keskiviikko 31. elokuuta 2011

Veden ihanuus


Eilen saatiin viimeinkin uudet vesijohdot ja ennen kaikkea sitä vettä. On ihana taas tiskata omassa tiskialtaassa ja varsinkin käydä omassa vessassa miettimättä, että viitsiskö sitä lähteä vessaan vai eikö viitsis. Pyykkäyksestä puhumattakaan! Reippaat putkimiehet tulivat eilen kiluineen ja kaluineen kahdeksan aikoihin ja yhden aikaan homma oli siltä osin valmis. Minulle jäi enää vessan ja keittiön lattioiden siivoaminen, mutta kun nyt vettä kerran taas tuli ja aloin rätin kanssa huiskimaan, innostuinkin pesemään vessan lattiasta kattoon asti. Kyllä vain, kuurasin jokaisen paikan, johon suinkin yletytin, jopa lavuaarin alapuolen niin että sekin hohtelee puhtauttaan nyt. Roskapussi rapisi vähän väliä, kun heittelin sinne vanhoja purkkeja ja purnukoita sen sijaan että olisin asetellut ne takaisin vessan hyllylle. Lopulta heitin koko hyllynkin roskiin huomattuani, miten likainen sekin oli. Maali hilseili ja ruoste kukki, joten menemään vain. Päivän päätteeksi heitin matotkin pesukoneeseen ja kunhan ne vielä kuivuvat, olen enemmän kuin tyytyväinen.

Sähkömiehestäkin kuultiin eilen uutta. Nyt olen toiveikas sen suhteen, että sähköremonttikin saattaisi toteutua sittenkin. Isä nimittäin oli soittanut sähkärille ja kysellyt, missä viipyy tarjous, kun remontin olisi pitänyt alkaa jo keväällä ennen toukotöitä. Ei ollut sähkömies ehtinyt tehdä vielä tarjousta..! Mm, joo, onhan se selvää, ettei yhden maalaistalon uudelleen sähköistämisen tarjousta mitenkään saa yli puolessa vuodessa tehtyä, eihän? Oli luvannut tehdä sen nyt hetimiten, mutta saa nähdä. Olen vähän skeptinen, koska on tullut fiilis, ettei häntä kiinnosta tämmöiset pikkuhommat. Äiti sanoikin, että jos ei nyt pariin viikkoon ala tarjousta tulla, niin katsomme sitten toisen sähkärin.

Mutta nyt, kun meillä on uusitut putket ja (jippii!) putkissa sähkövastuskin => ei enää putkien jäätymistä, ja jos tosiaan vielä saadaan uudet sähkösysteemitkin, niin voiko sitä tosissaan miettiä muualle muuttamista ollenkaan? Lisäksi koko homma saa minut miettimään isän vaikuttimia. Miksi hän haluaisi perkeleen juipille ja hänen vaimolleen uudet vesi- ja sähköjohdot?

Maanantain työfiaskon jälkeen päätin olla tämän viikon kotona. Olen nauttinut suunnattomasti näistä kahdesta aamusta, kun olen herännyt vasta klo 6, eikä ole ollut kiire mihinkään sen jälkeen. Eilen sain firmalta viestiä, kiinnostaisiko minua työ keskiviikko-torstai, mahdollisesti myös perjantai; tarvittiin itsenäiseen työhön pystyvää ihmistä, mutta sanoin EI. Tai siis kiinnosti kyllä (oikeasti), mutta Meltsu sai viimeinkin sumplittua asiat niin, että yaris menee tänään huoltoon, joten olen autotta. Ilmoitin firmaan, etten ota töitä vastaan tällä viikolla, koska en tiedä, milloin saan auton taas käyttööni. Tosin nyt kyllä tiedän. O. lupasi omistautua yariksellemme täysipainoisesti ja laittavansa auton kuntoon tänään eli sen saa vielä illaksi takaisin kotiinkin.

Maanantaina laitoin kiukuspäissäni hakemuksen erääseen työpaikkaan. Lahdessa myöhemmin tänä vuonna avattavaan myymälään haettiin osa-aikaisia työntekijöitä ja paikka kiinnostaa minua kovasti. Itse myymälä ja se, ettei siihen tarvitse minkään -nomin papereita, ja totta kai osa-aikaisuus. Olisi ihanaa tehdä vaikkapa 4-päiväistä 6-tuntista työviikkoa! Eikä tosiaankaan alkaen klo 6 tai 7 aamulla. Tämä sopisi hyvin yhteen suuren Ajatukseni kanssa.

Toissailtana Meltsu hämmästytti minut paljastamalla, että hän on todentotta huomannut uudet vaatteeni. Minulla oli ylläni (vanha) aika tiukka toppi ja sitä riisuessani sanoin Meltsulle, etten ole sitä pariin vuoteen käyttänyt, koska olen ajatellut sen olevan liian pieni, mutta sen näyttävän itseasiassa oikein hyvältä päälläni. Meltsu silmäili rintojani ja totesi ainakin niiden olevan hyvin esillä, ja jatkoi sitten, että näytän nykyään paljon hoikemmalta niissä vaatteissa, joita käytän, kun en enää käytä niin löysiä vaatteita kuin aiemmin. No, oho! Kysyin, että kai hän on huomannut minun uusineen melkein koko vaatekaappini sisällön ja hän myönsi huomanneensa. Myönsi myöskin minun pukeutuvan nykyään paremmin kuin ennen ja kivempiin vaatteisiin.

Päivän videoksi jotain yhdestä suosikkileffastani sen kunniaksi, että luen monen vuoden tauon jälkeen ko. kirjaa uudelleen. Kirjan filmatisointi kauhistutti minua aikoinaan jo siksi, että Lestatin rooliin oli valittu Tom Cruise ja myöskin siksi, että pelkäsin elokuvan olevan ihan surkea syystä, että kirjoista tehdyt elokuvat yleensä ovat, mutta ainakin minä olen pitänyt myös leffasta kovasti. Se on visuaalisesti kaunis ja tarinakin on varsin jees, vaikka elokuva ei kai yleisesti ottaen kummoisia arvosteluja saanutkaan.


maanantai 29. elokuuta 2011

Työn orjat sorron yöstä nouskaa


Mahtoikohan työurani vuokratyöfirmassa loppua tähän? Lähdin nimittäin lätkimään työkohteestani tänään kahden tunnin jälkeen.

Minulla oli valittavana tälle viikolle peräti kolme paikkaa; kaksi eri pituista tuurausta päiväkodissa ja yksi lyhyt - ehkä päivän, ehkä kahden - rupeama, joka minulle esiteltiin nimikkeellä "rakennustyömaan loppusiivous" ja työn kuvauksena oli pölyjen pyyhkimistä. Sanoin, etten ole koskaan aiemmin tehnyt moista ja että se siksi kiinnosti, joten löimme lukkoon siis sen. Tosin sitten minulta alettiin kysellä turvatyökorttia ja suojavarusteita, joita minulla ei ollut turvakenkiä lukuunottamatta. Lisäksi sain uutta tietoa, että työ olisikin lauantai ja maanantai, mihin ilmoitin, ettei lauantai sopisi minulle. Laitoin perjantaina jo viestiä, että voin toki skipatakin homman jos se menee kovin vaikeaksi; ei kai ole mitään mieltä hankkia välineitä mahdollisesti yhtä työpäivää varten. Sain kuitenkin soiton, että olisin maanantaina työmaalla klo 07 alkuperäisen suunnitelman mukaan; paikalle tulisi joku, jolla olisi minulle suojalasit ja turvakengäthän minulla olikin omasta takaa.

Olin tänään sovitussa paikassa sovittuun aikaan. Meiltä oli siellä myös nuori tyttö, joka oli ihan yhtä pihalla kaikesta kuin minäkin. Paikalle tuli työnjohtaja, joka oli syvästi hämmästynyt siitä, ettei meillä ollut tarvittavia turvavarusteita eikä kuvallista henkilökorttia. Hänen mukaansa varsinkin minulla olisi pitänyt olla kortti, koska olin ollut vuokratyöfirmassa jo "kaksi viikkoa". Vaan kun ei ollut, enkä ollut ikinä aiemmin kuullutkaan moisesta kortista mitään. Ei ollut kenelläkään minulle suojalaseja, eikä kypärää tai huomioliiviäkään, jotka meillä olisi pitänyt olla. Kuulemma vuokratyöfirmassa kyllä tiedettiin, mitkä varusteet pitää olla. Ihan kiva, meille vain ei ollut asiasta mitään infottu. Tai siis olihan niistä kysytty, mutta kuten todettua, olin kertonut, ettei minulla moisia ollut ja olin ymmärtänyt, ettei niitä sitten kuitenkaan edes tarvittu, koska niiden puuttumisesta huolimatta minut työmaalle passitettiin.

Meille löytyi suojalasit, kypärät ja liivit kuitenkin työmaalta. Työparini oli saanut firmasta kankaiset työkäsineet, joilla ei tehnyt tässä työssä yhtään mitään. Työ kun tosiaan oli pölyjen pyyhkimistä märällä rätillä, mutta ei suinkaan missään loppusiivouksessa, vaan meidät passitettiin aivan keskeneräiselle rakennustyömaalle pyyhkimään pölyjä muoviin käärittyjen mööpeleiden ja värkkien päältä. Meteli oli kova ja työparilleni tarjottiin eioota, kun hän kysyi kuulosuojaimia. Pääsimme siinä kuitenkin hommiin ja parin tunnin kuluttua työ oli tehty, minkä jälkeen meidät komennettiin rakennustelineille pyyhkimään pölyjä välikaton rakenteista. Siinä vaiheessa en osannut kuin tuijottaa ja kun työnjohtaja kysyi, uskallanko mennä telineelle, ilmoitin, että en ikimaailmassa olisi ottanut työtä vastaan jos olisin tiennyt, että siihen kuuluu kiipeily huterilla telineillä.

Työnjohtaja soitti firmaani, josta minulta kysyttiin, onko ongelmani tosiaan se, etten halua kiivetä 1,5 metriä korkealle rakennustelineelle, ja että miksi yleensä otin työn vastaan. Ilmoitin ongelmakseni sen, ettei työ vastannut sitä, mitä minulle kerrottiin ja että jos minulle olisi etukäteen kerrottu, MITÄ työ sisältää, en tosiaankaan olisi ottanut sitä vastaan.

Niinpä heitin hanskat (kuvainnollisesti, eihän minulla ollut hanskoja) tiskiin ja painuin hemmettiin ts. tulin kotiin. Ihminen, jonka kanssa olen firmassa asioinut, on tänään lomalla ja palannen asiaan hänen kanssaan huomenna. Olen jossain määrin kiukkuinen siitä, että minulle ei tosiaan kerrottu, mitä työ pitää sisällään ja olen kiukkuinen myös työnantajan takia siitä, että minut ja tämä toinen tytteli oli lähetetty matkaan täysin puutteellisin tiedoin ja varustein. Mielestäni homman ei kuulu mennä näin ja jos tästä nyt aiheutuu esim. se, etten olekaan enää kärkipäässä, kun duuneja jaetaan (sainkohan hankalan ihmisen maineen?!), niin olkoon sitten niin. Perkele.

Olen myös ärsyyntynyt siitä, että vaikka nimenomaan pyysin saada sähköpostitse työpaikkojen tiedot, niin ensimmäistä lukuunottamatta en ole niitä saanut. Olisi enemmän kuin helppo sähköpostista tarkistaa, mitä on etukäteen kerrottu ja mitä sovittu sen sijaan, että nyt on olemassa vain minun sanani minun puoleltani siitä, mitä työstä kerrottiin ja mitä sovittiin. En yhtään ihmettelisi vaikka firmasta väitettäisiin, että tarvittavat tiedot kyllä annettiin suullisesti puhelimitse.

Tämä sotku aiheutti sen, että painan mietintämyssyn vielä syvemmälle päähäni. Minun on keksittävä ja kehitettävä JOTAIN. Onneksi, onneksi ja vielä kerran onneksi en ole työtön ja jos tämä vuokratyöfirma ei sittenkään pysty tarjoamaan minulle sitä, mitä tällä hetkellä olen vailla ja / tai reilua peliä työnantajana, voin aina sanoa "pitäkää tunkkinne" ja siirtyä elämässäni eteenpäin.


lauantai 27. elokuuta 2011

Mietintämyssy päässä

Herättyäni viitenä päivänä viideltä nukuin tänään myöhään ts. puoli kahdeksaan jopa! Tuntuu ylellisyydeltä nukkua pitkään ja herättyäni vain istahtaa olemaan sen sijaan että ryntäisin matkaan sumuiseen aamuun ja ajaisin 45 kilometriä päästäkseni puunaamaan toisten nurkkia. Tosin loppuviikkoa kohden aloin jo tottua siihen jopa siinä määrin, ettei enää tuntunut siltä, ettei töiden jälkeen kotona ehtinyt tekemään mitään. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin ihmetys siitä, miten ns. normaalit ihmiset pystyvät diilaamaan työn kodin ulkopuolella, kodin ja siinä sivussa vielä itsensäkin. Minusta tuntuu melkein, etten minä pysty. Onko elämä vain viikonloppujen odottamista, en usko.

Viikon duuni on siis ohi ja maanantaina minua odottaa jo toisentyyppinen työ, jossa tarvitsen sekä suojalaseja että turvakenkiä. Sitä on vain yhden päivän, maksimissaan kaksi. Loppuviikoksi ehkä jotain muuta, ehkä ei mitään - toivon tätä jälkimmäistä, että ehtisin saada jotain aikaiseksi myös kotona. Elämä tuntuu yllättävän vaikealta ilman vettä.

Eilen puuhaillessani mopin kanssa (en käsitä miten pystyin tekemään 5 tunnissa ne työt, joihin vakituiselta siivoojalta menee 7 tuntia, plus että teen puhtaampaa jälkeä) mietin ankarasti elämääni. Tulin siihen tulokseen, että tämä ei vetele. Jotain on tehtävä, eikä se jotain ole todellakaan siivoamista kera melkein kahden tunnin työmatkojen. Ja ei, en tarkoita, ettenkö voisi siivota NYT, tai tehdä mitä tahansa muita hanttihommia, mutta minulla on jäljellä tehokasta työaikaa vielä melkein 20 vuotta ja miten sen aion kuluttaa - siinäpä pulma. Kuin pisteenä iin päälle näin yhtenä yönä omituista unta entisistä työkavereistani; yksi heistä oli kuollut, olin hänen hautajaisissaan ja kohtasin siellä kaikki vanhat työkaverit 20 vuoden takaa. Surin aidosti vainajaa, mutta samalla iloitsin valtavasti vanhojen työkavereiden tapaamisesta näin monen vuoden jälkeen. Herättyäni minun piti tarkistaa puhelinluettelosta, oliko "vainaja" yhä elossa ja phew, kyllä hänen nimensä ainakin luettelossa vielä oli. Osoitekin oli sama kuin silloin aikoinaan, kun kävin hänen luonaan kilpikonnaa katsomassa. Uni muistutti minua erittäin elävästi siitä, kuinka nautinkaan työstäni tuossa firmassa. Mikä ilo oli tulla töihin päivittäin ja miten hauskat työkaverit minulla oli. Ja tosiaan, miten paljon pidin itse työstä, jopa siinä määrin, että tein ihan vapaaehtoisesti 9 tunnin päiviä (joista toki maksettiin, mutta ei ylityökorvauksia, olin freelancerina tuntipalkalla), joiden jälkeen minulla riitti vielä intoa tehdä kotonakin vaikka mitä.

Juuri tällaista tahtoisin työelämältäni; mielekästä työtä ja kivoja työkavereita. Silloin itse työaika ei merkitsisi niin paljon, enkä koko ajan tuijottelisi kelloa ja laskisi minuutteja siihen, milloin pääsen kotiin. Kotona sitten olen ihan rättipoikki enkä jaksa ajatella mitään muuta kuin että seuraavana päivänäkin on sinne hellholeen raahauduttava (olen tämänkin kokenut).

Tässä vedettömänä ihmetellessäni olen taas miettinyt muuttamista muuallekin. Taloyhtiöt, joissa tämän viikon siivosin, olivat varsin kivansorttisia ja siistejä ja ajattelin jopa, että kyllä niissäkin ihminen varmasti ihan ihmisarvoista elämää pystyy elämään (heh heh), mutta sitten törmäsin taloyhtiön viralliseen kerrostalokyttääjään numero yksi. Paitsi että hän haukkui sen siivoojaparan, jota olin tuuraamassa, niin hän myös kertoi kuinka oli viikonloppuna joutunut pesemään alaoven lasin ja hissin ikkunan, koska asunnon se-ja-se asukas oli ihan varmasti ne taas sotkenut, kun oli tullut baarista ja klähminyt sormenjälkiä kaikki paikat täyteen. Voi elämä, sanon minä. No, kuten sanoin, tein mielestäni siistimpää jälkeä kuin vakituinen siivooja (kuurasin monia sellaisia suttuja, jotka eivät ihan varmasti olleet tulleet edellisen pesun jälkeen), mutta ihan siistiä taloissa oli siitä huolimatta. En tosiaankaan menisi väittämään, ettei vakituinen siivooja "edes yritä" siivota pahimpia sotkuja.

Mutta siis muuttamisesta; jos aion hankkia joskus jostakin vakituista (mieleistä) työtä, pitäisi sitten asua jossain lähempänä sitä työtä. Ei toki näin kesäaikaan tunnu pahalta lähteä tuntia aiemmin ajelemaan, varsinkin kun kaupunkiolosuhteissa saa helpostikin varata sen tunnin matkaan, mutta kieltämättä 90 kilometriä päivässä näkyy äkkiä kukkarossakin. Ei kovin montaa reissua ajeta ennen kuin pitää kurvata taas tankille ja lojottaa menovettä yarikseen. Tosin tällä hetkellä jokseenkin nautin työmatkoistani. Varsinkin kotimatkasta, ihana istahtaa autoon ja antaa posottaa kotia kohti Adam Lambert stereoissa (kyllä, olen aivan höpsähtänyt Adamiin, upea ääni ja upea persoona).

Lisäksi, vaikka tänään on mitä ihanin aamu ja päiväksi on luvattu hellettä - mitä ihanin ilma A:n ja B:n puutarhajuhlille siis (alkaen klo 17, YAY!) - niin talvi on kuitenkin lähestymässä vääjäämättä. En tiedä, miten kestän ja jaksan kylmyyttä, pimeyttä ja lumihankia. Tai pikemminkin; jos tilanne on muutoin suurinpiirtein samanlainen kuin viime talvena. Eihän se talvi ja lumi itsessään, mutta mutta... kun siihen liittyy monia tosi ikäviä elementtejä ja huolia, niin silloin koko perkeleen talvi on yhtä halolla päähän-hommaa.

Minulla on kyllä yksi ajatus, mutta ei siitä tällä hetkellä sen enempää. Samainen ajatus on pyörinyt päässä menneinä vuosina toisinaan, mutta en ole ryhtynyt sen tiimoilta toimiin. Ehkä nyt aika ja minä olisimme kypsyneet tarpeeksi huomaamaan, että ajatus on ainakin kokeilemisen arvoinen? Sitä ihmetellessäni voin miettiä muita vaihtoehtoja toki. Mikä olisi se ala ja työ, jossa oikeasti viihtyisin? Minun pitäisi kouluttautua jollekin kai kokonaan uudelle alalle, mitä en sitäkään näe minään ongelmana. Ainoa todellinen ongelmani lienee, etten osaa vieläkään hahmottaa olevani 46-vuotias ja etten ole enää ihan niitä kaikkein halutuimpia työntekijöitä minnekään. Mietin tätäkin mopin varressa liehuessani; olen saavuttanut pisteen, että nuoremmat ajavat ohitseni kai alalla kuin alalla. En tosin ole kokenut tätä itse, mutta kaipa se on tosiasia, mikä pitäisi ottaa huomioon. Toisaalta. Ja toisaalta. Juttelin jokin aika sitten S:n kanssa, joka on kouluttautumassa kokonaan uudelle alalle 52-vuotiaana, eikä koe asiassa sen enempää mitään ongelmaa kuin ikärasismiakaan. Minun pitäisi vain löytää se ala, ja ehkä sitä etsiessäni alkaa toteuttaa Ajatustani.

Vesitilanteemme, niin. Putkimies kävi katsomassa tilanteen muistaakseni viikko sitten ja sulki vedentulon päähanasta ja vielä laittoi lämminvesivaraajammekin pois päältä. Päähänan sulkeminen tarkoittaa, ettei mihinkään näistä kolmesta talosta tule vettä, ja sunnuntaina isä oli muistanut, että meillä on olemassa ihan omakin hana. Sillä välin kun me olimme pitämässä hauskaa Hämeenlinnassa, äiti oli kaivanut vesijohdon talon vierestä esiin ja oli kuin olikin löytänyt hanan sieltä. Se suljetttiin, päähana avattiin ja nyt vettä tulee äidille + isälle ja mökkiin, mutta ei meille. Käytännössä se tarkoittaa, että käymme vessassa ja pesulla mökissä, ja rahtaan myös tiskit sinne ja takaisin. Otamme juomavettä sieltä ämpäriin ja tuomme tänne. Pyykit vien äidin koneeseen takakautta (ettei tarvitse nähdä isää) ja voisimme käydä myös suihkussa siellä, mutta ainakin Meltsu on kieltäytynyt siitä jyrkästi ja on käynyt suihkussa + saunassa muualla. Minä puolestani olen suunnistanut Tonin (ja Valtsun) kanssa suihkuamaan ja saunomaan uimahalliin. Eli ei tilanne nyt ihan kaikkein pahin mahdollinen ole, mutta voin kertoa, että ei se ihan mukavakaan ole. Yöllä jos alkaa pissattaa, niin eikun saappaat jalkaan ja pimeässä kipitetään pihan poikki mökkiin. Vähän tylsää.

Putkimies kävi uudelleen viime maanantaina tekemässä korjausarvion ja meille vaihdetaan uudet vesijohdot; vanhat kupariset pois ja muoviset tilalle pinta-asennuksena. Hommaan menee ehkä päivä, mutta milloin hän ehtii, se on eri asia. Pari viikkoa arvioi siihen menevän. Joko sanoin, että onneksi on elokuu ja lämmin?!

Meillä on tosiaan tänään ohjelmassa puutarhajuhlat A:n jaB:n luona. Olen kovasti innoissani (kerrankin), varsinkin siksi, että Meltsu hommasi meille kyydin eikä minun tarvitse olla kuskina! Olemme sopineet myös poislähtöajan etukäteen, eikä se ole kovin myöhäinen, mikä sekin miellyttää minua. Ja todellakin, mikä sää ja keli tulossa! Myös ystäväni S:n puutarhajuhlille. Ja sokerina pohjalla; on juhlat, saan miettiä, mitä laitan päälleni! Uusia vaatteita, uusia meikkejä, oijoijoi.

Herätessäni olin hieman paniikissa, että paljon on tehtävää, ehdinkö tehdä, mutta tässä istuessani ja kahvia siemaillessani olenkin tullut siihen tulokseen, että kitut. Jos minulla olisi ollut paperille kirjoitettu "to do"-lista, olisin repinyt sen ja heittänyt palaset uuniin. Teen mitä teen, ja mikä jää tekemättä, odottaa kyllä vaikka huomiseen. Tässä nyt missään jäniksen selässä olla, minkään kanssa. Ei elämän eikä kotitöiden.

Rohanin ritarit sen sijaan olivat hevosen selässä viime viikonloppuna! Reissumme Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoille onnistui yli odotusten. Olen enemmän kuin iloinen, että Valtsu tuli mukaan, koska se tarkoitti sitä, että nuoriso meni omia menojaan ja minä + Meltsu omiamme. Kävelimme käsi kädessä ja nautimme tunnelmasta, myyjistä ja turnajaisista. Erityisesti turnajaisista, tai siis minä ainakin. Ohjelma oli sama kuin vuosi sitten Hollolassa ja Hämeenlinnassa, mutta ei se haitannut. Romatikko minussa hyrisi mielihyvästä siitä huolimatta. Rohan Tallit on jotain sanoinkuvaamattoman upeaa katsottavaa.

Rohan Tallit

Ostin niitä tavanomaisia eli korun Kelttikorujen kojusta, tällä kertaa oikein kauniin rintarossin, plus tuokkosellisen lusikkaleipiä. Molemmat ovat aivan must-juttu. Lisäksi ostin uuden saippuakupin rikkimenneen tilalle ja (luomu?)leipää. Meltsun kanssa aterioimme eräässä kojussa, otimme annokset pyövelin lihapullia, jotka olivat aivan namnam. 60% nautaa ja 40% kalaa. Kysyimme, mitä kalaa niihin oli käytetty; haukea ja ahventa. Arvelin pääseväni samaa lopputulokseen hauen ja kuhan kanssa. Niin, ja tietenkin ostin karkkiomenoita!!! Rakastan rakastan rakastan karkkiomenoita keskiaikamarkkoinoilla. Söin niitä kaksi, suurella mielihalulla. Niina perheineen oli markkinoilla myös, törmäsimme heihin siellä, uudelleen matkalla parkkipaikalle ja vielä kolmannen kerran Tuuloksessa, jossa pysähdyimme ostamaan hampurilaiset iltapalaksi; Niina + co. pysähtyivät syömään sinne ja Niina sanoi olleensa varma, että mekin olemme siellä. Anyway, sanoin Niinalle ekalla törmäyskerralla, että MAISTA KARKKIOMENOITA, ja Niina oli maistanut, ja kiskaissut hänkin niitä kaksi, olivat niin ihania.

Päivän videoksi jotain, jolla on monia merkityksiä minulle. Tämä tuo mieleen kesän, edellä mainitsemani vanhat työkaverini ja tällä virittäydyn puutarhajuhlien tunnelmaan.


lauantai 20. elokuuta 2011

Toimitusjohtaja siivoaa


Onpahan ollut hulinaa ja hälinää tämä loppuviikko..! Ihan totaalinen (tai ainakin melkein) elämänmuutos tapahtui aivan äkkiä, odottamatta, mutta ei suinkaan itsestäni riippumattomista syistä. Laitoin nimittäin keskiviikkona netin kautta hakupaperit erääseen vuokratyöfirmaan ja olen jo aloittanut työnteon ko. firman leivissä! Töitä tulee ovista ja ikkunoista ja olen voinut jo valita itse minkä työn otan vastaan. Tahtoo sanoa, että ensi viikoksi tarjottiin peräti jo kahta duunia.

Laitoin siis ko. lafkaan hakemuksen täytellen sen netissä, aika ylimalkaisestikin, plus laitoin liitteeksi CV:ni, josta minulle kerran sanottiin, että se oli paras CV,  minkä ko. henkilö oli koskaan nähnyt. Tjah, onhan se ehkä vähän persoonallisempi, ei mikään luettelo tehdyistä töistä, vaan olen mm. kertonut hyvät puoleni ja huonot puoleni, mikä minua motivoi, parhaat saavutukseni jne. ja esim. kertoessani missä olen ollut koulussa ja töissä, kuittaan kotiäitivuoteni "1998-2001 työskentelin kotiäitinä" ja koristaapa CV:ni laitaa pieni lohikäärmeen kuvakin. Muistaakseni olen aina tulostanut sen värillisellä paperille silloin, kun on pitänyt lähetellä paperiversioita, joten ihan varmasti se ei ainakaan jää huomiotta. En kuitenkaan odottanut soittoa asian tiimoilta suurinpiirtein parin tunnin kuluttua, en lyhyttä puhelinhaastattelua, enkä myöskään treffejä torstaina.

Tapaaminen henkilöstöneuvottelijan kanssa oli hauska. Olin panostanut ulkonäkööni, jotta minusta ilmenisi, että olen aikuinen nuorekas hiukan sekopäinen frouvasihminen, ja muistuttelin itselleni, miten ihmisten kanssa käyttäydytään. Tiesin jo, mitä haluan ja mitä en, ja kerroin rehellisesti, miksi haen lisätöitä ja miksi nimenomaan en tahdo pitkäaikaisia töitä enkä varsinkaan vakituista duunia tässä vaiheessa. Ilmoitin olevani valmis tekemään oikeastaan minkä tahansa alan töitä, mihin kykyni riittävät, eikä mitään alarajaa ollut eli olin valmis lähtemään töihin vaikka vain yhdeksi päiväksikin. Ainoastaan lastenhoitoalan duunit rajasin pois; kenenkään kakaroista en ala ottamaan vastuuta enkä muutenkaan työskentelemään lasten kanssa, koska vaikka itsekin olen äiti, en osaa olla lasten kanssa luontevasti. Neuvottelija ymmärsi tämän hyvin; itsekin neljän lapsen äitinä hän tunsi ihan samoin. Kaikki muu minulle kävi; teollisuuden työt (en pelkää liata käsiäni), toimistotyöt, eläinten parissa tehtävät (en ole allerginen), puutarha ja siivouskin toki. Neuvottelija oli innoissaan ja sanoi, että kyllä siulle töitä löytyy tuolla asenteella.

Niinkuin löytyikin. Ehdin juuri ja juuri kotiin ja olin nassuttamassa texmex-chiabattaa, kun puhelin soi ja minulle tarjottiin seuraavaksi päiväksi yhden päivän keikkaa. Vakituinen siivooja oli sairastunut ja pitäisi mennä siivoamaan ensin erääseen isoon tehtaaseen ja vielä sitten iltapäivällä pariksi tunniksi hiukan siistimpään paikkaan. Otin duunin vastaan, heräsin seuraavana aamuna klo 4 nukuttuani yöllä äärimmäisen huonosti syistä, jotka kerron tuonnempana ja olin sovitussa paikassa tikkana klo 6. Työpäiväni päätyttyä klo 14 menin vielä toimistolle allekirjoittamaan muutamia papereita ja kun nauraen ihmettelin, että töitä alkoi tulla ovista ja ikkunoista, neuvottelija otti jälleen esiin asenteeni. "Se on kuule tuo siun asenne kun vaikuttaa tässä paljon."

Ihan oikeasti, asenteeni?! Miten minä olen ajatellut melkein, että asenteeni on yleensä ottaen asia, jonka ei pitäisi vaikuttaa siten, että työnantaja soittelee niin kotiin kuin työpaikallekin tarjoten lisää töitä? Minähän olen aikamoinen laiskimus ja vähän outolintukin. Vai onko kyse SIITÄ asenteesta, että vaikka minun ei ole mikään pakko hakea töitä - enhän ole työtön - niin haluan silti lisäduunia sillä asenteella, että kaikki käy, koska haluan säilyttää oman "vapauteni" ja koska haluan kokeilla erilaisia töitä miettiessäni, mikä minusta tulee isona. Ja toki tarvitsen/haluan rahaakin, ilman muuta kerroin myös sen. En tietenkään harrasta mitään hyväntekeväisyyttä; haluan tienata extraa, ja lisäksi haluan jotain tekemistä ainakin talveksi. En halua hitaasti näivettyä kotona. Tuntuu kuitenkin aika hassulta, miten niin monet työttömät istuvat kotona ilman töitä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, kun töitä ei muka ole. Olen itsekin tehnyt niin. Ja nyt sitten, minä, joka EN OLE TYÖTÖN ENSINKÄÄN VAAN YRITTÄJÄ JA TJ saan töitä melkein sormiani napsauttamalla. Kun en vain ole kranttu. Neuvottelija sanoikin vanhan kuluneen fraasin: kyllä töitä aina tekevälle löytyy. Näyttää olevan totta. Ja ei, en sano, että ihmisen pitäisi ottaa vastaan itselle epämieluista työtä. Ei mielestäni tarvitse. Mutta jos tosiaan tahtoo tehdä töitä, niin kannattaa ottaa vastaan mitä tarjotaan.

Tein tosiaan eilen täyden 8 tunnin työpäivän hikisenä ja pää jyskyttäen. Kesken päivän minulle soitettiin ja kysyttiin halukkuuttani rappukäytäviä siivoamaan ensi viikoksi ja sanoin olevani halukas. Ei mennyt kuin hetki, kun minua työkohteessa opastanut henkilö kysyi suunnitelmiani ensi viikoksi; josko ehtisin heille pariksi päiväksi silloinkin. Olisin ehkä pystynyt perumaan lupaamani duunin numero yksi, mutta menen mieluummin tekemään itsenäistä työtä omaan tahtiini kuin pyörimään toisten jaloissa. Koin vähän epämiellyttäväksi tyhjennellä ihmisten roskiksia heidän kohdellessaan minua kuin olisin ollut ilmaa tai itsekin roska... Siis oikeasti; eilen ärsytti kohteessa numero kaksi erityisesti eräs neiti/rouva, joka kirjaimellisesti katseli minua pitkin nenänvarttaan eikä edes heitä sanonut. Teki mieli sanoa, että turhaan nyrpistelet, mokomakin konttorirotta.

Olen tällä hetkellä enemmän kuin tyytyväinen tähän ratkaisuuni, jonka keksin melkein ex  tempore. Koska en ole työtön, minun ei tarvitse ajatella sellaisia asioita kuten karenssi ja päiväraha. Voin kieltäytyä minulle tarjotusta työstä, voin lähteä päiväksi johonkin kohteeseen miettimättä, miten se vaikuttaa päivärahaan. Minulle maksetaan tehdystä työstä ja palkka kerryttää lomarahaa ja eläkettä. Loistava ratkaisu.

Meltsu tosin on hieman äimänkäkenä ja huolissaan kaikesta mahdollisesta. Hän on joskus tarjoutunut hankkimaan minulle suhteillaan esim. siivoustyötä ja olen aina sanonut, että siivoamaan en lähde. Nyt sitten hainkin töitä ihan ITSE ja aloitin hommat siivoamalla.

Mutta, minä päätän itse ja teen itse.

Torstaina, käytyäni haastattelussa, lähdin shoppailemaan ajatuksenani shoppailla. Siis kyllä, en mennyt vain katsomaan kaikkea, vaan päätin hemmotella itseäni ostamalla. Äiti nauroikin jälkeenpäin, että tuhlasin ensimmäisen palkkani jo ennen kuin olin sitä tienannutkaan, mutta hui hai sanon minä. Tarvitsin ja ansaitsin 4 tunnin shoppailukierroksen, olen minä vaan niin ihana. Ensin menin Sokokseen, jossa hypistelin meikkejä ja siveltimiä. Olin päättänyt, että tarvitsen juuri sellaisia siveltimiä, joita olen nähnyt nykyisessä mieliohjelmassani "10 years younger", sillä olin jo ostanut meikkivoidesiveltimen ja sen hyväksi havainnut. Hinta ja laatu eivät kuitenkaan kohdanneet joten ajauduin korupuolelle ostamaan yhteensä neljä paria korvakoruja. Kaksi paria hopeisia nappeja, joissa on vihreät kivet ja kaksi paria hopeisia renkaita. Olin onnesta kuutiona hetken ne löydettyäni, sillä viimeinkin sain juuri sellaisia korvakoruja, joista olen pitkään haaveillut! Minulla oli aikoinaan kultaiset napit, joissa oli rubiinit, suosikkikorvikseni kautta aikain, ja on niistä toinen vieläkin jäljellä... niin, siis, olen pitkään halunnut vastaavia smaragdeilla (viimeiset 20 vuotta), mutta koska ei minulla tietenkään olisi varaa a) kultaisiin ja b) smaragdeihin, niin hopeiset jollain feikkikivillä ovat ihan passelit. Rivi niitä näyttää NIIN somilta korvalärpykässäni. Renkaat taas, minulla on tosi kivat renkaat, mutta ne ärsyttävät korviani, koska eivät ole hopeaa. Nyt voin pitää näitä uusia monta päivää peräkkäin, eikä ala kutista. Sokoksen herkkuosastolta tarttui mukaan HK:n maksapasteijaa (vaikea löytää sitä mistään paitsi jouluna) Meltsulle ja Tonille & minulle ostin pieniä maistipaloja erilaisista juustoista. Toni ihastui yllättäen parmesaaniin ja nyt yritän totuttaa häntä muihinkin juustoihin.

Triossa pörräsin läpi kaikki seppälät, henkkamaukat ja muut. Bodyshopista löytyi sopivat siveltimet kohtuuhintaan, ja Henkkamaukasta iiihana viininpunainen tunika ja vain 7 eurolla harmaat iii-iihanat reisitarkulliset pillifarkut tai mitkä lie. Aivan upeat kuitenkin. Sukkia ostin myös, oikein karkkiväreissä (kotisukiksi) ja vielä löysin Seppälästä peräti kahdet rintaliivit, kun olivat 9,95€ koko liivivalikoima. Aleksi 13:sta mukaani lähti maailman ihanin oranssi (kyllä!) olkalaukku ja Anttilasta paitsi huulipunia niin myös Iittalan/Marimekon iki-ihania primavera-kuppeja ja -tasseja. Olivat nimittäin plussakortilla vitosen kuppi tai tassi (murokuppi oli 7€) ja ostin molempia kolme - ja koska minulla sattui olemaan vitosen plussaseteleitä mukana vino pino, kupit eivät itseasiassa maksaneet yhtään mitään. Ostin kaksi vadelmanpunaista (kausiväri) kuppi+tassiparia ja yhden sinisen.

Kun viimein kotiuduin, piti alkaa laittamaan kämppää vieraskuntoon, koska S oli tulossa meille yöksi. Siivosin aulan ja laitoin pedin sinne, ja laitoin oikein hartaudella päivälliseksi kanacurrya, josta tulikin sen makuista, että se oli tehty enemmän kuin hartaudella. Herrrrkullista ja herratkin tykkäsivät, eikä Meltsukaan ollenkaan hiffannut, että olin survonut sekaan kokonaisen chilipalon. Siihen touhuun tuli äiti kysymään, onko meillä jokin vesilaite päällä, koska isä väittää, että meillä vuotaa jokin. Ilmoitin, että niin vuotaakin. Olin nimittäin jo parin päivän ajan ihmetellyt outoa ääntä; aivan kuin lämminvesivaraajaan tai jonnekin tulisi koko ajan vettä... semmoinen outo suhina! No hiphurraa. Isäkin könysi meille asiaa tsekkaamaan ja kun näin, että äijä tulee ovesta, minä painuin peräkammariin istumaan ja paiskasin väliovet kiinni perässäni. Rakastava tytär. Isän lähdettyä tulin takaisin ja äiti sanoi saaneensa määräyksen alkaa repiä vessan lattiaa seuraavana aamuna irti, että nähtäisiin, mikä vuotaa ja minne ...! Naurusta ei ollut tulla loppua; melkein 7-kymppinen, hentoinen äitini repimässä vessan lattiaa irti ja siirtelemässä pesukoneita ja muita mööpeleitä.

Summa summarum, kaiken tämän torstain tohinan jälkeen, kun pääsin sänkyyn tuossa kymmenen pintaan, en todellakaan pystynyt nukkumaan. Uni ei tullut silmään millään ja lopulta heräsin klo 4 kamalassa päänsäryssä toteamaan, ettei kannata enää yrittääkään nukkua, kun herätys oli klo 4.20. Selvisin päivästäni kuitenkin sisulla ja päänsärkylääkkeiden voimalla ja kun lopulta ehdin kotiin klo 16, palkitsin itseni pitkällä likoamisella Vesijärvessä. Kyllä vain; vesi on yhä uimalämmintä. Illalla löin varpaani sängynjalkaan ja kaaduin kaikkeni antaneena petiin ennen kymmentä, käymättä kertaakaan Azerothissa koko päivänä, varvasta särki ja jaloissa tuntui, että olin ollut jaloillani koko päivän, mutta - - - OLEN MINÄ AIKA EPELI.

Mitä vesivahinkoon/vuotoon tulee, niin sitä ihmetellään edelleen. Suuren osan päivästä vesi onkin poikki, suljettuna kaivon säätimestä,ja laitetaan sitä sitten auki sen mukaan mitä tarvitaan, kuten pyykkäys, iltapesut yms. Meltsu soitti tänään J:lle (äidin pyynnöstä) ja kyseli katsomaan tilannetta, koska isä ei ole osannut ryhtyä mihinkään asian tiimoilta kuultuaan että vakioputkimiehemme ei ehtisi kolmeen viikkoon. J tulee katsomaan tilanteen ja meillä oli äidin kanssa vähän puhe, että jos se on sellainen, että lattia pitäisi ottaa ylös, sitä ei tehdä, vaan putket uusitaan sen kummemmitta seremonioitta ja ne vedetään nimenomaan pintavetoina, ei lattian alle. No, tilanteessa ollaan ehkä vähän viisaampia, kunhan J ehtii käymään.

Muuten, sähköremonttimme kaatui siihen, että sähkömies, joka kävi katsomassa tilanteen ja tekemässä alustavan suunnitelman, ei koskaan sitten ottanut yhteyttä meihin. Pyysin alustavaa hinta-arviota, eikä sitä koskaan tullut. Toki olisimme voineet soittaa ja kysellä, missä se viipyy, mutta hermostuimme siihen, että niin monta kertaa piti ko. herralle soitella jo siitä, että yleensä tuli käymään täällä, että totesimme klassisesti "pidä tunkkis". Olkoon, jos ei työ kerta kelpaa. Täytynee jossain vaiheessa etsiä sähkömies, jota kiinnostaa raha ja työ. On vain hieman niin, etten tiedä, kannattaako tänne mitään alkaa laittamaan, kun en tiedä, kuinka kauan tässä asumme. Niin moni asia on nyt auki. Toki haluaisin asua tässä hamaan hautaan asti, mutta mutta. Jaksaako enää talvia täällä, tai jaksaako ehkä paremmin, jos on muutakin tekemistä kuin tuijotella hankia ja palella. Kauanko isä on kuvioissa, mitä ja paljon Meltsu jaksaa ja kuinka kovasti haluamme muuttaa kokonaan hiiteen täältä armaasta Suomestamme.

KAIKKI on nyt auki, ja samalla kaikki ovet ovat avoinna minulle ja meille. Se tuntuu hyvältä. Jännittävältä.

Hyvältä tuntuu myös mennä huomenna Hämeenlinnaan keskiaikamarkkinoille. Meltsu tulee mukaan, samoin Valtsu. Meille tulee kivaa!


keskiviikko 17. elokuuta 2011

Ruusuvoita


Eilen sain viimeinkin tilaamani ziajan tuotteet. Koville se otti..! Tilasin ne 8.7, joten niiden saaminen kesti yli kuukauden ja vaati useampia sähköposteja. Ensin odottelin kiltisti kai kolmisen viikkoa, ja sitten tiedustelin, joko paketti on tulossa... sain vastauksen, että on lähetetty, mutta lienee kadonnut jonnekin, koska ei ole tullut perille. Sain lupauksen uudesta paketista, mutta ylläri pylläri - sekään ei löytänyt perille! Reilun viikon odoteltuani laitoin s-postia ja ilmoitin, ettei tarvitse vaivautua. Otin yhteyttä maahantuojaan ja kysyin, voiko heiltä tilata; teoriassa ei, mutta koska en ollut saanut tuotteita jälleenmyyjän kautta, lupasivat laittaa minulle haluamani tuotteet poikkeuksellisesti sieltä. Sanoivat myös ottavansa yhteyttä jälleenmyyjään, ja niin olivatkin tehneet. Minulle kerrottiin, että kaksi lähetystä on laitettu maksikirjeinä, molemmat kadonneet taivaan tuuliin, mutta nyt yritettäisiin vielä kerran ja laitettaisiin normaalina postipakettina. Hyvityksenä kaikesta harmista maahantuoja laittaa minulle tuotenäytteitä pienen paketin.

Eilen tosiaankin tuli paketti! Mutta ei vain kuulu tuotenäytteitä, eikä saamassani paketissa myöskään ollut laskua... No, jos en saa ilmaisnäytteitäni, en niiden perään ala kyselemään, mutta laskun toki haluaisin maksaa, joten jos sitä ei tule erillisenä lähetyksenä muutaman päivän sisällä, pitänee taas ottaa jälleenmyyjään yhteyttä ja kysellä. Vähänkö ammattimaista toimintaa - NOT. Jatkossa ostanen ziajan tuotteet ihan kaupasta, teen vaikka tikusta asiaa Helsinkiin sen verran, että voin samalla käydä maahantuojan myymälässä.

Ziajan tuotteet kuitenkin ovat niin mainioita, että olen valmis näkemään vähän vaivaa niitä saadakseni! Suosittelen lämpimästi.

ZIAJA

Ziajalla näkyy olevan jälleen kilpailukin, jossa voi voittaa kaakaovoi-tuotteita, käykäähän osallistumassa. Kokemuksesta tiedän, että kilpailut ovat oikeita ja niissä voi voittaa.

Tuntuu melkein kidutukselta herätä kuudelta arkiaamuisin. Tänä aamuna mietin, että en ole tehnyt tätä sitten 1980-luvun puolivälin, jolloin olin ensimmäisessä työpaikassani. Työ alkoi klo 8 ja koska bussi meni talomme ohi klo 6.45, herääminen kuudelta oli must-juttu. Sittemmin aloin kulkea henkilöautolla, jolla matka taittui huomattavasti nopeammin ja pystyin lykkäämään heräämistänikin myöhemmäksi. Nyt sitten pitää palata näihin kukonlauluheräämisiin..! Tai ei siis tietenkään pidä, koska mikäpä minua estää jatkamasta unia Tonin laittautuessa kouluun itsenäisesti (ei hän minua siihen tarvitse), mutta näin minä olen päättänyt ja näin minä haluan tehdä. Sitä paitsi, kun pääsen kammarista keittiöön ja saan silmäni kunnolla auki, kaikki onkin jo helpompaa. Ei sitten edes tee mieli mennä takaisin nukkumaan. Aika tosin meinaa tulla vähän pitkäksi. Talvella luultavasti sekoan kokonaan toimettomuuteeni. Edes minä en jaksa takoa WoWia koko päivää, eikä siivoamista ja kotitöitäkään loputtomiin riitä. Työpaikkoja olen katsellut ahkerasti, mutta en ole löytänyt mieleistäni. Hankalaa, kun tuntuu, etten osaa mitään. Työttömäksi työnhakijaksikaan en kai voi ilmoittautua, koska en ole työtön, vaan yrittäjä ja toimitusjohtaja. Pitää vain olla omatoiminen. Voi plääh. Haluaisin kuitenkin jotain tolkullista, minkä takia minun ei tarvitsisi olla erossa perheestäni eli työ jossain toisella puolella Suomea ei ole ehkä varteenotettava vaihtoehto. Malagassa olisi mukavalta vaikuttava duuni, mutta luulen, että siinä asiassa perhe taas älähtäisi, vaikka itse sinne voisin lähteäkin.


maanantai 15. elokuuta 2011

Aamu aamu auvoinen


Pellolla tepastelee neljä kurkea, en olisi niitä huomannutkaan, jos Mindi ei olisi päättänyt alkaa komentamaan mokomia ja piti sellaisen elämän, että piti oikein mennä katsomaan, mitä neiti komentaa. Kurkiperhe. Tai ainakin oletan, että siinä on äitikurki, isäkurki ja kaksi pienokaista. Kaksi näyttävät pienemmiltä, mutta mikään kurkiasiantuntija en ole, enkä mene vannomaan, että kyseessä olisivat emot ja poikaset. No, ihan sama, komeita ovat pellolla arvokkaasti astellessaan.

Jokunen vuosi sitten viereisellä pellolla oli kokonainen kurkiparvi aamuisin (hyvin varhain aamuisin!) aterioimassa, ja taisi joukossa olla muutama hanhikin. Koko porukka piti aikamoista älämölöä ja vaikka siihen ei voinut olla heräämättä, meteli ei haitannut minua pätkääkään.

Viikonloppu meni aivan perseelleen. Olen ollut pitempään erittäin kiukkuinen, eikä rentouttavaksi ajateltu viikonloppu todellakaan rentouttanut, vaan sisälsi sättimistä ja lentäviä T-paitoja. Sisälläni on edelleen patoutunutta kiukkua, jota ei ole helppo saada sieltä ulos. Tunnen olevani räjähtämäisillään oleva pommi, eikä tuleva viikko ainakaan helpota asiaa. Parasta varmaan suunnata tämä kaikki ylimääräinen energia siivoamiseen. Eilen, perheen ollessa yhteisellä juontokeikalla, jo hiukan siivoilinkin, tai pikemminkin siistin ja järkeistin. Siirsin Meltsun noin viisikymmentä deodoranttia parempaan paikkaan vessasta ja sain heitettyä sieltä yhden vanhan hyllynromun roskiin. Meltsulle jätin tasan 3 tuoksua ja ilmoitin, että kunhan hän on käyttänyt niistä yhden loppuun, tuon piilostani uuden tilalle. Samoin otin hänen (mustien) T-paitojensa valtaamaan senkin kaapin takaisin omaan käyttööni ja survoin... ei vaan nätisti viikkasin, hänen paitansa senkin laatikoihin. Nyt senkissä on taas toinen kaappi lakanoille ja tyynyliinoille ja toinen pyyhkeille, kuten kuuluukin ja oikein on.

Suloisen kesän jälkeen totuus siitä, että kesää seuraa syksy ja sitten kamala talvi, alkaa hiipiä takaraivolta todellisuuteeni ja sekin osaltaa saa aikaiseksi melkein paniikkifiiliksiä. Niin moni asia tuntuu roikkuvan ilmassa. Selaan avoimia työpaikkoja ja vuokrattavia asuntoja ja ihmettelen, mitä teen elämälläni. Eilen löysinkin aivan ihanan, tai ainakin minulle sopivan asunnon, kerrostalokolmio, toisesta kerroksesta, on hienot näköalat ja kellarissa jopa uima-allas, mutta Meltsu ilmoitti heti, että kerrostaloon hän ei muuta. Aijaa. Ja vasta lauantaina herra isäntä kirosi sitä, että haluaa muuttaa jonnekin, missä voi käydä suihkussa ilman että kuuma vesi loppuu kesken ja likakaivo virtaa pitkin pihaa. Kysyi sitten, että eikö ole omakotitaloja. Juu, olihan siellä sopivalla alueella omakotitalokin. 6 huonetta ja keittiö, puolitoistatuhatta per kk.

Onneksi Toni vaikuttaa olevan suorastaan ihastunut uuteen kouluunsa. On innostunut niin opettajista kuin uusista kavereistaankin.

Tällä viikolla alkaa ilmoittautuminen työväenopistoonkin. Ilmoittaudun espanjan kielen kurssille ja Toni sille samalle ja lisäksi 13-17-vuotiaille tarkoitetulle sanataiteen kurssille, jonka tarkkaa nimeä en nyt muista.

Ja vielä pitäisi päättää, mikä minusta tulee isona.


perjantai 12. elokuuta 2011

Ai ai arkea


Tonin koulu alkoi eilen - auts. On tässä tottumista meikäläiselläkin taas ns. normaaliin päivärytmiin, pojasta itsestään puhumattakaan. Tosin luulen, että Tonin on helpompi tottua kuin minun..!

Koulua on joka päivä klo 8-14 ja vaikka meiltä on omalla autolla vajaan puolen tunnin matka koululle, niin kuljetusjärjestelyistä johtuen Tonin on lähdettävä matkaan kotoa jo puoli seitsemältä.Olen ehkä ylisuojeleva, hysteerinen äiti, mutta minusta tuo on hiukan liikaa 12-vuotiaalle. Mutta minkäs teet, valituksen kuntaan, vai? Ei auta, sillä kuljetus on järjestetty siten, että se on juuri ja juuri niissä rajoissa, mikä on "laillista". 12-vuotiaan koulumatka saa kestää 2,5 tuntia, ja 13-vuotiaan 3 tuntia. Tonilla taitaa itse asiassa mennä matkoihin YLI 2,5 tuntia eli jos alkaisin vääntää peistä, Tonille pitäisi järjestää joku spesiaalikuljetus, mutta kannattaneeko tuo? Ensi lukukaudella matka saa joka tapauksessa kestää sen huimaavat 3 tuntia.

Oikeasti, aivan älytöntä - kuten sanoin, omalla autolla kotipihasta koululle menee aikaa näin kesällä ehkä 20 minuuttia, ehkä vähän pitempään. Nyt Toni ensin pyöräilee pysäkille, sitten hyppää taksiin, ja sitten vielä bussiin. Koulun jälkeen sama toisessa järjestyksessä. Onneksi kotimatka on nopeampi, koska odotusaikoja ei ole, vaan bussi lähtee heti koulun loputtua ja taksi odottaa jo bussipysäkillä. Ei voi mitään; mielessä käy aika useinkin, että eikö kunnalle olisi kuitenkin halvempaa järjestää ihan oma koululaisbussivuoro? Ei kai sitten. Järjen käyttökin on kiellettyä, luonnollisestikin.

Tonia tsempatakseni ja sympatiseeratakseni olen päättänyt nousta aamuisin samaan aikaan hänen kanssaan. Se tietää minullekin ylösnousua aamuisin klo 06... iiks. Tänään olen keikkunut hereillä siis jo yli viisi tuntia ja ihmettelen, mitä tekisin seuraavaksi. Minulla on kummallinen fiilis siitä, että tämän syksyn aikana talo alkaa hohtaa puhtauttaan ja entistä enemmän tavaraa lentää kaaressa roskiin. Olen nimittäin pelannut jo useamman tunnin WoWiakin, enkä ainakaan juuri nyt jaksa enempää, vaikka olenkin kovasti innostunut leveelaamaan uutta hahmoani, peikkodruidityttö Ummamia. Nyt en keksi kertakaikkiaan muuta tekemistä kuin alkaa siivota...! Ja silittää, tietenkin. Ei ole juuri mitään ihanampaa kuin huiskia silitysraudan kanssa ja kuunnella samalla radiota. Tosin siihen tarvitaan sopiva mielentila.

Muutama päivä sitten sain tankokaapinkin siivottua ja viskoin sieltä roskiin sellaiset vaatteet, jotka roskiin joutivat, plus porstuan kaappiin ne vaatteet, joista en raaski luopua, vaikka ne eivät päälleni enää mahdukaan. Kuten hääpukuni.  Meltsukin kiltisti sovitti jokaisen paitansa ja kaappiin takaisin pääsivät ne, jotka mahtuivat jälleen päälle, eivät olleet liian isoja ja joita hän oikeasti arveli vielä joskus käyttävänsä. Eihän ole mitään tolkkua säilyttää kaapissa sopivia vaatteita, joista ei kuitenkaan pidä sen vertaa, että ikinä käyttäisi niitä. Ehkäpä tänään käyn vielä kertaalleen läpi kaappiin jääneet vaatteet ja leikin niillä hiukan. Nyt kun jäljellä on järkeviä, sopivia vaatteita, niistä saa aivan ihania asukokonaisuuksia.

Aivan ihana asukokonaisuus minulla oli päälläni toissapäivänäkin, kun vietimme päivän Linnanmäellä. Tunsin itseni Oivalliseksi Ihmiseksi sinisessä tunikassani, uusissa sini-valkoisissa farkuissani, ruskeissa ns. painijankengissäni (saappaissani) ja olallani leopardikuvioinen iso laukku. Oo ja nam.

Mitä Linnanmäkeen itseensä tulee, niin meillä oli siellä kertakaikkisen mukava Tonin viimeinen lomapäivä. Meltsukin piti päivän vapaata ja hurvittelimme sydämemme kyllyydestä vailla mitään aikatauluja ja suunnitelmia. Minä uskaltauduin viimeinkin vuoristorataan! Totta se on, en ollut koskaan aiemmin testannut Linnanmäen Vuoristorataa, vaikka olin pyörinyt paljon hurjemmissakin laitteissa Disneylandissa... Kai se puuhäkkyrä näytti jotenkin pelottavalta, plus että alhaalta katsottuna vaunu kulki niin korkealla ja minulla on pientä pelkoa korkeita paikkoja kohtaan. Mutta nyt Meltsu sai houkuteltua minut mukaan lupaamalla istua vieressäni ja että saan pitää silmät kiinni jos pelottaa. Oi joo, pelottikin sen verran, että tosiaan laitoin alamäissä simmulit kiinni - nimittäin ensimmäisen ajon aikana! Toisen ajon ajan pidin silmät auki ja kolmannella ja ja ... Juu, ei jäänyt vain yhteen ajokertaan se hupi. Vuoristorata on IHANA!

Toissapäiväksi osui hieno ilma, oli lämmintä ja aurinkoista, mutta tänään on taas hemmetin kalsaa ja syksyistä. On vähän sellainen fiilis, että kesä oli nyt tässä ja mitään ei olekaan odotettavissa ennen joulukuuta.

Päivän videoksi jotain, mikä taatusti piristää minua. Adam Lambert on yksi niistä miehistä, joka minä haluaisin olla. Aivan, ei mies, jonka kanssa haluaisin naida, vaan joka haluaisin olla. Pidän kauniista miehistä sillä mielellä, että he edustavat jotain, mitä minä tahtoisin olla tai jopa tunnen olevani. Ainoa julkkismies, jota ajattelen sillä mielellä, että voisin hypätä hänen kanssaan sänkyyn JOS asiat olisivat jotenkin toisin, on über-ori Till Lindemaan. Aa-ah ja ooh päälle. Hän ei todellakaan ole "kaunis mies".


tiistai 9. elokuuta 2011

Aurinkoa sateeseen!

Säiden puolesta viime päivät ovat olleet hassuja. Viime viikolla oli hyytävän kylmää ja melkein pakkasöitä, joita kai on kiittäminen siitä, että uimavesi ei ole enää niin kovin lämmintä, vaikka nyt on taas ollut hyvinkin lämpimiä säitä, hellepäiviä ihan. On vasta elokuun alku, eli vielä kesä, mutta ilmassa on selkeä häivähdys syksystä. Johtuneeko sitten juuri noista kylmistä säistä vai mistä? Tänään kumminkin näyttää ulkona ihan tavalliselta kesäiseltä sadepäivältä, jyristeleepä ukkonenkin jossain päin Suomea parhaillaan.

Elloksen pakettini saapuikin eilen ja jaksaa ilahduttaa minua yhä tänäänkin. Olen kovin tyytyväinen ostoksiini ja siihen, että jokainen vaatekappale oli vähintäänkin passeli! Tai itse asiassa, housut ja toinen mekko olisivat voineet olla yhtä numeroa pienemmätkin (44!), mutta hyvä näinkin, eipähän ole sitä vaaraa, että alkaisi puristaa mistään. Erityisen ihastunut olen kenkiini, ne ovat aivan über söpöt, mummoankkamaiset ja maiharit samaan aikaan. Sopivat niin hameen kuin housujenkin kanssa.

Mitähän ihmettä minulle on tapahtumassa, kun olen löytänyt äkkiä sisäisen naiseni?

Muutenkin muutaman ikävämmissä fiiliksissä vietetyn päivän jälkeen tuntuu kuin päivä taas paistaisi risukasaan. Ei, mitään ei ole tapahtunut, mutta kun ottaa etäisyyttä ajallisesti asioihin, ne näyttävät aivan toisilta. Tai ei niinkään... samoilta ne näyttävät, mutta minun asenteeni on muuttunut. Minun pitäisi AINA muistaa tämä; asiat näyttävät toisilta yhden nukutun yön jälkeen. Noin vertauskuvallisesti sanottuna, jotkut asiat (monet) vaativat toki useammankin nukutun yön, mutta itse idea ei kuitenkaan muutu mihinkään - etäisyyden ottaminen asioihin asettaa ne monesti sille paikalle, johon ne kuuluvat.

Päivän videoksi eilisen tapaan Lappareita... yksi parhaista sketseistä ever.


maanantai 8. elokuuta 2011

Ärsyti ärsyti

Aloittaisinko aamuni ja viikkoni marisemalla ja kiukuttelemalla? Vai toteaisinko vain "mitä välii" ja porskuttaisin eteenpäin taattuun tyyliini? Mitään ennestään tuntematonta syytä ei kiukutteluun kumminkaan ole, eikä se sitä paitsi oikeastaan johda yhtään mihinkään. Tuntuu kuin kehittäisin nyt itselleni pahaa tuulta vain siksi, että voisin olla pahalla tuulella. Ei taida olla järkevää.

Muutama asia pitää kuitenkin marista pois; netistä tilaamani tavarat, jotka eivät vieläKÄÄN ole ehtineet minulle asti! Tilasin jo kuukausi sitten eräästä kotimaisesta nettikaupasta ziajan tuotteita, joihin ihastuin totaalisesti voitettuani niitä koko setin keväällä. Tuotteet sopivat iholleni ja oikeasti toimivat kuten niiden luvattiinkin toimivan. Minkään muun tuotteen en ole huomannut vaikuttavan ihooni ulkoisesti, mutta käytettyäni saamani purkit ja purnukat loppuun, huomaan ihoni olevan selkeästi heleämpi ja siloisempi. Ei niin ettäkö minulla nyt kovin paljon vekkejä naamassani olisi muutenkaan. Ei ole. No, kumminkin, tilaamiani tuotteita ei ole näkynyt eikä kuulunut, ja viikko sitten jo kyselinkin niiden perään s-postitse. Sain vastauksen, että tuotteet on postitettu minulle "jo aikoja sitten", mutta ovat ilmeisesti kadonneet matkalla. Minulle luvattiin laittaa uudet tuotteet tulemaan ja niitäkin olen nyt siis odotellut jo viikon. Miten helvetin kauan kestää yhden paketin saapuminen Helsingistä? Matkaahan on huimaavat reilu sata kilometriä, paketti olisi ehtinyt tänne jo vaikka kävellen.

Ja Elloksen paketti sitten, sekin on postitettu viikko sitten ja aina vain odottelen. Sen sijaan Varustelekasta tilaamani tuotteet tulivat muutamassa päivässä, kuten luvattu oli.

Tuolta em. Varustelekasta tilasin Meltsulle housut ja vyön. Herra nimittäin viimeinkin otti vaarin marinastani koskien hänen pukeutumistaan ja paitsi että osti uusia sopivankokoisia vaatteita, niin lopultakin eilen teki inventaarion vaatekaapissaan ja viskoi menemään liian isot vaatteet, liian pienet vaatteet ja ne vaatteet, joita hän ei käytä. Meillä on ollut vääntö ko. asiasta mielestäni toukokuusta asti ja se oli pikkuhiljaa kasvanut jo todella isoksi asiaksi, ainakin minun mielessäni. Ärsyttävää pyydellä yhtä pikkuasiaa kuukausitolkulla, varsinkin kun itse toimenpide vei Meltsulta viitisen minuuttia..!!! Mutta nyt viimeinkin hänen kaappiinsa mahtuu taas tavaraa. Pitänee tehdä kurkistus myös tankokaapin puolelle, mielestäni Meltsulla on siellä joitakin housuja ja paitoja, joita hän ei ole käyttänyt vuosiin. Eivät ole mahtuneet päälle tai eivät muuten vain miellytä; jos niillä ei edelleenkään ole käyttöä, kiertoon vain.

Mutta Varustelekasta siis. Meltsu mietti ostavansa itselleen armeijatyyliset housut ja hakikin kaverilta meille kolmet housut kokeiltavaksi (ko. kaveri myy Leather Heavenin tuotteita). Kaikki sopivat kyllä Meltsulle, mutta väri oli väärä joka vaatteen kohdalla. Kokeilin itsekin yksiä housuja ja woah - ne sopivat minulle kuin nenä päähän. Todella mukavantuntuiset päällä, joten omin ne itselleni. Lahkeet pitää vain lyhentää, sen teenkin tänään, samalla kun lyhennän Tonin uudet levikset. Oikeanväriset housut Meltsulle löytyi sitten tuolta Varustelekasta, suosittelen. Jos tämä olisi Facebook, klikkaisin "tykkää".

Tonin housujen ostaminen oli temppu sinänsä. Esiteini poika, jolla on leveä lantio on aika haastava tapaus. Minulla oli mielessäni ajatus, että farkkujen erikoisliikkeestä varmasti löytyy kokoja ja malleja, ja ennen kaikkea asiantuntemusta, mutta auts, miten väärässä olinkaan. Menimme Lahden St Lousiin ja paikka oli kaikinpuolin pettymys. Toin ihan selkeästi julki, että tarvitsemme lapselle mukavat farkut ja pyysin huomioimaan, että lapsella on leveä lantio, mutta ilmeisesti myyjän mielestä "one size fits all" ja toi tyrkylle pelkästään kapeata perusfarkkua. Että nämä ovat suosittuja pojilla. Kun lopulta löytyi koko, joka mahtui perseestä ja reisistä, vyötärölle jäi 20 cm tyhjää tilaa, mutta myyjän mielestä se ei ollut ongelma, koska extran pystyi kuromaan kokoon vyöllä ja peittämään t-paidalla. Ei hyvää päivää. Koska housujen hinta ei ollut ratkaiseva tekijä ts. olin valmis maksamaan paljonkin sopivista housuista, en kai maksaisi itseäni kipeäksi sellaisista, jotka pitäisi rutata vyöllä kokoon?

Lampsimme kadun toiselle puolelle Sokokseen, josta löysimme sopivat ja istuvat farkut varsin vähällä vaivalla, ilman myyjän apuakin. Sokoksessa oli paljon monipuolisempi valikoima niin malleja kuin kokojakin ja siinä kävi niin, että ensimmäiset housut, joita Toni sovitti, lähtivät mukaamme. Levikset nekin, joustavat, loose fit, ja vaikka hintaa tuli 80 euroa, niin olen tyytyväinen ostokseen. Ei kiristä mistään, eikä tarvi vyöllä kuroa mitään kasaan, eri asia jos haluaa käyttää vyötä asusteena.

Mutta missä ne mun farkut viipyy? Äkkiä tänne. Tahtoo. Hetimullekaikkitännenytperkele.

Niina piipahti viime viikolla näyttämässä hänestä julkaistua juttua eräässä laajalevikkisessä naistenlehdessä. Woah, olen sukua julkkikselle! Samalla Niina kertoi, että heitä kyllä kiinnostaa se Teneriffa, mutta eivät ole vieläkään aivan tosissaan asiasta puhuneet. Tekisi mieleni hoputtaa... Tsekkailin valmismatkojen hintoja ja nehän ovat 3-henkiselle perheelle aivan hirmuisia joulun tienoilla, pari tonnia menee matkaan kepeästi. Norwegianin kautta tilattuna hinnasta putoaa pois yli puolet! Oikeasti, mikä esim. Aurinkomatkoilla maksaa niin kamalasti? Ruokailu lentokoneessa? Lentokenttäkuljetukset? Lentokenttäkuljetus on toki Teneriffalla oikeasti hyvä juttu, kun matkaa Puertoon on kuutisenkymmentä kilsaa ja juniakaan ei kulje, mutta että tonnin arvoinen etu..?

Ja Wiki sitten; lääkäri soitti viimeinkin viime perjantaina ja pahoitteli viivytystä; kokeet olivat olleet valmiina, mutta oli unohdettu ilmoittaa tuloksista hänelle. Oli jäämässä kesälomalle ja oli sitten itse alkanut soitella tulosten perään, kun halusi saada asian valmiiksi. Kiva niin, vaikka en minä niitä kokeiden tuloksia niin kovin hätäillytkään - näen ihan silmilläni, että koira alkaa olla terve! Tai no, terve ja terve... edelleenkään ei tiedetä, mikä koiraa vaivaa. Kokeiden mukaan kyse ei sittenkään ole haimatulehduksesta ja addisonin tautikin on 100% poissuljettu. Eli tutkimusten mukaan koiraa ei vaivaa yhtään mikään.

Siis, kyllähän koiraa jokin vaivaa, mutta edelleen ihmetellään, mikä. Anemiaa on hieman, ja jostainhan sen täytyy johtua, samoin kuin ripuli, laihtuminen ja karvanlähtö. Tilasin omalta lääkäriltä ison säkin erikoisruokaa ja nyt etenemme siten, että vien Wikin kontrollitutkimuksiin omalle lääkärille, kun säkki on syöty. Spesialistin mielestä se seuraava tutkittava - jos tutkimuksiin on siis tarvetta - voisi olla se haiman vajaatoiminta. Tällä hetkellä koira on todella hyvässä kunnossa kuitenkin! Ruoka maistuu, painoa on tullut lisää ja ripulikin on hellittänyt; olen saanut kokoilla takapihalta ihan normaaleita kikkareita, jotka tunnistan Wikin tuotoksiksi. Juu, kyllä sen tietää, mikä pötkö on Wikistä ja mikä Mindistä.

Ulkona on synkkää ja tuulista. Eilen vielä oli hellettä ja kävin uimassa. Tulisi nyt minun punainen mekkoni piristämään tätä päivää!


keskiviikko 3. elokuuta 2011

Mauno soittaa stereoo


En tiedä, miksi ihmeessä otsikon biisi alkoi soida päässäni, kun äsken imuroin keittiötä. Ei mitään syytä moiseen biisivalintaan korvamadoksi, mutta jostain syystä se nyt vain päätti asettua päähäni.

Ehkä siksi, että elämällä on joskus tosi iso mono, kun se potkaisee päähän. Tänään potkaisi vähän turhankin lujaa ja nyt on olo enemmän tai vähemmän tymä. Mitä teen, mitä teen? Olen eksynyt ja hädissäni, ja toisaalta yhäkin luottavainen, että asiat järjestyvät. Ainahan ne järjestyvät, vaikka ihmispolo ei välttämättä ihan ehjänä kommelluksistaan selviäisikään. Varsinkin kun kyse ei kuitenkaan ole asiasta, mistä lähtisi henki keneltäkään, eikä oikeastaan paljon muutakaan. Harmittaa kuitenkin, että elämässä on asioita, joita ei voi selvittää niillä voimavaroilla (aineellisilla tai vähemmän aineellisilla), joita minulla/meillä on.

Ilman tätä päähänpotkuakin pipo on ollut kireällä viime päivät. Eilen jo annoinkin myrskyvaroituksen,. että pinna katkeaa kohta, vaihteeksi. Nyt pitäisi joko päästää höyryjä pihalle oikein kunnolla tai sitten paeta jonnekin muutamaksi päiväksi. Tarvitsisin pienen loman ... tai sitten en. Kun tarkemmin ajattelee, mitä hyödyttää lähteä lomalle ja jättää taakseen kaiken sen, minkä löytää edestään heti, kun palaa lomalta kotiin?

Ja maanantaina iski kaikenpäälle vielä jääkausikin. Koko päivän palelin villatakissa ja -sukissa ja kirosin sitä, että TYPERÄ syksy ja talvi ovat yhä lähempänä. Eeeeeeeeeeeen tahdo. En en en.