maanantai 29. marraskuuta 2010

Joskus tekis toisinaan sitten taas ei


Minun energiani on hyvin puuskittaista. Menee pitkiä aikoja, etten saa tehdyksi mitään, ja sitten saan kummallisen tarmonpuuskan, jonka aikana ns. puhdistan pöydän. En siis pyyhi pölyjä, vaan hoidan rästihommat pois vauhdilla. Tänään minulla on sellainen päivä - olen jo hoitanut laskut (sekä lähtevät että maksettavat), olen niputtanut tilitoimistoon menevät paperit ja lähettänyt ne eteenpäin, olen mapittanut Meltsulle uuden asiakasrekisterin, olen tilannut ajan eläinlääkäriin Mindille, sanonut irti lankapuhelimen ja soittanut pankkiin tiedustellen, kuinka monta päivää menee siihen, että luottokorttitililleni laittamani sataset ovat käytettävissä. Ei nimittäin olisi ollenkaan kiva huomata, että olen ylittänyt luottorajani Atlantin rannalla kirmatessani!

Vielä kun saan lähtevät laskut kuoritettua, voin hyvillä mielen lipua Azerothiin ainakin siih... EIKÄ. Uh, komento takaisin, muistin juuri, että minun pitää tehdä kauppalista. Minulla on klo 14.15 vanhempainvarttiaika ts. tapaaminen Tonin opettajan kanssa, ja sen jälkeen jatkan matkaani kauppaan; täytyy ostaa paitsi normaalit ruokaostokset niin myös tarvikkeet keskiviikkoisiin synttäribileisiin. Niiden tiimoilta pitänee kuuklettaa suklaavoittoisen täytekakun ohje. Olen kyllästynyt omaan bravuuriini eli mansikka-banaani-kermakakkuun. Koska synttärivieraita tulee maksimissaan neljä (päivänsankari mukaanlukien siis viisi), voisin panostaa kakkuun sen verran, että vääntäisin esim. suklaakuorrutteisen kakun. Plus pitää miettiä synttärilahja... ostaa ja tulostaa liput TÄNNE. Siinä on lahjaa ihan riittämiin, koska ensi viikon asustamme Teneriffalla *jee jee jee* ja sitten pukkaa joulukin päälle.

Olen tainnut onnistua edes jossain; Toni ei (luojankiitos) ole lainkaan lahjojen perään. Ei ole koskaan ollut. Totta kai lahja on kiva juttu, mutta joulussakaan en muista Tonin intoilleen lahjojen perään mitenkään ylenpalttisesti. Lisäksi hän arvostaa ns. hyödyllisiä lahjoja; uusi yöpuku tai lakanasetti on aina ollut mieleen. Siksi voin hyvillä mielin ilmoittaa esim. etten aio ostaa mitään ihmeempää lahjaa synttäreiksi, vaan Toni pääsee leffaan ja matkalle. Sukulaiskekkereitä en edes harkitse; vastahan treffasimme toisemme Sebastianin synttäreillä viikko sitten.

Jostain syystä, jota en tiedä itsekään, tänään tämä:




torstai 25. marraskuuta 2010

Minä juon nyt viiniä


Tai tarkemmin sanottuna vsop-glögiä. Namia, jota saa vain näin ennen joulua.

Hammaslääkärikäynti on hyvä syy olla huono äiti ja kiskoa alkoholipitoista glögiä kolmen aikaan iltapäivästä, n'est pas? Paitsi että Tonilla on tänään yökoulu = hän ei tule koulusta kotiin ennen kuin huomenna, joten minun ei tarvitse olla minkäänsortin äiti juuri nyt. Takana on tosiaan taas yksi juurihoitokäynti ja olo sellainen, että olen ehdottomasti ansainnut glögini. Tai ainakin hammaslääkäri on hyvä tekosyy käydä Alkossa glögiasioissa. *virn*.

Vaan kylläpä on hammaslääkäreissä eroja. Tällä kertaa oli sama lääkäri, jonka luona alunperin kävin ja voi, kuinka paljon hellempi hän olikaan kuin femiininen kollegansa! Puutumiseen tarvittiin vain yksi piikki, eikä nyt, kun puudutus alkaa pikkuhiljaa haihtua, satu sen enempää leukaperiin kuin huuliinkaan. En kuitenkaan halua valittaa siitäkään lääkäristä, jonka luona kävin viikko sitten. Hyvin hän hoiti työnsä, ja on osasyyllinen siihen, että mielikuvani kunnallisesta hammashoitolasta ovat heittäneet häränpyllyä. Ja miten niin juurihoito on kallista? Sain tänään laskun kahdesta lääkärikäynnistä, eikä summa ollut satastakaan. Vai olenko minä vain hukannut rahanarvon johonkin? MInusta vajaat viisikymppiä juurihoitokerrasta (röntgenkuvineen, puudutuksineen, aikaa hujahtaa noin tunti) ei ole "kallista". Odotin useiden satasten laskua. Toki mielelläni halvemmallakin pääsisin, mutta minusta tuo ei vain ollut "kallis".

Kai vielä yksi kerta pitää käydä. Tai siis; ainakin yksi kerta vielä, juuri ennen joulua. Ja tälle samalle helläsormiselle lääkärille.

Azerothissa on jän-nit-tä-vää. Eilen maintenance kesti juuri sen, mitä luvattu oli, ja pääsin hiukan kurkistamaan uuteen maailmaan. Sitten luovutinkin koneen Tonille, jolta minun oli ihan pakko evätä pääsy Jepen synttäreille, ihan siitä ikävästä syystä, että lumimyrsky oli tukkinut kaikki tiet ja etuveto-yariksella en olisi päässyt kinosten yli. Ei ollut kivaa, mutta yritin korvata asian sillä, että Toni sai käyttää minun konettani. Sitä paitsi hänen koneellaan ei WoWia tällä hetkellä olekaan, jouduin asentamaan sen uudelleen ja parhaillaankin se imuroi patcheja.

Enihoo, uusi Azeroth on siis jän-nit-tä-vä. Illalla kävin tamettamassa Ergalle uuden lemmikin; valkoisen ketun, jonka nimesin Nuoskaksi. Siis nuoska kuten suojalumi. Kaikkien lemmikkieni nimet ovat suomeksi, paitsi tyrannosaurukseni on nimeltään Lambi - juu-u, nimenomaan vessapaperin mukaan. *hirn*. Valkoinen pantteri on Vanilja, kaksipäinen kondorikotka Untuva, krokotiili Lapikas, valkoinen tiikeri Sulo jne.

Pidän Ergasta aivan hirmuisen paljon. Blood elfit ovat ehdottomasti minun rotuni... ja on hienoa olla hunter, ranger, farstrider. Olemme vaikuttaneet rotumme ja kotimaamme historiaan paljon.

Oi jee, kohta varmaan uskaltaa jo avata mozzarella-patonkipaketin ja ottaa maistipalan pelkäämättä, että puraisen puutunutta huultani tai kieltäni. Tiskit ovat likoamassa altaassa ja harkitsen myös uunien sytyttämistä. Väsyttää. Puuduttaminen väsyttää aina! Muistan, kun joskus aikoja sitten minulta leikattiin rinnasta kyhmy puudutuksessa ja kotiin päästyäni nukuin ja nukuin ja nukuin. Suun puuduttaminen vaikuttaa samalla tavoin; tekisi mieli käpertyä peiton alle ja leikkiä avuttomampaa kuin todella olenkaan.

Nyt Aerosmithiä, koska ko. bändi on hyvä ja kävin sen jopa tsekkaamassa muutama vuosi sitten (7.7.07).




keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Maailmanloppu!


Maailmanloppu tulee tänään! Kaiketikin... en ole halunnut spoilata itseäni ja siksi en ole ihmeemmin tutustunut siihen, mitä tämänpäiväinen maintenance ja patch tuo tullessaan Warcraftiin. Tradesta olen ollut omaksuvinani tietoja siitä, että tästä päivästä alkaen voi tehdä kombinaatioita vanhoilla roduilla ja classeilla jo (esim. blood elf warrior tai tauren paladin), mutta uudet rodut tulevat vasta Cataclysmin mukana vajaan kahden viikon kuluttua. Samoin olen kuullut, että Dalaranin ja Shattrathin portaalit katoaisivat tänään (eikä? millä sitten siirrytään mantereelta toiselle?!), kun taas mahdollisuus lentää kaikkialla Azerothissa tulee sekin vasta parin viikon kuluttua. Kalimdorin pirstoutuminen tulisi kuitenkin jo tänään? Uusi Orgrimmar? En tiedä varmaksi, joten on aika selvä, että jänskättää melko lailla, miltä Azeroth näyttää tänään, kun joskus sinne taas pääsee. Blizzardin puolesta ainakin vielä aamulla oli luvattu maintenancen kestävän normaalin verran ts. puoleen päivään, mutta USAn servereillä, joilla maintenence on tiistaisin, se oli venytetty iltakuuteen. Nyt on siis kyse ihan näistä Suomen ajoista ts. maintenance pitäisi olla tänään normaalin 05-11 CET = central european time. USAssa se kai on sama eli viidestä yhteentoista paikallista aikaa, ja nyt se oli jatkunut viiteen iltapäivällä.

No, kumminkin, jänskättää!

Kaksi vuotta sitten, kun Wrath of The Lich King rantautui, ei jännittänyt ollenkaan tällä tavoin. Olin vasta aloittanut pelaamisen muutamaa kuukautta aiemmin ja siksi vielä ihan NOOB, plus että ko. ekspansion ei oikeastaan muuttanut mitään, ainoastaan lisäsi yhden mantereen, instoja jne. Hahmojen puolellakin saatiin vain yksi uusi classi. Siinä mielessä Burning Crusade oli varmasti paljon isompi juttu, kun tuli uusia rotuja, uusi manner ja lentotaito. Tällä kertaa tulee vielä enemmän; monet vanhat alueet muuttuvat ja tulee uusia alueita, uusia rotuja ja tosiaan noita uusia rotu/class-kombinaatioita. Onneksi patch 4.0.1 oli jo vähän aikaa sitten, tässä on ehditty jo hieman tottua classien uusiin ominaisuuksiin. Mutta vain hieman! Survivalin pelaaminen tuntuu tuskaiselta, joten Erga onkin nyt taas pääsääntöisesti BM - ja juuri kun olin vaihtanut specit siten, että main speccini on SV ja off speccini BM. Aiemmin oli toisinpäin ja silloin pelasin oikeastaan vain SV:nä.

Patchin jälkeen olen pelannut suurimmaksi osaksi Ergalla, ja toiseksi eniten ehkä Andyllä, jolla en aiemmin juurikaan viitsinyt pelata, koska retrin pelaaminen oli tylsää (varsinkin verrattuna Shadimakseen (frost DK)) ja holyna pelaaminen taas oli jotenkin aivan liian hankalaa verrattuna holy priestiin, johon Karalla olin tottunut. Mutta patchin jälkeen holy paladinina voi pelata muutenkin kuin kahta spelliä klikkailemalla (aoe heal, jee!) ja pidän siitä kovasti. Jopa siinä määrin, että Kara on saanut huilata. Tosin Kara huilaa jo senkin takia, että en tarvitse hänelle mistään mitään, kun taas Andyllä on käyttöä justice pointseille ja lootille. Kara siis huilailee, Shadimas samoin, Ari-parka on yhä vailla talentteja eli warlock on valjastettu vain tekemään laukkuja ja muuttamaan kamaa pölyksi (tailor/enchanter). OIkeastaan eniten olenkin pelannut viime ajat kokonaan toisella serverillä, sekä Ebomaralla että Rondaksella (Moongladessa). Ehkä hölmöä pelata kahta samanlaista hahmoa, jotka minulla jo on olemassa - Ebolla on samat speccit ja talentit kuin Karalla ja Rondas on BM-hunter - mutta olen kiinnostunut näkemään millaista on toisella serverillä ja toisessa factionissa. Helpoin pelata hahmoilla, jotka jo hallitsee. Paitsi että Rondaksen aion muuttaa MM:ksi jossain vaiheessa voidakseni testata myös sitä ja voin sitten päättää, miten speccaan Ergan jatkossa. BM ja SV vaiko ehkä BM ja MM.

... Oho, no nyt löytyi tietoa MMO Championilta patchista 4.0.3:

What is in:

* Portals in Dalaran/Shattrath Removed
* Class trainers in Dalaran where portals once were
* New race-class combinations (excluding worgen/goblin)
* New Gnome/Troll starting areas
* Changes to existing zones
* New cata load screens
* New cata intro cinematic
* New cata login screen
* New music
* City Quartermasters, with rep tabards
* Bug fixes
* Class balancing
* Druids, paladins, priests, and shaman will have their talent trees reset
* Experience required to gain levels 71 through 80 is being reduced by 20%
* New tamable hunter pets (Monkey, fox, dog, and beetle, as well as new skins for existing pet classes.)

Mutta mitä on "class balansing"? Ja ääh, taasko talentit uusiksi noin monella classilla?

* * *

Vaan se WoWista tältä erää - asia kiinnostanee vain kaltaisiani WoW-addiketeja. *virn*. Täällä oikean (?) elämän puolella ei mitään ihmeellistä; lunta tulee kuin... no, paljon kuitenkin, ja minä menin tänään takaisin nukkumaan, kun olin vienyt Tonin pysäkille puoli kahdeksaksi. Silloin vielä pääsi täältä kulkemaan, mutta nyt tiet ovat tukossa, koska lunta tulee paljon ja nimenomaan pyryttämällä. Niin, ja heräsin vasta klo 10.30! Näin unta, että nukuin puoli yhteentoista ja herätessäni naureskelin asialle - ja huomasin kellon olevan tasan 10.30! Hauskaa. Nyt olen ihanan pirteä ja hyvinnukkunut, ilman pienintäkään päänsärkyä. Illalla on aikomus käydä hakemassa Toni kaverin synttäreiltä ja samalla käymme kaupassa. Eilen Erga tapasi K:nsa ja se saa minut hymyilemään myös tässä olevaisessa maailmassa. Erga rakastaa niin paljon...

Päivän viiiteoksi jotain hempeää...kö? ennen kuin painun lumipyryyn hakemaan tupapuita. Ei vaan tämä!




perjantai 19. marraskuuta 2010

Juurihoitoa


Tänään hammas tuntuu kuin uudelta! Leuka sen sijaan ei... vietin eilen yli tunnin hammaslääkärin tuolissa maaten, suu apposen auki ja äärimmilleen täynnä niin hammaslääkärin käsiä kuin erilaisia instrumenttejakin. Tai siltä se ainakin tuntui, kun yritin venytellä huuliani, jotta edes ne olisivat säästyneet hiertymiltä.

Pääsin siis elämäni ensimmäistä kertaa maistamaan juurihoitoa. Onneksi luin kauhukertomuksia ko. toimenpiteestä vasta jälkeenpäin, sillä niin hirmuisia kokemuksia näyttää monella olevan! Minun kokemukseni on (ainakin tähän asti) ihan positiivinen, vaikka puudutusainetta tarvittiinkin kolminkertainen määrä ennen kuin aloin puutumaan, verta tuli paljon ja hampaan juurten pituudesta ei oikein saatu tolkkua. Hiukan pelotti, että miten kipeä hammaspoloni mahtaa olla puudutusaineen vaikutuksen haihduttua, mutta huihai; ei ollut kipeä pätkääkään, eikä ole edelleenkään. Ensi viikolla hoitoa jatketaan, mutta luultavasti se olikin sitten siinä. Eilinen tohtori oli sitä mieltä, että "oma" lääkärini voi varmastikin jo täyttää hampaani ja that's it.

Entisenä hammaslääkärikammoisena en edelleenkään rakasta hammaslääkärissäkäyntejä, mutta koen ne tärkeiksi, ja käyn säännöllisissä tarkastuksissa. Tämän ovat mahdollistaneet ennen kaikkea a) puudutuksen saaminen aina, kun sitä haluaa ja b) ystävälliset lääkärit. Ajat ovat todellakin muuttuneet minun kouluajoistani, jolloin jo tarkastus oli yhtä tuskaa, lääkärin repiessä suuta ja hokiessa kuin mantraa "auki, auki, enemmän auki". Vielä kun Meltsun saisi hammaslääkäriin..! Hän kammoaa ko. paikkaa vielä enemmän kuin minä, jopa siinä määrin, että kun minun raskauteni aikana myös tulevilla isillä oli mahdollisuus käydä tarkastuksessa kunnallisessa hammaslääkärissä ja Meltsu halusi hyödyntää edun, hän ei pystynyt menemään sinne yksin. Minun piti tulla mukaan katselemaan tuskanhiessä kylpevää miestä - tarkastukseen! Sanomattakin selvää, että vaikka hampaistossa oli reikä/reikiä, Meltsu ei missään tapauksessa pystynyt menemään niitä paikkauttamaan. Hullu mies, mieluummin itseltään särkevän hampaan pois kuin menee paikkauttamaan sen. Siis oikeasti. True story. Hohtimilla.

Mikä kumma hammaslääkärikammon taustalla oikein voi olla? Toni on käynyt tarkastuksissa pienestä pitäen ja nyt, ihan kohta 12-vuotiaana hänen hampaistonsa on edelleen ehjä ja reiätön, eli hänen hampaitaan ei ole koskaan porattu tai paikattu, ja silti hammaslääkärikäynti on plääh ja kurjaa. Kaksi hammasta häneltä on poistettu eli puudutusta on päässyt kokeilemaan, ja nythän suussa tönöttää rautaa siihen malliin, että oletan porttien piippaavan innokkaasti lentoaseman turvatarkastuksessa. Vai reagoivatko ne hammasrautoihin?

Minä en mitenkään suuremmin rakasta hampaitani. Olisipa minunkin lapsuudessani ryhdytty oikomaan yhtä helpoin perustein kuin nykyään! Eivät olisi ehkä niin vinksallaan joka suuntaan. Ja entä mustat amalgaamipaikat sitten - muistan aina hävenneeni niitä ja jossain turhamaisimmassa vaiheessani taisin rajoittaa nauramistakin ajatellen mustien hampaideni näkyvän. Sittemmin paikkoja on pikkuhiljaa, luonnollisen poistuman kautta, vaihdettu muovipaikkoihin siinä määrin, että alahampaistossani on enää yksi amalgaamipaikka, ihan perällä. Jos olisin oikein rikas, vaihdattaisin kaikki paikat ja haluaisin myös oikomishoitoon, mutta näillä tuloilla - naah, nautin siitä, että minulla kuitenkin on ihan toimivat hampaat.

Päivän videoksi muistutus siitä, mitä Azerothissa tapahtuu parhaillaan:




torstai 18. marraskuuta 2010

Sarvia ja hampaita


Eilen illalla tuntui siltä, että kasvatan kohta sarvet, jos en pääse hammassärystäni. Yön kärvistelin ja nukuin huonosti särkylääkkeistä huolimatta, ja nyt aamulla soitin heti herättyäni hammashoitolaan. Siunattu, ihana kunnallinen hammashoitolamme! Sain peruutusajan iltapäiväksi, joten ei tarvitse viikkoa kiristellä hampaita ja pidellä poskea. Samalla reissulla voin kivasti käydä kaupoilla sekä kirjastossa lainaamassa lisää "Kahden kerroksen väkeä"- dvdeitä.

Mikäli täältä iltapäivällä vielä johonkin pääsee. Lunta tulee taivaan täydeltä, mikä näyttää suloiselta, mutta voi tietysti asettaa jotain rajoituksia liikkumiselle täällä periferiassa. Juu-uh, olemme hiukan reilun tunnin matkan päässä Helsinki-Vantaan lentokentästä, mutta kaikkine sähkökatkoinemme ja auraamattomine teinemme tuntuu kuin asuisimme valovuosien päässä kaikesta sivistyksestä. Ihme sinänsä, että sähköt eivät ole vielä katkenneet kertaakaan. Sataahan täällä kuitenkin lunta, herranjestas sentään, tuota Suomen talvessa niin outoa materiaalia. Eihän mitenkään voi olettaa, että Vattenfall olisi varautunut tällaisiin äärimmäisiin sääilmiöihin, eihän?

Lumi itsessään on kaunista, pakkanen samoin. Taidan ajatella myös käytännöllisesti: kahden koiran perheessä se kuramäärä, joka tassuissa sisään kulkeutuu, ei aina saa minua hurraamaan innosta. Keväisin odotan pihan kuivumista ja syksyisin pakkasia. Talvelta toivon, ettei lunta ja pakkasta olisi liikaa ja kesältä, että aurinkoa ja lämmintä riittää.

Aurinkoa ja lämmintä toivon myös lomaltamme. Eilen sain viimeinkin uuden uimapukuni!  Tilasin ensin mustan "kietaisumekko"-mallisen uimapuvun, koska Meltsun mielestä se oli parempi kuin toinen, mutta minun olisi kannattanut luottaa sittenkin ihan vain omaan vaistooni. Puku oli selkäosaltaan liian lyhyt, kuppiosa oli liian pieni ja veti kummasti vinoon ja mekko-osa ei istunut yhtään ainakaan minun kropassani. Lopputulos oli se, että kuljin selkä kyyryssä, tissit kainaloon litistettynä, mekko vyötärölle runttaantuneena. Lähetin sen takaisin ja halusin tilalle toisen mallin, jota pääsin siis eilen sovittelemaan. Ehana! Se on kokoa 44 kuten oli toinenkin, mutta nyt selkäosassa on riittävästi pituutta, kupit ovat sopivat ja puku tuntuu napakalta ja istuvalta, eikä kiristä mistään. Tuskin maltan odottaa, että pääsen testaamaan sitä, pihan uima-altaassa ainakin, jos en missään muualla.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Odotellessa


Hei, apuva - en minä ole masentunut! Ei sinne päinkään (älähän huoli, armastus *virn*), vaan ihan päinvastoin. Tyytymättömyys, kiukkukin, kyllä, mutta sillä tavalla, joka puskee minuun lieskanpunaista energiaa ja oikein PUKKAA liikkeelle. Puks-puks vaan. Oikeastaan jo viikon ajan olen touhunnut ja tuiskunnut tavalla, joka melkein laittaa minut miettimään uudelleen, olenko sittenkään laiska vaimo. Jotenkin tunnen olevani skarppi ja huomaavani monia asioita, ja pisteenä i:n päälle myös ärsyyntyväni asioista, joista minulla mielestäni on syytäkin ärsyyntyä. Plus että energiani purkautuu tekemiseen. Äskenkin minun oli melkein pakotettava itseni sisälle ulkohommista kertomalla itselleni, että ehdin ihan hyvin huomennakin leikata pois kuivettuneet heinät ja viritellä jouluvalot aitaan. Töiden ääressä olen istunut jo ennen kahdeksaa, puoleen päivään mennessä saatoin todeta päättäneeni monta rästihommaa menestyksekkäästi ja pääsin viimeinkin lopettamaan maalausurakkani. Nyt se on niin valmis kuin ainakin tältä erää voi olla. Maalipurkit ovat tyhjiä ja kaikki, minkä ajattelin maalata, tuli maalattua.

Huomenna siivoan portaat, ja tuota etupihaa muutenkin. Linnuille ruokintapaikat kuntoon, ja siis ne jouluvalot ja sitten kamala komentaminen perkeleiden kera, että saan miesväen viimeinkin purkamaan trampoliinin kehikon ja roudaamaan osat navettaan.

Ainoa harmi on vihotteleva hammas. Se juuri sama, jonka takia kävin päivystyksessä taannoin; nyt on tapahtunut se, mistä hammaslääkäri varoitteli eli hammasta on alkanut särkeä. Minulla on aika hammaslääkärille ensi viikon torstaiksi ja ihmettelen useaan otteeseen päivittäin, jaksanko särkylääkkeiden kanssa sinne asti vai soitanko lääkärille. Sain ohjeet popsia särkylääkkeitä, mutta käyttää omaa harkintaani siinä, kuinka kovia särkyjä kestän. Noh, kyllä tämän vielä kestää, mutta jos se tästä pahenee, niin - - - uaah.

Viikonlopuksikin on paljon suunnitelmia jo nyt. Perjantaina meille tulee Tonin kaveri yöksi sen jälkeen, kun ovat ensin käyneet uimassa, ja sitten lauantaina lähdetään kaikki kolme Lahteen, poimitaan vielä toinenkin kaveri matkalta mukaan, ja mennään ostoksille (Sebastian täyttää vuosia!), leffaan (uusi Harry Potter) ja vielä syömään (varmaankin Raxiin). Sunnuntaina on sitten Sebastianin synttärit. Touhukasta viikonloppua tiedossa siis. En taida muistaakaan, koska viimeksi oli ihan ns. normaali viikonloppu?! No, seuraava viikonloppu oletettavasti on sellainen ja sitä seuraavana ... Puerto de La Cruz!

Ja argh. Nyt ärsyynnyn siitä, että en pääse vielä WoWiin, vaan joudun odottelemaan, että ohjelma lataa jotain päivityksiä, yhä aina vain. Olisin niin mielelläni viivähtänyt Azerothissa muutaman hetken juuri nyt, ennen kuin alan tiskaamaan ja ennen kuin Meltsu tulee kotiin kalakeiton ainesten kanssa. Uuneissa on tulet, pyykkikoneessa pyörii pyykki, tiskit ovat likoamassa.

Tehokkuus on ihan perseestä. Mitä jos menen sänkyyn kirjan kera ja odotan kaikessa rauhassa, että kohtaus menee ohi?

tiistai 16. marraskuuta 2010

Irstaita kunkkuja ja julkilesboja


Kummallinen kriittisyyteni vähän kaikkea kohtaan jatkuu yhä. Moni asia ärrrsyttää. Räntäsadekin! Samperin samperi; pitikin alkaa sataa eilen juuri, kun olin maalaamassa! Maalausurakka on melkein valmis, maalia olisi jäljellä vielä sen verran, että saisin ainakin yhden seinänpätkän vedettyä ja pari ikkunankarmia paikattua, mutta... tuleeko talvi ennen kuin saan homman tehtyä ja pitääkö minun nyt säilöä nuo maalinjämät jonnekin sen sijaan, että heittäisin tyhjät purkit pois? Tai heittäisin ja heittäisin... jätän ne pakkaseen jäätymään.

Aamulla luin eilistä iltapäivälehteä. Taas oli pari sivua Ruotsin kuninkaan seksiskandaalista. No voi hyvät hyssykät! Mikseivät ne jätä häntä rauhaan, iäkästä miestä? Mitä ihmeen väliä sillä on, mitä on tapahtunut jo kauan sitten (mikäli on tapahtunut)? Vastenmielistä julkisuudessa revittelyä sellaisilla asioilla, jotka eivät sinne kuulu ja joita (mahdolliset) asianosaiset eivät sinne halua. Ruotsin kuningas kuitenkin on Ruotsin hallinnon kannalta ihan merkityksetön ukko, mitä ketään hyödyttää moinen vaahtoaminen? Ei muuta kuin aiheutetaan pahaa mieltä monelle ihmiselle, ja mitään positiivista asialla ei saavuteta. Monarkia ei tähän kaadu.

Tai sitten minä en vain tajua (tätäkään) asiaa, kun en ole ruotsalainen. Vastaavan fiiliksen koin, kun viimein luin väsymykseen asti hypetetyn kirjan "Da Vinci"-koodi. Välttelin sen lukemista pitkään, ihan sen takia, että siitä vaahdottiin niin paljon ja sitä ylistettiin maasta taivaaseen. Kai siitä joku on jo väitöskirjankin väsännyt, tai jotain. Lopulta sain kirjan (pehmeäkantisen) lahjana ja luin sen, enkä parhaimmallani tahdollanikaan löytänyt siitä mitään mullistavaa. Ihan kelpo dekkari, mutta että se olisi herättänyt minussa jotain muita reaktioita - nada. Tulin siihen tulokseen, että minun pitäisi olla katolilainen voidakseni nähdä jotain mullistavaa ja rohkeaa siinä, miten kirja yritti muuttaa totuttuja käsityksiä Jeesuksesta (että hän oli naimisissa ja isä), koska luterilaisella kasvatuksellani en pystynyt ottamaan sitä minään muuna kuin fiktiivisenä romaanina. En nähnyt siinä mitään rienaavaa tai edes omaperäistä. Olen lukenut parempia dekkareitakin.

Eilisessä iltapäivälehdessä oli myös Johanna Korhosen mielipidekirjoitus koskien sitä, että häntä oli ko. lehdessä tituleerattu "seurakuntavaaliehdokkaaksi ja julkilesboksi". Loistava kirjoitus. Voisinkin nakuttaa sen tähän, koska se ei ollut kovin pitkä:

"Iltalehti antoi minulle (12.11) tittelin "seurakuntavaaliehdokas ja julkilesbo". Tittelin alkuosa pitää paikkansa, loppuosa ei. En milloinkaan nimitä itseäni lesboksi tai homoseksuaaliksi. En tarvitse moisia sanoja mihinkään. Joku muu ehkä tarvitsee.

"Julkilesbo" käsitteenä on outo ja tuo mieleen jollain tapaa "julkean" henkilön, joka aktiivisesti tuo esiin seksuaalisuuttaan. Tämä on minusta hyvin kaukana. Muistutan perhesuhteideni tulleen julkisuuteen sen tähden, että jouduin työpaikallani epäillyn syrjintärikoksen kohteeksi.

Olen valtavan kyllästynyt kaikensorttisiin seksuaaleihin ja toivon, että Suomi yhteiskuntana pääsee aiheesta pian eteenpäin. Silloin surkuhupaisat sanatkin käyvät tarpeettomiksi.

Johanna Korhonen, toimittaja, Vantaa."

No juuri näin. Tekisi mieli ihan hurrata. Minusta on käsittämätöntä, että ihmisiä kategorioidaan sen mukaan, kenen kanssa he naivat yhteyksissä, joissa ko. asialla ei ole mitään merkitystä. Miksi homoille ja lesboille pitää AINA lätkäistä se leima otsaan, mutta ei ikinä kenestäkään sanota, että "julkihetero"? Ja mikä ihmeen julkilesbo, tosiaankin? Jos joku ihminen tiedetään oman lähipiirin ulkopuolellakin lesboksi, tekeekö se hänestä sitten jonkun julkilesbon?

Tokihan on olemassa myös näitä julkihomoja, jotka ovat ennen kaikkea homoja - jopa siinä määrin, että he tuntuvat olevan pääsääntöisesti homoja ja vasta toissijaisesti ihmisiä. Homous määrittää heidän olemassaolonsa, tekonsa, statuksensa. He esittelevätkin itsensä; "Hei, mä olen Martti, mä olen homo". No ai miten jännää. Hei, mä olen Sari ja mä tykkään ottaa suihin.

Luultavasti tämäKIN On asia, joka ymmärtäisin vasta, jos ... niin, jos mitä? Minun pitäisi olla katolilainen, ruotsalainen ja homo tajutakseni asiat oikeasta perspektiivistä..kö? Tämä julkihomous on asia, jonka takia aikoinaan jätin Setan toiminnan taakseni. Se, että homous (ja siis seks.suuntaus yleensäkin) määritti ihan kaikkea, vaikka Setan piirissä sen vielä jotenkin tajuaisikin. Se oli liikaa, että kaikki piti nimenomaan määritellä. Porukassa oli homoja, lesboja, bissejä ja transsuja, ja jokaiselle piti löytää oma lokero. Ei voinut olla vain "minä, ihminen", vaan piti löytää rajat omalle olemiselleen, määrittelyt. Taisin olla hieman hankala tapaus, koska en sopinut mihinkään määrittelyihin, enkä koskaan antanut itsestäni selkeää määritelmää. Kun kaikki muut esiteltiin "Pertti, homo" tai "Marja, hetero", minua ei määritelty mitenkään, koska en tainnut koskaan selkeästi sanoa, kenen kanssa nain. Minusta se ei ollut tärkeätä. Menin varmaankin lesbosta siihen asti kunnes selvisi, että olen ollut naimisissa. "Sari, mä en tiennytkään, että sä olet ollut naimisissa". "Olen ollut? Olenhan mä vieläkin". Viimeinen pisara oli kuitenkin minun kokemukseni vähättely. Eräässä illanvietossa pohdittiin päät sauhuten määritelmiä ja lokeroita, joihin kukin katsoi kuuluvansa tai halusi kuulua, ja minä menin räkäisemään ilmoille viattoman kysymykseni siitä, miksi ihmeessä piti määritellä se oma oleminen johonkin lokeroon, miksei vain voinut olla. Syvä hiljaisuus ja viimein pj, venyttelevällä äänellä: "Voi Sari, kun et sä tajua näitä asioita". Selvä, tietämättä MINUN kokemuksiani tai sitä, mitä minä olen sisimmältäni, minut voidaan sysätä omaan lokerooni; siihen, joka ei tiedä eikä tajua.

En tainnut sen jälkeen enää mennä Setan tilaisuuksiin. En suinkaan siksi, että olisin suuttunut tai loukkaantunut (olin samojen tyyppien kanssa edelleen tekemisissä toisissa yhteyksissä), vaan siksi, että tajusin, etteivät asiat ole yhtään paremmin Setan sisällä kuin sen ulkopuolellakaan. Oli turha kuvitella löytävänsä hyväksyntää tai samanhenkisyyttä Setasta, koska sielläkin piti määritellä, lokeroitua, sopia muottiin ja malliin. Muotit ja mallit olivat erilaisia kuin Setan ulkopuolella, mutta vähintäänkin yhtä tiukkoja. Sinun piti OLLA, ei saanut olla ehkä tänään ja kenties huomenna.

Ja se ei ollut eikä ole minua. Minä olen minua.

Olen viime viikkoina ollut tiiviisti yhteydessä ystävään. Minä, joka olen aika erakoitunut viime vuosina *virn*. Olemme käyneet pitkiä keskusteluja, jotka ovat antaneet minulle valtavan paljon, jo ihan siksi, että minun on pitänyt harjoittaa sekä aivojani että puhetaitojani, sekä totta kai kykyäni kuunnella ja ymmärtää. Tuntuu kuin maailma olisi saanut uusia sävyjä, kirkkaita sellaisia.

Tjah, mikä voisi olla päivän video? Haluaisin musiikkia, mutta toisaalta joku leffaklippi... Kunhan löydän sen ja tallennan tämän kirjoituksen, siirryn työtehtäviini. Laskutusta ja jos laittaisi sen A:n kotisivun nyt kuntoon. Ihan hävettää, että en ole saanut sitä vielä tehtyä. Hyi hyi. *mätkii itseään ranstakalla*. Muita suunnitelmia tälle päivälle (ja huom! haluan muistuttaa, että Laiskan Vaimon suunnitelmat eivät ole muuta kuin suunnitelmia! ei missään ole sanottu, että päivän päätteeksi voisin todeta saaneeni aikaan suunnittelemani): katsoa "Kahden kerroksen väkeä"-dvd:ltä jakson "Magic Casements" samalla kun kudon Tonille sukkaa ja vaihtaa halloween-valosarjan tilalle keittiöön jääpuikko-valosarja. Tuvan ikkunoihinkin voisin laittaa tähtivalot ja ehkä päivän ohjelmaan voisi ujuttaa silitystä ja pyykin lajittelua, viikkausta ja kaapitusta. Niin, ja aina sopivaan rakoon ajattelin tyrkätä pari sivua Kerstin Ekmanin kirjaa "Elämänlähde".

maanantai 15. marraskuuta 2010

Aijai tätäkin päivää


Nyt iski kyllä sellainen argh-tyytymättömyys kaikkeen, ettei ole tosikaan. Ihanaa. Ei minulla ole tällaisia fiiliksiä ollutkaan piiiitkään aikaan, joten aion nyt rypeä niissä oikein kunnolla ja nauttia punaisena salamoivasta yleiskiukutuksestani aivan kaikkeen. Olen suuttunut jopa rakkaaseen Johannaani (Tukiaiseen)! Ei jaksaisi lukea senkään hörhön mielikuvitusmaailmasta yhtään tänään. Ottaa pannuun ihmiset, joiden naama kirkuu kaikissa medioissa vuodesta toiseen, vaikka he eivät ole tehneet elämässään yhtään mitään sellaista, että heidän pitäisi niissä olla. No okei, tiedän, ettei niitä juttuja tarvitse lukea, mutta ei niiltä aina voi välttyäkään. Ei tarvitse mennä kuin kauppaan, niin eikö siinä lehtistandissa ole kissankorkuiset otsikot jostain BB-turhakkeesta. Uu-uh. Kade? No, en tosiaankaan.

Aamu alkoi aivan loistavasti sillä, että lähdin ajamaan Padasjoelle sovitusti hakemaan R:a. Lähtiessäni marisin Meltsulle jo sitä, miksei noutoa voitu organisoida paremmin; että miksi Meltsu ei voinut suunnitella omia ajoreittejään niin, että olisi voinut noukkia R:n mukaan. Vaan ei. Oli sovittu, että R. on valmiina klo 9 ja minä silloin paikalla poimimassa hänet kyytiin. Ahahaa. Kun olin jo matkalla, klo 8.45 tuli soitto, että R. on myöhässä ja on paikalla ehkä klo 9.20. Sain hepulin ja ilmoitin, etten aio odottaa yli puolta tuntia. Viisaana miehenä Meltsu sanoi, että voisin kääntyä kotiin ja hän hakisi R:n.

Kotiin päästyäni menin etsimään vapaita työpaikkoja MOLin sivuilta, koska olin tullut siihen tulokseen, että perheemme tulotaso voisi olla parempikin. Plus että oikeasti voisin tehdä vaihteeksi töitä myös työntekijänä, enkä työnantajana. No hahahaa. 2 vapaata työpaikkaa tässä kunnassa, molemmat sosiaalialalla.

Kiukkupäivä johtaa viikonlopusta. Meltsulla oli reissuviikonloppu; ensin keikka Tohmajärvellä ja sitten... öö... Myllykoskella? Eipä siinä mitään; minähän nautin niistä viikonlopuista, kun hän on poissa, voin tehdä kaikkea kivaa Tonin kanssa, eikä meidän tarvitse olla niin sidottuina Meltsun aikatauluihin. Niinpä meillä oli tällekin viikonlopulle suunnitelmia, hauskimpana mennä taas saunomaan bändin vuokraamalle mökille lauantaina. Se reissu suunniteltiin tarkkaan; milloin mennään, mitä syödään ja mitä pitää kaupasta hakea. Meltsu soitteli perjantaina vielä ja varmisti, että löydämme mökin avaimen, joka oli "ei tavallisella paikallaan ämpärin alla, vaan kuistilla tiiliskiven alla". Okei, hienoa, toki löytäisimme avaimen.

Kun saavuimme mökille klo 14 maissa lauantaina, ei kuistilla ollut mitään tiiliskiveä, puhumattakaan, että sen alla olisi ollut avain. Vettä satoi kaatamalla, flunssainen Toni niiskutti kiertäessään mökkiä ja etsiessään edes jotain tiiliskiveä, jonka alta avainta olisi voinut etsiä, ja minä yritin ja yritin ja yritin soittaa Meltsulle kysyäkseni, missä hitossa se perkeleen avain oli. Tietenkään Meltsu ei vastannut puhelimeen. Hänellehän on suurinpiirtein kunnia-asia pitää puhelin äänettömällä ja vain vilkaista sitä silloin tällöin, soittaako joku tai onko joku soittanut. Taisin soittaa 30 min taukoamatta, ja sitten päätin, että ajamme Vääksyyn tankkaamaan ja alamme ajaa kotia kohti, ja jos Meltsu ei ole soittanut takaisin ennen kuin käännymme Lammin tielle, ajamme kotiin asti, lämmitämme oman saunan jne. 200 metriä ennen tiehaaraa Meltsu soitti. Avain oli tiiliskiven alla, kyllä, mutta ei suinkaan mökillä, vaan treenikämpällä! Toni sai valita, ajammeko kotiin, vai haemmeko avaimen ja ajamme takaisin mökille.

Toni valitsi mökin, ja niin me saavuimme sinne tunnin myöhässä siitä, milloin olimme ajatelleet siellä olevamme. Ei se nyt niin suuri asia sinänsä ollut, eihän meillä ollut kiire mihinkään, mutta kuitenkin. Siltä olisi vältetty, jos Herra Aviomies vaivautuisi vastaamaan puhelimeensa. Ihan kivaa meillä oli kuitenkin. Sauna lämpisi aivan itsekseen kahdesta napista painamalla, ja kiukaan päällä foliossa kuumeni hienosti muutamat kiuasmakkarat sillä välin, kun Toni katseli yläkerran dvd:ltä Star Wreckiä ja minä keittelin keittiössä täytettä tortilloihin. Sauna antoi hyvät löylyt ja kiuasmakkaroiden ja tortillojen päälle maistelimme vielä suklaajätskiä samalla, kun katselimme vanhaa Sherlock Holmes-leffaa. Yöksi sitten kotiin.

Eilen aamulla olin sen verran leppynyt Meltsulle, että päätin soittaa hänelle ja kysyä, kiinnostaisiko häntä - meidän perheen isää - isänpäivälounas hotellilla, ja mihin aikaan voisimme poimia hänet mökiltä kyytiin.

Aivan oikein. Soitin taas 30 min taukoamatta (13 kertaa), mutta eihän meidän Meltsu vastaa puhelimeen. Niinpä varasin pöydän sitten ihan vain kahdelle klo 15:ksi. Meni 2,5 tuntia ennen kuin Meltsu soitti takaisin. En viitsinyt edes puhua. Parin tunnin päästä olin leppynyt sen verran, että kun hän uudelleen soitti, sanoin, että voimme hakea hänet mökiltä ja ottaa mukaan lounaalle JOS hän itse soittaa hotellille ja muuttaa pöytävarauksen kahdesta kolmeen. Niin tehtiin, ja lounas oli herkullinen, ja minulla pirunsarvet päässä koko lounaan ajan. Osaan piikitellä niin halutessani, uskokaa pois. Ja piikittelen myös.

Aivan käsittämätöntä, että lauantain jälkeen (kun HUUSIN Meltsulle haista paskaa puhelimeen täysin keuhkoin) Meltsu ei vaivautunut laittamaan siihen kirottuun kännykkäänsä ääniä päälle, vaan piti sitä edelleen äänettömällä. Hän yritti perustella asiaa sillä, että ei hän välttämättä kuulisi puhelinta kuitenkaan, kun esim. lauantaina roudasi kamoja ja sunnuntaina nukkui. Joo, hänellä on huono kuulo, mutta jos kännykkä joikhaa taukoamatta puoli tuntia, niin kyllä sen JOKU kuulee. Ihan varmasti.

Edessä on taas vaihteeksi tahtojen taistelu. Viikonloppu oli pelkkää alkusoittoa. Meltsu saa kantaa kotiin kokonaisen ruusutarhan jos haluaa saada minut rauhoittumaan (vaikka olenkin näennäisesti jo ihan rauhallinen). Ja juu-u, tiedän, että en käyttäydy aikuismaisesti tai kypsästi, mutta voin kertoa näin luottamuksella, etten ole aikuismainen tai kypsä muutoinkaan. Kun riitelen, niin siinä ei ole mitään kypsää tai kehittävää. Haukun ja räksytän, ja mollaan ja kieroilen, ja manipuloin ja huudan ottavani avioeron ja paiskon tavaroita (nykyään hyvin pienessä mittakaavassa tosin, en enää heittele huonekaluja). Jos Meltsu pyytää rauhoittumaan ja kuuntelemaan, laitan kädet korville ja lallatan.

Olen minä ihana.

Ihanuudesta puheenollen, oli ihanaa mahtua eilen isänpäivälounaalla vanhempiin vaatteisiin. Mustat korkeakorkoiset nilkkasaappaat, kanervanpunaiset "mokka"housut (eivät ne aitoa mokkaa ole, mutta näyttävät siltä), valkoinen 1700-luvun tyylinen paita (röyhelöt hihansuissa yms.) ja musta pitkä liivi. Näytin mielestäni oikein hyvältä.

Tälle päivälle suunnitelmiini ei kuulu laskutus. Koska Meltsu piti perjantaina työpäivän sijasta vapaapäivän, ei ole laskuja lähetettäväksi yli kahtakymmentä, joka on se minimi, jonka kerralla laitan eteenpäin. Menee 2-luokan merkeillä silloin. Laskutuksen sijasta ajattelin kokeilla, toimiiko läppärissäni dvd-soitin. Voisin laittaa läppärin keittiön pöydälle soittamaan minulle "Kahden kerroksen väkeä" samalla, kun silittäisin lakanoita. Lakanoista puheenollen, ääh, niitä täytyy ostaa lisää. Hobby Hall, here I come..!

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Auvoista


Laiska Vaimo on vajonnut suloiseen talviuneen, huomaan, ainakin mitä tulee kirjoittelemiseen tänne. Ja ehkä muutenkin! Päivät vilistävät ohi pehmeän harmaina heräämisestä nukahtamiseen, ja kuitenkin olo on omalla tavallaan skarppi. Suloista pumpulia.

Viime viikonlopun olin Joensuussa sukuloimassa, ja reissusta jäi parhaiten mieleen sunnuntaiaamupäivän kävely naapurustossa. En edes tiedä, missä kaupungisosassa olimme, mutta se oli viihtyisä ja rauhallinen. En ollut ajatellutkaan, että asuminen ok-talolähiössä jossain kaupungissa voi olla niin viihtyisää. Minulle lähiöasuminen tarkoittaa ihan liian usein hiekkalaatikon reunalla istuvia väsyneitä äitejä ja katuojaan heitettyjä roskia, kiroilevia lapsia. Oo joo, tiedän; tosi horror-kuva, joka minulle oli todellisuutta monta vuotta ja jonka takia lähdin muualle. Kaupunkiasuminen voi kuitenkin olla näköjään muutakin; toki tontteja vieri vieressä, mutta tonteilla kauniita taloja aikajanalla 1900 - 2010, pitsiverhoja, jouluvaloja, hoidettuja puutarhoja - ja kaiken yllä kirkonkellojen soitto.

Teneriffan reissu lähestyy vauhdilla... jee! Koirille on varattu tuttu "sviitti" Karvaturrista ja eilen tutkin innoissani matkatoimistosta tullutta s-postia, jossa esiteltiin mm. retkitarjontaa. En ole koskaan käynyt matkatoimiston tarjoamilla retkillä (mitä minä niillä, kun on opas omasta takaa?), mutta nyt tutustuin niihin oikein ajatuksen kanssa. Oli useitakin mielenkiintoisia, mutta eniten houkutti retki Flipper Unolla Atlantille paitsi uimaan niin myös bongaamaan valaita ja delfiinejä. Netin matkailusivustoilta jo kuuklettelin, että ko. lafkan tarjoamassa retkessä rahoille saa kunnolla vastinetta, joten eiköhän me sinne sitten.

Päivän videoksi Doorsia syystä että kuulin sitä eilen yllättäen radiosta ja se toi mieleen monia muistoja. Ei, ei todellakaan muistoja siltä ajalta kun Morrison vielä eli - olen sen ikäinen, että Morrison oli ollut vainaana jo kauan ennen kuin kuulinkaan Doorsista, mutta muistoja kuitenkin.

Ja iik, nyt tulee kiire, äkkiä vaatteet päälle, ystävä odottaa .




maanantai 1. marraskuuta 2010

November Rain


Tänään rakastan miestäni erityisen paljon. Ei mitenkään sellaisella... romanttisella tavalla, mikä saisi sisuskaluni solmuun, vaan se on pikemminkin vain asiallinen oivallus siitä, että mieheni on kaikinpuolin (enimmäkseen) ihan okei. Elämämme on tällä hetkellä hyvin arkista, mutta en tiedä, mitä muutakaan sen pitäisi olla. Eikä kyse ole vain siitä, että mieheni olisi okei ja tuntisin ainoastaan siksi rakastavani häntä, vaan kyse on myös siitä, että minä olen okei. Minä viihdyn minuksi kutsutun ihmisen kanssa, tällä hetkellä, ja tunnen aika vahvastikin, että myös mieheni viihtyy minun kanssani. Hän "antaa" minun olla minä. Tiedän, että oletusarvoisesti niin asian pitäisikin olla; ei kukaan ihminen saisi olla esteenä toisen minuudelle, mutta uskon, että asia on tuttu lähes jokaiselle. Jos ei omalta kohdalta, niin sivusta seuranneena ainakin.

On asioita, joita en "saa" tai voi tehdä tässä avioliitossa; asioita joita ehkä muutoin voisin tehdäkin, mutta samalla ne ovat asioita, jotka tuskin ovat olennaisia minulle tai minuudelleni. Minun ei tarvitse tehdä niitä ollakseni minä. (Mutta koska olen minä, saattaisin niitä tehdäkin). Jätän tekemättä, teen kompromisseja, olen tyytyväinen. En tällä hetkellä tiedä mitään, mitä tahtoisin muuttaa. Rakastan tätä arkea rahahuolineen, tulevine irto-ottoineen arjesta (aka matka), rakastan omaa maailmaani, mihin kuuluu olennaisena osana eläminen arkeani Azerothissa, uppoutuminen muinaisen Rooman huoliin, kirjojen ahmiminen jne. Rakastan maailmaa pääni sisällä, ja rakastan sitä maailmaa, jossa elän.

Kirjoista puheenollen, kuin juuri Kerstin Ekmanin trilogian Sudentalja. Lukukokemus oli ... huikaiseva. Kerronta kulki eteenpäin kuin tunturipuro, mutta parasta kirjassa olivat ihmiset; pienet ihmiset pienine iloineen ja pienine suruineen, ja kuitenkin jokainen näyttäytyi yhtä arvokkaana, kauniina, elämää suurempana. Suosittelen lämpimästi.

DVD-puolella odottelen yhä Maanalaisen armeijan kutoskauden pötkähtämistä postilaatikkooni ja sitä odotellessani lainasin kirjastosta "Kahden kerroksen väkeä"-sarjan ykköskauden. Oijoi. Samoin lainasin Tonille "Star Wars"-leffasarjan kolme ensimmäistä osaa.

Päivän videoksi laitan jo otsikostakin arvattavan Guns N' Roses-pläjäyksen "November Rain". Se sopii tähän vuodenaikaan, minkä lisäksi se on minulle hyvin tärkeä kappale, joka on kulkenut rinnallani vuosia. Joka on kantanut minua ja tukenut minua. Palaamatta sen tarkemmin niihin aikoihin, jolloin en tiennyt, kuka minä olin tai jolloin olisin osannut tai saanut olla sitä mitä kuvittelin olevani, tai mitä halusin olla, tai miksi halusin tulla - -  en tuntenut tätä kappaletta lainkaan kunnes Meltsu pyysi minua kirjoittamaan Gunnareiden kasetilta tämän biisin sanat ylös ja "puhtaaksi", koska halusi silloisen bändinsä kanssa soittaa ja laulaa sen. Minä kirjoitin ja siinä elämäntilanteessa sanat "... nothing lasts forever, even cold November rain" olivat, ei suinkaan suolaa haavoihin, vaan laastari.

Vuosia myöhemmin menimme vihille tätä videota mukaellen. Minä-morsian marssin käytävää pitkin ihan yksin kohti alttarilla odottavaa miestä. Oh, sitä iloa, kun mies lähti tulemaan minua vastaan ja viimein ojensi minulle käsivartensa - ei siksi, että olisin ollut järrrjettömän rakastunut (no haloo, mehän olimme asuneet jo vuosia kimpassa), vaan siksi, että minua jännitti niin, että jalkani tärisivät ja todellakin tarvitsin tukea loppumetreille. *virn*.