torstai 29. syyskuuta 2011

Suklaata ja mansikkaa


Tekisi mieli käydä suihkussa ihan joka päivä jo siksikin, että vessan hyllystä löytyy niin herkullisia suihkusaippuoita... niissä minulle (ja muullekin perheelle) on ehkä tärkeintä tuoksu, eikä niinkään puhdistavat ominaisuudet. Minulla on paitsi Dieselin ja Alyssa Ashleyn suihkusaippuat niin myös koko perheen käyttöön sopivat Body Shopin mansikka ja Ziajan kaakaovoi, joka tuoksuu aivan suklaalle. Ihanoita ovat!

Ja todellakin; EN käy suihkussa päivittäin. Kukaan ei ole ainakaan toistaiseksi pystynyt perustelemaan minulle, miksi minun pitäisi niin tehdä tai miksi se olisi edes terveellistä. Ymmärrän, että toiset ihmiset ovat esim. sellaisessa työssä, että oikeasti likaantuvat ja/tai hikistyvät ja pesu on paikallaan, mutta minulla ei ole sellaista tilannetta. Uskon, ettei ihmistä ole tarkoitettu hinkkaamaan itseään päivittäin edes suklaaltatuoksuvalla kemiallisella yhdisteellä ja että se voi olla jopa enemmän haitaksi kuin hyödyksi.

Toinen asia, mitä en voi ymmärtää, on ylenpalttinen itsensä siivoaminen mitä seksiin tulee. Aikoinaan pääsin kurkistelemaan ihmisten toimia ja tapoja keskustelupalstalla, jossa tuli roikuttua enemmän kuin terveellistä ja siellä huomasin mm. sen hämmästyttävän seikan, että ihmiset käyvät pesulla ennen seksiä ja seksin jälkeen sitten uudelleen ihan kokovartalopesulla. Miten kukaan likaantuu seksissä? Minä en keksi muuta syytä kuin että se kumppani on likainen... ja minä ainakaan en suostuisi seksiin likaisen kumppanin kanssa. Siksi minä pidänkin itseni ihan normaaleilla, päivittäisillä pesuilla itseni siinä kunnossa, että jos himo iskee, minun ei tarvitse jättää kumppaniani odottamaan, että käyn huuhtomassa hämähäkinseitit pois voidakseni antautua hänelle. Eikä seksin jälkeenkään tarvitse sännätä suihkuun, koska kuten sanottua, odotan ja oletan kumppanini olevan normipuhdas. Ei hänen kosketuksestaan jää ihooni likarantuja, eivätkä hänen eritteensä ole mitään "likaa" vaan ihmisen toimintoihin kuuluvia normaaleja juttuja. Vai onko sperma likaista? Ei minun mielestäni. Jos sitä on iholla, sen voi pyyhkäistä vaikka talouspaperilla pois - tai hieroa ihoon. Tekee kuulemma iholle hyvää.

Olisi kamalaa, jos Meltsu likaisi minut seksissä jotenkin.

Eläinlääkäri pirautti eilen Wikin asiasta ja ylläripylläri; haiman vajaatoimintaa ei löytynyt. Testitulokset olivat ristiriitaisia, sillä yksi arvo näytti kohonneita tulehdusarvoja, mutta sitten toinen, jonka olisi tulehduksessa myöskin pitänyt olla koholla, oli normaali. Lääkäri oli ymmällään ja totesi, ettei normaalein keinoin voi enempää koiraa testata, eikä selvittää, mikä on vikana. Onko siellä sittenkin joku kasvain, vai onko kyse ehkä kroonisesta suolistotulehduksesta, vai mikä on. Lääkäri oli ollut yhteydessä spesialistiin, jonka luona kävimme kesällä ja heidän tuumintansa lopputulos oli se, että Wiki kannattaisi avata. Juu, avata maha ja katsoa, mitä siellä oikein on. Toinen vaihtoehto on tähystys, mutta sitä lääkäri ei suositellut siinä mielessä, että se maksaa suurinpiirtein saman verran kuin leikkauskin ja Wikin sairashistorian huomioonottaen leikkaus antaisi tarkempaa tietoa. Lupasin miettiä asiaa ja niin teenkin. Meltsu sanoi välittömästi "ei", mutta niinhän hän sanoi kesälläkin, kun väläytettiin leikkauksen mahdollisuutta ja tuli sitten kuitenkin toisiin aatoksiin. Varmaa ainakin on, että syötämme Wikille nyt tuon nykyisen antibioottikuurin ja katsomme asiaa sitten. Ruokahalua Wikillä on edelleen, mutta aamuyöstä oli taas tullut tortut - tai pikemminkin löröt - tuvan lattialle. Koira oli yötä ulkona, mutta päästin sen klo 4.25 sisälle ja kun heräsin klo 6.20, niin tuvan lattialla oli (pieni) vellilätäkkö. Onneksi olin siirtänyt viisaasti maton syrjään jo illalla.

Tonilla alkaa olla ensimmäinen jakso koulussa lopuillaan ja kokeita on jo ollut. Äidinkielen kokeesta poika kiikutti ysin ja ruotsin koekin oli kuulemma helppo. Olen ylpeä äiti! Äidinkielen kokeeseen opettaja oli kirjoittanut arvostelun myös tuntiosaamisesta ja kehui Tonin aktiivisuutta tunneilla. Oppimme eivät siis ole menneet hukkaan; olen aina painottanut sitä, että tunneilla kannattaa olla mukana ja Toni on näemmä opin kalloonsa painanut. Toivottavasti pystyn painamaan hänen kalloonsa sen, kuinka tärkeätä koulunkäynti on. Luokalla on kuulemma ainakin yksi räppilippispäinen lökäpöksy, joka nimittelee osaavampia oppilaita hikipinkoiksi, mutta Meltsu kehotti Tonia jättämään moiset tulevat nuorisorikolliset ja luuserit omaan arvoonsa.

Toni haaveilee näyttelijän ammatista, joten paras kannustin saada hänet edelleenkin olemaan kiinnostunut koulunkäynnistä, lienee kertoa, että teatterikorkeakouluun vaaditaan ylioppilastodistus... ja ainahan ne hyvät arvosanat ovat plussaa.

Toni kyllästyi hyvin äkkiä pukeutumaan "kuten muut". Muutamassa viikossa hän heitti farkut nurkkaan ja kiskaisi ylleen vanhat verkkarinsa ja liian pienen puseron. Sanoi vielä, että eihän siellä kukaan muukaan farkuissa kulje... No, ei sitten. Ilmeisesti olen onnistunut kasvattamaan esiteinin, jolla on itsetuntoa tarpeeksi olla niin kuin itse haluaa ja parhaaksi näkee. Hyvin omatoimisesti hän koulussa osaa ilmeisesti olla ja osaa tosiaan kohauttaa harteitaan hikipinkoksi nimittelylle. Koulussa on hyvin tarkka hierarkia eri luokkien välillä; ysiluokkalaisilla omat välituntipaikat, kasiluokkalaisilla omat ja sitten näillä seiskaluokkalaisilla tietty ne omat, huonoimmat. Siinä missä ysiluokkalaiset istuvat sohvilla katsomassa musateeveetä, seiskat tönöttävät suurinpiirtein tuulikaapissa. Tonia se vähän taitaa harmittaa, mutta lohdutin, että parin vuoden päästä hän itse löhöää sohvalla välitunnit ja katsoo töllöä. Ties vaikka aiemmin - Toni on nimittäin jostain syystä saanut armon ylempiluokkalaisten silmissä ja monet heistä kuulemma moikkailevat Tonille, joka moikkailee takaisin edes tietämättä kenelle moikkasi.

Mitä päivän videoksi? Nyt ei ole oikein minkäänlainen fiilis (hyvä kylläkin), joten pitääkin miettiä tovi, mitä tähän linkittää.


keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Sähköä ja sairauksia


Uusi pääni on "hieman" erinäköinen nyt, kun hiukset saavat asettua itse haluamaansa muotoon, kuin kampaajan föönaamina ja kihartamina.

Aika sykkyrälle meni. Ja totta kai hyvinnukutun yön jälkeen hiukset ovat villi pehko, jossa oienneet kiharat sojottavat jokaiseen mahdolliseen suuntaan... joten joko kesytän ne kietaisemalla huivin päähäni pannaksi tai sitten kastelen ja pöyhin asiallisille kurveille ja annan kuivua. Täytynee opetella lisää naisten temppuja voidakseni pitää pörröni kurissa!

Viikko sitten olin siis Wikin kanssa lääkärissä. Koira oli huonommassa kunnossa kuin kesällä ja lääkäri oli ihmeissään. Wikiltä otettiin verikokeet ja pikakokeet näyttivät, että sokeri- ja veriarvot olivat ihan kunnossa, suorastaan hyvät, mikä oli outoa kun otti huomioon, että koira oli lakannut syömästä. Lääkäri moitti minua hiukan siitä, että en enää antanut Wikille erikoisruokaa, mutta ei hänellä sitten kuitenkaan ollut kertoa, miten koiraa pakkosyötetään... Wikihän lopetti ruuan syömisen paljon ennen kuin minä lopetin sen antamisen. Kokeiden tuloksista lääkäri lupasi soitella asap, mutta niin vain odottelen edelleen. Toivottavasti tänään pirahtaa puhelin. Eiliseen asti Wikin kunto huoletti minua todella. Lääkäri antoi ohjeet kotiruuan tekemistä varten (riisiä ja kanaa) ja minä yritin kaikki mahdolliset jipot, että olisin saanut Wikin syömään, mutta ei. Ruoka saattoi kelvata aivan tuoreeltaan, mutta kun illalla yritin tarjota aamulla keitettyä ruokaa, se ei kelvannut. Koira laihtui ihan silmissä ja maanantaina ajattelin jo, että koiraparka ei varmaan näe enää aamua.

Mutta. Eilen Wikillä oli yllättäen nälkä. Annoin aamulla ruokaa, annoin aamupäivällä, päivällä... Wiki söi eilen peräti VIISI pientä ateriaa! Tiedä sitten, onko antibioottikuuri alkanut tehota vasta nyt, vai mitä tämä on. Meillähän oli tämän lääkärin määräämät antibiootit kotona, ne kun jäivät antamatta, koska toinen lääkäri määräsi niiden tilalle toista tuotetta, joka sopi yhteen toisen lääkkeen kanssa varmemmin. Nyt oma lääkärimme kehotti antamaan syömättä jääneen kuurin ja ihme kyllä, lääkkeen olen saanut koiraan aamuin illoin uppoamaan.

Kunpa lääkäri nyt vain soittaisi ja olisimme ehkä hiukan viisaampia Wikin mystisen taudin suhteen. Tai ainakin sen suhteen, onko herralla haiman vajaatoiminta vai eikö ole. Jos ei ole, niin sitten kai ihmetellään, mikä koiralla oikein on, koska niin moni tauti on nyt suljettu pois.

Ensi viikolla meillä alkaa sitten, viimeinkin, sähköremontti! Sähkömies, joka meillä kävi talvella katsomassa paikat ja työt, luvaten laittaa tarjouksen, laittoi sen tosiaan viimeinkin tuossa vajaat pari viikkoa sitten (joko kerroin tämän?). Tarjouksen loppusummaksi oli laitettu n. 7800 €. Tuttavamme M. joka viime viikolla kävi katsomassa paikat, sai nähdäkseen tarjouksen, ilman hintaa tietenkin, ja käytti oman tarjouksensa laskemiseen suurinpiirtein varttitunnin (siinä missä toinen sähkäri tarvitsi samaan työhön yli puoli vuotta...), saaden lopputulokseksi n. 5500 €. Sähkömies nro 1 ei osannut sanoa, milloin voisi aloittaa, M. puolestaan osasi sanoa, että voisi aloittaa parin viikon sisällä.

Koska isä oli sitä mieltä, että M. ei osannut lukea mittaria ja epäili myös, ettei hänellä ollut edes valtuuksia tehdä sähkömiehen töitä (M:llä on ihan oma firma Lahdessa...), olin aika varma, että JOS isä yleensä mitään remonttia alkaa rahoittamaan, niin se on totta kai kalliimpi sähkömies, joka osaa lukea mittaria ja jolla on valtuudet. Mutta öh ja ah, eilen äiti kävi kertomassa, että isä oli soittanut M:lle ja M. aloittaa hommat ensi viikolla keskiviikkona tai torstaina. Woah?

Arvaan, että sillä puolen ruutua joku nyt nyrpistelee nenäänsä sille asialle, että en ole isäni kanssa edelleenkään puheväleissä, vaikka isä on laittanut meille juuri putkiremontin ja nyt on tulossa sähköremontti. Että isän rahat minulle kelpaavat, ei muu. Itse asiassa ihmettelen itsekin syvästi, miksi isä haluaa laittaa tänne uudet sähköt, tai miksi vaivautui laittamaan uudet putket, kun olisi voinut sanoa, että muuttakaa muualle, ei tätä vanhaa paskaa enää korjata. Sähkötöitä ihmettelen vielä enemmän kuin putkiremonttia. Yhtä lailla ihmettelen, miten vielä saamme asua täällä, kun Meltsu kerta on niin mitätön mies ja minä huono tytär, kun olen mennyt tuollaisen perkeleen juipin naimaan. Talohan on vanhempieni, ja heillä olisi, tai pikemminkin isällä, kaikki valtuudet sanoa, että vuokrasopimus on päättynyt, lähtekää litomaan. Putkiremontti oli tarpeen, koska vaikka olisimme päättäneet lähteä, tai isä olisi käskenyt meidän lähteä, emme olisi uutta asuntoa etsiessämme kai voineet olla vedettä, mutta sähköremontti ... minä en sitä missään vaiheessa ole vaatinut tai edes pyytänyt, vaan sen tarve on päätetty toisaalla. Ota näistä nyt sitten selvää.

En kuitenkaan ole rahalla ostettavissa. Jos vuokraisäntä haluaa teettää sähköremontin, teettäköön. Sillä, että vuokraisäntä on isäni, ei ole asiaan vaikutusta. Jos isäni haluaa olla väleissä kanssani, pyytäköön anteeksi käytöstään ja sanojaan.

Päivän päätteeksi jotain, joka kuuluu jokaiseen syksyyni yhtä varmasti kuin lehdet tippuvat puista. Kaarlo Sarkian runo " Georgiini".

Heitti sammuvan päivän miilu
ikkunoihimme ruskon viinin.
Tukkas mustassa yössä: hiilu
syksyn ylpeimmän georgiinin.

Päivät syksyiset, säteilevät
hurman ylpeän tuta soi mun.
Valmut, neilikat vei jo kevät,
jätti daalian kultaloimun.

Kukka ylpeä sulle säilyy,
syksyn kultainen georgiini.
Juomasarkassa eessä päilyy
täysivuotinen, valmis viini.

En ma kysele: "Ikuisesti?"
ensi yönä jo tulkoon halla!
Hehkun pelotta, tulisesti
niinkuin daalia talven alla.

Kuuma, rohkea, kirkas, hellä
olkoon tunteeni kypsä viini,
hehku kuoleman kynnyksellä,
syksyn ylpeä georgiini.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Niskaan tuulee!


Eilen lähti sitten puolisen metriä tukkaa minun päästäni. Ei todellakaan kaduta, mutta kieltämättä tuntuu oudolta, kun ei enää yöksi tarvitse laittaa tukkaa päälaelle nutturalle eikä sitä saa enää millään ilveellä ponihännällekään. Mutta kuten sanotaan, aika aikaansa kutakin ja vaihtelu virkistää. Kasvavathan hiukset takaisin jos alkaa tuntua siltä, että pitkä tukka on minua.

Kävin R:n suosittelemalla kampaajalla, joka vasta oli taiteillut R:lle (kuulemma) hienon keesin, jossa oli jopa vihreää väriä. Minä en tätä ihmettä ole nähnyt, mutta Meltsu oli. Hyvin kampaaja hoiti työnsä kyllä! Palvelu oli hyvää, samoin kuin lopputulos. Olin netistä tulostanut kuvan mukaani siitä, millaista tyyliä olin ajatellut ja kerroin, että värin suhteen tahdoin vain pienen muutoksen, kevytvärin, mutta ennen kaikkea tervettä kiiltoa. Kaikkea sitä sain. Kampaaja otti hyvin huomioon luonnonkiharani ja föönattuaan sen ensin, hän kiharsi sitä hieman, että saimme ideaa, miten hiukset EHKÄ asettuvat ensimmäisen pesun jälkeen.

Ensimmäinen pesu tapahtuukin tänään. Toni lähtee partion kanssa retkuilemaan saareen; viemme hänet rantaan Meltsun kanssa ja lähdemme siitä suoraan käymään kirjastossa, uimahallissa ja kaupassa. Ei tarvitse kotona sitten lämmittää saunaa. Heti saunomisen ja uimisen jälkeen, tai oikeastaan jo niiden aikana... tai pikemminkin jo suihkun aikana aion nauttia UUSISTA ziajan tuotteistani; voitin nimittäin jokin aika sitten jälleen tuotepaketin, joka saapui eilen. Tällä kertaa kaakaovoi-vartalonhoitotuotteita. Tuli kuorintavoidetta, suihkusaippuaa, vartalovoita... ja jotain hoitavaa naamarasvaa, plus sitten pari pikkuista purkkia ja monta pientä pussia näytteitä muista tuotteista. Odotan innolla sitä, että pääsen kuorimaan ja voitelemaan itseäni!

Odotan muutenkin paljon tältä päivältä. Ohjelmaan kuuluu rapuja ja viiniä ja helliä hetkiä. Viimeiset melkein kaksi viikkoa ovat olleet sellaista matalalentoa, että on iskenyt suorastaan ikävä mitä tulee omaan aviomieheeni. Meillä ei ole ollut toisille aikaa juuri yhtään, mutta samalla arvostus toista kohtaan on kohonnut entisestään. Vaikka olen lähtenyt aamuisin viideltä ja iltaisin olen ollut enemmän tai vähemmän kiireinen, kaikki on kuitenkin sujunut varsin juohevasti. Nyt, kun tämä työrupeama on ohi, voi hengähtää ja nauttia armaansa seurasta kaikessa rauhassa.

Aion tosiaankin olla kotona ainakin ensi viikon. Haluan hengähtää ja vaihteeksi miettiä asioita. Siivoaminen alkaa... pänniä. Tai oikeastaan vielä enemmän pännii tunne väliaikaisuudesta ja se, etten tiedä tavoista ja käytännöistä. Torstaina hajosi pesukone ja jäi vilkuttamaan viestiä, että moottorissa oikosulku. En tiennyt, kenelle siitä ilmoittaa ja kun menin keskuksesta kysymään, eivät hekään tienneet, koska se ei kuulunut heille, vaan tällä siivousfirmalle, jolla minä en siis ole töissä, vaan työnantajani on vuokratyöfirma. Paikalle soitettiin korjaaja, jota ei kuitenkaan eiliseen puoleen päivään mennessä ollut tullut. Jätin siis tuohon duuniin oikosulkuisen koneen ja kamalan kasan likaisia moppeja ja lattiarättejä. Se yhdistettynä siihen, että minun ammattitaidottomana olisi pitänyt suoriutua 7,5 tunnin töistä 6 tunnissa, jäi nipistämään otsalohkoa jossain määrin. Ei tosin siinä määrin, että murehtisin asiaa ihmeemmin, mutta mutta. Muutenkin näin monia asioita, jotka tekisin toisin ja se, kuinka paljon turhaa työtä päivärutiineihin kuuluu, jäi vähän ärsyttämään. Miksei paneuduta asioihin, joihin tarvitsee paneutua, vaan niiden sijasta tehdään työtä ilmeisesti siksi, että voitaisiin laskuttaa asiakasta ronskimmalla kädellä?

Ei hyvä, mutta ei kai minun päänsärkyni.

Löysin taas yhden osa-aikaisen työpaikan, jota hakea. Siitä, johon laitoin hakemukseni aiemmin, ei ole kuulunut mitään, ja koska työn piti alkaa lokakuun alusta, ymmärrän asian niin, etten tullut valituksi. Olisivat voineet kyllä ilmoittaa siitä *grr*. Seuraavaan hakemukseeni taidan laittaa valokuvani mukaan. Näkevät jo päältä, että en ole mikään ... no, keski-ikäinen vaan post-nuori, joka on aivan omiaan palvelemaan asiakkaita juuri tässä liikkeessä .

Keskiviikkona, paitsi että oli Wikin lääkäri ja espanjankurssi, niin meillä kävi myös sähkömies numero kaksi, ja hänen käynnistään kehkeytyi mielenkiintoinen show. Tämä sähkömies on tuttavamme M. ja huomattavasti reippaamman oloinen kuin sähkömies numero yksi, jolta saimme viimein tarjouksen talon sähköistyksestä - Meltsun soitettua sinne ja sanottua, että jos tarjousta ei tule viikossa, katsomme, ettei se ole tulossa ollenkaan. Tulihan se, ja siitä muutama sana hieman myöhemmin. No, M. katseli viime kuukausien sähkölaskuja, jotka äiti oli tuonut meille, katseli isän raapustamia lappuja, joiden perusteella olen maksanut sähköstämme ja viimeiseksi katsoi mittarin. Hän pyysi minua lukemaan sen ja luin kiltisti, moneen kertaan 165 tuhatta ja risat. M. sanoi viimein, ettei se ole 165 tuhatta, vaan 16,5 tuhatta.

Ja perkele. Kun mittaria alettiin lukea, Meltsu ja isä ottivat asiasta yhteen. Veimme (muistaakseni) lukeman isälle, vai käviköhän äiti sen ottamassa... joka tapauksessa lapulla oli koko 6-numeroinen rimpsu ja isä laski siitä meille oman osuutemme. Se tuntui paljolta ja Meltsu meni sanomaan isälle, että ei se luku ole satoja tuhansia vaan kymmeniä. Isä sai raivarin ja haukkui Meltsun idiootiksi, joka ei osaa lukea mittaria. Ja me pöllöt uskoimme asian olevan näin, emmekä kysyneet keneltäkään siitä, vaikka minusta koko ajan tuntui, että ei meidän sähkönkulutuksemme voi olla niin iso. Isähän on marissut jo vuosia siitä, kuinka paljon kulutamme sähköä ja nyt hän oli saanut asialle varmistuksen. Meidän sähkönkulutuksemme on koko ajan ollut himpun verran enemmän kuin äidin ja isän, mutta tosissaan aloin ihmetellä sitä vasta kun äiti alkoi tuoda meille alkuperäisiä laskuja ja näin esim. että 135 euron laskusta isän laskelmien mukaan meidän osuutemme oli 110 euroa. Silloinhan huomasin sen, että isän mielestä sähkön hinta veroineen kaikkineen oli meidän talossamme 14 senttiä per kWh, kun se laskussa oli reilut 10 senttiä. Jo tämä pudotti laskustamme pois 40-50 euroa. Mutta sittenkin siinä oli "hiukan" liikaa verrattuna siihen, mikä laskun loppusumma oikeasti oli. Kun esim. 727 kWh:n kulutus onkin OIKEASTI 73 kWh:n kulutus, isän meiltä laskuttaman 110 euron laskun oikea loppusumma oli 26 euroa (kun ottaa huomioon, että siirtomaksun olemme maksaneet puoliksi eli siirtomaksun osuus tuosta summasta on n. parikymppiä).

Miettikääpä. Tätä on jatkunut useamman vuoden.

M. antoi oman tarjouksensa ja toimitimme sen äidille kera tiedon siitä, mitä isä oli meiltä laskuttanut ja miten se olisi pitänyt oikeasti olla. Äiti oli vienyt tietoa eteenpäin ja isähän oli saanut hepulin. Hän oli ilmoittanut, ettei myöskään M. osaa lukea mittaria, ja että hän on kyllä laskenut ihan oikein kilowattimäärät ja oli viimeiseksi esittänyt epäilyn, ettei M:lla ole edes valtuuksia tehdä sähkömiehen töitä.

Emmietiedäjaksankotätäpaskaa.

Äiti sanoi isän olevan taas vaihteeksi siinä mielentilassa, että kai hän (isä siis) ottaa taas avioeron. Äiti arveli isän joko unohtaneen tai tarkoituksella jättäneen syömättä rauhoittavat lääkkeensä, niin levottomia ovat jutut olleet. Isä on mm. ripittänyt äitiä siitä, että äiti on nyt tällä viikolla vienyt Tonin autolla pysäkille, kun on satanut! Siis isoisän mielestä lastenlasta EI SAA viedä kolmen kilometrin päähän, vaan jos lapsen vanhemmat eivät itse siihen pysty (esim. siksi että lapsen äiti on lähtenyt töihin jo kaksi tuntia aiemmin perheen ainoalla autolla), lapsi kävelköön ja kastukoon. Tämä järjestely on nimenomaan äidin ehdotus, siis että äiti ITSE on sanonut, että kyllä hän voi sitten viedä pysäkille, jos on tarvetta. Mutta ei, isän mielestä tällaista ei saa tehdä.

Minkähänlaista elämä on, kun ei kukaan rakasta eikä pysty ketään rakastamaan? En halua ikinä tietää.

Wikin lääkärikäynnistä ja sähköasioista lisää toisessa postauksessa, nyt valmistaudun uimahallikeikkaan kera Juicen sävelin. Olen aamuisin kuunnellut Radio Suomipoppia ja mieleen on sieltä muistunut paljon ihania vanhoja klassikoita.


tiistai 20. syyskuuta 2011

Pää kolmantena jalkana


Ei jösses. Kyllä saa tämä tyttö (hehehee) todella kipittää mopin perässä pystyäkseen tekemään 7,5 tunnin hommat 6 tunnissa. Siis ihan aikuisten-oikeasti; tässä työssä ei todellakaan jouda istuksimaan. Viime viikko meni vielä aika lunkisti, kun vakituinen työntekijä oli kanssani; meillä kahdella jäi aikaa tupakkatauoillekin, mutta nyt, kun teen yksin sen kaiken - - - huh huh. Kiire tulisi siinäkin tapauksessa, että työpäiväni olisi puolitoista tuntia pidempi, mutta silloin ehtisin EHKÄ istahtaa hetkeksi. Nyt ei todellakaan ehdi. Tai no jaa, istuin minä tänään sen aikaa, että söin pikapikaa yhden jogurtin, mutta siinä kaikki. Ensin painan aamusta klo 6 alkaen 2,5 tuntia täyttä höyryä, sitten vaihdan rakennusta ja viivähdän tunnin rättikaupan puolella. Se tunti on hiukan rauhallisempi, ja jos haluaisin, pystyisin tekemään homman nopeamminkin, mutta en halua. Tarvitsen tunnin huilitauon (siltä imurin + rätin + mopin kanssa huiskiminen tuntuu!), jotta jaksan taas painaa uudet 2,5 tuntia täyttä höyryä eteenpäin. Ja sitten kello onkin 12 ja minä singahdan kotia kohti.

Mutta ei, en minä varsinaisesti valita. Kyllä sen jaksaa ja lisäksi kuusi tuntia kuluvat kuin siivillä. Harmittaa vain hiukan, kun työssä tapaa a) komeita miehiä ja b) söpöjä miehiä ja itse olen tukka pörrössä ja naama punaisena. Lisäksi työasuni on aivan kamala... perus T-paita firman väreillä ja logolla, mutta kun isorintaisena T-paita ei sovi minulle ollenkaan. Olen pelkkiä tissejä koko mimmi. Tatuoinnitkaan eivät näy, *niisk*. Paita on lainassa, joten ei siitä voi mennä repimään kauluksen resoria ja hihoja poiskaan, kuten normaalisti teen T-paidoille.

Kaikkein söpöin on kyllä kolmannen kerroksen japanilainen (?) nuori mies. Hänen ujo hymynsä valaisee koko loppupäivän.

Tämän työrupeaman jälkeen tarvitsen varmaan viikon loman! Muutenkin elämä lennättää sellaista matalalentoa, että pitänee hengähtää hetki ihan lähitulevaisuudessa. Torstai ja perjantai menivät töissä ja lauantainakin ahersin lupaamani neljä tuntia. Valtsu tuli meille yöksi, katsoimme koko lössi dvd:ltä leffan "Thor", ja sunnuntai meni vilahduksessa. Eilen ja tänään olen ajanut töistä treffaamaan Meltsua ja olemme käyneet yhdessä syömässä ja kaupassa, ja kotiutuneet samalla kyydillä. Tänään nappasimme Toninkin mukaamme koulusta. Huomenna ohjelmassa on töitä, eläinlääkäri ja espanjantunti. Torstaina töitä ja Tonin näytelmäkerho, perjantaina töitä ja KAMPAAJA (pitkä tukka lähtee nyt!), lauantaina Toni lähtee partion kanssa retkelle ja minä ajattelin lähteä Lahteen kauneus/terveys-aiheisille messuille.

Että huh huh vaan.

Huominen eläinlääkärikäynti on Wikin visiitti omalle lääkärillemme. Erikoisruokaa on vielä jäljellä, mutta koska koiran kunto on mennyt taas huonommaksi, halusin, että se haiman vajaatoiminta testattaisiin jo nyt. Testiä varten otetaan verikoe ja tuloksia odotellaan n. viikko. Sitten tiedetään, onko kyse siitä, mihin minun mielestäni kaikki oireet viittaavat. Sehän on oikeastaan ainoa sairaus, mikä enää on "jäljellä", kaikki muuthan on suljettu jo pois. Toivottavasti asiaan saadaan viimeinkin selvyys! Wiki syö erittäin huonosti, on taas laihtunut ja ikävintä on, että raasu kakkaa sisälle oikeastaan joka yö. Lattia ja matto ovat aamuisin ruskeassa vellissä, kun ulos ei osaa pyytää, eikä ripulia voi pidätellä. Eilen illalla petasinkin Wikille lämpimän pedin (turkiksista) portaille, enkä huhuillut koiraa sisälle ollenkaan. Tuntuu pahalta pitää koiraa yötä ulkona (no, siis ulko-eteisessä... turkisvuoratussa pedissä, alaovi vähän raollaan), mutta olen niin väsynyt kauhomaan kurapaskaa aamuisin roskiin.

Ja mitäs muuta? Viime viikolla en kävellytkään kovin pitkää lenkkiä odotellessani Tonia näytelmäkerhosta, koska alkoi sataa. Lenkkeilyn sijasta viihdyin pitkän tovin hautausmaalla. Luin hautakivistä tarinoita ja mietin, että ottaisin seuraavalla kerralla kameran mukaan voidakseni valokuvata kiinnostavimpia hautakiviä.

Ihanaa, ettei tänään tarvitse enää lähteä mihinkään, eikä edes laittaa ruokaa! Otan tosi rennosti jalat kohti kattoa.


torstai 15. syyskuuta 2011

Tytöllä on palkkapäivä!


Haluaisin päästä brittien "10 years younger"-ohjelmaan, en välttämättä stailattavaksi (vaikka TOKI sekin olisi kivaa), mutta tahtoisin päästä johonkin julkiselle paikalle tönöttämään ja ihmiset kertoisivat, kuinka vanhalta näytän. Minulla ei nimittäin ole mitään hajua asiasta - siis siitä näytänkö ikäiseltäni, vanhemmalta vai nuoremmalta. Ikäni on 46 vuotta (olen tainnut sen mainita joskus, vai olenkohan?), joten olen siinä iässä, että hämmästyn joka kerta, kun minua tytötelllään. Kuten tänäänkin siivooja, jota ensi viikolla tuuraan, kuului sanovan pomolleen puhelimessa; "tämä tyttö on nyt täällä." Jaa tyttö? Teki mieli kysyä, että mikähän tyttö siellä on, koska TÄÄLLÄ ei ainakaan ole mitään tyttöä vaan liki viisikymppinen ämmä.

Tjaah, totta kai olen myös siinä iässä, että tytöttely myös imartelee JOS se on merkki siitä, etten näytä liki 5-kymppiseltä. En vain tiedä, miltä näytän.

Tällä hetkellä näytän söpöltä jegginseissä ja persikanvärisessä ihanassa tunikassa, jonka juju on se, että sitä voi käyttää joko napit etupuolella tai selkäpuolella! Kotiuduin reilut puoli tuntia sitten ja nyt on aikaa monta tuntia ennen kuin lähden viemään Tonia näytelmäkerhoon. Päätä särkee, totta kai, koska kuten todettua, jännään aina uutta duunia sen verran, että nukun edeltävän yön huonosti. Kyllä se kohta asettuu, kunhan päänsärkymömmöt alkavat vaikuttaa. Tästä duunista on ainakin näin ekan päivän jälkeen aika hyvä fiilis, vaikka aluksi tulikin "voi perkele"-tunnelmat... erityisesti sen jälkeen, kun minua opastava henkilö sanoi, etten mitenkään ehdi tehdä töitä kuudessa tunnissa ja voisinko tehdä ainakin seitsemän tuntia päivässä. En voi. Hyvä minä; onneksi sain suuni auki ja olin vakuuttava sanoessani, että otin vastaan KUUDEN tunnin työn ja sen kuusi tuntia aion päivässä tehdä. Tosin lupauduin tekemään muutaman tunnin lauantaina extraa, sovimme max neljästä tunnista. Lauantai klo 6-10 on ihan ok minulle, eipä siinä mitään. Ensin tämä siivooja-rouva (hän ei todellakaan ollut mikään tyttö) vaikutti hiukan happamelta jyrkän asenteeni takia, mutta kunhan päivä eteni ja kahvitauolla vähän tutustuimme, hän osoittautui oikein mukavaksi. Huomenna hän vielä opastaa minua, ja lauantaina teemme yhdessä sen extra-homman, mutta ensi viikon minun pitäisi sitten yksin hoidella toimistoja ja yksi kiva rättikaupan tehtaanmyymälä. Tästä työstä minulla on ihan hyvä fiilis, plus tunnen itseni tosi tärkeäksi nyt, kun sain ko. tiloihin oikein sellaisen kulkukortin, jota viuhuttamalla ovat minulle kaikki ovet avoinna. No okei, ei kaikki sentään, vain ne tilat, joita siivoan tai joiden läpi minun pitää kulkea. Huonekalumyymälään en kortillani päässyt, vaikka kuinka viuhuttelin ennen kuin huomasin, että pärskeles, väärä ovi.

Niin, ja se palkkapäivä! Vaikka menin kuuteen töihin, yritin ehtiä aamulla kurkistamaan netin kautta pankkitililleni tarkistaakseni, että oliko ensimmäinen palkkani kolissut tililleni ja se oli! Eihän se mikään huima summa ollut, mutta se tuntui todella huimalta, koska  jokainen euro on minun. Tililleni maksettu summa on minun palkkani verojen ja muiden maksujen jälkeen. Minun ei tarvitse miettiä, että minun pitäisi siitä nyt sitten säästää tietty summa veroihin ja yel-maksuihin, vaan se to-del-la-kin on se summa, minkä saan pitää kaiken, ihan itse. Tuntuu upealta. Ja kunhan minulla on jotain muutakin asiaa pankkiin, siirrän koko palkkasummani säästötilille, joka tällä hetkellä on meidän Teneriffan-lomamme matkakassan keräämistili. Siellä on jo varattuna rahat koirahoitolaa varten ja mukavasti rahaa elämiseen Puertossa. Lennothan on jo maksettu, joten niistä ei huolta.

Tänään ajattelin aloittaa lenkkeilyn. Tonilla menee näytelmäkerhossa puolitoista tuntia ja ajattelin käyttää sen ajan siihen, että teen reippaan kävelyn naapuripitäjän kirkonkylässä. Koko paikka on minulle tuntematon, joten siitä tulee Seikkailu, jonka pääosassa on minä ja valaistut reitit.

Ehkä todellakin olen Tyttö, koska tykkään tästä biisistä.


keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Tänään en ihmettele mitään


Juu, ei ole mitään ihmeteltävää ja taivasteltavaa tälle päivälle nyt, kun koulukiusaajat ja narsistit on taivasteltu. Korkeintaan ihmettelen syyskuista sadetta ja pohdin, pitäisikö hommata toinen auto, koska mitä pitemmälle syksy ehtii, sen pimeämpiä ja märempiä ovat varsinkin aamut. Tänäänkin Meltsun piti viedä Toni suzukilla pysäkille, koska fillarista on takakumi sökönä, plus että ulkona sataa aika lahjakkaasti. Kohta vuosi on kulunut siihen pisteeseen, että puoli seitsemältä on vielä pimeä eikä edes esiteiniä voi laittaa fillaroimaan pimeässä kolmea kilometriä. Tai kai voisi, mutta me emme sitä tee. Ja ennemmin tai myöhemmin pyöräilykelit ovat joka tapauksessa ohi. Kaksi autoa taloudessa olisi aika kova juttu, koska esim. ensi viikolla minä lähden kotoa jo viiden aikoihin taloutemme ainoalla autolla.

Tänään saamme yariksen maalattuna käyttöömme, se viivähti maalaamossa kolme päivää, ja huomenna hilpasenkin taas duuniin. Soittivat eilen vuokratyöfirmasta ja tarjosivat paikkaa, josta kiinnostuin; to-peja koko ensi viikko toimistosiivousta kauppakeskuksessa, työaika klo 6-12. Aamuherätys on toki jokseenkin perseestä (neljän aikoihin herääminen on täyttä tuskaa...), mutta toisaalta, olen tuolla työajalla jo ehkä puoli yhdeltä kotona ja minulla on aikaa itselleni ja kodille huikean monta tuntia. Toivottavasti työ tällä kertaa on sitä, mitä luvattiin. Tällä viikolla opettelen työn jonkun toisen opastamana ja ensi viikolla teen sitä itsenäisesti.

Tuntuu kyllä niiiiin syksyltä. Mutta kolmen kuukauden päästä täsmälleen tähän aikaan (paikallista aikaa) olen herännyt, ehtinyt keittää kahvit ja todennäköisesti istun makuuhuoneen parvekkeella vilttiin kääriytyneenä, kuuntelen kukkojen kiekumista ja katselen, kuinka nouseva aurinko alkaa värjäämään Teiden huippua.


tiistai 13. syyskuuta 2011

Ei taas jaksa ymmärtää


Lueskelin aamupalalla eilistä Iltalehteä ja siinä oli juttua mm. koulukiusaamisesta. Erittäin tärkeä aihe mielestäni, joka ainakin meillä nostattaa vahvoja tunteita nimenomaan perheen aikuisten keskuudessa. Puuttumatta siihen, mitä on kiusaaminen ja kuinka siihen pitäisi itsekunkin reagoida (toiset kokevat kiusaamiseksi toiminnan, joka toisia ei ehkä haittaa pätkääkään), ihmettelen ennen kaikkea niitä vanhempia, jotka eivät puutu OMAN jälkikasvunsa rooliin kiusaajana. Kiusaamistapauksissa on kuitenkin aina kiusaaja ja kiusattu, ja ihan varmasti molemmilla osapuolilla on vanhemmat tai ainakin jonkinlaiset huoltajat. Itse vanhempana minun on oikeastaan mahdoton ymmärtää sitä, että kiusaamiseen ei puututa kodin taholta kiusaajan puolelta. Paljon (aivan liian paljon) saa lukea juttuja siitä, kuinka kiusatun lapsen vanhemmat ovat ottaneet aktiivisen roolin asioiden selvittämisessä ja olleet yhteydessä kaikkiin mahdollisiin tahoihin, mutta en muista olenko kertaakaan lukenut, että kiusaajan vanhemmat olisivat toimineet samoin.

Jos kuulisin, että minun lapseni on koulukiusaaja, ottaisin sen hyvin raskaasti. Kokisin epäonnistuneeni vanhempana ja kasvattajana ja tekisin enemmän kuin kaikkeni saadakseni muutoksen tilanteeseen. En missään tapauksessa ohittaisi asiaa olankohautuksella tai toteamalla "pojat on poikia".

Ilmeisesti - ja olen kuullut myös näin sanottavan - välinpitämättömiä vanhempia on paljon. Heitä, joille on aivan sama, mitä oma lapsi tekee, työntääkö luokkakaverin päätä vessanpönttöön vai näpisteleekö kaupasta. En tiedä, pitäisikö tästä olla surullinen vai mitä, mutta taidan olla enemmänkin vihainen kuin surullinen. Totta kai lapsi pitää laittaa vastuuseen teoistaan, mutta mielestäni vastuuseen pitäisi laittaa ennen kaikkea vanhemmat. Lisäksi vinkkinä niin näille lapsille kuin vanhemmillekin; me vanhemmat, jotka välitämme lapsistamme, emme kaikki ole kilttejä nössöjä. Jos minun lastani kiusataan koulussa, kiusaajan vanhemmat voivat ihan varmasti varautua siihen, että heillä tulee käymään satakiloinen tatuoitu pitkätukka, joka tahtoo hiukan "jutella". Kyllä fakta on näin.

Minulla on pyykkitelineellä kuivumassa koneellinen iloa - jotain, mikä ei ainakaan kaksi vuotta sitten olisi ollut edes mahdollista; punaisia ja keltaisia vaatteita. On korallia, pinkkiä, kirkkaanpunaista... you name it!

Päivän videoksi korvamato, joka on juilinut päässäni usean päivän.


maanantai 12. syyskuuta 2011

Narsisseja ja homoja


Ihan ensiksi; tänään soi puhelin ja vuokratyöfirmasta SAMA ihminen, jolle olin jo viime viikolla kertaalleen ilmoittanut olevani varattu ma + ti ja jolle huomautin siitä, että olen merkinnyt asian kyllä kalenteriini, soitti ja kysyi töihin huomenna. Siis hei - oikeesti. En tiedä, pitääkö tässä vaiheessa päättää, itkiskö vai nauraisko, vai kohauttaisko vaan olkapäitään.

Takana on viikonloppu, jota voisi  kuvailla sanalla "nappisuoritus". Näin levollinen ja samalla työntäyteinen viikonloppu, kera leffakäynnin ja päivällisen Santa Fessä, ei voi olla mitään muuta kuin kympin viikonloppu, kouluarvosanalla. Lauantaina ehdin rentoutua omissa puuhissani, mutta ehdin myös siivota perusteellisesti oikein kera imurin ja mopin, vaihtaa lakanat, käydä saunassa, laittaa hyvää ruokaa, jne. Eilen sunnuntaina rentoutumista ja sitten ex tempore reissu Lahteen Tonin kanssa; kävimme katsomassa "Cowboys & Aliens" ja tosiaan syömässä. Meltsu ei ollut leffatuulella, vaan lähti sen sijaan M:n kanssa kalaan ja me toimme hänelle Santa Festä sapuskaa.

Tänään olen sitten viihdyttänyt itseäni leveelaamalla DK:tani Shadia lv80 > 82 ja silittämällä viikonlopun aikana kertyneen pyykkivuoren ihan littanaksi. Enää on lakanat silittämättä, niihin käynen käsiksi kohtapuoliin.

Olen ehtinyt touhuiluni välissä tutustumaan päivän (hömppä)uutistarjontaankin. Julia Tukiainen on parantunut alkoholismistaan ja Nokia Mission Markku Koivisto on riehaantunut homostelemaan. Molemmat tuikitärkeät uutiset kirvoittivat minussa heleät naurut. Erityisesti tämä jälkimmäinen; nauran aina, kun ihminen, joka ylentää itsensä, osoittautuu sittenkin aivan tavalliseksi kuolevaiseksi. Sinänsä aika surullistakin, että ihminen joutuu pettämään itseään ja peittämään sen, mitä sisimmässään on, ja niin tehdessään satuttaa sekä itseään että muita. Uskon, ettei Koiviston vaimoa naurata yhtään. Nyt ei puutu kuvasta enää muuta kuin Päivi Räsenen kertomassa mielipiteensä. Sitä odotellessa on hyvä lukea Julia Tukiaisen alkoholismista parantumisesta seuraavaa:

– Sanotaan näin, että alkoholiongelmani oli sidonnainen masennukseeni. Olen parantunut siitä sekä lopettanut lääkkeet ja pystyn juomaan alkoholia kuin normaalit ihmiset, Julia Tukiainen kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Kertomansa mukaan Julia pystyy juomaan lasillisen tai enemmänkin ilman, että tilanne riistäytyy käsistä.

– Näin olen tehnyt. Pystyn ihan hyvin ottamaan vain yhden. Tai sitten pystyn ottamaan vain yhden illan ja seuraavana päivänä viettämään krapulapäivää. En halua kehua, mutta koen, että olen alkanut parantumaan.

Sunnuntaina illalla Julialla ja hänen siskollaan Johannalla oli takana viikonloppuna tehtyjä esiintymisiä. Mukana keikoilla oli myös Johannan puoliso. – Tänään en ole ottanut yhtään mitään. Vähän on tässä krapulaa, mutta huomenna on ihan normaali olo taas.

Ooh, vau! Julia ei ole tänään ottanut yhtään mitään! Ja nyt tarkemmin ajattelen, en minäkään! Heti MTV3:n toimittajat minua haastattelemaan, olen selvinpäin maanantaina! Saavutus.

Kolmas juttu, joka sai hermoni tikittämään, oli maakuntalehdessä, juttu (jälleen kerran) narsismista. Nainen oli narsistimiehen uhri, ja kaikki oli niin kamalaa. Minä olen korviani myöten täynnä kaikenmaailman narsisseja ja joka kerta, kun joku kiekaisee "narsisti", minulla nousee niskakarvat pystyyn. Narsismista on tullut tämänpäivän muotitauti ja jokainen, joka käyttäytyy hiukankin itsekkäästi,lapsellisesti tai muutoin normista poikkeavasti, on "narsisti" ja jokainen kyökkipsykologi on ensimmäisenä tarjoamassa juuri tätä diagnoosia joka ainoalle kusipäälle, joka vastaan tulee.

Oo joo, en toki kiellä, etteikö narsismia ja narsisteja olisi. On varmaankin, kun tällainen "tauti" on keksitty, mutta edelleenkin väitän samaa, jota olen kai joskus aiemminkin väittänyt eli ei jokainen paskiainen ole narsisti. Aika moni ns. narsisti on ei enempää eikä vähempää kuin täysiverinen kusipää, jonka käyttäytymisen takana ei ole mitään muuta kuin juuri se kusipäisyys. Esimerkiksi em. jutun mies, en keksinyt millä perusteella hänet jutussa narsistiksi leimattiin. Minun mielestäni hän ei sitä ollut, vaan epäkypsä heittiö, joka ei osannut ottaa vastuuta mistään, ja joka käyttäytyi kuin hemmoteltu kakara.

Toinen asia, mikä minua ihmetettää, on se, että se narsisti-diagnoosi pitää aina löytää ja iskeä otsaan. Jos elää vittumaisessa suhteessa, niin eikö se nyt ole sama, onko sillä toisella osapuolella ongelmana narsissi tai vaikka tulppaani - eikö tärkein asia ole lähteä litomaan suhteesta, jossa ei ole hyvä olla? Pitääkö sitä keksiä, että oi apua, tuossa on narsisti ja sitten jäädään vellomaan siihen suhteeseen ja esittämään uhria? Onko itselle helpompi antaa kohdella itseään sylkykuppina, kun voi sanoa, että toinen on narsisti kuin että sanoisi, että tuo kohtelee minua kusipäisesti, mutta tässä minä vaan tönötän ja annan sen kohdella sen sijaan että lähtisin menemään?

Voi pyhä sylvi ja pyhä yksinkertaisuuskin päälle vielä.

Mutta voi jee, Elloksen pakettini tulee tänään! 


perjantai 9. syyskuuta 2011

Hauska olla haluttu


Ei voi olla totta - vuokratyöfirmasta tuli vielä tekstiviestikin, jossa minua kysyttiin töihin pe-ma-ti . Olen siis nyt laittanut kalenteriin, että olen vapaana vasta 14.9 (sen laitoin jo muistaakseni tiistaina) ja sen lisäksi olen sanonut sen puhelimessa kahdelle henkilölle ja vielä tekstiviestillä kolmannelle! Tuollaiseen firman sisäisen tiedonkulun puutteeseen ei varmasti moni pysty. Pisteet siitä.

Ja uh-oh, on syyskuu. Syyskuussa olen aika usein pidentänyt kesää muutaman päivän verran singahtamalla reissuun; 2005 Rooma, 2006 Pariisi (Disneyland), 2007 uudelleen Rooma ja 2008 Lontoo. 2009 ja 2010 syyskuun loma vaihtuikin sitten joulukuun lomaan Puertossa ja sama hommahan jatkuu tänäkin vuonna. Jaa mutta 2009 kävin syyskuussa Tukholmassa kyllä, joten oikeastaan viime vuosi oli ensimmäinen syyskuu pitkään aikaan, kun en lähtenyt mihinkään.

Olis se kiva johonkin päästä, juu.

Sivisty! Kehity!


Olen ehtinyt viettää tänä(kin) aamuna jo kohta pari tuntia tutkimalla eri koulutusvaihtoehtoja tulematta oikeastaan hullua hurskaammaksi. Hirmuisen vaikea keksiä, mitä haluaisin tehdä isona, kun en oikein tiedä edes, mikä kiinnostaa. Haluan siistin ja kevyen konttorityön, joka ei sisällä ainakaan kovin paljon tiimityötä eikä vastuuta, mutta saa sisältää jotain luovaa osaamista. Oikeastaan... haluan vanhan työni takaisin! Harmi, ettei onnistu enää millään ilveellä.

Olen tutkinut aikuiskoulutusvaihtoehtoja ja kaikille suunnattua koulutusta ja ties mitä, mutta ei oikein mitään tunnu löytyvän, ei ainakaan sellaista koulutusta, johon voisi hakea nyt syksyn yhteishaussa. Löysin kyllä jotain, joka kiinnostaa... se ei ole aikuiskoulutusta ja päivän polttava kysymys onkin, miten jaksaisin nuorempieni seurassa. Kai minä jaksaisin; menisinhän nimenomaan opiskelemaan, mutta en viettämään mitään opiskelijaelämää bailausiltoineen. Lisäksi koulutuksiin, jotka kiinnostavat, on seuraava haku vasta keväällä. Tosin, enhän minä kai tässä missään kiireessä ole, ehtiihän sitä aloittaa ensi syksynäkin, jos mieluinen ala löytyy.

Jotain olisi kuitenkin keksittävä.

Tässä vapaalla ollessani vuokratyöfirmasta soitellaan päivittäin ja kysytään töihin. Ihmettelen, mitä hyötyä on merkitä kalenteriin ne päivät, jolloin EN ole käytettävissä, kun firman päässä ei näemmä ollenkaan katsota kalenteriin. Eilen sieltä soittanut henkilö sanoikin, ettei hän koskaan katso kalenteria... No höh. Taisin ymmärtää väärin, kun ajattelin, että se (kalenteri) on olemassa myös siksi, että se helpottaisi heidän työtään, kun he näkisivät sitä katsomalla ainakin sen, ketkä EIVÄT ole käytettävissä. Ei sitten tarvitsisi soitella turhaan. Olen merkannut, että seuraavaksi olen käytettävissä 14.9 ja ring-ring kännykkä pärisee ja töitä tarjotaan tälle päivälle jopa. Olisin päässyt tänään ja ma-ti sille koululle, missä tällä viikolla jo olin, mutta en minä mene mihinkään, kun kerran olen itselleni vapaita merkannut. Plus että eihän minulla ole autoa ensi viikon alusta.

Eilen opin, tai ainakin palautin mieleeni joskus kuulleeni asian koskien työskentelyä ja työnhakua ulkomailla. EU-kansalaisena minulla on oikeus asua ja hakea töitä töisessa EU-maassa ja saada Suomesta työttömyyskorvausta 3 kk:n ajan. Aika huikea mahdollisuus... kotimaisella päivärahalla eläisi suht hyvin jossain toisessa maassa, vaikkapa nyt Espanjassa.  Teneriffalla. Ei ollenkaan hullumpi skenario tulevaisuudelle. En minä NYT ajatellut lähteä mihinkään loisimaan, koska ainahan on olemassa häviävän pieni mahdollisuus, että työllistyisin sittenkin johonkin hotellien vessoja siivoamaan. Mutta jos kouluttautuisi johonkin tolkulliseen ammattiin ja siinä ohessa opiskelisi espanjan kielen ja SITTEN käyttäisin hyväkseni tämän systeemin suomia etuja.

Eilen alkanut näyttämöilmaisun kurssi taisi olla juuri sitä, mitä Toni halusikin sen olevan. Istuin koko kurssin ajan ko. puljun eteisessä kirjan kera ja välistä luokkatilasta kuului sellainen kikatus ja naurunremakka, ettei ollut vaikea päätellä teinien tykänneen siitä, mitä sitten olivatkaan tekemässä. Osallistujia oli kymmenkunta ja Toni ainoana poikana... mutta hän sanoi jo tottuneensa siihen, että on ainoa poika ryhmässä, joten se ei haitannut. Tonihan oli ainoa poika päivähoidossa, seurakunnan kerhossa, partiossa ja loppuajasta taisi olla ainoa poika taidossakin. Sinänsä ihmettelen syvästi näitä paikallisia poikasia - mikä heitä mahtaa nykyään kiinnostaa, kun se ei ole näytteleminen, ei itämainen kamppailulaji eikä partio. Facebook ja IRC-galleriako? Notkuminen jossain ostoskeskuksella äitinsä sukupuolielintä hokien?

Haluan kampaajalle. Äsken vinguin asiasta töihin lähtevälle Meltsulle, joka on pitkään ollut sitä mieltä, että minun tulisi haluta kampaajalle, mutta nyt, kun haluaisin mennä sinne TÄNÄÄN, ei se miehelle käykään. Raakalainen. Kannattaisi huolehtia siitä, että minulla olisi ainakin mahdollisuus mennä kampaajalle silloin, kun haluan, koska voihan olla, että jo ensi viikolla en haluakaan. Olen ajatellut luopua pitkistä hiuksistani. Ne ovat vuodessa menneet aika huonoon kuntoon, paljon huonompaan kuin menivät niinä neljänä edeltävänä vuonna, jolloin en käynyt kampaajalla ollenkaan. Liekö viimekesäinen värjäys sitten syynä, mutta hiusten latvat ovat silkkaa hamppua ja muutenkin hiukset ovat kuivat ja elottomat. Jospa sellainen aikuisen naisen polkkatukka? Kera uuden värin, joka saisi olla lähellä omaani ja jossa saisi olla vaaleampia raitoja? Ottaen huomioon, että hiukseni ovat luonnonkiharat ENKÄ ala niitä suoristelemaan ja laittelemaan.

Höhöhöö, kävin muistaakseni toissaviikolla taas Elloksella shoppailemassa ja kahmin ostoskoriini kesän alen viimeisiä löytöjä. Ostin farkkutakin ja farkut, boleron, villatakin ja pari tunikaa. Kaappi pursuilee tänä kesänä ostamistani vaatteista ja ihaninta on, että kaappi pursuilee nimenomaan VÄREJÄ. Minulla ei kohta ole enää mitään muuta mustaa kuin koira.

Päivän musiikiksi iki-ihanaa Jacques Brelia suomeksi.


torstai 8. syyskuuta 2011

Fuengirolasta lentokentälle


Eilen olin niin ahkera, että sain pestyksi kaksi koneellista pyykkiä ja ne ehtivät lähes kuivuakin iltaan mennessä, jolloin otin ne narulta ja asettelin sisällä pyykkitelineelle. Hyvä niin, sillä johonkin aikaan yöstä satoi kaatamalla. Aamulla pyykki oli kuivaa ja asettelin itselleni silityspisteen tähän tietokoneeni eteen ja klikkasin itseni Ruutu.fi-palveluun. Katselin silittämisen ohessa jaksot uusista sarjoista "Fuengirola" ja "Lentokenttä" ja kyllä tuli taas niiiiiiin lomafiilis kuin ikinä. Ohjelmat ovat ehkä hömppää, mutta minä saan niistä silti paljon irti... ennen kaikkea "irti maasta"-fiiliksiä ja mielikuvitus lähtee laukkaamaan. Lisäksi ainakin tänään tuli sellainen "vain taivas rajana"-fiilis, kun hiffasin, miten paljon elämässä loppujen lopuksi on mahdollisuuksia järjestää se juuri sellaiseksi kuin sen itse haluaa. Sain varmuutta siitä, ettei missään ole todellakaan kiveen kirjoitettu, että minun pitäisi koko ikääni joka vitun talvea täällä palella ja hankiin hautautua.

Totesin myös, että kyllä (vanhempi) humalainen nainen on sitten tyrmäävä näky, eikä ollenkaan positiivisessa mielessä. Pitänee itsekin katsoa yhä tarkemmin, missä ja millaisessa seurassa sitä viininsä juo, että mahdollisimman harva pääsisi päivittelemään sitä shösshötystä.

Eilen alkoi espanjanopiskelu ja osaan jo laskea kymmeneen espanjaksi sekä kysyä, mitä kuuluu ja missähän on koulu. Lausunnan suhteen olen paljon viisaampi ja tiedän, milloin g ääntyy h:ksi ja milloin c:stä tulee sellainen hassu äänne. Siksipä tiedänkin, ettei esmes Fuengirolaa lausuta kuten ohjelmassa lausuttiin, vaan siellä keskellä oleva g menee h:ksi. Kaiken kaikkiaan espanjan ääntämys vaikuttaa helpohkolta, koska se lausutaan aikalailla kuten kirjoitetaankin (ainakin vaikkapa ranskaan verrattuna!) ja vokaalitkin ääntyvät samoin kuin suomessa. Siitä se lähtee.

Tänään on myöskin ohjelmallinen iltapäivä ja ilta. Haen Meltsun töistä, Tonin koulusta ja uuden maksukorttini pankista. Sitten pitää kipittää urheiluvälineitä myyvään liikkeeseen ostamaan Tonille juoksutossut, ruokakaupassakin pitänee ehtiä käymään, sitten kotiin ja jo klo 18.30 pitää olla ihan toisessa suunnassa viemässä Tonia näyttämöilmaisun kurssille. Syksy ja harrastukset..!

Nyt, hoidettuani perheemme pyykkihuollon kondikseen, taidan maksella muutamia laskuja pois ja sitten teen pyrähdyksen internetin syövereihin aiheesta "työskentely ulkomailla".

Päivän videoksi tämä, koska nämä tytöt ovat jotenkin suloisen ja viattoman sorttisia. Tätä soisi näkevänsä enemmänkin vaihtoehtona länsimaiselle nuorisomusiikille.


keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Rauha


Eilen huomasin, että iki-ihana ruusuni "peace" oli aukaissut nuppunsa.Tätä ruusua pitäisi ostaa useampiakin juurakoita, sillä se näyttää olevan sitkeä ja pitkähenkinen. En edes muista, kuinka monta kertaa tämä raasu on joutunut vaihtamaan paikkaa ja aina vain se jaksaa pysytellä hengissä ja tyrkkää ainakin muutaman suloisen kukan. Jos en väärin muista, yhtenä vuonna se näytti jo ihan hengettömältäkin, mutta kun leikkasin kaikki kuivat kohdat pois, jäljellejäänyt tynkä tyrkkäsi uutta versoa ja kukkiakin.

Työrupeama koululla on ohi ja siitä jäi hyvä mieli lukuunottamatta kamalaa kääkkää, jota jouduin sietämään perjantaina. Hänelle ei ilmeisesti käynyt laatuun, että hänen työpaikalleen tuli ihminen vuokratyöfirmasta; ainakin hän antoi minun hyvin selvästi ymmärtää, etten osaa mitään ja etten ole mitään. Onneksi tulin tälle viikolle tuuraamaan nimenomaan häntä ja muiden vakituisten työntekijöiden kanssa meillä oli oikein kivat kaksi päivää. Työkin oli itseasiassa mukavaa, eivätkä jalatkaan olleet muussina työpäivän päätteeksi, vaikka 8 tunnin työpäiviä vetelinkin.

Nyt sitten vedän lonkkaa viikon! Oikeasti; Meltsu kielsi minua ottamasta nyt loppuviikolle töitä, koska tarvitsee minua itse - tosin hiukan epäilen, että hän tarvitsee minut lähinnä olemaan kotona... Siis minun piti mennä tänään Meltsun kanssa töihin, mutta se kerkisi jo muuttua, tietenkin. Saa nähdä nyt miten loppuviikko. Maanantaina yaris menee viimeinkin maalaukseen ja on pois käytöstä pari päivää, joten silloin en ainakaan voi mennä mihinkään. Ihanaa. Laiska vaimo aikoo olla kaikkea muuta kuin laiska ja puunata ja putsata kämppää, joka on päässyt sekaiseksi viimeisimmän työrupeman jälkeen. Tai lähinnä pyykki kasautuu, niin puhdas kuin likainenkin. Työpäivien jälkeen ei riitä paukut silittämiseen, hyvä kun tiskit jaksan tiskata.

Meltsu pitäisi minut oletettavasti mieluiten kotona 24/7 ja kyllähän minä kotona olisinkin JOS. Tekisi mieli sanoa, että tienaa enemmän, mutta ei kai niinkään voi mennä sanomaan aviomiehelleen, joka muutenkin tuntuu olevan taas stressaantunut työhön liittyvistä asioista siinä määrin, että kiukuttelee ja mikään ei ole hyvin.

Viikonloppuna olimme Hartolan markkinoilla. Ostin paitsi ihania fudgeja British fudge companyn kojusta, niin myös koruja. Eräässä kojussa myytiin käsintaottuja koruja ja löysin sieltä maailman ihanimman rintaneulan; tinasta taotun luonnollisen kokoisen sudenkorennon. Näen sen jo sieluni silmillä pitämässä "viittaani" kiinni olkapäältä (kunhan ilmat kylmenevät ja "villa"viitta on passeli takki). Koru on todella kaunis ja vaikka se maksoi 25 euroa, en harmittele sen ostamista. Tiedän, että olisin katunut ostamattajättämistä. Samoin ostin pari pitkää kaulakorua, ne ovat ihan rihkamaa, mutta näyttävän näköisiä, ja tyyliä, jota en ole vielä kokeillutkaan. Toisessa on lilan sävyjä, toisessa punaisen ja se sopii kuin nenä päähän minun punaisen rannekoruni seuraksi, sen jonka Keijo toi Thaimaasta. Arabian ruusu-kuppeja mietin ostaakseni, samasta kojusta, josta vuosi sitten ostin punaruusuisen kuppi+tassiparin, mutta tänä vuonna myynnissä oli vain siniruusuisia, ja niitä en raaskinut ostaa hintaan 28 euroa. Myyjä jutteli, että hänellä on kaksi punaruusuista kotona, koska aikoi antaa ne lahjaksi, mutta ovat olleet siellä kolme vuotta antamatta. Olisi pitänyt tajuta sanoa, että ota ne ensi vuonna mukaan myyntiin, niin ostan ne sinulta.

Tämän seuraavan biisin kuulin toissaviikolla, kun touhusin töissä kuulokkeet korvissa (löysin nimittäin puhelimestani radion...!) ja kuuntelin YleX:ää. Tykästyin biisiin ja erityisesti solistin ääneen.

torstai 1. syyskuuta 2011

Umm... yeah?


Taidan olla aivan liian kiltti ja lepsu suhteessani ihmisiin. Edelleenkin, vaikka suurin tyhmyys karisikin silmistäni silloin, kun pari minulle tärkeää ihmistä vedättivät minua 6-0 ja sen tiimoilta tajusin itsestäni joitakin oleellisia asioita, kuten juurikin kiltteys ja halu miellyttää. Mahtaako näistä helmasynneistä päästä koskaan eroon, en tiedä. Mutta jos oppii näkemään edes sen, milloin meinaa mennä kilttinä tyttönä metsään, niin onhan sekin jotain.

Vuokratyöfirmasta tuli tekstaria, että XY:n koululle tarvittaisiin siivoojaa tänään ja huomenna sekä 5. - 30.9. Ilmoitin, ettei tänään käy millään, koska on vanhempainilta eikä minulla ole sitä paitsi autoa käytössäni (ennen kuin Meltsu tulee kotiin). Sitten tuli soitto, ja tarjottiin XX:n koululta kolmen päivän hommaa; huomenna sekä ma-ti. Ajattelin, että voisihan tuota mennäkin taas muutamaksi päiväksi, ja sanoin, että oukkei, ja pyysin laittamaan tiedot sähköpostitse.

Tiedot. Jos minä pyydän työpaikan tietoja, niin se tarkoittaa, että tahtoisin jotain tietoa. No, tulihan sitä. "XX:n koulu pe klo 12-17 ja ma-ti klo 7-15". En tiedä, onko vika minussa vai missä, mutta onko tuo jotain "tietoa"? Odotetaanko minun tosiaan lähtevän töihin noilla tiedoilla? Olenko kummallinen, kun haluan tietää, kenelle ilmoittaudun XX:n koululla huomenna klo 12 ja mitä työhöni kuuluu? Laitoinkin s.postia takaisin, että kiitos tiedosta, mutta saisinko ne muutkin tiedot eli kenelle ilmoittaudun ja työnkuva.

Ja muutenkin. Olen ilmoittanut s-postitse, että minun täytyy tietää viimeistään edellisenä päivänä vapaasta työpaikasta (että voin sumplia yariksen käyttööni) ja että tahdon s-postitse työpaikan tiedot. Nyt sitten tarjotaan työtä, joka alkaisi tänään, ja kun pyysin sitä s.postia, ihminen siellä toisessa päässä luuria äimisteli hetken, onko hänellä minun s.postiosoitettani. No kuule, kyllä on, kun ensimmäisen työn kohdalla tieto tuli sinne sujuvasti.

Ei vittu. Alanko vaatimaan asioiden sujumista vai toteanko, että ei teidän firmanne taida oikein vastata minun tarpeitani?

Hah ja pah. No, odotellaan, saanko tiedon kenet minun pitää huomenna käsiini etsiä päästäkseni tekemään mitä.

On kyllä jokseenkin olotila, jota voisin kuvailla näin: En ole mikään teinityttö, jota pompotellaan miten sattuu vajailla tiedoilla ja minne sattuu. Olen aikuinen ihminen, työpanokseni on arvokas ja tarpeellinen ja vaadin, että minua kohdellaan sen mukaisesti.

Tänä iltana tosiaan vanhempainilta. Viime keväänäkin oli, mutta missasin sen jotenkin, unohdin ilmoittautua ja en sitten mennyt koko tilaisuuteen. Tänään on siis extra-tärkeätä mennä, sillä en halua olla kuten omat vanhempani, jotka eivät ikinä käyneet yhdessäkään vanhempainillassa. Tosin silloin, yli 30 vuotta sitten se, että he olisivat menneet vanhempainiltaan, olisi ollut vähintäänkin omituista. Ei juuri kukaan lähtenyt moisiin kotkotuksiin. Mielestäni he eivät koskaan edes harkinneet lähtemistä. Minä puolestani olen käynyt melkein kaikissa vanhempainilloissa ja erityisesti juuri näin, kun Toni on aloittanut uuden opettajan kanssa. Samoin olen käyttänyt hyödykseni kaikki vanhempainvartit, jopa silloin, kun mitään keskustelemista ei ole ollut. On silti ollut mukava käydä kuulemassa kehut, kuinka mainio tapaus lapseni on ja kuinka hyvin hänellä menee koulussa.

Ilmeisesti koulu on muuttunut roimasti niistä ajoista, kun itse kävin yläastetta. Toni tuntuu viihtyvän koulussa ja on saanut uusia kavereita. Hän on omatoiminen, reipas ja rohkea, ja juuri eilen kertoi, että on tunnilla usein tassu pystyssä. Hänen luokkansa onkin kuulemma "se kuuluisa 7X" - on kuulunut juttua, että kyseessä olisi koulun mukavin seiskaluokka. Hieno homma, toivottavasti tilanne pysyykin sellaisena. Koulu voi olla kiva juttu, vaikka minun kouluni ei ollutkaan.

Huomaan, että tulin pahalle tuulelle siitä, ettei yhteistyö vuokratyöfirman kanssa tunnu toimivan kitkatta. Ärsyttää suunnattomasti. Ajatuksena ja ideanahan työ vuokratyöfirmassa sopisi minulle nyt kuin nyrkki silmään, erityisesti päivän-parin työrupeamat. Tuntuu, etten tahdo ottaa vastaan edes viikon pestiä tai ainakin se on maksimipituus tällä hetkellä. Sanoinkin sinne, ettei kuukauden rupeama kiinnosta alkuunkaan.

Eilen ryhdyin pohtimaan, käyvätkö vampyyrit vessassa. Sain asiaan kahdenlaista näkökulmaa, puolesta ja vastaan. Asiassa vastaanolevilla oli kyllä ihan hyvä pointti siinä, että vampyyrithän ovat kuolleita, joten ei heillä ole normaaleita ruumiintoimintoja, mutta toisaalta... itse ajattelen aika pitkälti niin, että kun jotain menee sisään, niin kai sieltä täytyy tulla jotain uloskin. Ja lisäksi, vampyyreitakin on niin monenlaisia! Itse intoonnuin miettimään tätä asiaa Anne Ricen vampyyrien tiimoilta, ja minun oli pakko todeta, että ainakin hänen vampyyrinsä ovat tosiaankin kuolleita. Kirjassa ("Veren vangit") kuvataan Louisin kuolemaa mm. kertomalla kuinka hänen ruumiinsa puhdistui nesteistä ja aineista, joita se ei tarvinnut. Mutta mutta... Louisin sydän lyö siitä huolimatta ja Claudia vuodattaa itkiessään kyyneleitä. Verensekaisia kyyneleitä muistaakseni. Tjah. Tämä on ehdottomasti asia, jota ei ole käsitelty ja pohdittu tarpeeksi.