tiistai 31. toukokuuta 2011

Mumssi mamssi


Univaikeuksia. Niistä harvemmin kärsin, mutta viime yönä ei nukkumatti ollut saapua lainkaan, vaan pyörin sängyssä ja sängyn ulkopuolellakin siihen asti kunnes kissa suvaitsi tuudittaa minut uneen käpertymällä kiinni kylkeeni ja alkamalla heijata minua rytmikkäästi turkkiaan sukiessaan. Ei juuri mitään ihanampaa kuin kyljessä lämmin kissa pesulla.

Huono olo, aivoja nipistää henkiselläkin tasolla. Liikaa asioita ja siihen päälle vielä pikkuharmeja alkaen siitä, että onnistuin perjantaina naarmuttamaan yarikseni kylkeä ajamalla liian läheltä nuorisoseurantalon lipputankoa. Nii-in, se lipputanko ei olekaan seissyt siinä samassa paikassa kuin viimeiset sata vuotta, hirmuisen vaikea huomata ja lisäksi vaihtaa tietenkin paikkaa koko ajan. Ei sellaista voi osata väistää, eihän? Perkeleen peltilehmät, sanon minä. Vanhaan hyvään aikaan moiset naarmut olisi hoidettu kotikonstein vähän (Iadan) kylkeä maalilla ja sudilla supsuttamalla, nyt pitää ensin etsiä se maalaamo, joka yleensä pystyy moisen naarmun paikkaamaan ja sitten vielä maksaa itsensä kipeäksi siitä paikkaamisesta. Samalla hinnalla saisi vielä ihan kulkevan, käytetyn corollan, sanon minä. Kysyin Meltsulla, pitääkö sitä nyt ensinkään maalata, pientä naarmua, mutta Meltsu ilmoitti miehisyytensä tunnossa, että ja minähän en tommosella naarmutetulla autolla aja. No, älä aja sitten. Minä voisin ajaa. Sehän on vain auto, eikä naarmu vaikuta käyttöominaisuuksiin pätkääkään. Auto on auto, eikä mikään pyhä lehmä.

Ikävöin vieläkin sitä ystäväni ihanaa toyota crownia, se oli minun mielestäni AUTO. Olenkin aina sanonut, että sitten kun voitan lotossa (mahdollisuudet siihen olisivat tietenkin suuremmat, jos lottoaisin...), ostan toyota crownin vm. -71. Miljonäärinä minulla olisi varaa huoltaa sitä ja syöttää bensalla. Olisi varaa pitää se... meillähän oli muistaakseni vuonna 1995 crown täällä kesäautona, en enää edes muista, mistä sen saimme. Rekisterissä se ei ollut, mutta kaikki illat Meltsu sitä rassasi, siihen ostettiin oikein kasettisoitinkin ja sitä käytettiin ns. ranta-autona. En myöskään muista, mitä sille tapahtui ja mihin se joutui... mutta rekisteriin sitä ei kannattanut laittaa, oli sen verran romuna. Eikä meillä olisi silloin ollut varaa edes pitää sitä, kahdella työttömällä kaupungin vuokrakaksiossa.

Kiitokseksi yariksen naarmuttamisesta Meltsu antoi minulle skootterin. Juu-u, ihan oikean skootterin. En ole vielä päässyt kokeilemaan sitä, koska ensin se piti saada toimimaan ja nyt siitä puuttuu etupyörä, mutta kunhan pyörä saadaan paikoilleen, pääsen harjoittemaan skootterointia. Pitäisiköhän minun hommata minihame? Roomassakin kaunottaret laskettavat skootterilla minihameessa.

Meidän taloutemme kautta kulkee uskomaton määrä ihan kummallista tavaraa. Varmaan osa Meltsun viehätystä on se, että hän saattaa tulla kotiin milloin mikäkin hilavitkutin kainalossaan. Kuten tämäkin skootteri (se ei tosin tullut kainalossa, vaan peräkärryssä); entinen omistaja oli sanonut, että paska vehje, ei toimi enää, saat ilmaiseksi, jos viet pois. Meidän isäntähän innostui ja vei pois - ja vielä samana iltana ajeli edellisen omistajan luo samaisella skootterilla näyttämään, että kyllä lähtee. Hassuinta on se, että Meltsu ei ymmärrä juurikaan mitään moottoreista tai niiden korjaamisesta silloin kun kyse on toimivasta vehkeestä, mutta kaikkiin romuihin hän saa elämää. Kuten ne kaksi venettä, jotka hän jostain poimi mukaansa luvaten vain hoitaa ne pois. Jonkun romu on toisen aarre ja Meltsu myi ne eteenpäin saaden niistä tonnin (markoissa). Tai se vanha ruosteinen virvelin kela, jonka hän nappasi jostain romuläjästä. Hiukan kiillotusta ja puhdistusta, niin se lähti uuteen kotiin kolmellasadalla markalla, koska se sattuikin olemaan joku harvinainen abun kela. Luultavasti hän saisi pelkistä pappamopon sarvistakin kyhättyä oivan kulkupelin.

Moposta puheenollen, Vesijärven ympäriajo ensi viikonloppuna. Paljon vanhoja mopoja! Meltsu aikoo tänä vuonna osallistua siihen ajamalla kaverinsa kanssa koko kierroksen. Joskus hän on ajanut vain vanhojen mopojen rundin.

Kaiken pikkuharmin (selkäjumi, monen päivän semi-päänsärky, vitutus ja nyt eilen sitten joku vatsapöpö) keskellä en ole jaksanut ruokaakaan ajatella, enkä ruokalistoja. Monen viikon listailun jälkeen olen kuitenkin saanut aika kivasti tuntumaan kokkaamiseen siinä mielessä, että osaan ostaa jääkaappiin niitä perustarvikkeita, joista pystyn loihtimaan oikeastaan mitä vain. Niiden lisäksi pitää olla aina saatavilla mausteita ja muita lisukkeita, esim. tomaattimurskaa ja ruokakermaa. Ja pakastimesta löytyy aina jotain jännittävää, mistä kehitellä nopeakin ruoka. Vihanneksia, katkarapuja, inkivääriä - siihen vielä kuivakaapista nuudelia, niin a vot.

Eilen, mahapöpöstä huolimatta, sain aikaiseksi paljon työrintamalla, ja yöllä valvoessani mietin kaikkea, mitä tänään voisin tehdä, lähinnä armaan kotini tiimoilta. Paljon olisi vielä minimalistettavaa, mutta nyt, kun olen herännyt lyhyestä yöunestani päänsärkyisenä, ei olekaan yhtään reipas olo siltä osin. Kämppä on taas vähän kuin pyörremyrskyn jäljiltä, enkä oikein tiedä, mistä pitäisi raivaamista aloittaa. Tulisi nyt edes se KESÄ, että voisi pitää ovia pihalle asti auki. Pääsisivät kärpäset ja pääskyset taas lentämään sisään. Meillä on kesäisin tuvan nurkassa haavi, ei suinkaan perhosia vaan pääskysiä varten.

Eilen tuli Ellokselta jo aiemmin tilaamani tunika ja hame. Tunika on ihana, sininen, mutta hameesta Meltsu sanoi, että se tekee minut paksun näköiseksi. Ajattelin silläkin uhalla pitää hameen, koska pidän siitä kovasti - musta salsahame - mutta lyhennän sitä yhden rimpsun verran. Olen oppinut läksyni siitä, että lyhyen tanttaran, kuten minä, tulee suosia polvipituisia hameita. Kunhan yhdistän lyhennetyn hameen niukkaan yläosaan ja sandaaleihin, näytän ehkä edelleen paksulta, mutta naiselliselta paksulta. Tjaah, mutta eilenhän tuli myös Elloksen kesäale-kuvasto > shoppailemaan!

Päivän videoksi värejä, joihin minä haluaisin pukeutua. Sari tahtoo sarin!

perjantai 27. toukokuuta 2011

Ruotsalaista takuusähköä


Ehdin eilen - taas vaihteeksi - kirjoitella pitkät pätkät ja sitten *bim*, meni sähköt peräti kolmeksi tunniksi. Jotenkin tekstin katoamisen bittiavaruuteen vielä nielisi kakistelematta, jos se tapahtuisi toistuvasti esim. siksi, että oma kone tilttaa, mutta että siksi, että ruotsalaisen takuusähkömme toimittaja kämmää taas jotain - ei ei, hermot mennee. Aikani mustaa ruutua tuijoteltuani ja talon hiljaisuutta kuunneltuani meninkin sitten pihalle, otin työnnettävän ruoholeikkurin ja aloin risteillä pitkin takapihaa niin että koiranpaskat vain sinkoilivat. Toki se homma oli "to do"-listassani, mutta nyt se tuli tehtyä aivan erityisellä tarmolla. Niin erityisellä, että ajelin samantien saunapihan ja etupihankin, vaikka niihin pääsee ajettavallakin ruohonleikkurilla.

Illalla olimme koulun kevätjuhlassa palelemassa. Vaikka aurinko paistoikin, niin varjoisalla pihalla oli todella kylmä! Minulla oli villatakki ja villasekoiteviitta ja palelin silti. Jopa varpaat palelivat, vaikka minulla oli bootsit jaloissani. Onneksi ohjelmaa riitti vain tunniksi, vähänkin pitempi show olisi jäädyttänyt taatusti koko yleisön ja puolet esiintyjistä.

En mitenkään suuremmin rakasta koulun kevät- ja joulujuhlia. Toki oman lapsen esiintymisen katson suurella hartaudella, mutta sitten ne muut esitykset... En osaa äitimäisesti ihastella jokaisen naperon runonlausuntaa tai haitarinsoittoa, vaan lähinnä toivon, että kaikki olisi pian ohi ja pääsisin kotiin. Sinänsä vähän hölmöä, että jokainen oppilas laitetaan yleensä esiintymään, osasi sitten tai ei. Olisi paljon mukavampi kaikille, jos esiintymässä olisi niitä, jotka oikeasti omaavat edes hitusen lahjoja jollekin alalle. Eilenkin esim. tanssiesityksessä muutamien poikien kasvoilta oli luettavissa vain kiusaantumista ja melkein suoranaista kauhua tanssin ilon sijasta. Se olikin oikeastaan parasta koko esityksessä; seurata takarivin poikia, jotka naama mutrullaan hyppivät aivan eri tahtiin eturivin tyttöjen kanssa. Jokainen on hyvä jossain ja siksi olisikin kiva nähdä kevätjuhla, jossa jokainen olisi laitettu tekemään juuri sitä. Tosin eilen siltä osin oli ainakin yritystä; Toni juonsi ohjelman ja joku toinen poika oli laitettu käytttämään hifi-laitteita, jollekin oli annettu tehtäväksi järjestelytehtäviä jne. Ja olihan siellä kaksi oikeasti hyvääkin esitystä; vaalea tyttö soitti kannelta ja lauloi - se meni välillä nuotin vierestä ja nuotit olivat hukassakin, mutta siinä oli silti jotain ihan omanlaistaan viehätystä. Toinen hyvä esitys oli vitosluokkalaisen pojan tanssi. En tiedä, oliko hän itse tehnyt koreografian robottimaiseen teknotanssiinsa, mutta se oli aivan loistava, hauska.

Kevätjuhlan paras hetki koittikin heti virallisen ohjelman päätyttyä. Tarjolla oli pullakahvit ja oppilastöiden näyttely, mutta olimme jo etukäteen sanoneet Tonille, että emme jää niitä nauttimaan/katsomaan, vaan lähdemme heti ohjelman jälkeen. Tonille oli yllätys, että emme koulun pihasta kääntyneetkään kotiinpäin vaan lähdimme ajamaan ihan vastakkaiseen suuntaan, Lahteen. Hänen huomauttaessaan, että ajamme väärään suuntaan, ilmoitimme, että ei tässä mihinkään kotiin olla menossakaan, vaan Santa Fehen syömään. Ylläripylläri! Mielestämme illan juoheva juontaja, joka on lisäksi pärjännyt koko lukuvuoden tosi hyvin koulussa, numeroitaan entisestään parantaen, ansaitsi päivän päätteeksi herkutteluhetken texmex-ravintolassa.

Aina välillä minulle tulee fiilis, että olen sittenkin hyvä äiti ja ihan pätevä kasvattaja.

Tänään ohjelmassa ehkä oikein työ-töitä Meltsun kanssa. Vielä eilen se kuului suunnitelmiin, mutta niistähän ei koskaan tiedä, ne voivat muuttua yön aikana täysin. Katsotaan.


PS. Höhöhöö, arvasin. Ei mitään röitä tänään (U. Turhapuroa mukaellakseni). Aloitanpa päiväni sitten pesemällä lakanani, koska kissa oli päättänyt osoittaa rakkauttaan oksentamalla sänkyyni. Sitten sipsutan verihaltijan jaloin Azerothiin, jossa armaani K. juuri eilen liittyi kiltaamme.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Ei saa jäädä tuleen makaamaan


No niin, selän nitkahdus kipuineen on lähestulkoon selätetty. Koko selän kattava polttava kipu on enää yksi särkevä piste, jonka aion kadottaa senkin lähituntien aikana venyttelemällä ja coolpowerilla. Sitten ei olekaan enää jäljellä kuin mojova mustelma oikeassa käsivarressani, sen sain aikaiseksi, kun sunnuntaina toikkaroin selkä koukussa päin keskikammarin oven kahvaa. Mutta muuten jäin monien iloksi ja joidenkin harmiksi henkiin. Ei ollut vielä aikani lähteä (Tuija Järvistä siteeratakseni).

Sirdalud-pöhnässä toikkarointi on kuitenkin sälönyt tätä viikkoa pahasti. On jo keskiviikko, eikä tavanomaisista viikkorutiineistani tietoakaan. Ruokalistaakaan en ole edes ajatellut, ja eilisen vanhempainillan onnistuin missaamaan. Pyykkiä olen kuitenkin pessyt aivan vimmaisena, eilen taisin pestä... ainakin viisi koneellista. Lakanapyykkiä oli niin paljon, koska viikonloppuna vaihdoin kaikkiin sänkyihin lakanat ja lisäksi leireilijät toivat tulleessaan kahden ihmisen likaiset lakanat leiriltä. Yksi koneellinen tulee pelkästää tyynyliinoista, koska yhden tyynyn käytttäminen on niin tylsää ja passee. Tonilla ja minulla on molemmilla neljä tyynyä, Meltsulla vain kolme... Mutta kun ei se sänky ole vain nukkumista varten! Sanokoot asiantuntijat mitä vain, minä olen sitä mieltä, että sänky on parhaimmillaan olemassaolon keskus ja monitoimilaite. On ihanaa nykertyä ystävien kanssa sängylle, tyynyjen keskelle katsomaan leffaa, juttelemaan, napostelemaan jotain namia.

Viime päivät ovat taas olleet koleita, ikäänkuin kesä ei olisi ihan varma siitä, onko tervetullut vai ei. Kaipaan kovasti lämpimiä, aurinkoisia päiviä! Ehkäpä ensi viikosta alkaen, kun Tonillakin alkaa kesäloma? Kevätjuhla on huomenna, klo 18, koulun pihalla, joten ainakin silloin soisi olevan edes poutaa. Toni on valittu juontamaan ko. juhla, sanavalmiutensa ja esiintymisvarmuutensa takia. Wau. Mitä olen sivusta katsellut, häntä ei taida edes jännittää, vaan on rauhalliseen tapaansa miettinyt juontojaan ja kehittänyt asiaan sopivia vitsejä. Koulu päättyy varsinaisesti vasta ensi viikolla, muistaakseni 4.6 on todistustenjakotilaisuus.

Eilen, paitsi että otin kunnolla yhteen Meltsun kanssa koskien eräitä työhön liittyviä asioita, Meltsu kyseli, milloin Teneriffan matka pitäisi varata. Niin, juu! Jokohan sen voisi varata? Tai siis voisi kyllä, mutta onkohan vielä liian aikaista? Ei kai, pitääkin ottaa yhteyttä Aurinkomatkoille ja kysyä heidän maksujärjestelmästään; Finnmatkoilla kun pitää pelkät lennot maksaa heti varatessa, mutta tästä en löytänyt mainintaa Aurinkomatkojen sivuilta. Juuri tällä hetkellä minulta ei irtoa puoltatoista tuhatta lentoihin, mutta varausmaksun verran toki.

Kaksi viikkoa Puertossa - ihanaa. Kaksi viikkoa!

Päivän videoksi näkymiä Mascasta, jossa tahtoisin viivähtää muutaman päivän. Taisin käydä siellä vuonna 2004, jolloin appi ajelutti meidät läpi suurinpiirtein kaikkien "nähtävyyksien" sellaista vauhtia, ettei mitään jäänyt mieleen. Tosin se oli ensimmäinen ulkomaanmatkani ikinä, joten olin alusta loppuun asti informaatioähkyssä muutenkin.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Voihan selkä


Onnistuin eilen - elämäni ensimmäistä kertaa - nitkauttamaan selkäni jotenkin. Olin aivan normaalisti istumassa sängylle, kun selästä vihlaisi sellainen kipu, että pikemminkin rojahdin alas kuin istahdin. Sen jälkeen selän suoristaminen onkin ollut suurinpiirtein mission impossible ja olen hiihdellyt eteenpäin varovasti jalat harallaan. Istuminen ei tunnu kovin pahalta eikä pitkällään olo, tosin yöllä vietin aika tovin ihmetellen, miten pääsisin sängystä ylös sen verran, että voisin päästää kissan ulos. Päädyin kierittämään itseni lattialle kontalleen ja siitä jotenkin ylös. Aamulla tongin lääkekaapin ihan pohjia myöten ja löysinkin kipugeeliä, kipulääkettä ja relaksantteja, jotka olivat jääneet yli siitä, kun niskani jumahti pari vuotta sitten. Lääkkeet olivat edelleen voimassa, joten sirdaludia ja voltarenia kitusiin ja takaisin sänkyyn.

Pakko sieltä sängystä oli kuitenkin noustakin. Onnekas juttu minun kannaltani on, että Toni on tänään kotona! Pojalla oli eilen korkea kuume eikä ruoka pysynyt sisällä, joten tänään on kotipäivä, vaikkakin heppu vaikuttaa aivan terveeltä ja reippaalta. Todella hyvä, että näin on; ei minusta olisi ollut menemään pihalle loka-autoa vastaan ja köpöttelemään näyttämään, missä toinen tyhjennettävä kaivo (äidin ja isän) oli. Eilen olin vähällä hyytyä jo siihen, kun sipsutin saunalle kastelemaan kukkia. Nyt yritän nakuttaa viime viikon laskutuksen asap ja sitten takaisin sänkyyn. Kohta voin ottaakin toisen satsin lääkkeitä, mikä tarkoittaa sitä, että minulta sammuu taas lamppu. Sirdaludeista kun lähtee suurinpiirtein taju.

Oivoivoi minua. Taitaa tulla ukkonenkin. Olisi nyt tulematta jonkin aikaa.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

On se niin vapaata


Okei, olen vanha, virallisesti. En voi sanoa nauttineeni tästä äidin vapaasti viikonlopusta ainakaan yhtään enempää kuin mistä tahansa normiviikonlopusta. Pikemminkin päinvastoin. En edes keksi, mitä minun olisi pitänyt tehdä sellaista, mitä muina viikonloppuina en tee. Eilenkin meni monta tuntia pyykkiä silittäessä ja samalla "Entisten nuorten sävellahjaa" kuunnellessa. Olisin mieluusti pyykännytkin, mutta lokakaivot ovat taas täynnä (niitä ei viimeksi otettukaan ihan tyhjiksi, kun autossa ei ollut tilaa) ja ne tyhjennetään vasta huomenna. Ei ole kivaa, kun likavedet virtaavat pihalla, joten pihtailen pyykkäykseni kanssa.

Leiriltä Meltsu ja Toni soittelivat äsken; siellä ei kaikki ole ihan okei, sillä Toni oli yöllä oksentanut ja on edelleen aika rätti. Oli aamupalalla jaksanut vain pienen palan sämpylää ja oli nyt lepäämässä huoneessaan. Voi harmi. Jotain hyvää jos pitää löytää, niin onneksi se tapahtui vasta nyt, eikä pe-la yönä. Tämä tarkoittaa sitä, että emme käykään missään syömässä, vaan kaupassa ja laitan kotona jotain maistuvaa. Ja jätskejä lupasin ostaa.

Koko eilisen päivän kukkui käki. Joka kerta, kun pistin edes pääni ovesta ulos, kuului metsästä KUKKUU KUKKUU. Kaveri kukkui varmasti äänensä käheäksi eilen, koska nyt ei kuulu edes puolta kukkuuta. Kyseessä kuitenkin on ihan normikäki, muutaman vuoden takainen Hullu Käki ei ole tullut takaisin, mikä on iso harmi. Jäin kaipaamaan sitä. Asiasta tietämättömille; Hullu Käki oli käki, joka jostain syystä valitsi reviirikseen alueen, johon kuului meidän pieni metsikkömme talon takana. Voin kertoa, että käellä on yllättävänkin kuuluva ääni, ja kun se aamuviideltä alkaa kukkua ikkunan takana, voi unelle sanoa hyvästit. Lisäksi, kun kyseessä ei ollut mikään kirkas kukkuu, vaan meidän käkemme oli joku viskibassoblues-käki, ja sen kukkuu oli pikemminkin käheä rääkäisy kuin heleä kukkuu. Sen äänen tunnisti ja erotti kyllä muista käistä! Jopa metsän takana asuva kesänaapurimme kysyi, että meilläkö se kummallisen kuuloinen käki kukkuu ja onko se oikea käki ollenkaan. Juu-u, kyllä se ihan oikea käki kähisi pihapuissamme koko alkukesän ja teki sitten sen, mitä käet tekevät kesän kypsyessä; vaikeni. Eikä tullut ikinä takaisin. Ja vaikka minä sille ikkunasta välillä huusinkin, että oo nyt perkele hiljaa siellä, niin se olisi tervetullut koska tahansa takaisin.

Päivän videoksi tarjoilen rock-a-billyä Virosta - mainio bändi! Kannattaa tutustua enemmänkin kuin yhden kappaleen verran - tämä poppoo soittamassa esim. Rammsteinin "Americaa" on varsin hubaa.


lauantai 21. toukokuuta 2011

Äidin oma viikonloppu


Takana yhdeksän tuntia unta keran kahden koiran ja yhden kissan. Tänään piti kai tulla mayojen kalenteriin mukaan maailmanloppu tuossa kahdeksan aikaan aamulla, mutta jos se tuli, minä nukuin sen ohi ja se ilmeisesti säästi myös äitini, joka toi minulle päivän lehden heti sen jälkeen, kun olin herännyt. Eläimetkin ovat tallella, ja Meltsukin jo ehti soitella ja ja ja... kaikki näyttää olevan ennallaan. Tosin näin unta meren kuohuista... kuinka meri nousi ja nousi ja minä pakenin sen edeltä isoisäni taloon, jonka kolmannessa kerroksessa olin turvassa vedeltä. Minä, pieni poika, ja minun kaverini.

Minusta näyttää siltä, että J. on lopettanut myös eläintenhautausbisneksensä. Eilen olin huomaavinani, ettei lemmikkien hautausmaalle (pet cemetery, uhuhuuu) ole haudattu ketään sitten vuoden 2009, eikä paikkaa ole mitenkään "huollettu". Ihmiset ovat heitelleet roskia pusikkoon ja haudoilla rehottaa nokkonen ja heinä. Suurin osa haudoistakin on hoitamatta, vain muutama on siistinä. Siistien joukkoon lukeutuu nyt myös rakkaan Tassu Panssulamme hauta. Se oli yllättävänkin hyvässä kunnossa jo ennestään. Keräsin kaikki simpukat pois haudalta, nypin rikkaruohot, katkoin vähän oksia puista ja sitten lisäsin haudalle valkoista soraa sekä asettelin simpukat takaisin. Haudalle istuttamani juhannusruusu voi hyvin, se oli kasvanut jo aika isoksi, eikä siinä ollut yhtään kuivia oksia. Täytyy käydä katsomassa sitä, kun se kukkii. Lisäksi tein kierroksen ruohoittuneiden kumpujen välissä ja itkin vähän. Minun on aina ollut helpompi rakastaa ja itkeä eläimiä kuin ihmisiä. Yksikään eläin ei ole ollut minua kohtaan niin paska kuin jotkut niin sanotut ystäväni.

Aamupalaa nautiskellessani mietiskelin josko lähtisin ajelemaan Lahteen ja Plantageniin, jonka mainos lehdessä oli oikein houkutteleva. Oli tarjolla sitä ja tätä ihan erikoishintaan... osta viisi perennaa, maksa vain neljästä yms. Mutta en taida lähteä mihinkään, vaan jatkan siivousurakkaani salissa ja vintissä. Se jäi vähän kesken ilmojen kylmennessä, mutta nythän on taas tiedossa parinkymmenen asteen lämpötiloja tälle päivälle. Lisäksi pitää muistaa selvittää, kuinka tallentava dvd-soitin toimii. Tonilta jää tänään "Merlin" katsomatta ja se pitää laittaa kovalevylle.


perjantai 20. toukokuuta 2011

Lähtökuopissa


Pörrään ympäri taloa puuhaamassa sitä sun tätä vähän päämäärättömästi odotellessani, että pääsen perheestäni eroon. Tänään on taas SE viikonloppu, kun olen perjantai-illasta sunnuntai-iltaan ihan yksin kotona! Perhe lähtee seurakunnan leirille ja minä jään siis kotiin herrastelemaan - - eikun rouvastelemaan, koska isäpoika-leirille minua ei huolita. Aiempina vuosina tämä viikonloppu on ollut minulle hyvinkin tärkeä, nyt se on lähinnä pikantti lisä elämässäni. Kaipuu yksinäisyyteen ja omaan rauhaan ei ole enää ihan samaa luokkaa kuin vielä pari vuotta sitten. Siis toki kaipuu on ennallaan, mutta saan sitä omaa rauhaa ja tilaa ihan arkipäivässäkin nykyään mukavasti, kun Tonikin on jo iso poika, ja Meltsulla on niin paljon omia juttuja ja menoja (kuten myös Tonilla, toki). Kivaa vaihtelua kuitenkin olla ihan yksin. Ja jospa tänä vuonna en vetäisi tätä hommaa samalla lailla ööveriksi kuin vuosi sitten... Villiinnyin tästä tilaisuudesta olla yksinäni siinä määrin, että vetäisin perjantaina oikein klassiset kalsarikännit, joiden ansiosta olinkin kankkusessa sitten koko sen lauantain, jonka olin haaveillut olevani ahkerana. Ei puhettakaan mistään ahkeruudesta, kun makasin sängyssä ja kävin välillä halaamassa vessanpönttöä.

Mitä vanhemmat tekevät, kun lapset lähtevät yöksi pois kotoa? Aivan, vanhemmat naivat kuin pikkuiset kanit, kun sen kerrankin voi tehdä ilman pelkoa tulla yllätetyksi, vaikka keittiönpöydällä höyläiltäisiin. Entä mitä tekee perheen äiti, kun isä ja lapset lähtevät yöksi pois kotoa? Vetää kalsarikännit ja sitten chattailee netissä. Voi elämä, ehkä tosiaan keksin jotain muuta tekemistä tälle viikonlopulle. Alkossa toki käyn tänään, pitäähän tätä vapautta hieman juhlistaa, mutta ehkä jätän salmiakkikossun sinne ja otan mukaani jotain extra-extra-hyvää valkkaria (sauvignon).

Ajattelin myös käydä lemmikkieläinten hautausmaalla tänään katsomassa, missä kunnossa Tassun hauta on. Etsin jo esiin valkoisen koristesoran, ja otan pussin mukaani. Luultavasti kaikki sora on huuhtotunut pois, joten sitä täytynee lisätä. Otan myös mukaan puutarhahanskat, oksaleikkurit ja ehkä vielä pienen kuokan.

Mietin jo valmiiksi viikonlopun ruokalistanikin. Taidan laittaa oman versioni pekoni-tomaattikeitosta niin, että korvaan pekonin kylmäsavulohella. Huomenna voisin tehdä mozzarella-tomaattipizzan. Tomaattipainotteinen viikonloppu siis. Lisäksi taidan hemmotella itseäni oliiveilla ja parmesaanilla. Oh oh oh. Ja siis valkkaria också.

torstai 19. toukokuuta 2011

Pirates ahoi


Torstaiaamu on valjennut sateisena ja narulle unohtuneet lakanani ovat nyt kolmatta kertaa märkinä... mutta kun eilen yöllä, punaisen täysikuun nousua katsellessani en mitenkään arvannut, että aamuun mennessä sataisi ja siksi päätin jättää lakanat edelleen narulle! Meh. Sade sinänsä ei haittaa, sillä mikäs tässä on istuessa ja kynsiä lakkaillessa. Vein Tonin pysäkille, Meltsu lähti juuri töihin ja minulla ei ole tänään mitään velvollisuuksia. Korkeintaan pitää muistaa laittaa perintätoimistoon postia, että emme lähden oikeudelliseen perintään parin asiakkaan kohdalla (kulut olisivat suuremmat kuin heidän velkansa) ja lisäksi pitää sähköpostittaa Yhteiskoululle osallistumisestamme tulevien seiskaluokkalaisten vanhempainiltaan. Muutoin otan hennon rennosti!

Eilinen leffa oli viihdyttävä, tietenkin. Mielestäni se käynnistyi hiukan hitaasti, ja ainakin minä odottelin, että päästäisiin tositoimiin, vaikka sinänsä Lontoon osuus oli kiva. Jack Sparrow aikansa metropolissa oli hyvä oivallus. Penelope Cruz oli oikeastaan ihan turha hahmo, mielestäni kemia Angelican ja Jackin välillä ei oikein toiminut. Tosin viimeinen kohtaus heidän välillään oli loistavan jackmäinen! Ian McShane Kapteeni Mustapartana oli vähän... ontto, mikä oli harmi, sillä McShane on ehdottomasti yksi tämän hetken parhaimpia näyttelijöitä. Jos vertaa Mustaparran roolia iki-ihanaan Al Swearengeniin Deadwoodissa, niin Al pesee Mustaparran kyllä mennentullen - siinä oli todellista ilkeyttä, monitahoista sellaista. Parasta leffassa oli alusta loppuun asti Jackin ja Barbossan välinen kemia. Hehän olivat hetkittäin kuin vanhat rakastavaiset! Muutenkin Barbossasta oli tehty entistäkin kiinnostavampi hahmo ja Rush veti roolin ihan kybällä. Lisäksi merenneidot olivat aivan loistavasti tehtyjä ja jokainen kohtaus, missä oli merenneitoja, oli upea. Ja Syrenan ja Philipin tarina sai minut vuodattamaan muutaman kyyneleen 3D-laseihini...

Elokuvasta puuttui ykkösen raikkaus ja tekemisen ilo. Se oli, samoin kuin kakkonen ja kolmonenkin, tehty laskelmoidusti ja kassakoneen kilinään odotellen - mutta mitä siitä? Se oli viihdyttävää viihdettä, seikkailua ja miekkojen kalinaa! Ei se ole edes tarkoitettu kaatamaan maailmoja ja tekemään tästä päivästä eilistä parempaa, vaan ihan vain siksi, että ihmiset viihtyisivät sen kaksi ja puoli tuntia. Minä kyllä viihdyin ja ihan varmasti käyn katsomassa leffan uudelleenkin.

Tonin eilinen tutustuminen Yhteiskoulun yläkouluun (se taitaa olla virallinen nimi... samoista tiloista löytyy Yhteiskoulun lukio) oli ilmeisen positiivinen. Ainoa miinus oli ollut, ettei ruoka ollut yhtä hyvää kuin nykyisessä koulussa. Ruokalistahan on sama, mutta tekijät eri... kait. En ole ihan täysin selvillä, miten ruokahuolto kunnassa nykyään toimii, onko yksi iso keittiö, mistä ruoka jaetaan eri pisteisiin, vai tehdäänkö täällä ruoka omassa keittiössä. Ainakin täällä on koululla päätoiminen keittäjä. No, kumminkin, Toni oli innoissaan mm. siitä, että suurin osa hänen nykyisistä luokkakavereistaan pääsi samalla luokalle (10/13, luokka 7E) ja erityisesti siitä, että koulussa on valinnaisena aineena ilmaisutaito. Harmi, että ilmeisesti valinnaisaineet astuvat kuvaan vasta kahdeksannella, mutta onhan jotain kivaa odotettavaa sitten. Ja voihan olla, että ensi vuodeksikin löytyy jotain koulun ulkopuolista aktiviteettia siltä saralta, näytelmäkerhoa tai jotain. 20 kilometrin koulumatka yhteen suuntaan ei ole ongelma, olen valmis kuskaamaan Tonia kyllä suuntaan jos toiseen, ja onhan siitä kokemusta jo niiltä vuosilta, kun Toni kävi taidossa.

Kunhan kynteni hiukan vielä kuivuvat, käyn petaamassa pedit ja sitten menen ehkä kokeilemaan vielä Riftiä. Teimme sittenkin päätöksen olla ottamatta ko. peliä, tai oikeastaan se oli Tonin päätös. Hän tosiaan halusi pitää WoWin ja haikaili Kingdom Heartsin perään, enkä minä myöntynyt kolmeen peliin. Päätös siitä, että emme ota Riftiä taisi olla aika helppo, Toni ei loppujen lopuksi ole kovin innostunut siitä, enkä minä sitäkään vähää. En osaa keksiä, mikä Rifitssä olisi parempaa kuin WoWissa. Ne ovat hyvin samantapaiset ja ainakin minun mielestäni WoW on sittenkin parempi siinä mielessä, että mielenkiinto pysyy paremmin yllä. Petyin jo heti alkuun Riftissä siinä, että eri roduilla ei ole omia aloitusalueita eli sama se, minkä rodun hahmon valitset, tehtävät ovat aina samoja. Eivätkä tehtävät ole kovin mielenkiintoisiakaan. Mene tuonne ja tapa 5 mörköä, ja sitten menet tuonne ja tapat 8 öttiäistä. Hyvää oli se, että hahmon luomisessa oli enemmän vaihtoehtoja kuin WoWissa; hahmosta saa persoonallisemman näköisen, kun kasvonpiirteitä voi muokata ja esim. ihonvärissä on paljon vaihtoehtoja. Yksi asia, mikä minua erityisesti häiritsee Riftissä, on se, että siellä on ainakin alkualueilla niin pimeää..! Ehkä voisin säätää jostain valoa enemmän, mutta ainakin oletussäädöillä alueet ovat niin pimeitä, että minun pelinautintoani se haittaa. Jos et näe, mitä teet tai mitä ympärillä tapahtuu, se voi olla realistista, mutta mukavaa se ei ole.

Lopputulos on siis se, että tilasin Tonille Kingdom Heartsin (ja Putouksen 2-kauden) ja annan edelleen WoWin kuukausimaksujen pyöriä.

Päivän videoksi Ricky Martinia, joka vie ajatukseni Playa Jardinin rantakahvilaan - miksi; se on jo toinen juttu se.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Tänään!


Hui ihana, tänään viimeinkin on se kauan odottamani ensi-ilta! Asiasta tietämättömille, olen (ollut) aivan intohimoinen Pirates oif the Caribbean / Jack Sparrow-fani, jopa siinä määrin, että minulla on Jack Sparrow tatuoituna olkavarteeni ja Black Pearl selkääni, kammariani koristaa edelleen neljä leffajulistetta ja tälläkin hetkellä torkkupeittoni päällä on Jack Sparrow-lakana. Minulla on "aito" Jack Sparrow bandanna (huivi) ja totta kai n. 30 Pirates actionhahmoa kaikkine tykötarpeineen. Olen myös kirjoittanut Jack Sparrow-fan fictioneita, joita tällä hetkellä ei ole missään luettavissa, syystä että Geocities vippasi vanhan toimintonsa nurin ja kirjoitelmani olivat juuri siellä. En ole jaksanut viitsinyt ehtinyt värkätä uutta sivustoa, enkä ehkä värkkääkään, koska se suurin innostukseni on kuitenkin ollutta ja mennyttä. Ainakin toistaiseksi, ties mitä tapahtuu tämän illan jälkeen...  Muutama ns. photostory löytyy kuitenkin vanhasta blogistani Livejournalista, osoitteesta captain-tatau.livejournal.com/. Varoituksen sana; ei homofobikoille, vaikka storyni ihan kieli poskessa tehtyjä ovatkin.

Myös varsinaiset Jack Sparrow-tarinani sisältävät elementtejä, joita ihan kaikki eivät ole purematta nielleet. Olen saanut niistä paljon kiitosta, niin tyylin kuin sisällönkin puolesta, mutta myös jonkin verran pyyhkeitä, nimenomaan sisällön takia, vaikka olenkin yrittänyt tähdentää, että olen ottanut kirjailijan vapauksia ja kirjoittanut nimenomaan sellaisesta Jackista, jollaisena minä hänet näen. Vaikka kai tuo nyt pitäisi olla sanomattakin selvää?

Tänään heräsin puoli seitsemältä viemään Tonia pysäkille, ja menin sitten takaisin nukkumaan ja nukuin kymmeneen. Nyt istun tässä puolipukeissa ja edelleen puoliunessa, miettien hiusten pesemistä ja piilarien fiksaamista päähän. Leffa on 3D ja vaikka ne rillit sopivat ihan kivasti minun rillieni päälle, on kuitenkin ehkä mukavampi laittaa piilolinssit. Viime yönä näin unta, että olin silmien laserleikkauksessa. Hassua, en ole koskaan edes harkinnut ko. toimenpidettä ja ehkä juuri siksi se minulle viime yönä tehtiinkin. Äiti oli kutsunut meille lääkärin, joka leikkasi silmäni nopeasti ja kivutta keittiössä. Ainoa, mikä minua toimenpiteessä jäi arvelluttamaan, oli se, tiesikö äiti, että se maksaa useita tuhansia ja että ei ainakaan minulla ole varaa sitä maksaa... Jäin toivomaan, että äiti hoitaa maksupuolen sitten myöhemmin.

Eilinen vanhempainvartti oli tosiaankin vartti. Tonin opettaja on mukava, ja hänen kanssaan olisi kiva keskustella enemmänkin, mutta kun keskusteltavaa ei oikein ole. Juttelimme vähän ryhmään sulautumisesta ja siitä, että on hyvä alkuun olla kuten muutkin ja sitten, kun itsetunto on niin vahva, että ei välitä toisten mielipiteistä, on ihan sama kulkeeko verkkareissa ja leikkauttaako itselleen mohikaanin. Ope tosin uskoi, että Toni pärjää kyllä huumorintajullaan ja itsetunnollaan, ja viime pelissä sitten sillä tosiasialla, että poika tosiaankin on ISO. Enkä tarkoita lihavaa, vaan isoa jässikkää. Syksyyn mennessä pituus on varmaan hurahtanut jo yli 175 sentin, mikä 12-vuotiaalle on aika paljon, plus että Toni on saanut isänsä ja isoäitinsä geenit ja on roteva olematta lihava. No, kumminkin, tarkoitus on käydä kesän aikana ostamassa Tonille "muodikkaita" nuorisovaatteita iänikuisten verkkareiden sijaan, joita hän rakastaa pitää niin koulussa kuin kotonakin. Kuulemma farkut ja huppari on se nuorison perusvaate. Kuulemma. Minä en tiedä. Minä en tiennyt mitään nuorisomuodista silloinkaan, kun itse olin yläasteella. Taitaa olla sukuvika.

Pitäisiköhän lakata kynnetkin ensi-illan kunniaksi? Olen jotenkin onnistunut "kasvattamaan" ne aika pitkiksi ja olisi kiva pitääkin ne niin nyt, kun on taas kesäaika ja voi kulkea ilman tumppuja. Minulla on hyvät, vahvat kynnet, jotka kyllä kasvavat pitkiksi jos unohdan lyhentää ne.

Ah joo, ruokalista tälle viikolle on lyhyt. Eilen söimme tortilloja, jauheliha- ja kalkkunatäytteellä, täytteet olivat hyvin simppeleitä, koska panostin sitten lisukkeisiin: tein ihan itse guacamolen ja salsan. Erityisesti salsasta tuli herrrrrrkullista. Laitoin siihen tomaatteja, paprikaa, sipulia, chiliä, valkosipulia, sitruunamehua, suolaa ja sokeria. Guacamoleen tietenkin avokadoa, tomaattia, sipulia ja mausteita. Tänään teen pekoni-tomaattikeiton (yksi bravuureistani, äärettömän herkullista) jo nyt päivällä valmiiksi niin että sitten leffan jälkeen vain lämmitän sen. Sen seuraksi voisin tuoda Lahdesta tuoretta leipää jostain leipomon myymälästä tai etäpisteestä. Huomenna laitan nasi gorengia. Loppuviikon hemmottelen itseäni ehkä ihan vain salaateilla, kun perhe on nauttimassa seurakunnan antimista. Simppeliä, mikä on kiva, koska en ole oikein kokkausfiiliksissä tällä hetkellä.

Lisää kahvia. Pitäisköhän mun syödäkin jotain?

Päivän videoksi iki-ihanaa Toby Markhamia. Mitähän hänelle mahtaa nykyisin kuulua... juuri häneltä ostin aikoinaan Jack-bandannani, joka siis on 1/1 samanlainen kuin aidolla Jackilla. Muistaakseni Toby löysi ko. kankaan/kuvion/huivin Intiasta ja myi niitä sitten eteenpäin. Maksoin omastani 50 dollaria.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Haikeaa


Hassu olo, sellainen nostalgisen romanttisen haikea. Minulla on myötäsuretus niiden puolesta, joilta on kielletty rakkaus, tässä ajassa ja kuluneissa. Onneksi kuitenkin on tiistai ja maanantaifiiliksistä on päästy. Sain eilen sittenkin aika lailla aikaiseksi ja tänään on monelta osin ihan hyvä mieli, kun moni asia on taas niinkuin pitääkin. Nyt voin huokaista ja olla vaikka tässä useamman tunnin ennen kuin hyppään autoon, joka minulle on armollisesti jätetty käyttööni ja huristan koululle tapaamaan Tonin opettajaa. Haluan vielä kerran kuulla, kuinka loistava oppilas ja hyvä tyyppi minun poikani on! Ihan niinkuin en tietäisi sitä muutenkin... mutta haluan silti kuulla sen hänen opettajaltaankin. Sen jälkeen Tonin kanssa kirjastoon ja kauppaan, ja sitä ennen minun pitää laatia viikon ruokalista ja ostoslista. Tämä viikko on kyllä niin rikkonainen, että ruokalistan tekeminen on haasteellista. Huomenna menemme klo 17 näytökseen ja tällä kertaa tuskin menemme leffan jälkeen mihinkään syömään, vaan tulemme suoraan kotiin (toki tiputtelen extralapset koteihinsa matkalla), ja viikonlopun olenkin sitten ihan yksin. Sunnuntaina menemme varmaankin Pulkille syömään siinä kotimatkalla, kun haen Meltsun ja Tonin kotiin.

Tonilla on huomenna tutustuminen yläasteeseen, mutta se ei kaiketikaan aiheuta mitään toimenpiteitä minulla täällä kotona. En tiedä vielä, kuinka kuljetus on järjestetty, mutta enköhän saa siitä tietoa tänään. Aika hurja juttu - lapsukaiseni menee yläasteelle. Jösses. Vastahan minä itse sinne siirryin mekko jännityksestä täristen. Yli 30 vuotta sitten... mihin vuodet katosivat?

Vaan nyt siirryn Telaraan vierailulle! Ulkona on hämärää ja sateisen oloista, eli on loistava päivä käyskennellä Telaran maailmassa.





PS. A. oli sanonut Meltsulle lauantaina, että Meltsu on "vanhettunut" kovasti. Siivotessani salia törmäsin Meltsun vanhoihin keikkajulisteisiin, olisivatkohan olleet kahden vuoden takaa ja kuvia katsoessa alkoi naurattaa. Kysyin Toniltakin, Meltsun kuvaa osoittaen, että kuka toi paksu mies tossa on. Vasta vertaamalla niitä kuvia nykyiseen Meltsuun hiffasin, miten paljon kadonneet 40 kiloa ovat muuttaneet hänen ulkomuotoaan. En tiedä siitä vanhettumisesta, mutta kieltämättä Meltsulla posket roikkuu ja on silmäpussit. Ei hän mitään Mr. Finland-kisaa voittaisi, mutta onneksi ei tarvitsekaan. Hän on mielestään rock ja siihen kai kuuluu olla vähän sen näköinen kuin olisi juuri selvitynyt ydinräjähdyksestä. Ei minua haittaa pätkääkään, ei niin kauan kuin hän kuitenkin on puhdas yltä ja alta. Mutta minun mielipiteeni ulkonäkörajoitteiseen nykymenoon tiedetään.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Mä en jaksa nyt muuta kuin määääääkiä


Maanantait ne vain muuttuvat yhä pahemmiksi. Tuntuu, että jo aamuyöstä herään siihen tosiasiaan, että on maanantai, jonka vain kahlaan läpi tiistaita kohti. Eikä tähän ole kertakaikkiaan (oikeastaan) mitään muuta syytä kuin se, mitä minun pääni sisällä tapahtuu. Maanantai jo itsessään on ... ei sitä olemassakaan; on olemassa vuosi, kuukausi (millä tarkoitan nimenomaan KUUkautta) ja on olemassa päivä tai pikemminkin vuorokausi. Viikonpäivät ovat meidän ihmisten keksintöä, tapa jakaa se aika, mikä Auringolta kestää kiertää Maan ympäri.

Toki minulla on syyni inhota maanantaipäiviä, mutta niistä ei täällä enempää. Enimmiltä osin se syy kuitenkin on ihan omien korvieni välissä ja voisin opetella siitä poiskin, jos tosissani niin haluaisin. Kyse on asioista, joille voi tehdä jotain, tai vaikka ei voikaan, niin ei niistä ainakaan ihan näin tarvitsisi stressata.

Vaan se siitä. Sataa. Valmistauduin jo valittamaan täällä blogissakin siitäKIN, kun ei jaksa sataa ja kuinka en jaksa kohta enää raahata kukilleni vettä sisältä, mutta sitten päästinkin koirat ulos ja huomasin, että hei, siellähän sataa! Nyt saisi loikottaa oikein kunnolla sadevesiastiani täyteen, ja sitten tilaisin säiden haltijalta parikymmentä astetta lämmintä taas, kiitos. Toteutin torstaina aikeeni ja ajelin Prisman puutarhamyymälään, jossa jouduin hetkeksi ostopaniikkiin. Ostin viisi tomaatintainta, kymmenen petuniaa, kymmenen orvokkia, kaksi karjalanneitoa ja yhden verenpisaran. Sain niiden parissa kulumaan viikonloppuna useita tunteja, kun valitsin ruukkuja ja tein asetelmia. Hain parvekelaatikotkin esiin, mutta päädyin lopulta ratkaisuun, jossa en laittanut niihin mitään, enkä laita. En jaksa alkaa fiksailla niitä seinään, vaan tein asetelmia ruukkuihin, joita liiterissä olikin aika valikoima menneiltä vuosilta. Äiti ei tänä kesänä laita ruukkuihin mitään, joten valittavaa oli hänenkin ihanissa keramiikkaruukuissaan. Nyt sitten eikun tomaatteja odottelemaan. Tosin vielä on istuttamista; on härkäpapua, auringonkukkaa ja petuniat + samettikukat, jotka kasvatin siemenestä. Ne ovat vielä kovin pieniä ja löytänevät paikan jostain sitten aikanaan. Auringonkukkia ja härkäpapuja voisin tunkea samaan ruukkuun, koska ruukkuja tosiaankin löytyy. Pitää pyytää Meltsua tuomaan lisää multaa, viisi säkkiä on jo käytetty.

Viikonloppu meni nopeasti. Perjantaina vein Meltsun mökille, kävin kaupassa ja poimin yhden extralapsen mukaani ja sitten istuin virkkaamaan portaille mattoa ja tyhjentämään viinipulloa. Nuoriso kävi uimassa (oli kuulemma kylmää vettä!) ja illalla, kun extralapsi oli lähtenyt matkoihinsa, raidasin Darknesin porukoissa Bastion of Twilightissa, emmekä saaneet Cho'gallia nurin. Emme saaneet eilenkään. Olen aika varma, etten varsinaisesti rakasta raidaamista Darknesin kanssa, siitäkin huolimatta, että he nimenomaan pyysivät minua mukaansa. En pidä tunteesta, etten ole sittenkään kyllin hyvä; silloin keskityn enemmän siihen, että pyrin olemaan hyvä heidän silmissään kuin varsinaiseen mättelyyn. Ikävä totuus kuitenkin on, että ilman Darknesia en olisi päässyt edes katsomaan Cho'gallia, saati yrittämään mokoman mörön kaatamista.

Mistä tulikin mieleeni, sain Riftin ladattua vaikeuksitta ja olen päässyt sitä jo hiukan kokeilemaankin. Toni on pelannut enemmän, ja tuntuu tykkäävän kyllä. Omakin kokemukseni on positiivinen, enkä keksi muuta valittamista kuin että valitsemallani hahmolla on liian pitkät jalat ja lyhyet hiukset...! Olen kokeillut Guardian-puolen highelfiä, mieshahmoa tietenkin, ja kaipaan WoWin bloodelfien itseriittoista kauneutta ja seksikkyyttä. Muuten hahmo on ok, ainakin tämä rogue-hunter. Mitä todennäköisimmin tulen maksamaan pelin omakseni. En ole vielä 100% varma. Toni tahtoisi pitää oman WoW-tilinsä ja lisäksi tahtoisi Kingdom Hearts-pleikkapelin (ykkösen, kakkonen meillä onkin), ja olen vähän sitä mieltä, että kolmessa on jotain ylimääräistä.

Lauantai meni jokseenkin suunnitelmien mukaan. Kävimme Tonin kanssa mökillä grillaamassa ja saunomassa, emmekä viipyneet kovin kauan, koska seurustelu kaljaa kittaavien karpaasien kanssa saattaa olla melko puuduttavaa silloin, kun seuraan on eksynyt joku elämäntaiteilija, joka luulee olevansa coolimpi kuin oikeasti onkaan. Yllätin itseni kyyditsemällä herrat K-kauppaan + Alkoon ja takaisin mökille! Olivat niin surkeita todettuaan, ettei heidän aikataulunsa salli piipahtamista kaupassa, että sanoin armollisesti "okei", kun Meltsu kysyi varovasti minua kyytimään. Matkalla he yllättivät minut iloisesti tunnistamalla musiikin, jota kuuntelin ajaessani - ohoo, minulla oli kyydissäni Godsmack-faneja!!!

Ja sitä rataa. Nyt sitten yritän orientoitua tähän viikkoon. En tee tänään mitään, paitsi tietenkin töitä. Plus pakkaan Ellokselta tulleet rintaliivit takaisin pussiin ja lähetän palautukseen. Eivät kertakaikkiaan istuneet minun lolloihini millään. Ostin torstaina Prismasta kaarituettomat, jotka kokeillessa tuntuivat aivan ihanilta, mutta nyt pidettyäni niitä päivän, ne ovat aivan kamalat. Saan koko ajan olla nykimässä niitä ylös ja alas, ja tunkemassa tissejä takaisin kuppeihin. Ihan oikeasti; miten helvetissä rintaliiveistä voi vain kokeilemalla tietää, ovatko ne sopivat vai eivät? Niitä täytyisi pitää vähintään pari tuntia eri tilanteissa, jotta voisi olla varma, että ne ovat ok. Ja jos ihmispolon koko on 85F, niin sopivien liivien löytäminen tuntuu paljon hankalammalta asialta kuin rinnoistaan eroon hankkiutuminen. Piste. Johanna Tukiainen mainostaa omia utareitaan sanomalla, että hänellä on pantavat F-kupin rinnat - enkä minä suurinsurminkaan voi tajuta, millaiseen mielenhäiriöön täytyy ihmisen joutua, että ehdoin tahdoin suurennuttaa A/B-kuppinsa tällaisiksi palloiksi. Ja mitä panemiseen tulee, niin väitän, että minä ainakin nauttisin panemisestakin enemmän, jos minulla olisi pienemmät rinnat. Minä tarvitsisin ehdottomasti jonkin kokovartalokorsetin tukemaan räystäitäni alhaaltapäin.

Niin, ja en katsonut Euroviisuja sen enempää kuin jääkiekkoakaan. Italialla ja Ranskalla oli kuulemma hyvät biisit ja jääkiekon kuulemma Suomi voitti. Italiasta on tullut minun mielestäni kaikkien aikojen Euroviisu-biisi, joka ei tosin yltänyt voittoon. Muistaako kukaan tämän?

torstai 12. toukokuuta 2011

Kiuks kiuks ei se aina niin kamalaa oo


Haah, eilisessä kiukutuksessani unohtui hetkeksi kaikki ne KIVAT asiat, jotka piristivät päivääni sen lisäksi, että oli jälleen ihanan kesäinen päivä ja sain paljon aikaiseksi. Lämmintä on edelleenkin, ja yöllä on ilmeisesti roiskinut vähän vettäkin. Ainakin kissa tuli kosteanoloisena sisään (ja sänkyyni) johonkin aikaan viime yönä.

Kiva asia numero yksi: saadaan häät. Jei! Tästä onkin monta vuotta, kun viimeksi olin kenenkään häissä, joten nämä juhlat ovat oikein mukavaa vaihtelua ja pitkästä aikaa saan pähkäillä "mitä mä laitan päälleni?"-ongelman kanssa. Näyttää mukavasti siltä, että minun pitää ostaa jotain ihan uutta päällepantavaa näitä juhlia varten! Vihkiminen on juhannusaattona keskiaikaisessa kivikirkossa ja juhla sen jälkeen läheisessä erittäin kauniissa kartanossa, mikä saattaa jopa tarkoittaa sitä, että minun on ostettava hattu. Kaappeja siivotessani tomutin vanhat hattuni, mutta niin kauniita kuin ne ovatkin, ylioppilashattua lukuunottamatta kaikki ovat mustia. Haluan vaalean hatun, jonka koristeilla sävytän pukuuni sopivaksi. Oikein pömpöösin hatun!

Vihkiminen juhannusaattona on mielestäni hyvin erikoista nykyaikana. Aiemminhan se oli jonkinlainen trendi, nykyään aivan päinvastoin. Juhannushäät ovat niin passee, että jos joku menee vihille juhannuksena, se on hämmästys. Tähän pariin juhannushäät sopivat kyllä kivasti. Odotan oikein innolla, mitä tuleman pitää.

Olen myös erittäin iloinen siitä, että häät pidetään. Olen edelleenkin hyvin vanhanaikainen ajatuksessani siitä, että lapset tehdään avioliittoon, tai ainakin avioliittoon mennään lapsen syntymän jälkeen. Tosin en täysin ymmärrä, miksi avioitumista pitää lykätä  - - - ja ei, tarkoitukseni EI millään muotoa ole arvostella niitä, jotka niin tekevät (mitä se minulta on pois, milloin kukakin nai vai naiko ollenkaan), mutta minun ajatusmaailmani nyt vain menee näin; ensin avioituminen, sitten lapset. Kun toimitaan päinvastoin, minulle tulee hieman sellainen olo, että testataan, onko toisesta isäksi/äidiksi ja jos on, niin sitten ko. ihmiseen voi lupautua syvemminkin. Taidan olla vain romanttinen hupsu. Ristiriitainen sellainen myös.

Mutta se toinen iloinen asia; sain ystäväkutsun Riftiin, mikä tarkoittaa sitä, että voin testata peliä ilmaiseksi 7 päivän ajan. Oijee. Olen ollut kiinnostunut ko. pelistä ja testiaika mahdollistaa mukavasti sen kokeilemisen ilman, että menetän rahaa tai sitoudun mihinkään. Kunhan nyt vain joskus saan pelin ladattua... Eilen jo aloitin, mutta tänään tullut patch-jotakin vaikutti siten, etten pystynytkään jatkamaan lataamista siitä, mihin eilen jäin. Kaikki yritykset johtivat siihen, että koko tietokone jumittui, yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes asensin pelin kokonaan uudelleen ja aloin lataamaan sitä alusta. Ehkä jo huomenna pääsen pelaamaan näillä latausnopeuksilla. *huoks*.

Mitä armaaseen sukulaismieheeni tulee, niin saimme neuvon ottaa yhteyttä poliisiin, jos hänestä alkaa olla vaivaa haitaksi asti. Ilmeisesti hän on ollut asunnotta jo toista viikkoa, mutta asustellut siippansa kera katkaisuhoidossa, jonka molemmat ovat ymmärtäneet sillä tavoin väärin, että päihteidenkäytön sijasta katkaisivat (taas kerran) nimenomaan hoidon aivan kesken. Nyt sitten ihmetellään, että missä asuttaisiin, kun oman toiminnan takia ei ole mitään asuntoa missään. Siinähän ihmettelette.

Tänään Tonilla on partiokauden lopettajaiset ja nyyttikestit, klo 17-20. Mietin josko hänet partioon vietyäni ajaisinkin Lahteen; äiti juuri piipahti tuomassa postin ja antoi vinkkiä, että Holman Prismassa on edullisia kesäkukkia. Tahtoisin verenpisaran uusille portaille, saunan kuistille jotain muita roikkoja ja ehkä yhtä sun toista ulkoruukkuihin. Plus että olisi ihan kiva ajella jonnekin itsekseni. Prismasta saa niitä ihania texmex-ciabattojakin..!

Tjah, pitäisi kai ne Pirates-ensi-illan liputkin ostaa. Teenkin sen seuraavaksi.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Vedä ittes hirteen


Juuri kun ihmislapsi on luullut päässeensä eroon hankalasta sukulaisestaan, hän muistuttaa olemassaolostaan itkemällä rahattomuuttaan, asunnottomuuttaan ja keskenjääneitä katkaisuhoitojaan ja kertomalla ilouutisena, että hän on (taas) päättänyt muuttaa meille. Ja kun se, jostain kumman syystä, ei edelleenkään meille käy, puhelu päätetään sanoihin: "Aijaa. No jos et halua olla avuksi, älä vittu enää ikinä soittele mulle."

Ja jotta asia ei olisi niin yksinkertaista, ei tietenkään mene kauankaan, kun samaisesta puhelinnumerosta soittaa joku elämänpieksemä runkku ja alkaa anella sukulaisen puolesta, että josko nyt kumminkin tarjoaisimme hädässä olevalle asunnon. Kun se on sukua ja kyllä sukulaisia pitää auttaa. Ei jösses sanon minä. Siinä vaiheessa en voinut olla sanomatta ihan ääneen, että menisi jo saatana hirteen vaikka, niin saisi yksi jos toinenkin elämäänsä enemmän rauhaa. Kylmä totuus.

Ihmiselle voi tapahtua paljon asioita, joille hän ei voi mitään ja elämä menee tavalla, jota ei voi muuttaa, eikä pysäyttää. Mutta kuitenkin, on paljon asioita, joita ihminen voi muuttaa, joita hän voi hallita. Yksi asia, jonka minä en usko olevan ihmisen päätäntävallan ulkopuolella on se, mitä hän kurkkuunsa kaataa, henkeensä vetää ja suoneensa piikittää. Se on valinta.


Liian halpaa ripsiväriä


Näin taas kerran niin hupsua unta, että kirjoitan sen ylös nyt heti, niin kauan kun muistan sen.

Uni alkoi oikeastaan siitä, että olin aikeissa ryhtyä Meltsun kanssa aviollisiin puuhiin peräkammarissa. Meidän yhteinen (!) sänkymme oli siinä, missä Tonin "osasto" on ja piehtaroimme peiton alla, hiukan peläten, että vanhempani saattaisivat yllättää ja niin kävikin. Meltsu lähti ulos ja minä menin tupaan. Oli jouluaika, mutta siinä, missä joulukuusen olisi pitänyt olla, oven vieressä, oli tyhjä tila. Muistin, että meillä oli ollut vieraita, jotain riitaa ja Meltsu oli viskannut kuusen kiukuspäissään pihalle. Menin ulos ja siellähän kuusi hangessa makasi keskellä pihaa. Päätin hakea kuusen takaisin sisälle, mutta kun menin lähemmäs, huomasin, että kuusiparka oli pilkottu kirveellä ja koristeetkin olivat kadonneet. Suutuin todella ja menin huutamaan Meltsulle karjakeittiöön, missä hän puuhaili mitä lie. Hän ei vaikuttanut katuvalta ja palasin takaisin sisälle. Ex-mieheni oli täällä ja päivittelin hänelle Meltsun tekosia ja hänkin oli sitä mieltä, että ihan anteeksiantamatonta moinen, mennä nyt pilkkomaan joulukuusi. Menin takaisin Meltsun luo huutamaan ja yritin lyödäkin, mutta jostain syystä päädyin vain "tukistamaan" häntä poskista, jotka venyivät ja venyivät niin että vanuttelin hänen poskiaan kuin ne olisivat olleet taikinaa.

Janosin kostoa tapetusta joulukuusesta ja päätin iskeä automme ikkunat säpäleiksi. Otin kirveen ja aloin pyrkiä kohti autoa, joka jostain syystä oli parkkeerattu Yläporttiin menevän tien varteen pähkinäpensaan luo. Meltsu kai arvasi aikeeni, koska hän otti moottorikelkan ja lähti ajamaan autoa kohti. Tiesin, etten ehtisi autolle ensimmäisenä (lunta oli valtavasti), joten päätin kohdistaa raivoni Meltsun cd-kaappeihin, jotka olivat navetan edessä ulkona. Iskin toisen lasioviin kymmenisin sievää reikää kirveelläni ennen kuin Meltsu ehti hätiin. Hän oli kauhuissaan ja alkoi itkeä kaappiensa kohtaloa. Minä olin tyytyväinen ja aloin saarnata siitä, miten älytöntä on yleensäkään säilyttää levyjä ulkona sateessa kaapeissa läpi vuoden ja komensin häntä viemään levynsä sisään.

Paikalle saapui poliisi, jolle selvitimme tilanteen. Vaadin korvauksta tuhotusta joulukuusesta ja poliisin mielestä 60 euron sakko/korvaus oli siitä sopiva. Olin muuten tyytyväinen, mutta en siihen, ettei Meltsu kuunnellut poliisia niin tarkasti kuin olisin halunnut hänen kuuntelevan. Sen sijaan hän muuttui punaturkkiseksi isoksi ketuksi ja kävi torkuille salin ikkunan alle.

Tässä kohtaa koko homma jotenkin muuttuu, mutta uni sinänsä jatkuu ihan niin loogisena kuin unet yleensäkin ovat.

Istuin ison pirttipöydän ääressä, en tiedä missä. Olin minä ja samalla olin miespuolinen verihaltija. Meltsu (joka ei näyttänyt yhtään Meltsulta) toi minulle pöydälle eteeni rahaa ja lapun, jossa luki 14 euroa; se oli osamaksua joulukuusesta. Olin tyytymätön, koska en muistanut, paljonko hän oli jo sitä ennen maksanut ja oliko ollenkaan. Sanoin hänelle, että toivottavasti hän pitää lukua rahoista ja hän näytti paksua kuittinivaskaa. Hän lähti ja minä tiesin, että minun pitäisi lähteä johtamaan sotajoukkoja johonkin sotaan. Aliupseereitani tms. tuli paikalle ja minä tuijottelin itseäni peilistä, joka oli edessäni olevassa seinässä. Päätin, että tarvitsen vähän huulipunaa ennen mitään sotimista ja aloin maalata huuliani. Joku työnsi seinän peileineen pois ja minä huokasin teatraalisesti. Heti oli joku tarjoamassa minulle taskupeiliään, otin sen kiittämättä ja jatkoin huulieni punaamista. Monet muut näyttivät tekevät samaa ympärilläni. Kun olin valmis, katselin itseäni ja totesin ääneen, että muutama sipaisu ripsiväriä olisi paikallaan. Minulla oli meikkipussi edessäni, mutta en löytänyt ripsiväriäni (kultaholkkista YSL:ää). Vilkaisin vieruskaverin meikkipussiin päin ja sanoin hänelle, ettei alkaisi tyrkyttää minulle omaa ripsiväriään; en todellakaan käyttäisi niin halpaa merkkiä. Nousin ja lähdin etsimään omaa ripsiväriäni. Kävelin varsin miehekkäästi ja ihailin itseäni peileistä niiden ohi marssiessani.

Tässä vaiheessa heräsinkin Meltsun vienoon pyyntöön nousta keittämään hänelle kahvia.

Mitä tähän "oikeaan" elämään tulee, touhusin eilen siivoushommissa todella ahkerasti. Iltasella jalat olivat väsyksissä ja minä olin tyytyväinen itseeni siltä osin. Paljon jäi vielä tekemättä ja jatkankin hommaa tänään. Uudet portaat sain siivottua oikein kunnolla, lattioita myöten (pesin lattiat) ja ainoa, mikä puuttuu, on puhdas pöytäliina pöydältä (on narulla varmaan jo kuivana) ja ehkä jokin kesäkukka katosta riippumasta. Olen ajatellut verenpisaraa, mutta saa nyt nähdä. Tänään jatkan porstua ja salin siivoamista. Paljon poisheitettävää ja myös kirpputorille vietävää, kunhan nyt saisin aikaiseksi pöydän varaamisen. Tälle päivälle on luvattu melkein helleasteita, mutta liljani kaipaavat edelleen sitä sadetta... ajatus kasteluveden raahaamisesta kastelukannulla sisältä on vähän kökkö. Olen laittanut jo toiveikkaana saavin räystään alle odottamaan täyttymistä, mutta ei ole pisaraakaan sadevettä kukkien kasteluun siihen ripsahtanut.

Uneni kunniaksi jotain verihaltijoista.


tiistai 10. toukokuuta 2011

Ruokaa


Tämän viikon ruokalista on seuraavanlainen:

- Maanantai: äyriäispasta a la Laiska Vaimo, salaatti, valkoviini (meillä oli aikuisten ilta, siis niinku kahden aikuisen, jotka ovat keskenään naimisissa... kastikkeeseen tuli lohta, katkarapuja ja äyriäissekoitus ja pastana oli oikein tuorepastaa, josta Meltsu tykkäsi niin, että sitä pitää nyt saada jatkossakin - - ostanen siis pastakoneen!)

- Tiistai: mehevät jauhelihapihvit, muussi

- Keskiviikko: nakkikeitto texmex-tyyliin

- Torstai: kala-katkarapupata, riisi

- Perjantai: toscanalainen kanakeitto

- Lauantai: grillataan! ehkä peräti bändin kera - eli ihanaa grillihöttöä lihatiskiltä, salaattia

- Sunnuntai: intialainen lihapata, peruna

Odottelen parhaillaan Tonia kotiin yökoulusta eli pojalla on tänään oikeastaan vapaapäivä koulusta. Hyvä, orjuutan lapsukaiseni siivoamaan kanssani. Natsiäidin toimenkuvaani kuuluu, että lapsen täytyy osallistua normaaleihin kotitöihin eikä siitä todellakaan makseta. Toni istuu yhtä mielellään uusilla portailla kesäisin syömässä jätskiä ja lukemassa Aku Ankan taskukirjoja kuin minäkin, joten miksi ihmeessä kesähuoneen siivous olisi vain minun asiani tai että siitä pitäisi maksaa muille, mutta ei minulle? Hui hai, sanon minä.

Videoksi jotain nostattamaan muutenkin jo aika hyvin kohoavaa Pirates-kuumettani. Enää viikko ja yksi päivä!!!!


maanantai 9. toukokuuta 2011

Parani se tämäkin päivä


En jaksa tajuta, miksi maanantait ovat kuin myrkynjuontia, vaikka siihen ei ihan aikuisten-oikeasti olisi mitään syytä. Tänään hyvin alkaneen aamun jälkeen päivä muuttui jotenkin... mmm, sellaiseksi, ettei sitä olisi mitenkään jaksanut. Päivän kruunasi pari kirjettä, joita en uskaltanut edes avata, niin paljon ne ottivat pattiin. Meltsu sai luvan avata ne illalla, kun olin piipahtanut kaupassa, ja eiväthän ne olleetkaan ollenkaan kamalia aka eivät sittenkään laskuja. Jotain mukavaa siis.

Olen touhuillut puutarhahommissa ja istuttanut taimet (turve)ruukkuihin. Olen avannut uudet portaat ja huomisen suunnitelmiin minulla kuuluu porstuan ja uusien portaiden siivoaminen, ja kunnostaminen kesähuoneiksi. Jos en väärin muista, pitkä salusiini uusille portaille valmistui jo varmaan vuosi sitten, nyt pitää etsiä se jostain, päätellä, silittää ja ripustaa paikalleen. Pelargoniat pitää viedä uuden portaan ikkunalaudoille, suoristaa taulut jne. Ilokseni huomasin, että minulla oli viime vuodesta jäänyt erilaisia siemeniä uusille portaille pieneen purkkiin, mm. kolmenlaisia auringonkukkia. Kokeilen, vieläkö ne itävät ja istuttelen tuvan seinustalle niiden edelleen nimettömien monivuotisten perennoiden seuraksi. Pitää huomenna äidiltä kysyä, että minkäs nimisiä kukkia tuohon laitoinkaan. Huomenna toivottavasti saan aikaiseksi myös ruusuprojektini päätöksen, eli kaivelen ylös poppiuksen ja juhannusruusun versoja ja istuttelen niitä salin päätyyn, plus sitten se teresanruusu. Näyttää vähän siltä, että pitää pyytää Meltsu tuomaan vielä ehkä pari säkkiä multaa, niin ei tarvitse kitsastella.

Pääskyset tulivat tänään.

Niin tulin minäkin.

Köhivä käynnistys


Maanantaiaamun huumaa Laiskalassa; en oikein meinaa jaksaa käynnistyä, vaan huuhailen ympäri kämppää ja nettiä yrittäen vältellä sitä tosiasiaa, että ON maanantai ja töihin pitäisi ryhtyä. Ilma on mitä ihanin ja elämässä paljon mukavia aspekteja, mutta silti yllätän itseni ajattelemasta, että minäkin muutan Intiaan Äiti Amman kommuuniin ja lakkaan huolehtimasta maallisista. Tai nunnaluostariin! Olisin varmasti aivan tyytyväinen, kun minulla ei olisi vastuuta sillä tavoin kuin nyt, vaan kiltisti eläisin elämäni nunnaluostarin ryytimaata hoitaen.

Eikun ihan oikeasti. Minä en ole mikään johtajatyyppi, enkä ole koskaan ollut kunnianhimoinen, ja molempien "kykyjen" puute tuntuu vain voimistuvan sitä mukaa, kun ikää tulee lisää. Tänä kauniina maanantaina haluan elämältäni ihan pienenpieniä asioita, ja tunnen, että voisin sulautua massaan ja olla siellä ihan tyytyväinen. Nunnankaapu vapauttaisi minut monista asioista, jotka nyt ahdistavat. Vapauttaisi vaatimuksesta yksilöllisyyteen ja siitä, että pitäisi erottua muista. Miksi pitäisi? Minähän olen joka tapauksessa minä, vaikka burghassa kulkisin.

Asiasta toiseen, huomasin, että kälylläni oli Facebookissaan itsestään kuva, jota saattaisin nimittää lesbo... öö pornoksi? Erotiikaksi! Kuvia oli useita; hän poseerasi niissä rintojaan peitellen toisen nuoren naisen kanssa siten, että kuvista välittyy ajatus, että he ovat alasti. Kuvat olivat sinänsä oikein kauniita, mutta mikä minua häiritsee, on se tosiseikka, että L. on vasta 17-vuotias, asuu katolisessa maassa ja kaikkein eniten häiritsee se, että kuvat ovat hänen kaverinsa Facebookissa, joka on julkinen. Minun oli pakko tarkistaa asia; näin ko. kaverin kuvat virallisesta Facebookistani ja toivoin hetken, että ne olisivat näkyvillä vain kavereiden kavereille, mutta kun kirjauduin toiselle tililleni, kuvat olivat edelleen näkyvillä. Vaikka asia ei kuulu minulle, se vaivaa minua aika paljonkin. En usko, että hänen vanhempansa ilahtuisivat kuvat nähdessään ja uskon jopa, että Meltsukin pahastuisi. Asia ei olisi niin "paha" jos kuvat olisivat L:n omassa Facebook-kansiossa ja näkyvillä vain hänen kavereilleen, mutta kun ne ovat julkisia... Itse äitinä en missään tapauksessa tahtoisi 17-vuotiaasta tyttärestäni edes sellaisia kuvia julkiseen katseluun. Eivätkä kuvat tosiaan ole edes kovin hurjia, rohkeimmillaan niissä näkyy paljasta selkää pakaroihin asti yms. mutta kuvien tarkoitus on kuitenkin esittää, että kaksi kaunista tyttöä piehtaroi lakanoissa.

En tiedä, pitäisikö minun tehdä asialle jotain. Sanoa L:lle itselleen? Hän luultavasti pitäisi minua ikäloppuna tiukkapipona ja kääpänä, joka puuttuu hänen asioihinsa, plus että en ole varma, saisinko asian perille niin kuin sen haluaisin saada, L. on kuitenkin unohtanut suomenkielen niin, että suomeksi keskustelu hänen kanssaan rajoittuu vain perusjuttuihin nykyisin, ja minähän en espanjaa osaa. Kuvissa itsessäänhän ei ole mitään pahaa, mutta erityisesti hänen kotimaassaan niistä saattaa olla hänen tulevaisuudelleen haittaa. Mietin sanomista Meltsulle, mutta mitä hän sitten asialle voi tehdä? Kertoa isälleen? Sitten saisin L:n silmissä varmaan kielikellon statuksen. Ehkäpä en tee mitään. Mietin vielä.

Vaan jospa niitä töitä nyt... ja viikon ruokalistakin pitäisi laatia, siihen haasteensa antaa se, että tänään olemme Meltsun kanssa kahden ja sitten taas viikonlopun Tonin kanssa kahden, plus että näillä näkymin menemme lauantaina bändin vuokraamalle mökille vaihteeksi saunomaan ja syömään. Olen miettinyt lauantaiksi grilliruokaa, mökillä näkyi olevan ihan asiallinen grilli. Minkähänlaista säätä on luvattu viikonlopuksi?

Kesän ensimmäistä ukkosta odotellessa (toivottavasti tänä kesänä ei kuitenkaan ole ihan yhtä myrskyistä kuin viime kesänä... ukkonen ja sade jees, vuorokausien sähkökatkot ei):

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Tulisit jo

Tuntuu melkein, että kävelen kohta päin seiniä, jos vielä kauan pitää odottaa Meltsun kotiutumista. Hän soitti äsken Tuuloksesta, joten ehkä vielä tunti pitää odottaa. Tekisi mieli melkein hoputtaa: tule jo tule jo tule jo. Täällä kotona on kaikki valmista; on puhtaat lakanat, on ruoka, on pesty sauna odottamassa kylpijöitä, ja onpa saunaan virkattuna uusi mattokin (kuvassa). Maton kanssa puuhailin useamman tunnin eilen ja tänään, jotta saisin sen valmiiksi ennen Meltsun kotiutumista. Halusin yllättää!

Viikonloppu on ollut ihana. Sää on ollut mitä parhain, esiteinit ovat olleet mukavia ja vaivattomia (kuten aina) ja molemmat tykkäsivät mojostani niin paljon, ettei siitä jäänyt eilisen päivällisen jälkeen kuin lusikallinen purkin pohjalle. Oho. Toisaalta, hyvää se kyllä olikin, vuorokausi jääkaapissa oli tasannut maut niin, ettei se maistunut liikaa chililtä eikä paprikalta, vaan maku oli harmoninen. Loput nautiskelemme tänään (kohta) ryppyperunoiden ja lohen seurana, njam.

Puutarhassa olen riehunut sopivasti, eilen sain siirrettyä papulan- ja keltaruusut, ja katsottua paikan teresanruusulle. Anneli toi äidille jotain kukkaa, jonka nimeä en muista, minkä takia äiti harvensi omia istutuksiaan ja tyrkytti minulle jotain, minkä nimeä en myöskään muista, ja istutinkin tänään ne tuvan ikkunan alle. Jos ne jaksavat siitä havahtua ja alkavat kasvaa, ei siihen muuta tarvitakaan. Vielä kun sataisi... esimerkiksi yöllä, heittäisi oikein kunnon sateen, kera ukkosen. Sitten taas huomenna saisi olla samanlainen - ja lämpimämpikin - ilma kuin tänään. Olen juoksennellut ilman sukkia kangastossuissa ja trikoissa + hihattomassa topissa, päässäni lippis, jossa lukee "Tenerife".

Nyt en halua muuta kuin aviomieheni kotiin, saunan lauteille istumaan ja nauttimaan saunan kuistilla kylmän oluen.

Miten onnellinen olenkaan.

Päivän videoksi eräs lempibiisini, joka takuuvarmasti saa minut aina hyvälle tuulelle. Sen tahdissa hypähtelen nyt pilkkomaan salaatin .


perjantai 6. toukokuuta 2011

Suu palaa ja tukka kihartuu!


No, ei vaiskaan. Mojosta tuli ensialkuun varsin tulista, mutta suvereenisti viskoin sekaan lisää paprikaa, persiljaa ja sipulia, ja lorottelin päälle milloin sitruunaa, milloin öljyä, jotta sain chilin maun tasaantumaan niin, että ainakin perheemme jälkikasvu minun lisäkseni pystyy sitä syömään. Meltsusta en mene takuuseen, hän ei ole ruuan suhteen yhtä ennakkoluuloton kuin me kaksi. Maistatin Meltsulla molemmat tekeleeni ja hän piti enemmän pestosta, vähän yllättäen.

Seuraava tehtäväni on vääntää patonkia keiton seuraksi ja sitten ehkä rentoudun Azerothissa. Olenkin ollut kovin touhukas tänään... Meltsu tekee lähtöä reissuun ja lapsukaiset asettuvat töllön ääreen katsomaan "Napapiirin sankarit". Perjantai-idylli!

Enkä jaksa nyt etsiä mitään videotakaan, taikina odottaa.

Lisäaine-hui


Toivon hartaasti, että jossakin tulee raja, jota en ylitä uudessa vastenmielisyydessäni lisäaineita kohtaan. Tavoitteeni kuitenkin on pyrkiä mahdollisimman puhtaaseen, luomuun, lisäaineettomaan ruokaan silloin kun se suht vähällä vaivalla on mahdollista. Siirryn puhtaampiin tuotteisiin pikkuhiljaa, mutta toivon todella, että vastaisuudessakin kaupasta ostettu liha tulee riittämään minulle, enkä ala vaatimaan, että minun pitää tietää, keneltä tuottajalta minun israelilaiset appelsiinini tulevat..!

Eilen keksin taas jotain, mistä luovun, kun leivoin pestotäytteisiä patonkeja (Toni on aivan hulluna pestoon patongeissa, kuten minäkin) ja huvikseni vilkaisin netistä ohjeen pestolle. Siinä mainittiin säilyvyys ja kuinka se ei säily kuin muutaman päivän jääkaapissa. Miksi kaupan pesto sitten säilyy ja säilyy ja säilyy? En uskaltanut edes kurkistaa purkin kyljestä, millainen lista siinä olisi lisäaineita, vaan päätin siitä paikasta, että kun se purkki on käytetty, ei meille enää kaupan pestoa tule. Kävin illalla kaupassa ja kuinka ollakaan, mukaan tuli muutama ruukku basilikaa, kökkö parmensaania jne. sekä pieniä minigrip-pusseja, joihin peston voi kätevästi pakastaa niin että pakasteesta saa aina otettua tuoretta pestoa. Ja mojoa kanssa! Olen oikein innoissani asiasta; kunhan tästä käynnistyn, meillä alkaa survin surrata ja oliiviöljy läikkyä!

Kaupan peston käyttänen leivontaan tänään. Eilen leivoin tosiaan patonkeja, mutta kun ne ovat niiiiiin hyviä, että puolet menee samantien lämpimänä parempiin suihin. Leivoin myös pari vuokaleipää, mutta niiden kanssa kävi niin nolosti, ettei ole ikinä käynyt..! Unohdin nimittäin ottaa uunista! Muistin ne vielä, kun ne olivat olleet siellä 20 minuuttia, mutta sitten otin aikakauslehden ja oikaisin itseni Meltsun sänkyyn - ja muistin leivät vasta, kun ne olivat olleet uunissa melkein kaksi tuntia. Eivät olleet palaneet, mutta päältä olivat kovia kuin kivet. Sisus sen sijaan oli ihan hyvää, mutta jotenkin se kivikova puolen sentin kuori ei houkuttele syömään edes minua, joka tykkään rapeakuorisesta leivästä. Jos kuori on niin "rapea", ettei siihen pysty hampaat, syömänautinto hiukan kärsii. Ajattelin tänään yrittää leipomista paremmalla onnella ja eilisen leivän sisuksen voisin kuutioida, paistaa pannulla > krutonkeja esmes caesar-salaattiin.

Tulossa on lapsekas viikonloppu; Meltsu lähtee Turkuun tänään ja tulee vasta sunnuntaina pois, ja hänen tilalleen tulee Tonin luokkakaveri. Vietän siis viikonloppuni kahden 12-vuotiaan jäpikän kanssa, mikä merkitsee melkein vapaata viikonloppua, koska pojat kumminkin touhuavat jo varsin itsenäisesti omiaan, eikä minua kai tarvita kuin tuomaan pöperöä pöytään ja paistamaan popcorneja. Viikonlopuksi on luvattu lämpenevää, ja taidan keskittyä puutarhailuun siltä osin. Ruusut on edelleen siirtämättä, ja petunian/samettiruusun taimet pitäisi istuttaa purkkeihin. Äitienpäiväkin on sunnuntaina, mutta meillä se ei aiheuta mitään toimenpiteitä. Minusta äitienpäivä on turhaa hapatusta. Itse olen äiti ihan joka päivä ja arvostan paljon enemmän arjessa tapahtuvaa "arvostusta" kuin äitienpäivää. Katselin aikoinani ihan tarpeeksi sitä, kuinka oma mummuni oli kerran vuodessa ÄITI ja ihana, kun muina aikoina vuodesta hänet suurinpiirtein unohdettiin. Erityisesti on jäänyt mieleen muisto, kuinka tytär soitti äidilleen; "Hei, äiti, olen hankkinut tällaisen kännykän ja ajattelin soitella sillä sulle, kun ajettiin tästä ohi!". Ajettiin ohi? Uskon, että vanha äiti olisi ilahtunut paljon enemmän siitä, että olisi jätetty soittamatta, eikä olisi ajettu ohi.

Omasta äitiydestäni voisin kirjoittaa paljonkin, tulin äidiksi mutkaisen tien kautta melko "vanhana", kuviteltuani 30 vuotta, etten ikinä hankkisi ällöttäviä kakaroita, mutta jätän sen toiseen kertaan. Nyt taidan pukeutua ja heräillä oikein tosissani.


keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Trööt-trööt


Eihän meillä olekaan pihapiirissä ukkofasaania vaan ukkofasaani JA akkafasaani! Taitavat tehdä ojalle pesää, joten odotettavissa on pikkufasaaneja, jotka Hipponen sitten pistelee poskeensa. No. toivottavasti ei, mutta olen realisti ja tiedän, että kissan mielestä fasaaninpoikaset maistuvat oikein hyville. Aikoinaan, kun asuin vielä Hollolassa, meillä oli paljon fasaaneita ja Roope-kissa niiden poikasilla sitten herkutteli. Enkä ala ollenkaan nyt itkemään sitä, että kissa on peto ja tappaja, koska kissa ON peto ja tappaja. Julmaa, mutta enpä minä sille mitään voi. Ei kissaa voi sisäänkään sulkea, ja sen selittäminen kissalle, että mitäs jos pyydystäisit vain hiiriä ja rottia ja jättäisit fasaanit rauhaan, taitaisi olla aika hedelmätöntä.

Olen tänä aamuna lueskellut erilaisia blogeja, lähinnä nyt täältä Vuodatuksesta; olen tsekkaillut niitä aihepiirien mukaan ja joihinkin tutustunut sitten lähemminkin. Ennen kaikkea minua kiinnostaa omanikäisteni tavallisten ihmisten blogit. Ja nimenomaan yleisblogit/nettipäiväkirjat. Yhteen aiheeseen keskittyneet eivät kiinnosta (jos kyseessä on ihminen, jota en tunne, eri asia on esim. kavereiden käsityö- tai kokkausblogit), vaan haluan nautiskella kurkistuksista tavallisten suomalaisten elämään iloineen ja murheineen. Myöskään kovin "pohdiskelevat" blogit minua eivät jaksa kiinnostaa. Taidan suhtautua tähän asiaan vähän kuin kansanperinteen tutkija tmv? Haluan kurkistella, mitä ihmiset puuhaavat, mitä ajattelevat, ja toki siihen kuuluu myös se pohdiskelu. Mutta tosiaan, jos blogin tarkoitus on vain pohtia syntyjä syviä, minä en ole ollenkaan potentiaalista kohderyhmää sille. Ja jotta ei nyt tule mitään väärinkäsityksiä, en ollenkaan tarkoita, että niissä pohdiskelevissa mitään vikaa olisi, tai yhteen aiheeseen keskittyneissä! En tietenkään, höh sentään.

Olen nyt jotenkin hurahtanut tavallisuuteen. Ohitan heti blogin, jonka kirjoittaja esittää olevansa jotenkin erilainen tai poikkeava, koska se niin helposti on myös julistus; "olen parempi kuin te muut, tavikset". Minä en nyt jaksa yhtään ns. parempia, erikoisempia, yli-ikäisiä peppipitkätossuja, vaan haluan nautiskella tavallisten (suomalaisten) tavallisesta elämästä, jota rytmittää ARKI. Ehkä siksi olen kiinnostunut omanikäisteni, tai vanhempien, päiväkirjoista, että niissä on arjelle jotain sellaista kosketuspintaa, jonka minäkin tunnen omakseni. Arki on tavallista puurtamista ja kuitenkin siinä samaan aikaan on valtavasti kaikkia erilaisia elementtejä. On kaikkea kera puolison, lasten, kissojen, koirien, työn, työkavereiden, ystävien, puutarhan, siivouksen, liikunnan, kirjojen, leffojen, talon, jne. jne. jne. parissa. Välillä mieleen tulee päivänpolttamat tapahtumat tai ajatukset omasta sisimmästä. Se on vähän kuin olisi päässyt kärpäseksi kattoon ja siellä köllötellessä huomaa, miten ihania tavalliset ihmiset ovat.

Osin tätä tarkoitan sillä, että minusta on tullut avoimempi tai vastaanottavaisempi ihmisten suhteen ja että minun on tavallaan helpompi hyväksyä heidät juuri sellaisina kuin he ovat. En etsi uusia ihmissuhteita (en tällä hetkellä oikein jaksa aktiivisesti ylläpitää vanhojakaan), joten se hyväksyntä ei ole sitä, että tervetuloa nyt tänne kaikki minun elämääni sellaisina kuin olette. Vaan se on jotain melkein alitajuntaista ajatusta siitä, että melkein kaikki (erityisesti ns. tavalliset) ihmiset ovat oikeastaan tosi kivoja ja se, että en ole varautunut heitä kohtaan jokapäiväisessä kanssakäymisessä, ei tosiaankaan vahingoita minua.

Mutta tavallisuudesta vielä. Käytän sanaa "tavallinen" ehkä vähän väärin, koska kukaan tavallinenkaan ei ole oikeasti yhtään tavallinen, vaan ainutkertainen. Mutta "tavallisuudella" ajattelen (tässä yhteydessä) ihmisiä, jotka eivät tee siitä ainutkertaisuudestaan mitään numeroa, vaan elävät elämäänsä milloin siihen tyytyväisinä, milloin vähemmän tyytyväisinä. Esim. kun ajattelen ystävääni; hän on ulkoisesti ihan tavallinen ja kaikki hänen elämässään on tavallista ja sellaista... normien mukaista? Tyyliin ok-talo, kaksi lasta, farmariauto ja kultainen noutaja. Hän näyttää tavalliselta, hänellä on tavallinen työ. Mutta hänen sisällään on ihan toinen maailma ja hänen ajatustensa vallankumouksellisuus lyö minut yhä uudestaan ällikällä. Meistä kahdesta minä olen kai aina ollut ulkoisesti se vähemmän tavallinen, mutta kun kuuntelen hänen ajatuksiaan, tunnen itseni hänen rinnallaan kyllä oikein sellaiseksi harmaaksi tavikseksi.

En oikein tiedä, mistä tämä rakkauteni tavallisiin ihmisiin oikein kumpuaa. Tuntuu kuin katselisin hellyydellä jokaista ihan tavallista ihmistä kaupoissa, kylillä, turuilla ja toreilla. Tuntuu aika hassulta, kun ottaa huomioon, että olen "aina" ollut ihminen, joka ei pidä ihmisistä. Joko olen tulossa tosiaan vanhaksi tai sitten yksinkertaisesti matkailu avartaa. Olenhan jo useamman vuoden sanonut, että ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia ja yleisesti ottaen ystävällisiä. Kaikilla meillä on yhteinen kielikin, jota ihan jokainen ymmärtää; hymy ja nauru.

Olen koko ikäni asunut näillä samoilla seuduilla, korkeintaan 40 kilometrin päässä lapsuudenkodistani. Varmaan se on vaikuttanut osaltaan siihen, että olen ajatellut aika lailla tyyliin "minä ja ne muut". Näkeminen muuta maailmaa (näin kypsälläkin iällä, olin 38-v. kun olin elämäni ekaa kertaa lentokoneessa!) ja erityisesti "asuminen" toisenlaisessa ympäristössä (Pertossa) on kyllä avannut silmiä ainakin omasta mielestäni hyvällä tavalla.

Rakkauteni tavallisiin ihmisiin ei kuitenkaan tarkoita, että haluaisin yhtäkään ystäväkseni tai että olisin vailla jotain "sukulaissieluja". Hassua, aiemmin oli juuri näin. Etsin esim. kirjeenvaihdon kautta ihmisiä, joiden kanssa ajattelisin samoin ja toivoin kovasti löytäväni ystäviä ja kavereita. Tunsin itseni usein kovin yksinäiseksi ja jopa erilaiseksi. Nykyään en tunne lainkaan samoin. Miten voisin olla yksinäinen, kun koko maailma aukeaa ympärilläni? 

Ylimaailmallinen rakkauteni kaikkiin ihmisiin ei suinkaan tarkoita, että rakastaisin kaikkia ihmisiä. Ei helvetissä. Olen edelleen esimerkiksi sitä mieltä, että naapurin rouva olisi parhaimmillaan mora selässään tai jotain sellaista. Alan rakastaa häntä heti, kun hän muuttaa miehineen täältä niin kauas kuin pippuri kasvaa, ja mahdollisimman pian.

Mutta päiväjärjestykseen eli minun (ihanaan) taviselämääni. Sain kuin sainkin eilen kaipaamani 5 säkkiä multaa ja vietin illan lappamalla sitä liljoilleni ja pioneilleni. Siihen meni 2,5 säkkiä, joten saman verran jäi vielä muihin kohteisiin, kuten ruusuille ja sitten myöhemmin sitä voi laittaa parveke- ja kasvatuslaatikoihin. Nyt on ollut sen verran koleaa, että liljat tuntuvat ikäänkuin empivän, nousisivatko yhtään korkeammalle mullasta vai eivät, joten en ole vielä päässyt selvyyteen, kuinka paljon liljapenkeissä on "paikattavaa".

Viime kesänä puutarhailu jäi jotenkin ihan tekemättä. Ei ihmekään, että liljapenkit olivat lumen alta paljastuessaan niin surkeina ja että poppius + juhannusruusu ovat päässeet valtaamaan puoli pihaa. Tai oikeastaan tilanne oli sama jo edellisenä kesänä... naapurustossa tapahtuneet muutokset ovat olleet ilmeisesti ahdistavampia kuin olen kuvitellutkaan.

Yksi asia, joka minut saa onnelliseksi, on AITA. Pidän niin neuroottisesti kiinni oikeudesta omaan rauhaani, omaan tilaani ja omaan pihaani, että aidan rakentaminen vuosi sitten - siitäkin huolimatta, että vain OSA pihaa on aidattu - sai minut tuntemaan oloni "turvallisemmaksi". Aita tarkoittaa selkeää rajaa, jonka ylittäminen ei ole sallittua ilman minun lupaani.

Päivän videoksi... jotain. Saa nähdä, mitä keksin ja löydän, luultavasti jotain, mikä ei liity mihinkään. Mistä tulikin mieleeni, että mitä ihmettä se tarkoittaa se Erinin biisi "Vanha nainen hunningolla"? Onko se nyt joku hitti meidän 40+ naisten keskuudessa, kun yksi jos toinenkin liittää sen Facebook-statukseensa? MISTÄ se biisi oikeastaan kertoo? Eilen, kun se tuli radiosta minun silittäessäni lakanoita, yritin oikein kuuntelemalla kuunnella ja tajuta sanoja, mutta en pääse sisälle biisiin, jossa nuori nainen laulaa vanhasta naisesta hunningolla. Pöh. Olenko minä liian vanha tajuamaan biisin ilosanomaa?

Ah joo, tämä! Parempi kuin alkuperäinen .


tiistai 3. toukokuuta 2011

Ryypätkääpä on sienistä jaloin


Lueskelin aamupalalla (kahvia ja ruisleipää, jonka päällä oli polar-juustoa [kevytversio] ja schwarzwaldin kinkkua) vappuaaton lehteä, jossa oli mm. mielenkiintoinen artikkeli siitä, kuinka yökerhoilla ja muilla juottoloilla menee huonosti nykyään. Artikkelissa sanottiin:

Larnemaan mielestä viinanjuonti keskellä yötä ei ehkä yksinkertaisesti ole enää muodissa.

- Terveelliset ruokailutavat ja vihreät asiat nostavat päätään, eikä siihen kuulu yökerhoille ominainen läträäminen. Voi olla, että osa yökerhoista on kertakaikkiaan jäänyt junasta.

- Osa kulutuksesta suuntautuu nykyään hyvän ruuan ääreen. Sitten mennään kotiin ja aamulla töihin. Myös nuoret ovat löytäneet hyvät ruokaravintolat.


Suuntaus on tietenkin ikävä ravintoloitsijoille, mutta muuten se on minusta enemmän kuin oikea. Okei, olen jo kohta ikäloppu, enkä istuisi yökerhoissa oikeastaan enää mistään hinnasta, kuten nuorena tuli tehtyä, mutta silti. Minusta yökerhoja ei oikeastaan edes tarvita mihinkään. Enemmän panostusta ruokaravintoloihin ja seurusteluun sopivia pubeja. Yökerhot ovat vain ja ainoastaan humaltumista ja partnerin hakua tuhannen pillun päreessä varten. Mistään seurustelusta ei voi puhua, koska musiikin takia ääntään ei saa kuuluville.

Samassa lehdessä vanhoihin mekkoihin hurahtanut kolmekymppinen nainen esitteli vaatekaappinsa sisältöä. Voi perkele, että tulikin joskus heitettyä omat vanhat mekkoni vintille, josta äiti kai roudasi ne jossain vaiheessa roskiin. Ihania 1950-luvun kellohelmamekkoja, joita ihan oikeasti käytin alle parikymppisenä. Ostin niitä kirpputoreilta, silloin niillä ei vielä ollut sitä vintage-leimaa ja -arvoa, mikä tänään, ja sain niitä aivan naurettavan halvalla.

Vaatteista puheenollen, shoppailin eilen taas Elloksella. Ostin valkoiset espadrillokset, parit pinkit kaarituettomat rintsikat, vihreän tunikan ja kirkkaanpunaisen villatakin. Ai niin, ja korallinpunaisen lyhyen aamutakin, jossa on röyhelöitä - takki on aivan kamala, mutta se maksoi vain 16 euroa; ostin sen vain ja ainoastaan SAUNAtakiksi eli kietaisen sen ylleni, kun kipitän saunaan ja takaisin. Se on siis takki, joka tulee hikeen ainakin kaksi kertaa viikossa ja jota en aio pestä jokaisen käyttökerran jälkeen. Minulla on erikseen valkoinen, pitkä froteinen AAMUtakki, jota pidän näin aamuisin ja iltaisinkin, kun olen jo vaihtanut yöpuvun ylleni.

Lehdessä oli paljon muutakin mielenkiintoista, mielenkiintoisia ihmisiä, koko elämän kirjo oikeastaan. Hassua, viime aikoina olen alkanut pitää ihmisistä yleensä ihan uudella tavalla. Tai sitten vanhalla, joka rikkoontui, kun ihmiset, joihin luotin oikein tosissani, osoittautuivat aivan joksikin muuksi kuin luottamukseni arvoisiksi. Tai ei... ei ihan niinkään. Olin ollut kyyninen ja varovainen jo kauan ennen sitäkin, mutta tietyt tapahtumat eivät ainakaan parantaneet asennettani. Eivät lyhyellä aikavälillä, mutta pitemmällä; nyt voin helposti katsoa taaksepäin ja sanoa, että opin ihan hirmuisesti itsestäni ja olen siksi kasvanut ihmisenä. En halua muilta ihmisiltä oikeastaan mitään ja tunnen, että minun on nykyisin paljon helpompi hyväksyä heidät sellaisina kuin he ovat. Eikä niin, ettenkö olisi aina hyväksynyt ihmiset sellaisina kuin he ovat, mutta niin, että olen mielestäni nykyisin avoin ihmisille, valmis kohtaamaan heidät jotenkin aidommin, kun en odota heiltä mitään tai oleta heidän olevan jotain. Kun en odota mitään, en myöskään pety, kun en saanut, mitä odotin. Eikä se ole ollenkaan huono asia, enkä ainakaan koe itse asenteeni olevan kyyninen ollenkaan. Osaan iloita jokaisesta positiivisesta kanssakäymisestä odottamattomana ilona ja mitään negatiivista minun ei tarvitse päästää pintaani syvemmälle.

Mutta eipäs nyt mennä liian syvällisiksi! Tämä ei ole mikään ns. pohtiva blogi, vaan Laiskan Vaimon päiväkirja! Tänään saanen multaa kukkapenkkeihini ja puutarhaprojekti voi jatkua. Sitä odotellessa jotain ihanaa 50-lukulaista:

maanantai 2. toukokuuta 2011

Hyvä ruoka parempi mieli


Pakko palata vielä ruokaan päivän kolmannessa postauksessa. Kävin kaupoilla, ja sen jälkeen tein päivällisen, mikä oli siis listan mukaan makkarapastaa. Tuli kertakaikkisen herrrrkullista (tästäkin ruuasta)!

Syötyäni aloin miettiä, kuinka nopeasti oikeastaan sain ruuan pöytään. Olisin saanut sen nopeamminkin, mutta koska minulla ei varsinaisesti ollut hoppu mihinkään, annoin makkarakastikkeen kiehuskella vähän ylimääräistä. Ruoka olisi ollut kuitenkin tarvittaessa valmis korkeintaan vartissa. Siinä ajassa olisin saanut kastikkeen tehtyä, pastan keitettyä ja salaatin pilkottua. Arkiruuan valmistamiseen ei tosiaankaan tarvitse upottaa aikaa eli kiire ei ikinä ole syy käyttää valmisruokia. Er asia sitten, jos ei huvita laittaa "kunnon" ruokaa, mutta kiireestä ei tosiaan voi olla kyse.

Nyt mennään viikossa 18 ja aloitin ruokaremonttimme viikosta 11. Alkuun noudatin ruokien ohjeita jokseenkin kirjaimellisesti, mutta nyt kun huomaan taitoa tulleen lisää, säveltelen ohjeita jo mieleni mukaan. Esim. kun ruuassa on ohjeen mukaan herkkusieniä ja tiedän, että Toni nyppii ne ruuasta pois (yksi harvoja aineita, joita hän ei syö missään muodossa), korvaan sienet yleensä kesäkurpitsalla. Tai kun makkarapastassa on ohjeen mukaan tomaattipyrettä, korvaan osan siitä ihan tomaatilla, kun niitä jääkaapissa sattuu olemaan yllin kyllin. Ja sitä rataa.

Tänään löysin viimeinkin kauan kaipaamani ohjeen, rancho canarion. Olen syönyt sitä muutaman kerran Teneriffalla ja tykästynyt siihen aivan mahdottomasti, mutta olen epäonnekseni unohtanut ruuan nimen. Appiukko nimitti sitä mielestäni garpachoksi, mutta sitä se ei ollut, sen tiesin. Garpacho on kylmä vihanneskeitto, jota olen sitäkin syönyt, enkä ihmeemmin siitä pitänyt. Etsimäni keitto oli hyvin tyypillinen paikallinen hernekeitto. Tänään vietin tovin sitä googlailemalla ja lopulta päädyin sähköpostikirjeenvaihtoon erään Teneriffalla 17 vuotta asuneen suomalaisen naisen kanssa (intenetin ihmeellinen maailma!) ja hän osasi tosiaan kertoa, että hakemani keitto on varmastikin rancho canario. Sehän se! Syy, miksi garpacho putkahtaa aina sen yhteydessä minun mieleeni, on se, että se tehdään kikherneistä, espanjalaisittain garpanzos. Oi naminami, ensi viikolla keittopäivänä meillä tarjoillaan rancho canariota.

Ja varmaan pitäisi tehdä vihreää mojoakin, kun kaikki Puertosta tuodut on loppu.


Paluu päiväjärjestykseen

Kas niin, pääsiäinen on ohi, samoin rikkonainen viime viikko ja nyt voin palata taas päiväjärjestykseen keittiön puolellta. Tällä viikolla ruokalistamme näyttää tältä:

- Maanantai: makkarapasta

- Tiistai: siskonmakkarakeitto uunissa

- Keskiviikko: espanjalainen uunikala, peruna

- Torstai: amerikan lihapata, riisi

- Perjantai: tomaattinen jauhelihapastakeitto

- Lauantai: teriyaki-kalkkuna, kurkumariisi

- Sunnuntai: pekonilohi, peruna

Listassa on nyt kahtena peräkkäisenä päivänä makkaraa, mutta olkoon - semminkin kun makkararuokia kovasti toivottiin. Nyt täytyy laatia lista tarvittavista aineista, katsoa mitä kaapeista löytyy ennestään ja sitten tehdä ostoslista. Kauppa kutsuu myöhemmin tänään.

Ylläoleva kuva esittää eilistä salaattia, jota oli tarjolla lindströminpihvien, kananmuna-ruohosipulikastikkeen ja perunamuussin lisäksi.

Jamie. On ihan hänen ansiotaan, että minun painoni alkaa ihan kohta numerolla, jolla se ei ole alkanut sitten vuoden 2005.


Tää pihisee


Pikkuhiljaa talous alkaa tasapainottua taas, kun mennään kesää kohti. Ei ole pipo kireällä joka kerta, kun pitäisi maksaa laskuja. Tosin juuri nyt on pipo niin kireällä, että tuntuu kuin silmätkin pullistuisivat päästä... prkl. Maksoin luottokorttilaskuja ja huomasin, ettei Meltsulla ole enää nostovaraa luottotilillään. Syykin selvisi; tiliotteessa on käteisnosto käteisnoston perään. Siis mitä vittua? Luulin tehneeni jo täydellisen selväksi aiemmin, että LUOTTOTILILTÄ EI TEHDÄ KÄTEISNOSTOJA. Luottotili on hätätapauksia ja ulkomailla maksamista varten, ei se ole mikään helvetin käyttötili!

Soitin perään ja huusin puhelimeen. Olen taipuvainen uskomaan Meltsun selityksiä siitä, että kyseessä on vahinko; hän on luullut nostaneensa rahaa käyttötililtään. Se olisi loogista, koska hän ei ole ensimmäinen eikä viimeinen ihminen, joka pankkiautomaatilla sotkee debitin ja creditin. MIKSI HELVETISSÄ PANKKIEN ON PITÄNYT LAITTAA NIIHIN AUTOMAATTEIHINSA DEBIT JA CREDIT ENTISEN PANKIN JA LUOTON SIJAAN?! Jopa minä joudun yhä edelleen kertaamaan mielessäni, että kummasta pitikään nostaa rahaa tai kaupassa kummasta voi maksaa.

Toisaalta olen myös taipuvainen olemaan uskomatta. Meltsu nosteli suvereenisti rahaa luottotililtään vielä siinäkin vaiheessa, kun automaatilla luki "pankki" ja "luotto". Sitä paitsi olen jo valmiiksi niin käärmeissäni hänelle, että ihan piruuttani voisin uskoa tässäkin asiassa pahinta.

Ah. avioliiton autuutta.

Mutta; kaikesta huolimatta, se on toukokuu nyt. Ihan oikea kevät! Viikonloppuna sain tehdyksi paljon puutarhassa; haravoin takapihan lukuunottamatta viimeistä lumistä/märkää rantua ihan talon vieressä, sain tuvan ikkunoiden alla olevan kukkapenkin muokattua kokonaan (ja istutin muutaman akilleijan siihen uudelleen, ei niitä raaski menemään heittää) ja eilen riehuin ruusupensaissa. Leikkasin juhannusruususta kaikki kuivat oksat pois ja sitten siirryin kurmoottamaan poppiusta kavereineen. Surutta vedin lakoon isoja alueita, että sain pohjantähden kunnolla esiin, ja sitten otin ja kaadoin pensaiden keskellä olevan omenapuun. Se meni ihan käsipelillä, siis ihan ilman sahaa. Oli sen verran laho, että kaatui nitkuttamalla. Pohjantähdelle tein heinäseipäistä "kolmijalan". jota pitkin ruusu saa tulevana kesänä kiipeillä. Vastoin aiempia suunnitelmiani en aio siirtää sitä mihinkään, juurakko on sen verran iso ja tukeva, että jatkakoon kasvuaan siinä, missä nyt on. Keltaruusun ja papulanruusun siirrän muualle kunhan saan uutta multaa jostain.

Toukokuu tulee olemaan melko tapahtumarikas. On kevätretkeä, yökoulua, leiriä, soittokeikkaa. Meltsu on seuraavat kolme viikonloppua poissa, mikä tarkoittaa sitä, että Tonin kanssa juhlitaan syömällä herkkuja aka ainakin intialaista ruokaa, ja varmaan thaimaalaista ja cajun-keittiötäkin voisi kokeilla. Toni ei vingu valkosipulin ja chilin käytöstä! Ja jos ruoka ei olekaan hyvää, Toni ei ala kiukutella kuten murrosikäinen (kuten isänsä tekee), vaan kohteliaasti sanoo; "Tästä minä en niin tykännyt". Tosin harvemmin Toni noin sanookaan; äitiinsä tullut ja tykkää jokseenkin kaikesta.

En osaa päättää, olenko hankala ihminen vai vähemmän hankala. Joka tapauksessa, hermojen lepuutusta jossain muualla:


PS. Päivän videosta tuli mieleen, että juhannuksen jälkeen (käsittääkseni) tulee nettiin kansalaisopiston tämän syksyn ohjelma. Ainakin nyt kuluvana vuonna on voinut ihan täällä omalla paikkakunnalla aloittaa espanjan opiskelun, ja toivon, että samoin olisi tulevanakin lukuvuonna. Jos ei, niin ei toki ole mikään ongelma huristaa naapurikunnan puolelle. Minun pitää muistaa myös selvittää, onko kielikursseille alaikärajaa, koska kansalaisopisto on Tonille ainoa paikka opiskella espanjaa; selvitin jo, ettei yhteiskoulussa se kuulu opetusohjelmaan millään luokalla. Plus että jos sen saisi kahdeksannella valinnaiseksi, Tonin pitäisi odottaa vielä toista vuotta ennen kuin pääsisi aloittamaan sitä. Emme halua odottaa yhtään, vaan päästä paremmin jyvälle paikallisesta elämänmenosta Puertossa ollessamme! Paikallisen kielen osaaminen on ihan ehdoton juttu ja siksi eikun espanjaa opiskelemaan. Espanjan kielen "nuotti" on tarttunut jo aika mukavasti korvaan ja kieleen niin että kun tervehdimme tuttavallisesti esim. kaupassa tai taksissa, ei se ole mikään "hola", vaan laulava "olaa". *virn*.

Niih, ja vielä: PIRATES OF THE CARIIBEAN ENSI-ILTA REILUN KAHDEN VIIKON KULUTTUA. *KIRKUU*!.