikille tuli ja sitten tuli ihan oikea soitto kotia etsivästä uudesta corgista.

Vähän säikähdinkin Wikin kasvattajan yhteydenottoa, koska hänestä jäi jotenkin niin kumma fiilis ja maku suuhun muutama vuosi sitten, jolloin hän lopetti yhteydenpidon, mutta Meltsun soitettua hänelle eilen, tuli mieleen lähinnä, että ehkä olemme käsittäneet hänet ja hänen hiljaisuutensa väärin. Meltsu sanoi, että hänelle jäi erittäin hyvä mieli puhelusta, sillä kasvattaja ei millään lailla kyseenalaistanut ettemmekö ollisi tehneet kaikkemme ja oikean ratkaisun, vaan harmitteli, että näin kurjasti piti meille käydä - ja kertoi, että hänellä olisi EHKÄ tiedossa 1,5-vuotias corgiuros vailla uutta kotia! Meltsu oli sanonut myös siitä, kuinka hänen puheluihinsa lakattiin vastaamasta ja kasvattaja sanoi syyksi vuorotyön ja sen, ettei hän soita takaisin jos ei ole laitettu soittopyyntöä (tekstarilla). No, oli niin tai näin, mielikuvani hänestä on nyt parempi.

Toinen soitto tuli kaukaa Pohjois-Suomesta vain pari tuntia sen jälkeen, kun Meltsu oli jutellut Wikin kasvattajan kanssa. Sitä puhetta riittikin koko illan moneen suuntaan, sillä meille tarjottiin corgia, johon rakastuimme oikeastaan heti, kun nykyinen omistaja oli laittanut s.postiini valokuvia. Koira on nyt pienessä yksiössä kahdella opiskelijalla, jotka olivat yllättäen tulleet koiralle allergisiksi. Molemmat. Samaan aikaan. Heillä oli aiemminkin ollut koira, joten tosi kurja säkä, että noin nyt allergisoituivat kimpassa corgille... Eh, aika uskottava selitys? Saimme heiltä koiran kasvattajan tiedot ja totta kai Meltsu soitteli kasvattajalle, jolla oli oma näkemyksensä, miksi koirasta luovutaan, mutta ei siitä sen enempää, koska asialla ei sinänsä ole merkitystä. Huvittaa vain hiukan, että jos koira oli virheostos, niin voihan sen sanoa eikä keksiä iänikuista allergiaa selitykseksi.

Tämä hauveli on vähän reilu puolivuotias corgipoika, pemu kuten Wikikin ja mikä meillä oli ensisijainen toive (cardigankin kävisi), ja värityskin on samanlainen eli soopeli. Koiran emä on muotovalio ja isä ulkomaantuontia ja koira on yksi nykyisin harvinaisista ja himotuista luonnostaan töpöhäntäisistä. Mikrosirukin löytyy ja tottakai sukutaulut, vaikka niillä ei meille mitään merkitystä olekaan. Onhan niillä kiva brassailla! Omistajan puheiden mukaan koira kuulostaa oikein kivalta, ainoa miinuspuoli on se, että se on erittäin omistava ruokaansa kohtaan. Omistaja vaikutti tyytyväiseltä siihen, mitä meillä olisi tarjota, kunnes Meltsu alkoi jutella hänen kanssaan siitä, että emme tietenkään ota koiraa näkemättä - koira on tulossa omistajiensa mukana tänne etelään muutaman viikon kuluttua ja ensin oli puhe, että näkisimme sen Jyväskylässä, mutta kun omistaja ymmärsi, että jos emme otakaan sitä, ja hänen pitää viedä se pitemmällekin, hän alkoi perua puheitaan ja sanoi jotain muistakin kiinnostuneista ostajista. Alkuperäisen suunnitelman mukaan koira oli menossa kasvattajalleen (omistajat ovat liikkeellä junalla), mutta me olisimme voineet ottaa sen mukaamme Jyväskylästä. Ymmärrän kyllä omistajaakin, totta kai hän haluaa tietää, jatkaako hän J.kylästä koiran kanssa vai ilman. Hänen alkaessaan epäröidä, päätimme että käymme katsomassa koiraa sittenkin kasvattajan luona, jonne voimme ottaa Mindinkin mukaan ja katsoa heti, miten tutustuminen sujuu. Omistajakin oli tyytyväinen tähän ratkaisuun ja jos en nyt ihan väärin ymmärtänyt, töpöhäntäinen corgipoika on nyt varattu meille!

Voi, kunpa pikkuinen nyt sitten tosiaan olisi meidän! Kasvattaja vaikutti oikein kiinnostuneelta ja tyytyväiseltä siihen, mitä hänelle kerroimme meistä (juttelimme hänen kanssaan molemmat) ja laitoin hänellekin valokuvia talostamme, Mindistä ym. Tuntuu jo nyt, että koira on meidän ja jos osto ei jostain syystä onnistukaan, niin se on jo kuin menettäisimme toisen corgin lyhyen ajan sisällä. Koira olisi kasvattajalla ymmärtääkseni 23. tai 24. päivä tätä kuuta eli vajaat pari viikkoa pitää malttaa odottaa. Varmaa on, että singahdamme katsomaan/hakemaan heti, kun se on mahdollista.

Hassu juttu, kuinka Meltsu alkuun sanoi jyrkästi, ettei toista corgia enää meille ja nyt oli oikeastaan meistä se, joka eniten alkoi panikoida, kun omistaja alkoi epäröidä kauppaa.

Tämä biisi on soinut päässä eilisestä asti.


maanantai 10. lokakuuta 2011

Vähän on kaaosta


Sähkömies sai tänään hommat valmiiksi ja minä puolestani sain toimimattoman lampun vaihdettua ostopaikassa uuteen. Sähkäri nimittäin vilkaisi sitä ja sanoi, että vaihtoon vain, joten kun joka tapauksessa lähdin tänään iltapäivästä liikkeelle hakemaan Tonia hammaslääkäristä, ajelimme samantein Lahteen vaihtamaan lamppua. Toivottavasti tämä uusi pelaa - en ole jaksanut / viitsinyt sitä tänään alkaa kattoon virittelemään. Teen sen sitten huomenna päivänvalolla samalla kun viimeistelen siivouksen.

Koira-asiassa pääsimme sopuun hyvin nopeasti ja nyt on hakusessa corgi perheeseemme. Olen laitellut ilmoituksia vähän sinne ja tänne sekä kahlannut läpi liki kaikki mahdolliset saitit hakusanalla "corgi".

Wikin haudan sain valmiiksi lukuunottamatta muistolaattaa, joka on jo tilattu. Se tulee olemaan epäsäännöllisen mallinen, käsittääkseni jotain punertavaa kiveä (punagraniittia?) ja tekstit kullataan. Kyllä vain, meillä hankitaan "hautakivi" myös koiralle. Tassulla on musta, kiiltävä suorakaiteen mallinen kivilaatta, kullatut tekstit. Wikin hautaa kaivaessani kampesin rautakangella kuopasta ylös niin ison kiven, etten jaksanut nostaa sitä mihinkään, ja päätinkin jättää sen eräänlaiseksi hautakiveksi, se oli siihen sopivan mallinen. Muistolaatta tulee sitten sitä vasten.

Koiran haudan laittaminen on ja on ollut minulle erittäin tärkeä osa surutyötä. Ihmisten haudoista en välitä samalla tavoin. Ehkä haluan tulla itse viskatuksi tuuleen, ettei kenenkään tarvitse vaivautua haudan kanssa?

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kun tekee mieli huutaa haistapaskaa Jumalalle


Järkevä päätös ei välttämättä ole sellainen, mikä olisi helpoin hyväksyä. Tiedän tehneeni (tehneemme) oikean päätöksen Wikin kanssa, ja lääkäri oli samaa mieltä; jos ja kun emme halunneet leikkaukseen, juuri siksi, että se ei antanut minkäänlaista varmuutta siitä, että Wikistä löytyisi mitään sellaista, joka olisi ollut hoidettavissa, koiran lopettaminen oli oikeastaan ainoa ratkaisu. Oli tutkittu ja lääkitty jo monta kuukautta, eikä tilanne ollut mennyt lopulta muuta kuin huonommaksi. Koiralla oli paha olla.

Jokin minussa kysyy nyt, teinkö oikein, kokeiltiinko sittenkään kaikkea. Mitä jos siellä olisi ollutkin vain simppeli kasvain, jonka poistaminen olisi palauttanut meille terveen ja energisen koiran? En saa tietää sitä koskaan, eikä minun pitäisi sitä miettiä enää nyt, kun mikään mietintä ei tuo koiraa takaisin. Tiedän tehneeni oikein, mutta tunnen tehneeni väärin. Ja tunnen, että Jumala on tehnyt väärin antaessaan meille vain vajaat viisi yhteistä vuotta! Olen vihainen ja surullinen ja kapinoin mielessäni. Ei se mitään, minä voin tehdä niin, minulla on siihen lupa. Ei minun Jumalani ole minulle vihainen siitä, että minä olen hänelle vihainen.

Soitettuani perjantaina eläinlääkärille ja sovittuamme, että tuon Wikin klo 11.30, kaivoin takapihalle, mäntyjen alle haudan. Sinne laskin rakkaan ystäväni klo 12.30 ja peittelin haudan, myöhemmin hain sorakuopalta kiviä, joita aloin kasata maakummun päälle. Se työ on vielä kesken, tänään aion ehtiä hakemaan lisää kiviä niin että kun katson peräkammarin ikkunasta, näen nyt ja aina kivistä rakennetun hautakummun. Tätä koiraa ei haudattu minnekään muualle kuin omaan pihaan, enkä myöskään halunnut tuhkausta, vaan halusin koiran takaisin kotiin samantien.

Katsoa ystävän nukkumista pois ja sitten laskea hänet hautaan - ei se oikeasti ollut niin vaikeata tai tuskaista kuin olin kuvitellut. Tuska on tullut vasta jälkeenpäin, kun ei enää kuule tuttujen tassujen tepsutusta kotona.

Meltsu sanoo Mindin olevan alakuloinen ja kaipaavan kaveriaan, mutta rehellisyyden nimissä minun on sanottava, etten minä ole huomannut mitään sellaista. Minusta neiti touhuaa yhtä hönönä kuin aina ennenkin. Toki rakkaana hönönä, jonka läsnäolo lohduttaa ja ilahduttaa. Minusta tuntuu, että tyttö ihmettelee kuinka hänet nyt niin kovasti huomataan joka käänteessä ja kuinka tulee tavallista enemmmän paijauksia ja herkkupaloja.

Uusi koira on jo hakusessa. Eläimen kohdalla se on mahdollista; jos ihminen olisi mennyt pois, tuskin tulisi mieleenkään lähteä etsimään uutta ihmistä häntä "korvaamaan" tai tuomaan jotain muuta ajateltavaa, ettei tarvitsisi ajatella suruaan. Mutta kun on menettänyt koirakaverin, tuntuu, että uusi tulokas saisi ajatukset pois koko paskasta tilanteesta. Ei uusi koira korvaa vanhaa, eikä himmennä sen muistoa, mutta tuo muuta ajateltavaa. Lisäksi, on tosiasia, että Mindillä on aina ollut kaveri; ensin Tassu, sitten vähän aikaa sekä Tassu että Wiki ja sitte Wiki, ja mielestämme se tarvitsee edelleenkin koirakaverin. Sanokoot asiantuntijat mitä tahansa, minä olen vakaasti sitä mieltä, ettei ihminen koskaan voi korvata koiran elämässä toista koiraa. Ihmiset voivat olla koiran lauma, mutta koira tarvitsee myös kaltaisiaan laumaan.

Totta kai, kun kyse on meidän perheestä, uuden koiran mallista ja tyypistä on saatu jo kinaa aikaan. Vainaja on tuskin kylmentynyt kuopassaan, kun meillä jo tapellaan, otetaanko aikuinen vai pentu. Olin vähällä jo hermostua tosissaan, kun Meltsun bändikaveri oli antanut Meltsulle ohjeita asian suhteen; ei kannata ottaa aikuista koiraa, vaan pentu. Ärähdin, että kaverisko sen paskoja tulee sitten tänne siivoamaan ja koiraa kouluttamaan, koska mä en sitä aio tehdä. En ole pentujen ystävä, vaikka suloisia ne toki ovatkin. Aikuinen koira siis - ja impulsiivisena ihmisenä Meltsu on ehtinyt jo soittaa yhdestä labbiksesta, jota myydään viiteenkymppiin. Siitä asiasta minulla olisi paljonkin sanomista, mutta pidin pääni kiinni jo ihan siksi, että saahan sitä soittaa vaikka mistä koirasta ja kysellä lisätietoa. Vasta sitten, jos asiasta alkaa kehkeytyä jotain, minun lie aika kiekaista, että en helkkarissa halua toista yhtä isoa koiraa kuin Mindi-neiti! Vai pitäisikö asia tehdä selväksi sittenkin aiemmin?

Selaan netistä koirailmoituksia uudestaan ja uudestaan. On katsottu apulat, syntyneet corginpennut ja kaikki mahdolliset Espanjan kulkukoirat. Mitä useampia corginkasvattajia olen käynyt läpi, olen tuntenut yhä selvemmin, että voisin sittenkin taipua siihen pentukoiraan - mutta vain jos kyseessä on corgi. Surusta ja vihasta on noussut myös päättäväisyys; 20 vuotta toivoin itselleni corgia ja kun sen sain, emme saaneet edes sitä viittä yhteistä vuotta - - MIKSI minun nyt pitäisi luopua corgi-unelmastani?! Kuvittelin aiemmin, että Mindistä jättää aika ennen Wikiä ja olin jo "päättänyt", että sitten Wiki saa kaverikseen tyttöcorgin. Näin itseni melkein kuin Englannin kuningattarena corgilauman kanssa.

Hassu juttu, miten joku koirarotu tuntuu siltä "omalta". Minulle se on welsh corgi. Wiki oli pemu, mutta kyllä cardigankin käy. Nimittäin paikallisella tutulla kasvattajallamme näkyy olevan pentuja... Nyt vain sitten perhettä ylipuhumaan ja käännyttämään.

Tuntuu kaksijakoiselta, kun samalla viikolla on ollut niin paljon surua ja iloa samaan aikaan. Sähköremontti on melkein valmis; kaikki huoneet on sähköistetty ja kytketty virtaan, sähkömies tulee huomenna tekemään ihan muutamia viimeistelytöitä, lähinnä laittamaan portaiden valon ja ulkovalon, ja käsittääkseni vielä kytkemään maadoituspiuhan jonnekin, merkitsemään sulakkeet ja laittamaan sulaketauluun oven paikoilleen. Samalla saa katsoa eilen ostamaani 3-lamppuista valaisinta, missä perkeleessä ei tietenkään pala kuin kaksi valoa... hohhoijaa. Okei, oma vika, kun menen ostamaan halpaa kamaa, mutta mutta. Kai sitä saa odottaa, että 80 euron lamppu toimisi kumminkin? Suututtaa. Jos sähkäri ei olisi tulossa huomenna, veisin valaisimen takaisin ja haluaisin toimivan tilalle, mutta kun hän nyt kumminkin on tulossa tänne jo aamusta, säästää paljon aikaa ja vaivaa minulta jos hän vilkaisee sitä.

Olen todella tyytyväinen sähkömiehen työn jälkeen ja työtahtiin! Lahden alueella asuvat; voin suositella ihan kybällä tätä firmaa.

GM-Sähkö Oy

Sähköjen uusiminen on loppujen lopuksi paljon pienempi asia kuin etukäteen kuvittelin siinä mielessä, etten huomaakaan sitä arjessa sillä tavoin kuin luulin huomaavani. Toki se on ISO asia, mutta ei oikeastaan muutakaan elämäämme. Sama putkiremontin kanssa. Meillä on uudet sähköjohdot ja paljon pistorasioita, mikä tarkoittaa sitä, että jatkojohdoille on voinut sanoa hei-heit, mutta toisaalta, eivät ne jatkojohdot häirinneet arkeamme aiemminkaan. Ärsytti kiskoa jatkojohtoja jatkojohtojen perään ja joskus niihin oli vähällä kompastuakin, mutta ei niiden katoaminen mikään radikaali muutos ollutkaan. Isoin muutos on varmaankin se, että sain keittiöön tiskipöydän ylle nyt työvalon! Ja keittiön uusi loisteputki on niin kirkas, että kaikkia ihan hirvittää. Meillä onkin iltaisin keittiössä päällä vain se työvalo jos keittiössä ei ole mitään toimintaa, esim. ruuanlaittoa, syömistä tms. Tuvassa ja peräkammarissa on molemmissa yksi ylimääräinen valokatkaisija niin että kattovalon saa päälle tuvassa sekä ulko-oven että keittiön oven vierestä ja peräkammarissa Tonin sängyn vierestä ja oven vierestä. Hurjan kätevää isoissa huoneissa! (Tupahan on pienen kaksion kokoinen...). Myös valokytkimet ovat iso muutos, enää ei tarvi pelätä sähköiskua niistä. Saliin ja vinttiin ei enää tule virtaa eli jos pimeällä pitää niihin mennä, on taskulamppu pop. Iso osa vanhoista sähköjohdoista on paikallaan, koska ei ollut mitään mieltä alkaa repimään niitä pois esim. tapettien alta tai yleensäkään seinästä. Täällä tuvassa on jäljellä vielä pari vanhaa pistorasiaakin. Vanhat johdot revittiin seinästä vain niiltä osin, kun samaan paikkaan piti saada uutta johtoa.

Tänään on tarkoitus laittaa tämä tupa järjestykseen. Muut huoneet olenkin ehtinyt jo siivota ja järjestellä. Tuvassa on isoin homma ja isoja huonekaluja siirreltäväksi, ja kun siihen nyt aloimme, vaihdamme joidenkin mööpeleiden paikkaa. Samalla saa CD-levyt järjestykseen, lattiat pestyä kunnolla yms. Tonin tietokoneelle saatiin uusi paikka, siihen laitettiin pistorasioita riittävä määrä ja ajatuksena on tuoda yhden pöytätason tilalle keinutuoli. Muutamia viherkasveja olen vipannut menemään myös. Rakastan viherkasveja, mutta olen tullut siihen tulokseen, että joku tolkku niissäkin. Ei ihminen voi elää niiden ehdoilla ja esim. sen mukaan, että kukat tarvitsevat valoa > jokainen mahdollinen taso ikkunoiden edessä on kansoitettu kliivioilla ja muilla kasveilla. Ei hitto, ikkunat ovat sitä varten, että niistä näkee ulos. Korvaan siis ikkunan edessä tönöttäneen kukkapöydän sillä keinutuolilla ja esittelen kukille tunkion. Siinä sitten keikuttelen keinutuolissa, virkkaan ja välillä vilkaisen ulos, miten ruoho kasvaa.

Mietin jo vuosi sitten portaiden maalausta ja nyt mietin sitä vielä ahkerammin, kun sinne saadaan valo ja pistorasia. Nimittäin vaikka ilmat kylmenisivätkin, niin nyt, kun portaiden oven saa kiinni ja portailla on pistorasia, sinne voi fiksata jopa lämpöpatterin (ostin eilen öljytäytteisen siirrettävän, lähinnä vessaa varten, mutta voihan sen muuallekin laittaa) ja maalaus sujuu vaikka olisi viileämpääkin. Mielessäni on maalaus ja portaan penkeille sellaiset... um, siis niihin päälle sellaiset peitot tai suojat tai miksi niitä nyt voisi kutsua. Lähinnä olisivat koristeina, mutta toki ne olisi tarkoitettu ihan istumiseenkin. Minulla on niistä jo ajatus ja ostin eilen ison rullan kalastajanlankaakin. Virkkaan neliöitä, joista ompelen peitteen (pitkän ja kapean) ja sitten ompelen toiselle puolelle kankaan. Lisäksi voisin ommella/virkata muutaman tyynyn. Väreistä minulla on ajatus, jonka sain Pyhäniemen kartanon ulkoeteisestä.

Ehkä nyt on aika härkätäytteisen patongin (uudesta Launeen Prismasta saa niitä! ja sieltä saa langustinoja!!!!!) ja aamukahvin ennen kuin ryhdyn toimeen tuvan siivouksen kanssa. Videoksi yksi suosikkibiiseistäni, jonka myötä voisin pohtia meidän keski-ikäisten musiikkimakua, mutta en pohdi.


lauantai 8. lokakuuta 2011

Wiki 25.2.2006 - 7.10.2011


I Only Wanted You

Author unknown


They say memories are golden
well maybe that is true.
I never wanted memories,
I only wanted you.

A million times I needed you,
a million times I cried.
If love alone could have saved you
you never would have died.

In life I loved you dearly,
In death I love you still.
In my heart you hold a place
no one could ever fill.

If tears could build a stairway
and heartache make a lane,
I'd walk the path to heaven
and bring you back again.

Our family chain is broken,
and nothing seems the same.
But as God calls us one by one,
the chain will link again.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Aika laukkaa


Sähköremonttimme pääsi alkamaan eilen eli päivän etuajassa! Maanantaina tuli soitto, että sähkäri tulee huomenna klo 7 jälkeen ja niin tapahtuikin; taloon putkahti ikäiseni herrashenkilö, joka käytti ehkä vartin työmaan tsekkaukseen ja veti sitten johdot ja pihdit esiin ja alkoi töihin. Peräkammarin sähköistys on jo valmis, enää puuttuu se tärkein eli sähkö... Keskikammarista sähkäri ehti eilen jo kiskoa vanhat pistorasiat pois, mutta jätti vielä kattovalot niin että edes siellä oli valoa illalla, ja töllöä pystyimme katsomaan, kun otimme virtaa jatkojohdolla keittiöstä. Tänään homma jatkuu ja valmis sen pitäisi olla perjantaina, viimeistään. Hyvästi jatkojohtohässäkät!

On ihan käsittämätöntä, miten sähkömies A pusasi tämän työn kanssa. Ensin oli vaikea saada miestä edes käymään täällä ja sitten kun hän viimein vaivautui paikalle, hän nyhväsi ja nyhväsi meillä kai ainakin kolme tuntia jonkun ihme volttimittarin ja millimetrimitan kanssa. Vaikka halusimme vain alustavan hinta-arvion, hän mietti joka hemmetin pistorasian paikan suurinpiirtein millimetrilleen, plus vinkui, kun meillä ei ollut talosta piirustuksia olemassa. Hän suositteli tupaan ja peräkammariin kahta valopistettä, kertoi ettei peräkammarin "antiikki"lamppuni enää käy sinne uudistuksen jälkeen ilman jotain muutostöitä (en ymmärtänyt mitä) yms. Sitten tosiaan odotettiin sitä tarjousta puoli vuotta ja kun se tuli, huomasin, että hän oli ominpäiten lisännyt siihen jutskia, joista ei taatusti ollut mitään puhetta, esim. keittiöön oli merkitty tehtäväksi "lämmityspatteri + uusi syöttökaapeli". Hän sai koko homman vaikuttamaan siltä, että meille oli tulossa iso remontti ja siksi hinta oli melkein 8000 euroa.

Vaan sähkömies B. Ilman mitään sen kummempia piirustuksia hän lähti vetämään uutta sähköjohtoa ja kerralla katsottiin pistorasioiden paikat. Hän ymmärsi ja uskoi, mitä sanoin (esim. että ei todellakaan haittaa, vaikka maalipintaan jää rantu jos vanhan johdon joutuu repimään pois - toistan: se ei haittaa!) ja teki työtä sen mukaan. Hän tajusi, että en halua muuta kuin uudet johdot ja lisää pistorasioita, ja että uskon hänen osaavan itse miettiä, mistä johdot on järkevintä vetää. Sähkäri A:lle olisi varmaan pitänyt näyttää ne johtovedot millimetrimitan kanssa.

Plussana se, että sähkäri B on todella mukava. Koska joudumme olemaan keskenämme melkein 8 tuntia täällä päivittäin, on hyvä, että sähkärin kanssa juttu luistaa. Olemme samanikäisiä, joten jo siitäkin riittää juttua, eilen innostuimme esim. muistelemaan millainen oli Lahden Syväri silloin, kun olimme 18-vuotiaita.

Wikin tilassa ei ole mitään muutosta. Lääkkeet eivät tunnu purevan ja koira syö hyvin satunnaisesti. Broilerin paisti ei kelpaa, sen sijaan hernekeitto ja reissumies kylläkin, esimerkiksi. Olen neuvoton. Eilen tarjosin herralle luita, siis oikein "oikeita" naudanluita ja sellainen maistui. Saa nähdä maistuuko tänään. Olemme kuitenkin (kai) päättäneet, että Wikiä ei avata... Jos lääkkeistä ei ole apua (kuten ei näytä olevan, mutta kuuria on vielä varmaan viikko jäljellä), lienee asiallisin ja armeliain toimenpide päästää poika koirien taivaaseen. Ei ole yhtään kivaa, että koiralla on huono olla, ja jossainhan tulee vastaan se raja, minkä jälkeen ei ole mieltä laittaa rahaa koiran hoitoon enää. Meillä se raja on tässä - semminkin kun leikkaus ei tosiaankaan TAKAA yhtään mitään. Olisi eri asia, jos lääkäri voisi luvata, että Wikin sisällä on jotain, jonka poistamalla koira varmasti paranaa, mutta siitähän ei ole kyse.

Olen tämän miettinyt ja asian hyväksynyt.

Tänään meille tulee kakkosauto! Meltsu ja R.lähtivät sitä juuri Liedosta hakemaan. Punainen opel astra niille päiville, kun meistä molemmat tarvitsevat autoa.

Ah, uusi blogituttavuus Tukiaisen lähipiiristä! Suosittelen ehdottomasti lukemaan Joni Virtasen blogia, tulette taatusti nauttimaan siitä saamalla hyvät naurut.

Joni Virtanen